2. kor 12:7-10

erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi. 8. Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta. 9. Ja hän sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa." Sen tähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. 10. Sen tähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä."

Jumalan totuus tuosta raamatun kohdasta on, että Paavali eli vielä lihallisuuden alaisena EI OLLUT
vielä ahtaasta portista sisälle käynyt jossa ihminen todella JUMALAN ARMOSTA antautuu kuolemaan
Jeesuksen tähden saadakseen ELÄMÄN HÄNESSÄ.

Tuon lihan elämän näkee jo kirjaintenkin mukaan, SILLÄ EI KUOLLEESSA "lihassa" tarvitse mitään
pistintä pitää, KUOLLUT MIKÄ KUOLLUT. MITÄ kuollut tuntee, mitä se hyödyttää????

Tuo Paavalin tila oli sitä nisunjyvän kuoleman tietä josta JUMALA SANASSAAN sanoo,
"Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee; 6. sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa." 7. Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niin kuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita? 8. Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, silloinhan te olette äpäriä ettekä lapsia. 9. Ja vielä: meillä oli ruumiilliset isämme kurittajina, ja heitä me kavahdimme; emmekö paljoa ennemmin olisi alamaiset henkien Isälle, että eläisimme? 10. Sillä nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan, mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään. 11. Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut."

Paavali on kuin onkin joutunut KULKEMAAN AIVAN SAMAN TIEN kuin kaikki Jumalan valitut, Jumalan
huomaansa ottamat. Paavali oli ihminen EI JUMALA niin kuin häntä täällä Jumalana palvotaan, ylistetään.

Jumala ei siis PIDÄ MITÄÄN PISTINTÄ niiden lihassa jotka ovat kuolleet Jeesuksen tähden ja Hänessä
Jumalan yhteyteen päässeet.

ETTÄ NÄIN ON:
"Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut."

VAIN ELÄVÄSSÄ "lihassa" Jumala JOUTUU PISTIMIÄ PITÄMÄÄN, mutta se saako ne pistimet aikaan
Jumalan mielen mukaista murhetta, niin on jo toinen juttu.
2142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sanoista, "Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta. 9. Ja hän sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa." Sen tähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. 10. Sen tähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä."

Tämä on juuri sitä mitä ihminen kokee nisunjyvän kuoleman tiellä, se on sitä tuskaa, ahdistusta, taistelua
ja Jumalan armon, vapautuksen jne.anomista.
Itse tuolla tiellä pyysin, Jumala anna minulle merkkejä, (näkyjä) jne. että varmasti tulen tietämään
tuntemaan, että olen sinun omasi, pelastettu, MUTTA en saanut, vaan Jumala sanoi,
"minun armossani on sinulle kylliksi".
JA toden totta (ei sitä silloin käsittänyt) JUMALAN ARMOSSA ON KYLLIN.

TODELLA suuri on JUMALAN ARMO, että HÄN VETÄÄ ihmistä puoleensa "armon kurin" kautta ja kerran
saa ihmisen taipumaan tahtoonsa LIHAN KUOLEMAAN, että Hänen elämänsä ihmisessä saa alkaa.

Äänestä
  • vielä ymmärrä EN VOI OLLA EDES HEIKKO lihassani VAAN KOKONAAN KUOLLUT.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


"Ja etten niin kirjoitti:

erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi. 8. Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta. 9. Ja hän sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa." Sen tähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. 10. Sen tähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä."

Jumalan totuus tuosta raamatun kohdasta on, että Paavali eli vielä lihallisuuden alaisena EI OLLUT
vielä ahtaasta portista sisälle käynyt jossa ihminen todella JUMALAN ARMOSTA antautuu kuolemaan
Jeesuksen tähden saadakseen ELÄMÄN HÄNESSÄ.

Tuon lihan elämän näkee jo kirjaintenkin mukaan, SILLÄ EI KUOLLEESSA "lihassa" tarvitse mitään
pistintä pitää, KUOLLUT MIKÄ KUOLLUT. MITÄ kuollut tuntee, mitä se hyödyttää????

Tuo Paavalin tila oli sitä nisunjyvän kuoleman tietä josta JUMALA SANASSAAN sanoo,
"Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee; 6. sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa." 7. Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niin kuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita? 8. Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, silloinhan te olette äpäriä ettekä lapsia. 9. Ja vielä: meillä oli ruumiilliset isämme kurittajina, ja heitä me kavahdimme; emmekö paljoa ennemmin olisi alamaiset henkien Isälle, että eläisimme? 10. Sillä nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan, mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään. 11. Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut."

Paavali on kuin onkin joutunut KULKEMAAN AIVAN SAMAN TIEN kuin kaikki Jumalan valitut, Jumalan
huomaansa ottamat. Paavali oli ihminen EI JUMALA niin kuin häntä täällä Jumalana palvotaan, ylistetään.

Jumala ei siis PIDÄ MITÄÄN PISTINTÄ niiden lihassa jotka ovat kuolleet Jeesuksen tähden ja Hänessä
Jumalan yhteyteen päässeet.

ETTÄ NÄIN ON:
"Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut."

VAIN ELÄVÄSSÄ "lihassa" Jumala JOUTUU PISTIMIÄ PITÄMÄÄN, mutta se saako ne pistimet aikaan
Jumalan mielen mukaista murhetta, niin on jo toinen juttu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu