Kummiksi?

worldvision.fi-sivuston kautta pystyy ryhtymään kummiksi. Olen itse ajatellut että voisin antaa kuukausittain 50-100 euroa jollekin lapselle tai vaikka kahdelle jotka sillä saa paremman elämän.

En kuitenkaan luota ollenkaan että rahat menevät oikeaan osoitteeseen. En tarkoita että tämä World Visionin kautta menevät rahat menevät vääriin taskuihin, tarkoitan asiaa ihan yleisellä tasolla. Vähän väliä kun saa lukea miten joku hyväntekeväisyysjärjestön henkilö on kavaltanut isoja summia lahjoitettuja rahoja.

Miten voisi varmistaa että rahat menevät todellakin sinne minne niiden pitääkin?

World Visionin sivulla Valitse kummilapsi on vain 6 maata ja jokaisesta maasta 1 lapsi, jonka kummiksi voisi ryhtyä. Täytyy seurata sivua, sillä on aika kummallista että jos on niin että samat lapset ovat joka päivä tuolla sivulla.
2262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kummilapsi Intiasta vuodesta 2005. Kk-maksu on 24 euroa, enempään en pystyisikään kun olen joutunut työttömäksi viime vuonna. Saamme säännöllisesti raportteja lapsen kasvusta ja kehityksestä sekä valokuvan. Vähällä rahalla siellä tehdään ihmeitä, ei Suomessa kukaan saisi koulutusta ja ruokaa tuolla summalla.

Äänestä

itsel world visionin kaut kum laps mut o saanu vast 1 kirj sielt ja ite läh sin 3 pakettii.
Jos ei ala mitä kuulumaa nii täyt harkit jatkoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kummiksi kirjoitti:

worldvision.fi-sivuston kautta pystyy ryhtymään kummiksi. Olen itse ajatellut että voisin antaa kuukausittain 50-100 euroa jollekin lapselle tai vaikka kahdelle jotka sillä saa paremman elämän.

En kuitenkaan luota ollenkaan että rahat menevät oikeaan osoitteeseen. En tarkoita että tämä World Visionin kautta menevät rahat menevät vääriin taskuihin, tarkoitan asiaa ihan yleisellä tasolla. Vähän väliä kun saa lukea miten joku hyväntekeväisyysjärjestön henkilö on kavaltanut isoja summia lahjoitettuja rahoja.

Miten voisi varmistaa että rahat menevät todellakin sinne minne niiden pitääkin?

World Visionin sivulla Valitse kummilapsi on vain 6 maata ja jokaisesta maasta 1 lapsi, jonka kummiksi voisi ryhtyä. Täytyy seurata sivua, sillä on aika kummallista että jos on niin että samat lapset ovat joka päivä tuolla sivulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu