Miksi hallitus ei puutu ASUNTOKEINOTTELUUN ?

Suomessa vallitsee suunnitelmallinen asuntokeinottelu, jota mitä ilmeisimmin pyrittävät saman tyyppiset tahot kuin mitä harjoittivat vaalilahjontaa harjoittaneet liikemiehet. Vaalilahjonnan vitja on nyt murtunut, mutta asuntokeinottelijat saavat vielä toistaiseksi ilmeisesti vapaasti toimia. Onko sekin jälleen kiinni kanteen tekemisestä oikeuskanslerille. Joka tapauksessa suomalaisella asuntokeinottelulla on oikeistohallituksen siunaus. Näin se toimii:

A) Asuntojen hintavedätyksen A ja O on VUOKRA-asuntojen kysynnän patouttaminen. Se on nykyoloissa helpointa aloittaa maahanmuuttajilla. Jos on olemassa vaara, että vuokra-asuntoja jää tyhjilleen ja vuokrat lähtisivät laskuun, kiinnostus härskiksi vedätettyyn omistusasumiseen hiipuisi. Vuokrat on siis pidettävä tavalla tai toisella korkealla. Mamut on tähän oiva käsikassara. Mamuilla - helsingissä lähinnä kokoomusksen suosimilla venäläisillä ja virolaisilla - saadaan vuokra-asumisen täytösasteet yli 130 %:n. Tämä tarkoittaa, että vuokralle tulijoita on jonoiksi asti suhdanteista riippumatta. Halvan lainarahan tyhjentämät vuokra-asunnot saadaan heti täyteen mamuilla. Jatkuva korkea vuokratäyttöaste on olennainen ehto asuntojen hintakeinottelulle. Mamujen käytöllä tähän tarkoitukseen on oikeistohallituksen virallinen siunaus. Vuorat vedätetään suunnitelmallisesti samalle tasolle, kuin mitä suurin piirtein 30 vuoden velkavankeus omistusasunnossa maksaisi.

B) Kun vuokra-asuntomarkkinat on suhdanteista riippumatta ja etenkin nyt laskusuhdanteessa täytetty ääriään myöten (mamuilla, kuten ed. todettu) voidaan vuokravedätystä pöyhkeästi jatkaa jopa LAMAsta huolimatta, siillä lama tuo ylivelkaisten kysyntäpainetta, kun on pakko luopua omasta, http://www.oikeus.fi/14499.htm , tai on velkajärjestelyiden tekemiseksi muutettava pienempään.
Tässä vaiheessa kuvaan astuvat yksityiset suurehkot vuokra-asunto-toimijat, kuten keinottelun ykkönen, "Vuokraturva". Se pistää suuren joukon pieniä vuokra-asuntojaan myyntiin huippuhintaan ylivelkaisten tungeksiessa pienempään. HUomaa, vuokramarkkinat on tukittu Mamuilla, joten yksiön osto on ainoa vaihtoehto. "Vuokraturva" tarjoaa huippuhintaisen tilaisuuden luopua isosta ja muuttaa pienempään. Jäljelle jää kuitenkin yli puolet jättivelasta.
Isompi asunto jää Asuntoparkkiin, jota ilmeisesti rahoitetaan oikeistohallituksen suojeluksessa verovaroin kuten tehtiin 90-luvullakin.
Ylivelkainen omistusasuja on siis käperytynyt rotakoloonsa ja hallituksen tilastokeskus mittaa tässä keinottelun huipentumassa huikeita PIENTEN asuntojen neliöhintasojen nousua. Sana PIENI asunto jätetään oikeisto-ylen tiedotteissa kuitenkin mainitsematta.

C) Mitä tapahtuu isolle asunnolle? Asuntoparkkissa seisottamisella pyritään estämään isojen asuntojen hinnanlasku. Samaan aikaan kuluttajia ohjeistetaan näennäisillä ja jopa toteutumattomilla neliöhinnoilla, esimerkkina omakotitalot, pk-seutu:
http://www.uusisuomi.fi/raha/87255-paljonko-maksaa-omakotitalo-tassa-keskihinnat
Asuntoparkin vastaavista asunnoista pyydetään kuitekin suunnitelmallisesti jopa 50 % korkeampia hintoja, lumeisena "tinkivarana". Kuten roskapankissa aikanaan, Asuntoparkissakin lopulliset kauppahinnat elävät siten että keinottelusta perillä olemattomat maksavat täyden, hyvävelipiiri puolihinnan, tähän tapaan:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9306238 : Em ohjeistus kertoi, että 2800 eur/m2, sisäpiiriläiselle kuitenkin 1600 eur/m2 ja vielä uusi.
33351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Miten keinottelu saadaan loppumaan ?

1) Poliisitutkinta siitä, kuinka moni maahanmuuttaja todellisuudessa ITSE työllään maksaa vuokransa vai maksaako mamujen vuokrat veronmaksaja, siis se, jonka päänmenoksi juuri asuntomarkkinoilla keinotellaan. Vuokratason lasku on yksi ehto hintojen normalisoimiselle.

2) Poliisitutkinta siitä, kuinka suurta asuntokantaa verovaroin seisotetaan asuntoparkissa ja selvitys kansalaisille tämän puoliskon metkuista.

3) Niin kauan, kun edellä kuvatulla toiminnalla, siis suunnitelmallisella asuntokeinottelulla on hallituksen siunaus ja tiedotusvälineet hallituksen manipuloiman tiedottamisen takana eikä "kuluttajavirasto" lähde joukkokannetta ajamaan, on kantelu oikeuskanslerille, kuten teki vaivaiset kaksi henkilöä Nuorisosäätiön vaalirahoituksen tutkinnankin osalta.
Olettaisin, että tämän avauksen ensimmäisestä linkistä löytyvät ne tarvittavat yksi henkilöä tai kymmeniäkin, jotka oikeistohallitusten tarkotuksellisen työvoimapulaharhautuksen seurauksena ajautuivat totaaliseen ahdinkoon ja siitä huolimatta keinottelijat saavat jatkaa. Yksi on saatu vastaamaan teoistaan, mutta niitä on vielä monta sataa muuta.

Leikkaa tieto talteen, voit tarvita sitä, sillä hallitus istuu asiassa täysin saamattomana ja toimettomana

Suomi on euroalueen ainoa maa, jossa asuntojen hinnat eivät ole romahtaneet. Kiitos keinottelun, joka tulee varmuudella tiensä päähän, jos ei oikeustoimin keinottelijoita vastaan, niin keinottelijoiden umpikujaan ajautumisen seurauksen myöhemmin. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa lasku on moninkertainen ja pikä pahinta oikeuden kannalta, keinottelijat säilyvät vapaalla.

Äänestä
  • Rahat..SDP Riihisäätiö

    Selvitysmies pyörittää Riihi-säätiötä
    Riihi-säätiön selvitysmieheksi määrätty oululainen asianajaja Lauri Ylipukki on ottanut vallan Riihi-säätiön ja sen omistamien 17 kiinteistöosakeyhtiön hallinnassa.

    Ylipukki on astunut kaikkiin kiinteistöosakeyhtiöiden kolmijäsenisiin hallituksiin ja toimii myös niiden puheenjohtajana yhtä kiinteistöyhtiötä lukuunottamatta. Hallitusten entinen puheenjohtaja jättäytyi toiminnasta pois Ylipukin mukaan mielellään. "Sovimme hänen kanssaan asiasta hyvässä yhteisymmärryksessä", hän kuvailee.

    Helsingin käräjäoikeus määräsi heinäkuussa Riihi-säätiön lakkautettavaksi välittömästi ja sen omaisuuden selvitysmiehen huostaan. Päätöksellä säätiön silloinen hallitus sai kenkää ja selvitysmies ryhtyi vetämään säätiötä hallituksen sijaan.

    Äänestä

  • palauttaa saaneensa kirjoitti:

    Rahat..SDP Riihisäätiö

    Asuntokeinottelijat sen sijaan ovat vapaalla jalalla;

    http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2010/08/06/liikanen-suomen-asuntomarkkinoilla-keinotellaan/201010856/139

    - Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikasen mukaan viime aikainen asuntojen hinnannousu Suomessa on keinotekoista.

    Äänestä

  • Haans. kirjoitti:

    EDULLISET VUOKRA ASUNNOT ON KIVEN TAKANA.Ei niitä ole.KUN SAA LIKSAA 1500 e.kk.halu olis pärjätä.mutta kun vuokra on jo pienestä asunnosta yli 500e.kk. verot maksaa.laskut maksaa.ei jää mitään itselle.,,VAPAAVUORI ajattelee asunto politiikkassa vaan ahneita.EDULLISIA VUOKRA ASUNTOJA ON RAKENNETTAVA.ei niitä itsestään tule.Suomessa on matala palkka aloilla paljon duunareita.väliin putoajia.ei huomioida mitenkäään yhteis kuntaa suunnitellessa.OVAT REHELLISIÄ KUNNON KANSALAISIA Joka tapauksessa.halut pärjätä omillaan...mistä apu.

    Äänestä

  • TYÖ VÄELLE..., kirjoitti:

    euroja tehdä velkaa..vuokra asunnot käy.kohtuu hinnalla.pienistä yksiöistä huutava pula...niissä itsekseen asuja pärjää.on vaikeeta perus asian hoitaminen....

    Äänestä

  • Suomessa on työttömiä noin 600 000 mutta vallassa oleva oikeistohallitus tarjoaa jälleen "työvoimapulaa", propagandan taitoisia natseja kun ovat:

    http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/10/vaitteet_tyovoimapulasta_kuohuttavat_rakennusalaa_2068765.html

    Tosin tilastot on laatinun rahapesureiden keskusjärjestö EK.

    Juoní menee kuitenkin samaa rataa, kun edellisessäkin "työvoimapulassa", joka oli vain virulaisten, polakkien ja iivanoiden maahantuonnin peitetarina "eu"-työvoiman vapaan liikkuvuuden nojalla. Natsit ovat siis jälleen asialla, joten oikeisto-YLEssäkin ovat nyt rummuttamisen suhteen takavuosia varovaisempia taustoja tiedustellaan muiltakin kuin natseilta:

    "Rakennusliitto: Poliittista peliä
    Rakennusmiehet itse oikaisevat puheet työvoimapulasta aivan eri asentoon. Omaa väkeä kun on edelleen vailla työtä miltei 7000.

    - Väitteet työvoimapulasta ovat lööperipuheita, kuittaa Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi.

    - Väitän, että näiden käyrien takana on enemmän poliittinen ja työvoimapoliittinen paine. Halutaan sanoa että ammattimiehistä on pulaa jotta voidaan perustella myös tämä halpojen alihintaisten urakoitten ottaminen ulkomailta ja ulkomaisilta yrittäjiltä. "

    Äänestä

  • eeroölehti kirjoitti:

    Ylivelkaannuttamalla mattia ja maijjaa hinnannostajat tekivät sievoisia omaisuuksia.
    Tällä tavalla ( ja tietenkin "demari"-Jungnerin työvoimapula-valehtelulla avittamalla):

    http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=293513

    maijjalla on ennätysvelat: 104 MRD euroa.

    Vertailun vuoksi, valtiolla vasta 74 mrd, mutta suhteet saattavat vuoden kuluttua muuttua.

    Äänestä

tekevät keinottelua itsekin muiden omaisten/läheisten välityksellä.
se on juonikauppaa ja sen ne osaa. muuta ei.

Äänestä
  • ja samalla lakien avulla asuntomarkkinat vapautettiin, miten kävikään? Asuntojen hinnat vähintäänkin kuusinkertaistuivat. Huonokuntoisista asunnoista pyydetään hirmuhintoja, eikä asunto-osakeomistajat laita osakevoittojaan asuntojen korjaamiseen, joten jäljellä ei ole muuta kuin pelkkää mielivaltaista toimintaa. Asuntoyhtiöiden isännöitsijöiksi otettiin henkilöitä, joilta on puuttunut täysin osaaminen näistä asuntoasioista ja niitä koskevista laeista. Ajatelkaa, mikä kehitys, mikä kehityksen suunta! Ja tätä kehityksen suuntaan nämä "modernistit" pitävät sivistyksen ylimpänä muotona. Sehän on sen alin muoto eikä ylin muoto - pahimmassa mahdollisessa muodossaan.

