Pikkunen miete

Minulle on se ja sama mitä homot öykkäröivät ja väliin pillittävät koska eivät saa milloin mitäkin etuutta tahikka palvontaa osakseen.

Evoluutiokehityksessä ei ole kuin yksi suunta ja tarkoitus, jokainen... siis aivan jokainen eläin on täällä vain ja ainoastaan lisääntyäkseen. Kaikki muu elollinen niin tekeekin paitsi homoseksuaali. Kyseessä on luonnonvalinta, nämä lisääntymään kykenemättömät katoavat lopulta koska eivät kykene täyttämään ainoaa tehtäväänsä maapallolla.

Jokunen keinosiemennys ei asiaa paljoakaan auta semminkin kun spermanluovuttajat ovat lähes kokonaan loppuneet lainmuutoksen myötä jossa keinotekoisesti valmistetulla lapsella on oikeus täysi-ikäisenä saada tietoonsa luovuttaja sekä samat perintäoikeudet kuin luovuttajan omillakin lapsilla on, sekä keinotekoisesti hedelmöitetty nainen voi vaatia luovuttajalta elatustukea puolisostaan erottuaan. Montaa hölmöä miestä odottaa vielä melkoinen ylläri kunhan aikaa hiukan kuluu.

Mieshomot eivät voi saada lasta kuin adoption kautta ja tahdon ihan oikeasti nähdä ja kuulla milloin esiin astuu virkamies/nainen joka tekee asiassa myönteisen päätöksen.. tokko elän niin pitkään, että moista tapahtuisi.

Seksuaalisuus on ihmiselle yhtä suuri, ellei jopa suurempi vietti kuin muille elollisille. Lajin jatkumisen tavoittelun sijaan tai ei sijaan mutta edelle on menossa nautinnonhalu.. on jo mennyt aikoja sitten.

Jos miehellä ei ns. ota eteen naisen kanssa tai se kokee seksin naisen kanssa tyhjäksi ja tympeäksi niin se tuumii josko miehen kanssa olisi kivampaa.

Nainen taas ei välttämättä halua, että häneen tunkeudutaan.. jotain traumoja varhaislapsuudessa tms.. kukapa tietää.

Mutta se mikä on tasan sama niin homo kuin heteroliitoissakin on se, että toinen on ns. maskuliini ja toinen femiini.. toinen on "mies" ja toinen on "nainen"

Tunnen neljä lesboparia ja näistä jokaisessa, yleensä päänsä sängelle ajanut, huolimattomasti pukeutuva, syljeksivä ja piereskelevä rääväsuu on se "mies" ja taloudenhoitajana toimii hiukan siivompi "nainen"

Kahdessa tapauksessa näistä "mies" röhnöttää kotona kaiket päivät ja nainen käy töissä sekä valmistaa kotiintulleessaan kullalleen maukkaan aterian.

Lähinnä tässä ihmettelen sitä, miksi lesboparitkaan eivät ole tasa-arvoisia vaan toinen on pomo ja toinen ei. Otanta on hyvin pieni mutta kertomus totta.

Jos kirkko ei halua vihkiä tätä joukkoa avioliittoon niin mitä sitte.. kirkolla on omat tapansa ja traditionsa. Ei tulisi kovinkaan kalliiksi perustaa pienimuotoinen homokirkko joka toimenpiteen suorittaisi siekailematta. Valtiolta hiukan apurahaa ja pömpelit pystyyn.. jokunen pappi löytyy takuulla nykykirkosta joka mielellään siirtyisi homoja vihkimään, samoin piispoja ja muita virkailijoita joille raamattu on lähinnä tapa ansaita elantonsa.

Päivi Räsänen on ja pysyy kannassaan tapahtuipa mitä tahansa ja tällä vakaumuksellaan hänestä voisi tulla vaikka seuraava presidentti.. en yhtään ihmettelisi. Asettuupa hän ehdolle mihin tahansa jossa ääniä kansalta pyydetään tulee saalis olemaan ehkä jopa suurempi kuin ns. pietarin kalansaalis. Mikään median tai jonkin homolössin teutarointi ei muuta sitä, että valtaosa suomalaisista on sama mieltä Räsäsen kanssa.

Minulle on silti se ja sama kuka kenenkin kanssa elää ja riippumatta sukupuolesta on lakien oltava samat.. lähinnä tarkoitan tässä etuuksia.

Mutta ennen kuin näin voi olla tai on, on Kelan myös luovuttava samassa taloudessa asuvien, eri sukupuolta edustavien kämppisten lukemista automaattisesti avopariksi, kuten nyt on asian laita.

"Lisääntykää ja täyttäkää maa" Mitä siihen kellään on sanomista semminkin kun jokainen elollinen bakteerista norsuun toteuttaa tätä empimättä.
059
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

ei ole pakko lukea kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu