Porttokirkko

Lopun aikojen merkki

Luterilaisesta kirkosta on aste asteelta muodostumassa ilmestyskirjan "porrtokirkko", jossa kaiken sallimisella ja luopumuksella on yhä enemmän ja enemmän sijaa.

Itse asiassa luterilaisuus on Rooman kirkosta eronnut lahko, jonka reformaatio on samanlainen kuin marksilainen vallankumos, jonla uudistusten tulee loputtomasti jatkua ja jatkua.

Marksilaiset uudistulkset kammunistisissa maissa ovat johtaneet umpikujaan, ja monissa maissa ne on jo lopetettu.

Luterilaisen kirkon uudistuksilla ei näytä olevan loppua.
Ehkä niiden lopputulos on kaiken salliva ja suvaitseva ilmestyskirjan "porttokirkko".
Näin tuleekin tapahtua aikojen lopussa.


Mutta miksi seksuaalisesti poikkeavat ja heitä tukevat kirkosta eronneet eivät suoraan perusta itse omaa "porttokirkkoaan" kun kerran ovat sen kannttajia?

40

527

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • harras

      Kyllä nykyisestä kirkosta puuttu se hartaus, mikä on kirkossa ollut. Siitä on tullut markkinatori ja liikelaitos.
      Nainen piipittää saarnaansa, miten lapsenlapset kasvaa, kaukana on Jumalan sana ja hartaus. Virret on väännetty niin mutkille, että ei niitä enää osaa laulaa. Ei kai se ole uskon tarkoitus, että viedään rietas elämä kirkkoon, joka on pyhä paikka. Jeesus kaasi markkinapöydät ja kojut. Kapakat ja muut maalliset laitokset kyllä riittää noihin tarpeisiin. Jeesus meni syntisten luo, ei vienyt heitä kirkkoon jatkamaan syntistä elämäänsä. Siis kirkon tehtävä on vieroittaa ihminen synnistä, ei ylläpitää ja kannustaa siihen.
      Mottoni: naispappeja ei, ei homoutta, ei homoutta kannattavia pappeja, virret takaisin entisille nuoteilleen ja veisuut. Oma, luotettava kirkkoherra perheineen tekee hyvän luotettavan seurakunnan.
      Kirkon pyhyys kuuluu säilyttää. Siitä me maksetaan!

      • body

        vanhoiksi, ette pysty uusiin ajatuksiin, ihannoitte menneitä aikoja joita ei ole eikä enää tule.
        Miksi vaaditte sellaistsa mitä ei enää ole, eikä tule ja sitten nimittelette vanhoilla mielikuvilla.
        Ajatte autoilla, teillä on kännykka, tv , tietokone ja sitten vaaditte kirkolta menneisyyden haamuja.
        Jos ette ole tyytyväisiä, laittakaa oma kirkko ja sillä siisti.
        Saatte mekastaa, olla hiljaa tai herättää kuolleita, ihan miten vain haluatte, mutta älkää syyttäkö kirkkoa.


      • ei se säily porttokirkossa, siellä on viidakon lait


    • Jarska, Keski-Suomi

      Olen eri mieltä. Luterilainen kirkko on tilanteessa, missä Ilmestyskirjan alun kuvaamat Sardeen ja Laodikean seurakunnat. Parannukseen on aihetta ja "Herää valvomaan!" on Herran sanoma meille evankelisluterilaisille tänä päivänä. Sardeen ja Filadelfian seurakunnista ei kehotettu ketään lähtemään pois vaikka niissä oli ongelmia.

      Vapaiden suuntien äärivanhoilliset ovat herjanneet luterilaisuutta "porttokirkko"-nimityksellä. (Saadakseen omiin "parempien uskovien" yhteisöihinsä väkeä.) Vasta kokonaan evankeliumista luopuva seurakunta on porttokirkko. Sellaisen epäilen tulevan jostain karismaattisesta "tosikristittyjen" porukasta, jossa on ihmeitä ja merkkejä, joilla korotetaan ihminen Jumalaksi eikä pidetä Jeesusta ainutlaatuisena.

    • nicander

      Luterilainen kirkko on ihan liian pieni ollakseen raamatun kuvama porttokirkko yksikseen. Kun raamattu puhuu porttokirkosta, niin se tarkoittaa minun mielestäni paljon suurempia asioita.
      Koko kristikunnan jonkinlaista luopumuksen tilaa. Tai siis koko kristikunnassa vaikuttavasta jonkinlaisesta ajattelusta tai hengestä tai mikä nyt lieneekään, muttei se nyt pelkästään mikään luterilainen kirkko ole. Ei raamattu nyt Suomea ja jotakin Saksaa noin suuresti koroita. :)

      • Puhutaanko raamatussa tosiaan porttokirkosta?

        Eikös kirkko käsitteenä keksitty vasta hyvän aikaa raamatun kirjoittamisen jälkeen?

        En nyt jaksaisi lähteä raamattua selaamaan, niin voisiko joku valistaa asiassa.


      • nicander
        Phoebus kirjoitti:

        Puhutaanko raamatussa tosiaan porttokirkosta?

        Eikös kirkko käsitteenä keksitty vasta hyvän aikaa raamatun kirjoittamisen jälkeen?

        En nyt jaksaisi lähteä raamattua selaamaan, niin voisiko joku valistaa asiassa.

        käytetä sellaista sanaa.
        Jossakin ilmestyskirjassa kai kuvaillaan jotakin kristikunnan tilaa tms, jota voisi ajatella tarkoittava jonkinlaista luopunutta kristikunnan osaa. Siitä kai puhutaan porttokirkkona. En usko, että sellaista sanaa varsinisesti löytyy. Tai enpä ole varma.
        Ajatus kai olisi siis uskottomasta seurakunnan osasta tai kristikunnan osasta. Tai jotain sellaista.


      • Rami Bar-Amin
        nicander kirjoitti:

        käytetä sellaista sanaa.
        Jossakin ilmestyskirjassa kai kuvaillaan jotakin kristikunnan tilaa tms, jota voisi ajatella tarkoittava jonkinlaista luopunutta kristikunnan osaa. Siitä kai puhutaan porttokirkkona. En usko, että sellaista sanaa varsinisesti löytyy. Tai enpä ole varma.
        Ajatus kai olisi siis uskottomasta seurakunnan osasta tai kristikunnan osasta. Tai jotain sellaista.

        ainakaan raamattuhaun perusteella. Sana portto sen sijaan löytyy 13:sta jakeesta, joista ilmestyskirjassa seuraavat

        Ilm. 14:8
        Hänen jäljessään tuli toinen enkeli, joka kuulutti: "Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon, tuo portto, joka iljetyksillään on vietellyt kaikki kansat juomaan vihan viiniä." [Jes. 21:9; Jer. 50:2, Jer. 51:8,9; Ilm. 17:5]

        Ilm. 17:15
        Vielä enkeli sanoi: "Vedet, jotka näit, ne, joiden äärellä portto asuu, ovat kansoja, joukkoja, maita ja kieliä.


        Onpas se hassu sana. Porttoporttoporttoporttoporttoporttoporttoporttoporttoporttoporttoporttoportto


      • Phoebus kirjoitti:

        Puhutaanko raamatussa tosiaan porttokirkosta?

        Eikös kirkko käsitteenä keksitty vasta hyvän aikaa raamatun kirjoittamisen jälkeen?

        En nyt jaksaisi lähteä raamattua selaamaan, niin voisiko joku valistaa asiassa.

        Raamatussa ei ole kirkko-sanaa, se on lisätty sinne vuonna 1992 (siis vanhassa käännöksessä lukee seurakunta ja uudessa kirkko).


    • huhheijaa

      Paras vaan katsella uutta hengellistä kotia. Kirkkoon en halua mennä, koska inhoan virsiä ja sitä "uskovien" omahyväisyyttä ja sokeutta omille vioilleen. Minun entisessä seurakunnassa oli ne kirkkoherran kaverit, joiden kahvitusta ja muuta lystiä minäkin kustansin vuosikausia. Silti minulle ei siinä seurakunnassa ollut tilaa, koska olin muualta muuttanut ja eronnut nainen.
      Nyt vanhaa kirkkoherraa peesaa nuoret naispapit, ja koko homma vaan menee niin överiksi. Kirkkoherra pyörittää ihan omaa showtaan, ja seurakunnassa riidellään ja haukutaan ihmisiä.
      Tämän takia olen eronnut kirkosta ja etsin uutta hengellistä kotia. Ehkäpä minä sitten joutaisin sinne porttokirkkoon, koska ainakin seurakunnan raamattupiirissä minulta oikein kyseltiin, että minkälaista se syntisen naisen elämä oikein on? Minä siis kun olin eronnut! Kyselijänä oli mies, joka oli pettänyt vaimoaan ja istui käsikädessä sen entisen kakkosnaisensa kanssa. Olivat kuulemma itse niin synnittömiä..

      • body

        ja mukaan vaan, sillä jos jää katsomoon, niin sinne jää.


      • onhan ne synnittömiä kun ehtoolliselle menemällä saa kaiken anteeksi, se on armahdusautomaatti, jonka saa kun maksaa kirkollisveroa ja on konfirmoitu


    • Neutri :)

      Kun tuolla tavoin ajattelevat tiukkapipot pakenevat kirkosta, on se vain hyväksi kirkolle.
      Niin pahansuopa en ole, että suosittelisin liittymistä johonkin toisen kirkkokuntaan.
      Paras pysyä ihan omissa oloissa.

    • esther

      taitaa T A Jokinen taas tietää mukamas paremmin :(

    • syntinen uskovainen

      Silti vaikka kirkko kaatuisi..yksi jumalan lasten joukko on raamatun mukaan maanpäällä.. ja etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan :)

    • Hei,
      Harmillista, että pidätte meitä naispappeja piipittäjinä. Itse sain tuomiokapitulissa saarnanäytettä antaessani erikoismaininnan, että olen äänenkäytöltäni yksi hiippakunnan selkeimpiä ja kovaäänisempiä pappeja, eikä minua verrattu naispappeihin vaan koko papistoon. Joten eipäs yleistetä.

      Emme me naiset puhu vain omasta perheestämme. Se olisi jo ahdistavaakin, etenkin perheettömille. Ja siitä saarnakursseilla pappeja varoitetaankin. Toki välillä voi olla jokin lapsen lausahdus niin osuva, että sen haluaa jakaa ja siitä saa aasinsillan saarnalleen.

      Papit myös suojelevat omia perheitään, eivätkä kertoile perhesalaisuuksiaan juuri saarnoissa ja säästävät näin seurakuntalaisiakin tirkistelyltä.
      Kyllä edelleen saarnataan jostakin päivän Raamatuntekstistä, mutta niin, että yksinkertaisinkin kirkossa olija ymmärtää sanomamme. Kyllä kielen pitää uudistua niin saarnoissa, Raamatun teksteissä kuin virsissäkin. Emmehän ymmärtäisi, mistä meille puhutaan tai mitä laulamme. Jo virsi Taivaassa ratki taivaassa - aiheuttaa rippikoululaisissa hämmennysstä. Mikä siellä on ratkennut? Revennyt rikki?

      Jos haluaa perinteistä saarnanuottimaista julistusta, on siihenkin vaihtoehtoja tarjolla. Vanhoja rovasteja, mielellään eläkeläisiä kuuntelemaan. Heillä juttua piisaa, jos uskallan näin yleistää.

      t. Maarit-pappi

      • Kas pöö!

        Jaksat kehua itseäsi, tällä kertaa lujaa piipittämisestä, että sellaista evankeliumia.


      • jlhu
        Kas pöö! kirjoitti:

        Jaksat kehua itseäsi, tällä kertaa lujaa piipittämisestä, että sellaista evankeliumia.

        Homoudella ja naispapeilla on yksi yhteinen piirre - puhuvat kokoajan ns. minä-viestejä.


    • profetiaproffa

      Luterilainen kirkko on muuttunut portokirkoksi. Mutta myös katoliset, ortodoksit ja monet muuta vapaat suunnat ovat myös muuttununeet portokirkoiksi. Seitsemän vuoden ahdistusten aikana nämä kirkot sulautuvat yhteen muiden uskontojen kanssa, jolloin varsinainen portokirkko syntyy. Nyt jo luterilaisissa kirkossa salitaan pidettävän muslimien tilaisuuksia (huoraam-ista).

      Pelastusarmeijan perustajan William Boothin (1829-1912) Jumalalta
      elämänsä loppuhetkissä saama profetia siitä, millainen on
      maailma, ja ns. kristikunnan hengellinen tila “päivää ennen
      Jeesuksen tulemusta”. Tässä ilmestyksessä on kuusi pääkohtaa, jotka
      sisältävät mm. seuraavat asiat:

      “1. Silloin on politiikka ilman Jumalaa. Tulee päivä, jolloin koko
      läntisen maailman virallinen valtiopolitiikka on sellaista, että
      kukaan ei missään hallitsevissa tasoissa enää pelkää Jumalaa. Uusi
      sukupolvi poliittisia johtajia hallitsee Eurooppaa, sukupolvi joka
      ei pienessäkään määrässä pelkää enää Jumalaa.

      2. Silloin on taivas ilman helvettiä. Tulee päivä, jolloin
      tapahtuu suuri irrottautuminen siitä, mitä Raamattu nimittää
      täyden totuuden evankeliumiksi. Silloin Raamatun profetian
      mukaisesti saarnataan korvasyyhyyn. Kuulijat määräävät, mitä
      saarnatuoleista julistetaan. Ja silloin yleinen määräys
      saarnatuoleille on tämä: ”Puhukaa lempeitä, makeita sanoja. Puhukaa
      taivaasta, jättäkää meidät vapaiksi, jotta emme joutuisi
      rasittumaan, kun saarnaatte helvetistä.”

      3. Kristikunta on täynnä anteeksiantamusta ilman parannuksen
      tekemistä. Kristikunnasta katoaa se Raamatun oppi, että
      anteeksisaamista synnistä ei voi olla ilman, että tehdään
      parannusta synnistä.

      4. Päivä ennen Jeesuksen tuloa on täynnä pelastusiloa ihmisillä,
      jotka eivät ole uudestisyntyneet ylhäältä.

      5. On paljon uskontoa, ilman Pyhää Henkeä 2.Tim. 3:5. Juuda
      18,19. (kirkko menettää syntisesti uskn Pyhän Hegen voimaan)

      6. Kristikunta ilman Kristusta. Kristus ei ole siellä, missä “VERI
      JA TULI” eivät ole voimassa - kieltäkää noista sanoista toinen, ja
      teillä on kristillisyyden muodot, mutta teillä ei ole Kristusta.“

      • Tohtori Tölönen

        Hoida pääsi kuntoon


    • uskissss

      Nyt Jumala on antanut ohjeen jättää portokirkot:

      “Come out of the harlot churches, MY children!”
      (Word received from the LORD by Susan, May 14, 2011)
      Listen to MY Words and I will direct your writing:

      Children, it is I, your LORD. There is much I need to impart on you. The world has turned against ME wholesale. They have sold themselves to the devil. It is a frightening time for the people of this earth. I am lifting MY Hand of protection off of these people. For they consider ME not. They have chosen against ME, so I must leave them to their own devises. I must let them struggle in their own sin. Soon they will find out the meaning of turning away from a Holy GOD toward other sources of aid...."

      http://end-times-prophecy.com/blog/?p=3163

      Tässä kirkkojen kolme pääsyntiä:

      MIGHTY VISION OF THE PUTREFIED STATUS OF THE CHURCH – THREE CHURCHES WERE SHOWN TO ME

      http://end-times-prophecy.com/blog/?p=3202

      Tämä kaikki löytyy myös Raamatusta:

      Ilm 18:4 "Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi:

      "Lähtekää pois, jättäkää hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen synteihinsä ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään."

      Ilm 3:15-17 Kirje Laodikean seurakunnalle (tarkoittaa portokirkkoja):

      ""Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä kuuma. Kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma! 16 Mutta sinä olet haalea, et kuuma etkä kylmä, ja siksi minä oksennan sinut suustani.

      17 "Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston. 18 Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin tulet rikkaaksi, osta valkoiset vaatteet ja pue ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi peittyy, osta silmävoidetta ja voitele silmäsi, niin näet. 19 Jokaista, jota rakastan, minä nuhtelen ja kuritan. Tee siis parannus, luovu penseydestäsi!"

      Portokirkot ova rikkaita, kuten katolinen ja luterilainen kirkko ovat. Ne ovat vaipuneet välinpitämättömiksi virkakirkoiksi eli eivät ole kylmiä eikä kuumia. He lilluvat omassa mukavuudessaan ja eivät pysty tarjoamaan tulessa puhdistetua kultaa. Kirkoilla ei ole kykyä nähdä ajan merkkejä ja sen takia ovat silmävoiteen tarpeessa. Herra oksentaa nämä kirkot ulos suustaan ja perustaa lopun ajoilla kahden todistajan ja 144000 todistajan ylläpitämän uuden kirkon.

    • niin se on.

      Kampin kappeli on viimeisin esimerkki siitä että rahassa löytyy.

      • Evlit portoilee

        Niin ja uusi taidekappeli Espoosa on rakennettu siten, ettei siellä ole yhtään ristiä seinässä. Pöydällä voi olla joku pieni risti, jonka saa kaappiin, kun on muslimien vuuoro käyttää tät tilaa. Turussa Varissuon kirkossa on jo pidetty muslimien hartaustilaisuuksia. Peittivät ristit seiniltä, mutta nyt salissa ei ole yhtään kiinteää ristiä.


      • Evlit portoilee kirjoitti:

        Niin ja uusi taidekappeli Espoosa on rakennettu siten, ettei siellä ole yhtään ristiä seinässä. Pöydällä voi olla joku pieni risti, jonka saa kaappiin, kun on muslimien vuuoro käyttää tät tilaa. Turussa Varissuon kirkossa on jo pidetty muslimien hartaustilaisuuksia. Peittivät ristit seiniltä, mutta nyt salissa ei ole yhtään kiinteää ristiä.

        Ilmestyskirja :
        17:6 Ja minä näin sen naisen olevan juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain verestä; ja nähdessäni hänet minä suuresti IHMETTELIN.

        Ei kumma , että Johannes ihmetteli sillä kirkothan ovat aina vainonneet
        Herran omia.


      • uskissss
        pertsa2012 kirjoitti:

        Ilmestyskirja :
        17:6 Ja minä näin sen naisen olevan juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain verestä; ja nähdessäni hänet minä suuresti IHMETTELIN.

        Ei kumma , että Johannes ihmetteli sillä kirkothan ovat aina vainonneet
        Herran omia.

        Ilmestyskirja tarkoittaa Babyloniana USA:ta. Siellä on rakennettu FEMA:n toimesta vankileirejä ja armeijan tukikohtiin on varastoitu giljotiineja. Varastoalueilla on miljoonille ihmisille muoviarkkuja.

        Youtubesta löydätte videoita, joissa on kuvattu tyhjilllään olevia vankileireijä, giljotiinillä harjoittelemistä sekä arkkujen varastoalueita. Jumala on kutsunut USA.ta nimellä Babylon. Mm. USA tulee olemaan paikka, jossa ne jotka eivät ota mikrosirua ihon alle käteen saavat siitä giljotiinikuoleman ja USA tulee juopumaan kristittyjen verestä.

        On totta että katolisen kirkon inkvisiitiolaitoskin on kiduttanut hengiltä ihmisiä.


      • body

        Ne näkyjen näkijät olivat imeskelleet huumelehtiä ja näyt olivat sen mukaisia ja
        nyt niitä " näkyjä " palvotaan ja kumarrellaan kuin viimeistä päivää.

        Hengellisyys on mennyt poppakonstien palvontaan.


    • PP

      Mitään porttokirkkoa ei ole olemassa muualla kuin tiettyjen lahkolaisten likaisissa mielissä. On aivan selvää, että kirkko muuttuu ja mukautuu nyky- yhteiskuntaan sillä niinhän se on tehnyt kautta historian.

      Kirjoituksestasi paistaa juuri tuo lahkolaisuus nimittelet kirkkoa porttokirkoksi ja seksuaalivähemmistöjä seksuaalisesti poikkeaviksi. Kaiketi tässä on kuitenkin kyse jostakin sellaisesta ihmisen itsekkyydestä ja halusta säilyttää asiat sellaisina kuin ne tuntuvat turvallisilta. En kuitenkaan usko, että aloittaja haluaisi palata niin paljon kirkon juurille, että häpeäpuut palautettaisiin kirkkojemme eteen vaan hänelle riittäisi se, että kirkossa kävisi ainoastaan heteroita.

      Todennäköisesti olet väsännyt aikaisemminkin samasta aiheesta aloituksia ja yksi syy tuohon kirkon nimittelyynhän on naispappeus. Olen monesti ihmetellyt mikä siinä niin lahkolaisia kaihertaa. Naiset kelpaavat jokaiseen ammattiin siinä missä mieskin, se nimenomaan on tervetullutta kehitystä, tasa-arvoja ja voipa siinä siinä nähdä ripauksen jopa ihmisoikeuksia. Naiset kaiken lisäksi sopivat papeiksi ehkä vielä paremmin kuin miehet he ovat luontaisesti yleensä parempia kuuntelijoita ja omaavat rutkasti enemmän tunneälyä kuin miehet ja varmasti nais- seurakuntalaisen on helpompi avautua kipeissä asioissa "kanssa sisarelleen" jolla riittää myös sitä arkielämän ymmärrystä naisena olosta.

      Mikään lakihan ei pakota lahkolaisia käymään kirkon tilaisuuksissa eikä myöskään pakota kuulumaan kirkkoon. On täysin naurettavaa kuinka nämä lahkot toimivat kirkon "suojeluksessa" ja saavat rahaa kirkolta toimintaansa ja samaan aikaan "purevat ruokkivaa kättä" kaikki Raamattunsa lukeneethan tietävät, että tuosta ei pidemmän päälle "hyvä heilu"

      Se, että seksuaalivähemmistöt ovat paljon esillä johtunee varmastikkin ihan siitä, että he ovat lopultakin saanneet heillekkin kuuluvat ihmisoikeudet eikä heidän tarvitse seksuaalista suuntautuneisuuttansa piilotella. Suurinosa onneksi Suomalaisistakin ymmärtää, että kyse on vain yhdestä "piirteestä" ihmisessä eikä näin ollen määrittele ihmistä automaattisesti hyväksi tai pahaksi.

      Nuo ihmiset jotka erosivat kirkosta esimerkiksi Räsäsen homopuheiden siivittämänä tekivät sen ainoastaan mielenilmaisuna koska kokivat nuo puheet aivan oikeutetusti ihmisoikeuksia loukkaaviksi. He tuskin tulevat perustamaan mitään mainitsemaasi porttokirkkoa joten ehdotan, että te lahkolaiset perustatte oman kirkkonne jossa sitten voitte tehdä sitä kaikkea mikä ei tunnetusti aina ihan päivänvaloa kestä.

      • tavallinen ev.lut

        Juuri näin. Lahkolaiset pysykööt lahkoissaan, puolestani kirkon ei tulisi olla missään tekemissä noiden lahkojen kanssa. Niistä harvoin kuulemme mitään hyvää ja tälläkin palstalla lahkolaiset keskittyvät kivittämään homoja ja haukkumaan palstan pappeja. Hyvä ei todellakaan tule tuollaisille kristityille heilumaan.


    • body

      Toiminta ei ole sen hengellisempää vaikka miekat ja pyssyt olisivat kirkon rekvisiittaa ja tervapadat loisivat valoa.
      Se itsestä kiinni ja jos menneisyys kiehtoo, niin onhan museot auki.

      Joillekin vain menneisyys on " pyhää" ja jos toiminnassa jotain muutetaan, se on lopunajan merkki, se Jeesuksen tuloja, se on kauheuksien ja tuomioitten tuloja.

      Taikuus ja noituus istuu syvällä, jos mitään ei saisi uudistaa.

    • enpä enää ihmettele

      Tässä erään papin mielipide kirkon työntekijöistä

      "jos ihminen julistaa sanaa ja jakaa sakramentteja, ei niiden puhtaus ole kiinni jakajan suuntautumisista, ei sukupuolesta eikä edes synnittömyydestäkään. Näin opetti jo Martti Luther. Ehtoollinen ja kaste ovat pyhät, vaikka välittäjä olisi miten paha tahansa. Sillä ne ovat kirkon pyhiä toimituksia, joissa ei vaikuta välittäjä vaan ainoastaan sana ja siunaus."

      Siis pappina voi toimia vaikka kuka Alko Holisti ja Narko Maani kunhan on vain teologisen tiedekunnan läpäissyt ja saanut kirkosta viran itselleen.

      • Just just

        Tiedän yhden miehen joka on alkoholisti ja toimii sähkömiehenä, pitäisikö tästä nostaa meteli?


      • ???
        Just just kirjoitti:

        Tiedän yhden miehen joka on alkoholisti ja toimii sähkömiehenä, pitäisikö tästä nostaa meteli?

        Ei tarvitse mutta jos olisi kyseessä "sähkönainen" niin luonnollisesti silloin pitäisi rummuttaa ja vaatia päätä vadille.


    • kotiäiti85

      onhan tämä myös ennustettu Wilkerssonin näky kirjassakin hyvä kirja kannaattaa lukea. David Wilkerson:Näky. Näky jonka Wilkerson sai huhtikuussa 1973. osa on jo toteutunut.

      • --------

        Vanhojen por...tatiivien jutut on just näitä. David setä on yksi sekopäisimmistä satusedistä mitä maa päällänsä kantaa.


    • nähty on

      Ainoat portot tässä koko sopassa ovat aloittajan kaltaiset fundis foliohattu uskovaiset jotka kuvittelevat tietävänsä kaiken paremmin ja olevansa paljon parempia kaikessa kuin kukaan muu.

    • kirkossa ei ole armolahjoja vaan armonvälineitä, jotka ovat ihmisen itse keksimiä. Olen fundis foliohattu uskovainen mutta en kuvittele yhtään mitään enkä ole yhtään parempi kuin muutkaan. On eri asia yrittää päteä kuin muistuttaa ihmisiä siitä mitä Raamatussa sanotaan.

    • body

      Kukin vääntäkööt itselleen sellaisen kirkon ja toiminnan että on varmasti "pyhä" ja kelvollinen.

    • saarnaa korvasyyhyä

      Evankeliumi on makea Hengessä mutta karvas lihalle. Korvasyyhyä moni pappi puhuu kuulijalle. Helvetin kauhuista papin tulisi saarnata useasti saarnapöntöstä. Lopulta selviäisi ihmisille, että helvetti on kauhun paikka, joka ei ole kuin vankila Suomessa vaan todellakin sellainen vankila, jossa voi tapahtua mitä kauheuksia vain koska vankilan johtaja helvetissä on täysin pimpeli pom tapaus.

      Naiset saarnaavat korvasyyhyä esim: homopari saaa mennä naimisiin, helvettiä ei ole.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 kuoli kolarissa

      Kenen vastuulla tienhoito? Sohjoa ja vettä tie täynnä. Oliko säästetty tienhoidossa? Järkyttävä onnettomuus.
      Joensuu
      91
      3480
    2. Suomea odottaa karu kohtalo

      Mitäs menitte uhkailemaan ja leikkimään kovaa. Ei mitään mahdollisuuksia Venäjää vastaan.
      Maailman menoa
      227
      1137
    3. Kerro mistä alkaen

      Se ihastuminen alkoi? Mikä vuosi?
      Ikävä
      65
      1128
    4. Tosiaankin, jos julkaisette täällä henkilötietoja

      Minkäänlaisia, se on poliisiasia. VPN, proxy- tai julkinen yhteys ei salaa mitään. Poliisi pystyy jäljittämään ja saamaa
      Ikävä
      88
      954
    5. Bachelor-Joonas tapasi Monican isän - "Appiukko" antoi koulutusta vävypojalle - Katso kuvat tästä!

      Joonas ja Monica ovat pitäneet yhtä Bachelor Suomi -kuvausten jälkeen. Tämä todistaa, että tosi-tv:ssä voi syntyä rakkau
      Suomalaiset julkkikset
      5
      917
    6. Mikä on lempikuvasi

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      49
      908
    7. Gallup: Mitä mieltä olet uudesta Putous-kaudesta: hyvä, keskinkertainen, huono?

      Putous on saanut kuraa niskaan mm. kaksimielisistä jutuista. Ohjelma on lasten suosikki ja lapset toistelevat hokemia ti
      Tv-sarjat
      43
      898
    8. Olet upea nainen

      Upea nainen oot.
      Ikävä
      34
      880
    9. Nainen, moraali on koetuksella sun kanssa

      Koen nyt olevani rappiolla ja kyllä, omaa syytäni ja itsekontrollin puutetta, mutta olethan kyllä puoleensavetävä, ettei
      Ikävä
      54
      852
    10. Onko yhtään ikävä

      Vai ei?
      Ikävä
      52
      836
    Aihe

    Tarvitsemme suostumuksesi tarjotaksemme personoitua palvelua

    Palvelu ja sen kolmannen osapuolen toimittajat (72) keräävät henkilötietoja (esim. IP-osoite tai laitetunniste) käyttäen evästeitä ja muita teknisiä keinoja tietojen tallentamiseen ja lukemiseen laitteellasi tarjotakseen sinulle tarkoituksenmukaisia mainoksia ja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

    Palvelu ja sen kumppanit tarvitsevat suostumuksesi seuraaviin:

    Tarkoitukset

    Tarkkoja sijaintitietoja ja laiteominaisuuksia koskevia tietoja voidaan käyttää.

    Mainonta voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa varten. Mainonnan suorituskykyä voidaan mitata.

    Sisältö voidaan yksilöidä profiilisi perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä sisältöä varten. Sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella. Toimintasi tässä palvelussa voi auttaa kehittämään ja parantamaan tuotteita ja palveluita.

    Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

    Erityisominaisuudet

    Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

    Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

    Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla Asetukset linkkiä.

    Tietosuoja