    Äänestä

  • ent. suomimummo kirjoitti:

    ja samalla lakien avulla asuntomarkkinat vapautettiin, miten kävikään? Asuntojen hinnat vähintäänkin kuusinkertaistuivat. Huonokuntoisista asunnoista pyydetään hirmuhintoja, eikä asunto-osakeomistajat laita osakevoittojaan asuntojen korjaamiseen, joten jäljellä ei ole muuta kuin pelkkää mielivaltaista toimintaa. Asuntoyhtiöiden isännöitsijöiksi otettiin henkilöitä, joilta on puuttunut täysin osaaminen näistä asuntoasioista ja niitä koskevista laeista. Ajatelkaa, mikä kehitys, mikä kehityksen suunta! Ja tätä kehityksen suuntaan nämä "modernistit" pitävät sivistyksen ylimpänä muotona. Sehän on sen alin muoto eikä ylin muoto - pahimmassa mahdollisessa muodossaan.

    ASUNTO ASIOITA EI OLE SAATU KOHTUULLISIKSI Ihmistä varten...retu perällä on vuokra asunnot..hurjat vuokrat...pienistä asunnoista aina pula..olkoon kuka hyväänsä asunto ministerinä ollut...ahneet on kyllä saaneet huvilansa.kun on millä mällätä.....siivoojan palkalla eläminen on yhtä haista paskan nykertämistä.palkka ei riitä mihinkään.kun vuokran maksaa.

    Äänestä

  • hesarissaan, että "vasemmisto" ei viime vuosina ole onnistunut tuomaan hyvinvointia, tai jotain sellaista. Olin kuitenkin havaitsevinani pieniä oman tunnon tuskia "demari"-leirissä.

    No ei hätää, oikeisto toi "takuueläkkeen", liki 700 euroa ja kyllähän se "demari" sitä hyvinvointiakin toi, kuten seuraava linkki osoittaa:
    http://www.yle.fi/java/verokone/verohaku?field0=2006&id=1&haku=false

    PS. Niiden verovaroin ylläpitämä nk. asuntoparkki alkaa murtumaan ja siis hinnat romahtavat. Tästä on jo selvät merkit ilmassa_
    http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20101145377
    (as.näytöillä tosi hiljaista )

    Äänestä

  • MONENLAISIA. kirjoitti:

    ASUNTO ASIOITA EI OLE SAATU KOHTUULLISIKSI Ihmistä varten...retu perällä on vuokra asunnot..hurjat vuokrat...pienistä asunnoista aina pula..olkoon kuka hyväänsä asunto ministerinä ollut...ahneet on kyllä saaneet huvilansa.kun on millä mällätä.....siivoojan palkalla eläminen on yhtä haista paskan nykertämistä.palkka ei riitä mihinkään.kun vuokran maksaa.

    Asuntojen+korkeiden+hintojen+syynä+on+poliitikkojemme+luoma+asuntotukijärjestelmä,+joka+aiheuttaa+kierteen+hintojen+nousussa+pk-seudulla.+Syrjempänä+Suomessa+on+asuntoja+purettavaksi+saakka.Pääkaupunkiseudulla+ensinnäkin+asuntojen+ja+vuokrien+hinnat,+kuin+vapaiden+asuntojen+tarjontakin+järkeistyisi+HETI,+jos+asumistuen+maksaminen+pääkaupunkiseudulla+lopetettaisiin+kokonaan.+Tarkoitan+sitä,+että+silloin+alueella+asuisivat+vain+ne,+joiden+siellä+oikeasti+tarvitsee+asua.+En+usko,+että+eläkeläisten/työttömien/maahanmuuttajien+on+ehdoton+tarve+vaikkapa+työn+takia+asua+pääkaupunkiseudulla?Työssä+olevienkin+osalla+asuminen+halventuisi+järkevälle+tasolle;+tällä+hetkellä+pk-seudulla+ihmisen+tuloista+menee+asumiskuluihin+keskimäärin+60%,+kun+toisaalla+Suomessa+keskimäärin+20%.+Tämä+on+pois+ihmisten+ostovoimasta+ja+omistusasuntojen+kohdalla+sitoo+vaikka+käytettävissä+olevaa+pääomaa.+Se+on+yksi+kansantaloutemme+ongelmista,+kun+viidesosa+ihmisistä+asuu+pk-seudulla...+Tarkoitan,+kun+talouskasvumme+parhaillaan+on+kotimaisen+kysynnän+varassa.Olisi+perusteltua+lopettaa+asumistuki+pääkaupunkiseudulla.+Samalla+saattaisi+korjautua+joidenkin+muuttotappiokuntien+tilannekin,+eli+helpottaisi+aluepolitiikankin+ongelmia?

    Äänestä

  • Asumistukiongelma kirjoitti:

    Poliitikoista suurin osa istuu vähintään asuntoja omistavien säätiöiden, vvo:n, saton tai ay-liikkeen paikoilla, jotka ovat edunsaajia. Siksi asumisen hinnalle ei tehdä mitään ja asumistuen kautta pumpataan kansalaisilta kerättyä veroeuroa edellä mainittujen kaltaisille suurten asuntomassojen omistajille.

    Tuon kytköksen takia kukaan poliitikoista ei halua tehdä asialle mitään, vaan päinvastoin.

    Äänestä

rahoja äänten osteluun

Äänestä

Kaiketi liikojen rahojensa kanssa painiskelevat huumeliigat ja pörssikurssien laskuja pelänneet keinottelijat ovat mättäneet sijoituksensa asuntoihin. Näin asuntojen hinnat ovat nousseet tähtitietellisiin lukemiin kysynnän ja tarjonnanlain mukaan. Surullista on se, että näin nuoret perheet ovat joutuneet tosiasiassa maksamaan asunnostaan 3 kertaa sen todellista arvoa vastaavan hinnan ja ovat velkaorjia käytännössä koko loppuelämänsä.
En osta mitään aatteelinen. Löytyykö kavereita?

Äänestä
  • Suomiko muka rehellinen maa?
    Poliitikot läpimätiä ja kansaakin ohjaa pelkkä ahneus, moraalista tietoakaan.. Sairaitakin potkitaan kadulle säästösyistä.

    Tämäkö nyt on sitä ihanaa markkinataloutta? Kohta Suomessa ei ole kuin ns. ämpärifirmoja ja pysyvä suurtyöttömyys.

    Vapaavuori kieltäytyy rakennuttamasta kaupungin vuokra-asuntoja jotta ihmisten on pakko ottaa satojentuhansien lainat saadakseen katon päänsä päälle. Hullujen hommia sanon minä, tämmöinen ei hyvin pääty.

    Äänestä

ja se puhkeaa kuin kataisen finnillä on tapana!
Tosin se onkin ihan suuniteltu!
hallitus haluaa kiinteän omaisuuden ja maaomaisuuden pois köyhiltä!
Rikkaille!
paskalaki on yksi tätä tavoitetta!
keskustan vanhaslaisilla ja kokoomuksella en edellen unelma 5kpl suurmaatilaa..
Viron mallin mukaisesti!
siis ajaako keskusta viljelijän etuja? EI!

Äänestä
  • Asunojen hintojen keinotekoinen nostaminen on täydellinen katastrofi nuorille perheille. Heille on tietoisesti myönnetty ylihintaisia asuntolainoja näennäesesti halvoilla koroilla. Samaan aikaan pörssikurssien romahtaessa huume, ynnä muut huijjarit ovat sijoittaneet rikolliset rahansa asuntomarkkinoille.
    Voi, kuinka taas käykään. 90-luvun lamaorjat ovat pikkujuttu tähän keinottelijoiden ansaan nähden.

    Äänestä

  • opria kirjoitti:

    Asunojen hintojen keinotekoinen nostaminen on täydellinen katastrofi nuorille perheille. Heille on tietoisesti myönnetty ylihintaisia asuntolainoja näennäesesti halvoilla koroilla. Samaan aikaan pörssikurssien romahtaessa huume, ynnä muut huijjarit ovat sijoittaneet rikolliset rahansa asuntomarkkinoille.
    Voi, kuinka taas käykään. 90-luvun lamaorjat ovat pikkujuttu tähän keinottelijoiden ansaan nähden.

    POHJOIS NAVALLA..kun talvet on niin kylmiä...Niin sitten siihen asumiseen menee koko matala palkka...on se liikaa.näin yksin kertaita asiaa..että köyhälläkin oles kohtuu hintainen kämpä..sais elellä pienellä palkallaan ,ilman avustuksia.näin itsestään selvyyttä, asiaa ei mikään hallitus ole pystynyt järjestänään kohtuulliseksi.KYLLÄ OLIS OLLUT Aikaa asunto poilitiikka spekuloida asukkaille kohtuulliseksi.AHNEUS ON AINA JOKA PAIKASSA ETU SIALLA...KOKO ASUNTO POLITIIKKA Kusetusta..ahneet ottaa rahat.nämä elementi kerostalo ....TÖTSÄT..... Ei maksa millään noin paljon.oli missä kohtaa tahojaan suomen maassa.YHTIÖ VASTIKKEET JA VUOKRAT MENEE VÄLI KÄSILLE.kulutus ei tee niin suuria summia.kyllä siinä on ilmaa paljon.politiikot ei tee mitään asian korjaamiseksi..ei elettäkään.

    Äänestä

  • täällä .... kirjoitti:

    Peruskorjausta koko aikana.piha siivottomassa kunnossa.kun kaato paikka.rappu käytävä olis vaan"!maalattava.olis siisti..ei,niin ei...VUOKRA Kyllä nousee joka vuosi.pienillä korjauksilla olis edes siistin näköistä,mutta ei sitäkään tehdä...niin mitä ihmeen kuluja näistä aina tulee...EI MITÄÄN.on fakta.

    Äänestä

Lisätään se listaan viidenneksi

Seuraavassa siis jo nimetyt vaali-teemat:

1) Suomalaisten työttömyys 800 000 ( 300 t koulutuksessa 200 t ennenaik. eläk. 300 t).
MaMuja EI siis tarvita. Siis kuinka hoidamme suomalaisille töitä ja miksi toisimme lisää ulkomaalaisia. Kova juttu, varsinkin mamuja suosivalle kako-kepuli-"demarille". Vaaliteema nro yksi siis. Samalla analysoimme "työvoimapula"-valehtelua ja pohdimme miten valehtelijoita tulee rangaista

2) "Ennätyspitkä nousukausi" veronkevennyksineen olikin velan varaan rakennettua valhetta, jota höystettiin "työvoimapula"-valheilla ja sen seurauksena velkaannumme nyt todella rajua vauhtia. Ketkä pitäisi pistää maksumiehiksi. "Työvoimapula"-valehtelijatko vai varallisuusveroista vapautettut. Velkalaskut lankeavat vääjäämättä. Armoton vaaliteema nro 2. siis.

3) Eläkeongelma. Oikeistolaiset ovat tarjoilelleet meille "työurien pidennyksen" nimellä kulkevaa eläke-LEIKKAUS-ohjelmaa. Koska EU:ssa, jossa olemme, on jo käytössä ELÄKEKATTO, niin miksei myös meillä. Oikeistolaiset näet yrittävät "työura"-valehtelulla vain vältellä omien jättieläkkeidensä (jopa 60 000 eur/kk) leikkauksia, sosialisoimalla leikkaukset sinun eläkkeisiin. Tämä ei Otto-Willen mielestä vetele. Ensin eläkekatto, ennen kuin sinun eläkkeitäsi leikataan. Eikö totta.

4) LEIKKAUSLISTAT, onko niitä. Jos selvyyttä ei tule ennen vaaleja, ja niitä paljastellaan vaalien jälkeen, seon YLEISLAKKO, siltä seisomalta.

Pidetään näistä teemoista kiinni, vaikka natsit yrittävät teitä oikeisto-ylen avulla toisaalle johdatella.

Äänestä

Rikollisilla alkaa olla pikku hiljaa kuumat paikat.

Äänestä

Ainoa kuntien pelastus on kaavoitusja rakentaminen. Niillä kunnat yrittävät epätoivon vimmalla saada kokoon rahoja, joilla ne voisivat hoitaa valtion niille sysäämiä lisätehtäviä! Tyhjästä on paha nyhjästä.

Äänestä

valtio mättää velka rahat ja kaikki rahat eu,n konkurssi pesiin.kultuurinrikastuttajat ottaa osuutesa..MITÄ Suomelle jää.Tuulen huuhtoma perse ja sekin kahtena kappaleena.Halonen hakee köyhiä suomen elätettäväksi ,yksityis lennoillaan.Ahtisaari vie hyväntekeväisyys kohteisiinsa valtion rahaa ja paljon.

Äänestä

vääryys on vallan saanut.

Äänestä

kulut samat.oli se asunto joensuussa tai helsingissä..hinta ero on suuri..eikö se lämmitys,remontit..maksa yhtä lailla joka paikassa....niin etelä suomen hoitokulut on muka korkeammat.?.väli kädet vetää välistä..suurin syy,.tarvikkeet saman hintaisia.samalla rahalla se talo lämpenee pohjois navalla.kun muuallakin päin suomea.huolto miehien palkat..samat.

Äänestä

Aivan no eihän sitä voida kun kepu on vallassa ja nuorsiosäätiö kaikkonen kepu...............

Äänestä
  • Älkää odottako, että "ne" jotain tekisivät. Eivät tee.

    Jo pelkästään se, että täällä ei suin surminkaan pakkolunasteta maita, on osoitus kenen leirissä pyöritään. Kerrostaloneliön hinnasta noin 1000 euroa / neliö tulee maan hinnasta. Se on ryöstöä!!!

    Ei vaadi paljonkaan poliitikoilta, kun ne panevat pakkolunastamaan maita pääkaupunkiseudulla. Tänne kuitenkin halutaan tuoda ihmisiä töihin ja valitetaan samaan aikaan, että asunnot ovat niin kallita, ettei niihin ole varaa. Voi Jeesus, mikä yhtälö.

    Onko siellä kansanedustajissa yhtään suoraselkäistä edustajaa? Ymmärrätekö vai oletteko kaikki korruption syömiä?

    Jopa Suomessa on otettu käyttöön keino (pohjoisessa), jolla maanmyynti lähtee liikkeelle jopa vapaaehtoisesti ilman pakkolunastuksia. Kaavoittakaa alueet viheralueiksi, joille ei tulla rakentamaan. Yksinkertaista politiikkaa.

    Mikäli maanomistaja ei myy maitaan raakamaan hinnalla tämänkään jälkeen, niin uhkaus pannaan täytäntöön. Ei se kummempaa ole.

    Miten korruptoitunutta väkeä nämä eliitin edustajat täällä oikein ovatkaan! Ketä te, kansanedustajat, edustatte - suurkapitalisteja ja gryndereitä - vai teitä äänestenyttä kansaa?

    Äänestä

  • No mitä luulet kun on 8 puoluetta ja kaikki edustaa puoluetta, kukaan ei kansaa, eipä ihme et kusessa ollaan.

    Äänestä

Ei tietenkään oikeistohallitus puutu epäoikeudenmukaisuuksiin, mitkä edistävät rikkaiden rikastumista.

Tilastoissa Suomi on Euroopan ykkösmaa kansalaisten eriarvoistamistoimissa hallituksen taholta. Kansalaisten polarisoinnissa on hallituksellamme taitoa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Haans. kirjoitti:

Suomessa vallitsee suunnitelmallinen asuntokeinottelu, jota mitä ilmeisimmin pyrittävät saman tyyppiset tahot kuin mitä harjoittivat vaalilahjontaa harjoittaneet liikemiehet. Vaalilahjonnan vitja on nyt murtunut, mutta asuntokeinottelijat saavat vielä toistaiseksi ilmeisesti vapaasti toimia. Onko sekin jälleen kiinni kanteen tekemisestä oikeuskanslerille. Joka tapauksessa suomalaisella asuntokeinottelulla on oikeistohallituksen siunaus. Näin se toimii:

A) Asuntojen hintavedätyksen A ja O on VUOKRA-asuntojen kysynnän patouttaminen. Se on nykyoloissa helpointa aloittaa maahanmuuttajilla. Jos on olemassa vaara, että vuokra-asuntoja jää tyhjilleen ja vuokrat lähtisivät laskuun, kiinnostus härskiksi vedätettyyn omistusasumiseen hiipuisi. Vuokrat on siis pidettävä tavalla tai toisella korkealla. Mamut on tähän oiva käsikassara. Mamuilla - helsingissä lähinnä kokoomusksen suosimilla venäläisillä ja virolaisilla - saadaan vuokra-asumisen täytösasteet yli 130 %:n. Tämä tarkoittaa, että vuokralle tulijoita on jonoiksi asti suhdanteista riippumatta. Halvan lainarahan tyhjentämät vuokra-asunnot saadaan heti täyteen mamuilla. Jatkuva korkea vuokratäyttöaste on olennainen ehto asuntojen hintakeinottelulle. Mamujen käytöllä tähän tarkoitukseen on oikeistohallituksen virallinen siunaus. Vuorat vedätetään suunnitelmallisesti samalle tasolle, kuin mitä suurin piirtein 30 vuoden velkavankeus omistusasunnossa maksaisi.

B) Kun vuokra-asuntomarkkinat on suhdanteista riippumatta ja etenkin nyt laskusuhdanteessa täytetty ääriään myöten (mamuilla, kuten ed. todettu) voidaan vuokravedätystä pöyhkeästi jatkaa jopa LAMAsta huolimatta, siillä lama tuo ylivelkaisten kysyntäpainetta, kun on pakko luopua omasta, http://www.oikeus.fi/14499.htm , tai on velkajärjestelyiden tekemiseksi muutettava pienempään.
Tässä vaiheessa kuvaan astuvat yksityiset suurehkot vuokra-asunto-toimijat, kuten keinottelun ykkönen, "Vuokraturva". Se pistää suuren joukon pieniä vuokra-asuntojaan myyntiin huippuhintaan ylivelkaisten tungeksiessa pienempään. HUomaa, vuokramarkkinat on tukittu Mamuilla, joten yksiön osto on ainoa vaihtoehto. "Vuokraturva" tarjoaa huippuhintaisen tilaisuuden luopua isosta ja muuttaa pienempään. Jäljelle jää kuitenkin yli puolet jättivelasta.
Isompi asunto jää Asuntoparkkiin, jota ilmeisesti rahoitetaan oikeistohallituksen suojeluksessa verovaroin kuten tehtiin 90-luvullakin.
Ylivelkainen omistusasuja on siis käperytynyt rotakoloonsa ja hallituksen tilastokeskus mittaa tässä keinottelun huipentumassa huikeita PIENTEN asuntojen neliöhintasojen nousua. Sana PIENI asunto jätetään oikeisto-ylen tiedotteissa kuitenkin mainitsematta.

C) Mitä tapahtuu isolle asunnolle? Asuntoparkkissa seisottamisella pyritään estämään isojen asuntojen hinnanlasku. Samaan aikaan kuluttajia ohjeistetaan näennäisillä ja jopa toteutumattomilla neliöhinnoilla, esimerkkina omakotitalot, pk-seutu:
http://www.uusisuomi.fi/raha/87255-paljonko-maksaa-omakotitalo-tassa-keskihinnat
Asuntoparkin vastaavista asunnoista pyydetään kuitekin suunnitelmallisesti jopa 50 % korkeampia hintoja, lumeisena "tinkivarana". Kuten roskapankissa aikanaan, Asuntoparkissakin lopulliset kauppahinnat elävät siten että keinottelusta perillä olemattomat maksavat täyden, hyvävelipiiri puolihinnan, tähän tapaan:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9306238 : Em ohjeistus kertoi, että 2800 eur/m2, sisäpiiriläiselle kuitenkin 1600 eur/m2 ja vielä uusi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu