Esi-isien palvonta on mielestäni terveimmällä pohjalla oleva uskonto. Esi-isät on ainakin olleet olemassa. Niinpä rukoilen esi-isiäni esi-isieni maalla.
Vastaukset 4
- qawer
Se oli perusosa sitä uskoa joka oli täällä. Tuohan kunnioitus omia esi-vanhempiaan kohtaan myös kunnioitusta itseään kohtaan. Se oli muuten Kalevalan yksi perusasioista mihin Lönnrot sillä pyrki. Sitten ei muuta kuin vielä pyytää Jumalaa tai jumalia avuksi niin kyllä porskuttaa ( ja ehkä vielä emoa).
:)- suomi-neitsyt
''Ajattele tästä päivästä taaksepäin kaikkia tänään elävia ihmisiä sukulinjassasi, jotka ovat mahdollistaneet sinun olemassaolosi tänään; esimerkiksi äitiäsi ja isääsi, ja heidän vanhempia.
Yhdistä kaikki tänään elävät sukulinjassasi sielulliseen elämänmuotoon, kaikkiin edesmenneisiin sukulaisiisi. Sukupolvelta toiselle ihmiskunnan historiassa, jokainen henkilö sinun omassa sukulinjassasi, on omalla ajallaan mahdollistanut sinun olemassaolosi tänään. Jos yksikin heistä puuttuisi, sinua ei tänään olisi olemassa.
Seuraa sielullista sukulinjaasi taakepäin ajassa, sukupolvelta toiselle. Jossain vaiheessa ihmiskunnan historiaa sukulinjasi päättyy ja alkaa ensimmäisestä Kansan Äidistä ja Kansan Isästä, ja sinä saat sielullisen, ylempään viisauteen perustuvan vastauksen kysymykseesi 'Kuka minä olen ja ketä minä edustan?'
'Kun kaikista korkein Luoja jakoi kansat kansakuntien lapsiin, ADAMeissa hän asetti rajat kansain etnisyydelle, tänään elävien kaikkien kansojen luvun mukaan'.
Ja jokaiselle etniseen Kansaan kuuluvalle, korkein Luoja antoi sanantuojan valtuudet etnisen Kansan omalla kielellä kertoa totuuden perimästä, samalla tavalla niinkuin Jakob Daavidin suvusta, kertoo Siionismin koulukunnassa Israelin Kansan perimästä.
Jokaisella Suomalaisella on sanatuojan valtuudet kertoa totuus Suomalaisten perimätiedoista Suomalaisille Suomen kielellä. Ensimmäiseltä Kansan Äidiltä ja Isältä olemme perineet Suomen kielen ja kieleen yhdistetyn Kansan Mielen joka on periytynyt vanhemmilta lapsille ammoisista ajoista saakka, Kasan Sielun joka koostuu kaikista maallisesti edesmenneistä Kansaan kuuluvuista henkilöistä ihmiskunnan historiassa, sekä maan jonka nimi on Suomi.
Lähdeviite : Septuaginta (Kansojen alkuperä) 1 Mooseksen kirja 32:7-9''
- suomi-neitsyt
http://suomalaiset.org/ ja lue se Septuaginta- osio
- Suomenuskoja
No esi-isien palvontaha on keskeinen osa suomenuskoa. Menepä katsomaan esim. pakanaverkosta, hiitolasta ja taivaannaulasta tietoa kyseisestä uskonnosta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1131427
- 49941
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r145740- 70676
- 67626
- 53607
- 59586
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.118540Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e112511Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 55478
- 5478
- 34477
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466- 49457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 52413
- 42410