Seurakuntavaaliehdokkaat - mikä on kantanne

homojen ihmisoikeuksiin seurakunnassa? Oletteko pistäneet päänne pensaaseen ja toivotte, ettei kukaan kysyisi mitään siitä asiasta? Arkkipiispaa myöten kirkonmiehet toivovat, että nyt vaikuttetaisiin kirkon sisällä eikä eroamalla kirkosta. Miten me voimme vaikuttaa haluamaamme suuntaan ellemme tiedä mitään ehdokkaiden suunnasta?
10676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Seurakunnan kirkkovaltuustolla ja kirkkoneuvostolla ei ole juuri mitään päätösvaltaa kirkollisissa asioissa, Kyse on näinnäisdemokratiasta. Näillä elimillä ei ole edes oikeutta myydä ilman lupaa seurakunnan tarpeetonta kiinteää omaisuutta, puhumatkaan muista asioista.
Kirkolliset asiat päätetään kirkolliskokouksessa, piispainkokouksessa , kirkkohallituksessa ja eduskunnassa.

Oliko seurakuntavaaliehdokas mitä mieltä tahansa homista ym, ei sillä ole mitään merkitystä muiden mielipiteiden joukossa.

Äänestä
  • ei siis maksa vaivaa äänestää.

    Äänestä

  • Paitsi voihan siellä tuntea itsensä muuta kansaa hurskaammaksi ja tuntea pääsevänsä "piireihin", ihan samoin kuin kaupunginvaltuustossa.

    Äänestä

tulla kaapista ulos. Ei Kangasluomakaan, joka täällä muuten kirjoittelee. ?

Äänestä
  • Sosialidemokraattiset ehdokkaat toimivat kirkossa sen puolesta, että
    kynnys on matalalla erilaisten ihmisten tulla mukaan.
    Seurakunnissa tehdään työtä lähellä ja kaukana olevien heikoimpien puolesta.
    Tasa-arvo toteutuu ja ihmisten erilaisia elämänratkaisuja kunnioitetaan
    Oman uskonnon tuntemusta käytetään suvaitsevaisuuden lisäämiseen.

    Meille seurakunta on lähimmäisenrakkauden yhteisö, jossa kunnioitetaan ihmisten erilaisia elämänratkaisuja ja erilaisuutta, esimerkiksi sukupuoli-identiteettiä ja seksuaalista suuntautumista. Niistä ei saa tehdä erottavia tekijöitä kirkon jäsenyydessä tai työntekijänä toimimisessa. Haluamme vahvistaa kirkon avoimuutta kaikille kiinnostuneille.
    http://www.sdp.fi/seurakuntavaaliohjelma
    Nämä on ne aattehet ja kristilliset arvot jotka minä ja kaikki demarien seurakuntavaaliehdokkaat allekirjoitamme.

    Jumala ei odota että rakastamme häntä ohi lähimmäisemme. (Luuk. 14: 1 - 6)

    Martti Tamppari eherokas numero 67

    Äänestä

  • Martti Tamppari kirjoitti:

    Sosialidemokraattiset ehdokkaat toimivat kirkossa sen puolesta, että
    kynnys on matalalla erilaisten ihmisten tulla mukaan.
    Seurakunnissa tehdään työtä lähellä ja kaukana olevien heikoimpien puolesta.
    Tasa-arvo toteutuu ja ihmisten erilaisia elämänratkaisuja kunnioitetaan
    Oman uskonnon tuntemusta käytetään suvaitsevaisuuden lisäämiseen.

    Meille seurakunta on lähimmäisenrakkauden yhteisö, jossa kunnioitetaan ihmisten erilaisia elämänratkaisuja ja erilaisuutta, esimerkiksi sukupuoli-identiteettiä ja seksuaalista suuntautumista. Niistä ei saa tehdä erottavia tekijöitä kirkon jäsenyydessä tai työntekijänä toimimisessa. Haluamme vahvistaa kirkon avoimuutta kaikille kiinnostuneille.
    http://www.sdp.fi/seurakuntavaaliohjelma
    Nämä on ne aattehet ja kristilliset arvot jotka minä ja kaikki demarien seurakuntavaaliehdokkaat allekirjoitamme.

    Jumala ei odota että rakastamme häntä ohi lähimmäisemme. (Luuk. 14: 1 - 6)

    Martti Tamppari eherokas numero 67

    Hienoa että joku ihan nimellä profiloituu tällä sivulla. Kävin läpi demareitten seurakuntavaaliohjelmaa eikä siinä ollut vastaansanomista. Toivon mukaan myös ehdokkaat ovat sisäistäneet tekstin ja toteuttavat sen toiveita.

    "Hyväksyvä ja kunnioittava suhtautuminen kasvaa ihmisissä parhaiten silloin, kun ollaan avoimia kohtaaman erilaiset ihmiset arvokkaina ja tasavertaisina." Näin mainitussa ohjelmassa.

    Äänestä

  • alottaja. kirjoitti:

    Hienoa,että ehdokas vastaa omalla nimellään selkeästi aatteestaan.Silloin tiedetään mitä tuleman pitää.

    Äänestä

  • Eiräsänen kirjoitti:

    Hienoa,että ehdokas vastaa omalla nimellään selkeästi aatteestaan.Silloin tiedetään mitä tuleman pitää.

    Muilla ehdokkailla mielipiteitä.Käkipuolue jo julisti paikallisessa.Entä ne muut? Sammutetut lyhdyt ?

    Äänestä

Kuinka monta homoa/lesboa on ehdokaana Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan kirkkovaltuustoon ja keitä he ovat ?

Homous tuntuu olevan vahva argumentti syksyn seurakuntavaaleissa.

Äänestä

seurakunta profiloituu yllättävän vapaamielisenä ja papin suulla todistetaan, että lapaulaiset nuoret ovat suvaitsevaisia erilaisuutta kohtaan. Nyt heitä innostetaan äänestämään seurakuntavaaleissa jopa Suomen ennätykseen asti. Menestystä, Ulla ja Heli!

Nyt vielä pitäisi tietää, mitä vaaleissa ehdolla olevat oikeasti ajattelevat. Pelkkä nimi ei vielä kerro mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sammutetut lyhdyt? kirjoitti:

homojen ihmisoikeuksiin seurakunnassa? Oletteko pistäneet päänne pensaaseen ja toivotte, ettei kukaan kysyisi mitään siitä asiasta? Arkkipiispaa myöten kirkonmiehet toivovat, että nyt vaikuttetaisiin kirkon sisällä eikä eroamalla kirkosta. Miten me voimme vaikuttaa haluamaamme suuntaan ellemme tiedä mitään ehdokkaiden suunnasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu