Taas homo

18210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

postailemalla turhia paskajuttujas tänne? Miksi olet niin kiinnostunut muiden seksielämästä, puuttuuko oma?

Äänestä

Saudiprinssille tuomio alistetun miespalvelijan murhasta.
Saud Bin Abdulaziz Bin Nasir al Saud, 34, todettiin Lontoossa syylliseksi murhaan ja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Mies on nykyisen Saudi-Arabian kuninkaan veljen pojanpoika.

Prinssi hakkasi julmasti 32-vuotiaan Bandar Abdullah Abdulazizin hengiltä lontoolaisessa luksushotellissa viime helmikuussa.

- Vastaaja käytti valta-asemaansa hyväksi käyttääkseen aiheetonta väkivaltaa uhria kohtaan pitkän aikaa, Scotland Yardin etsivä, tutkinnanjohtaja John McFarlane sanoi tuomion jälkeen.

Surma tapahtui ystävänpäivän jälkeisenä yönä Landmark-hotellissa. Seksuaaliseksi kuvaillun veriteon näyttämönä toiminut toistasataa vuotta vanha hotelli on yksi kaupungin hienoimmista.

Murhasyytteestä huolimatta prinssi käytti suuren osan oikeudenkäynnin alusta asianajajansa johdolla sen todistamiseen, ettei hän ole homo. Homoseksuaalisuutta pidetään Saudi-Arabiassa yhä häpeällisenä ja prinssin asianajajan mukaan mies saattaisi saada jopa kuolemantuomion kotimaassaan, jos hänet todistettaisiin homoksi.

Puremajäljet poskissa

Prinssi oli juhlinut ystävänpäivää ja oli tiettävästi nauttinut samppanjaa sekä muita alkoholijuomia. Hän aiheutti uhrilleen lukuisia vammoja, muun muassa puremajälkiä molempiin poskiin. Tämä oli syyttäjän mukaan selvä todiste "seksuaalisesta tekijästä" surmassa.

Äänestä
  • silmittömästi, piti murhattua palvelijaa kuin orjaa, oli käyttänyt mieshuoria ja tietokoneelta löytyi satoja kuvia homosivustoilta...

    The gay Saudi prince who beat his manservant to death in a London hotel room

    Saud tried to cover up the true nature of his relationship with his servant, claiming they were 'friends and equals' but a porter at the £259-a-night Landmark Hotel where they were staying said Mr Abdulaziz was treated 'like a slave'.
    The prince also claimed he was heterosexual and had a girlfriend in Saudi Arabia, but he had booked appointments with at least two male escorts and one gay masseur, and looked at hundreds of images of men on gay websites.

    http://www.dailymail.co.uk/news/article-1321860/Gay-Saudi-prince-pictured-happily-manservant-beat-death.html?ITO=1490

    Äänestä

  • on, hakkasi kirjoitti:

    silmittömästi, piti murhattua palvelijaa kuin orjaa, oli käyttänyt mieshuoria ja tietokoneelta löytyi satoja kuvia homosivustoilta...

    The gay Saudi prince who beat his manservant to death in a London hotel room

    Saud tried to cover up the true nature of his relationship with his servant, claiming they were 'friends and equals' but a porter at the £259-a-night Landmark Hotel where they were staying said Mr Abdulaziz was treated 'like a slave'.
    The prince also claimed he was heterosexual and had a girlfriend in Saudi Arabia, but he had booked appointments with at least two male escorts and one gay masseur, and looked at hundreds of images of men on gay websites.

    http://www.dailymail.co.uk/news/article-1321860/Gay-Saudi-prince-pictured-happily-manservant-beat-death.html?ITO=1490

    No, hän oli ilmeisesti hyvin häiriintynyt ihminen.

    Tällaistako menoa se professori Esko Valtaoja haluaa, kun hyökkäsi 5 lapsen äitiä, Päivi Räsästä kohtaa ja kolumnissaan ikäänkuin epäili, että hänen lapsensa eivät ole saaneet tasapainoista kasvatusta, kun elävät heteroperheessä.

    Äänestä

  • fasisti Esko kirjoitti:

    En ymmärrä tätä, miten hän kehtaa hyökätä näin 5 lapsen äitiä vastaan, suora lainaus:

    "Puheenjohtaja Räsänen pitäisi saada eheyttämishoitoon, jonka jälkeen hänet pitäisi panna elämään avioliitossa toisen naisen kanssa. Syytä olisi myös pohtia, voivatko hänen lapsensa kasvaa tasapainoisiksi aikuisiksi nykyisessä perheessään."
    http://www.ts.fi/online/mielipiteet/kolumni/167507.html

    Pelottavia nämä tiedemiehet, kun he harhoissaa luulevat olevansa kaikkitietäviä, niin he olisivat valmiita laittamaan ihmisiä uudelleenkoulusleireille, tai vielä jotai pahempaa kenties..

    Äänestä

  • dfghdgdfgdfgd kirjoitti:

    Siihen olisi kiva heittää mällit.

    Ajatelkaa, että eläisimme diktatuurissa, ja tuon diktatuurin eliittiin kuuluisi tuollaiset kuin tuo Professori Esko Valtaoja, minutkin kenties olisi lähetetty jo jollekkin uudelleenkoulusleirille, kun olen heteroperheen lapsi, sekä heteroseksuaali.

    Onhan näitä dr Evileitä ihan tosielämässäkin ollut, kuten Tohtori mengele natsi-Saksassa.

    Äänestä

  • HETERO EI TOIMI NÄIN:
    "Everstin tapoihin kuului myös alusvaatteiden varastaminen, niiden haistelu ja niihin pukeutuminen. Williams otti itsestään lukuisia kuvia naisten alusvaatteet päällä. Hän kuvasi myös uhriensa makuuhuoneita. Yhdeltä lukiolaiselta mies vei peräti 87 paria alusvaatteita."

    Äänestä

  • SATEENKAARIKANSAA! kirjoitti:

    HETERO EI TOIMI NÄIN:
    "Everstin tapoihin kuului myös alusvaatteiden varastaminen, niiden haistelu ja niihin pukeutuminen. Williams otti itsestään lukuisia kuvia naisten alusvaatteet päällä. Hän kuvasi myös uhriensa makuuhuoneita. Yhdeltä lukiolaiselta mies vei peräti 87 paria alusvaatteita."

    aviovaimo ja lapsia. Hetero myös raiskasi 2 naista niiden tappamiensa lisäksi. Aika hetskua, sanoisin.

    Äänestä

muslimi ei koskaan ole homo, muslimi ei koskaan juo viinaa...

Äänestä

suomalaisissakin kirkoissa alkaa väkivallalla ja homoseksillä mässäily, kun ensin romutetaan kristinuskosta kaikki tiellä olevat "vanhanaikaiset suvaitsemattomat" arvot.

Äänestä
  • .

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    .

    naura

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

tappoi. kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010102012552580_ul.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu