Näin luokattomalla esityksellä tepsi saisi tippua mestikseen, ja sinnehän ollaan hyvää vauhtia menossakin.
voisiko olla ensimmäinen vuosi jossa karsija ratkeaa ennen runkosarjan puoltaväliä?
Tepsi Mestikseen!!
3
242
Vastaukset
- Sousäädd
Jumalauta tää on kamalaa! :( Sydämmeen ottaa oikeen. Pistää oikeesti aika surulliseks, jossain vaiheessa pidin vielä hauskana tätä sekoilua, mutta nyt ei enää hymyilytä yhtään. AUTTTAKAA! Tää laivaa uppoo.
- Ilveksenmiäs
tiedän tunteen viimekaudesta ja jo aiemmilta vuosilta. Karsintapelit on kamalaa piinaa..no, jännittää saa koko rahan edestä, mutta on se sellaista selviytymistaistelua. Varsinkin jos sarja lähtee huonosti liikkeelle, pari voittoa alkuun, niin hiukan helpottaa. Sitten menee jo asioiden edelle vielä enemmän ja miettii, että mitä Mestiksessä jos..varmuudella kaikki kynnelle kykenevät jättää seuran ja jatkossa on pärjättävä omilla junnuilla, reserviläisillä ja muista Mestis-seuroista kaapatuilla hauilla. Ei siis ole itsestään selvää, että kyseessä tulisi olemaan ns. ranskalainen visiitti..nousu takaisin on monella seuralla ollut melkoinen urakka ja kaikki eivät ole siinä edes onnistuneet tänä päivänäkään. Taloudelliset näkökohdat ovat sitten jo luku sinänsä..
Mutta ennen aikaista spekuloida näillä, kuten jo alussa totesin..emme tiedä vielä kuka karsii..joku sen tekee...
- tulee lähtö
Kovin monella mestisjoukkueella ei olisi liigassa 13 kierroksen jälkeen koossa kolme pistettä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2803468Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell211923Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.301561- 841451
- 1381093
- 811034
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.681008Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.90865Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61727Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.196720