Instituuttiona kirkko on aina ollut vain kirkko. Väärään rauhaan tuudittaja. Suurin osa suomalaisista luulee taivaaseen pääsevänsä kun kuuluu kirkkoon.On lapsikaste ja rippikoulut josta raamattu ei puhu mitään.Toki rippikoulu sinänsä ei paha, kuulee nuori ainakin siellä Jumalan sanaa jos ei muualla. Suurin osa papeista on niin sanottuja leipäpappeja, ei henkilökohtaista uskoa. On myös asia jota koskaan en ole ymmärtänyt nämä uskovaiset jotka sitten pitävät seurakuntanaan kirkkoa. Mitä tulee tuohon homouteen.Sairaus siinä kuin joku muukin mistä Jumala voi myös parantaa. Jumala on tarkoittanut miehen ja naisen elään parisuhteessa. Se että kirkko nyt lähtisi siunaamaan homopareja kertoo yleinsäkin kirkon moraalista.Kirkko toki voi siunata mutta Jumala ei raamatun kirjoitusten pohjalta. Raamattu on joka osaalueelta Jumalan sanaa eikä sitä tule vääristellä omien mieltymysten mukaan.Jos kirkko haluaa pitää kulissejaan yllä edelleenkin sen ei kannata lähteä hyväksyyn homoutta.Se mitä hyötyä tälläisestä kulissi kirkosta sitten on ihmisen iankaikkisuuden kannalta sitä varmaan kannattaa miettiä.Uskovaisiakin on kirkon piirissä mutta hieman ihmettelen mikä saa olemaan tuollaisessa sekametelisopassa kun on olemassa seurakuntia jossa noudatetaan Jumalan sanaa ja vain uskovaiset ovat jäseniä.Ne jotka ovat ottaneet Jeesuksen henkilökohtaisesti vastaan ja elää raamatun ohjeiden mukaan.
kirkko
tuulantei2
299
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Yhteiskunta on monella tapaa menossa pahemmaksi,Mikään asia ei ole enää pyhää. Se että eletään vuotta 2010 ei tee oikeutta muuttaa Jumalan sanaa tälle ajalle sopivaksi. Raamatusta ei sovi ottaa sieltätäältä ohjeita elämään vaan se on koko paketti.
näin asia on.