Kuvan tekeminen

Ensimmäisessä käskyssä kielletään yksiselitteisesti kuvien tekeminen. Tulkinta vaihtelee riippuen raamatunkäännöksestä, mutta viimeisintä käännöstä lukuunottamatta (1990-luvulta) Raamattu yksiselitteisesti kieltää tekemästä mitään kuvaa mistään sellaisesta kohteesta, joka elää ilmassa, maan päällä taikka vesissä maan alla. Miten minun taiteentekijänä tulisi mielestänne suhtautua tällaiseen? Mitä kiellolla mielestänne tarkoitetaan?
9240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Laitetaan tähän alkuun tuo Raamatun kohta.

"Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa, älä siitä, mikä on ylhäällä taivaalla, älä siitä, mikä on alhaalla maan päällä, äläkä siitä, mikä on vesissä maan alla.

Älä kumarra äläkä palvele niitä, sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala. Aina kolmanteen ja neljänteen polveen minä panen lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista, vaadin tilille ne, jotka vihaavat minua. Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni." 2. Moos. 20: 4,5 (Huom. 1992 käännös)

Tähän kyseiseen asiaan sinun on otettava itse kanta.

Äänestä
  • Jos ajattelit, ettet voi tehdä LAINKAAN kuvia, niin silloin tulkintasi on kyllä väärä. Kyseessä on JUMALANKUVAN tekeminen, joka on tehty palvottavaksi ja kumarrettavaksi.
    Pidä kuitenkin sydämesi herkkänä Jumalan äänelle!

    Äänestä

  • yksin armosta kirjoitti:

    Jos ajattelit, ettet voi tehdä LAINKAAN kuvia, niin silloin tulkintasi on kyllä väärä. Kyseessä on JUMALANKUVAN tekeminen, joka on tehty palvottavaksi ja kumarrettavaksi.

    Ja silti lahkojen saarnatuvissa on kuva, jossa ihmishahmo on kiinnitetty ristiin!
    Eikös se ole Jumalankuva? Ihan samanlainen, kuin egyptiläisten pyhän härän kuva jne.
    Näin ne asiat muuttuvat, kun kyse on lahkon omista asioista. Homouskaan ei ole syntiä, kunhan se on pappien välistä. Ja lastenraiskauskin on lahkon sisällä hyväksyttävää. Nooh...noiden rinnalla jokin puusta veistetty kuva on pikkuasia. Muiden kuin hihhuliuskovaisten mielestä...

    Raamatunlauseiden tulkinnat elävät ajan mukana. Nykyaikana ihminen sallii itselleen tulkintoja, jotka ovat mahdollisimman sallivia. Toisin oli vielä jokunen vuosikymmen sitten: minun mummoni ei esimerkiksi peilaillut eikä pitänyt siitä, että häntä valokuvattiin. Vaikka hän ei mikään uskovainen ihminen ollutkaan, hänelle oli lapsesta saakka kantapään kautta opetettu, että peiliKUVA on syntiä ja vie ajatukset pois Jumalasta ja että valokuvaus on kuvantekemistä ja syntiä yhtä lailla.

    Nykyään monet pitävät synnin määritelmänä kaikkia sellaisia tapahtumia, tekoja ja ilmiöitä, jotka vievät ajatukset pois Jumalasta. Vaikkakin ensimmäisessä käskyssä viitataan myös jumalankuvaan, se kyllä kieltää samalla ihan kaikenlaisen kuvantekemisen. Mielestäni kysymys on siinä mielessä mielenkiintoinen, että sitä voisi lähestyä myös abstraktimmalta kannalta: onko "kuvantekemistä" myös mielikuvien luominen?

    Koska käsky on ensimmäisenä, sen arvo täytyy olla myös sen mukainen. Kun uskova puhuu Jumalasta, hän on luonut samalla itselleen mielikuvan tästä jumaluudesta: jumaluuteen projisoidaan omia toiveita ja ominaisuuksia ja Jumalalle kuvitellaan erilaisia sangen inhimillisiä piirteitä. Jumala personoidaan. Eikö tällainen myöskin ole "jumalankuvan tekemistä"?

    Toisaalta minua kiinnostaa edelleen tuo täysin kuvantekemisen kieltävä kohta. Eikö sitä voisi tulkita myöskin siten, että ihmistä kiellettäisiin elämästä kuvitelmissaan sen sijaan, että kohtaisi ympäröivän todellisuuden sellaisena kuin se tosiasiassa on? Ja toisaalta: kuvat vievät huomion pois jumaluudesta, jota vallitseva todellisuus edustaa. Nykyihminen elää koko ajan joko menneisyyttään syyttäen taikka tulevia murehtien kiinnittämättä huomiotaan nykyhetkeen, joka on tässä ja nyt. Sosiaalinen media koukuttaa illusoriseen todellisuuteen, bittiviidakkoon, joka lakkaa olemasta tasan sillä hetkellä, kun sähköt katkeavat. Erilaiset avataret houkuttelevat toimimaan itse jumaluutena, luomaan kuviteltu identiteetti ja omia kuvitelmia vastaava henkilöhahmo. Eikö tämä, jos mikä, ole kuvientekemistä, minkä ensimmäinen k'äsky kieltää?

    Äänestä

  • OttoPetteri kirjoitti:

    Etkö tiedä, että Jerusalemin temppelinkin kaikkeinpyhimmässä oli kerubien kuvat?

    Äänestä

  • Sama aloittaja kirjoitti:

    Olet varmaankin noissa päätelmissäsi jokseenkin oikeilla jäljillä, sillä ihmisillä voi tänä päivänä olla niin monenlaisia jumlankuvia. Laitoinkin aluksi sinulle (otin pois), että itse sinä tiedät, milloin kuvasta alkaa tulla "jumalankuva" - siksi se on mielestäni osin subjektiivinen käsite.

    Mutta sitä en ymmärrä, miten saat käskystä TOTAALISEN kuvien tekemisen kiellon???!!

    Äänestä

  • OttoPetteri kirjoitti:

    Ja silti lahkojen saarnatuvissa on kuva, jossa ihmishahmo on kiinnitetty ristiin!
    Eikös se ole Jumalankuva? Ihan samanlainen, kuin egyptiläisten pyhän härän kuva jne.
    Näin ne asiat muuttuvat, kun kyse on lahkon omista asioista. Homouskaan ei ole syntiä, kunhan se on pappien välistä. Ja lastenraiskauskin on lahkon sisällä hyväksyttävää. Nooh...noiden rinnalla jokin puusta veistetty kuva on pikkuasia. Muiden kuin hihhuliuskovaisten mielestä...

    Minä olen kyllä hihhuliuskova, jos tarkoitat sillä TOSISSAAN olevaa.
    En pidä krusifiksiä.
    En puolusta homoutta enkä muitakaan esittämiäsi syntejä.
    Samat säännöt kaikilla.
    Silti on paljon korjattavaa.

    Äänestä

  • yksin armosta kirjoitti:

    Minä olen kyllä hihhuliuskova, jos tarkoitat sillä TOSISSAAN olevaa.
    En pidä krusifiksiä.
    En puolusta homoutta enkä muitakaan esittämiäsi syntejä.
    Samat säännöt kaikilla.
    Silti on paljon korjattavaa.

    Tarkoittaako tosissaan oleminen sitä, että:
    - on mielestään vain ja ainoastaan oikeassa
    - ei ajattele itse
    - ottaa oikeuden tuomita muita
    - pelottelee toisia jollain abstraktisella
    - on mielestään toisia parempi uskonsa tähden
    - tuomitsee toisin uskovat
    - ei osaa erottaa faktaa ja fiktiota
    - vetoaa aina ja kaikessa kirjaansa
    - syyttää toisia syntisiksi
    - piilottelee lahkon vääriä tekosia
    - käyttää uskoaan ja lahkoaan vallanvälineenä
    - alistuu sokeasti lahkon määräyksille
    - vaatii muita tekemään kuin itse tekee
    - väittää muiden olevan pahoja ihmisiä
    - luulee tekevänsä lähimmäiselle hyvää

    Jos tuo on tosissaan uskomista, niin eipä tästä hihhuliuskovainen kaukana ole.
    Se, että ihminen uskoo johonkin tosissaan ei tee hänestä lähtökohtaisesti ns. hihhulia. Mutta huomaa, minä puolestani en ole paha, vaikka en kuulukaan mihinkään kirkkokuntaan. Minut on silti täälläkin tuomittu olettamuksena aviorikkojaksi, juopoksi, huorintekijäksi yms. Ja kukaan ei ole pystynyt vastaamaan kysymykseeni "millä oikeudella tuomitaan?"
    Ainoa selitys on se, että en usko kuten lahkoissa määrätään. Samalla jokaiseen kysymykseen saan vastaukseksi otteen jonkin kirkkokunnan kirjasta. Se osoittaa, että ko. henkilöllä ei ole omia ajatuksia. Johtopäätös: lahkolainen ei saa / osaa ajatella itse.

    Tarvitaanko oikeaan ja hyvään elämään uskomista jonkin lahkon tai kirkkokunnan oppeihin ja kirjaan? Onko Jumalaan uskominen mahdotonta ja väärää, jos ei ole minkään kirkon jäsen?
    Minkä syntikäsityksen mukaan on minun elettävä, jotta eläisin oikein? Miksi?

    Miksi uskomiseen / uskontoon / lahkoon / kirkkoon aina liittyy synkkyys, tuomitseminen ja pelko?

    Äänestä

  • yksin armosta kirjoitti:

    Olet varmaankin noissa päätelmissäsi jokseenkin oikeilla jäljillä, sillä ihmisillä voi tänä päivänä olla niin monenlaisia jumlankuvia. Laitoinkin aluksi sinulle (otin pois), että itse sinä tiedät, milloin kuvasta alkaa tulla "jumalankuva" - siksi se on mielestäni osin subjektiivinen käsite.

    Mutta sitä en ymmärrä, miten saat käskystä TOTAALISEN kuvien tekemisen kiellon???!!

    >>Mutta sitä en ymmärrä, miten saat käskystä TOTAALISEN kuvien tekemisen kiellon???!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Syntinen kuvantekijä kirjoitti:

Ensimmäisessä käskyssä kielletään yksiselitteisesti kuvien tekeminen. Tulkinta vaihtelee riippuen raamatunkäännöksestä, mutta viimeisintä käännöstä lukuunottamatta (1990-luvulta) Raamattu yksiselitteisesti kieltää tekemästä mitään kuvaa mistään sellaisesta kohteesta, joka elää ilmassa, maan päällä taikka vesissä maan alla. Miten minun taiteentekijänä tulisi mielestänne suhtautua tällaiseen? Mitä kiellolla mielestänne tarkoitetaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu