Kävinpä kirkossa

Tulipa taas käytyä Järvenpään kirkossa jumalanpalveluksessa. Saarnan teksti pohjautui Jeesuksen kertomukseen kuninkaan pojan häistä ja kieltäytyvistä kutsuvieraista. Porukkaa oli hyvinkin normaali määrä. Ettei tuo ero buumi nyt ainakaan kirkon aktiivikäyttäjiä näyttäisi koskevan. Itse ajattelisin, että kävijä määrä voisi jopa kasvaa, kun jarruihmiset vähenevät.
8169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

tänään oli kirkossa yllättävän paljon porukkaa ja lähes kaikki menivät ehtoolliselle.

Äänestä
  • Juuri siihen tässä pyritäänkin. Kirkko uskovaisille ja irti valtiosta. Saatte ihan rauhassa leikkiä keskenänne, eikä niitä lonkeroita tarvitse tunkea joka ikiseen yhteiskunnan loveen.

    Mitäs olette mieltä siitä, että kirkon jäseniksi hyväksytään vain täysi-ikäiset? Lapsensa saa edelleen kastaa, kuka haluaa, mutta virallisesti hän ei olisi seurakunnan jäsen ennen rippikoulua, eikä sittenkään velvollinen maksamaan jäsenmaksua ennen kuin täyttää 18 vuotta. Kirkko saa itse määrittää jäsenmaksunsa suuruuden, mutta taitaa jossain Raamatussa tms. olla jotain juttua "kymmenyksistä"

    Äänestä

>> Tulipa taas käytyä Järvenpään kirkossa jumalanpalveluksessa. > Ettei tuo ero buumi nyt ainakaan kirkon aktiivikäyttäjiä näyttäisi koskevan.

Äänestä

Jokohan ylittyi (lokakuu) eronneiden määrä, mikä oli viime vuonna yhteensä.

Äänestä

Kerrotko vielä kävijöiden keski-iän, äläkä valehtele, harmaata näkyy, ei siellä juurikaan muita näy kuin ikä-ihmisiä. Kun noista aika jättää niin jopa on tyhjää. Uskoa saat mitä haluat mutta tämä on totuus.

Äänestä
  • nuorisoilloissa alle 30 v

    Äänestä

"Porukkaa oli hyvinkin normaali määrä".

Eli tarkoitat että kirkko oli suurimmaksi osaksi tyhjillään ja muutama hassu ihminen
istui siellä täällä, vaikka tilaa olisi ollut sadoille. Ja paikalla olijoiden keski-ikä oli
korkeampi kuin keskimääräinen eläkeikä Suomessa, vanhoja mummoja ja pappoja.

Ja sitten kun niistä vanhuksista aika jättää, saa papit saarnata itselleen tyhjässä kirkossa.
Tämähän se on se kirkon karu todellisuuskuva ja tulevaisuus, jota et kykene hyväksymään
etkä totuudenmukaisesti meille kertomaan.

Äänestä

Ne jotka päättävät jäädä kirkkoon, voivat tuntea suurempaa yhteisöllisyyttä tämän keskustelun jälkeen. Kirkossa jäsenenä pysyminen ei ole enää itsestäänselvyys, vaan tietoinen valinta, joka jokaisen jäsenen tulee tehdä. Siksi ennätyserot eivät ole pelkästään negatiivinen asia kirkolle, vaikka harmillista ja surullista se toki on. Tulee syy katsoa peiliin: näinkö paljon on resursseja käytetty kirkon sisäiseen keskusteluun, että polut ulos ja ihmisten pariin ovat jääneet kävelemättä.
Tuota lähentymistä ja yhteisöllisyyden syntymistä on nähtävissä Facebookissa, jossa tykkäyksiä tulee samaan tahtiin kuin eroamisia muualla: http://on.fb.me/90S9zk . Kirkko on kaikenlaisten ihmisten kirkko, ja sen ydinsanoma on anteeksiantamus ja sanoma armosta, ei sukupuolijärjestelmä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_3668 kirjoitti:

Tulipa taas käytyä Järvenpään kirkossa jumalanpalveluksessa. Saarnan teksti pohjautui Jeesuksen kertomukseen kuninkaan pojan häistä ja kieltäytyvistä kutsuvieraista. Porukkaa oli hyvinkin normaali määrä. Ettei tuo ero buumi nyt ainakaan kirkon aktiivikäyttäjiä näyttäisi koskevan. Itse ajattelisin, että kävijä määrä voisi jopa kasvaa, kun jarruihmiset vähenevät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu