Hei olen reilu 30-vuotias suomalainen ja menetin kaikki lapsuuden/nuoruudenajan ystäväni uskonnolle. Minulla oli neljä hyvää ystävää joiden kanssa vietin 8-22-vuotiaana nuoruuttani. Sitten pikkuhiljaa yksi kerrallaan menetin nämä ihmiset koska heistä tuli uskovaisia, helluntalaisia ja ev-luterilaisia. Kaikilla näistä oli toisaalta aktiivi-uskonnollinen perhetausta joka todellakin oli syy tähän heidän minun näkökulmastani katsottuna aivopesuun. Olen itse ei-uskovasta perheestä ja aikuisiällä olen tullut maailmankatsomukseltani erittäin ateistiseksi. Olen eronnut kirkosta vuosia sitten ja olen aktiivisesti etsinyt tietoa ateismista. Kaipaan ystäviäni mutta en voi pitää heihin yhteyttä enään koska heidän vakaumuksensa on niin omastani poikkeava. Olenko uskontojen uhri, vai ovatko he, vai onko kukaan tässä tapauksessa?
Menetin ystäväni uskonnolle
Mutta olenko uhri?
14842
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ehkä kohtaamisen hetkiä vielä tulee vaikka sellaisten harrastusten tai asioiden merkeissä, joissa erilaista uskoa ei tarvitse setviä.
Olet oikeassa että monet ihmiset aivopestään uskonnollisiksi jo hyvin nuorina. ja sellainen on ehkä joillekki ihmisille hyvä harrastus se seurakuntakokouksissa käynti ja "Jeesustelut". Mutta se kaikki lienee oskonnollista hurskastelua ja saa jopa tavantallaajan tuntemaan tervettä inhoa uskonnollisuutta kohtaan. Ei Jeesus tarkottanu että ihmisten pitäs kirkoissa ravata vasten tahtoaan ja kuvitella olevansa siten parempia, vaan elettäs tervettä ja hyvää maallista normi elämää ilman kohtuuttomuuksiin lankeamisia ilman jotain vouhotuksia puoleen tai toiseen. Jokainen saa tekojensa mukaan "tuomio päivänä".
Hienoa, että ystäväsi ovat Kristittyjä ! Olen varma, että he rukoilevat puolestasi. Sinullakin on mahdollisuus tulla synteinesi Jeesuksen ristin juurelle ja pyytää syntejäsi anteeksi. Ja siitä alkaa elämä !
Kenellä on oikeus rukoilla sellaisen ihmisen puolesta joka ei ole sitä pyytänyt tai antanut yleisesti lupaa? Yleensä uskovilla esim. hellareilla on tapana vaihtaa sisaret ja veljet uudeksi perheekseen. Useimmat alkavat rukoilemaan herätystä syntämäperheelleen ja ystävilleen. Ei kukaan voi tietää mikä tie on kullekin tarkoitettu ja väkisin rukoileminen tarkoituksena saada toinen omalle polulleen on mielestäni häirintää. Turhaa tulee häirittyä toisen energiakenttää. On ihan ok jos kukin ryhmä pyörii ja rukoilee omissa piireissään mutta kaikella kunnioituksella, jättäkää muut rauhaan. Jokainen omilla aivoillaan ajatteleva ihminen ymmärtää että elämme aivan toista aikakautta ja sen mukaan on kehityttävä eikä seurata kirjaimellisesti mahdollista satutarinaa jota on muutettu lukuisia kertoja eikä sitä kirjoitettaessa sanantuojat olleet edes enää elossa. Kaikkihan tietää miten rikkinäinen puhelin toimii.
"Kenellä on oikeus rukoilla sellaisen ihmisen puolesta joka ei ole sitä pyytänyt tai antanut yleisesti lupaa?"
Tuo olisi varteenotettava kysymys jos rukoilemisella olisi vaikutusta. Mutta kun ei ole, antaapa niiden rukoilla joita moinen huvittaa.
Voi olla että rukouksella on merkitystä, voi olla ettei ole. Energialla mielestäni on merkitystä. Kaikki on energiaa, ympärilläsi on energiaa, ajatukset ovat energiaa. Jos joku tulee koko ajan energiakenttääsi voi käydä niin että jokin epämukava olo ei ehkä olekaan omasi vain jonkun muun energiaa. Oma energia menee toistuvasti sekaisin. No tästä voisi puhua vaikka kuinka pitkään.
Sikäli on hyvin järkevää ajatella että antaa noiden olla tai jos olet menettänyt ystäväsi ettei kannata vaivata päätään. Juuri näin mutta kun joku on koskettanut tunnetasolla ei se ehkä olekaan niin yksinkertaista. Onhan se ero ja mitä enemmän on itseään avannut sitä enemmän asian täytyy käsitellä pois itsestä jotta se ei oikeasti enää vaivaisi millään tasolla.
Hämmästyttävää että ihmiset jaksavat vielä 2000 luvulla tehdä elämänsä niin vaikeaksi leikkimällä juupas eipäs leikkiä niin kuin hiekkalaatikolla. Lieke se tarkoituksenmukaista? Mitä se palvelee? Pelkoa! Mikä Jumala haluaa peloitella ihmiset hengiltä eiköhän tässä kasvussa ole ihan tarpeeksi tekemistä. Mutta jos ei uskalla ajatella itse ja jos ei halua tutustua syvemmin niin onhan se helppo vaihtoehto laittaa itsensä lokeroon. Se on paljon turvallisempaa.
No jos uskonto menee muiden asioiden edelle, niin varmasti löytyy niitä oikeitakin ystäviä. En sanoisi ketään uskonnonuhriksi sinun tapauksessasi. Se on periaatekysymys. Jos "ystäväsi" ovat tyyliin: "Sinä et kuulu tähän minun uskontokuntaani,et pääse taivaaseen, etkä voi olla ystäväni", niin älä kiusaa itseäsi asialla sen enempää.
Et voi sille mitään että aikuiset ihmiset valitsevat tiensä ja omat ratkaisunsa. On ymmärrettävää että ei synkkaa ja löydy enää yhteistä jos ollaan noin eri leireissä. Tuskin itsekkään todella kokisit kuuluvasi joukkoon, jos he pyörisivät aktiivisesti ympärilläsi. Eikö sitten ateistit ole ystäviäsi ja löäydy heidän joukoistaan.
Aikuisuuteen ja ystävyyteen kuuluu vapaus. Jospa oletkin ateimin uhri.
Minä ymmärrän sinua jotenkin ja paljonkin. Minun sukuni ei ollut uskovaista ja itse nuorena ,kun olut vapautettiin kauppaan alkoivat villit vuodet . Työssä käytiin , mutta viikonloput... ja myöhemmin vuosien jälkeen jo viikotkin. Otin itseäni niskasta kiinni, kun tapasin tulevan vaimoni ja oli vain vkl. eikä aina . Olin kuitenkin alkoholisti siis riippuvainen ja tajusin ettei se perhe-elämään sovi. Aika pian , kun menimme vihille tulin totiseen herätykseen, jonka aikana näin oikeat lottonumerotkin, mutta valitsin toisin ja rukoilin Jeesuksen apua. Koko uskoontuloni oli kokemuksia suuria kuin myös jälkeenkin ja viimein hengellinen kotini oli helluntaisrk. Erosin kirkosta lapsikasteentakia , niin olin tosissani ja kun ei ollut suvuissa ja missään uskovaisia. siis tulin pystymetsästä.Tulin heti kokemaan Jumalan voimaa ja siinä paranin alkoholismista ja tupakat jäi ym. Asiaan. Minulle oli uskoontulo hylätyksitulemista, kaveri eivät ymmärtäneet, että en ollut tossun alla vaikken baareissa käynytkään ja kun vielä uskoonkin ja siihen tuli kyllä vielä sukuakin mukaan jotka hylkäsivät uskon takia vaikka näkivät kyllä suuren ja hienon muutoksen. Siinä meni ja seurakunnassa , kyllä oli ystävyyttä, mutta ei meille riittänyt ovien sisäpuolelle kotiin enää ja syitä oli varmaan monia , kun ei ollut sukua, tuli lapsia, ja oltiin tavallisia , ehkä liian tavallisia! TÄSSÄ kyseisessä srk.ssa oli silloin paljon ulkokultaisuutta ja oli tuskaa yksin , yksin . Voin tässä sanoa, että ihmisiä on jokainen ja kuulemma tässä srk.ssa on tänään hienot tuulet ! Kyllä, kun kymmeniä vuosia sydän huutaa yksinäisyyden tuskassa tiedän mistä puhun, mutta minulla oli ja on Jumala jolle olen kaiken vuodattanut ja todistan ihmeellisiä ihmeitä ja apua oikeaan aikaan. Sen tajusin heti alussa, että ei kirkot ja ihmiset vajavaiset minua pelastaneet ja parantaneet saati johdattaneet tätä elämän tietäni. Sääli , ettei aina ole Jumalan omat täynnä armoa ja rakkautta ja minäkin olen yksi heistä.Pidän yhteyttä entisiin kavereihi kyllä silloin tällöin on jo erittäin moni heistä kyllä kuollut sillä tiellä, jolta minä selvisin, kun otin valinnan taivaallisen. Olen , kuin muut ihmiset ulkoisesti vain sisäinen usko ja Jumalan apu asioissa tekee turvalliseksi elämän ja tietty taivaan toivo. Minua ei ole ketään pystynyt aivopesemään koska olen yksin itse joutunut tekemään ratkaisuni ja etsinyt ja löytänytkin. Yksinäisyyden tunne on jo joka 5:llä ala-astelaisella ja jos kohdellaan kaltoin ja tylysti ,niin mitä tästä maailmasta tuleekaan jos eivät osaa ottaa oikeaan elävään Jumalaan yhteyttä joka antaisi rauhan ja kantaisi vaikeuksissa. Minulla oli oikea tuska hylätyksitulemisesta ja kyllä Jumala osasi sydämen tyynnyttää. Olemme ehkä uskovaisten tiettyjen (ei pidä yleistää) uhreja, niiden jotka eivät osaa elää ulkopuolisen elämää olla empaattisia ja hekin ovat taas uhreja jne. Meillä on kuitenkin aika hyvin. Tämä SINULLE
http://www.youtube.com/watch?v=wNPL4MkbOqw
Jotenkin näistä uskonkeskusteluista tulee aina sellainen mielikuva että kyseessä on ainainen juupas eipäs leikki. Se mikä jaksaa minua ihmetyttää kerta toisensa jälkeen on se että esim. helluntailaiset tai muut lahkot joita niitä kutsun jaksavat niin suurella intohimolla julistaa sitä kuinka vain ja ainoastaan tämä usko pelastaa ja tulee armolahjoja ja pitää tehdä niin ja näin.......
Harvoin toisenlaiset henkiset ihmiset jaksavat paatoksella nähdä vain yhteen suuntaan. Elämä on mahdollisuus, täynnä olevaisuutta joista muistamme vain osan. Mitä enemmän kokonaisuutta tutkii ja pohtii itse sitä vähemmän on tarvetta turvautua lokeroihin, lokeroihin joittenka todenperäisyyttä ei kukaan voi tietää. Ehkä juuri sen vuoksi ne ystävät katoavat. Ei sen vuoksi ettei uskoisi vaan sen vuoksi että tasapainoinen minä ymmärtää ettei valmiit paasaukset ole jokaista varten. Jokaisella on oma polkunsa. Muutkin kuin hellarit tms. ovat yksin tai muutenkin elämän kolhimia ja pelastautuneet tavalla tai toisella ilman sitä henkeä. Olen tutkinut myös pyhää henkeä ja kasteita ja armolahjoja ja..... Näen sen vain viimeisenä oljenkortena tuskan lohduksi. Ihminenhän herää ja lähtee etsimään itseään juuri hädän hetkellä ja itseään juuri on etsittäväkin. Miten siihen kykenee jos saat jo valmiita ohjeita mitä pitää tehdä. Mielestäni se on vain vallan käyttöä, heikoimpien hyväksi käyttöä. Lyöty ihminen on niin kovin helposti hyväksi käytettävissä. Luvataan asioita ja jos lupaukset eivät toteudu löytyy siihen aina jokin syy kunhan uskosta ei erota sillä siitähän seuraa pahin mahdollinen asia, taivaspaikan menettäminen. No eihän se mitään, kuten täällä mainittiin jo että aikuisiahan ihmiset ovat valintoineen. Minun mielestäni aikuisuus ei ole tae kypsyydellä ja jos aikuiset eivät kypsy mikä toivo on avartumiselle.
Puhutaan paljon uskon ilosta. Minusta ilo on kaukana useimmista porukoista, ankeata katseltavaa puupenkeillä istuvat. Joku voi sanoa että ilo on sisällä. Jos ilo on sisällä tulee se varmasti näkyyviin myös ulos. Keskustelu puuttuu täysin näissä oloissa. Käytetään valmiita siteerauksia joitten alkuperä on kadoksissa. Harmittaa sikäli että se mitä esim Jeesus on ollut eläessään tai mitä viisauksia hän on tuonut mukanaan, on tuskin enää sitä mitä piti olla. En ole vielä tavannut uskovaista joka kykenisi keskustelemaan elämästä millään muulla tavalla kuin siteeraamalla jakeita, tarinoita, käskyjä jne....
Jos uskovaiset kokevat olevansa yksin kun ihmiset eivät ymmärrä niin ne vastapuolet ajattelevat varmasti ihan samalla tavalla toisella puolella. Mikä Jumala se sellainen on joka pelastaa vain ne 144.000 onnekasta.
Sormella osoitetaan muita uskontoja ja puhutaan teidän Jumalasta joka on vain kielellisesti eri niminen mutta Jumala se yksi ja ainoa. Puhutaan vain eri termeistä tarkoittaen samoja asioita mutta profetoiminen on kovempi juttu kuin ennustaminen tai pyhän hengen rukoukset ja parannukset ovat oikeampia kuin energiahoito ja rakkauden lähettäminen.
Vasta silloin kuin eri uskoihin on tutustunut voin hyväksyä sen että näistä valitsee sen omansa. Pelottelulla aikaansaatu usko sen sijaan on vain huijausta.
Kuinka Pyhä Henki on erilaisempi kuin mikään Jumalan henkisyys?
Haluiasin ymmärtää mitkä syyt saa ihmisen valitsemaan mitä valitsee. Usein se ehkä on liian paljon pyydetty sillä syystä tai toisesta on vieläkin ihmisiä jotka eivät katso peiliin.
Ei kannata menneiden ystävien perään murehtia vaan pidä nykyisistä kiinni.
Ihmisten henkiset tarpeet ovat hyvin erilaiset. Niin myös perhetaustat, opinnot ym. Näiden seurauksena voi tulla tilanteita, ettei keskinäinen ymmärrys enää toimi siten kuin ennen. Itse tulin uskoon vähän päälle kaksikymppisenä. Uskon tiellä on ollut todella kummallisia vaiheita, sellaisia, joiden en olisi ikinä uskonut tulevan elämääni. Toisaalta ne tulivat sen takia, että olin ollut kosketuksissa raamatun sisällön ja uskovaisten kanssa. Ne kokemukset olivat valitettavasti hyvin negatiivisia ja sairastuin pitkiksi ajoiksi. Mikäli en olisi lähtenyt tähän kelkkaan koskaan mukaan olisin säästynyt suurilta harmeilta elämässäni. Sitten minulle aina vastattiin, että "saatana haluaa tehdä kaikkensa, ettet enää uskoisi jne." Mutta sitä, että tämä nimenomaan pystyi tapahtumaan heidän takiaan pani minut ajattelemaan, oliko tosiaan kyse "saatanasta" vai jostain ihan muusta - ehkä omasta hölmöydestäni ja sinisilmäisyydestäni. Olin myös ymmärtänyt joitain asioita ihan väärin. Yksikin tällainen väärinkäsitys voi laukaista koko elämän kestävän kurjuuden. Yritin kuitenkin säilyttää kaikin voimin uskoni, mutta koska en saanut enää mitään menetetyn tilalle - enkä edes mitään lämpöä näiltä "uskovilta" aloin vieraantua kaikesta kovaa vauhtia. Halusin olla kuitenkin Jeesuksen lähellä, mutta Jeesus ei halunnut olla enää minun lähelläni enkä saanut enää koskaan rukousvastauksia kuten aikaisemmin - ihan alussa. Tunnen, että joku on vetänyt minua höplästä. Olen kai uskonut johonkin, mitä ei ole olemassakaan siinä muodossa kuin olin kuvitellut. Jos tiellä ei ole enää mitään muuta kuin kiviä ja lisää kivirekiä, ei kaikki voi olla taatusti kunnossa.
Suurin pettymykseni ovat olleet rakkaudettomat uskovaiset. Heti jos joku asia ei mene heidän pillinsä mukaan, he alkavat keksiä ties mitä keinoja, joilla saisivat minut syypääksi. Tosiasia on kuitenkin, että minulle on tehty useita rikoksia, mutta itse en ole syyllistynyt koskaan yhteenkään rikokseen. Olo on kuin pahasti piestyllä, joka verissään makaa tiepuolessa vuosia odottamassa laupiasta samarialaista, joita ei näissä piireissä enää ole.
Minulla on päinvastoin kuin sinulla. Kun tulin uskoon menetin kaikki ystäväni ja kaikki sukulaiseni myös. Kukaan ei kirjoita minulle eikä halua olla kanssani tekemisissä enää vuosiin. Siitä huolimatta, etten ole mikään fanaattinen tai muulla tavalla tunkeileva asioiden kanssa. Riitoja ei ole ollut kuitenkaan. Elän ihan yksin jo vuosikausia ja se on raskasta. Jos lähetän heille lahjoja tai kirjoitan jotain kaunista merkkipäivänä ei tule edes kiitosta, vaikka olisi joku arvoesine paketissa. Näin pitkällä ollaan. Suoraan sanottuna uskominen on aina vain vaikeampaa tänä aikana. Hiljattain muuten lähetin eräälle saarnamiehelle kalliin paketin. Kiitosta ei kuulunut. Uskovaisten sanavarastosta puuttuu tämä sana näköjään kohta kokonaan. Samoin hyvät käytöstavat. Sitten luullaan, että jonain päivänä leijaillaan yläilmoihin ihan noin vaan. Itsepetosta sanon mitä. Ja huonoa käytöstä.
Olen itse ollut uskonasiosta kiinnostunut ja joittenkin mielestä "uskossa. En vain tuntenut mitään en minkäänlaista uskonnollista tunnetta. Viimeisetkin rapisi kun vaimoni "hihhuli" kaverit alko käymään kampanjaa minua vastaan: Olen "luopiokristitty" ajavat aktiivisesti meidän eroa jne. Voisiko appiukkoni kuollut ruumis ja kostonhimoiset kristityt, ja ehkä "jeesus" mikä se sitten onkaan . Antaa vaimoni takaisin.