Tämä maa on "syntinen laulu". Timo Mukka otti tuon sanomisen kirjansa nimeksi. Kuten kirjan lukeneet tai elokuvan nähneet muistavat, on papilla himoa uskovaan naiseen. Naisen liikutuksen aikana hän käy kopeloimaan rintoja ja tunnustelemaan "pörröä" himonsa valtaamana.
Kyse on vain kuvitellusta tarintasta. Mutta onko tuossa Mukan kirjassa sittenkin osa totuutta.
Minun muistot 60-luvulta kertovat tuohon suuntaan. Puhujaveli oli "ylkä mies". Palvottu ja pelätty. Ei hänen sanojaan ja kädenliikkeitään estänyt kukaan. Kun puhujaveli tuli taloon, peti petattiin juuri siten kun veli tahtoi. Ja ruokaa laitettiin prikulleen kuin tahto oli. Kaikki tapahtui tinkimättömänä palveluna ja puhujaveljen tahdon mukaisena.
Onko kenelläkään muistoja tai kokemuksia siitä että puhujaveli osoitti seksuaalista kiinnostusta talon tyttöihin ja ehtoisaan emäntään. Jossain poikiinkin. Minulla on jotain mielen päällä - ollut jo pian 50 vuotta. Niistä en täällä puhu - mutta niitä asioita en ikikuuna päivänä pura myöskään lestadiolaisveljen kanssa.
Kerokaa koekmuksista. Älkää tuoko nimiä tai tarkkoja paikkoja että ei tule kenenkään nimetyn ihmisen kunniaa loukatuksi.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Kyllähän se niin on että puhvelille annettiin suosiolla yksi talon tyttäristä käyttöön.
Asuin kaupungissa. Siellä ei käynyt kovin usein vieraita puhujia, kun omiakin oli. En tiedä, keiden luona nuo vierailijat yöpyivät. Meillä ei ainakaan.
En kuullut koskaan vl-liikkeessä mistään tuollaisesta, mistä puhut.
Toisenlainen muisto kyllä on jäänyt mieleen.
Kerran, kun olin teini-ikäinen, meillä oli eräs tunnettu ja palvottu puhuja syömässä ennen seuroja. Hän oli tulossa jostakin ja jatkoi sitten matkaansa seurapuheensa jälkeen.
Hän oli ronkeli ruuan suhteen! Äitini oli laittanut parastaan ja tarjoili herkkujaan pöydässä. Melkein kaikelle tarjotulle tuo puhuja sanoi töykeästi, että "en minä tuommoista syö". Äitini oli hämillään ja onneton, kun toinen ei huolinut lautaselleen muuta kuin perunaa! Jälkiruokakaan ei kelvannut. Siitäkin tuo öykkäri sanoi "en minä tuommoista syö".
Pöydästä noustuaan herra ilmoitti ottavansa torkut siinä lähellä olevalla sohvalla. Siihen hän kellahti ja käänsi selkänsä. Ajattelin, että kohta hän varmaan alkaa pi....skelemään.
Olin järkyttynyt, ja inhotti. Miten joku voi olla tuollainen moukka! Hän oli epäkohtelias, ylimielinen ja itserakas.
En lähtenyt muiden mukana seuroihin, vaan sanoin tulevani myöhemmin. Kun muut olivat lähteneet, avasin kaikki lävet ulos, mitä auki sain. Oli keskitalvi, ja pakkasviima puhalsi huoneitten läpi. Ajattelin vihaisena, että tuuletan sen äijän ulos tästä huushollista! Pari ruukkukukkaa siinä taisi paleltua.
Oliko koillismaalla vl-pappi, joka alkoi homoksi.
Pitikö hän poikaleirejä...
"Timo K. Mukan teoksen Maa on syntinen laulu väitetään kuvaavan korpelaisuutta. Mukka ei kuitenkaan käsittele korpelalaisuutta esikoisteoksessaan. Mukan kuvitteelliseen länsipohjalaiseen kylään saapuva saarnaajan esikuva on pikemminkin vapaiden suuntien saarnaaja. Saarnaaja seisoo saarnansa aikana eikä istu pöydän takana lestadiolaiseen tapaan. Lisäksi saarnaaja kuvataan ylipainoiseksi vanhahkoksi mieheksi. Korpela puolestaan oli saarnamatkojensa aikana nuori ja komeana pidetty saarnamies. Lisäksi Korpelan itsensä järjestämät seurat olivat täysin vanhoillislestadiolaisen seuraperinteen mukaisia. Mukan tarkoituksena oli kritisoida vanhoillislestadiolaista saarnaajalaitosta eikä suinkaan kuvata dokumentaarisesti mitään uskonnollista liikettä. Mukan teoksesta on tehty useita pro gradu -tutkielmia ja yksi lisensiaattitutkimus."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Korpelalaisuus
Korpelako komea nuorimies? Minua hämää tuo wikipedian artikkeli. Korpelalaisuuden johtohahmohan oli nainen! Alma Korpela. Mm Hesarissa oli hänestä raju juttu jokunen vuosi sitten. Ja kai jokin kirjakin julkaistiin.
Ainakin kaikki netistä löytämäni lähteet viittaavat Toivo Korpelaan... Alma Korpelasta sen sijaan ei löydy mitään tietoa netistä. Henkilökohtaisesti en tiedä korpelalaisuudesta muuta kuin mitä netistä olen lukenut.
tiedän enemmän kuin kukaan teistä.Mutta en kerro mitään...
pohjolan kansaa aikoinaan käännytettiin? Oliko taivaspaikka taatumpi, kun puhujaveli sai vapaasti irstailla?
Pahanilkisiä puheita. Koirien,jotka juoksee karavaanin perässä ja louskuttaa.