Kivikirkossa

Näinä päivinä, kun keskustelu on käynyt kuumana mm. siitä, mitenkä paljon kirkosta on eronnut jäseniä, niin tuli tuossa mieleeni muutamia ajatuksia Jumalan Sanasta.
Lukijoissa saattaa olla niitä, jotka pohtivat mielessään, että eroaisinko minäkin kirkosta?
Niin, minkä takia sinä kuulut kirkkoon tai johonkin hengelliseen yhdyskuntaan?

Raamatussa sanotaan:
Jesaja 66:1 Näin sanoo Herra: Taivas on minun valtaistuimeni, ja maa on minun jalkojeni astinlauta. Mikä olisi huone, jonka te minulle rakentaisitte, mikä olisi minun leposijani?

Apt.17:24 Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä niissä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsin tehdyissä temppeleissä.

Missä Herra sitten asuu?

Heb. 3:16 mutta Kristus on uskollinen Poikana, HÄNEN HUONEENSA HALTIJANA: JA HÄNEN HUONEENSA OLEMME ME, jos loppuun asti pidämme vahvana toivon , rohkeuden ja kerskauksen.

Me olemme luonnostamme kuolleet rikoksiimme ja synteihimme. Jumala antoi ainoan Poikansa meidän tähtemme, ja sovitti meidän jokaisen synnit Poikansa lihan ruumiissa Golgatan keskimmäisellä ristillä.
Nyt evankeliumia saarnataan, ettei yksikään, joka Jeesukseen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Parannusta syntien anteeksi saamiseksi saarnataan Jeesuksen nimessä, eli tehkää parannus, ja uskokaa evankeliumi, sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, missä meidän pitäisi pelastuman.

Jos me nöyrrymme tämän sanoman alla, niin Jeesus antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.

Silloin tapahtuu, että meidän kivisydämistä tehdään eläviä lihasydämiä.

Hesekiel 36:26 Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen.

Kun tämä on tapahtunut, niin silloin vasta olemme Jumalan kansa, ja Hänen Henkensä temppeleitä.
Saamme elävinä kivinä rakentua hengelliseksi huoneeksi, jossa kulmakivenä on itse Kristus Jeesus.
Olemme myös valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksemme sen jaloja tekoja, joka on pimeydestä kutsunut meidät ihmeelliseen valkeuteensa (1Piet.2:9-11).

Seuraus tästä pitäisi olla, että "niinkuin outoja ja muukalaisia minä kehoitan teitä pidättäytymään lihallisista himoista, jotka sotivat sielua vastaan ja vaeltamaan nuhteettomasti pakanain keskuudessa, että he siitä, mistä he teitä parjaavat niinkuin pahantekijöitä, teidän hyvien tekojenne tähden, niitä tarkatessaan, ylistäisivät Jumalaa etsikkopäivänä."

Jumalan Sana ei koskaan muutu, vaan pysyy iankaikkisesti. Annetaan Sanan muuttaa meitä eikä niin, että me muuttelisimme Jumalan Sanaa. Meitä kehoitetaan nöyrtymään Jumalan väkevän käden alla, että Jumala ajallansa korottaisi. Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille Hän antaa armon.

Niin, ei auta kirkossa pysyminen sen enempää kuin siitä eroaminenkaan, jos Jumala ei saa muuttaa meidän kivisydämiämme eläväksi Sanansa ja Henkensä kautta.
Kivikirkotkin voivat seista vuosisatoja paikoillaan, mutta kerran taivas ja maa katoavat, mutta Jumalan Sana pysyy iankaikkisesti, ja se on meille ilosanomana julistettu.

Annetaan tämän Totisen maailman Valon valaista sydämemme, ja päästetään Hänet sydäntemme huoneeseen asumaan. Vain Hän voi meidät muuttaa.
Silloin emme enää ole itsemme omat, vaan kuulumme Hänelle..

1kor.3:16 Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat?

Jos tämä PYHÄ HENKI meissä asuu, niin emmehän me tietoisesti tahdo syntiä suosia ja tehdä.
Olkaa pyhät, sillä minä olen Pyhä, sanoo Herra.

Ef.5:8 Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina.

Fil.2:15 että olisitte moitteettomat ja puhtaat, olisitte tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, joiden joukossa te loistatte niinkuin tähdet maailmassa,
15. tarjolla pitäessänne elämän sanaa, ollen minulle kerskaukseksi Kristuksen päivänä siitä, etten ole turhaan juossut enkä turhaan vaivaa nähnyt.

Tartu kiinni iankaikkiseen elämään, joka on Jeesuksessa. Sen jälkeen saat elävänä kivenä rakentua toisten kanssa eläväksi Jumalan huoneeksi, vaikka istuisit kivikirkossa.
059
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

kivisydämellä? kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu