Minä en käsitä

iaurwen

Homouden synnillisyyttä jaksetaan miettiä kristillisissä piireissä muutaman hassun raamatunlauseen perusteella. Ikään kuin olisi suurikin pahuus rakastaa, kiintyä ja antaa toiselle ihmiselle koti.

Samaan aikaan yhteiskunnassamme riehuvat pahoinpitelijät, kiristäjät, kavaltajat, suunnattoman ahneet veronkiertäjät ja talouskeinottelijat, tekopyhät paskanpuhujat sekä lasten ja naisten alistajat ja raiskaajat. Kirkon piirissäkin tapahtuva pakkosynnyttäminen ja naisten riisto on näiden raamatturobottien mielestä ihan oikein, eikä siihen tarvitse puuttua.

Voi hyvä jysäys mikä määrä pahuutta menee hyväksyttynä läpi kristillisen seulan. Mutta ihmisten peiton alle vain jaksetaan kurkkia niin kuin sieltä löytyisi se ratkaiseva Syntien Synti.

7

171

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tosimies.

      kertoo kaiken,muu tekstisi olikin sitten aivan turhaa.
      Jotkut vaan ovat hieman yksinkertaisempia kuin toiset.

      • tätä luokattoman kehnoa keskustelua.

        Mihinkään esille ottamaani asiaan sinulla ei sitten ollut mitään sanottavaa, vaikka olin ne mielestäni selvästi ilmaissut.


      • goddeloos

        "kertoo kaiken,muu tekstisi olikin sitten aivan turhaa.
        Jotkut vaan ovat hieman yksinkertaisempia kuin toiset. "
        - Toiset sentään kykenee ajatteluun... Sinulla ei ollut kirjoitukseen mitään sanottavaa... todennäköisesti vain siksi että... et ymmärrä :)


    • emmääkääkässää

      No koskas ateistit ovat aloittaneet palstalla keskustelun pahoinpitelijöistä, kiristäjistä, kavaltajista, suunnattoman ahneista veronkiertäjistä ja talouskeinottelijoista, tekopyhistä paskanpuhujista sekä lasten ja naisten alistajista ja raiskaajista?

      Tekopyhistä paskanpuhujista nyt ainakaan ette keskustelua aloita, koska silloin teidän pitäisi sisällyttää myös itsenne siihen.

      • readmorethanonebook

        "Tekopyhä tarkoittaa uskonnollisessa mielessä oikeamieliseksi tekeytymistä (tekohurskaus) tai yleisemmin viattomaksi tekeytymistä, vilpillisyyttä ja teeskentelyä."

        Haluaisitko antaa esimerkin siitä missä minä syyllistyn tähän?

        "No koskas ateistit ovat aloittaneet palstalla keskustelun pahoinpitelijöistä, kiristäjistä, kavaltajista, suunnattoman ahneista veronkiertäjistä ja talouskeinottelijoista, tekopyhistä paskanpuhujista sekä lasten ja naisten alistajista ja raiskaajista? "

        Raiskaajista, pahoitekijöistä täällä on ainakin puhuttu ja tekopyhistä paskanpuhujista. Pitää muistaa, että tämä on ateismi palsta ja osa aiheista kuuluu muille palstoille(arvot ja etiikka esim.). Itse olen muilla palstoilla ja piireissä puhunut kyllä näistä kaikista aiheista.


      • --No koskas ateistit ovat aloittaneet palstalla keskustelun pahoinpitelijöistä, kiristäjistä, kavaltajista, suunnattoman ahneista veronkiertäjistä ja talouskeinottelijoista, tekopyhistä paskanpuhujista sekä lasten ja naisten alistajista ja raiskaajista?--

        Eikös tämä ole ateismipalsta?

        Noille mainituille asioille taitaa olla sopivammat palstansa, joilla voi keskustella niistä.


      • goddeloos

        "No koskas ateistit ovat aloittaneet palstalla keskustelun pahoinpitelijöistä, kiristäjistä, kavaltajista, suunnattoman ahneista veronkiertäjistä ja talouskeinottelijoista, tekopyhistä paskanpuhujista sekä lasten ja naisten alistajista ja raiskaajista? "
        - Kirjoituksessa haettiin luultavimmin yhteiskunnallisia arvoja, ei sitä mitä täällä kirjoitetaan. Sehän on selvää että täällä olevat hihhut ovat ahdasmielisiä yksikantaisia orjia joten se puoli ei tuokkaan mitään uutta.

        Ja jos olet uusi tai sokea, mm pappien pedofiilikohun aikaan täällä oli vilkasta keskustelua, välillä jopa multinikin monologit tuplaantuivat

        "Tekopyhistä paskanpuhujista nyt ainakaan ette keskustelua aloita, koska silloin teidän pitäisi sisällyttää myös itsenne siihen. "
        - Millä perusteella keskustelu on ollut tekopyhää? Uskovaisten puolelta olen sitä huomannut (ei tarvitse kuin katsoa viestiä missä mm raamattua lainattu). Paskanjauhantaa? Missä?

        Sinä vain heittelet paskaa ilmaan ja odotat sen laskeutuvan muitten niskaan. Käy suihkussa - sinä haiset! :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      61
      920
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      843
    3. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      264
      793
    4. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      55
      732
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      50
      648
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      580
    7. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      93
      576
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      45
      566
    9. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      23
      556
    10. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      79
      554
    Aihe