Eroa Mäkinen!

Kirkon johto on tuuliajolla. Arkkipiispa Mäkinen sanoi suoraan MTV3:n haastattelussa, että homoseksuaalisuus ei ole synti. Mielestäni kristittyjen tulisi vaatia häntä eroamaan välittömästi. Hän mielistelee ihmisiä ja on hylännyt Raamatun selkeän kannan asiaan. Kuinka tällainen mies voi olla kirkon johdossa? Kuinka?
6174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

EROA Mäkinen!

Äänestä

1. Korinttolaiskirje 5

1 Yleensä kuuluu, että teidän keskuudessanne harjoitetaan haureutta, jopa semmoista haureutta, jota ei ole pakanainkaan keskuudessa, että eräskin pitää isänsä vaimoa.
2 Ja te olette paisuneet pöyhkeiksi! Eikö teidän pikemminkin olisi pitänyt tulla murheellisiksi, että se, joka on tuommoisen teon tehnyt, poistettaisiin teidän keskuudestanne?
3 Sillä minä, joka tosin ruumiillisesti olen poissa, mutta hengessä kuitenkin läsnä, olen jo, niinkuin läsnäollen, puolestani päättänyt, että se, joka tuommoisen teon on tehnyt, on
4 -sittenkuin olemme, te ja minun henkeni ynnä meidän Herramme Jeesuksen voima, tulleet yhteen-
5 Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä.

Äänestä

käsittämään, että arkkipiispa sanelee uutta Raamattua. Hänhän voi vapaasti perustaa oman homoseurakuntansa, jossa noudatetaan Raamattua vain niiltä osin, mitkä nyt saatuvat milloinkin niellyttämään.

Eroa Mäkinen!

Äänestä

Sinulla on oikeus mielipiteeseesi riippumatta siitä, kuulutko kirkkoon vaiko et. Mutta kyllä tässä minun mielestäni olisi aluksi rukoilla piispoillekin Jumalan viisautta.

Äänestä
  • Heidän tulee erota ja astua sivuun. Rukoilla voi ja kuuluu siltikin.
    Kaikki kelvottomat piispat , papit ja papittaret ; E R O T K A A !
    Olette aiheuttamassa levottomuuksia ja nostattamassa kansan kiihkoa.
    Raamattu kertoo selvästi, mikä on homojen ja muidenkin syntisten kohtalo, kun elävät synnissä ja rakastavat sitä.
    Raamattu kertoo myös , millainen papin tulee olla.
    Erotkaa siis ja pian, että tehtäviä pääsee hoitamaan ihmiset jotka ovat sopivia siihen.

    Äänestä

  • niin se on kirjoitti:

    Heidän tulee erota ja astua sivuun. Rukoilla voi ja kuuluu siltikin.
    Kaikki kelvottomat piispat , papit ja papittaret ; E R O T K A A !
    Olette aiheuttamassa levottomuuksia ja nostattamassa kansan kiihkoa.
    Raamattu kertoo selvästi, mikä on homojen ja muidenkin syntisten kohtalo, kun elävät synnissä ja rakastavat sitä.
    Raamattu kertoo myös , millainen papin tulee olla.
    Erotkaa siis ja pian, että tehtäviä pääsee hoitamaan ihmiset jotka ovat sopivia siihen.

    Rukoilkaa Mäkiselle viisautta, sillä hän ei sitä itse osaa rukoilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yyber112 kirjoitti:

Kirkon johto on tuuliajolla. Arkkipiispa Mäkinen sanoi suoraan MTV3:n haastattelussa, että homoseksuaalisuus ei ole synti. Mielestäni kristittyjen tulisi vaatia häntä eroamaan välittömästi. Hän mielistelee ihmisiä ja on hylännyt Raamatun selkeän kannan asiaan. Kuinka tällainen mies voi olla kirkon johdossa? Kuinka?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu