Miksi ihmeessä te luulette olevanne ainoita oikeita uskovia?http://fi.wikipedia.org/wiki/Jehovan_todistajien_tavat
##Jehovan todistajat uskovat että joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta käytännössä vain heidän järjestöönsä kuuluvat voivat pelastua. ##
En usko hetkeäkään että noudattaisitte tai että edes yrittäisitte noudattaa raamatun oppeja.
Mutta kyllä vaaditte sitä kovaan ääneen muilta. Jokaikistä oppia on muiden noudatettavan.
Teistä tietty puhutaan paljon, eikä mitään hyvää ole koskaan kuulunut.
Jalon kuuloiset periaatteenne mätänee niihin tosiasioihin, joita teistä kuulee.
Yksi tällainen kysymys, kuulemani perusteella, miksi käytte vanhusten kotona muka juttelemassa ja sitten vaaditte pakotatte niitä tekemään teille testamentin, kiristämällä ja pelottelemalla vanhuksia.
Onko tuollainen toiminta hyväksyttää teidän mielestänne Jumalan silmissä?
Ja minä taasen kehottaisin normaaleja ihmisiä pysymään kaukana jehovista, ne ovat Saatanan palvojia.
Ja henk.koht. tasolla kun käytte maani kimppuun, miksi teidän pitää aina varastaa jotain pihaltani?
Luuletteko että en näe, vaikka en avaakaan teille ovea?
Varastaminen edes köyhemmän lähimmäisen hyväksi ei ole hyvää työtä.
Tuntuu kuin piru lukisi raamattua kun te avaatte suunne.
Ja en tunne ketään joka teistä tykkäisi.
Hävetkää tekojanne!
En missään nimessä etsi uutta kotia Saatanallisista saleistanne.
Tahtoisin kuitenkin että lopettaisitte pahan värkkäämisenne!
Teidät on nähty!
Kun teistä kukaan ei tykkää niin kait sille on jokin totuuspohjakin.
Eikai tuollaiseen kamaluuteen kukaan normaali tahdo liittyä.
##Jehovan todistajat uskovat että joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta käytännössä vain heidän järjestöönsä kuuluvat voivat pelastua. ##
En usko hetkeäkään että noudattaisitte tai että edes yrittäisitte noudattaa raamatun oppeja.
Mutta kyllä vaaditte sitä kovaan ääneen muilta. Jokaikistä oppia on muiden noudatettavan.
Teistä tietty puhutaan paljon, eikä mitään hyvää ole koskaan kuulunut.
Jalon kuuloiset periaatteenne mätänee niihin tosiasioihin, joita teistä kuulee.
Yksi tällainen kysymys, kuulemani perusteella, miksi käytte vanhusten kotona muka juttelemassa ja sitten vaaditte pakotatte niitä tekemään teille testamentin, kiristämällä ja pelottelemalla vanhuksia.
Onko tuollainen toiminta hyväksyttää teidän mielestänne Jumalan silmissä?
Ja minä taasen kehottaisin normaaleja ihmisiä pysymään kaukana jehovista, ne ovat Saatanan palvojia.
Ja henk.koht. tasolla kun käytte maani kimppuun, miksi teidän pitää aina varastaa jotain pihaltani?
Luuletteko että en näe, vaikka en avaakaan teille ovea?
Varastaminen edes köyhemmän lähimmäisen hyväksi ei ole hyvää työtä.
Tuntuu kuin piru lukisi raamattua kun te avaatte suunne.
Ja en tunne ketään joka teistä tykkäisi.
Hävetkää tekojanne!
En missään nimessä etsi uutta kotia Saatanallisista saleistanne.
Tahtoisin kuitenkin että lopettaisitte pahan värkkäämisenne!
Teidät on nähty!
Kun teistä kukaan ei tykkää niin kait sille on jokin totuuspohjakin.
Eikai tuollaiseen kamaluuteen kukaan normaali tahdo liittyä.
Vastaukset 34
Vanhimmat
nyt pata kattilaa soimaa ja musta kylki kummallakin. Molemmat samassa kuralätäkössä rämpivät ja väittävät itseään puhtaaksi.
Tai jos kuitenkin sillä erotuksella että minä en väittänyt itsestäni mitään muuta kuin kuin että olen nähnyt, huomannut ja ymmärtänyt jehovien varastelun ja ryöstelyt ja kuullut jopa vanhusten pakottamisista testamentteihin.
Sillä toiminnalla ne kuulemma elelee.
Olen niin järkyttynyt kuulemistani kauheuksista mitä Jumalan nimissä erilaiset lahkot tekevät.
Jos te ette lopeta valheellisuuttanne Jumalan nimissä niin te olette Saatanan palvelijoita ja Helvetin tulissa te vääryyden tekijät kärvennytte.
Ja ihan vaan tarkoitin sanoa tavallisille kansalaisille että pysykää kaukana jehovista ja suojelkaa vanhuksianne niiden myrkyllisiltä valheilta.
Jokaisen pitää itse päässään miettiä mikä on oikein.
Nuo muita ihmisiä helvetin tuleen ja kauhistuksiin tuomitsiat on jotensakin huvittavia ja naurettavan sarkastisia yksilöitä. Sillä mitalla millä sinä tuomitset...
En sulje suutani ennenkuin olen sanottavani sanonut noille muka-uskoville, jehoville.
Kenen mielestä tämä ajatus ##Jehovan todistajat uskovat että joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta käytännössä vain heidän järjestöönsä kuuluvat voivat pelastua. ##
Toistan Kenen mielestä tuo ajatus on Oikealta Jumalalta?
Jehovat opettaa vääränlaista uskoa ja säälin niiden lapsia.
Sitten ne tekee ryöstöjä, esim joka kerta kun niiden lehti on postilaatikossani niin huomaan että pihaltani on taas viety jotain.
Okei minulla siis oli 3 haravaa, ja jehovat katsovat että yksi niistä joutaa jollekin jolla ei ole yhtään.
Mutta tiedoksenne että jehovat otti tietysti sen parhaimman ja saman päivän iltana yksi niistä meni rikki ja se toinen on ihan lötkö joten sitä on inhottava käyttää. Joten minun piti mennä kauppaan ostaa uusi ja kaksi á 5 euroa ja nyt ne pidän lukkojen takana. Ja viikatteet ne vei kaikki siitä seinältä. Minulla on vielä valokuva kun ne vanhanaikaiset viikatteet olivat siinä seinällä koristeena ja yks kevät seinä olikin tyhjä. Ne oli tarkoitettu koristeeksi kaikkien ihaltaviksi, mutta ei se vaan jehoville käy. Kun ne tahtoo tehdä epäjumalansa työtä varastaa toisilta ja viedä niille joilta puuttuu.
Jehovat varkaat viekää ne viikatteet takasin!
Entäs arabian astiat lakanat ym ei ykskään huumehörhö varastele mitään astiota tavaroita. Kyllä noi varkaudet on epä-jumalan-opetus-lapsien työtä.
Jos varkaustapauksissa lähtee TV radiot aseet viinat niin ne taasen on huumehörhöjen töitä.
Jättäkää viinapullo lakanoiden sekaan jos se on varkauden jäljiltä tallella niin jehovat ovat olleet varkaissa. Tai siis se oli hyvä konsti.
Tavara-varkauksia tehtailevat jehovat tai muut tälläset epä-jumala-lahkot.
Ne tekee niitä ryöstöretkiä romani-tyyliin :
Yks juttelee ja tutkii... ai että lääkääri leikkaa jalan koskas sinne pitää mennä ? (ring any bell)
Toinen merkkaa ja kyttää
Kolmas käy varkaissa
Neljäs kuljettaa toiselle paikkakunnalle ja vaihtaa sieltä varastetut tavarat
Ja sitten mummot istuu kirpputorilla kokopäivän ja myy niitä varastettuja kamoja tajuamatta yhtään mistä ne on kotoisin. En mä niitä myyjä-mummoja syytä, ne on ihan eri porukoita. Ja siksi kehotan älkää ostako sieltä kirppareilta mitään. Kerran kysyin mistä nää on sanoi: lahjoituksia. Mä en ainakaan osta. Voihan se olla että osa on rehellisesti hankittu, mutta osa ei, niin paljon olen kuullut omituisia varkauksia. Millanen varas varastaa kasvikirjan?? Kun niitä voi lukea kirjastossa ilmaiseksi? Miettikää!
Toisaalta on se hyvä että jehovat jättää puumerkkinsä kun käyvät varkaissa.
Ja se että kun Jumala näkee Taivaassa niin tietää mihin jehovat panee kuoleman jälkeen.
Vaikka se tätä yhtä huvittaa niin siltikin tahdon toistaa itseäni, että jehovat palaa helvetin tulissa, kuoleman jälkeen. Ne ei tee mitään työtä Oikean Jumalan puolesta, vaan vääryyttä epä-jumalan nimissä.
Onko tämä asia nyt tullut selväksi kaikille? Vai haluatteko kuulla lisää?
Katsokaa ajatelkaa ja miettikää, mikä taho noita murtoja tekee?
Kertoisin kyllä poliisille, mutta kun ei ole tämän enempää todisteita, mutta tahdon saattaa omien tutkimusteni tulokset muiden tiedoksi.
On mulla vielä yksi juttu, josta kaiken yks kas hokasin. Haluatteko kuulla?
Jos jo uskotte, niin ei tarvi muuta kuin pysyä kaukana kaikista uskonlahkoista ja pitäytyä normaalissa ev.lut.kirkossa.
Juttuihisi.Niin montako Jehovan Todistajaa luonasi oikein käykään kerralla? Tosi sairasta tekstiä eikä totuuden häivääkään missään. Mistä oikein oikeasti olet heille suuttunut En minäkään heitä siedä mutta joku raja sentään.
Ei ole tullut selväksi, enkä usko.
Ei vaan ne jakelee niitä lehtisiään ja samalla kyttäilee mitä missäkin on siis varastettavaa ja kuka milloinkin on kotona. Se jumalan-sanan höpötys on hämäystä, ne vaan tarkkailee ympäristöään ja kertoilee illanistujaisissa kahvitellessa mitä missäkin on ja tapahtuu.
Ei ne mummot ole välttämättä tästä tietoisia.
En minä niitä yleensä näe, ne käy mun tontilla kun olen poissa.
Muutamia kertoja olen nähnyt ikkunasta, miksi pitää käydä saunassa? Olisinko minä kenties siellä, kun katsoin kotoota ikkunasta. Mutta saippua kelpasi mukaan.
Kerran laitoin koristeeksi heijastimia puun oksille niistäkin oli ihan pakko yks nyppästä mukaansa.
Jotenkin vaikka nämä ei ole suuren suuria varkauksia niin tuo tyyli on omituista.
Aina kun tulen kotiin ja huomaan että postilaatikossani on taas niiden lehti niin kohta huomaan että jotain on taas hävinny. Joskus jopa ihan älytöntäkin. Mikä siinä on?
Ja ei ne käy kun yksittäin tai parittain. Mutta ajattelin että ne varkaudet tehdään isommalla porukalla. Ja joka kylässähän on omat porukkansa ja sitten ne vaihtaa niitä kamoja Tutun varastetut kamat viedään Tampereelle ja sieltä varastetut kamat viedään Jyväskylään jne.
Siis onhan noi isoja porukoita vaikka 50 yhdellä paikkakunnalla hoitelee tuota bisnestä helposti.
Mummot juttelee ja tilittää illanistujaisissa kuka on menossa jalkaleikkaukseen tai mihin…
Mä vaan tosissani varotan teitä muita ja kaikkia ne on todellakin ovelia.
Ja jos sinä ( Maan... d....) et niistä pidä, muttet usko minua, niin mikset sinä sitten niistä pidä?
Olen jutellut näistä omituisuuksista ystävieni kanssa ja olen heiltä kuullut vielä kamalampia juttuja esim testamenttiin pakottamisia. Ja kun vertaa tuota omahyväistä lausetta Wikipediasta : ##Jehovan todistajat uskovat että joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta käytännössä vain heidän järjestöönsä kuuluvat voivat pelastua. ##
Niin mielestäni ne pitää itseään aika täydellisinä itsevaltiaina.
Ja se mitä itse olen kokenut näistä lehdyköistä postilaatikossani ja miten aina niiden seikkaillessa tontillani niin aina jotain häviää.
Ja en minä ole mistään muusta niille suuttunu, en ole koskaan edes jutellu, Onneksi. Aina minua on varoitettu niistä. Mutta kun kukaan normaali ei tiedä niistä mitään hyvää, eikä siedä niistä puhumistakaan, niin mistä se sit johtuu?
Ja minä mietin sitä yhtä ukkoa kun haki multa vaatteita, ihan luvalla niin sille ei kelvannu joku vaate jossa oli pieni reikä niin olisi tehnyt mieli potkasta koko ukko mäjelle. Luulenpa että se just saattoi olla jehova kun oli niin ylimielinen.
Ajattelin tehdä poliisi-jutun, mutta eihän poliisi mitään tälle voi. Mutta varotan oikeesti muita, älkää päästäkö niitä kotiinne puhuu jumalan sanaa, se on peite-tarinointia.
Ei tietenkään heti vaan joku kerta käy hassusti, sitte te voivottelette varasta yhdessä.
Minä kerron sen mistä hokasin koko jutun joku toinen day kun tämä on nyt pitkä ja yritän etsiä sen lehden nimen, etten kirjoita väärää nimeä tänne.
Okei ehkä sit myöhemmin tulee.
Oletko jehova ja jos niin millanen, syntynyt vai kääntynyt vai avioitunut, öö taisit olla sinkku, nopee lukasin. Mä en muuten osaa tehdä mitään tuonne profiiliin, ei ole ollut aikaa opetella.
Olen kuitenkin tietoinen siitä että jehovat keskenään ovat uskollisia toisilleen. Tietysti.
Kuten aina ja kaikissa ryhmissä pidetään hyvää huolta omistaan ja erityisen hyvää esimerkiksi huumejengeissä.
Mutta jos ei tottele niin tulee sapiskaa. Moniin jengeihin pääsee helposti sisään, mutta vain kuoleman kautta pois. Ja ev.lut on tietääkseni ainut uskonto, josta pääsee elävänä irti!
Ei usko ole synnynnäinen piirre kuten kiharat hiukset tai kalju, siihen kasvetaan.
Eikä muslimitkaan näe mitään omituista omassa uskossaan. Heidän uskoonsa nyt vaan kuuluu toisten tappaminen. Mikä siinä nyt sit niin omituista on, uskonto kuin uskonto. Mikä SiiS kelpaa meidän kirkolle, ei minulle.
Saatananpalvojat taas uskovat omaa Saatanaansa. Se joka kääntää kaiken nurinpäin. Eli hyvän pahaksi ja pahan hyväksi.
Uskontoja on varmaan jokaisella omansa.
Minulla Jumala on sydämessä. Ei Taivaassa.
Ja Raamattua en lue enkä tarvi. Papit kertoo tarvittavat asiat.
Olen kiltti ja 10 käskyä riittävät minulle.
Älä varasta, tarkoittaa älä varasta myöskään "hyvään tarkoitukseen" = köyhemmille, jehovat
Älä tapa, tarkoittaa älä tapa myöskään "hyvään tarkoitukseen" = ainut-uskonto, allah
"Okei ehkä sit myöhemmin tulee. "
No ei tule selväksi, kirjoittaja (sinä?) puhuu pelkkää peetä.
"Mä en muuten osaa tehdä mitään tuonne profiiliin, ei ole ollut aikaa opetella. "
Ei siinä turhia opetteluja tarvita.
"Oletko jehova.."
En ole Jehovan todistaja, ollut heidän kanssaan aikoinaan kyllä tekemisissä.
"Älä varasta, tarkoittaa älä varasta myöskään "hyvään tarkoitukseen" = köyhemmille, jehovat "
JOs olet sitä mieltä, että todistajat varastavat, todistanet asian.
He eivät muuten usko helvetinoppiin...
aloittaja on ihan tosissaan noiden varkauksien mukaan, niin ainoa vaihtoehto on että joku tai jotkut, ehkä pikkupennut härnää.Oletko antanut aihetta.Aikuiset ei nimittäin tyydy varastelemaan saippuapalasia.Oletko kenties kylähullun maineessa.Silloin voi alkaa tällainenkin kiusanteko.
No olen kuullut ev.lut-uskovaiselta että jehovat varastaa jos näkee jollain kolme tavaraa niin ne ottaa yhden sen viedäkseen köyhemmille, olikohan se sana joku kymmenys-juttu jota opetaan raamatussa ja ne kääntää se tuolleen että jos sulla on kolme haravaa sun kuuluu antaa yks köyhemmälle ja jos kun se ei tapahdu niin Jehovat tekee sen sun puolesta.
Näin siis olen kuullut.
Jos uskoo Jumalaan uskoo myös Helvettiin. Koska muuten koko uskolla ei olisi mitään virkaa.
Ja jehovat uskoo enemmin kuin ev.lutit. näemmä ? arvaus sekin, en ole uskon asioiden tietäjä.
Joten se nyt vain oli päätelmääni. Mutta en kai nyt puhunut helvetistä, vaan ilmeisesti aiemmin.
En pysty mitään varkauksia todistaa mutta kaikki huhuu että jehovat varastaa ja ettei niiden kanssa kannata olla tekemisissä. Enkä ole ollut, eikä niitä taida Helsingissä juuri ollakaan. Hyvä.
Ja jos et ole Jehovan todistaja, vaikkakin ollut heidän kanssaan aikoinaan tekemisissä, niin tämäkin käsitykseni mukaan, he ym lahkot eivät kerro paljoo mitään itsestään ulkopuolisille.
Joten kaiki mitä "tiedämme" jehovista tai lahkoista tai islamista ym ym on kuulopuhetta.
Esim Hämeen-Anttilat, Suomen islami-tietäjät tietää varmaan eniten Suomessa islamista, eli ehkä noin 0,00005%
Toisaalta mitä minäkään tiedän ev.lutista saattaa olla samaa luokkaa.
Mä olen vaan pieni miettijä, orja Suomessa.
Mutta itse uskon noita varotuksia, enkä ole niitä kyllä nähnytkään ikinä.
Öö ehkä ne on mörköjä. Paljon puhetta muttei mitään näje. Kaikki vaan on kuuluut jonkun toisen kuulevan jotain, okohan jehovia edes olemassa, aika omituista sakkia.
Ääni kuuluu muttei mitään näe.
"No olen kuullut ev.lut-uskovaiselta että jehovat varastaa "
No ei pidä uskoa kaikkea mitä kuulee, eivät varasta.
"Jos uskoo Jumalaan uskoo myös Helvettiin. Koska muuten koko uskolla ei olisi mitään virkaa. "
Ja millähän perusteella?
Ja todistajat eivät usko piinahelvettiin, vaan kun ihminen kuolee, hän ei tiedä mitään.
Et puhunut helvetistä, katsoin vain jotain viestiäsi ja siellä oli jotain arveluistasi.
Tuossa jotain todistajien omilta sivuilta:
http://www.watchtower.org/fi/index.html
Ensin sanot nähneesi heidän varastavan:"Luuletteko että en näe vaikka en avaakkaan teille ovea.Teidät on nähty.Kysyn nyt kuka on nähnyt heidän varastavan sinulta?Toisessa kirjoituksessasi kumoat kaiken, et olekaan nähnyt mutta kuullut.Joku kertoi jotakin joku sanoi jotakin puhutaan että...tyyliin jne..Olen vain vakuuttuneempi että olet todellakin kylähullu.Ja sinun ystäväsi joko käyttävät sinua hyväkseen tai ovat samanlaisia.Varastavatko ystäväsi sinulta? Onkohan asialla sittenkään lapset.Luulen että aikuiset ystäväsi.Sinua sumutetaan rankemman puoleisesti ja sitä sitten käytetään hyväksi.Olen melko varma että näin on.
No siis miten normaalikirjoitusta on niin vaikea ymmärtää?
Mutta väärin menee taas
Siis olen nähnyt ja olen kuullut. Mulla on kaksi korvaa ja kaksi silmää!
Mitä omituista siinä on?
Voinhan nähdä jotain yhtenä päivänä ja toisenakin päivänä ja eri vuonnakin erilaista tapahtumaa ja sitten kuulla juttuja lisää muiden kertomina kun kerron omista kokemuksistani. Olen jutellut näistä asioista sanosinko noin 30 vuotta.
Pitäisikö kaikki se kertoa?
En jaksa.
Sitäpaisti en tule vääntää kättänne jos tahdotte luottaa jehoviin, niin se ei ole minulta yhtään pois. Kaveeratkaa vaan niiden kanssa jos tahdotte.
Mutta se että olen kuullut ja kokenut ...
ääääh antaa olla... hyvää yötä ja elämä jatkuu
Laitetaan tähän sitten tämä viimeinenkin "sairaskertomus".
Ajattelin vaan kertoa, ihmetellä ja varottaa näistä asioista.
Aina voi olla pieni mahdollisuus, että asioille olisi toinenkin selitys, mutta olen punninnut kaikki mahdollisuudet.
Jos ette tahdo uskoa, niin ihan sama. Oma elämäni jatkuu kuitenkin erittäin kaukana kaikista muista uskonnoista paitsi ev.lut. ja Vapaa Ajattelijat.
Tahdoin vain varottaa jos ei kelpaa niin olkoot.
Ja tämä tarina on tosi:
Olin ”poissa-oleva” niin ikkunasta näin henkilön kävelevän tontillani ja ihmettelin että miksei se soittanu ovikelloa? Menin katsoo mitä sieltä pihalta on taas viety?
Niin huomasinkin, että ulko-oveni väliin oli laitettu jehovien lehdykkä.
Siis ei tällä kertaa postilaatikossa joka on tien vieressä eikä sitä oltu pukattu ovesta sisään, vaan se oli puolittain siinä oven välissä.
Mutta miksi?
Soitin kiukkusena jehovien ylimmälle pomolle, jolla oli omituinen titteli, ja sanoin asiasta ettei noin saa tehdä jättää tollanen merkki oven väliin ... niin se nauroi, sellasta pilkkanaurua ja minä suutuin lisää.
Inhottavan puhelun päätteeksi ihmettelin moista käytöstä, miksi se nauroi pilkallisesti.
Sit mä tajusin ne on itte laittanu sen lehden oven väliin merkiksi että onko ovessa liikettä.
Kun parin päivän päästä joku tulee taas "puhuu jumalan sanaa" niin
1. jos ne näkee että lehti on hävinnyt niin sitten puhuu vaan jumalan-sanaa
mutta
2. jos ne näkee lehden siinä edelleen niin eikös se tarkoita ettei kotona ole ketään?
Soiko kellää kellot? Ottaa sen lehdykän taskuun ja menee sisään tyhjään taloon. Helppoa.
Mä vaan tyhmänä yritin kieltää heitä jättämästä merkkejä varkaille niin se pomo nauroi pilkkanauruaan, vaan miksi? Oma päätelmäni, koska ne ovat itse ne jättäneet omille porukoilleen, jotka tulee myöhemmin varkaisiin. Vai miksi? Henkilön auto oli kuitenkin odottamassa siinä postilaatikon vieressä, joten miksi sitä lehteä ei voinut jättää SILLÄKIN kertaa sinne postilaatikkoon vaan se piti tuoda oven väliin ?
No ne paljastui tällakertaa ja vain minulle mutta nyt kerron tämän totuuden koko Suomelle.
Minullehan sillä ei ole mitään merkitystä jos TE ette usko. Teidän elämänne jatkuu ihan niin kuin itse tahdotte.
Minä uskon tähän kun sen itse näin ja koin. En toki nähnyt että se henkilö laittoi sen lehden sinne oven väliin, mutta hei haloo, se käveli mun ovesta poispäin tielle jossa sen auto odotti mun postilaatikon vieressä.
Toki monta omituista juttua tässäkin on, mutta minun uskoni on tämä ja piste.
Kirjoitin tämän kirjeeseen poliisille, mutten lähettänyt sitä koska ymmärrän ettei tässä ole mitään todistettavaa, vain epäilyksiä, joten ihan turha vaivata poliisia. Mutta teille muille tahdon sanoa, että miettikää kaksi kertaa ennen kuin alatte kaveeraa jehovien tai minkään lahkon kaa. Ja katselkaa vanhustenne perään jos ovat yksin maaseudulla. Ovatko kenties jehovien ”ystäviä”?
Tietääkseni en ole kylähullun maineessa, eikä kylässämme edes ole lapsia. Eikä paljoo ihmisiä noin muutenkaan. Niin olen kuullut muilta juttuja ja nähnyt itse ja jutellut muiden kanssa ja kuullut lisää.
Näitä juttuja on satoja, en jaksa kirjoittaa ihan kaikkia.
Mistäs sen tietää kuka noita murtoja tekee, mutta aika jännästi murtautujat ovat tietoisia asioista.
Kuka noista rikollista tietää onko ne jehovia vai joitain muita. Poliisihan ei kysy uskontoa rikollisilta, entä jos kannattaisi kysyä.
Tämä on siis minun aivojeni miettimisten tulos. Kuultua, huhuja ja nähtyä ja lisää kuultuja juttuja. Ja miksi mennä saunaan eikös yleensä ole tapana huhuilla pihalla haloo onko ketään kotona?
Lakanat ja kasvikirja ja kumisaappaat ym ym on varastettu muilta ei minulta.
Minulta on viety saippua, wc-paperi, täkkejä piha-teltasta,heijastin, harava, viikatteet, kuokka enkä jaksa luetella, enkä jaksa muistaa kaikkia
Miettikää tykönänne rauhassa onko ne saippua, wc.paperi tai lakana-varkaat huumehörhöjä?
Vai kylämme jehovia? Miltä se teistä kuulostaa?
Arvelen jotenkin, että juttujasi ei uskota kovin usein.
Jehovan Todistajat tuohon juttuun? Mietippä nyt ihan tosissasi kuka sinua jymäyttää ja aivopesee vihaamaan J T :a.Löytyiskö se varas ja kiusantekijä siitä ihan läheltä.
Yleensä kyllä tietääkseni uskotaan, mutta enhän voi olla varma.
Mutta täällä netissä tietenkin vastaani kirjoittaa vain ne jotka ovat vastaan,
ja ne jotka ovat samaa mieltä ovat tietenkin hiljaa, mitäs kirjotettavaa niillä olisikaan?
Toisaalta mielipiteiden uskominen on minusta tosi outo juttu.
esim
Jos minusta punainen on maailman rumin väri, niin uskotko?
Jos sinun mielestäsi punainen on maailman kaunein väri, niin uskon kyllä sinua, se on sinun mielipiteesi.
Jos et usko minun uskovan jehovien olevan näiden omituisten varkauksien takana, niin sillehän en voi mitään.
Siis minä uskon että osa jehovista harrastaa valehtelua eli jumalan sanan hyväksikäyttöä peitetarinaksi varastelun suunnitteluun ja myöhemmin joku toinen porukka käy varkaissa jne
Tämä on siis minun uskoni kaiken kokemani, kuulemani ja näkemäni perusteella.
Sinä et siis usko jehovien varastelevan. Hyvä minä uskon sinua, sinä uskot niin. Ymmärrän sinua.
Mutta silti minä uskon tähän että se jehovien lehti jätettiin oveni väliin merkiksi myöhemmälle koplalle, mutta siis tämä keikkahan jäi välistä koska a) soitin sille pomolle ja b) muutenkin otin se lehden pois ja se suli sinne sateeseen.
Siis minä uskon osan jehovista varastelevan.
Sinä sanot kokoajan ettet usko.
Voinko vielä tarkentaa että etkö usko tarinoihini vai siihen että ne ovat jehovia?
Ja vielä sekin että on erittäin hyvin mahdollista että tunnet vaikka tuhat jehovaa, jotka ei varasta,
siihen uskon minäkin, mutta uskon että niiden joukoissa on jotain varsin perin kummallista peliä.
Toisaalta se että olet sanonut vähän siihen suuntaan, että en usko enkä tule ikinä uskomaankaan kuulostaa siltä kuin olisit jo päättänyt että vaikka itse näkisit niin et usko.
Joka tapauksessa tarinat ovat tosia näemmä vain Minulle ja muutamille muille. Olen kuullut nähnyt ja kokenut. Ainut mikä on omituista että et usko, mutta mihin? jää hieman epäselväksi.
Ja jos vastauksesi on että et usko tarinoihini, jotka nyt kieltämättä on vähän sekavia, koska en voi kirjoittaa kirjaimellisesti paikkakuntaa, nimiä tai aikoja, ymmärtänet miksen, mutta kuitenkin jos vastauksesi on että et usko tarinoihini, niin miksi jaksaisin kirjoittaa näitä tänne?
Mä jotenkin en ymmärrä sitä logiikkaa, että miksi kirjoittaisin valheita?
Mikä olisi valheen kirjoittamisen ajanhukan tarkoitus?
Ymmärrätkö että aika kuluu ja se on kultaakin kalliimpaan näillä ii´illä.
Rahaahan minulla on liikaakin, mutta sillä en voi ostaa lisää aikaa, hyvä helel, vai?
PS
Okei valehtelin, näin mainoksen sellaset haravat maksaa kaupassa 2.95e/kpl
sori, tästä on kuitenkin n 6v aikaa.
Mä voin ostaa saippuat vaikka koko jehovien köörille, mutta on tää ollu niin omituista.
No tohon väliin ehti joku, mutta tämä on tarkoitettu : Miksi sotket 5 14 .lle
Siis koska aina kun jehovien lehti on ollut postilaatikossani niin tontilta on myös varastettu jotain.
Mutta ei tietenkään aina.
Ehkä noi n 3 kertaa / v ja viimeisen 10 v aikana ja osan tarinoista olen kuullut siis ennen ja osan jälkeen näiden minun tapausteni.
Eli tavallaan olen ollut noin vuodesta tai sanotaan vaikka että aina hyvin tietoinen siitä että tai käännetääs vielä kerran toiseen muotoon, että niin kauan kun olen tiennyt jotain jehovista olen myös kuullut heistä vain pahaa ja huonoa enkä siis koskaan mitään hyvää, enkä siis keneltäkään ole kuullut yhtään hyvää sanaa niistä, minulla on jopa ystävä joka ei suostu puhumaan edes aiheesta jehova, että miksi hän ei tykkää, en tiedä, kun hän ei suostu puhumaan, jotain on tapahtunut, en tiedä mitä. Minä en vihaa jehovia, en vaan tahdo niitä lähelleni, mutta jos tulee lähelleni niin saavat uudestaankin haravastani, nyt uudesta haravastani.
Ja sitten kerron vielä yhden jos tää on nyt ihan viimeisen viimeinen juutu.
Olin toisella paikkakunnalla ja huomasin että lompakko ei ollutkaan mukana ja
siellä oli isoon kauppaan tarvittavat rahat.
Paniikkihan siinä iski, kun illalla pääsin kotiini niin löysin lompakkoni pihaltani, ja rahat tallella. Ja postilaatikossani Ei ollut jehovien lehteä.
Sattuuhan näitä hyviäkin sattumia, eli ei ne jehovat joka päivä kulje.
Sitäpaitsi hommat vähän niin kuin loppui siihen puheluun niiden pomolle, ihan hyvä näin, kiitos.
Mutta onhan noita muitakin paikkakuntia, jos minun paikkakuntani rauhoittui niin hyvä
Mutta antaa nyt olla tämä juttu, mä alan oikeesti jo väsymään tähän taivuttamiseen.
Asiani on kuitenkin jo sanottu. Anteeksi epäloogisuuksista.
Antaa elämän jatkaa kulkemistaan.
Kiitos väittelyistä. :)
>"Siis koska aina kun ...Mutta ei tietenkään aina."
No joo, jos sepustuksessa on ripauskaan totta, homma menee näin.
Joku, joka on hyvin tietoinen erikoisesta näkemyksestäsi, jättää lehden ja pöllii jotain. Mikäs siinä on pölliessä kun tietää, että ei ainakaan itseä syytetä vaan Jt:jia.
Jo parinkymmenen vuoden takaa muistan painotetun sitä, ettei mitään julkaisuja tule jättää siten näkyviin, että joku voisi siitä päätellä onko omistaja pois kotoa. Toisekseen, mikäs se omituinen titteli puhelinluettelossa olikaan? Puhelinluettelossa ei koskaan lue sen kummempaa kuin Jehovan todistajat ja numero, ei ole kenenkään nimeä eikä siten mitään omituista titteliäkään.
Et silleen, mihin sitä on oikein soiteltu?
"Jos et usko minun uskovan jehovien olevan näiden omituisten varkauksien takana, niin sillehän en voi mitään."
Kyllä minä voin sinua lohduttaaksesi uskoa, että uskot heidän olevan varkauksien takana. En kuitenkaan usko että he ovat oikeasti varkauksien takana.
Ennemmin uskon että sinulla on tylsää, on syylomaviikko eikä mitään tekemistä. Äition käskenyt siivota huoneesi, mutta kun ei sinua huvita.
Mahdollista on että joku todistaja on varas, mutta eivät he kuljeskele ihmsiten pihoissa varkaissa. Sinä trollaat.
No okei tämä sai minut lähes kuolemaan nauruun kun huomaan miten hassusti kirjoitan ja luulen että kohta en uskalla täällä kirjoittaa enää mitään
Siis koska aina kun jehovien lehti on ollut postilaatikossani niin tontilta on myös varastettu jotain.
Mutta ei tietenkään aina.
Kirjoitin ne näemmä eri kappalaisiin koska ajatus oli eri.
Mutta tarkoitin ettei jehovien lehti ole postilaatikossani aina eli siis joka päivä.
Mutta ainakun on lehti = niin on varastettu.
Mutta aina ei ole lehteä tarkoitin että joka päivä ei ole sitä lehteä. Sori, mun moka.
Ja olen etsiny sitä titteliä jo kaks päivää, ja etsin sen sulle vielä.
Palaan astialle kun löydän sen.
Kirjoitit :
" Joku, joka on hyvin tietoinen erikoisesta näkemyksestäsi, jättää lehden ja pöllii jotain. Mikäs siinä on pölliessä kun tietää, että ei ainakaan itseä syytetä vaan Jt:jia.
Jo parinkymmenen vuoden takaa muistan painotetun sitä, ettei mitään julkaisuja tule jättää siten näkyviin, että joku voisi siitä päätellä onko omistaja pois kotoa. "
Juuri näin!
Juuri näin minäkin ajattelin ja juuri siksi minä ihmettelen miksi tuo pomo jolle soitin niin nauraa pilkallisesti, itse ainakin olisin kauhuissani jos joku varastaa ja jättää minun nimeni= käyntikorttini varkauspaikalle.
Vai mitä? Nauraisitko sinä pilkallisesti hörönaurua jos sun nimi löytyisi rikospaikalta?
Helppo harhautus totta!!
Ja siksi tahdoin keskustelua tästä.
Mutta kun en näemmä osaa ilmaista edes itseäni selkeästi, vaan saan taivuttaa omia lausuntojani, niin se alkaa jo väsyttää ettei tässä päästä itse aiheeseen ollenkaan.
No joo sanoit kerran ettei JT.t varasta.
Okei, onhan tää kumma juttu tää mun juttu.
Mutta toinen kumma juttu on noi toisten omituiset varkaudet, jotka on kyllä totta koska ovat poliisin ilmoittamina lehdissä, että naurattaa se varastettujen tavaroiden omituinen kirjo, että mitä tuollaisilla tavaroilla kukaan tekee, paitsi kirpputorimyyjät. Enkä nyt viitti luetella kaikkia, mutta se kasvikirja on ehkä omituisin minkä tiedän.
Jokainen voi tarkistaa omasta luettelostaan mitä kohdassa Jehovan todistajat lukee.
ilmoitetaan joka aamu,aamupäivä,keskipäiv,iltapäivä,iltaja yö että olen oikeassa,olen paras,viisain kaunein ,valittu. Jees jjjee jjee JT JT JT JT JT JT JT JT .
Elämä on helppoa kun tietää...
JT JT JT JT JT JT JT JT JT JT
Toivottavasti sotkusi vielä joskus selviävät ja saat mielenrauhan kuka siellä oikein häslää.Minusta tuntuu myös se mahdolliselta että joku joka vihaa JT:a pudottaa lehtiä laatikkoosi käydessään kiusanteossa jotta se menisi heidän piikkiinsä.En pidä tätä Jehovan Todistajien hommana alkuunkaan.Olet jo väsynytkin hommaan joten toivotan sinulle parempaa jatkoa ja ilmoittele joskus itsestäsi kun jaksat.Hyvää syksyä sinulle.
Heippa vaan,
kyllä mä alan väsyä jo tähän aiheeseen, mutta en teidän takianne vaan itseni, mä kuolen nauruun kuin toi helel kirjotti tuolleen kirjotan sille kohta, mutta mä kuolen nauruun, että mä kirjoitan noin omituisesti ja pyysinhän anteeksi epäloogisuuksista. Mutta kun yrittää kirjottaa silleen etten tulisi paljastuneeksi, ja että jos yleisimmeminkin olisi tämä ongelma, niin kaikkea hassua sitten tapahtuu.
Huomaatko tuossa yllä eilen kirjoitin
Sitäpaitsi hommat vähän niin kuin loppui siihen puheluun niiden pomolle, ihan hyvä näin, kiitos.
Siksi kirjoitin aluksi preesensissä, että jos tätä tapahtuu muillakin paikkakunnilla, yritin silleen puhua yleisesti jos tätä on yleisemminkin liikkeellä koko Suomessa.
Ihmettelen jos ongelma on vain minulla kun kuulin näitä vastaavantapaisia juttuja niin monilta jo ajat sitten.
Mä vaan en uskalla tulla lukee tänne kun te aina löydätte jotain omituisuuksia kirjoituksistani, niin hävettää, että mitä mä nyt taas olen mokannu.
Tuotakin ajattelin
kiusanteossa jotta se menisi heidän piikkiinsä
Kiusatakseen tätä tapahtuu liian harvoin
Jos tämä olisi kiusaa sitä tapahtuisi joka päivä tai edes kerran viikossa.
Ja koko kylä tietää että olen suht varakas, mua ei yks harava tai saippua vie konkunrssiin, se wc-paperi nyt tietty harmitti kun ymmärrätte varmaan miksi. Kun just vein sinne täysinäisen rullan niin sit se onkin poissa. PuuCee ku on siellä kaukana takana.
Ja kun muilla on käyny omituisia varkaita varastamassa kirpputorikamaa, niin tuli vaan mieleen, että jos sama porukka, kun eivät vie mitään arvokasta.
Eikä kyse ole rahasta, vaan uskosta Jumalaan ja sen oppeihin
Pliis älä nyt etsi taas epäloogisuuksia tai mä en jaksa.
epäloogisuuksia.Ole vain oma ittes niinkuin muutkin täällä.Oletko löytänyt näiltä sivuilta yhtään täydellistä kirjoittajaa? Kaikki kirjoittaa väliin mitä sattuu, toisinaan taas asiaa, miten millonkin ja mikä on mieliala sillä hetkellä.Jotkut kirjoitukset ja kirjoittajat rytätään hetkessä ryttyyn ja kun sillä päällä ollaan lyödään leikiksi.Miten milloinkin.Kirjoittele aivan mistä vaan mitä mieleen tulee, niin täällä tekee muutkin.Joskus maltetaan vastata aloituskysymykseen muutaman kerran ja seuraavassa hetkessä se menee aivan lapselliseksi tappeluksi tai ajaudutaan ihan muille raiteille.Ei haittaa.
Kerrataampa nyt saalista: kolmesta romusta se paras harava, nippu vanhoja viikatteita, käytetty? pala saippuaa, mahdollisesti täysi rulla wc-paperia, käytetty lakana. Kyllä, tämmöisen saaliin takia jo kannattaa useammankin kerran käydä.
En tiedä kenelle soitit, mutta onhan se mahtanut naurattaa vakavampaakin yksilöä.
Ja nyt taas aitaa kaatuu vähän liikaa…
Tulin lukasee, kiitos vaan muutamille mukaville jutuille, mutta tämä (toki toki..) on taas niin kaukana minun sanomisistani, että on pakko kommentoida. Lupasin tulla kun löydän sen tittelin ja olen paljon etsinyt sitä kirjettä, muun suur-siivoomisen yhteydessä.
Mihin pieni A4 paperi voi kadota. No mä olen vähän menettänyt toivoa, ehkä löydän sen vuoden sisällä :) Keittiön ikkunakin pitäisi pestä, ennen pakkasia.
”Jokainen voi tarkistaa puhelinluettelosta.”
Juu kyllä otin numeron puhelin luettelosta jonnekin jehova-juttuun josta pysyin numeroa oman paikkakuntani ylimmälle Jehovalle.
Ja sain nimen ja hän vielä painotti sitä titteliä sen nimen edessä. Ymmärsin että tuo on ylin jehova.
Se titteli oli jotain arvon johtaja tai armollinen johtaja tai jotain sellasta siis ei se titteli ollut puhelin luettelossa. Sanoinko niin?
Ja nyt siis kerrataanpa hieman välillä tottuuttakin ::
Viimeinenkin "sairaskertomus" kirjoitin
Soitin kiukkusena jehovien ylimmälle pomolle, jolla oli omituinen titteli, ja sanoin asiasta ettei noin saa tehdä jättää tollanen merkki oven väliin ... niin se nauroi, sellasta pilkkanaurua ja minä suutuin lisää. Inhottavan puhelun päätteeksi ihmettelin moista käytöstä, miksi se nauroi pilkallisesti.
Noin siis kirjoitin, se eka mies jolle soitin painotti sitä titteliä sen nimen edessä.
En muista se oli hassu ja omituinen ja tuntui että se on tärkeä puhuteltaessa puhelimessa.
Ja siis jos ymmärtäisitte lukemaanne niin en syyttänyt jehovia aluksi mistään muusta kuin että jättävät merkkejä rikollisille, ja niin kuin taisi olla helel ku sano että on jo 20 vuotta painotteu ettei lehtiä saa jättää väliin näkyville
Niinpä ja ymmärrä ETTÄ EN syyttänyt jehovia varastelusta kun soitin sinne vaan sen jälkeen kun se ylin jehova vaan nauroi minulle kun yritin sanoa ettette te saa jättää tolleen merkkejä oven väliin.
SIIS Vasta se pilkallinen nauraminen sai minut EPÄILEMÄÄN että ahaa ne onkin itse kaiken takana.
Minulla on sydän saanut jonkun omituisen iskun, se heittää voltteja kerien… kokoajan... Onko sille jokin nimi? En nyt jaksaisi tapella, jos ymmärrätte.
Tittelistä päätellen tuli soitettua väärään numeroon.
meijän kaapuntissa luterilaine vanhus testamenttas ommaisuutesa srk:lle--
Iso ommaisuus olikii...
Kukaha sitäkii kiristi ja pelottel luulemaa et hää
piäsöö Taivaasee kun testamentin tekköö kirkon hyväks?
Siellä diakonissa hyppäskii alvariisa ......
suututtaa.......
sekaisin tämä alottaja. ensinnäkin on harvinaista ,että JT pudottaa lehtiä postiluukkuun. eiköhän he halua kasvotusten lehtensä antaa. mutta siis kyllähän tästä ihan hyvät naurut sai.
tosin pikkusen olen huolissani aloittelijan lääkityksestä.