Pitäisikö homojen perustaa oma kirkkonsa?

mm. USA:ssa ovat homoseksuaallit perustaneet oman kirkkonsa, koska heidän ihmiskäsityksensä ja jumalakäsityksensä poikkeaa niin paljon perinteisestä.
Kreikkalainen filosofia voisi tarjota heille oman jumalankuvansa ja moraalietiikkansa?

Minusta Räsäsen Päivin päälle laitetaan liian suurta painolastia ja tuomitaan yksi keskustelijoista, joka oli Raamatun yksimielisen kannan puolustaja.

Mieleuummin voisi kritisoida niitä pappeja, jotka ovat teologisessa ristiriidassa oman kirkkonsa peruskirjan RAAMATUN kanssa?

Voisi myös kysyä miksi tähän on päädytty?

SYITÄ;
1) Kirkon ja Valtion liitto johti maalliseen koulutukseen seminaareista Yliopistoon; jossa ei vaadita vakaumusta.
2) Kirkon työntekijöissä on paljon homoja; miehiä ja naisia työntekijöinä.
3) Homoseksuaalisuus on monen teologisen tohtorintutkimuksen mukaan Raamatun mukaan tuomittavaa mm. Pastori Mika Forssmanin työ; Oulu.
4) Lasten - ja nuoretn seksuaalisuutta ohjataan ei heterosuuntaan ja lasten seksuaalista hyväksikäyttöä ja pedofiliaa vähätellään homojen keskuudessa.
5) Seta ry:n toiminnassa mannekiineina toimivat Presidentti Tarja Halosen ( Suomessa) ja Ulkoministeri Alexander Stubbin ( EU:ssa) kautta on valjastettu 4 TV-kanavaa homomyönteisiksi vuosien varrella, heteroiden asemaa heikentämällä ja pilkkaamalla.

YLEISIÄ KYSYMYKSIÄ?

Olisiko välillä myös heteroiden äänen vuoro, kuinka paljon homokeskustelu ja propaganda saa mm. työpaikoilla häiritseviä ilmiöitä aikaan.

Miksi oikeus on tuominnut viime aikoina kaikille lesboille ja homoille edusllisia tuomioita. Onko juristihomot vallanneet tuomioistuimet; vai pelätäänkö olla vastaan yltiöliberaalivähemmistöä vastaan?

Ovatko homoseksuaalit aggressiivisen aktiivisia mediassa ja eri toimialoilla? Halutaanko homoseksuaalien vastuuta pedofiliatapauksissa vähätellä jne?
5145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hienoa katsoa miten tervehenkinen ja suoraselkäinen nainen johtaa kristillistä puoluetta!

Kaikki tuki Päivi Räsäselle!

Ei se määrä vaan se laatu...

Eronneet ovat olleet pakanoita jo aiemmin...siis julkisyntisiä ja katumattomia...niitä on vielä lisää?

Lusteet lähtevät, jyvät erotetaan akanoista ja pyhät pakanoista?!

Äänestä
  • Seminaareista opin siirtäminen maallisiin Yliopistoihin oli jo aikoinaan riski maallistumiseen?

    Jumalaan uskomattomia pappeja on kirkon sisällä jo enemmistö...ei ihme, että tässä ollaan?!

    On ennustettu Raamatussa, että kirkko joutuu kriisiin....NYT ON LOPUN AIKA!

    ON AIKA EROTTAA JYVÄT AKANOISTA JA PYHÄT PAKANOISTA?

    ON AIKA TUOMITA MAAILMA.....JA PELASTAA USKOLLISET?

    Äänestä

Kiitos ...

Äänestä
  • `´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´

    Äänestä

Mikä kirkko se olisi? Kristillisen kirkon perusta on uskontunnustuksissa tiivistetty ja määritelty; voisiko siis olla kirkko joka ei tunnustaisi samoja perusteita.

Lain mukaan toki voi perustaa uskonnollisen yhteisön ja se siis saisi uskonnollisen yhteisön statuksen; mutta kikä voisi olla sen perusta. Raamatun kieltäminen vai vain sen osien kieltäminen.

Taisi muuten Jesus itse todeta että jos joku ei noudata Hänen seurakunnissaan sitä mitä on opetettu niin häntä pitää ojentaa: ensin yksin sitten kaksin ja kolmin ja jos ei noudata opetusta niin hänet tulee erottaa seurakunta yhteydestä.

Näin siis pitäisi heidänkin kohdallaan toimia.

Nyt ulkopuolelle ajetaan ne jotka pitävät kiinni siitä mitä on opetettu.

NINEL

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei homofobiaa kirjoitti:

mm. USA:ssa ovat homoseksuaallit perustaneet oman kirkkonsa, koska heidän ihmiskäsityksensä ja jumalakäsityksensä poikkeaa niin paljon perinteisestä.
Kreikkalainen filosofia voisi tarjota heille oman jumalankuvansa ja moraalietiikkansa?

Minusta Räsäsen Päivin päälle laitetaan liian suurta painolastia ja tuomitaan yksi keskustelijoista, joka oli Raamatun yksimielisen kannan puolustaja.

Mieleuummin voisi kritisoida niitä pappeja, jotka ovat teologisessa ristiriidassa oman kirkkonsa peruskirjan RAAMATUN kanssa?

Voisi myös kysyä miksi tähän on päädytty?

SYITÄ;
1) Kirkon ja Valtion liitto johti maalliseen koulutukseen seminaareista Yliopistoon; jossa ei vaadita vakaumusta.
2) Kirkon työntekijöissä on paljon homoja; miehiä ja naisia työntekijöinä.
3) Homoseksuaalisuus on monen teologisen tohtorintutkimuksen mukaan Raamatun mukaan tuomittavaa mm. Pastori Mika Forssmanin työ; Oulu.
4) Lasten - ja nuoretn seksuaalisuutta ohjataan ei heterosuuntaan ja lasten seksuaalista hyväksikäyttöä ja pedofiliaa vähätellään homojen keskuudessa.
5) Seta ry:n toiminnassa mannekiineina toimivat Presidentti Tarja Halosen ( Suomessa) ja Ulkoministeri Alexander Stubbin ( EU:ssa) kautta on valjastettu 4 TV-kanavaa homomyönteisiksi vuosien varrella, heteroiden asemaa heikentämällä ja pilkkaamalla.

YLEISIÄ KYSYMYKSIÄ?

Olisiko välillä myös heteroiden äänen vuoro, kuinka paljon homokeskustelu ja propaganda saa mm. työpaikoilla häiritseviä ilmiöitä aikaan.

Miksi oikeus on tuominnut viime aikoina kaikille lesboille ja homoille edusllisia tuomioita. Onko juristihomot vallanneet tuomioistuimet; vai pelätäänkö olla vastaan yltiöliberaalivähemmistöä vastaan?

Ovatko homoseksuaalit aggressiivisen aktiivisia mediassa ja eri toimialoilla? Halutaanko homoseksuaalien vastuuta pedofiliatapauksissa vähätellä jne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu