Outoa on!

Luin juuri Ristin Voitto lehdestä jutun, jossa oli haastateltu eri helluntaiseurakuntien johtajia. Heiltä oli kysytty, että miloin ihminen kastetaan. Suvaitaanko tupakointia, huumeita tai alkoholia käyttäviä niin, että heidät kastetaan, kun he sitä pyytävät. Samoin kysyttiin kastetaanko avoliitossa eläviä ihmisiä. Kovin monilla oli vastauksena, että on suvaittava noita uskovalla, joka pyrkii kasteelle. Yhdelläkään haastatelluista ei ollut kielteistä suhtautumista siihen, että tuollaisa henkilöitä eii voida kastaa, ennen kuin luopuvat noista synneistä. Suvaitsevaisuutta pitää kuulemma olla. Niinpä niin! Kun synti hyväksytään uskovalle ihmiselle, niin silloin onkin pohja pois koko totuudelta. Mitä eroa on sitten enää nk. maailman ihmisellä tai sillä ihmisellä, joka on muka uskovainen ja elää synnissä, jonka seurakunta hyväksyy? Ei yhtään mitään eroa! Voidaanhan sitä ekumeenisuutta ja kaikenlaista hommailiua harrastaa eeurakunnissa ja yli kirkkokuntarajojen, mutta sanon suoraan, että Pyhä Hrenki ei yhdy tuollaiseen. Ei ihme, että nk. uskovien seurakunnissa ei ole enää mitään pyhyyden tuntua. Kun synti ihan johtajinekin taholta hyväksytään, niin ei se eroa missään kohden jostain maaillisesta yhteisöstä! Se on varmaa, etä siunaiusta ei synnin yli tule! Raamattu tuomitsee synnin syntinä oli se sitten minkäkaltaista hyvänsä! Raamattu myöskin sanoo, ettei sitä tietä kulje saastainen! Ei siis taivastiellä voi olla uskosta osaton ihminen, eikä myöskään synnissä elävä nk. uksovainen! Elämme todella viimeisä aikoja. Kun laittomuus pääsee valtaan kylmenee useimpien rakkaus! Muistakaa uskovat, että synti ei taivasta peri, eikä synnissä elävä uskovainen ole taivaaseen matkalla, vaan ikuista kadotusta kohti. Älkää pettäkö itseänne ja toisianne uskottelemalla ja julistamalla epäraitista oppia siinäkään asiassa. Vain Jeesuken verellä pestyt ihmiset ja Hänen valkeudessaan vaeltavat ihmiset ovatkerran kotona voittajina!
3127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

>> Mitä eroa on sitten enää nk. maailman ihmisellä tai sillä ihmisellä, joka on muka uskovainen ja elää synnissä, jonka seurakunta hyväksyy? Ei yhtään mitään eroa >>

Eihä niillä mitään eroa ole, nk. maailman ihmisilä ja uskovaisilla ihmisillä. Erot määräytyvät enemmänkin kunkin geeniperimän perusteella kuin sen, onko joku uskovainen tai ei-uskovainen. Niinpä toisella on isompi nokka kuin toisella ja ihonvärikin voi olla erilainen.

Äänestä
  • näistä asioista. Room.7:14-17. Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen. Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan minä minä vihaan, sitä minä teen. Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä. Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.

    Äänestä

Koska evankeliumia ei julisteta kaikissa helluntaiseurakunnissa sellaisenaan kuin on kirjoitettu, tästä seuraa se, etteivät seurakuntalaiset ja kohta paimenetkaan tiedä, miten elää Jumalan sanan mukaista kristityn ihmisen elämää.

Tarviikohan suuremmin miettiä miksi moni seurakunta on voimaa vailla, ketjun aloittaja tuntuu tietävän vastauksen, toivottavasti monet muutkin.

Pitää julistaa parannuksen tekemistä ja pyhitystä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kamalaa valhetta kirjoitti:

Luin juuri Ristin Voitto lehdestä jutun, jossa oli haastateltu eri helluntaiseurakuntien johtajia. Heiltä oli kysytty, että miloin ihminen kastetaan. Suvaitaanko tupakointia, huumeita tai alkoholia käyttäviä niin, että heidät kastetaan, kun he sitä pyytävät. Samoin kysyttiin kastetaanko avoliitossa eläviä ihmisiä. Kovin monilla oli vastauksena, että on suvaittava noita uskovalla, joka pyrkii kasteelle. Yhdelläkään haastatelluista ei ollut kielteistä suhtautumista siihen, että tuollaisa henkilöitä eii voida kastaa, ennen kuin luopuvat noista synneistä. Suvaitsevaisuutta pitää kuulemma olla. Niinpä niin! Kun synti hyväksytään uskovalle ihmiselle, niin silloin onkin pohja pois koko totuudelta. Mitä eroa on sitten enää nk. maailman ihmisellä tai sillä ihmisellä, joka on muka uskovainen ja elää synnissä, jonka seurakunta hyväksyy? Ei yhtään mitään eroa! Voidaanhan sitä ekumeenisuutta ja kaikenlaista hommailiua harrastaa eeurakunnissa ja yli kirkkokuntarajojen, mutta sanon suoraan, että Pyhä Hrenki ei yhdy tuollaiseen. Ei ihme, että nk. uskovien seurakunnissa ei ole enää mitään pyhyyden tuntua. Kun synti ihan johtajinekin taholta hyväksytään, niin ei se eroa missään kohden jostain maaillisesta yhteisöstä! Se on varmaa, etä siunaiusta ei synnin yli tule! Raamattu tuomitsee synnin syntinä oli se sitten minkäkaltaista hyvänsä! Raamattu myöskin sanoo, ettei sitä tietä kulje saastainen! Ei siis taivastiellä voi olla uskosta osaton ihminen, eikä myöskään synnissä elävä nk. uksovainen! Elämme todella viimeisä aikoja. Kun laittomuus pääsee valtaan kylmenee useimpien rakkaus! Muistakaa uskovat, että synti ei taivasta peri, eikä synnissä elävä uskovainen ole taivaaseen matkalla, vaan ikuista kadotusta kohti. Älkää pettäkö itseänne ja toisianne uskottelemalla ja julistamalla epäraitista oppia siinäkään asiassa. Vain Jeesuken verellä pestyt ihmiset ja Hänen valkeudessaan vaeltavat ihmiset ovatkerran kotona voittajina!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu