Eli ajattelin kertoa pienen tarinan nuoruudestani, tarina sijoittuu 88-luvulle. Oli kaunis kesäpäivä, olin juuri päässyt poikuudestani, silloinen tyttöystäväni Marika oli juuri päättänyt antaa. Se oli ihanaa aikaa, se oli kesää, ei huolia eikä terveydellisiä vaivoja. Eräänä päivänä päätin kuitenkin puhaltaa kevyesti leopardin korvaan ja avata ns. pandoran lippaan. Vankilassa ymmärsin elämän salaisuudet, makasin siinä suihkun lattialla anaalinöyryytettynä ja tajusin että:paistaa se päivä risukasaankin. Tänään oli tälläistä mutta toisaalta jomkaisessa meissä asuu pieni homo, enkä pysty kiistämään etteikö kokemus olisi ollut nautinnollinenkin. Myöhemmin huomasin että minulla oli kehittynyt erikoinen kyky nauttia runkkaamisesta samalla kun nuolin jääveistoksia. Lapsuuteni ja nuoruuteni oli täysin normaalia ja pian opin myös arvostamaan sukupuoliyhdyntää kuolleiden ja eläinten kanssa. Tajusin että elämä on tässä ja nyt, ja ainoa ohjesääntö joka merkitsee on:raiskaa tai tule raiskatuksi, enkä nyt puhu pelkästään fyysisestä yllätyspenetraatiosta, vaan myös henkisestä, olen kotka, olen lintu, olen intiaani, olen raamatun sivuilla, olen tankki ja anjovis. Tarinan opetus oli että ei kannata kusta vastatuuleen.
Kössi Orava
Japanilainen munapai
2117
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen Uskossa Jeesukseen
...ja varsinkin sen jälkeen.