homot

kertokaas ihmeessä mitä pahaa homoseksuaalisuus on tähän maailmaan tuonut?

minusta tuntuu että teidän rakas uskontonne aiheuttaa helvetin paljon enemmän pahaa kuin homot. ristiretket, käännytys prosessit, pedofilia, verorahojen jakeleminen papeille joista moni on itsekkin homoja, valheiden levittäminen, tasa-arvon heikentäminen, konservatiivisuus ja kaikki muu turha paska

homot ovat niin paljon teitä korkemmalla tasolla, he eivät valita ja itke että te uskotte jumalaan, ja itseasiassa moni heistä uskoo samaan jumalaan kun te, ja te teette syntiä kieltämällä jumalan lapsia
37332
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Homot eivät ole "Jumalan lapsia" vaan saatanan palvelijoita!

Äänestä
  • Sehän olisikin niin kovin tuttua touhua kaltaisillesi.

    Äänestä

Kieltäessään jotakin Raamatussa, Jumalalla on aina tarkoitus. Jumala ei kiellä jotakin vain itsekkäistä syistä tai siksi, että Hän haluaa kiusata ihmistä. Ei, vaan rakkaudesta. Jumala kohtelee meitä niin kuin lapsia. Lapsillekin annetaan tietyt rajat, joita ei saa ylittää. Koska vanhemmat huolehtivat ja rakastavat lapsiaan, niin he laittavat tietyt rajat. Se on rakkautta. Näin me suojelemme lapsiamme asioilta, jotka voivat vahingoittaa meitä.
Niin on myös Jumala antanut meille rajat Raamatussa. Ne ovat rakkautta ja ne suojelevat meitä niiltä asioilta, jotka voivat meitä vahingoittaa. Kaikella on tarkoituksensa. Jumalan käskyt ja kiellot ovat pelkästään rakkautta.

Äänestä
  • Mutta, huomaappa miten jumalattomia ihmisiä pyritään alistamaan vastoin tahtoaan Jumalan lain/aivoitusten miukaiseen elämään ja käytäytymiseen.

    Huommaappa, mieten Raamatussa on selkeä opetus, miten tämä toiminta on aivan mahdoton toteuttaa. Lihalline ihminen ei voi alistua Jumalan säädöksien alle,- eikä se voikkaan.

    Koko ihmisen uudestisyntyminen on hylätty ja sen merkitys. Nyt kirkko ei anna edes jumalattomien ihmisten elää rauhassa. Raamatun ilmoitukset ja niihin uskominen on kohdennettu uudestisyntyneelle ihmiselle,-koska uudestisyntynyt ihminen uskollaan vahvistaa lain. Nyt on tehty myrsky kun kuvitellaan miten jumalaton ihminenkin hyväksyisi/alistuisi Jumalan lakien alle.

    Tätä tosiasiaa ei edes Päivi Räsänen ymmärrä ja siten tiedosta. Hänen mielikuvansa on todistuksena tästä.

    Äänestä

  • UPDATE_9045125 kirjoitti:

    Mutta, huomaappa miten jumalattomia ihmisiä pyritään alistamaan vastoin tahtoaan Jumalan lain/aivoitusten miukaiseen elämään ja käytäytymiseen.

    Huommaappa, mieten Raamatussa on selkeä opetus, miten tämä toiminta on aivan mahdoton toteuttaa. Lihalline ihminen ei voi alistua Jumalan säädöksien alle,- eikä se voikkaan.

    Koko ihmisen uudestisyntyminen on hylätty ja sen merkitys. Nyt kirkko ei anna edes jumalattomien ihmisten elää rauhassa. Raamatun ilmoitukset ja niihin uskominen on kohdennettu uudestisyntyneelle ihmiselle,-koska uudestisyntynyt ihminen uskollaan vahvistaa lain. Nyt on tehty myrsky kun kuvitellaan miten jumalaton ihminenkin hyväksyisi/alistuisi Jumalan lakien alle.

    Tätä tosiasiaa ei edes Päivi Räsänen ymmärrä ja siten tiedosta. Hänen mielikuvansa on todistuksena tästä.

    Päivi Räsänen ei ole koskaan alistanut ketään ja miten hän voisikaan. Hän kertoi vain oman vakaumuksensa mukaisen mielipiteensä, joka pohjautuu Jumalan Sanaan. Eihän kenenkään ole pakko elää Raamatun ohjeiden mukaan. Jumala ei pakota.

    Äänestä

  • muuttunut tiedoksi?

    Äänestä

  • UPDATE_8974595 kirjoitti:

    Sanotaan, että uskoa ja politiikkaa ei pidä sekoittaa keskenään.
    Mutta, jos olet uskovana ihmisenä mukana politiikassa, niin sinun on sekoitettava usko ja politiikka. Et sinä voi pitää niitä erillään. Kaikki päätökset sinä teet silloin uskovana ihmisenä. Et voi olla uskova ja toisaalta poliitikko. Ei, olet silloin uskova poliitikko ja kaikki sinun päätöksesi ja ja politiikkasi sinä teet Jumalan Sanaan pohjautuen ja turvautuen. Et voi tehdä kompromisseja Jumalan Sanan suhteen politiikassakaan.

    Äänestä

  • (`+´) kirjoitti:

    muuttunut tiedoksi?

    onko minulla järkiusko? Ei ole. Minulla on Jeesuksen usko

    *Et voi olla uskova ja toisaalta poliitikko. * Ei voi eriytyä pois kokonaisvaltaisesta olemuksestaan.

    Äänestä

  • UPDATE_8974595 kirjoitti:

    Päivi Räsänen ei ole koskaan alistanut ketään ja miten hän voisikaan. Hän kertoi vain oman vakaumuksensa mukaisen mielipiteensä, joka pohjautuu Jumalan Sanaan. Eihän kenenkään ole pakko elää Raamatun ohjeiden mukaan. Jumala ei pakota.

    Mutta, huomaappa miten tämä kirkko valtiossa/valtio kirkossa yhdistelmä nostattaa kapinan ja ,- jopa vihan Raamatun ilmoituksia kohtaan jumalattomille ihmisille.

    Esim. jos koko parisuhteeseen liittyvät lait olisi Suoman maan laatimia eli ei kirkon ohjaamia, niin tätäkään homo mylläkkää ei olisi. Siis maailmassa olevat ihmisiet saisivat vapaasti solmia liittonsa sen maan lakien mukaisesti minkä maan kansalaisia he ovat. Huomaappa, miten Jumalan seurakunta ja maailma lakeineen on täysin erillään toisistaan ja siksi nämä kaksi ryhmää mahdollistuvat elämään rauhassa keskenään. Esim. itse sallin homoille kaiken sen, mitä he itse haluavat parisuhteeseen liittyviä asioita ja laki säädöksiä. Onhan kyseessä maailman lakien säädöksistä.

    Niin, Jumala ei todella pakota jumalatonta ihmistä elämään tahtonsa mukaisesti,- mutta sen tekee kirkko valtiossa/valtio kirkossa.

    Äänestä

  • UPDATE_8974595 kirjoitti:

    onko minulla järkiusko? Ei ole. Minulla on Jeesuksen usko

    toisilla uskovilla muuttuu usko tiedoksi ja se onkin jo hankalampi juttu.

    Niin kauan kun vain usko, se ei ole vaarallista.

    Äänestä

  • UPDATE_9045125 kirjoitti:

    Mutta, huomaappa miten tämä kirkko valtiossa/valtio kirkossa yhdistelmä nostattaa kapinan ja ,- jopa vihan Raamatun ilmoituksia kohtaan jumalattomille ihmisille.

    Esim. jos koko parisuhteeseen liittyvät lait olisi Suoman maan laatimia eli ei kirkon ohjaamia, niin tätäkään homo mylläkkää ei olisi. Siis maailmassa olevat ihmisiet saisivat vapaasti solmia liittonsa sen maan lakien mukaisesti minkä maan kansalaisia he ovat. Huomaappa, miten Jumalan seurakunta ja maailma lakeineen on täysin erillään toisistaan ja siksi nämä kaksi ryhmää mahdollistuvat elämään rauhassa keskenään. Esim. itse sallin homoille kaiken sen, mitä he itse haluavat parisuhteeseen liittyviä asioita ja laki säädöksiä. Onhan kyseessä maailman lakien säädöksistä.

    Niin, Jumala ei todella pakota jumalatonta ihmistä elämään tahtonsa mukaisesti,- mutta sen tekee kirkko valtiossa/valtio kirkossa.

    ja toisaalta Kiitän Jumalaa tästä. Jumalan kiitos, nyt loppuu seurakunnasta ns virkapappeus. Eipä ole sitten enää yhteiskunnan antamaa virkaa, vaan Jumalan antama, jota ei kukaan ihminen voi ottaa pois. Ei voi enää erottaa. Elävät uskovat kirkossa ajetaan nyt todella ahtaalle ja ennemmin tai myöhemmin he joutuvat lähtemään. Tuntuu siltä että ennemmin. Kirkkoon jää lopulta vain ns kristillismieliset ja uskonnolliset ihmiset.
    Hilja Aaaltonen profetoi, että ns seurakuntaherätys tulee Suomeen luterilaisten piiristä. Kristusruumis herätys. Todellinen Kristuksen ruumis tulee erkanemaan kirkosta ja Jeesuksen omat joutuvat tai pikemminkin saavat jättää kirkon, uppoavan laivan.
    Uusia kotiseurakuntia tulee syntymään.
    Kunnia Herralle.

    Jo oli aikakin kirkossa alkaa Jumalan puhdistavat tuulet !

    Eikä eronneet todellakaan olleet kaikki niitä, jotka olisivat puoltaneet homoutta,
    vaan päinvastoin sieltä lähti sellaisia, jotka eivät hyväksy syntiä seurakunnassaan.

    Äänestä

  • Kiitos Jumalalle ! kirjoitti:

    Jo oli aikakin kirkossa alkaa Jumalan puhdistavat tuulet !

    Eikä eronneet todellakaan olleet kaikki niitä, jotka olisivat puoltaneet homoutta,
    vaan päinvastoin sieltä lähti sellaisia, jotka eivät hyväksy syntiä seurakunnassaan.

    ihan näin minäkin ajattelen. On kahdenlaisia eroajia. Toiset on niitä juuri sinun mainitsemia ja ajattelen että enenevissä määrin yhä enemmän tulee olemaan niitä. Minulla on sellainen ajatus, että tuon toisen kannan edustajat jossain määrin pysyvät vielä kirkossa ja ajavat väkisin läpi tämän asiansa. Niin se vaan valitettavasti on.

    mukaan yli puolet kirkkoon kuuluvista sallisi homojen tasavertaiset oikeudet myös kirkossa. Vastustajia oli reilu kolmannes, loput eivät olleet ratkaisseet tai eivät ilmaisseet kantaansa.

    Myönteisimpiä ovat nuoret, tulevaisuuden kirkon tekijät. He suhtautuvat homojen tasavertaiseen asemaan huomattavasti keskiarvoa myönteisemmin.

    Mitä tämä tarkoittaa? Johtopäätöstä ei ole lienee vaikea tehdä? Aika on tässäkin ajanut ääriuskovien ohitse. Murros tapahtuu nyt sillä Räsäsen lausunnot nostivat jo pitkään kirkossa pinnan alla kyteneen homokysymyksen tapetille.

    Kerronpa esimerkin. Kallion srk aloitti sateenkaari toiminnan jo 10 vuotta sitten. Se herätti kirkkovaltuustossa raivoisaa vastustusta. Mitä tapahtui: seurakuntalaiset vaihtoivat vaaleissa kirkkovaltuustoa ja ongelma ratkesi.

    Näin voi käydä myös nyt, fundamentalistit sananmukaisesti lempataan ulos kirkon päätöksenteosta. No, sen näyttävät seuraavat seurakuntavaalit.

    Äänestä

  • Ja kun me nyt TIEDÄMME, että homous ei ole sen pahempaa kuin heterouskaan, niin mikä mahtaakaan olla se Jumalan motiivi? Loiko Jumala siis ihmisille sylkykupiksi homot? Onko tavoitteena ihmisten kärsimyksen lisääminen?

    Minusta sinun olisi aika mennä hoitoon. Sinulla opn psyykkinen häiriö, joka ilmenee homovastaisuutena, homofobiana.

    Äänestä

  • UPDATE_8974595 kirjoitti:

    Päivi Räsänen ei ole koskaan alistanut ketään ja miten hän voisikaan. Hän kertoi vain oman vakaumuksensa mukaisen mielipiteensä, joka pohjautuu Jumalan Sanaan. Eihän kenenkään ole pakko elää Raamatun ohjeiden mukaan. Jumala ei pakota.

    Valehtelet. Päivi Räsänen alisytaa mm. silloin, kun hän vaaatii homoilta ehdoitta selibaattia, koska ei hyväksy homojen parisuhdetta. Räsänen on äärimmäisen oikeistolainen, lähes natsi. Jos hän pääsisi valtaan, abortti kiellettäisiin (luotaisiin laittomien aborttien markkinat), homot pantaisiin eheytyshotoon (luotaisiin mielivaltaisen mielisairaanhoidon uusi ryhmä terveistä ihmisistä). Se nainen on Saatana n asialla. KUKAAN kriostitty ei äänestä häntä, jos ajattelee niin kuin Jeesus opetti: Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi.

    Äänestä

  • Manneken Pis kirjoitti:

    Ja kun me nyt TIEDÄMME, että homous ei ole sen pahempaa kuin heterouskaan, niin mikä mahtaakaan olla se Jumalan motiivi? Loiko Jumala siis ihmisille sylkykupiksi homot? Onko tavoitteena ihmisten kärsimyksen lisääminen?

    Minusta sinun olisi aika mennä hoitoon. Sinulla opn psyykkinen häiriö, joka ilmenee homovastaisuutena, homofobiana.

    Jumala ei luonut homoja, vaan ihminen on itse luonut homon, jos niin voi sanoa. Eikä Jumala luonut ketään myöskään sylkykupiksi. Minä en vihaa ketään, enkä halveksu ketään.
    Jumala ei ole myöskään luonut heteroa. Sehän on vastakohta homoseksuaaliselle suuntautumiselle.
    Jumala loi yksinkertaisesti vain miehen ja naisen. Ja miehen ja naisen välisen liiton.

    Jumalan siunausta.

    Älä puhu silkkaa soopaa. MISSÄ Raamatussa muka sanotaaan, ettei Jumala olekaan kaikkia ihmisiä luonut? Tulkitset omi9en irstaiden himojesi mukaan, koska haluat kivittää. Olet aika lailla hukassa.

    Jumala loi miehen ja naisen, sanot. Niin: no, mies se on homokin. Että mnissäös se sun logiikkas taas piileekään?

    Jumala sinua armahtakoon, kopska olet noin inhasti vino. Oikeaa apua tarvitsisit: mielenterveyshoitoa luuloihisi. Homofobia ei kieltämällä poistu sinusta.

    Äänestä

  • on kamala lukea kirjoitti:

    #Jumala loi miehen ja naisen, sanot. Niin: no, mies se on homokin.#

    Totta on, että mies se on homokin, mutta totta on sekin, että miehuus on Jumalasta, mutta homous ei ole Jumalasta. Näin se vaan Raamatun mukaan on.

    Äänestä

  • UPDATE_8974595 kirjoitti:

    #Jumala loi miehen ja naisen, sanot. Niin: no, mies se on homokin.#

    Totta on, että mies se on homokin, mutta totta on sekin, että miehuus on Jumalasta, mutta homous ei ole Jumalasta. Näin se vaan Raamatun mukaan on.

    ymmärtäisivät uskoa Jumalaan, niin he eivät heijastaisi omia pelkojaan mm. homoihin. Kieltämällä oman itsensä ja tukeutumalla raamattuun, he syyttävät luonnollista ihmistä syntiseksi vaikka ovat itse tukehtua synnillisiin himoihinsa.

    Missä se sanotaan, että ihmisen seksuaalinen suuntautuminen ei ole Jumalasta? Kerrohan. Jos homous ei ole Jumalasta niin ei ole sitten heterouskaan.

    Minusta tuntuu, että sinulla on ihan ikioma, itse keksitty oppi. Sinulla on homopelkoja, ja siksi et voi tunnustaa sitä tosiasiaa, ettei homous ole sen kummempaa kuin heterouksaan. Missä olet mahtanut koulusi käydä, kun perustiedoissa on noin paha aukko.

    Äänestä

  • heu - rekka kirjoitti:

    ymmärtäisivät uskoa Jumalaan, niin he eivät heijastaisi omia pelkojaan mm. homoihin. Kieltämällä oman itsensä ja tukeutumalla raamattuun, he syyttävät luonnollista ihmistä syntiseksi vaikka ovat itse tukehtua synnillisiin himoihinsa.

    Pureuduit juuri siihen kristillisyyden ytimeen. Näin juuri pitää tehdäkkin. Pitää nimenomaan kieltää itsensä ja ristiinnaulita Jeesuksessa lihansa himoineen ja haluineen.

    Matt. 16:24

    Silloin Jeesus sanoi opetuslapsillensa: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.

    ihmisen tunne-elämää? Et astua voi askeltakaan, et katsoa voi taivastakaan kun jo herkeät synnillisiin ajatuksiin.
    Mitä seuraa? Kieroon kasvanut mieli. Jumalalta pyydät sitten voimaa auttamaan itseäsi ettet taas lankeaisi.

    Kuinka voi ihminen jatkuvasti kieltää itsensä? olla onnellinen, elää onnellisesti ja rakastaa toista, kun ei voi rakastaa itseään, koska itsensä kieltää.

    Äänestä

  • heu -rekka kirjoitti:

    Jumalako? Ei, vaan päinvastoin. Jumala antaa ihan toisenlaisen tunne elämän ja toisen mielen, kuin se isiltä ja äideiltä ja ympäristön vaikutteista peritty tunne elämä ja mieli. Me olemme aikalailla tv:n kasvattama sukupolvi. Vaikutteita on hyvin paljon tullut tv:n kautta. Sieltä on tullut monelle nuorelle malli ns "normaalista" elämästä, joka on useimmissa tapauksessa kaukana normaalista. Tv:ssä opetetaan kädestä pitäen kaikki moraalittomuus ja synti ja se mielletään normaaliksi.
    Muttakun Jumala puhdistaa meidät ja uudistaa meidän mielemme, niin se on hyvin vapauttavaa. Ei se ole ahdistavaa, etkä joudu mihinkään "vankilaan", vaan silloin, kun olet yhtä mieltä Jumalan kanssa itseäsikin vastaan ja omia mieltymyksiäkin vastaan, niin Jumala puhdistaa ja vapauttaa, mutta ei välisin.

    Jumalan kanssa sinä voit vasta olla onnellinen. Kun olet Jumalan kanssa samaa mieltä. Jumala tietää mikä on meille parhaaksi ja mikä on vahingoksi.

    Äänestä

  • tuo muka on? kirjoitti:

    Missä se sanotaan, että ihmisen seksuaalinen suuntautuminen ei ole Jumalasta? Kerrohan. Jos homous ei ole Jumalasta niin ei ole sitten heterouskaan.

    Minusta tuntuu, että sinulla on ihan ikioma, itse keksitty oppi. Sinulla on homopelkoja, ja siksi et voi tunnustaa sitä tosiasiaa, ettei homous ole sen kummempaa kuin heterouksaan. Missä olet mahtanut koulusi käydä, kun perustiedoissa on noin paha aukko.

    että kaikki seksuaalinen suuntautuneisuus olisi Jumalasta, niin silloinhan Jumala olisi luonut
    eläimiin ja lapsiin sekaantujatkin..?

    Äänestä

  • Jos niin on kirjoitti:

    että kaikki seksuaalinen suuntautuneisuus olisi Jumalasta, niin silloinhan Jumala olisi luonut
    eläimiin ja lapsiin sekaantujatkin..?

    "....lapsiin sekaantujatkin..?"

    Saattaa ollakin luonutkin, sen verran paljon heitä Herran palvelijoissa tuntuu olevan.

    Äänestä

  • Jos niin on kirjoitti:

    että kaikki seksuaalinen suuntautuneisuus olisi Jumalasta, niin silloinhan Jumala olisi luonut
    eläimiin ja lapsiin sekaantujatkin..?

    Jospa se ääriuskovaisten kiinnostus pedofiliaan johtuukin juuri tuosta. Eikös teillä helkluntaikirkossa ole aika lailla ollut pedofilain peittely-yrityksiä.

    Miksi muuten rinnakkain asetat homouden ja pedofilian? Etkä käsitä niiden eroa: toinen on ymmärtämättömän alistamista, toinen kahden vapaaehtoisen aikuisen välistä rakkautta. Eikö ero ole sentään melkoinen, vaikka kuinka olisit Räsäsen Päivin kannattajia?

    Äänestä

Tähän homomyrskyyn on syynä se kun Luterilainen kirkko ja valtio on yhdessä ja erikisesti ihmisegt liitetään kirkkoon vauvana.Nyt jumalattomat/ei Raamattuun uskovat ihmiset joutuvat alistumaan vastoin tahtoaan kirkon säätämien lakien alle.

Jos olkisi todellinen tilanne, - maailma ja seurakunta, niin kenenkään ei tarvitsisi toimia vastoin tahtoaan. Jokaisella maalla on omat lait ja säädökset parisuhteesta ja nämä lait voitaisiin säätää myös jumalattomien ihmisten mielen mukaiseksi. Taas seurakunnassa on aina omat ohjeet ja nämä ohjeet tulevat Raamatun ilmoituksista.

Tätä se vauvakastaminen saa aikaan ihmisten keskuuteen.

Äänestä

kukaan ei osannut vastata olennaiseen:

mitä pahaa kukaan homo on koskaan tässä maailmassa tehnyt?
ja
eikös olekkin niin että teidän uskontonne on aiheuttanut paljon enemmän pahaa kuin homous?
tätä keskustelua on ollut jännä lukea, en tiennyt että suomessa on tuollaisia keskiajan ihmisiä jotka tosissaan kannattavat hitler metodeita homoja kohtaan ja ylistävät epätasa-arvoa

syy siihen miksi kirkosta on erottu on se että ihmiset eivät kestä sitä että kirkko on niin maailmasta jäljessä. on jo huomattu että ehkäisy, homous, naisten oikeudet ja abortit on ihan ok, eikä niillä ole mitään terveydellisesti ja globaalisesti mitään negatiivisia vaikutuksia mutta joillekkin ihmisille se ei vaan mene perille..

Äänestä
  • seksuaalisten taipumusten ja himojen vuoksi on tehty paljon pahaa kautta aikojen,
    jos ajatellaan seksuaalimurhia, raiskauksia, pedofiliaa..ja jos ajatellaan pedofiilejä,
    niin miksi he sekaantuvat poikalapsiin, jos he eivät olisi homouteen taipuvaisia ?

    Äänestä

  • Kyllä vain kirjoitti:

    seksuaalisten taipumusten ja himojen vuoksi on tehty paljon pahaa kautta aikojen,
    jos ajatellaan seksuaalimurhia, raiskauksia, pedofiliaa..ja jos ajatellaan pedofiilejä,
    niin miksi he sekaantuvat poikalapsiin, jos he eivät olisi homouteen taipuvaisia ?

    mukaan seksuaalisuuden toteuttaminen pitää kieltää myös heteroilta ja varmuuden vuoksi eritoten helluntailais- ja lestadiolaispastoreilta.

    Äänestä

  • ............. kirjoitti:

    mukaan seksuaalisuuden toteuttaminen pitää kieltää myös heteroilta ja varmuuden vuoksi eritoten helluntailais- ja lestadiolaispastoreilta.

    osuit asian ytimeen:D

    Äänestä

  • Kyllä vain kirjoitti:

    seksuaalisten taipumusten ja himojen vuoksi on tehty paljon pahaa kautta aikojen,
    jos ajatellaan seksuaalimurhia, raiskauksia, pedofiliaa..ja jos ajatellaan pedofiilejä,
    niin miksi he sekaantuvat poikalapsiin, jos he eivät olisi homouteen taipuvaisia ?

    tässä sinulle selvennys: homous tarkoittaa että ihminen on kiinnostunut saman sukupuolen edustajasta, eikä tunne vetoa vastakkaiseen sukupuoleen, esim mies ja mies. pedofilia on taas sitä kun aikuinen on seksuaalisesti kiinnostunut lapsesta JA TÄMÄ on psyykkinen vika. homus ei. homoilla ei ole mitään yhteistä pedofiilien kanssa, joskin kumpikin voi rikkoa lakia yhtälailla. ja aika moni pedofiili on kiinnostunut tyttö lapsista, itseasiassa suurin osa pedofiilien uhreista on tyttöjä, ja suurin osa pedofiileistä on miehiä.

    sekuaalimurhia ja raiskauksia tekevät heterot, ja itseasiassa huomattavasti enemmän kuin homot.

    itse homous ei aiheuta mitään pahaa tässä maailmassa. kaikki vaan jaksaa vastustaa sitä jostakin kummallisesta syystä. ihmiset vastustavat nykyään rakkautta, mitä minä en ymmärrä. jos mies rakastaa miestä tai nainen naista, se on silti yhtä suuri ja kaunis rakkaus kuin heteroilla. jos sitä ei itse halua kokea tai ymmärtää, siitä ei tarvitse välittää, eikä sitä tarvitse vastustaa. antaa niiden homojen olla.

    sekuaalisuus on huomattavasti isompi asia kuin homosekuaalisuus, homosekuaalisuus on vain yksi pieni osa ihmisen seksuaalisuutta. älä sekoita niitä...

    kirkko on aiheuttanut paljon pahempia asioita maailmassa
    -rahan väärinkäyttöä
    -väkisin käännyttämistä ja ristiretkiä
    -valheiden levittämistä
    -ehkäisyn kieltämisen ja abortin teon afrikan pahimmilla aids alueilla
    -yllyttänyt tappamaan abortti lääkäreitä ja estänyt kunnon ehkäisyn jakamista kouluissa
    -erottanut perheitä
    -korvannut ihmisen oman moraalin
    -vienyt ihmisiltä syyllisyyden tunteen antamalla anteeksi kaikki pahat teot
    -luonut kultteja
    -esim. jenkeissä on saanut aikaan moniavioisuus lahkoja joissa sitä pedofiliaa, insesmiä, raiskauksia ja epätasa-arvoisuutta on aika helvetisti
    -koko historiansa aikana tappanut miljoonia ihmisiä
    -aiheuttanut terrorismia
    -aivopesua
    -ihmisoikeusloukkauksia
    -epätasa-arvoa
    -vihaa kohdistettuna tiettyihin ihmisryhmiin
    -voisin jatkaa tätä listaa viellä tuntikausia

    huvittaisi tietää tämän palstan ihmisten iät, kirjoitukset vastaa 10 vuotiaan lapsen kapeaa elämänkatsomusta

    Äänestä

Kahden samaa sukupuolta olevan keskinäiset seksuaalitoiminnot ovat kuolemansynti. Helvetti on paikka johon ei toivoisi homonkaan joutuvan.

Kirjoituksesi osoittaa että Jumala on jo hyljännyt sinut, koska puolustat homoseksuaalisia syntejä.
Jos jatkat tuolla tiellä, niin heräät kadotuksessa 100% varmuudella. Mieti nyt vielä, kannattaako?

Äänestä
  • ei ole koskaan syntiä! Paina se kalloosi!

    Äänestä

  • kuule höhlä, minä en ole koskaan jumalaan tai jeesukseen uskonutkaan, eli joo ei voisi kyllä vähempää kiinnostaa jos nuo kuvitteelliset hahmot ovat minut hylänneet:d

    yritin vain saada tämän palstan fundamentalistit näkemään kontrastin ja tajuamaan sen että he syrjivät ihmisiä joilla ei ole mitään tekemistä pahuuden vääryyden ja ihmisoikeusloukkausten kanssa, toisin kuin teidän rakkaalla kirkollanne.

    minä en joudu helvettiin enkä taivaaseen, niitä ei ole. minä mätänen hauta arkussani kun aika tulee, mutta siihen on viellä pitkä aika:)

    ne homot valitsevat sitten itse "joutuvansa helvettiin", antaa heidän tehdä se valinta ja elää rakkauden täyttämää elämää ilman että joku höhlä fundamentalisti hitler puuttuu asiaan:D en tajua muutenkaan tuota että pitää puuttua toisten ihmisten seksuaalisuuteen, se on henkilökohtainen asia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tyyytsy kirjoitti:

kertokaas ihmeessä mitä pahaa homoseksuaalisuus on tähän maailmaan tuonut?

minusta tuntuu että teidän rakas uskontonne aiheuttaa helvetin paljon enemmän pahaa kuin homot. ristiretket, käännytys prosessit, pedofilia, verorahojen jakeleminen papeille joista moni on itsekkin homoja, valheiden levittäminen, tasa-arvon heikentäminen, konservatiivisuus ja kaikki muu turha paska

homot ovat niin paljon teitä korkemmalla tasolla, he eivät valita ja itke että te uskotte jumalaan, ja itseasiassa moni heistä uskoo samaan jumalaan kun te, ja te teette syntiä kieltämällä jumalan lapsia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu