Normaalimielisiä artikkeleita romaneista vuosien varrelta

Mutta eihän missään muualla maailmassa ole pukuja kuin suomen romaneilla eli uskoisin että suomen romanit ovat omaksuneet aivan omanlaisensa pukeutumisen.Romanian romanit eivä tpukeudu näin eivät myöskään englannin kiertolaiset eikä ennenvanhaan olut tälläisiä nykyajan kimallepukuja romaneilla.

Kumpi siis on väärää tietoa.Eräs romanitutkija sanoi etät tämä on vain suomalaisten romanien oma tapa.veikkaisin että kimalteet yms.. hameet nykyisine valtavine vekeineen eivät tule historiasta eikä maailmanlaajuisesti saati historiallisesti ajoilta jolloin romnit lähtivät intiasta.

.................... kirjoitti:

Mutta eihän missään muualla maailmassa ole pukuja kuin suomen romaneilla eli uskoisin että suomen romanit ovat omaksuneet aivan omanlaisensa pukeutumisen.Romanian romanit eivä tpukeudu näin eivät myöskään englannin kiertolaiset eikä ennenvanhaan olut tälläisiä nykyajan kimallepukuja romaneilla.

Kumpi siis on väärää tietoa.Eräs romanitutkija sanoi etät tämä on vain suomalaisten romanien oma tapa.veikkaisin että kimalteet yms.. hameet nykyisine valtavine vekeineen eivät tule historiasta eikä maailmanlaajuisesti saati historiallisesti ajoilta jolloin romnit lähtivät intiasta.

Lue lisää

Tämän nyky romani aisen vaatetuksen edeltäkävijä oli edesmennyt Elli Hagert sitä ennen romanit pitivät pitkää tummaa hametta ja silkkitai satiini röijyjä ja esiliinoja pukeutuminen ei juurikaan pokennut 1800 luvun valtaväestön pukeutumisesta. Yst . Siiri

Romanileski Elli Palmin asunnossa Helsingin Kontulassa käy melkoinen hyörinä joka päivä. Ellin jälkikasvu asuu lähistöllä, Helsingissä ja Vantaalla, joten vuorovaikutus on päivittäistä. Lapsirakkaan Ellin luona käy päivittäin käy vähintään parikymmentä ihmistä, omien lasten lisäksi lastenlapset ja lastenlastenlapset. Ellin luona käy paljon myös lasten kavereita.
- Täällä ovet ovat aina auki, vieraanvarainen Elli kuvailee.

Lapset ovat tärkeitä
Elli Palm on kotoisin Viipurista, josta hän joutui evakkoon 6-vuotiaana. Avioliitosta Väinö Palmin kanssa siunaantui 8 lasta, jotka ovat jo keski-ikäistyneitä. Vanhin lastenlapsistakin täytti juuri 40. Lastenlapsia on 23 ja lastenlastenlapsia on 22. Nuorimmat lastenlastenlapset ovat alle yksivuotias Vanessa ja parivuotias Eemeli. Yksi lastenlapsista on kuollut. Leskenä Elli Palm on ollut kohta 11 vuotta.
- Isovanhemmuus merkitsee minulle hyvin paljon. Kaikki lastenlapset ja lastenlastenlapset ovat hyvin läheisiä minulle. He ovat koko ajan mielessä, Elli kuvailee.
Elli Palm toteakin, ettei hän katso, onko lapsi oma vai vieras. Kaikista pidetään yhtä hyvää huolta. Edelleen hän tekee päivittäin ruokaa noin parillekymmenelle ihmiselle, ja aina löytyy myös yösija tarvitsevalle.
- En nuku yhtäkään yötä yksin, aina täällä on yöpyjiä, Elli kertoo.
- Elli on teräsmummo, lastenlapset kuvaavat Elliä.
Elli Palm kiittelee sitä, että hänellä on hyvä terveys. Ainoastaan jalat ovat hieman heikkona nykyään. Hän edelleen ajaa autoa.

Romanikulttuurista tärkeä myös uusille sukupolville
Hieman Elli suree sitä, että perinteinen romanikulttuuri on häipymässä. Omista lapsista kaikki eivät pidä romanivaatteita. Romanikulttuurin välittäminen uusille sukupolville on kuitenkin tärkeätä.
- Olisi tärkeää, että lapset oppisivat myös romanikulttuurin. Kyllä meillä keskenämme kotona on romanikulttuuri. Perinteet ovat mukana jokapäiväisessä elämässä. Lapsille opetetaan käyttäytyminen, pukeutuminen, ruokatavat, puhtaus. Ne tulevat automaattisesti. Kyllä perinteiset tavat ja arvot ovat tärkeitä romanikulttuurissa.
Elli Palm korostaa, että hän on halunnut kasvattaa omista lapsista kunnon kansalaisia. Hän on myös onnistunut tässä. Suomen Romaniyhdistyksen Tiina Pirttilahti korostaa, että suurin osa Ellin lapsista ja lastenlapsista käyvät töissä, pärjäävät mukavasti ja ovat menneet eteenpäin elämässä.
- Ellin antama kasvatus on antanut hyvän pohjan, josta on ollut hyvä lähteä liikkeelle, Tiina Pirttilahti korostaa.

Elli on luonnollisesti joutunut tekemään paljon työtä elättäessään omia ja välillä muidenkin lapsia. Vaikka oma mies kävi töissä, Elli ompeli hyvin paljon. Elli Palm tunnetaankin romanien parissa ”Ompelija-Ellinä”. Hienoja romanikankaita hän kävi aikoinaan useita kertoja hakemassa ulkomailta asti – koska Suomesta näitä kankaita ei saanut.

Nykyään Elli on tyytyväinen elämäänsä, mutta kaupunki ja valtio voisivat tukea enemmän vanhuksia. Eläkkeet ovat pieniä, mutta vuokrat ovat isoja. Vuokrien lisäksi tulevat kaikki muut laskut. Pienillä eläkkeillä on vaikea tulla toimeen. Ompelijan töitä Elli tekee enää omalle tyttärelleen.
Kun Elliltä kysyy, mitä valinta Vuoden Isovanhemmaksi merkitsee hänelle, hän vastaa vaatimattomasti ”Ei tunnu erikoiselta”. Sen sijaan muut paikalla olevat sanovat yhteen ääneen:
- Se on iso asia koko perheelle ja me kaikki olemme ylpeitä Ellin puolesta!

Vahva nainen on jaksanut läpi kovan elämän
Elli Palm on joutunut kokemaan elämässään paljon vaikeuksia, mutta hän on vahvana ihmisenä jaksanut niiden yli. Evakkolapsi tuli perheensä mukaan Lahteen ja sieltä pääkaupunkiseudulle. Elämän kovuutta kuvastaa mm. se, että Elli ja Väinö joutuivat 50-luvulla asumaan yhden talven metsässä, teltassa 5 lapsen kanssa. Vaikka molemmat vanhemmat kävivät töissä, Elli joutui lisäksi kerjäämään lasten kanssa.
- Ei siihen aikaan romaneille annettu kunnon asuntoja, Elli kertoo.
Vähitellen Palmin perheen asuminen parantui, vaihe kerrallaan. Oli asunto, jossa ei ollut lämmitystä, tai asunto, johon tuli vain kylmä vesi. Monilapsinen Palmin perhe joutui asumaan yhden huoneen asunnoissa. Kahdeksan omaa lasta ja pari sukulaislasta mahtuivat nukkumaan lattialla.
70-luvun puolivälissä Suomen valtio muutti romanipolitiikkaa, ja romanit alkoivat saada kunnollisia asuntoja. Nykyisessään kerrostaloasunnossaan Elli Palm on asunut 37 vuotta. Hän myös sanoo viihtyvänsä hyvin Kontulassa – palvelut ovat lähellä ja ihmiset mukavia.
- Vaikka romaneja kohtaan on ennakkoluuloja, niin ei minulla ole koskaan ole ollut täällä hankaluuksia.

Minusta on syrjintää että musliminainen ei saa peittävää vaatetta vaikka arabimaista maksattaa sossulla ja kyseessä on uskonto.. mutta romanit saavat vaikka kyse on kulttuurista ja sellaisesta pukeutumistyylistä jota ei ole olemassa muualla kuin suomessa.

Peittää jos haluaa sen voi tehdä halvemmallakin.

Teinin tie vei tallille - ja jäi

23-vuotias Henri Bollström on ammattiraviohjastaja. Hänen kilpailutilastoissaan komeilee yli 700 starttia ja yli 200 totosijaa. Bollström työskentelee ravivalmentaja Seppo Suurosen tallilla Juvalla nimikkeellä apulaisvalmentaja. Hevosista ja raveista on tullut nuoren miehen ura, vaikka toisin oli käydä:


- En ollut lapsena yhtään kiinnostunut raveista, vaikka isällä oli aina hevosia, Henri Bollström muistelee. - En suostunut tulemaan tallille, vaikka isä aina pyysi.
Bollström suostui isän pyyntöön ensimmäisen kerran vasta 13-vuotiaana teininä.
- Siitä kerrasta innostuin hevosista ja ravihevosten treenaamisesta. Päätin alkaa ajaa isän hevosia, ja sen jälkeen pyörin aina talleilla.
Yläasteelta päästyään Bollström jätti kotikaupunkinsa Mikkelin ja lähti Kiteelle opiskelemaan hevosalaa. Kun kesätyöpaikka löytyi Pekka Roihan tallilta Parikkalasta, otti hevosinnostus vielä uutta tulta alleen.
- Tein tallilla aluksi kaikenlaisia hommia, putsasin karsinoita ja sellaista. Kun 16-vuotiaana sain ajoluvan ja pääsin ajamaan kilpaa, kiinnostuin alasta yhä enemmän.
Opinnot jäivät, kun miehestä tuli täyspäiväinen ravivalmentaja. Kolme vuotta sitten Bollström meni töihin Suurosen tallille, ja elää nyt uransa tähänastisesti parasta kisakesää. Tulevaisuuden tavoitteina on jatkaa samaan malliin.
- Avopuolisokin on töissä samalla tallilla, joten hevostouhu on jokapäiväistä elämää.
Henri Bollström sanoo romanitaustansa näkyvän hänen ammatissaan vain vähän.
- Ehkä minusta ravikamppeissakin näkee, että on tummat silmät ja ruskea tukka, ja ihmiset huomaavat, että olen tumma, mutta eipä se asiaa miksikään muuta. En ole oikeastaan koskaan ajatellut koko asiaa, tekeekö romanitausta minusta hevosmiehen vai mikä, hän pohtii.
Nuorena hevosammattilaisena Henri Bollström sanoo pistäneensä merkille nuoren romaniväestön harvenemisen alalta.
- Harrastuksena ravit ovat varmasti monelle ikäiselleni vielä tärkeä, mutta ammattipuolella romaneja - tai nuoria ylipäätään - on vähemmän.


Tietokulma

* Suomessa asuu romaneja noin 10 000.
* Hevoset mainitaan romanien perinteisenä ammattialana kaikissa romaniväestöä sivuavissa nykykatsauksissa mm. Sosiaali- ja terveysministeriön alaisen Romaniasian neuvottelukunnan Suomen romanit -esitteessä ja Romanit toimijoina -julkaisussa.
* Romanikulttuurin erityispiirteet on huomioitu myös koulutuspolitiikassa. 1980-luvun taitteessa alettiin järjestää aikuiskoulutusta romaniväestölle kulttuuriin läheisesti kuuluville aloille, kuten hevosenhoito -ja ravivalmennusalalle. Nyttemmin koulutusalat ovat laajentuneet myös muille aloille. Opetushallitukseen perustettiin Romaniväestön koulutusyksikkö vuonna 1994.

Vanhusten kunnioitus luontaista

Vaikka Grönforsilla on työkokemusta myös suuntautumisalansa työpaikoilta, on vanhustyö lähellä hänen sydäntään. Vanhukset tarvitsevat paljon psyykkistäkin huolenpitoa.

– On tärkeää, että hoitajalla on valmiudet henkiseen ja hengelliseen tukeen. Jokainen vanhus on hoidettava yksilönä. Pidän paljon temperamenttisista hoidettavistani. Vaikeat asiakkaat ovat minulle innostava haaste.

Grönfors itse kasvoi isovanhempiensa hoidossa rakastavan suvun keskellä ja perheessä hoidettiin yksi kasvattilapsikin. Isoäiti oli syvän uskonnollinen ja vanhoista perinteistä kiinnipitävä suvun matriarkka. Hän pelkäsi koulutuksen muuttavan lapset liikaa valtaväestön kaltaisiksi niin, etteivät he enää kunnioittaisi vanhoja. Isoisä oli myös uskossa, mutta tiukasti ajassa kiinni ja halusi lapsille kunnon koulutuksen.

– Vaikka mies on perheen pää, nainen ei ole alistetussa asemassa, vaan perheen äiti on kodin sydän. Lapset kasvatetaan sukuyhteyteen. Vanhat ovat suvun tärkeimpiä jäseniä, siksi heidät hoidetaan kotona niin pitkään kuin kyetään, eikä heitä unohdeta laitoksissakaan. Romanille omaishoitajuus on luonnollista, mutta yhteiskunnan pitäisi enemmän arvostaa omaishoitajien työtä.

Vanhempien kunnioitus ei tarkoita sokeaa tottelevaisuutta, vaan kunnioittavaa ja kohteliasta käyttäytymistä. Grönfors kertoo esimerkkinä, että vanhempien neuvoja kuunnellaan, eikä niistä väitellä. Vaikka vanhuksen muisti pettäisi ja tämä antaisi aiheettomia moitteita, ne otetaan vastaan aina kohteliaasti. Tämän taidon romanihoitaja on saanut jo idussa ja ymmärtää ilman koulutustakin. Romaninaisista löytyisi vanhustenhuoltoon monia hyviä kouluttajia, joilla olisi paljon annettavaa.

Grönfors on huolissaan nyky-yhteiskunnasta, missä vanhukset tuntuvat olevan vain taakka ja missä lapset tapaavat isovanhempiaan tai muita ikäihmisiä niin harvoin, että suorastaan pelkäävät vanhoja ihmisiä.

Käräjäoikeuden lautamies

Eija Grönfors murtaa myyttejä Tampereen käräjäoikeudessa.

Hän on koko Euroopan historian ensimmäinen romanipukuun pukeutuva romaninainen, joka on valittu käräjäoikeuden lautamieheksi. Hänellä on yksilöllinen äänioikeus – tuomarin valta.

– On jo aikakin nähdä romanipukuinen tuomarinpöydän tällä puolella, eikä vain syytettynä, Grönfors nauraa.

Hänen on oltava tuomarin valan vannoneena lautamiehenä ehdottoman puolueeton tulkitessaan lakia ja jakaessaan oikeutta. Hänen mielestään rikos on aina rangaistava teko, mutta joskus syytetyn tulevaisuus surettaa.

– Vaikka ihminen saisi vankeustuomion, hänellä pitäisi olla mahdollisuus kunnon elämään rangaistuksen suorittamisen jälkeen. Monet tarvitsisivat siihen tukea.

Grönfors on erittäin huolestunut rikollisuuden raaistumisesta ja nuorisorikollisuuden lisääntymisestä. Hän kaipaa kipeästi enemmän ennaltaehkäisevää nuorisotyötä.

– Moraali on laskenut, enkä tarkoita rituaaleja tai tiukkapipoisuutta. Peräänkuulutan keskinäistä kunnioitusta, mikä opitaan lapsuudessa. Nykylapsia passataan liikaa. Heille annetaan runsaasti materiaalista hyvää, eikä heiltä vaadita mitään sen eteen. Näin heille ei kasva vastuuntuntoa.

Grönfors huomauttaa, etteivät vain romanit, vaan aivan kaikki ihmiset ovat
hänelle tärkeitä. Hän haluaa vaikuttaa ja auttaa kaikkea sitä toimintaa, mitä nähdään yhteiseksi parhaaksi. Siksi hän on asettunut ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin. Pitkä taival lapsuuden Pihtiputaalta Pirkkalan luottamushenkilöksi ei olisi onnistunut ilman sosiaalista ja opinhaluista luonnetta.

– Hoitotyössä ei koskaan ole täysin valmistunut, aina on oltava muutoskelpoinen ja arvostettava muita ja itseäänkin. Puolin ja toisin tarvitaan oikeaa tietoa ja viestintää. Me olemme kaikki samanlaisia ihmisiä, tunnemme iloa ja kipua, sairastamme ja tarvitsemme toista ihmistä.

Eija Grönfors haastaakin SuPer-lehden lukijat tutustumaan reippaasti romaneihin ja muista kulttuureista tulleisiin. Myös lapsia pitäisi rohkaista yhteisiin leikkeihin.

Suomessa on ahdasta.
Siitä Tuula Lind ei ole saanut romaniyhteisöltä palautetta, että kirjassa todetaan myös romaniyhteisön syrjivän lastenkodissa kasvaneita. Moni ei pidä heitä oikeina romaneina, koska he ovat valkolaisten kasvattamia.

Sekä Lind että Tanner uskovat, että aihe on yhteisölle kipeä, kuten ylipäänsä koko lasten laajamittainen huostaanotto. Kirjoittajat epäilevät, että heidän kirjansa kautta lastenkodissa kasvaneiden asema yhteisössä ei ole vielä noussut keskustelunaiheeksi, koska varsinkin vanhempi polvi lukee todella vähän.

Riikka Tanner panee toivonsa siihen, että kirjasta saataisiin äänikirja, ja se tavoittaisi näin paremmin romaniyhteisön.

Tärkeänä avauksena keskustelun jatkamiseksi kirjoittajat pitävät seminaaria, jonka Romano Missio, entinen Mustalaislähetys (perustettu 1905), järjestää ensi lokakuussa. Seminaarissa käsitellään paitsi Käheä-ääninen tyttö -kirjassa esiin nostettuja asioita, myös Janette Grönforsin ja Anna Maria Viljasen huhtikuussa valmistunutta selvitystä Mustalaislähetyksen lastenkodeissa 1960-80-luvuilla kasvaneiden romanien sijoittumisesta romaniyhteisöön ja suomalaiseen yhteiskuntaan.

Mustalaislähetyksen, alunperin valtaväestöstä lähtöisin olevan kristillisen hyväntekeväisyysjärjestön tausta on sikäli musta, että aina 1970-luvulle asti järjestössä valtaväestö ratkoi romanien ongelmia ottamatta työn kohteita mukaan toimintaa suunnittelemaan ja siitä päättämään. Järjestön perustaja ja pitkäaikainen puheenjohtaja Oskari Jalkio ihaili Norjan mallia, jossa "mustalaisongelma" oli ratkaistu: lapset oli viety lastenkoteihin ja aikuiset kerätty yhteisille työ- ja opiskeluleireille.

Huostaanotettujen romanilasten hoito annettiin sodan jälkeen Mustalaislähetykselle. Se sai valtionavustukset lastenkodin perustamiselle ja puolet vuosittaisista ylläpitokuluista. Enimmillään Mustalaislähetyksellä oli neljä lastenkotia eri puolella Suomea.

Tuula Lindin tavoin moni lastenkodissa kasvanut romani on odottanut, että Romano Missio harjoittaisi julkista itsekritiikkiä järjestön työstä sulauttamispolitiikan aikana. Nykyisessä Romano Mission hallituksessa enemmistö on romanitaustaisia, ja muun muassa järjestön toiminnanjohtaja Tuula Åkerlund on romani.

Etsiessään eri arkistoista tietoja Åkerlundin suvun vaiheista Riikka Tanner yllättyi ja järkyttyi siitä, kuinka järjestelmällisesti valtiovalta, poliisi ja kirkko syrji romanivähemmistöä sodan jälkeisissä oloissa. Ennakkoluulot puettiin tieteen kaapuun esittämällä romanien sosiaaliset ongelmat heidän rodullisiksi ominaisuuksikseen.

Tanneria mietityttää se, miten ahtaasti Suomessa oma kulttuuri yhä nähdään. Hän nostaa esimerkiksi Peter von Baghin Tieto Finlandialla vuonna 2007 palkitun teoksen Sininen laulu, joka on laaja läpileikkaus suomalaisesta taide-elämästä 1900-luvulta.

"Siinä ei ole sanaakaan mustalaisista heidän omasta näkökulmastaan, vaan ainoastaan objekteina. Ei Anneli Saria, ei ketään romanimuusikkoa. Samoin teokseen ei ole mahtunut yhtään saamelaista", Tanner ihmettelee.

Tarkoituksellista vähemmistöjen poisjättäminen tuskin on. Tanner uskoo, että Baghin rajaus on tullut täysin selkäytimestä. Kulttuurimme ei ole vieläkään avautunut niin, että se näkisi vähemmistöjen kulttuurin osana suomalaisuutta, rikkautena.

"Sitten ihmetellään, että miksi tänne ei sopeuduta. Eihän täällä ole hyväksytty mitään, joka vähänkään poikkeaa valtavirrasta", Tanner puuskahtaa.

Lind ja Tanner uskovat, että suomalaisen kulttuurin ahtaus on myös selitys sille, miksi romanikulttuuri on näihin päiviin asti eristäytynyt niin tiukasti omaksi maailmakseen.

Lueskelija...... kirjoitti:

Suomessa on ahdasta.
Siitä Tuula Lind ei ole saanut romaniyhteisöltä palautetta, että kirjassa todetaan myös romaniyhteisön syrjivän lastenkodissa kasvaneita. Moni ei pidä heitä oikeina romaneina, koska he ovat valkolaisten kasvattamia.

Sekä Lind että Tanner uskovat, että aihe on yhteisölle kipeä, kuten ylipäänsä koko lasten laajamittainen huostaanotto. Kirjoittajat epäilevät, että heidän kirjansa kautta lastenkodissa kasvaneiden asema yhteisössä ei ole vielä noussut keskustelunaiheeksi, koska varsinkin vanhempi polvi lukee todella vähän.

Riikka Tanner panee toivonsa siihen, että kirjasta saataisiin äänikirja, ja se tavoittaisi näin paremmin romaniyhteisön.

Tärkeänä avauksena keskustelun jatkamiseksi kirjoittajat pitävät seminaaria, jonka Romano Missio, entinen Mustalaislähetys (perustettu 1905), järjestää ensi lokakuussa. Seminaarissa käsitellään paitsi Käheä-ääninen tyttö -kirjassa esiin nostettuja asioita, myös Janette Grönforsin ja Anna Maria Viljasen huhtikuussa valmistunutta selvitystä Mustalaislähetyksen lastenkodeissa 1960-80-luvuilla kasvaneiden romanien sijoittumisesta romaniyhteisöön ja suomalaiseen yhteiskuntaan.

Mustalaislähetyksen, alunperin valtaväestöstä lähtöisin olevan kristillisen hyväntekeväisyysjärjestön tausta on sikäli musta, että aina 1970-luvulle asti järjestössä valtaväestö ratkoi romanien ongelmia ottamatta työn kohteita mukaan toimintaa suunnittelemaan ja siitä päättämään. Järjestön perustaja ja pitkäaikainen puheenjohtaja Oskari Jalkio ihaili Norjan mallia, jossa "mustalaisongelma" oli ratkaistu: lapset oli viety lastenkoteihin ja aikuiset kerätty yhteisille työ- ja opiskeluleireille.

Huostaanotettujen romanilasten hoito annettiin sodan jälkeen Mustalaislähetykselle. Se sai valtionavustukset lastenkodin perustamiselle ja puolet vuosittaisista ylläpitokuluista. Enimmillään Mustalaislähetyksellä oli neljä lastenkotia eri puolella Suomea.

Tuula Lindin tavoin moni lastenkodissa kasvanut romani on odottanut, että Romano Missio harjoittaisi julkista itsekritiikkiä järjestön työstä sulauttamispolitiikan aikana. Nykyisessä Romano Mission hallituksessa enemmistö on romanitaustaisia, ja muun muassa järjestön toiminnanjohtaja Tuula Åkerlund on romani.

Etsiessään eri arkistoista tietoja Åkerlundin suvun vaiheista Riikka Tanner yllättyi ja järkyttyi siitä, kuinka järjestelmällisesti valtiovalta, poliisi ja kirkko syrji romanivähemmistöä sodan jälkeisissä oloissa. Ennakkoluulot puettiin tieteen kaapuun esittämällä romanien sosiaaliset ongelmat heidän rodullisiksi ominaisuuksikseen.

Tanneria mietityttää se, miten ahtaasti Suomessa oma kulttuuri yhä nähdään. Hän nostaa esimerkiksi Peter von Baghin Tieto Finlandialla vuonna 2007 palkitun teoksen Sininen laulu, joka on laaja läpileikkaus suomalaisesta taide-elämästä 1900-luvulta.

"Siinä ei ole sanaakaan mustalaisista heidän omasta näkökulmastaan, vaan ainoastaan objekteina. Ei Anneli Saria, ei ketään romanimuusikkoa. Samoin teokseen ei ole mahtunut yhtään saamelaista", Tanner ihmettelee.

Tarkoituksellista vähemmistöjen poisjättäminen tuskin on. Tanner uskoo, että Baghin rajaus on tullut täysin selkäytimestä. Kulttuurimme ei ole vieläkään avautunut niin, että se näkisi vähemmistöjen kulttuurin osana suomalaisuutta, rikkautena.

"Sitten ihmetellään, että miksi tänne ei sopeuduta. Eihän täällä ole hyväksytty mitään, joka vähänkään poikkeaa valtavirrasta", Tanner puuskahtaa.

Lind ja Tanner uskovat, että suomalaisen kulttuurin ahtaus on myös selitys sille, miksi romanikulttuuri on näihin päiviin asti eristäytynyt niin tiukasti omaksi maailmakseen.

Lue lisää

Nuorten miesten kriisi
Koulutuksen puute, vastaavat Lind ja Tanner hetkeäkään epäröimättä kysymykseen romanien suurimmasta ongelmasta. Huonon koulutuksen takia romanit eivät pääse ääneen yhteiskunnassa, kirjoittamaan omaa historiaansa, määrittelemään ongelmiaan, kehittelemään ratkaisuja.

Kouluavustajana Tuula Lind tuntee koulumaailman ja puolustaa sitä vahvasti: koulu ei romanilapsia ja -nuoria syrji. Lindin mukaan osa romanivanhemmista näkee koulun uhkana omalle kulttuurille. Vanhempia pitäisi tukea käytännön tasolla, jotta he tukisivat lapsiaan koulunkäynnissä.

"Lasten oikeutta koulunkäyntiin on kaikkien kunnioitettava", Lind toteaa.

Naiset kritisoivat ankarasti sitä, että valtion ja kuntien romanipolitiikassa pelätään niin kovasti rasismisyytöksiä, että viranomaiset tulkitsevat kulttuuriksi asioita, joita ei saisi hyväksyä.

Lind ja Tanner ihmettelevät, kuinka esimerkiksi romanikulttuuriin perehdytetyt viranomaiset voivat kysellä lupia joltain romanilta siitä, saako joku toinen heimon jäsen muuttaa heidän kanssaan samaan kerrostaloon. Näin joku romanisuku tai yksittäinen henkilö voi saada valtaa ylitse muiden.

Taustalla on romanien väistämissääntö, jonka mukaan romanien keskinäisissä yhteenotoissa toiselle vahinkoa aiheuttaneella ja hänen lähiomaisillaan on velvollisuus väistää vahingon kärsineitä, kunnes asia on soviteltu. Suomen lain pitäisi kuitenkin taata kansalaisilleen vapaa liikkumaoikeus, ja rikokset pitäisi ratkoa oikeudessa.

"Näissä asioissa erityisesti naiset ja lapset ovat joutuneet kärsimään", Tanner toteaa.

Naisten mielestä "kulttuurin" ylenmääräisellä ymmärtämisellä on tuettu romanien machokulttuuria. Tanner sanoo naisten aseman romanikulttuurissa jääneen 1950-luvulle. Kodeissa miehiltä puuttuvat kaikki velvollisuudet, ja naiset opetetaan palvelemaan heitä pienimmissäkin asioissa. Lind ja Tanner tulkitsevat, että kun miesten yhteiskunnallinen asema on heikko, machoilu perhepiirissä on vain korostunut.

"Minusta vanhemmat miehet eivät samalla tavalla juoksuta naisia ja esitä miestä. Se on nuorempien miesten juttu. Heillä on varmaan jonkinlainen identiteettikriisi meneillään", Lind ihmettelee.

Tuula Lind miettii hetken, kun kysyn, millaisia asioita koulujärjestelmän ja viranomaisten sitten pitäisi ottaa huomioon romanikulttuurista.

"En keksi muuta kuin häveliäisyyssäännöt. Meidän kulttuurimme mukaanhan nuoren ei ole soveliasta näyttäytyä paljastavissa vaatteissa omaan heimoon kuuluvan vanhemman henkilön edessä. Kun minä olin kouluavustajana, koulussa oli romanityttö, joka toivoi, etten tule liikuntatunneille, joilla hän on jumppavaatteissaan. Minusta sellaisen voi hyvin ottaa huomioon."

Lueskelija...... kirjoitti:

Nuorten miesten kriisi
Koulutuksen puute, vastaavat Lind ja Tanner hetkeäkään epäröimättä kysymykseen romanien suurimmasta ongelmasta. Huonon koulutuksen takia romanit eivät pääse ääneen yhteiskunnassa, kirjoittamaan omaa historiaansa, määrittelemään ongelmiaan, kehittelemään ratkaisuja.

Kouluavustajana Tuula Lind tuntee koulumaailman ja puolustaa sitä vahvasti: koulu ei romanilapsia ja -nuoria syrji. Lindin mukaan osa romanivanhemmista näkee koulun uhkana omalle kulttuurille. Vanhempia pitäisi tukea käytännön tasolla, jotta he tukisivat lapsiaan koulunkäynnissä.

"Lasten oikeutta koulunkäyntiin on kaikkien kunnioitettava", Lind toteaa.

Naiset kritisoivat ankarasti sitä, että valtion ja kuntien romanipolitiikassa pelätään niin kovasti rasismisyytöksiä, että viranomaiset tulkitsevat kulttuuriksi asioita, joita ei saisi hyväksyä.

Lind ja Tanner ihmettelevät, kuinka esimerkiksi romanikulttuuriin perehdytetyt viranomaiset voivat kysellä lupia joltain romanilta siitä, saako joku toinen heimon jäsen muuttaa heidän kanssaan samaan kerrostaloon. Näin joku romanisuku tai yksittäinen henkilö voi saada valtaa ylitse muiden.

Taustalla on romanien väistämissääntö, jonka mukaan romanien keskinäisissä yhteenotoissa toiselle vahinkoa aiheuttaneella ja hänen lähiomaisillaan on velvollisuus väistää vahingon kärsineitä, kunnes asia on soviteltu. Suomen lain pitäisi kuitenkin taata kansalaisilleen vapaa liikkumaoikeus, ja rikokset pitäisi ratkoa oikeudessa.

"Näissä asioissa erityisesti naiset ja lapset ovat joutuneet kärsimään", Tanner toteaa.

Naisten mielestä "kulttuurin" ylenmääräisellä ymmärtämisellä on tuettu romanien machokulttuuria. Tanner sanoo naisten aseman romanikulttuurissa jääneen 1950-luvulle. Kodeissa miehiltä puuttuvat kaikki velvollisuudet, ja naiset opetetaan palvelemaan heitä pienimmissäkin asioissa. Lind ja Tanner tulkitsevat, että kun miesten yhteiskunnallinen asema on heikko, machoilu perhepiirissä on vain korostunut.

"Minusta vanhemmat miehet eivät samalla tavalla juoksuta naisia ja esitä miestä. Se on nuorempien miesten juttu. Heillä on varmaan jonkinlainen identiteettikriisi meneillään", Lind ihmettelee.

Tuula Lind miettii hetken, kun kysyn, millaisia asioita koulujärjestelmän ja viranomaisten sitten pitäisi ottaa huomioon romanikulttuurista.

"En keksi muuta kuin häveliäisyyssäännöt. Meidän kulttuurimme mukaanhan nuoren ei ole soveliasta näyttäytyä paljastavissa vaatteissa omaan heimoon kuuluvan vanhemman henkilön edessä. Kun minä olin kouluavustajana, koulussa oli romanityttö, joka toivoi, etten tule liikuntatunneille, joilla hän on jumppavaatteissaan. Minusta sellaisen voi hyvin ottaa huomioon."

Lue lisää

Pukukulttuuri murroksessa
Häveliäisyydestä keskustelumme siirtyy kuin itsestään romanien pukeutumiseen. Tuula Lind piti nuorena viikon päivät perinteistä romaninaisen hametta, mutta luopui siitä, koska asu oli niin raskas ja kahlitseva. Hänen tyylinsä mukailee omaa kulttuuria vaatteiden värimaailmassa, ja hän kunnioittaa pukeutumisessaan häveliäisyyssääntöjä: hameet on pitkiä, eikä hän käytä avokaulaisia puseroita.

Lind pitää pukeutumistyyliään varsin tyypillisenä nuorille ja koulutetuille romaninaisille.

"Pukukulttuuri on murroksessa. Seurasin kiinnostuneena keskustelua Suomi24-keskustelusivustolla, jossa nuoret romaninaiset pohtivat sitä, miten painava perinteinen hame on, ja että sille täytyisi kyllä tehdä jotain."

Suomen romanien pukeutuminen on ainutlaatuinen ilmiö, missään muissa maissa ei ole syntynyt samanlaista pukukulttuuria. Tanner toteaa, että olisi sääli, jos kulttuuri katoaisi, mutta molempien naisten mielestä muutosta vaatetus kaipaa. Nykyisessä muodossaan raskas hame rajoittaa naisen elämää ja sitoo hänet helposti kotipiiriin.

Lind miettii, että hameet ovat ajan saatossa käyneet vain hankalammiksi. "Jos ajatellaan nykyisiä hameita, muutama vuosikymmen sitten useampi nainen saman katon alla pienissä tiloissa olisi ollut mahdottomuus. Eihän hameita olisi pystynyt edes pukemaan päälle häveliäisyyssääntöjä noudattaen, eikä niissä töitä olisi pystynyt tekemään."

Lindin mukaan pukeutumisesta on menossa romanikulttuurin sisällä kova vääntö, jossa vastakkain ovat nuoret ja vanhat.

"Ja tässä asiassa perinteitä valvovat vanhemmat naiset, eivät miehet", Lind sanoo.

Lind tyrmää yksioikoisena faktana esitetyn käsityksen romanikulttuurista, että kun nuori nainen päättää pukeutua perinteiseen asuun, paluuta ei ole.

"Kyllä voi vaihtaa, ja moni tekeekin niin."

Romanien identiteetille on ollut tärkeää myös oma kieli. Hedmanin mukaan kaikki vanhemman polven romanit taitavat romanikieltä ainakin hieman, mutta nuorempi polvi ei enää osaa sitä samalla tavalla.

— Meikäläiset käyvät opettamassa sitä kouluissa jonkun verran. Suomen romanikielessä on paljon ruotsin vaikutusta, mutta kyllä romanikieltä voi ymmärtää, vaikka liikkuu muuallakin Euroopassa, kertoo Hedman, joka keskusteli taannoin Varsovassa nuoren romanipojan kanssa, joka puhui erittäin kaunista romania.

Puku kertoo identiteetistä

Kielen ja omien tapojen lisäksi romaneja yhdistää romanipuku. Suomen ja Ruotsin romanien pukeutuminen eroaa kuitenkin muiden Euroopan romanien pukeutumisesta.

— Ulkomailla ihmiset tulevat kiinnostuneina kysymään vaatteistamme, koska ne erottuvat niin selvästi muista. Monet haluavat ottaa myös valokuvia, kertoo Hedman.

Suomessa naiset pukeutuvat romanipukuun yleensä 15–16-vuotiaana.

— Nykyään on jo paljon työpaikkoja, joissa suhtaudutaan pukuun ihan hyvin. Niissä ammateissa, joissa romanipukua ei voi työssä pitää, nainen vaihtaa romanipuvun päälleen työn jälkeen.

Romanipukujen hienot, kirjaillut kankaat ovat yleensä tuontitavaraa. Monet käyvät hankkimassa kankaita ja muita tarvikkeita Istanbulista ja Dubaista. Korut teetetään Suomessa romanikorujen valmistamiseen erikoistuneilla kultasepillä.

— Korujen täytyy olla isoja ja näyttäviä, jotta ne käyvät yhteen pukujen kanssa, tuumii Hedman ja näyttää upeaa kameekorua, jonka on perinyt mummoltaan.

Kauniissa kodissa on myös paljon esineitä ja huonekaluja ulkomailta.

— Minusta on mukava käydä ulkomailla, mutta nyt on jo iän vuoksi hankalampi matkustaa. Täytyy kuitenkin sanoa, että romanien tilanne on monissa muissa Euroopan maissa hyvin heikko. Monet istuvat ja kerjäävät pitkin katuja ja ovat vailla työtä. Joskus olemme vieneet heille tavaraa ja kerran annoimme jopa villatakkimmekin päältä, Hedman kertoo.

Romanikulttuurin keskeisiä piirteitä

Perhe ja suku ovat romanien tuki ja turva. Myös yhteisön osoittama hyväksyntä ja arvostus on tärkeää.

Vanhempien ihmisten kunnioittaminen on koko romanikulttuurin perusta ja vanhusten rooli perinteen välittäjinä tärkeä.

Romanikieli yhdistää Euroopan romaneja. Kielen perusteella on voitu jäljittää romanien olevan lähtöisin Intian luoteisosista.

Puhtauteen liittyvät tavat ovat tärkeitä. Monet tavat liittyvät vanhempien kunnioitukseen.

Omalla puvulla erotutaan valtaväestöstä ja korostetaan romani-identiteettiä. Suomen ja Ruotsin romaneilla on näyttävät vaatteet, jotka eroavat muiden romanien vaatetuksesta.

Tässä on ainuu viestiketju missä on pelkkää asiaa.
Vuosia oon näitä ketjuja lukenu mutten koskaan näin asiallista.
Hyvät ja meitä valtaväestöä selventävät kirjotukset

21 kirjoitti:

Tässä on ainuu viestiketju missä on pelkkää asiaa.
Vuosia oon näitä ketjuja lukenu mutten koskaan näin asiallista.
Hyvät ja meitä valtaväestöä selventävät kirjotukset

Lue lisää

Mutta tiedätkö, että nämä kaaleet täällä on jotenkin niin erikoisia, etteivät käsitä näiden olevan artikkeleita. Luulevat, että esim. minä olen henkilökohtaisesti kirjoittanut nämä tekstit tänne, vaikka johan ketjun otsikkokin kertoo kaiken. Artikkeleita. Tuostahan pitäis jo normaalisti voida päätellä että kyse on mitä todennäköisimmin muualta kopioidusta materiaalista.

Mutta ei, en ymmärrä mikä näitä kaaleita vaivaa. Nyt sitten osoitellaan minuakin sormella, ja sanotaan, että minä sotken asioita. Vaikka minähän en vastaa siitä, minkälaisia virheitä artikkelin alkuperäinen kirjoittaja on tehnyt - minä olen vain kopioinut ja liittänyt tekstin tänne muiden luettavaksi.

Samalla sitten myös lukevat ja ymmärtävät tekstit väärin.
Yhdessä tekstissä puhuttiin "koko maasta", ja joku väänsi sen heti tarkoittamaan koko maailmaa, vaikka asiayhteyden pitäis olla tuossa tekstissä erittäin selvä. Virheitähän tietysti sattuu, mutta silti...

Vieraileva stara kirjoitti:

Mutta tiedätkö, että nämä kaaleet täällä on jotenkin niin erikoisia, etteivät käsitä näiden olevan artikkeleita. Luulevat, että esim. minä olen henkilökohtaisesti kirjoittanut nämä tekstit tänne, vaikka johan ketjun otsikkokin kertoo kaiken. Artikkeleita. Tuostahan pitäis jo normaalisti voida päätellä että kyse on mitä todennäköisimmin muualta kopioidusta materiaalista.

Mutta ei, en ymmärrä mikä näitä kaaleita vaivaa. Nyt sitten osoitellaan minuakin sormella, ja sanotaan, että minä sotken asioita. Vaikka minähän en vastaa siitä, minkälaisia virheitä artikkelin alkuperäinen kirjoittaja on tehnyt - minä olen vain kopioinut ja liittänyt tekstin tänne muiden luettavaksi.

Samalla sitten myös lukevat ja ymmärtävät tekstit väärin.
Yhdessä tekstissä puhuttiin "koko maasta", ja joku väänsi sen heti tarkoittamaan koko maailmaa, vaikka asiayhteyden pitäis olla tuossa tekstissä erittäin selvä. Virheitähän tietysti sattuu, mutta silti...

Lue lisää

Teet niin tai näin, aina löytyy huomauttamista.
Älä pahoita mieltäs noista.
Mielenkiintosta luettavaa on ollut nää "jutut" mitä oot kirjottanu.

LUMBERGIN romaanissa myydään viinaa ja käsitöitä, tapellaan puukkojen kanssa, joudutaan vankilaan, hakataan vaimoa.
Siitä samasta väkivallasta, viinanpaskasta ja mustasukkaisuudesta on valkolaisten kirjallisuudessa kerrottu ainakin sata vuotta. Ei sieltäkään puutu kirppuja, luteita eikä täitä. Mutta vähemmistökulttuurissa, pienessä piirissä, sen kaiken kirjoittamista näkyviin ei katsottu suopeasti.
­·Maapallo on yhteinen, mutta hitto, kun ei osata tulla toimeen keskenämme! Väkivalta ei ole kulttuurisidonnaista vaan yleismaailmallista. Ja me kaikki pidämme sitä yllä vaikenemalla, kirjailija ihmettelee.
­·Jokainen meistä kantaa omaa historiaa mukanaan, mutta jokainen on silti yksilö. Olemme kyselijöitä, mutta en kyllä tiedä, saammeko koskaan mitään vastauksia.
Näin Kiba Lumberg puhuu. Hänen ajatuksensa pää voi olla suolakalassa, ja pyrstö jossakin yhtä universaalissa kuin sodissa tai rakkaudessa.
Samalla tavalla laajasti hän suhtautuu maailmaan: tuntee olevansa kalliolainen ja maailmankansalainen yhtaikaa, Porissa porilainen, Lappeenrannassa lappeenrantalainen.
­·Olen evakon lapsi, hän muistuttaa.

HÄNEN lapsuutensa Lappeenrantaa ei enää ole.
­·Ei muualla kuin miun sielussa. Meidän talosta ja pihasta ei ollut jäljellä kuin koivu ja hetekanraato, kun kävin siellä muutama vuosi sitten.
­·Älkää sitä karjalaisuutta kadottako, hän pyytää.
­·On surullista, kun sieltä on purettu ihania taloja. Tehkää hyvät ihmiset se tori eläväksi! Nyt se on kuin kadonnut kerrostalojen taakse. Kaikki kaupungit eivät voi olla pikku-Helsinkejä.
Ja sitten hän sukeltaa taas sinne, muistojensa Tykkiin ja Kauppakadulle, meijerin kauppaan ja Hannulan saunaan, ja Suonion puotiin ostamaan sitä suolakalaa ja Elomaalta hevosen ohjasrasvaa.
­·Tämä on vain hetki, minkä me täällä elämme. Ja
rakkaus voittaa vihan, Lumberg hymyilee.

KIBA LUMBERG
Kirjailija, kuvataiteilija
Syntynyt 1956 Lappeenrannassa
Opiskellut Helsingin konservatoriossa ja Taideteollisessa korkeakoulussa
Yksityisnäyttelyitä vuodesta 1990 mm. Pietarissa, Etelä-Karjalan taidemuseossa, Tukholmassa, Kööpenhaminassa. Parhaillaan Porin taidemuseossa 3.4. asti.
Romaani Musta perhonen (Sammakko, 2004), performansseja, videoita, tv-sarja Tumma ja hehkuva veri vuonna 1997-­98, käsikirjoitus Gipsy-comix-sarjakuvaan.

Varsinkin tytöiltä vaaditaan täysin erilaista käyttäytymistä kuin luokkakavereilta, joiden roolimalleja ovat elokuva- ja poptähdet. Mirjamia luokan tyttöjen jutut ihmetyttivät: Miten niin et välitä siitä, mitä sun vanhemmat sanoo?
"Kuri oli tosi tiukka, mä en saanut liikkua liikaa poikien kanssa."
Kun muut joivat pussikaljaa ostarilla, olo oli joskus ulkopuolinen.
"Mietin hirveesti aina välillä, miksi mun pitää istua kotona illat. Yläaste-ikäisenä mun piti olla iltaisin kotona yhdeksältä."
"Toisaalta mä tiesin, että mä en olisi osannut olla siellä muiden kanssa. En olisi tuntenut oloani kotoisaksi."
Romaninuorten kouluongelmissa on usein kyse samasta asiasta: koulussa pelataan niin vierailla pelisäännöillä, että lapsi joutuu ymmälle. Jo kotona puhuttu suomen kieli on erilaista kuin koulussa: sanavarastoltaan kapeampaa, vähän vanhahtavaa tiiviin yhteisön puhekieltä. Ekaluokkalainen saattaa ymmärtää opettajan puheesta vain osan ja päätyä siksi erityisluokalle. Ei kovin motivoivaa.
Romaninuoret hitsautuvatkin keskenään tiiviiksi porukoiksi. Vielä yläasteella Nurmijärvellä Mirjamikin oli koulun ainoa romani ja ystävät tietysti valtaväestöä. Lukiossa Malminkartanossa lähistöllä asui jo paljon tuttuja ja sukulaisia.
Nyt lähipiiriin kuuluu enimmäkseen romaneja. Muita ihmisiä ei niin luontevasti tule edes tavattua missään, Mirjami pohtii. Ellei sitten töissä. "Mutta sielläkin mä olen ollut niin paljon romanilasten ja -nuorten kanssa."
Vaikka olisi tottunut erottumaan joukosta koulussa ja töissä, joihinkin asioihin ei totu ikinä.
Taas vähän aikaa sitten vartiointiliikkeen mies pysäytti Mirjamin kassajonossa ja syytti kovaan ääneen varastamisesta.
"Kaikki ihmiset pysähtyivät toimissaan ja kääntyivät katsomaan kuin jotain elokuvaa. Hermostutti niin, että oli tulla kyyneleet silmiin! Mä en ole koskaan varastanut mitään."
Takahuoneessa videokuva paljasti syyn epäilyyn: Mirjami oli kohentanut raskasta hamettaan lantiolta ja vartija hahmottanut tilanteen ilmiselväksi myymälävarkaudeksi.
Helpommallakin voisi päästä, ehkä. Romanipukuun pukeutuminen on valinta. Samalla, kun nuori tyttö päättää tunnustaa omaa kulttuuriaan julkisesti, hän valitsee loppuiäkseen myös leimautumisen, syrjinnän ja sen, että työnsaanti vaikeutuu.
Vanhemmat neuvoivat Mirjamia, että päätös kannattaisi lykätä lukion loppuun. "Mutta mä olin täällä melkein viimeinen, jolla ei vielä ollut hameita."
Mirjami ei malttanut odottaa. Abikevään viimeiset kuukaudet hän kuunteli prinsessakommentteja koulun käytävillä ja yritti mahtua pulpetin taakse isossa hameessa.
Toista vaihtoehtoa hän ei silti edes harkinnut. "En mä voisi elää itseni kanssa niin, että kieltäisin sen, mikä kuuluu kaikista näkyvimmin kulttuuriini."
Tilanne on epäreilu: hylätäkö oma kulttuuriperintö vai tulla syrjityksi?
"Just noin mä sen ajattelen", Mirjami toteaa rauhallisesti ja alkaa pukea Sofialle ulkovaatteita.
Lapsi autoon ja helmat jotenkin ratin taakse. Illaksi Mirjami ajaa Pikku-Huopalahteen vanhempien, Mirandan ja Urpon luokse. Perhe on rakas. Vaikka Mirjamilla on "omat huoneet", oma perhe ja koti, vanhemmilla tulee käytyä monta kertaa viikossa.
Kaksi viikkoa myöhemmin Mirjamilla on uutisia. Pikkusisko Milaja, 18, kulkee ensimmäisiä päiviään romanipuvus sa. Siskoaan tummempi ja räiskyvämpi Milaja on innoissaan.
"Lauantaina laitoin hameet. Mulla on selkä aivan kipeänä, oikein pistelee lihaksia!"
"Niin se on aina! Ensimmäiset kaksi viikkoa menee siihen painoon tottumiseen", Mirjami vahvistaa.
Lähihoitajaksi opiskeleva Milaja asuu vielä vanhempien luona, samoin kuin vuotta vanhempi Henry-veli, josta tulee pianonvirittäjä.
Vanhempien koti on toisinto Mirjamin asunnosta: nahkasohvat, kukka-asetelmat ja komeakehyksiset peilit samaa tyylisuuntaa. Puhe pulppuaa valtoimenaan tyttöjen laittaessa kahvipöytää. Hameista riittää juttua.
Paitsi että puku on painava ja sitä tuijotetaan, sen hankkiminen vaatii myös rahaa. Milaja tienasi omansa puurtamalla koko kesän Koskelan sairaalassa, hän hoiti vanhuksia ja aivovammapotilaita.
Kun puku sitten oli kaapissa valmiiksi hankittuna, se oli helppo vetäistä päälle hetken mielijohteesta, ilman sen kummempia juhlallisuuksia.
"Ja sitäpä ei ihan heti pois otetakaan", Milaja nauraa. Mutta miten kymmenen kilon hameissa jaksaa enää nostella mummoja sairaalassa?
"Ei siellä saa näitä käyttääkään. Periaatteessa voin kyllä käydä töissä muissa vaatteissa, pitää vaan olla varovainen, ettei kukaan näe." Kukaan - siis tuttu tai tuntematon romani.
Kulttuurin nyanssit aukeavat vähitellen, sivulauseissa. Esimerkiksi miestään Mirjami ei juuri mainitse kuin kysyttäessä.
"Mehän ei puhuta näistä asioista", hän selittää. Siis parisuhteesta, naimisiinmenosta tai lapsen syntymästä.
Viittaukset sukupuolisuuteen ovat sopimattomia eivätkä istu varsinkaan nuoren naisen suuhun. Ainakaan vanhempien ihmisten tai vastakkaisen sukupuolen kuullen. Häitäkään ei juhlita koko suvun voimin, vaan yksiin muuttaminen on nuoren parin oma asia.

Lueskelija...... kirjoitti:

Varsinkin tytöiltä vaaditaan täysin erilaista käyttäytymistä kuin luokkakavereilta, joiden roolimalleja ovat elokuva- ja poptähdet. Mirjamia luokan tyttöjen jutut ihmetyttivät: Miten niin et välitä siitä, mitä sun vanhemmat sanoo?
"Kuri oli tosi tiukka, mä en saanut liikkua liikaa poikien kanssa."
Kun muut joivat pussikaljaa ostarilla, olo oli joskus ulkopuolinen.
"Mietin hirveesti aina välillä, miksi mun pitää istua kotona illat. Yläaste-ikäisenä mun piti olla iltaisin kotona yhdeksältä."
"Toisaalta mä tiesin, että mä en olisi osannut olla siellä muiden kanssa. En olisi tuntenut oloani kotoisaksi."
Romaninuorten kouluongelmissa on usein kyse samasta asiasta: koulussa pelataan niin vierailla pelisäännöillä, että lapsi joutuu ymmälle. Jo kotona puhuttu suomen kieli on erilaista kuin koulussa: sanavarastoltaan kapeampaa, vähän vanhahtavaa tiiviin yhteisön puhekieltä. Ekaluokkalainen saattaa ymmärtää opettajan puheesta vain osan ja päätyä siksi erityisluokalle. Ei kovin motivoivaa.
Romaninuoret hitsautuvatkin keskenään tiiviiksi porukoiksi. Vielä yläasteella Nurmijärvellä Mirjamikin oli koulun ainoa romani ja ystävät tietysti valtaväestöä. Lukiossa Malminkartanossa lähistöllä asui jo paljon tuttuja ja sukulaisia.
Nyt lähipiiriin kuuluu enimmäkseen romaneja. Muita ihmisiä ei niin luontevasti tule edes tavattua missään, Mirjami pohtii. Ellei sitten töissä. "Mutta sielläkin mä olen ollut niin paljon romanilasten ja -nuorten kanssa."
Vaikka olisi tottunut erottumaan joukosta koulussa ja töissä, joihinkin asioihin ei totu ikinä.
Taas vähän aikaa sitten vartiointiliikkeen mies pysäytti Mirjamin kassajonossa ja syytti kovaan ääneen varastamisesta.
"Kaikki ihmiset pysähtyivät toimissaan ja kääntyivät katsomaan kuin jotain elokuvaa. Hermostutti niin, että oli tulla kyyneleet silmiin! Mä en ole koskaan varastanut mitään."
Takahuoneessa videokuva paljasti syyn epäilyyn: Mirjami oli kohentanut raskasta hamettaan lantiolta ja vartija hahmottanut tilanteen ilmiselväksi myymälävarkaudeksi.
Helpommallakin voisi päästä, ehkä. Romanipukuun pukeutuminen on valinta. Samalla, kun nuori tyttö päättää tunnustaa omaa kulttuuriaan julkisesti, hän valitsee loppuiäkseen myös leimautumisen, syrjinnän ja sen, että työnsaanti vaikeutuu.
Vanhemmat neuvoivat Mirjamia, että päätös kannattaisi lykätä lukion loppuun. "Mutta mä olin täällä melkein viimeinen, jolla ei vielä ollut hameita."
Mirjami ei malttanut odottaa. Abikevään viimeiset kuukaudet hän kuunteli prinsessakommentteja koulun käytävillä ja yritti mahtua pulpetin taakse isossa hameessa.
Toista vaihtoehtoa hän ei silti edes harkinnut. "En mä voisi elää itseni kanssa niin, että kieltäisin sen, mikä kuuluu kaikista näkyvimmin kulttuuriini."
Tilanne on epäreilu: hylätäkö oma kulttuuriperintö vai tulla syrjityksi?
"Just noin mä sen ajattelen", Mirjami toteaa rauhallisesti ja alkaa pukea Sofialle ulkovaatteita.
Lapsi autoon ja helmat jotenkin ratin taakse. Illaksi Mirjami ajaa Pikku-Huopalahteen vanhempien, Mirandan ja Urpon luokse. Perhe on rakas. Vaikka Mirjamilla on "omat huoneet", oma perhe ja koti, vanhemmilla tulee käytyä monta kertaa viikossa.
Kaksi viikkoa myöhemmin Mirjamilla on uutisia. Pikkusisko Milaja, 18, kulkee ensimmäisiä päiviään romanipuvus sa. Siskoaan tummempi ja räiskyvämpi Milaja on innoissaan.
"Lauantaina laitoin hameet. Mulla on selkä aivan kipeänä, oikein pistelee lihaksia!"
"Niin se on aina! Ensimmäiset kaksi viikkoa menee siihen painoon tottumiseen", Mirjami vahvistaa.
Lähihoitajaksi opiskeleva Milaja asuu vielä vanhempien luona, samoin kuin vuotta vanhempi Henry-veli, josta tulee pianonvirittäjä.
Vanhempien koti on toisinto Mirjamin asunnosta: nahkasohvat, kukka-asetelmat ja komeakehyksiset peilit samaa tyylisuuntaa. Puhe pulppuaa valtoimenaan tyttöjen laittaessa kahvipöytää. Hameista riittää juttua.
Paitsi että puku on painava ja sitä tuijotetaan, sen hankkiminen vaatii myös rahaa. Milaja tienasi omansa puurtamalla koko kesän Koskelan sairaalassa, hän hoiti vanhuksia ja aivovammapotilaita.
Kun puku sitten oli kaapissa valmiiksi hankittuna, se oli helppo vetäistä päälle hetken mielijohteesta, ilman sen kummempia juhlallisuuksia.
"Ja sitäpä ei ihan heti pois otetakaan", Milaja nauraa. Mutta miten kymmenen kilon hameissa jaksaa enää nostella mummoja sairaalassa?
"Ei siellä saa näitä käyttääkään. Periaatteessa voin kyllä käydä töissä muissa vaatteissa, pitää vaan olla varovainen, ettei kukaan näe." Kukaan - siis tuttu tai tuntematon romani.
Kulttuurin nyanssit aukeavat vähitellen, sivulauseissa. Esimerkiksi miestään Mirjami ei juuri mainitse kuin kysyttäessä.
"Mehän ei puhuta näistä asioista", hän selittää. Siis parisuhteesta, naimisiinmenosta tai lapsen syntymästä.
Viittaukset sukupuolisuuteen ovat sopimattomia eivätkä istu varsinkaan nuoren naisen suuhun. Ainakaan vanhempien ihmisten tai vastakkaisen sukupuolen kuullen. Häitäkään ei juhlita koko suvun voimin, vaan yksiin muuttaminen on nuoren parin oma asia.

Lue lisää

Kun vanhemmat ovat poissa, voidaan puhua tyttöjen asioista. Mitä romanitytöt tekevät lauantai-iltaisin?
Kavereiden ja sukulaistyttöjen kanssa kyläillään. "Me yleensä lauletaan paljon, kuunnellaan musiikkia. Välillä tulee poppia, välillä tulee suomalaista iskelmää, sehän on tosi hyvää tanssimusiikkia. Ja välillä romanimusiikkia."
Joskus käydään ravintolassa, tansseissa tai karaokessa. "Mutta jos me johonkin lähdetään, niin yleensä elokuviin. Vain muutamaan baariin pääsee varmasti sisään. Ei sitä jaksa loputtomiin, että pääsee sisään vain räkälöihin", Mirjami mainitsee.
Hämmästyttävän moni portsari on yhä autuaan tietämätön siitä, että romanipuvun perusteella syrjiminen on rikos, josta voi rapsahtaa sakot sekä työnantajalle että ovimiehelle itselleen. Kyllä sä voit tänne tulla mutta jätä hame narikkaan, on klassinen tervetulotoivotus, jota ei aina jaksa ottaa huumorilla.
Vaikka kaupungilla käydään toisinaan, alkoholinkäyttö on tytöille tabu.
"Se on ihan ehdoton! Pojilla se on enemmänkin niin, että kunhan ei tule kännissä vanhempien ihmisten eteen."
Muutenkin pojat saavat mennä ja tulla, tyttöjen paikka on kotona. "Eli tytöillä ei ole omaa elämää! Sitten kun ottaa miehen, se on niin kuin menis vankilasta toiseen vankilaan!" Milaja heittää ja nauraa päälle. Nauru ei aivan peitä pientä kapinaa.
"Ei se kaikilla noin ole", Mirjami protestoi. "Esimerkiksi Milajalle puhutaan koko ajan siitä että… " Milaja jatkaa saumattomasti: "… ei tarvitse ottaa miestä sen takia, että pääsisit katsomaan maailmaa. Kyllä sä saat olla vapaasti ja ottaa vaikka omat huoneet, saat olla itsenäinen.
Kun alkaa hämärtää, rauhallinen tyttöjen ilta vaihtuu äkisti äänekkääksi sukukokoukseksi. Isä Urpo käväisee eteisessä, tuo Mirjamin tyttären Sofian ja lähtee saman tien. Helena-täti tulee käymään lastensa, parikymppisen Dianan ja pienen Ternon kanssa.
Äiti palaa töistä, Helsingin sosiaalilautakunnan kokouksesta, ja päivittelee, leipoisiko ensin vai pesisikö pyykit. "Vähän harmittaa. Hävittiin niukasti." Kokouksessa on puitu vanhusten kotipalveluiden säästöjä.
"Ette te tähän aikaan enää rupea leipomaan", Milaja huolehtii. Mirjamin puhelin pirisee jatkuvasti, ranteessa puseron hihan alla.
Aikuisten naisten läsnäolo rauhoittaa kuitenkin sisarukset. Äiti ottaa paikan keskeltä sohvaa ja pitää tilanteen lankoja käsissään, tyttäret istuvat huoneen reunamille ja puuttuvat puheeseen vain harvakseltaan.
Äiti kyselee Milajan autokoulusta ja Mirjamin opiskelusuunnitelmista. Kun koulutuksesta puhutaan, Mirjamista kuoriutuu suorapuheinen tuleva poliitikko, äitinsä tytär, joka latelee sellaisia käsitteitä kuin koulutusmotivaatio ja kulttuurinen tuki.
Mirjami haluaisi romaninuorille oman kiintiön edes joihinkin korkeakouluihin. Jos ovet opettajan ammattiin eivät aukea reilun kahdeksikon lukiokeskiarvolla, ei ole ihme, että romaneja ei vielä nähdä yhteiskunnan vastuupaikoilla.
"On turhauttavaa, etten pääse eteenpäin, vaikka olen yksi harvoista ylioppilaista. Nythän romaneilla ei ole minkään näköisiä vaikutusmahdollisuuksia politiikassa tai sosiaalipolitiikassa! Jos mä pääsen tekemään tv- tai radiotyötä, niin haluan kyllä tehdä muutaman asian selväksi."
Miranda-äiti myhäilee vieressä. Hän luottaa tyttäriensä elämänvalintoihin, vaikka väittää samalla, ettei ole pyrkinyt näitä kovin määrätietoisesti ohjailemaan.
Koulutuskiintiöistä hän on samaa mieltä: nyt eletään ylimenokautta - kouluttautuminen ja ammatin hankkiminen kiinnostaa yhä useampaa romaninuorta. Nyt jos koskaan tarvittaisiin tukea sille, että heitä päätyisi myös korkeakouluihin.
Samalla vähemmistö tulisi tutummaksi valtaväestölle: romani viraston tiskin takana, opettajana tai yliopiston käytävällä ei olisi enää kummajainen. Eikä yhteisö näyttäisi niin sulkeutuneelta ulospäin.
Aiemmin sulkeutuminen oli tietoista. Vielä 70-luvulla romanit pyrittiin sulauttamaan valtaväestöön, ja monet vanhemmat suhtautuivat kielteisesti lasten koulunkäyntiin siksi, että oman kulttuurin pelättiin rapautuvan.

Lueskelija...... kirjoitti:

Kun vanhemmat ovat poissa, voidaan puhua tyttöjen asioista. Mitä romanitytöt tekevät lauantai-iltaisin?
Kavereiden ja sukulaistyttöjen kanssa kyläillään. "Me yleensä lauletaan paljon, kuunnellaan musiikkia. Välillä tulee poppia, välillä tulee suomalaista iskelmää, sehän on tosi hyvää tanssimusiikkia. Ja välillä romanimusiikkia."
Joskus käydään ravintolassa, tansseissa tai karaokessa. "Mutta jos me johonkin lähdetään, niin yleensä elokuviin. Vain muutamaan baariin pääsee varmasti sisään. Ei sitä jaksa loputtomiin, että pääsee sisään vain räkälöihin", Mirjami mainitsee.
Hämmästyttävän moni portsari on yhä autuaan tietämätön siitä, että romanipuvun perusteella syrjiminen on rikos, josta voi rapsahtaa sakot sekä työnantajalle että ovimiehelle itselleen. Kyllä sä voit tänne tulla mutta jätä hame narikkaan, on klassinen tervetulotoivotus, jota ei aina jaksa ottaa huumorilla.
Vaikka kaupungilla käydään toisinaan, alkoholinkäyttö on tytöille tabu.
"Se on ihan ehdoton! Pojilla se on enemmänkin niin, että kunhan ei tule kännissä vanhempien ihmisten eteen."
Muutenkin pojat saavat mennä ja tulla, tyttöjen paikka on kotona. "Eli tytöillä ei ole omaa elämää! Sitten kun ottaa miehen, se on niin kuin menis vankilasta toiseen vankilaan!" Milaja heittää ja nauraa päälle. Nauru ei aivan peitä pientä kapinaa.
"Ei se kaikilla noin ole", Mirjami protestoi. "Esimerkiksi Milajalle puhutaan koko ajan siitä että… " Milaja jatkaa saumattomasti: "… ei tarvitse ottaa miestä sen takia, että pääsisit katsomaan maailmaa. Kyllä sä saat olla vapaasti ja ottaa vaikka omat huoneet, saat olla itsenäinen.
Kun alkaa hämärtää, rauhallinen tyttöjen ilta vaihtuu äkisti äänekkääksi sukukokoukseksi. Isä Urpo käväisee eteisessä, tuo Mirjamin tyttären Sofian ja lähtee saman tien. Helena-täti tulee käymään lastensa, parikymppisen Dianan ja pienen Ternon kanssa.
Äiti palaa töistä, Helsingin sosiaalilautakunnan kokouksesta, ja päivittelee, leipoisiko ensin vai pesisikö pyykit. "Vähän harmittaa. Hävittiin niukasti." Kokouksessa on puitu vanhusten kotipalveluiden säästöjä.
"Ette te tähän aikaan enää rupea leipomaan", Milaja huolehtii. Mirjamin puhelin pirisee jatkuvasti, ranteessa puseron hihan alla.
Aikuisten naisten läsnäolo rauhoittaa kuitenkin sisarukset. Äiti ottaa paikan keskeltä sohvaa ja pitää tilanteen lankoja käsissään, tyttäret istuvat huoneen reunamille ja puuttuvat puheeseen vain harvakseltaan.
Äiti kyselee Milajan autokoulusta ja Mirjamin opiskelusuunnitelmista. Kun koulutuksesta puhutaan, Mirjamista kuoriutuu suorapuheinen tuleva poliitikko, äitinsä tytär, joka latelee sellaisia käsitteitä kuin koulutusmotivaatio ja kulttuurinen tuki.
Mirjami haluaisi romaninuorille oman kiintiön edes joihinkin korkeakouluihin. Jos ovet opettajan ammattiin eivät aukea reilun kahdeksikon lukiokeskiarvolla, ei ole ihme, että romaneja ei vielä nähdä yhteiskunnan vastuupaikoilla.
"On turhauttavaa, etten pääse eteenpäin, vaikka olen yksi harvoista ylioppilaista. Nythän romaneilla ei ole minkään näköisiä vaikutusmahdollisuuksia politiikassa tai sosiaalipolitiikassa! Jos mä pääsen tekemään tv- tai radiotyötä, niin haluan kyllä tehdä muutaman asian selväksi."
Miranda-äiti myhäilee vieressä. Hän luottaa tyttäriensä elämänvalintoihin, vaikka väittää samalla, ettei ole pyrkinyt näitä kovin määrätietoisesti ohjailemaan.
Koulutuskiintiöistä hän on samaa mieltä: nyt eletään ylimenokautta - kouluttautuminen ja ammatin hankkiminen kiinnostaa yhä useampaa romaninuorta. Nyt jos koskaan tarvittaisiin tukea sille, että heitä päätyisi myös korkeakouluihin.
Samalla vähemmistö tulisi tutummaksi valtaväestölle: romani viraston tiskin takana, opettajana tai yliopiston käytävällä ei olisi enää kummajainen. Eikä yhteisö näyttäisi niin sulkeutuneelta ulospäin.
Aiemmin sulkeutuminen oli tietoista. Vielä 70-luvulla romanit pyrittiin sulauttamaan valtaväestöön, ja monet vanhemmat suhtautuivat kielteisesti lasten koulunkäyntiin siksi, että oman kulttuurin pelättiin rapautuvan.

Lue lisää

Nykyään puhutaan integraatiosta, ei assimilaatiosta eli sulautumisesta. Silti jokainen romaninuori joutuu miettimään, jaksaako kantaa näkyvästi oman kulttuurinsa tunnusmerkkejä ja samalla lähteä aktiivisesti mukaan yhteiskunnan toimintaan. Siihen vaaditaan lujaa itsetuntoa ja viileitä hermoja.
"Saa tottua olemaan kuin kala akvaariossa", Miranda kuvaa omia kokemuksiaan. Moni tyttö jättää hameet pukematta.
Kirkas sunnuntai-iltapäivä Kannelmäessä. Ovessa lukee Hagert, kauniisti puulaattaan kaiverrettuna. Isoisä Pekka täyttää 68. Helena ja Miranda ovat kutsuneet suvun koolle. "Vain ihan lähisuku, me sisarukset ja meidän perheemme. Vaikka siitähän tulee jo melkein sata ihmistä", Miranda nauraa.
Pienessä kerrostaloasunnossa on väkeä kymmenittäin ja pöytä koreana. Milaja ja Diana tiskaavat isot esiliinat edessä.
Naiset ovat ryhmittyneet keittiön tuntumaan, miehet olohuoneeseen. Se kuuluu asiaan. "Onko akat syöneet mitään?" keittiön puolelta huudellaan jo kolmatta kertaa sivusohvalla istuvalle riville vanhempia rouvia.

Olohuoneessa, miesten puolella, seurataan televisiosta yleisurheilua ja käydään parvekkeella tupakalla. Terno esittelee Pekka-ukille keltaista kännykkäänsä.

Ruokapöytä muistuttaa olennaisesta, kaikessa tuttuudessaan. Perussuomalaista juhlaruokaa: Perunaa ja paistia. Suolalohta, sienisalaattia, maksapasteijaa. Täytekakkua ja kahvileipää.

Mirjami ei elä kahden kulttuurin välissä - kuten ei kukaan muukaan Suomen romaneista. Hän elää suomalaisessa romanikulttuurissa. Miten Mirjami itse sanoikaan?

"Mulle on tärkeää, että ihmisiä arvostetaan omana itsenään, ei ulkonäön perusteella. Valtaväestön nuoret eivät ajattele näitä asioita niin paljon, koska heidän ei tarvitse. Heidät otetaan yksilöinä."

Koulu yllättää romanilapsen
Pikku Sebastian tulee omaksumaan vanhempiensa ja sukunsa tavat pienestä pitäen. Hän oppii, että
isovanhempia teititellään ja arvostetaan, heidän mielipiteitään kuunnellaan ja henkilökohtaisia
tavaroita kunnioitetaan. Hän tulee näkemään monta romaniperhettä, jotka hoitavat vanhuksensa
kotonaan.
Marian ja Leevin esikoisen varhaislapsuus tulee kuitenkin poikkeamaan monen muun romanilapsen
elämästä.
– Aion viedä Sebastianin ensi syksynä päivähoitoon, kun jatkan opintojani, Maria sanoo. – Esikoulu
ei mielestäni yksin riitä.
Marialla on takanaan vuoden opinnot Etelä-Karjalan Ammattiopiston liiketalousyksikössä, ja edessä
on vielä kaksi vuotta merkonomin tutkintoon.
Perinteisesti romaniperheet hoitavat lapsensa kotona.
– Se ei ole kritiikkiä päivähoitojärjestelmää kohtaan, vaan vallitseva käytäntö, Maria selventää. Usein
romanilapsi elää seitsemän ensimmäistä vuottaan yksinomaan muiden romanien parissa.
Valtaväestöön hän tutustuu satunnaisesti kaupassa tai pihalla.
– Minusta olisi hyvä, jos romanilapsi tottuisi jo varhain siihen, että hän on erilainen, eikä vasta
koulussa, Maria pohtii. Valkolaisetkin tottuisivat romanilapseen.
Monelle romanilapselle koulu on yllätys, suorastaan kulttuurisokki. Valtaväestön tavat ovat erilaiset,
eikä suomen kielikään välttämättä suju romanilapselta yhtä hyvin kuin muilta. Maria ei varmaankaan
toivo, että Sebastian kertoisi kotona saman tarinan kuin ensimmäisen luokkansa aloittanut
sukulaispoika kertoi muutama vuosi sitten: – Ne kutsui minua koulussa manneksi, mutta minä
sanoin, että minun nimi on Henry.
Kuinka aiot valmistaa Sebastiania kohtaamaan kovan maailman?
– Hyvä kysymys, nuori, vahva nainen sanoo hetken päästä vakavasti. – Itsetunnon ja identiteetin
löytäminen vaatii romanilapsen kohdalla kaksinkertaisen työn. Hänet on saatava uskomaan, että
hänkin on ihminen.
Peruskoulun ja kymppiluokan käyneenä Maria aikoo istuttaa lapsensa koulun penkille ja patistaa
ammatin hankkimiseen. Voihan olla, että joskus myöhemmin nykyistä isompi osa romaninuoren
itsetunnosta kehittyy työnteon ja sosiaalisen hyväksynnän kautta.
Työn saanti vaikeaa
Iltapäivällä Marian ja Leevin puhelin soi, ja ystävät ilmoittavat tulostaan. Asunto täyttyy vieraasta
murteesta ja tyylipuhtaista saappaista, pienten lasten jokeltelusta ja hevostarinoista. Katsomme
lyhyen videon Lappeenrannan nuorista ja heidän viinanhuuruisesta perjantai-illastaan viisitoista
vuotta sitten. Ruudussa vilahtaa tuttuja mustalaisnuoria, ja vieraat pohtivat heidän nykyvaiheitaan.
Tässä vaiheessa uskallan jo käyttää sanaa mustalainen pelkäämättä loukkaavani ketään. Jos haluan
olla varman päälle, puhun romaneista.
Keskustelu kiihtyy, ja joudun tahtomattani etsimään vastauksia kysymyksiin, jotka ovat olleet
valkolaisten huulilla miesmuistista asti: Miksi mustalaiset eivät käy koulujaan loppuun? Miksi he eivät
mene töihin? Voiko mustalaisiin luottaa?
– Miksi hankkia kallis koulutus, kun metsäsavottaan pääsee ilman koulujakin.
– En päässyt edes ilmaiseen työharjoitteluun, miten ihmeessä joku ottaisi palkalliseen työhön?
– Lappeenrannassa voi tehdä vain yhdessä kaupassa rauhassa ostoksia. Muualla seurataan aina
perässä.
– Nyt uskallan ottaa minua kiinnostavan esineen käteen ja kosketella sitä, vaikka en heti aikoisikaan
ostaa sitä. Ennen kiersin sellaiset esineet kaukaa.
– Sovin työnantajan kanssa, että olen espanjalainen. Siten pääsin myyntityöhön.
Moni kuulemani heitto on tahallisen provosoiva, mutta silti ne mietityttävät. Tuulesta temmattuja ne
eivät ole.
Leevi sen sijaan kommentoi omaa elämäänsä muita rauhallisemmin: – Valmistuin merkantiksi 90-
luvun lopulla, mutta siitä lähtien olen ollut lähes koko ajan työtön. Minullekin oli sovittu
harjoittelupaikka, mutta kun työpaikalle ilmoitettiin, että olen mustalainen, paikkaa ei enää
ollutkaan.

Lueskelija....... kirjoitti:

Koulu yllättää romanilapsen
Pikku Sebastian tulee omaksumaan vanhempiensa ja sukunsa tavat pienestä pitäen. Hän oppii, että
isovanhempia teititellään ja arvostetaan, heidän mielipiteitään kuunnellaan ja henkilökohtaisia
tavaroita kunnioitetaan. Hän tulee näkemään monta romaniperhettä, jotka hoitavat vanhuksensa
kotonaan.
Marian ja Leevin esikoisen varhaislapsuus tulee kuitenkin poikkeamaan monen muun romanilapsen
elämästä.
– Aion viedä Sebastianin ensi syksynä päivähoitoon, kun jatkan opintojani, Maria sanoo. – Esikoulu
ei mielestäni yksin riitä.
Marialla on takanaan vuoden opinnot Etelä-Karjalan Ammattiopiston liiketalousyksikössä, ja edessä
on vielä kaksi vuotta merkonomin tutkintoon.
Perinteisesti romaniperheet hoitavat lapsensa kotona.
– Se ei ole kritiikkiä päivähoitojärjestelmää kohtaan, vaan vallitseva käytäntö, Maria selventää. Usein
romanilapsi elää seitsemän ensimmäistä vuottaan yksinomaan muiden romanien parissa.
Valtaväestöön hän tutustuu satunnaisesti kaupassa tai pihalla.
– Minusta olisi hyvä, jos romanilapsi tottuisi jo varhain siihen, että hän on erilainen, eikä vasta
koulussa, Maria pohtii. Valkolaisetkin tottuisivat romanilapseen.
Monelle romanilapselle koulu on yllätys, suorastaan kulttuurisokki. Valtaväestön tavat ovat erilaiset,
eikä suomen kielikään välttämättä suju romanilapselta yhtä hyvin kuin muilta. Maria ei varmaankaan
toivo, että Sebastian kertoisi kotona saman tarinan kuin ensimmäisen luokkansa aloittanut
sukulaispoika kertoi muutama vuosi sitten: – Ne kutsui minua koulussa manneksi, mutta minä
sanoin, että minun nimi on Henry.
Kuinka aiot valmistaa Sebastiania kohtaamaan kovan maailman?
– Hyvä kysymys, nuori, vahva nainen sanoo hetken päästä vakavasti. – Itsetunnon ja identiteetin
löytäminen vaatii romanilapsen kohdalla kaksinkertaisen työn. Hänet on saatava uskomaan, että
hänkin on ihminen.
Peruskoulun ja kymppiluokan käyneenä Maria aikoo istuttaa lapsensa koulun penkille ja patistaa
ammatin hankkimiseen. Voihan olla, että joskus myöhemmin nykyistä isompi osa romaninuoren
itsetunnosta kehittyy työnteon ja sosiaalisen hyväksynnän kautta.
Työn saanti vaikeaa
Iltapäivällä Marian ja Leevin puhelin soi, ja ystävät ilmoittavat tulostaan. Asunto täyttyy vieraasta
murteesta ja tyylipuhtaista saappaista, pienten lasten jokeltelusta ja hevostarinoista. Katsomme
lyhyen videon Lappeenrannan nuorista ja heidän viinanhuuruisesta perjantai-illastaan viisitoista
vuotta sitten. Ruudussa vilahtaa tuttuja mustalaisnuoria, ja vieraat pohtivat heidän nykyvaiheitaan.
Tässä vaiheessa uskallan jo käyttää sanaa mustalainen pelkäämättä loukkaavani ketään. Jos haluan
olla varman päälle, puhun romaneista.
Keskustelu kiihtyy, ja joudun tahtomattani etsimään vastauksia kysymyksiin, jotka ovat olleet
valkolaisten huulilla miesmuistista asti: Miksi mustalaiset eivät käy koulujaan loppuun? Miksi he eivät
mene töihin? Voiko mustalaisiin luottaa?
– Miksi hankkia kallis koulutus, kun metsäsavottaan pääsee ilman koulujakin.
– En päässyt edes ilmaiseen työharjoitteluun, miten ihmeessä joku ottaisi palkalliseen työhön?
– Lappeenrannassa voi tehdä vain yhdessä kaupassa rauhassa ostoksia. Muualla seurataan aina
perässä.
– Nyt uskallan ottaa minua kiinnostavan esineen käteen ja kosketella sitä, vaikka en heti aikoisikaan
ostaa sitä. Ennen kiersin sellaiset esineet kaukaa.
– Sovin työnantajan kanssa, että olen espanjalainen. Siten pääsin myyntityöhön.
Moni kuulemani heitto on tahallisen provosoiva, mutta silti ne mietityttävät. Tuulesta temmattuja ne
eivät ole.
Leevi sen sijaan kommentoi omaa elämäänsä muita rauhallisemmin: – Valmistuin merkantiksi 90-
luvun lopulla, mutta siitä lähtien olen ollut lähes koko ajan työtön. Minullekin oli sovittu
harjoittelupaikka, mutta kun työpaikalle ilmoitettiin, että olen mustalainen, paikkaa ei enää
ollutkaan.

Lue lisää

Romanimiehen äänessä ei silti kaiu katkeruus, tai sitten pitkäaikaistyöttömyys on jo muuttunut
arjeksi. Ennen kaikkea hän vaikuttaa nuoresta iästään huolimatta ihailtavan aikuismaiselta.
Yksi selitys löytynee selvästä minäkuvasta: Leevi on perheellinen ja paljasjalkainen
lappeenrantalainen, joka tuntee kotikaupunkinsa jokaisen kadunkulman ja ihmiset.
– Vesikään ei ole missään niin hyvää kuin täällä, hän naurahtaa.
Jalkapalloa ja Salattuja elämiä
Leif Åkerlundin, Maria Frimanin ja Sebastian Frimanin ruokapöydässä voi puhua politiikasta ja Jari
Sillanpäästä. Sen ääressä kuulee myös mustalaisvitsejä.
– Arvid korjasi autoaan tienlaidassa auton nokkapelti auki. Toinen mustalainen huomasi auton,
pysähtyi ja sanoi autoa korjaavalle toiselle mustalaiselle, että oota vähän, mie otan vasaran, rikon
ikkunan ja otan radion, Leevi kertoo ja saa meidät kaikki nauramaan. Juttelemme myös, miten
romaninuoret perustavat perheen.
– Tyttö ja poika karkaavat. He ovat ”karussa” muutaman viikon odotellen vanhempien ihmisten
hyväksyntää. Kun he tulevat ensimmäistä kertaa vanhempiensa luo, he ovat nainen ja mies eli akka
ja ukko, Maria kuvaa. Naimisiin mennään lähinnä uskonnollisista syistä.
Kysyessäni avainkaulalapsista Leevi kysyy, mitä ne ovat. Vastaukseni saa Marian ihmettelemään:
– Vaikka minunkin vanhempani ovat aina olleet töissä, en ole koskaan ollut yksin. Romanit ovat
tottuneet pitämään yhdessä lapsistaan huolta; kasvatusvastuu ei tule vain vanhempien
kannettavaksi.
Mikähän Sebastianista tulee isona?
– Sähkömies tai puutarhuri, Maria maalailee. Juuri nyt rauhallista poikaa kiinnostavat olohuoneessa
seisova kukkaruukku ja tietokoneen sähköjohdot.
– Tai jalkapalloilija, Leevi ehdottaa.
Urheilu tuntuisi luontevalta, sillä Leevi on itse viettänyt oman lapsuutensa Lappeenrannan
urheilukentillä.
– Moni muistaa minut vieläkin urheilijana, monilahjakkuus kertoo vaatimattomasti. Mitaleja on
kertynyt kuulemma seitsemisenkymmentä. – Puukäsityönopettaja vei minut kerran välitunnilla
metsään harjoittelemaan keihäänheittoa. Oli kuullut, että heitän hyvin ja halusi nähdä.
Sen jälkeen opettaja kyyditsi omaa sukulaispoikaansa ja Leeviä urheilukentille, hankki varusteita ja
kannusti urheilun pariin. 14-vuotiaana tämä oli keihäänheiton Suomen mestaruuskisoissa kuudes.
Jääkiekko, pituushyppy, kuulantyöntö, juoksu ja keihäänheitto ovat jo taakse jäänyttä elämää.
Nykyisin Leevi on keskittynyt jalkapalloon. Hän on FC Joutsenon Panttereiden oikea laitapakki ja
joukkueen ainoa romani. Mukana on myös pari venäläistä, muut ovat valkolaisia.
Mariaa ei häiritse avopuolison treenit ja pelimatkat, päinvastoin.
– Minusta on hyvä, että on jokin harrastus.
Marian ja Leevin arki ei täyty, ainakaan toistaiseksi, lapsen harrastuksista ja omista iltamenoista.
Aikaa jää siten myös televisiolle. Leevi seuraa mieluiten Prismaa ja Avaraa luontoa, Maria Frendejä ja
Salattuja elämiä. Joskus ohjelmat kuohuttavat romanimieltä.
– Salatuissa elämissä oli jakso, jossa Jenni pani omat ja lapsen vaatteet yhtä aikaa pesukoneeseen,
Maria kertoo.
– Eräs ystäväni oli huomannut saman asian.
Nyt ymmärrän, miksi Maria oli hämillään: romaniperheessä puhtaus ei ole pelkkää konkretiaa.
Lasten vaatteet pestään erikseen, aina.
Sebastian nauraa, eikä usko. Leif koppaa lapsen syliin.

"Romani All Stars, mahdoton ajatus. Tasa-arvovaatimus on niin ehdoton, että siitä tulisi paljon kielteistä palautetta. Ei ihmisiä voi listata. Toisaalta sitäkin kuvaa voisi laajentaa, kuka on romani. On perinteisesti pukeutuvia, pukeutumattomia, puoliromaneja. Monessa suomalaisessa on romaniverta."

Pakko tarkistaa. Tsekkaus lähipiiriin tuottaa heti kolme neljäsosaromania.

Monen isovanhemmat ovat siis osallistuneet Suomen sotiin mutta saaneet kotiinpaluulahjaksi lain, jonka nimissä heidän lapsiaan pakkohuostaanotettiin vielä 1970-luvulla. Ei ihme, jos myös romaneilla on ennakkoluuloja.

"Toisaalta jos vertaa esimerkiksi Itä-Eurooppaan, missä romanit elävät parhaimmillaan slummeissa, Suomen asiat ovat hyvin."

Kun EU laajenee, sen kymmenestä miljoonasta romanista tulee suurin eurooppalainen vähemmistö.

"EU voi kaventaa kurjuuskuilua, mutta paikallinen poliittinen tahto on edelleen haaste. Suomi on osallistunut aktiivisesti EU:n romanioikeuskysymyksiin", hän jatkaa.

Esimerkiksi Miranda Vuolasranta, neuvottelukunnan aiempi pääsihteeri, työskentelee Strasbourgissa Euroopan neuvoston palveluksessa.

Ovet aukenevat siis heillekin. Tai on niitä ovia ainakin raollaan.

8.4. vietetään kansainvälistä romanikulttuuripäivää.

Lueskelija....... kirjoitti:

"Romani All Stars, mahdoton ajatus. Tasa-arvovaatimus on niin ehdoton, että siitä tulisi paljon kielteistä palautetta. Ei ihmisiä voi listata. Toisaalta sitäkin kuvaa voisi laajentaa, kuka on romani. On perinteisesti pukeutuvia, pukeutumattomia, puoliromaneja. Monessa suomalaisessa on romaniverta."

Pakko tarkistaa. Tsekkaus lähipiiriin tuottaa heti kolme neljäsosaromania.

Monen isovanhemmat ovat siis osallistuneet Suomen sotiin mutta saaneet kotiinpaluulahjaksi lain, jonka nimissä heidän lapsiaan pakkohuostaanotettiin vielä 1970-luvulla. Ei ihme, jos myös romaneilla on ennakkoluuloja.

"Toisaalta jos vertaa esimerkiksi Itä-Eurooppaan, missä romanit elävät parhaimmillaan slummeissa, Suomen asiat ovat hyvin."

Kun EU laajenee, sen kymmenestä miljoonasta romanista tulee suurin eurooppalainen vähemmistö.

"EU voi kaventaa kurjuuskuilua, mutta paikallinen poliittinen tahto on edelleen haaste. Suomi on osallistunut aktiivisesti EU:n romanioikeuskysymyksiin", hän jatkaa.

Esimerkiksi Miranda Vuolasranta, neuvottelukunnan aiempi pääsihteeri, työskentelee Strasbourgissa Euroopan neuvoston palveluksessa.

Ovet aukenevat siis heillekin. Tai on niitä ovia ainakin raollaan.

8.4. vietetään kansainvälistä romanikulttuuripäivää.

Lue lisää

Dimitri, 22, ja Allan, 21

Allan aloittaa kahden armeijavuoden jälkeen työt myyntimiehenä. Dimitri harrastaa kilpatanssia ja ajaa tilausajobussia. Titteleihin kuuluu mm. Suomen ja Norjan mestaruus. Koulu ja työt ovat molemmille itsestäänselvyyksiä.
Kappelin kahvila kylpee ilta-auringossa. Miten on mahdollista, että tiedän romaneista näin vähän? Aikaa kuluu ja kasettinauha loppuu kesken. Dimitri ja Allan Nyman ovat ylpeitä kulttuuristaan.

"Esimerkiksi vanhemman kunnioittaminen on meillä ihan erilaista. Aina kuunnellaan ja teititellään. Omat vanhemmat ovat esikuvia", tulee selkäytimestä.

"Jos vaikka ostan autoa, totta kai vanhempi tulee mukaan. Sillä on enemmän kokemusta ja se on viisaampi. Menee se niinkin, että nuoremmat kunnioittaa meitä", Allan sanoo.

"Selkeimmin näkyy vaatekulttuuri, että pukeudutaan siististi ja säädyllisesti: takki, kauluspaita, kravatti ja stemmaavat värit. Ehdottomasti pitkät housut."

"Aina mennään juttusille, jos tavataan muita romaneja. Nuoria tai vanhoja, suomalaisia tai ulkomaalaisia. Vaikka toinen olisi miten huonona, sitä ei ikinä jätetä yksin. Jos vaikka mun siskolle tapahtuu jotain, niin se koskettaa koko sukua", hän jatkaa.

"Kesällä saatetaan ottaa asuntoauto ja lähteä kavereiden kanssa ajelemaan pitkin Pohjoismaita. Veri kiertää edelleen ihan eri lailla."

Onko miehillä enemmän vapauksia kuin naisilla?

"Totta kai. Tytöistä ollaan ihan eri lailla huolissaan. En laskisi siskojani iltamyöhällä mihinkään. Koulun jälkeen voin viedä kahvilaan tai leffaan. Ainoa hyvä puoli ravintoloiden syrjinnässä on, että nuoret tytöt ei pääse yksin sisään", Allan ironisoi.

Miehiä syrjitään harvemmin.

"Jos nyt joku tulee kyttäämään, niin vastataan jotain hauskaa. On se myös omasta asenteesta kiinni. Pitää osoittaa, että vaikka sä oot erilainen, sussa ei oo pelättävää."

Välillä käy silti niin, että ajetaan autolla ravintolan eteen, mutta portsari syyttää juopuneeksi. Viimeksi kokonainen kuntosali keskeytti treeninsä, kun serkut astuivat sisään.

"Esimerkiksi koulu on ottanut romanit hyvin sisään. Työelämä taas ei. Usein pitää tehdä tuplasti töitä, että ansaitsee saman kunnioituksen kuin muut", Dimitri sanoo.

"Sama oli armeijassa. Mutta koska oikeasti pidin siitä ja työ tuli sydämestä, kaikki ymmärsi, että omistaudun ja olen täsmällinen. Se on romanin temperamenttia. Kaikki rakkaudesta suuttumiseen tunnetaan voimakkaasti. Siitä syntyy myös upein musiikki", Allan sanoo.

"Kaikki ihmiset on erilaisia. Parasta on tulla juttelemaan. Myös romanikotiin on aina tervetullut. Hälinä ja show-meininki saattaa kummastuttaa, mutta kun siihen tottuu niin huomaa, että nää ihmisethän elää."

Lueskelija...... kirjoitti:

Dimitri, 22, ja Allan, 21

Allan aloittaa kahden armeijavuoden jälkeen työt myyntimiehenä. Dimitri harrastaa kilpatanssia ja ajaa tilausajobussia. Titteleihin kuuluu mm. Suomen ja Norjan mestaruus. Koulu ja työt ovat molemmille itsestäänselvyyksiä.
Kappelin kahvila kylpee ilta-auringossa. Miten on mahdollista, että tiedän romaneista näin vähän? Aikaa kuluu ja kasettinauha loppuu kesken. Dimitri ja Allan Nyman ovat ylpeitä kulttuuristaan.

"Esimerkiksi vanhemman kunnioittaminen on meillä ihan erilaista. Aina kuunnellaan ja teititellään. Omat vanhemmat ovat esikuvia", tulee selkäytimestä.

"Jos vaikka ostan autoa, totta kai vanhempi tulee mukaan. Sillä on enemmän kokemusta ja se on viisaampi. Menee se niinkin, että nuoremmat kunnioittaa meitä", Allan sanoo.

"Selkeimmin näkyy vaatekulttuuri, että pukeudutaan siististi ja säädyllisesti: takki, kauluspaita, kravatti ja stemmaavat värit. Ehdottomasti pitkät housut."

"Aina mennään juttusille, jos tavataan muita romaneja. Nuoria tai vanhoja, suomalaisia tai ulkomaalaisia. Vaikka toinen olisi miten huonona, sitä ei ikinä jätetä yksin. Jos vaikka mun siskolle tapahtuu jotain, niin se koskettaa koko sukua", hän jatkaa.

"Kesällä saatetaan ottaa asuntoauto ja lähteä kavereiden kanssa ajelemaan pitkin Pohjoismaita. Veri kiertää edelleen ihan eri lailla."

Onko miehillä enemmän vapauksia kuin naisilla?

"Totta kai. Tytöistä ollaan ihan eri lailla huolissaan. En laskisi siskojani iltamyöhällä mihinkään. Koulun jälkeen voin viedä kahvilaan tai leffaan. Ainoa hyvä puoli ravintoloiden syrjinnässä on, että nuoret tytöt ei pääse yksin sisään", Allan ironisoi.

Miehiä syrjitään harvemmin.

"Jos nyt joku tulee kyttäämään, niin vastataan jotain hauskaa. On se myös omasta asenteesta kiinni. Pitää osoittaa, että vaikka sä oot erilainen, sussa ei oo pelättävää."

Välillä käy silti niin, että ajetaan autolla ravintolan eteen, mutta portsari syyttää juopuneeksi. Viimeksi kokonainen kuntosali keskeytti treeninsä, kun serkut astuivat sisään.

"Esimerkiksi koulu on ottanut romanit hyvin sisään. Työelämä taas ei. Usein pitää tehdä tuplasti töitä, että ansaitsee saman kunnioituksen kuin muut", Dimitri sanoo.

"Sama oli armeijassa. Mutta koska oikeasti pidin siitä ja työ tuli sydämestä, kaikki ymmärsi, että omistaudun ja olen täsmällinen. Se on romanin temperamenttia. Kaikki rakkaudesta suuttumiseen tunnetaan voimakkaasti. Siitä syntyy myös upein musiikki", Allan sanoo.

"Kaikki ihmiset on erilaisia. Parasta on tulla juttelemaan. Myös romanikotiin on aina tervetullut. Hälinä ja show-meininki saattaa kummastuttaa, mutta kun siihen tottuu niin huomaa, että nää ihmisethän elää."

Lue lisää

Miriam, 24


”Olen vaatteiden kautta ylpeä siitä mitä olen, ja päätös kestää loppuiän. Kyse ei silti ole pelkistä vaatteista. Romanius on koko mun elämä.”
Ensimmäinen kertani romanikodissa. Siistiä. Ikkunoissa roikkuu kultaiset verhot ja pöydässä on kahvia, teetä, pannukakkua ja paljon sokeria. Ei tietoakaan mainstream-Ikeasta. Keittiö on täynnä sukulaisten valokuvia. Miriam Schwartzin lisäksi paikalla ovat sisko Milaja ja 4-vuotias Sofia.

"Haluan toimittajaksi. Se on paras keino vaikuttaa ennakkoluuloihin", Miriam aloittaa.

Hän kirjoitti ylioppilaaksi 1998 ja teki töitä mm. koulunkäyntiavustajana. Nyt hän lukee Ylen romaninkielisiä uutisia ja tekee dokumentteja TV1:n Basaariin.

"Eka dokumenttini käsitteli romanikuvaa vanhoissa Suomi-filmeissä. Tahdoin herättää keskustelua siitä, millaisia ennakkoluuloja ne ovat ruokkineet. Nyt tahtoisin opiskella tiedotusoppia."

Onko loukkaavaa sanoa mustalainen?

"Kaikki riippuu sanojan asenteesta. Romanista tulee heti ystävällisempi fiilis."

Kun kysyn uudesta romanikeskiluokasta, Miriamin ääni kohoaa.

"Mä en osaa ajatella sitä tolla lailla. Että olis jotenkin eri tasoisia romaneja. Voi olla vaikka professori, ja se on hieno juttu, mutta ikä on ainut kunnioitusperuste. Ei arvostusta lasketa rahassa, pitää olla sydämeltään sivistynyt."

Vaikka koulutus kehittyy, työelämä on edelleen kova paikka.

"Tarvitaan paljon yhteistyötä, että nuoret rohkaistuvat liikkeelle. Kun on koko ikänsä elänyt suvun keskellä ja omissa ympyröissä, sitä pelkää helposti, että tyrmätään. Toisaalta se pitää paikkansakin, myös vapaa-aikana. Kerran oltiin tyttöjen kanssa ulkona, eikä yksikään ravintola ottanut sisään. Siitä käytiin lopulta käräjät, ja me voitettiin. En silti usko, että se muutti suuria. Yksikin syytetty sanoi, että hameisiinhan mahtuu vaikka mitä aseita. Toinen kysyi, pitäisikö afrikkalaisetkin päästää sisään lannevaatteissa ja keihäs kädessä. Joo. Paljon on tekemistä."

Vaikka kansanpukua epäillään vielä Suomessa, ulkomailla kysytään usein, että vau, mikä toi on.

"Esimerkiksi kansainvälisissä konferensseissa saa olla ensin ihminen tai työntekijä, sitten vasta erikoisesti pukeutunut. Mietin taas yksi päivä, miten selittää ihmettelevälle lapselle, että sinne ja sinne ei voi kotikaupungissa mennä, koska ei pääse sisään. Kasva niin tiedät! Vaikka toisaalta, ehkä joskus tulee sekin päivä, että noita juttuja ei tarvitse miettiä."

Kokeillaanpa. Iso-Roobertinkadulla on uudehko karaokeravintola. Porhallan narikkaan hameissani.

"Saanks mie tulla laulamaan", kokeilen.

Portsarin vastaus hämmentää. Hän hymyilee leveästi ja toivottaa minut tervetulleeksi. Sama kohtaa minua suunnilleen jokaisen muunkin testaamani ravintolan kanssa.

Juon oluen ja lisään kierroksia. Pari viikkoa sitten avatussa rock-baarissa baarimestarinna meinaa sanoa jotain kävellessäni sisään. Hänen ilmeensä on varsin paljastava.

"Eiks teille ole romanit tervetulleita", kysyn olutta tilatessani. "Vai oonks mie ensimmäinen?"

Myyjä hätääntyy.

"Eh, ei. On ihan tervetulleita. Kyllä sä olet ensimmäinen, ei ole kukaan teikäläinen vielä käynyt täällä."

"Etkös sie pidä tummista? Sen verran pahasti sie minuu katoit kun mie tulin sisään."

Vaatetukseni valta yhdistettynä nenäkkyyteen ja piilotettuun syrjintäsyytökseen tehoaa. Myyjä katsoo minua koiranpennun katseella ja kohtelee loppuillan kuin mitäkin vip-asiakasta.

Viereisessä pöydässä istuu työkaverini muutaman vuoden takaa. Nyt, koko baarissa viettämäni kolmen tunnin aikana, hän ei tunnista minua.

Seuraani liittyy pari ystävää ja myöhemmin heidän juopunut tuttavapariskuntansa. Yritän vetää roolini romanina heille kunnialla läpi. Luultavasti en onnistu, sillä he haluavat minun ennustavan heille.

Hyvä on. Onneksi muistan jotakin kädestäennustamisesta. Otan miehen käden käteeni ja seurailen sormellani kämmenen viivoja.

"Sie rakastat. Siulle on jossain se oikea. Mutta et sie työstäsikään halua luopua. Vanhempana siun terveys pettää niin, että meinaat kuolla, on nimittäin tällainen katkos tässä siun elon viivassa."

Ennustan myös hänen ystävälleen. Palkkioksi saan euron.

Paljastettuani heille todellisen tehtäväni pariskunta kertoo, että yllättäen "ennustamani" asiat pitivät melko lailla paikkansa.

Suomi on sitoutunut moniin eri syrjinnänvastaisiin sopimuksiin niin maailman laajuisesti YK:ssa,
kuin Euroopan neuvostonkin yhteydessä. Valtiotason sopimukset eivät kuitenkaan aina poista
arkipäivän syrjintää, jota romanit joutuvat vielä usein kokemaan.

Työnhaku, asunnon vuokraus, kaupassa käynti tai ravintolaan meno ovat tilanteita, joissa romanit
usein kohtaavat syrjintää. Hienovaraisempana syrjintä tulee esiin ihmisten välisessä kanssakäymisessä.
Se ilmenee jopa ylikorostettuna hyväksyntänä ja erikoisuuden ihailuna; ” Olet ihan
hyvä ihminen vaikka olet mustalainen”.

Luulot ja uskomukset ja omat negatiiviset kokemukset luovat pohjaa syrjinnälle. Tilannetta ei
paranna romaneiden oma asenne, joka on usein jo valmiiksi puolustautumaan latautunut ja
hyökkäävä.

Ei ehkä ole helppoa uskoa, että syrjintää ja asenteita on. Ensin yleensä ajatellaan mitä syrjitty
on tehnyt huonosti tai peräti väärin. Se kolhii itsetuntoa ja edesauttaa syrjäytymistä.

Romanikulttuuri ja romanien elämäntapa itsessään sisältävät paljon syrjäytymistä edesauttavia
tekijöitä. Pelko siitä, että yhteiskunnan eri toimintoihin osallistuminen pakottaa hylkäämään
oman identiteettinsä ja oman kulttuuriperimänsä on estänyt romaneiden täysipainoista osallistumista
työhön ja koulutukseen.

Nuorten kohdalla varhain solmitut parisuhteet ja perheen perustaminen heikentävät mahdollisuuksia
opiskeluun ja asettavat nuoret liian aikaisin aikuisten maailmaan. Epäonnistuminen
parisuhteessa saattaa aiheuttaa usein muita ongelmia, esim. päihteiden väärinkäyttöä, useimmiten
miehillä. Päihderiippuvuus voi tuoda mukaan rikollisuuden. Päihdeongelmaiset ovat tietenkin
ongelmavyyhdin toinen ääripää, syrjäytymisen vaikutukset näkyvät arkipäivässä monin
eri tavoin.

Vuosisatainen yhteiskunnan rajamailla eläminen on jättänyt pysyvän muistijäljen romaneihin.
Se ilmenee alentuneena ja heikkona itsetuntona, joka on hyvä kasvualusta syrjäytymiselle.
Koulumaailmassa syrjäytyneisyyttä aiheuttavat ns.”armoviitoset”. Oppilaalle annetaan hyväksytty
arvosana, vaikka hänen tietonsa ja taitonsa eivät siihen riittäisikään. Opettajilla ei
välttämättä ole aikaa eikä keinoja selvittää lapsen ongelmia, oppimattomuuden syitä ja näin
he näennäisesti pääsevät molemmat helpommalla. Heikko pohja vaikeuttaa entisestään uuden
oppimista ja aiheuttaa lopulta kiinnostuksen menetyksen kouluun ja oppimiseen.

Luterilaista jäykkyyttä

Tarita Lindholm on Rekolan seurakunnan jäsen. Hän on asunut koko ikänsä Havukosken ja Asolan seuduilla. Lapsesta saakka hän on käynyt aina joulukirkossa kotiseurakuntansa Rekolan Pyhän Andreaan kirkossa.

Hän noudattaa perinnettä yhä mielellään oman perheensä kanssa. Samassa kirkossa hänet on vihitty avioliittoon. Taritalla on luterilaisten seurakuntien tarjonnasta lähes pelkästään hyviä muistoja.

— Tosin yläasteikäisenä inhosin kevätkirkkoja, sillä niissä puhunut pappi tuntui saarnaavan kesälomaa odottavien koululaisten kiusaksi loputtoman pitkään, hän muistelee naureskellen.

Vaikka Roosa ja Tarita suhtautuvat luterilaisuuteen myönteisesti, niin siitä huolimatta he vierastavat luterilaisten tilaisuuksien jäykkyyttä. Kaavamaisessa jumalanpalveluksessa on heidän mielestään vaikea kokea aitoa lähimmäisyyttä ja yhteisöllisyyttä.

Taritan mielestä läheisyyttä on vaikea tavoittaa, jos kirkon penkissä robottimaisesti istuva vierustoveri ei tervehdi toista ihmistä.

— Korson helluntaiseurakunnan tilaisuuksissa minua viehättää lämmin ja välitön ilmapiiri. Olen alusta saakka tuntenut itseni tasavertaiseksi muiden seurakuntalaisten kanssa, Tarita kuvailee kokemuksiaan.

Roosa puolestaan on huomannut ilolla, että nykyisin luterilainen kansankirkko pyrkii edistämään määrätietoisesti romanien asemaa yhteiskunnassa.

— Olen kokenut yhteistyön Vantaan seurakuntien yhteisen diakoniatyön kanssa erittäin tärkeäksi. Vuotuinen kesäleiri on monille vantaalaisille romaneille vuoden kohokohta, sillä se on usein ainoa paikka tavata suuremmalla joukolla ajan kanssa muita romaneja, Roosa muistuttaa.

Suvaitsevaisuutta

Roosa Åkerlund ei arvele uskonnollisuutensa sisällön muuttuneen vuosien myötä, vaikka hän käy nykyisin harvoin hengellisissä tilaisuuksissa.

Tarita Lindholm muistelee nuorempana ajatelleensa, että usko on sinänsä hyvä asia, mutta sillä ei voi olla mitään roolia nuorten elämässä.

— Murrosikäisenä ajatteluni oli monissa asioissa mustavalkoista. Teininä järkytyin suuresti nähdessäni tupakkaa polttavan papin. Se ei mielestäni ollut lainkaan sopivaa, sillä mielsin tuolloin papit virheettömiksi yli-ihmisiksi.

Nykyisin Tarita kertoo pilke silmäkulmassa muuttuneensa nuoruusvuosiaan huomattavasti suvaitsevaisemmaksi.

— En vaadi enää keneltäkään täydellisyyttä. Ja myös papit ovat inhimillisiä ihmisiä, Tarita toteaa.

Tärkeää on vaatetus ja vanhempien kunnioitus
Sigrid ja hänen miehensä Heikki Åkerlund, 74, ovat Vantaan vanhimpia romaneja. Siksi he ovat kuin viran puolesta huolissaan perinteisen mustalaiskulttuurin säilymisestä.

- Tärkeintä romanikulttuurissa on vaatetus, vanhempien kunnioitus ja se, että pitää kiinni kotiseudustaan. Siis se, ettei aiheuta toisille ongelmia, vaan tulee toimeen valtaväestön kanssa, Sigrid sanoo.

Sigridin vaatetukseen kuuluvat mustalaispuvun lisäksi näyttävät korut.

- Äitini vierastaa näin näyttäviä koruja, mutta minä pidän niistä. Joitakin koruista olen saanut suvun perintönä, ja toisia olen saanut lahjaksi lapsilta 50-, 60- ja 70-vuotispäivinäni.

- Vanhempien kunnioittaminen näkyy mustalaiskulttuurissa esimerkiksi siinä, ettei vanhempien kuullen saa puhua rivoja tai kiroilla.

Mustalainen vai romani?
Sigrid vakuuttaa, että vanhempi polvi haluaa pitää kiinni omasta kulttuuristaan ja käytöstavoistaan. Hän on pahoillaan siitä, että "pojasta polvi muuttuu".

- Nuoriso poikkeaa säännöistä, he ovat ruvenneet seikkailemaan valkolaisten kanssa.

Valkolaisille on puolestaan monet vuodet tolkutettu, ettei romaneja saa nimittää mustalaisiksi. Sigrid puhuu kuitenkin itsestään useimmiten mustalaisena. Mikä siis on oikein?

- Riippuu siitä, missä äänensävyssä meitä kutsutaan mustalaisiksi. Vanhastaan meikäläiset ovat olleet Suomessa mustalaisia, eikä siinä ole mitään vikaa. Romani-nimitys on paljon nuorempaa perua, perinteitä vaaliva mustalaisnainen kertoo.

Mustalaiskulttuurin päivää vietettiin romanileirillä ke 3.7.

Keväällä 2010 on lausuntovaiheessa myös Suomen ensimmäinen romanipoliittinen ohjelma, jonka jatkokäsittelystä peruspalveluministeri Paula Risikko päättää. Ohjelmassa ehdotetaan muun muassa, että opettajien koulutukseen sisällytettäisiin romanikulttuuria käsittelevä osio. Romanilasten koulutukseen osallistumisen vahvistaminen nähdään ohjelmassa painopistealueeksi.

Tämä on lapsiasiavaltuutetunkin mielestä tärkeää, jotta romanikotien ja koulujen välinen yhteistyö paranisi. Esimerkiksi poissaoloja ei pidä selittää kulttuurilla vaan niihin tulee puuttua samalla tavalla kuin muidenkin lasten poissaoloihin.

Romanitaustaisia työntekijöitä kouluun

Lapsiasiavaltuutetun tekemän selvityksen mukaan romanitaustaisilla koulunkäyntiavustajilla olisi suuri merkitys romanilasten koulunkäynnin kannalta. Marika Manner (15), Mirikli Långström (15) ja Leif Långström (12) pitävät ideaa hyvänä.

– Se auttaisi monia lapsia. Avustaja saisi olla nuori itsekin, jotta ymmärtäisi lasten ja nuorten tilannetta, sanoo Marika Manner.

– Suomalaisilla oppilailla on ennakkoluuloja. Sitten kun on ollaan tutustuttu, he saattavat sanoa, että et sinä ollut ollenkaan sellainen, kuin luulin, Mirikli Långström kertoo.

Marikalle ja Miriklille on tärkeää, että koulussa saa pukeutua kulttuurin mukaisesti

– Joustan sisäliikuntatunneilla ja pukeudun jumppa-asuun, koska siellä ei ole paikalla romaniaikuisia. Mutta jos liikutaan ulkona, haluan pitää romanipuvun, se on kulttuurisyy, sanoo Mirikli Långström.

Stipendi vahvistaa yhteistyön siemeniä

Etelä-Suomen alueellisen romanipoliittisen työryhmän sihteeri Malla Laiti kannustaa opettajia vahvistamaan lapsissa sellaisiakin arvoja, jotka kuuluvat romanikulttuuriin.

– Tällaisia ovat esimerkiksi ystävällisyys, seurallisuus, toisten huomioon otto. Erityisen hyvä keino romanilapsen kannustamisessa koulunkäyntiin voisi olla pieni päätösjuhlan stipendi. Sellainen, joka myönnettäisiin, jos numeromenestys ei anna siihen aihetta, vaikkapa vain pelkästä hyvästä käyttäytymisestä. Myös kotiin päin stipendeillä on suuri sitouttava merkitys, Malla Laiti pohtii.

"Tottakai he erottuisivat edelleen ulkonäkönsä perusteella. Kansanpuvusta luopuminen kuitenkin osoittaisi, että romani hyväksyy valtaväestön työkulttuurin ja haluaa tulla puolitiehen vastaan. Kyseessä olisi kädenojennus", Nykänen pohtii.

Viljanen kiistää väitteen. "On puppua, etteivät romanit kävisi töissä pukunsa takia. He ovat käyneet vuosikymmeniä töissä ja vaihtaneet vaatteet työpaikalla."

Janet Stobin-Blomerus on elävä esimerkki, sillä hän on vaihtanut kansanpukunsa bussinkuljettajan univormuun päivittäin jo 16 vuoden ajan.

"Työasun käyttö töissä ei tarkoita, että romanius häviäisi. Asussa ei kuitenkaan saa esiintyä toisten romaneiden läsnäollessa. Olen joutunut jättämään pari romanimummoa pysäkille, kun en kehdannut näyttäytyä heille."

Vaikka etnisin perustein harjoitettu syrjintä kiellettiin Suomessa lailla 1970-luvulla, on Stobin-Blomerus työssään kokenut sitä pukunsa takia. Johto on tehnyt selväksi, että työvaatteet vaihdetaan jo kotona. Kun Stobin-Blomerus työskenteli välillä työvuorosuunnittelussa, keksi työnantaja virkapukupakon myös suunnittelijoille.

Valtaväestön mielikuva romaneista on usein se, etteivät he tee töitä vaan laiskottelevat yhteiskunnan rahoilla. Viljanen korostaa, että romanien työmääritelmä on erilainen. Hän vertaili väitöskirjaansa varten romanirikollisista ja valtaväestöstä kirjoitettuja oikeuspsykiatrisia mielentilatutkimuslausuntoja. Psykiatri kirjoitti romaneista usein, ettei "henkilöllä ole minkäänlaista työhistoriaa". Omaelämäkerroista kävi kuitenkin ilmi, että romanit olivat tehneet elämässään kaikenlaista.

"Mikä on oikeaa työtä? Onko tutkijan työ jotenkin juhlallisempaa kuin mustalaisen hevoskauppa?", tutkija kysyy.

Opetushallituksen selvitys romanilasten perusopetuksen tilasta paljastaa, että lukuvuonna 2000-2001 luokalleen jäi viidesosa ja koulunkäynnin keskeytti viisi prosenttia kaikista romanioppilaista. Keskeyttäneiden määrä on suuri, sillä koko maan keskiarvo lähentelee nollaa.

"Meiltä on puuttunut valtaväestön kaltainen oppimisperinne. Koska ammatit ovat periytyneet sukupolvelta toiselle, ei muodollinen koulutus ole ollut tärkeää", kertoo projektisihteeri Tuula Nyman Romaniväestön koulutusyksiköstä Opetushallituksesta.

Koulutustradition puuttuminen on johtanut joidenkin romaninuorten työttömyyteen ja syrjäytymiseen. Romanit ovatkin valtaväestön tavoin huolissaan lisääntyneestä rikollisuudesta ja huumeidenkäytöstä. Erona on se, että huonosti käyttäytyvä romani nähdään yleensä kulttuurinsa edustajana, valtaväestöön kuuluva taas yksilönä.

"Arvostan todella paljon romanien tekemää valistustyötä. Työltä viedään kuitenkin pohja pois, kun seuraavana päivänä iltapäivälehti kertoo, kuinka kaksi romania on puukotellut. Valistustyö ei ole turhaa, mutta se on turhauttavaa", miettii Nykänen.

"Vanhempien kunnioitusta korostavassa kulttuurissa vanhemmilla on suuri vastuu. Heidän pitäisi nykyistä enemmän painostaa lapsiaan lukemaan ja opiskelemaan."

Lueskelija....... kirjoitti:

"Tottakai he erottuisivat edelleen ulkonäkönsä perusteella. Kansanpuvusta luopuminen kuitenkin osoittaisi, että romani hyväksyy valtaväestön työkulttuurin ja haluaa tulla puolitiehen vastaan. Kyseessä olisi kädenojennus", Nykänen pohtii.

Viljanen kiistää väitteen. "On puppua, etteivät romanit kävisi töissä pukunsa takia. He ovat käyneet vuosikymmeniä töissä ja vaihtaneet vaatteet työpaikalla."

Janet Stobin-Blomerus on elävä esimerkki, sillä hän on vaihtanut kansanpukunsa bussinkuljettajan univormuun päivittäin jo 16 vuoden ajan.

"Työasun käyttö töissä ei tarkoita, että romanius häviäisi. Asussa ei kuitenkaan saa esiintyä toisten romaneiden läsnäollessa. Olen joutunut jättämään pari romanimummoa pysäkille, kun en kehdannut näyttäytyä heille."

Vaikka etnisin perustein harjoitettu syrjintä kiellettiin Suomessa lailla 1970-luvulla, on Stobin-Blomerus työssään kokenut sitä pukunsa takia. Johto on tehnyt selväksi, että työvaatteet vaihdetaan jo kotona. Kun Stobin-Blomerus työskenteli välillä työvuorosuunnittelussa, keksi työnantaja virkapukupakon myös suunnittelijoille.

Valtaväestön mielikuva romaneista on usein se, etteivät he tee töitä vaan laiskottelevat yhteiskunnan rahoilla. Viljanen korostaa, että romanien työmääritelmä on erilainen. Hän vertaili väitöskirjaansa varten romanirikollisista ja valtaväestöstä kirjoitettuja oikeuspsykiatrisia mielentilatutkimuslausuntoja. Psykiatri kirjoitti romaneista usein, ettei "henkilöllä ole minkäänlaista työhistoriaa". Omaelämäkerroista kävi kuitenkin ilmi, että romanit olivat tehneet elämässään kaikenlaista.

"Mikä on oikeaa työtä? Onko tutkijan työ jotenkin juhlallisempaa kuin mustalaisen hevoskauppa?", tutkija kysyy.

Opetushallituksen selvitys romanilasten perusopetuksen tilasta paljastaa, että lukuvuonna 2000-2001 luokalleen jäi viidesosa ja koulunkäynnin keskeytti viisi prosenttia kaikista romanioppilaista. Keskeyttäneiden määrä on suuri, sillä koko maan keskiarvo lähentelee nollaa.

"Meiltä on puuttunut valtaväestön kaltainen oppimisperinne. Koska ammatit ovat periytyneet sukupolvelta toiselle, ei muodollinen koulutus ole ollut tärkeää", kertoo projektisihteeri Tuula Nyman Romaniväestön koulutusyksiköstä Opetushallituksesta.

Koulutustradition puuttuminen on johtanut joidenkin romaninuorten työttömyyteen ja syrjäytymiseen. Romanit ovatkin valtaväestön tavoin huolissaan lisääntyneestä rikollisuudesta ja huumeidenkäytöstä. Erona on se, että huonosti käyttäytyvä romani nähdään yleensä kulttuurinsa edustajana, valtaväestöön kuuluva taas yksilönä.

"Arvostan todella paljon romanien tekemää valistustyötä. Työltä viedään kuitenkin pohja pois, kun seuraavana päivänä iltapäivälehti kertoo, kuinka kaksi romania on puukotellut. Valistustyö ei ole turhaa, mutta se on turhauttavaa", miettii Nykänen.

"Vanhempien kunnioitusta korostavassa kulttuurissa vanhemmilla on suuri vastuu. Heidän pitäisi nykyistä enemmän painostaa lapsiaan lukemaan ja opiskelemaan."

Lue lisää

Stobin-Blomerus muistelee, kuinka oma isä kuulutti koulutuksen perään. Kouluun oli mentävä aina: vasta jos opettaja lähetti kipeänä takaisin, sai jäädä kotiin.

"Joskus romanit pelkäävät kouluttautua, koska he luulevat tulevansa valtaväestön kaltaisiksi. Sanon aina, ettei se pidä paikkaansa, vaan he oppivat hoitamaan asioita toisella tavalla."

Helsingin kaupungin sosiaaliohjaajien Unelma ja Henry Bollströmin täyttyvät ennakkoluulojen rikkomisesta puolin ja toisin.

"Romanit pelkäävät usein sitä, etteivät he osaa tai pärjää tai ettei heitä hyväksytä. Valtakulttuuriin tutustumalla ymmärrys kasvaisi", Unelma Bollström sanoo.

Viljanen on kokenut, että tieto voi ymmärryksen lisäksi lisätä myös ennakkoluuloja. Jos ihmisellä on voimakas käsitys oman kulttuurinsa oikeellisuudesta, on sen muuttaminen vaikeaa.

"Olen vuosikymmeniä paasannut naama sinisenä kulttuurieroista, opettanut viranomaisia ja erilaisia ammattiryhmiä. Muistan ikuisesti, kun nuori tähtisilmäinen mies kysyi kerran luennon päätteeksi, että minkä takia romanit eivät tee töitä ja mikseivät he ole jo sopeutuneet tänne. Kerron innostuneena kulttuurista ja sitten kysytään, miksi he tekevät noin, tuohan on naurettavaa. Se oli kuin märkä rätti päin pläsiä."

Opetushallituksen selvityksen mukaan henkilökuntaa oli perehdytetty romanikulttuuriin vain 22 prosentissa niistä kouluista, joissa oli romanioppilaita. Vähemmistöopetus ei kuulu pakollisena myöskään peruskoulun opetusohjelmaan. Eikö käsityksiin kannattaisi yrittää vaikuttaa silloin, kun ennakkoluulot eivät vielä ole pinttyneitä?

"On pitkälti kouluista kiinni, mitä niissä halutaan opettaa. Olisi todella tärkeää, että vähemmistökulttuureista annettaisiin systemaattisempaa opetusta", korostaa kulttuurisihteeri Terno Hagert Romaniväestön koulutusyksiköstä.

Henry ja Unelma Bollström luottavat myös tiedottamisen voimaan.

"On valtava rikkaus, että Suomessa on saamelaisia ja romaneita. Haluamme omalla esimerkillämme tuoda myönteistä romaniutta esiin, ja olemme pystyneet nujertamaan monet ennakkoluulot. Pohjimmiltaan olemme kaikki samanlaisia."

Kasimir Palm kokosi yhdessä Kari Lounelan ja Raimo Siliuksen kanssa elokuvajuhlille viisi näytöstä romanielokuvia. Ulkomailta lyhytelokuvia riitti valittavaksi asti, mutta kotimaasta Palm kaivoi esiin elokuvia ja tekijöitä pieni hikinoro otsalla.

– Kyse on niin suppeasta alueesta. Romaneista on tehty Suomessa lyhytelokuvia todella vähän, Palm pohtii.

Vaivannäkö kuitenkin kannatti. Elokuva-alaa opiskellut Palm kertoo olevansa erittäin tyytyväinen kotimaan sarjaan. Palm ei valinnut elokuvia Romano Cinemaan sillä perusteella, että jokaisessa filmissä näkyy romani. Kriteerit olivat laatu ja omaperäisyys.

– Halusin tuoda esille tietynlaisen tunteenpalon, joka on romanikulttuurille ominaista.

Onni ei myy
Voimakkaiden tunteiden lisäksi Romano Cinemassa korostuu romanien arki. Jokainen näytös muodostaa oman kokonaisuuden, joka on nimetty suomeksi ja romaniksi.

Romanikulttuuri on Palmin mukaan Suomessa esillä, mutta yleensä kelmeässä valossa. Kielteisillä seikoilla on taipumus painottua myös viestimissä.

– Media kiinnittää liikaa huomiota huonoihin asioihin. Onnellisuus ei myy, Palm tietää.

Ennakkoluulot istuvat lujassa ja painavat jäljen niin valtaväestön kuin vähemmistönkin edustajiin. Palm toivoo, että Romano Cinema saa nuoret kiinnittämään huomiota romanikulttuuriin.

– Paremman imagon luomiseen voisivat kaikki osallistua, Palm kiteyttää.

Kotimaiset romaninäyttelijät ja ohjaajat ovat harvalukuisia. Elokuva on Palmin mukaan romanikulttuurissa harmaata aluetta. Nuori mies tavoitteleekin työllään jatkuvuutta. Palm uskoo, että "romanisilmä" piristäisi suomalaista elokuvatuotantoa

Lapsi valitsee puolensa

Nuorimmat Saaresahon haastattelemista lapsista olivat vasta kahdeksanvuotiaita. He olivat kuitenkin jo joutuneet käymään omalla kohdallaan läpi erilaisuuden ongelmaa. - Ylipäätään nämä lapset käsittelivät aihetta hyvin kypsästi, mikä ehkä juuri johtui siitä, että he olivat todella joutuneet pohtimaan näitä asioita.

Saaresahon mukaan useimmilla lapsilla oli vahva romani-identiteetti. He halusivat pitää kiinni romanien perinteisistä tavoista, olla romaneja myös koulussa. Samaistumisessa romanikulttuuriin oli kuitenkin havaittavissa eroja. Osa lapsista halusi pitäytyä tiukasti perinteen mukaisissa käyttäytymistavoissa, he vastustivat valtakulttuuria, eivätkä halunneet olla sen kanssa missään tekemisissä. Toiset olivat sen sijaan lähteneet soveltamaan perinteisiä tapoja ikään kuin nykyajan vaatimuksia vastaaviksi.

- Ero näkyi esimerkiksi siinä, miten käyttäydyttiin romanien ja miten valtaväestön ihmisten läsnäollessa. Perinteiset halusivat elää romanien keskuudessa ja kokivat valtaväestön joukossa olemisen kielteisenä. Nämä uuden polven lapset halusivat pystyä elämään valtaväestön parissa mutta kylläkin romaneina. He haaveilivat sellaisista ammateista kuin tanssinopettaja ja sairaanhoitaja, joissa toimiminen saattaisi tuntua hankalalta esimerkiksi perinteisessä romaniasussa, Saaresaho kertoo.

Lapset olivat myös pohtineet, miten he ratkaisisivat tämän kahden kulttuurin välisen ristiriidan. - He kylläkin tiedostivat, että perinteisen romaniasun käyttäminen esimerkiksi tanssinopettajan ammatissa oli hankalaa, mutta he uskoivat silti selviävänsä jotenkin tilanteesta, koska "eihän siellä tanssitunnilla romaneja käy", ja kotiin mennessään he voivat kulkea kujia pitkin niin, etteivät he varmasti törmää romaneihin. Tavallaan he hyväksyivät tällaisen kaksinaisen roolittumisen.

Kukaan lapsista ei pitänyt valtakulttuuria varsinaisesti ihannemallinaan. Saaresahon mukaan osa lapsista sijoittui kuitenkin näiden kahden kulttuurin välimaastoon. He halusivat toisaalta säilyttää osan romanien tavoista, mutta korostivat haluavansa olla samanlaisia kuin valtaväestöön kuuluvat koulutoveritkin. - He eivät esimerkiksi halunneet mitenkään erottua romaneina koulussa. Romanien parissa he halusivat kyllä noudattaa perinteisiä tapoja, mutta heillä ei ollut mitään ongelmaa valtakulttuuriin sopeutumisessa. He valitsivat roolinsa tilanteen mukaan.

"Valkolaisilla huonot tavat"

Saaresaho arvelee, että väliinsijoittujilla tarve kuulua joukkoon osittain johtui pelosta joutua kiusatuksi. Romani-identiteetiltään vahvat puolestaan kokivat koulun uhkana omalle identiteetilleen. He pelkäsivät, että koulu "valkolaistaa" heidät. - Myös uuden polven romaneilla oli tämä sama pelko, koska he olivat identiteetiltään selkeästi romaneja. Tavallaan he kokivat sulautumisen pelon perinteisiä voimakkaammin, koska he itse olivat valmiit sopeutumaan muuhun väestöön. Perinteiset pystyivät vetämään rajan selvästi.

Saaresahon mukaan lapset pelkäsivät, että he oppivat valkolaisilta huonoja tapoja. - He eivät katsoneet, että tavat olivat erilaisia. Ne olivat yksikertaisesti heidän mielestään huonoja, ja he pelkäsivät, että ne voisivat tarttua myös heihin. Lasten mielestä romanien tapa käyttäytyä oli jotenkin korrektimpaa ja oikeampaa kuin valkolaisten.

Lueskelija....... kirjoitti:

Lapsi valitsee puolensa

Nuorimmat Saaresahon haastattelemista lapsista olivat vasta kahdeksanvuotiaita. He olivat kuitenkin jo joutuneet käymään omalla kohdallaan läpi erilaisuuden ongelmaa. - Ylipäätään nämä lapset käsittelivät aihetta hyvin kypsästi, mikä ehkä juuri johtui siitä, että he olivat todella joutuneet pohtimaan näitä asioita.

Saaresahon mukaan useimmilla lapsilla oli vahva romani-identiteetti. He halusivat pitää kiinni romanien perinteisistä tavoista, olla romaneja myös koulussa. Samaistumisessa romanikulttuuriin oli kuitenkin havaittavissa eroja. Osa lapsista halusi pitäytyä tiukasti perinteen mukaisissa käyttäytymistavoissa, he vastustivat valtakulttuuria, eivätkä halunneet olla sen kanssa missään tekemisissä. Toiset olivat sen sijaan lähteneet soveltamaan perinteisiä tapoja ikään kuin nykyajan vaatimuksia vastaaviksi.

- Ero näkyi esimerkiksi siinä, miten käyttäydyttiin romanien ja miten valtaväestön ihmisten läsnäollessa. Perinteiset halusivat elää romanien keskuudessa ja kokivat valtaväestön joukossa olemisen kielteisenä. Nämä uuden polven lapset halusivat pystyä elämään valtaväestön parissa mutta kylläkin romaneina. He haaveilivat sellaisista ammateista kuin tanssinopettaja ja sairaanhoitaja, joissa toimiminen saattaisi tuntua hankalalta esimerkiksi perinteisessä romaniasussa, Saaresaho kertoo.

Lapset olivat myös pohtineet, miten he ratkaisisivat tämän kahden kulttuurin välisen ristiriidan. - He kylläkin tiedostivat, että perinteisen romaniasun käyttäminen esimerkiksi tanssinopettajan ammatissa oli hankalaa, mutta he uskoivat silti selviävänsä jotenkin tilanteesta, koska "eihän siellä tanssitunnilla romaneja käy", ja kotiin mennessään he voivat kulkea kujia pitkin niin, etteivät he varmasti törmää romaneihin. Tavallaan he hyväksyivät tällaisen kaksinaisen roolittumisen.

Kukaan lapsista ei pitänyt valtakulttuuria varsinaisesti ihannemallinaan. Saaresahon mukaan osa lapsista sijoittui kuitenkin näiden kahden kulttuurin välimaastoon. He halusivat toisaalta säilyttää osan romanien tavoista, mutta korostivat haluavansa olla samanlaisia kuin valtaväestöön kuuluvat koulutoveritkin. - He eivät esimerkiksi halunneet mitenkään erottua romaneina koulussa. Romanien parissa he halusivat kyllä noudattaa perinteisiä tapoja, mutta heillä ei ollut mitään ongelmaa valtakulttuuriin sopeutumisessa. He valitsivat roolinsa tilanteen mukaan.

"Valkolaisilla huonot tavat"

Saaresaho arvelee, että väliinsijoittujilla tarve kuulua joukkoon osittain johtui pelosta joutua kiusatuksi. Romani-identiteetiltään vahvat puolestaan kokivat koulun uhkana omalle identiteetilleen. He pelkäsivät, että koulu "valkolaistaa" heidät. - Myös uuden polven romaneilla oli tämä sama pelko, koska he olivat identiteetiltään selkeästi romaneja. Tavallaan he kokivat sulautumisen pelon perinteisiä voimakkaammin, koska he itse olivat valmiit sopeutumaan muuhun väestöön. Perinteiset pystyivät vetämään rajan selvästi.

Saaresahon mukaan lapset pelkäsivät, että he oppivat valkolaisilta huonoja tapoja. - He eivät katsoneet, että tavat olivat erilaisia. Ne olivat yksikertaisesti heidän mielestään huonoja, ja he pelkäsivät, että ne voisivat tarttua myös heihin. Lasten mielestä romanien tapa käyttäytyä oli jotenkin korrektimpaa ja oikeampaa kuin valkolaisten.

Lue lisää

Kaikista ei voi tulla tangotähtiä

Lapset kokivat Saaresahon mukaan samaistumisen romanikulttuuriin selvästi myönteisenä. Sillä ei kuitenkaan välttämättä ollut merkitystä heidän viihtymiseensä ja menestymiseensä koulussa. Useimmissa tapauksissa koulu ei ollut lainkaan reagoinut heidän kulttuuriseen erilaisuuteensa. Pikemminkin päinvastoin, heitä oli kohdeltu korostuneen tasa-arvoisesti.

- Lasten ongelmat johtuvat paljolti siitä, että vanhemmat, jotka eivät itse ole saaneet käydä koulua, eivät välttämättä osaa tukea lasta oikein, eikä sitä osaa tehdä koulukaan.

Saaresahon mukaan lapset tarvitsisivat erityistukea, jotta he pystyisivät omaksumaan koulun kulttuurin ja menestymään koulussa. Selvänä parannuksena hän pitää romanikielen opettajien tuloa kouluihin. Usein opettajat toimivat opetustyön ohella myös välittävänä osapuolena kodin ja koulun välillä.

Lapset tarvitsisivat myös esikuvia, muitakin kuin menestyneitä taiteilijoita ja muusikoita.

- Lapsille pitäisi voida tarjota sellainen oman kulttuurisen identiteetin malli, jossa he voisivat elää ja menestyä nykytodellisuudessa, mutta säilyttää - niin tahtoessaan - myös romani-identiteettinsä. Kaikista ei voi tulla muusikoita tai tangolaulajia.

- Toinen asia on sitten se, haluavatko he irti omasta kulttuuristaan ja sulautua valtaväestöön. Silloin heillä olisi kuitenkin vapaus valita. Nyt sitä ei ole. On valittava joko puolesta tai vastaan.

Juha Saaresaho valmistui peruskoulun opettajaksi Helsingin yliopistosta helmikuussa.

Romaninaisia työskentelee esimerkiksi sosiaalialalla.
”Tietenkin työnantajalta vaaditaan hieman joustoa ja ymmärrystä, mutta romanit hoitavat tiedottamista myös puskaradion kautta tarvittaessa, jotta hankalilta tilanteilta vältyttäisiin”, Nyman sanoo.
Romaniasun käyttö ei ole romaninaiselle pakollista. Jokainen tekee valintansa itse, mutta valinta on tehtävä loppuelämäksi.
”Minulle romaniasu oli itsestään selvyys. Aluksi minua kyllä vähän hirvitti puvun tuoma näkyvyys”, kertoo romaniasua 18-vuotiaasta käyttänyt Tuula Nyman.
Romaninaisen pukuun kuuluva samettihame painaa kuudesta kymmeneen kiloa ja samettia sen valmistamiseen tarvitaan jopa yhdeksän metriä.
”Puvun hinta on noin 500 – 750 euroa ja jokainen puku tehdään mittatilaustyönä. Toimeentulotuen varassa elävät romaninaiset voivat saada avustusta romaniha¬meen hankintaan. Puhtaus ja siisteys ovat romaneille kunnia-asia. Jos romaninaisella ei ole hyväkuntoista pukua, hän ei ehkä voi osallistua esimeriksi sukujuhliin”, Nyman kertoo.
Kulttuuri säätelee romaninaisen pukeutumista, vaikka nainen ei perinteistä asua käyttäisikään.
”Vaikka en kannakaan romaniasua, minulla on aina pitkät hihat ja pitkä hame, housut tai hihattomat puserot eivät kuulu romaninaisen vaatevarastoon”, Malla Laiti kertoo.

Romaninuorison identiteettikriisi
”Minulla on suuri huoli romaninuorista, jot¬ka ovat vaikeassa tilanteessa. Kulttuuria ei voi opettaa, siihen pitää kasvaa. Ennen romanit kasvoivat vanhempien sukupolvien yhteydessä, jolloin tavat, kieli ja kulttuuri siirtyivät luontevasti sukupolvelta toiselle. Nyt tuntuu, ettei romaninuorilla ole jäljellä kulttuurista muuta kuin romaniasu”, Tuula Nyman sanoo.
Hän toivoisi romanilapsien voivan olla tiiviissä vuorovaikutuksessa romanien kanssa. ”Yhteisöllisyys on aina ollut romanikulttuurin voimavara.”

Vielä kymmenen vuotta sitten Kauhajoella oli enemmän sääntö kuin poikkeus, että suuri osa romaninuorista keskeytti koulunkäynnin. Nyt tilanne on päinvastoin.

Käytännössä kaikki käyvät ainakin peruskoulun loppuun ja moni jatkaa myös ammattiopintoihin. Parantunut tilanne johtuu paljolti siitä, että romaninuoria ja heidän vanhempiaan on tuettu kouluasioissa.

Opetusministeriö antoi Kauhajoelle syksyllä 2008 34000 euroa romanilasten perusopetuksen tukemiseen ja tulosta alkoi syntyä. Asian ympärille perustettiin oma hanke ja palkattiin kouluun romaninuorten tukihenkilö.

-Kun koulun arjessa on mukana saman kulttuuri-identiteetin omaava aikuinen, se luo nuoriin positiivisia tunteita. Lapsi tai nuori kokee koulun myös enemmän omakseen, kun siellä ei ole vain hänelle vieraita ihmisiä, kertoi romaninuorten Kauhajoen tukihankkeen johtaja ja koulukuraattori Kirsi Grönstrand.

Siinä kun tukihenkilö Sari Halkola auttaa romanilapsia ja toimii linkkinä romanivanhempiin, pystyy hän myös tukemaan pääväestöön kuuluvia lapsia ja opettajia.

-Vielä viisi vuotta sitten oli opettajienkin keskuudessa aika paljon tietämättömyyttä ja asenneongelmia. Pohdittiin esimerkiksi, että voiko sinne romanikotiin ottaa yhteyttä, jos lapsi oli poissa koulusta, kertoi lehtori Merja Kauppinen.

Perheissä ei aina askarrella ja lueta

Kauhajoen kirkon seurakuntasalissa istui tiistai-illalla kolmisenkymmentä romania kuuntelemassa, mitä vanhemmuus merkitsee ja miten heitä voidaan tukea.

-Romanivanhemmat tarvitsevat tietoa esimerkiksi koulukulttuurista ja kouluhenkilökunnasta. Ketä siellä koulussa työskentelee ja mitä tukipalveluja lapselle voi saada. Asenne palveluihin voi olla kielteinen, jos niitä ei tunneta, sanoi Kauppinen.

Tietämättömyys voi tuntua äkkiseltään kummalliselta, mutta jos romanivanhemmat itse eivät ole koulua koskaan loppuun käyneet, he voivat olla aivan pihalla nykymenosta.

-Romaniperheissä kodin ympyrät voivat lisäksi olla sellaiset, ettei siellä välttämättä esimerkiksi askarrella, piirrellä tai lueta. Koulunsa aloittava lapsi saattaa tarvita tukea aivan perusasioissa, totesi Kauppinen.

Grönstrand lisäsi, että kun romaniperhe herää koulun arkeen, mitään tukea ei enää tarvita.

-Eikä tämä ole vain romanivanhempien ongelma. Sama tilanne voi olla missä tahansa syrjäytyneessä perheessä. Jos vanhemmat ovat valveutuneita, myös lapset voivat hyvin.

Romani tai ei, niin säännöt on samat

Kauppisen mielestä suurin juttu on se, että niin koulun kuin viranomaisten pitää ruveta kohtelemaan romanilapsia samalla tavalla kuin muitakin.

-Jos nuori on poissa koulusta, otetaan reippaasti yhteyttä kotiin eikä ajatella, että tämä kuuluu jotenkin heidän kulttuuriinsa. Heillä on samat velvollisuudet kuin muillakin ja sitä kautta myös samat oikeudet.

Tavoitteena on viimein vihdoin katkaista kierre, jossa kouluttamattomat vanhemmat tavallaan omalla esimerkillään viitoittavat tietä lapsilleen.

-Jos nämä nuoret kouluttautuvat, he osaavat paremmin tukea myös omia lapsiaan, tiivisti Kauppinen.

Grönstrand kertoi, kuinka hän oli nuorena paljon poissa koulusta kiusaamisen takia, mutta lusi koulun kuitenkin nipin napin läpi.

-Ei meillä kotona oltu välipitämättömiä koulukäynnin suhteen. Varmasti vanhemmat olisivat puutuneet tilanteeseen, jos koulusta olisi soitettu. Aikuisella ikää jouduin sitten kouluttautumisessa käymään läpi todella kivisen polun enkä halua omille lapsilleni samaa kohtaloa.

Pulmatilanteissa on kuultava nuoriakin

Läänin sosiaalitarkastaja Lea Liukun mielestä uusittu lastensuojelulaki ohjaa pulmatilanteissa kuuntelemaan entistä enemmän nuorta itseään ja huomioimaan hänen näkökulmansa.

- Helposti käy niin, että aikuiset vain keskustelevat. Asioita pitää pyrkiä ratkomaan yhteistyössä lasten ja koko perheen kanssa. Ykkösasia on kuitenkin se, että vanhemmilla on huoltovastuu lapsistaan, sanoi Liukku.

Valtio myönsi romanilasten perusopetuksen tukemiseen Kauhajoelle tänä vuonna 54000 euroa lisää ja sillä rahalla tukityötä voidaan jatkaa vuoden 2010 loppuun.

Vastaavia hankkeita on myös menossa mm. Kurikassa, Seinäjoella, Alavudella, Kokkolassa ja Pietarsaaressa.

Lueskelija....... kirjoitti:

Vielä kymmenen vuotta sitten Kauhajoella oli enemmän sääntö kuin poikkeus, että suuri osa romaninuorista keskeytti koulunkäynnin. Nyt tilanne on päinvastoin.

Käytännössä kaikki käyvät ainakin peruskoulun loppuun ja moni jatkaa myös ammattiopintoihin. Parantunut tilanne johtuu paljolti siitä, että romaninuoria ja heidän vanhempiaan on tuettu kouluasioissa.

Opetusministeriö antoi Kauhajoelle syksyllä 2008 34000 euroa romanilasten perusopetuksen tukemiseen ja tulosta alkoi syntyä. Asian ympärille perustettiin oma hanke ja palkattiin kouluun romaninuorten tukihenkilö.

-Kun koulun arjessa on mukana saman kulttuuri-identiteetin omaava aikuinen, se luo nuoriin positiivisia tunteita. Lapsi tai nuori kokee koulun myös enemmän omakseen, kun siellä ei ole vain hänelle vieraita ihmisiä, kertoi romaninuorten Kauhajoen tukihankkeen johtaja ja koulukuraattori Kirsi Grönstrand.

Siinä kun tukihenkilö Sari Halkola auttaa romanilapsia ja toimii linkkinä romanivanhempiin, pystyy hän myös tukemaan pääväestöön kuuluvia lapsia ja opettajia.

-Vielä viisi vuotta sitten oli opettajienkin keskuudessa aika paljon tietämättömyyttä ja asenneongelmia. Pohdittiin esimerkiksi, että voiko sinne romanikotiin ottaa yhteyttä, jos lapsi oli poissa koulusta, kertoi lehtori Merja Kauppinen.

Perheissä ei aina askarrella ja lueta

Kauhajoen kirkon seurakuntasalissa istui tiistai-illalla kolmisenkymmentä romania kuuntelemassa, mitä vanhemmuus merkitsee ja miten heitä voidaan tukea.

-Romanivanhemmat tarvitsevat tietoa esimerkiksi koulukulttuurista ja kouluhenkilökunnasta. Ketä siellä koulussa työskentelee ja mitä tukipalveluja lapselle voi saada. Asenne palveluihin voi olla kielteinen, jos niitä ei tunneta, sanoi Kauppinen.

Tietämättömyys voi tuntua äkkiseltään kummalliselta, mutta jos romanivanhemmat itse eivät ole koulua koskaan loppuun käyneet, he voivat olla aivan pihalla nykymenosta.

-Romaniperheissä kodin ympyrät voivat lisäksi olla sellaiset, ettei siellä välttämättä esimerkiksi askarrella, piirrellä tai lueta. Koulunsa aloittava lapsi saattaa tarvita tukea aivan perusasioissa, totesi Kauppinen.

Grönstrand lisäsi, että kun romaniperhe herää koulun arkeen, mitään tukea ei enää tarvita.

-Eikä tämä ole vain romanivanhempien ongelma. Sama tilanne voi olla missä tahansa syrjäytyneessä perheessä. Jos vanhemmat ovat valveutuneita, myös lapset voivat hyvin.

Romani tai ei, niin säännöt on samat

Kauppisen mielestä suurin juttu on se, että niin koulun kuin viranomaisten pitää ruveta kohtelemaan romanilapsia samalla tavalla kuin muitakin.

-Jos nuori on poissa koulusta, otetaan reippaasti yhteyttä kotiin eikä ajatella, että tämä kuuluu jotenkin heidän kulttuuriinsa. Heillä on samat velvollisuudet kuin muillakin ja sitä kautta myös samat oikeudet.

Tavoitteena on viimein vihdoin katkaista kierre, jossa kouluttamattomat vanhemmat tavallaan omalla esimerkillään viitoittavat tietä lapsilleen.

-Jos nämä nuoret kouluttautuvat, he osaavat paremmin tukea myös omia lapsiaan, tiivisti Kauppinen.

Grönstrand kertoi, kuinka hän oli nuorena paljon poissa koulusta kiusaamisen takia, mutta lusi koulun kuitenkin nipin napin läpi.

-Ei meillä kotona oltu välipitämättömiä koulukäynnin suhteen. Varmasti vanhemmat olisivat puutuneet tilanteeseen, jos koulusta olisi soitettu. Aikuisella ikää jouduin sitten kouluttautumisessa käymään läpi todella kivisen polun enkä halua omille lapsilleni samaa kohtaloa.

Pulmatilanteissa on kuultava nuoriakin

Läänin sosiaalitarkastaja Lea Liukun mielestä uusittu lastensuojelulaki ohjaa pulmatilanteissa kuuntelemaan entistä enemmän nuorta itseään ja huomioimaan hänen näkökulmansa.

- Helposti käy niin, että aikuiset vain keskustelevat. Asioita pitää pyrkiä ratkomaan yhteistyössä lasten ja koko perheen kanssa. Ykkösasia on kuitenkin se, että vanhemmilla on huoltovastuu lapsistaan, sanoi Liukku.

Valtio myönsi romanilasten perusopetuksen tukemiseen Kauhajoelle tänä vuonna 54000 euroa lisää ja sillä rahalla tukityötä voidaan jatkaa vuoden 2010 loppuun.

Vastaavia hankkeita on myös menossa mm. Kurikassa, Seinäjoella, Alavudella, Kokkolassa ja Pietarsaaressa.

Lue lisää

tässä kaikessa selosteessa on hukkumaa, mutta hukkumaa siinä on, se on selvää. Tästä olisi erotettava se ulkoinen performanci, ja se sisäinen ehjyys, joka näissä jutuissa tuntuu olevan tuon aiheeseen hukkuman tulosta.

Tosi asiaksi jää, että perormanci kulttuuri, myöhäsyntyinen taikka aikaisempi, se on samanlasien lakien alainen kuin mikä hyvänsä kulttuuri, sen on pyrittävä - kyetäkseen elämää ja jatkumaan -olemaan taloudellisesti elinkelpoinen, muutenhan se on muunlaisien ylläpitämä murhenäytelmä.

Minä en ole asustanut seitsemään vuoteen suomea, mutta kuulin, että tämän hetkinen ulkomaanvelka jokaista suomalaista kohden on 15000 e. ja on kiihtyvällä vauhdilla lisääntymässä.

En väitä tässä että romanikulttuuri olisi ainut performanci joka on ulkopuolelta rahoitettava, siellä suomessa niitä riittää, elämän näytelmiä ja harrastuksia.

Mutta mitä sitten kun lainaa, eikä löysää rahaa ole enää saatavilla.
Silloin on se performanci tulee tiensä päähän ja on alettava keräilemään. Romanian romanit ovat sen alan missionnina olleet avaamassa tietä tuohon uuteen elämänmuotoon jossa on kovin vähän tilaa performancille ja sen ohjastajille.

Lueskelija....... kirjoitti:

Vielä kymmenen vuotta sitten Kauhajoella oli enemmän sääntö kuin poikkeus, että suuri osa romaninuorista keskeytti koulunkäynnin. Nyt tilanne on päinvastoin.

Käytännössä kaikki käyvät ainakin peruskoulun loppuun ja moni jatkaa myös ammattiopintoihin. Parantunut tilanne johtuu paljolti siitä, että romaninuoria ja heidän vanhempiaan on tuettu kouluasioissa.

Opetusministeriö antoi Kauhajoelle syksyllä 2008 34000 euroa romanilasten perusopetuksen tukemiseen ja tulosta alkoi syntyä. Asian ympärille perustettiin oma hanke ja palkattiin kouluun romaninuorten tukihenkilö.

-Kun koulun arjessa on mukana saman kulttuuri-identiteetin omaava aikuinen, se luo nuoriin positiivisia tunteita. Lapsi tai nuori kokee koulun myös enemmän omakseen, kun siellä ei ole vain hänelle vieraita ihmisiä, kertoi romaninuorten Kauhajoen tukihankkeen johtaja ja koulukuraattori Kirsi Grönstrand.

Siinä kun tukihenkilö Sari Halkola auttaa romanilapsia ja toimii linkkinä romanivanhempiin, pystyy hän myös tukemaan pääväestöön kuuluvia lapsia ja opettajia.

-Vielä viisi vuotta sitten oli opettajienkin keskuudessa aika paljon tietämättömyyttä ja asenneongelmia. Pohdittiin esimerkiksi, että voiko sinne romanikotiin ottaa yhteyttä, jos lapsi oli poissa koulusta, kertoi lehtori Merja Kauppinen.

Perheissä ei aina askarrella ja lueta

Kauhajoen kirkon seurakuntasalissa istui tiistai-illalla kolmisenkymmentä romania kuuntelemassa, mitä vanhemmuus merkitsee ja miten heitä voidaan tukea.

-Romanivanhemmat tarvitsevat tietoa esimerkiksi koulukulttuurista ja kouluhenkilökunnasta. Ketä siellä koulussa työskentelee ja mitä tukipalveluja lapselle voi saada. Asenne palveluihin voi olla kielteinen, jos niitä ei tunneta, sanoi Kauppinen.

Tietämättömyys voi tuntua äkkiseltään kummalliselta, mutta jos romanivanhemmat itse eivät ole koulua koskaan loppuun käyneet, he voivat olla aivan pihalla nykymenosta.

-Romaniperheissä kodin ympyrät voivat lisäksi olla sellaiset, ettei siellä välttämättä esimerkiksi askarrella, piirrellä tai lueta. Koulunsa aloittava lapsi saattaa tarvita tukea aivan perusasioissa, totesi Kauppinen.

Grönstrand lisäsi, että kun romaniperhe herää koulun arkeen, mitään tukea ei enää tarvita.

-Eikä tämä ole vain romanivanhempien ongelma. Sama tilanne voi olla missä tahansa syrjäytyneessä perheessä. Jos vanhemmat ovat valveutuneita, myös lapset voivat hyvin.

Romani tai ei, niin säännöt on samat

Kauppisen mielestä suurin juttu on se, että niin koulun kuin viranomaisten pitää ruveta kohtelemaan romanilapsia samalla tavalla kuin muitakin.

-Jos nuori on poissa koulusta, otetaan reippaasti yhteyttä kotiin eikä ajatella, että tämä kuuluu jotenkin heidän kulttuuriinsa. Heillä on samat velvollisuudet kuin muillakin ja sitä kautta myös samat oikeudet.

Tavoitteena on viimein vihdoin katkaista kierre, jossa kouluttamattomat vanhemmat tavallaan omalla esimerkillään viitoittavat tietä lapsilleen.

-Jos nämä nuoret kouluttautuvat, he osaavat paremmin tukea myös omia lapsiaan, tiivisti Kauppinen.

Grönstrand kertoi, kuinka hän oli nuorena paljon poissa koulusta kiusaamisen takia, mutta lusi koulun kuitenkin nipin napin läpi.

-Ei meillä kotona oltu välipitämättömiä koulukäynnin suhteen. Varmasti vanhemmat olisivat puutuneet tilanteeseen, jos koulusta olisi soitettu. Aikuisella ikää jouduin sitten kouluttautumisessa käymään läpi todella kivisen polun enkä halua omille lapsilleni samaa kohtaloa.

Pulmatilanteissa on kuultava nuoriakin

Läänin sosiaalitarkastaja Lea Liukun mielestä uusittu lastensuojelulaki ohjaa pulmatilanteissa kuuntelemaan entistä enemmän nuorta itseään ja huomioimaan hänen näkökulmansa.

- Helposti käy niin, että aikuiset vain keskustelevat. Asioita pitää pyrkiä ratkomaan yhteistyössä lasten ja koko perheen kanssa. Ykkösasia on kuitenkin se, että vanhemmilla on huoltovastuu lapsistaan, sanoi Liukku.

Valtio myönsi romanilasten perusopetuksen tukemiseen Kauhajoelle tänä vuonna 54000 euroa lisää ja sillä rahalla tukityötä voidaan jatkaa vuoden 2010 loppuun.

Vastaavia hankkeita on myös menossa mm. Kurikassa, Seinäjoella, Alavudella, Kokkolassa ja Pietarsaaressa.

Lue lisää

Näitä oli mielenkiintoista lukea.
Paras ketju mitä oon nähny.

Valtaväestöstä...... kirjoitti:

Näitä oli mielenkiintoista lukea.
Paras ketju mitä oon nähny.

Kyllä hyvän ketjun olet avannut :D

journy for our time kirjoitti:

tässä kaikessa selosteessa on hukkumaa, mutta hukkumaa siinä on, se on selvää. Tästä olisi erotettava se ulkoinen performanci, ja se sisäinen ehjyys, joka näissä jutuissa tuntuu olevan tuon aiheeseen hukkuman tulosta.

Tosi asiaksi jää, että perormanci kulttuuri, myöhäsyntyinen taikka aikaisempi, se on samanlasien lakien alainen kuin mikä hyvänsä kulttuuri, sen on pyrittävä - kyetäkseen elämää ja jatkumaan -olemaan taloudellisesti elinkelpoinen, muutenhan se on muunlaisien ylläpitämä murhenäytelmä.

Minä en ole asustanut seitsemään vuoteen suomea, mutta kuulin, että tämän hetkinen ulkomaanvelka jokaista suomalaista kohden on 15000 e. ja on kiihtyvällä vauhdilla lisääntymässä.

En väitä tässä että romanikulttuuri olisi ainut performanci joka on ulkopuolelta rahoitettava, siellä suomessa niitä riittää, elämän näytelmiä ja harrastuksia.

Mutta mitä sitten kun lainaa, eikä löysää rahaa ole enää saatavilla.
Silloin on se performanci tulee tiensä päähän ja on alettava keräilemään. Romanian romanit ovat sen alan missionnina olleet avaamassa tietä tuohon uuteen elämänmuotoon jossa on kovin vähän tilaa performancille ja sen ohjastajille.

Lue lisää

Kerrankin jotain luettavaa. Ainaisen riitelyn sijaan!

Seinäjoella, Kauhajoella, Kurikassa ja Alavudella pyörii hanke, jonka avulla kehitetään romanilasten perusopetusta ja koulussa pysymistä. Hanketta rahoittaa opetushallitus.

Romanilasten koulunkäyntiä tukevaan hankkeeseen on lähtenyt mukaan Etelä-Pohjanmaalla ainakin Kauhajoki, Kurikka, Alavus ja Seinäjoki. Esimerkiksi Seinäjoella todettiin, että hanke on tarpeellinen. - Romanilasten koulunkäynti on ollut rikkonaista, paljon poissaoloja ja keskeytyksiä, kertoo Marttilan koulun rehtori Jorma Perälä.

Koko maassa 24 kuntaa on hankkeessa mukana. Tällä katetaan noin 70% koko maan koulussa käyvistä romanilapsista. Seinäjoella opetushallituksen tukea haettiin viime vuonna ja hanke alkoi viime syksynä. - Hanke on nyt jo terävöittänyt koulunkäyntiä, vakuuttaa Jorma Perälä.

Koulutettu romaniväestö hankkeen takana

Toive kelkan kääntämisestä ja koulutuksen saamisesta romanilapsille on lähtenyt nimenomaan kouluttautuneen romaniväestön taholta. Tavoitteena on pitää lapset koulussa, kasvattaa heistä koulutusmyönteisiä ja samalla sitoutua yhteiskuntaan ja lopulta työelämään.

- Muutama vuosi sitten toisen asteen koulutuksessa oli Seinäjoella vain yksi romanitaustainen opiskelija. Nyt heitä on jo huomattavasti enemmän, kertoo Perälä.

Samalla oppii valtaväestö

Kun romanilasten koulunkäyntiä tuetaan, samalla tehdään myös arvokasta suvaitsevaisuuskasvatusta valtaväestön keskuudessa. Ennakkoluulot häviävät, kun eri taustaiset ovat arjessa keskenään tekemisissä.

- Suvaitsevuuskasvatusta parhaimmillaan. Oppiminen on molemminpuoleista, sanoo Jorma Perälä. - Tottakai konfliktejakin tulee, joita sitten ratkotaan ja opitaan. Eikä tässä pyritä mihinkään kliinisyyteen, että mitään ei saa tapahtua, koska sehän on elämää.

Vieraileva stara kirjoitti:

Seinäjoella, Kauhajoella, Kurikassa ja Alavudella pyörii hanke, jonka avulla kehitetään romanilasten perusopetusta ja koulussa pysymistä. Hanketta rahoittaa opetushallitus.

Romanilasten koulunkäyntiä tukevaan hankkeeseen on lähtenyt mukaan Etelä-Pohjanmaalla ainakin Kauhajoki, Kurikka, Alavus ja Seinäjoki. Esimerkiksi Seinäjoella todettiin, että hanke on tarpeellinen. - Romanilasten koulunkäynti on ollut rikkonaista, paljon poissaoloja ja keskeytyksiä, kertoo Marttilan koulun rehtori Jorma Perälä.

Koko maassa 24 kuntaa on hankkeessa mukana. Tällä katetaan noin 70% koko maan koulussa käyvistä romanilapsista. Seinäjoella opetushallituksen tukea haettiin viime vuonna ja hanke alkoi viime syksynä. - Hanke on nyt jo terävöittänyt koulunkäyntiä, vakuuttaa Jorma Perälä.

Koulutettu romaniväestö hankkeen takana

Toive kelkan kääntämisestä ja koulutuksen saamisesta romanilapsille on lähtenyt nimenomaan kouluttautuneen romaniväestön taholta. Tavoitteena on pitää lapset koulussa, kasvattaa heistä koulutusmyönteisiä ja samalla sitoutua yhteiskuntaan ja lopulta työelämään.

- Muutama vuosi sitten toisen asteen koulutuksessa oli Seinäjoella vain yksi romanitaustainen opiskelija. Nyt heitä on jo huomattavasti enemmän, kertoo Perälä.

Samalla oppii valtaväestö

Kun romanilasten koulunkäyntiä tuetaan, samalla tehdään myös arvokasta suvaitsevaisuuskasvatusta valtaväestön keskuudessa. Ennakkoluulot häviävät, kun eri taustaiset ovat arjessa keskenään tekemisissä.

- Suvaitsevuuskasvatusta parhaimmillaan. Oppiminen on molemminpuoleista, sanoo Jorma Perälä. - Tottakai konfliktejakin tulee, joita sitten ratkotaan ja opitaan. Eikä tässä pyritä mihinkään kliinisyyteen, että mitään ei saa tapahtua, koska sehän on elämää.

Lue lisää

Useat 1990-luvulla tehdyt tutkimukset ovat tuoneet julki hälyttäviä tietoja Suomen romanien koulutustasosta. Turun ja Porin läänissä vuonna 1990 tehty selvitys osoitti, että vain neljännes läänin romanioppilaista sai peruskoulun päästötodistuksen ja heistäkin suuri osa sai todistuksensa erityisluokilta (Lillberg & Eronen 1990). On ilmeistä, ettei suomalainen koulujärjestelmä nykyisellään suosi romanilapsia: moni romanilapsi eripuolilla Suomea lopettaa koulunsa kesken tai suoriutuu opinnoissaan heikosti. Ilmeisesti tilanne kouluissa on muuttunut vain vähän parempaan suuntaan 1990-luvun alusta. Tämä ei kuitenkaan ole yllättävää, sillä hälyttävistä tutkimustuloksista huolimatta perusopetusikäisten romanien koulutukseen ei ole tehty mainittavia investointeja. Myös romanilasten koulunkäyntiin liittyvää perustutkimusta on tehty hämmästyttävän vähän, joten kokonaisuus on jäänyt arvailujen varaan. Kokonaisvaltainen tutkimus onkin todella tarpeen mikäli tilanteen halutaan kehittyvän myönteiseen suuntaan.

Koulut ovat aikaisemmin väistelleet vastuutaan romanilasten oppimisympäristön kehittämisestä selittämällä heikon koulumenestyksen kokonaan romanikulttuurin oletetun kouluvastaisuuden seuraukseksi. Nykyään varsinainen koulutusvastainen asennoituminen on romanien keskuudessa kuitenkin erittäin harvinaista, sillä myös romanit alkavat yhä enenevässä määrin nähdä koulutuksen mukanaan tuomien mahdollisuuksien arvon ja sen hyödyllisyyden omankin kulttuurin elinvoimaisuuden ylläpitäjinä. Tahtoa lasten koulunkäynnin tukemiseen nykyisin siis jo löytyy, mutta yhteiset keinot ja tietotaito puuttuvat tämän päämäärän toteuttamiseksi koulujen kanssa.

Romanivanhemmat ovat omalta osaltaan usein kritisoineet kouluja siitä, etteivät heidän lapsensa saa riittävästi mahdollisuuksia kehittää ja harjoittaa omaa kulttuuriaan kouluissa. Vain harvat romanioppilaat saavat mahdollisuuden opiskella koulussa tarkemmin oman kansansa historiaa tai kieltä. Tämä johtunee osaksi siitä, että valitettavan monilla opettajilla on romaneihin kohdistuvia henkilökohtaisia ennakkoluuloja, mutta myös siitä, että opettajilta puuttuu asiallista tietoa romanien historiasta ja sellaisista kulttuurillisista tekijöistä, jotka vaikuttavat romanilapsen koulunkäyntiin. Monet romanit tulkitsevat tämän niin, ettei heidän kulttuuritaustaansa arvosteta vaan sitä pidetään hävettävänä asiana josta kuuluu vaieta koulussa. Ilman asianmukaista tietoa ja resursseja opettajat eivät kykene riittävästi mukauttamaan opetustaan, käyttämään oikeita tukitoimia ja luomaan sellaista oppimisympäristöä, joka vastaisi romanilapsen todellisia tarpeita.

Romanioppilaiden koulunkäynnin kokonaisvaltainen tarkastelu kuitenkin paljastaa myös sen, etteivät esteet koulunkäynnin onnistumiselle aina olekaan kouluympäristössä tai romanikulttuurissa, vaan saattavat johtua myös monista sellaisista sosiaalisista tai taloudellisista syistä, joihin koulun on vaikea vaikuttaa. Siitä huolimatta koulujen ei kuitenkaan tulisi paeta vastuutaan romanien kouluttajina, vaan tehdä voitavansa jotta romanioppilaat tuntisivat, että myös heidän kulttuuriaan arvostetaan ja se huomioidaan koulussa.

....... kirjoitti:

Useat 1990-luvulla tehdyt tutkimukset ovat tuoneet julki hälyttäviä tietoja Suomen romanien koulutustasosta. Turun ja Porin läänissä vuonna 1990 tehty selvitys osoitti, että vain neljännes läänin romanioppilaista sai peruskoulun päästötodistuksen ja heistäkin suuri osa sai todistuksensa erityisluokilta (Lillberg & Eronen 1990). On ilmeistä, ettei suomalainen koulujärjestelmä nykyisellään suosi romanilapsia: moni romanilapsi eripuolilla Suomea lopettaa koulunsa kesken tai suoriutuu opinnoissaan heikosti. Ilmeisesti tilanne kouluissa on muuttunut vain vähän parempaan suuntaan 1990-luvun alusta. Tämä ei kuitenkaan ole yllättävää, sillä hälyttävistä tutkimustuloksista huolimatta perusopetusikäisten romanien koulutukseen ei ole tehty mainittavia investointeja. Myös romanilasten koulunkäyntiin liittyvää perustutkimusta on tehty hämmästyttävän vähän, joten kokonaisuus on jäänyt arvailujen varaan. Kokonaisvaltainen tutkimus onkin todella tarpeen mikäli tilanteen halutaan kehittyvän myönteiseen suuntaan.

Koulut ovat aikaisemmin väistelleet vastuutaan romanilasten oppimisympäristön kehittämisestä selittämällä heikon koulumenestyksen kokonaan romanikulttuurin oletetun kouluvastaisuuden seuraukseksi. Nykyään varsinainen koulutusvastainen asennoituminen on romanien keskuudessa kuitenkin erittäin harvinaista, sillä myös romanit alkavat yhä enenevässä määrin nähdä koulutuksen mukanaan tuomien mahdollisuuksien arvon ja sen hyödyllisyyden omankin kulttuurin elinvoimaisuuden ylläpitäjinä. Tahtoa lasten koulunkäynnin tukemiseen nykyisin siis jo löytyy, mutta yhteiset keinot ja tietotaito puuttuvat tämän päämäärän toteuttamiseksi koulujen kanssa.

Romanivanhemmat ovat omalta osaltaan usein kritisoineet kouluja siitä, etteivät heidän lapsensa saa riittävästi mahdollisuuksia kehittää ja harjoittaa omaa kulttuuriaan kouluissa. Vain harvat romanioppilaat saavat mahdollisuuden opiskella koulussa tarkemmin oman kansansa historiaa tai kieltä. Tämä johtunee osaksi siitä, että valitettavan monilla opettajilla on romaneihin kohdistuvia henkilökohtaisia ennakkoluuloja, mutta myös siitä, että opettajilta puuttuu asiallista tietoa romanien historiasta ja sellaisista kulttuurillisista tekijöistä, jotka vaikuttavat romanilapsen koulunkäyntiin. Monet romanit tulkitsevat tämän niin, ettei heidän kulttuuritaustaansa arvosteta vaan sitä pidetään hävettävänä asiana josta kuuluu vaieta koulussa. Ilman asianmukaista tietoa ja resursseja opettajat eivät kykene riittävästi mukauttamaan opetustaan, käyttämään oikeita tukitoimia ja luomaan sellaista oppimisympäristöä, joka vastaisi romanilapsen todellisia tarpeita.

Romanioppilaiden koulunkäynnin kokonaisvaltainen tarkastelu kuitenkin paljastaa myös sen, etteivät esteet koulunkäynnin onnistumiselle aina olekaan kouluympäristössä tai romanikulttuurissa, vaan saattavat johtua myös monista sellaisista sosiaalisista tai taloudellisista syistä, joihin koulun on vaikea vaikuttaa. Siitä huolimatta koulujen ei kuitenkaan tulisi paeta vastuutaan romanien kouluttajina, vaan tehdä voitavansa jotta romanioppilaat tuntisivat, että myös heidän kulttuuriaan arvostetaan ja se huomioidaan koulussa.

Lue lisää

Tehokkain tapa vaikuttaa opettajien asenteisiin ja tietoihin romanikulttuurista on sisällyttää tämä teema opettajankoulutuslaitosten koulutusohjelmiin. Opettajankoulutuksessa tulisi korostaa sitä, että juuri opettajat ovat se koulutuspoliittisesti toimeenpaneva elin, jolla on vastuuta ja vaikutusvaltaa romanilasten koulutustason kohentamisessa. Suotuisamman oppimisympäristön ja uusien käytänteiden kehittäminen tarjoaa opettajille mahdollisuuden toimia yhteistyössä romaniyhteisön kanssa todellisina sosiaalisen muutoksen agentteina. Itse asiassa tämä on velvoite, jota koulut eivät voi enää paeta. Hyvät, riittävät tukitoimet opiskelulle tarjoava oppimisympäristö kuuluu romanilasten oikeuksiin siinä missä kaikkien muidenkin lasten oikeuksiin.

Interkulttuurisen opetuksen teoria ei voi konkretisoitua käytännössä eikä muutosta esimerkiksi opetuskäytänteissä voi tapahtua ilman riittävää tietoa eri vähemmistöistä. Nykyisin opettajien keskuudessa vallitsevaa tilannetta kuvaa hyvin se, että suurin osa opettajista ei käytännön kokemuksen mukaan miellä romanioppilaita kaksikielisiksi siitä yksinkertaisesta syystä, että heiltä usein puuttuu tieto romanikielen olemassaolosta ja/tai ymmärrys kielen merkityksestä vähemmistökulttuureille. Ei olekaan mikään ihme, että romanilasten oikeus opiskella omaa vähemmistökieltään ei suurelta osin toteudu, vaan siitä on tullut ylellisyys, josta vain harvat romanilapset saavat nauttia. Vuonna 1998 vain n. 220 oppilasta 1500–1700 oppivelvollisesta romanilapsesta osallistui oman kielen opetukseen (Suomen ensimmäinen raportti kansallisten vähemmistöjen suojelua koskevan puiteyleissopimuksen täytäntöönpanosta 4/2/99). Kunnat ovat usein selittäneet romanikielen opetuksen puuttumista ylitsepääsemättömillä taloudellisilla syillä. Taloudelliset resurssit opetuksen järjestämiseen ovat kuitenkin olemassa, sillä valtio tukee romanikielen opetusta maksamalla 86 % sen aiheuttamista kuluista. Suurin todellinen este romanikielen opetukselle on ammattitaitoisten romanikielen opettajien puute. Tällä hetkellä romanikielen opettajan ammattiin ei Suomessa ole vielä yliopistotason koulutusta muiden kielten opettajien tapaan. Suomella ei myöskään ole vielä kattavaa suunnitelmaa siitä, kuinka vähemmistökielten opettajia pyritään tulevaisuudessa kouluttamaan ja millä tavalla polttavaan romanikielisen oppimateriaalin tarpeeseen vastataan tehokkaasti (Hernesniemi & Hannikainen 2000).

Siihen, ettei kouluissa ole ollut tietoa romaneista ja romanikulttuurista, on olemassa monia eri syitä. Romanit ovat aikaisemmin käpertyneet voimakkaasti oman heimonsa sisälle suojellakseen kulttuuriaan vallitsevan enemmistökulttuurin negatiivisilta vaikutteilta. Pakkosulauttamisen pelossa on pyritty rajoittamaan kontaktit enemmistöväestön edustajiin lähinnä taloudellisen kanssakäymisen alueelle. Pelätessään mahdollista suvaitsemattomuutta ja vainoa romanit ovat myös salanneet monia oman kulttuurinsa erityispiirteitä enemmistön edustajilta. Monet romanit suhtautuvat vielä nykyäänkin varauksellisesti siihen, että esimerkiksi kouluissa kerrotaan romanien historiasta, puhtaus-, siveys- ja tapakulttuurista. Romanien ja yhteiskunnallisten instituutioiden, esimerkiksi koulu- ja oikeuslaitoksen väliset suhteet ovat perinteisesti olleet melko ristiriitaisia; toisaalta romanit ovat tarvinneet niiden palveluita, mutta toisaalta laitoksiin on ollut vaikea luottaa. Enemmistön suhtautuminen romaneihin on puolestaan vaihdellut varautuneen ennakkoluuloisesta tietämättömyydestä kontrolloivaan sulauttamisintoon – avoimesta vihamielisyydestä välinpitämättömyyteen. Tällaisten molemminpuolisten pelkojen ja tiedon puutteen perustalle ovat sitten yksilötasolla rakentuneet useat romaniperheiden ja opettajien väliset konfliktit.

mitä nyt puhut. Kauhajoelleko asuu maailman toisiksi suurin romaniporukka? Elähän nyt. Niitä asustaa itäisessä Eroopassa yhdessä korteerissa jo senverran kuin koko suomessa. Tasit sotkea, sen että suomessa asustaa romaneja niin paljon kuin koko skanidinaaviassa yhteensä.

silakan syöjä kirjoitti:

mitä nyt puhut. Kauhajoelleko asuu maailman toisiksi suurin romaniporukka? Elähän nyt. Niitä asustaa itäisessä Eroopassa yhdessä korteerissa jo senverran kuin koko suomessa. Tasit sotkea, sen että suomessa asustaa romaneja niin paljon kuin koko skanidinaaviassa yhteensä.

Lue lisää

vaan ainoastaan kopieerannut sen tänne muitten nähtäville ja luettavaksi. Eli ei siis ole minun kirjoittamaani tekstiä, enkä minä tietenkään siten ole vastuussa siitä, onko teksteissä virheitä.

Mutta luin nyt tuon jutun, ja täytyy korjata sinuakin että eihän tuossa tekstissä ensinnäkään sanottu, että Kauhajoella asuu MAAILMAN suurin romaniporukka, vaan puhuttiin maasta. Ihan selkeää miun mielestä että sillä tarkoitetaan Suomen maata. Tosin siinäkin saattaa olla virhe, minä kun en tiedä mistä tuon artikkelin alkuperäinen kirjoittaja on tietonsa saanut; kopieerasin tuon tosiaan netistä luettaville tähän.

Eli luehan uuvestaan :)

Romanikielen opetusta peruskoulussa saa tällä
hetkellä arviolta 250 lasta 10 paikkakunnalla, eli vain 15 %:lle oppilaista
on järjestynyt mahdollisuus oman kielen opiskeluun. Useimmiten opiskelun
estää puute romanikielen opettajista. Myös romanikielen opetukseen
tarvittavien määrärahojen vähäisyys vaikeuttaa opetuksen käytännön
järjestelyjä. Romanit asuvat hajallaan joka puolella Suomea ja pienemmillä
paikkakunnilla saattaa olla vain muutama perhe, jolloin opetusta
on vaikea järjestää. Yleisen opettajakelpoisuuden omaavia romanikielen
opettajia ei ole.
Äidinkielenään romanit puhuvat suomea ja/ tai ruotsia ja romanikieltä.
Romanikieli on viime vuosikymmeniin asti ollut vain suullisesti
perheessä opittu kieli. Kirjalliseen muotoon kieltä on alettu muokata
parikymmentä vuotta sitten ja aktiivisesti vasta kielen opiskelun alettua
kouluissa 10 vuotta sitten. Romanit ovat tiedostaneet kielen katoamisen
uhkana, jos romanikielen opetusta ei saada järjestymään sekä lapsille
että aikuisille. He ovat myös alkaneet tiedostaa äidinkielen hallinnan ja
kulttuurin merkityksen koulunkäynnin pohjana. Äidinkielen hallinta on
avain abstraktin ajattelun kehittymiselle ja uuden oppimiselle. Äidinkieli
yhdistää perheen sukupolvet toisiinsa ja mahdollistaa tasa-arvoisen
osallistumisen yhteiskunnalliseen elämään.
Romanikieltä ei voi tällä hetkellä opiskella missään yliopistossa eikä
romanikielistä oppimateriaalia edes kouluopetukseen saati aikuisopetukseen
ole riittävästi saatavilla. Oppimateriaalin tekijöistä on puute,
samoin kielenkääntäjistä.
Romanikieltä hallitsevien ongelmana on peruskoulutuksen taso; kieltä
hallitsevilta ja sitä tällä hetkellä opettavilta henkilöiltä saattaa puuttua
toisen asteen koulutus kokonaan. Toinen syy on heikko kielitaito; ns.
puolikielisyys. Kiertävää elämää aikaisemmin viettäneillä romaneilla
ei ole ollut mahdollisuuksia koulunkäyntiin. Näistä syistä romaniväestön
keskuudessa on edelleen lukutaidottomuutta. Tämä ja omaleimainen
tapakulttuuri ovat johtaneet myös työelämästä syrjäytymiseen. Perin6
teisillä romaniammateilla ei enää elä, ja työhön ei pääse ilman koulutusta.
Romanit ovatkin alkaneet uudella tavalla etsiä paikkaansa suomalaisessa
yhteiskunnassa koulutuksen kautta. Koulutukseen pyrkiessään
he ovat havainneet olevansa heikommassa asemassa koulutuspohjansa
ja kielitaidottomuutensa tähden. Romanilasten koulunkäyntiin
liittyy selvä syrjäytymisuhka. Heillä on todettu selvästi heikommat
koulunkäyntivalmiudet kielen ja kädentaitojen sekä yleisten kouluvalmiuksien
alueella. Vanhempien arvostus koulunkäyntiin on lisääntynyt,
mutta heidän oma matala koulutustasonsa vaikeuttaa lasten koulunkäynnin
tukemista. Esikouluun ei romanilapsia ole aiemmin laitettu,
mutta tämä on yleistymässä. Esikouluun tulisikin laatia romanikielen opetussuunnitelma
ja kouluttaa myös romanikielen taitoisia opettajia.

....... kirjoitti:

Romanikielen opetusta peruskoulussa saa tällä
hetkellä arviolta 250 lasta 10 paikkakunnalla, eli vain 15 %:lle oppilaista
on järjestynyt mahdollisuus oman kielen opiskeluun. Useimmiten opiskelun
estää puute romanikielen opettajista. Myös romanikielen opetukseen
tarvittavien määrärahojen vähäisyys vaikeuttaa opetuksen käytännön
järjestelyjä. Romanit asuvat hajallaan joka puolella Suomea ja pienemmillä
paikkakunnilla saattaa olla vain muutama perhe, jolloin opetusta
on vaikea järjestää. Yleisen opettajakelpoisuuden omaavia romanikielen
opettajia ei ole.
Äidinkielenään romanit puhuvat suomea ja/ tai ruotsia ja romanikieltä.
Romanikieli on viime vuosikymmeniin asti ollut vain suullisesti
perheessä opittu kieli. Kirjalliseen muotoon kieltä on alettu muokata
parikymmentä vuotta sitten ja aktiivisesti vasta kielen opiskelun alettua
kouluissa 10 vuotta sitten. Romanit ovat tiedostaneet kielen katoamisen
uhkana, jos romanikielen opetusta ei saada järjestymään sekä lapsille
että aikuisille. He ovat myös alkaneet tiedostaa äidinkielen hallinnan ja
kulttuurin merkityksen koulunkäynnin pohjana. Äidinkielen hallinta on
avain abstraktin ajattelun kehittymiselle ja uuden oppimiselle. Äidinkieli
yhdistää perheen sukupolvet toisiinsa ja mahdollistaa tasa-arvoisen
osallistumisen yhteiskunnalliseen elämään.
Romanikieltä ei voi tällä hetkellä opiskella missään yliopistossa eikä
romanikielistä oppimateriaalia edes kouluopetukseen saati aikuisopetukseen
ole riittävästi saatavilla. Oppimateriaalin tekijöistä on puute,
samoin kielenkääntäjistä.
Romanikieltä hallitsevien ongelmana on peruskoulutuksen taso; kieltä
hallitsevilta ja sitä tällä hetkellä opettavilta henkilöiltä saattaa puuttua
toisen asteen koulutus kokonaan. Toinen syy on heikko kielitaito; ns.
puolikielisyys. Kiertävää elämää aikaisemmin viettäneillä romaneilla
ei ole ollut mahdollisuuksia koulunkäyntiin. Näistä syistä romaniväestön
keskuudessa on edelleen lukutaidottomuutta. Tämä ja omaleimainen
tapakulttuuri ovat johtaneet myös työelämästä syrjäytymiseen. Perin6
teisillä romaniammateilla ei enää elä, ja työhön ei pääse ilman koulutusta.
Romanit ovatkin alkaneet uudella tavalla etsiä paikkaansa suomalaisessa
yhteiskunnassa koulutuksen kautta. Koulutukseen pyrkiessään
he ovat havainneet olevansa heikommassa asemassa koulutuspohjansa
ja kielitaidottomuutensa tähden. Romanilasten koulunkäyntiin
liittyy selvä syrjäytymisuhka. Heillä on todettu selvästi heikommat
koulunkäyntivalmiudet kielen ja kädentaitojen sekä yleisten kouluvalmiuksien
alueella. Vanhempien arvostus koulunkäyntiin on lisääntynyt,
mutta heidän oma matala koulutustasonsa vaikeuttaa lasten koulunkäynnin
tukemista. Esikouluun ei romanilapsia ole aiemmin laitettu,
mutta tämä on yleistymässä. Esikouluun tulisikin laatia romanikielen opetussuunnitelma
ja kouluttaa myös romanikielen taitoisia opettajia.

Lue lisää

~Tavoitteet
Tällä hetkellä koulutettuja ja kelpoisuuden omaavia romanikielen opettajia
ei ole. Romanikielen opettajien koulutuksen järjestämisen ensisijaisena
tavoitteena on tukea romanilasten ja nuorten koulunkäyntiä vahvistamalla
heidän kulttuuri-identiteettiään. Tämä tapahtuu tarjoamalla
kaikille sitä haluaville romanilapsille mahdollisuutta osallistua romanikielen
opetukseen. Kielenopetuksella vahvistetaan romanilasten identiteettiä,
parannetaan koulunkäyntimotivaatiota, ehkäistään syrjäytymistä
ja tuetaan kulttuurin säilymistä. Monet romanilapset kärsivät puolikielisyydestä
ja osittain siitä syystä romanilasten koulunkäynnissä ilmenee
ongelmia. Suurta keskeyttämisprosenttia (paikkakunnasta riippuen 10-
20 %) voidaan ennaltaehkäistä turvaamalla romanikielen opiskelu esikoulu
mukaan lukien koko peruskoulun ajan. Jatkokoulutuksen tukemiseksi
myös romanilasten lukio-opiskelua on tarpeellista tukea. Siksi
myös lukiossa on turvattava riittävä äidinkielenkielen opetus. Monilla
paikkakunnilla on saatu hyviä kokemuksia romanihenkilön toimimisesta
kielen ja kulttuurinopetuksen, koulunkäyntiavustajan ja kuratiivisissa
tehtävissä sekä kodin ja koulun välisen yhteistyön kehittämisessä.
Toisena tavoitteena on tukea romanikielen elvyttämistä ja kehittymistä
turvaamalla riittävän laaja oppimateriaalituotanto kielen opetuksen
tueksi ja herättämällä kiinnostusta romanikielen opettajankoulutusta
ja kielen tutkimusta kohtaan. Kielen uudissanaston kehitystä, nyt jo
uusien termien ja sanojen käyttöönottoa, tulisi edistää sisällyttämällä
oppimateriaalin tuottaminen osaksi opintoja. Näin varmistettaisiin, että
tulevat uudet opettajat voisivat tuottaa ja levittää oppimateriaalia muun
muassa tietoverkoissa työnsä ohella.
Kolmantena tavoitteena järjestelmällisen kielenopiskelun mahdollistamisessa
on taata myös aikuisväestölle mahdollisuus opiskella omaa
kieltään ja oppia suullisen kielentaidon lisäksi myös kirjoittamaan omaa
kieltään.

....... kirjoitti:

~Tavoitteet
Tällä hetkellä koulutettuja ja kelpoisuuden omaavia romanikielen opettajia
ei ole. Romanikielen opettajien koulutuksen järjestämisen ensisijaisena
tavoitteena on tukea romanilasten ja nuorten koulunkäyntiä vahvistamalla
heidän kulttuuri-identiteettiään. Tämä tapahtuu tarjoamalla
kaikille sitä haluaville romanilapsille mahdollisuutta osallistua romanikielen
opetukseen. Kielenopetuksella vahvistetaan romanilasten identiteettiä,
parannetaan koulunkäyntimotivaatiota, ehkäistään syrjäytymistä
ja tuetaan kulttuurin säilymistä. Monet romanilapset kärsivät puolikielisyydestä
ja osittain siitä syystä romanilasten koulunkäynnissä ilmenee
ongelmia. Suurta keskeyttämisprosenttia (paikkakunnasta riippuen 10-
20 %) voidaan ennaltaehkäistä turvaamalla romanikielen opiskelu esikoulu
mukaan lukien koko peruskoulun ajan. Jatkokoulutuksen tukemiseksi
myös romanilasten lukio-opiskelua on tarpeellista tukea. Siksi
myös lukiossa on turvattava riittävä äidinkielenkielen opetus. Monilla
paikkakunnilla on saatu hyviä kokemuksia romanihenkilön toimimisesta
kielen ja kulttuurinopetuksen, koulunkäyntiavustajan ja kuratiivisissa
tehtävissä sekä kodin ja koulun välisen yhteistyön kehittämisessä.
Toisena tavoitteena on tukea romanikielen elvyttämistä ja kehittymistä
turvaamalla riittävän laaja oppimateriaalituotanto kielen opetuksen
tueksi ja herättämällä kiinnostusta romanikielen opettajankoulutusta
ja kielen tutkimusta kohtaan. Kielen uudissanaston kehitystä, nyt jo
uusien termien ja sanojen käyttöönottoa, tulisi edistää sisällyttämällä
oppimateriaalin tuottaminen osaksi opintoja. Näin varmistettaisiin, että
tulevat uudet opettajat voisivat tuottaa ja levittää oppimateriaalia muun
muassa tietoverkoissa työnsä ohella.
Kolmantena tavoitteena järjestelmällisen kielenopiskelun mahdollistamisessa
on taata myös aikuisväestölle mahdollisuus opiskella omaa
kieltään ja oppia suullisen kielentaidon lisäksi myös kirjoittamaan omaa
kieltään.

Lue lisää

~Romanikieli ja sen puhujat
Romanikieltä puhuu maailmassa arviolta 20–40 milj. ihmistä, heistä yli
10 milj. asuu Euroopassa. Romanien arvellaan tulleen Eurooppaan 1300-
luvulla Intiasta. Suomeen romanit tulivat 1500-luvulla. Romanit ovat
Suomessa perinteinen etninen vähemmistöryhmä. Suomessa heitä asuu
pysyvästi noin 10 000. Lisäksi noin 3 000 Suomen romania asuu Ruotsissa.
Romanikieli kuuluu indoeurooppalaisen kieliperheen indo-arjalaiseen
haaraan. Sen perustana on Intian vanha kulttikieli sanskrit, josta ovat
kehittyneet myös mm. hindi, urdu ja marathi. Romani on eriytynyt indoarjalaisesta
sukupuusta jo yli kaksi tuhatta vuotta sitten, ja se on monissa
suhteissa vanhakantaisempi kuin nykyhindi.
Aikojen kuluessa romanikieli on hajaantunut useisiin murteisiin, joihin
on tarttunut vaikutteita paikallisista kielistä. Kielen perussanasto on
tutkijoiden mukaan pysynyt kuitenkin eri murteissa lähes samana. Tätä
on auttanut se, että romaneilla on aina ollut paljon yhteyksiä eri maissa
asuvien romaniyhteisöjen kanssa. Suomessa puhuttua romanikieltä on
tähän mennessä pidetty yhtenä parhaiten alkuperänsä säilyttäneistä
murteista. Se kuuluu nk. kaalo-murreryhmään, johon kuuluvat myös
esim. Espanjan ja Skotlannin murteet sekä osa Italian romanikielen
murteista. Puhekielessä siitä käytetään nimitystä kaaleiden kieli.
Romanikieli on yleensä jaettu kolmeen tai neljään päämurreryhmään.
Lovari-, kalderash- ja sinti-murteita puhutaan Keski- ja Pohjois-Euroopassa,
romungri-murteita taas Puolassa ja Balkanin alueella.
Romanikielen osaaminen on viimeisten parin vuosikymmenen aikana
ratkaisevasti huonontunut lähes kaikissa Euroopan maissa. Enemmistön
kieli on sivuuttanut tai se on sivuuttamassa romanin kotikielenä
eivätkä nuoremmat enää opi kieltä samalla tavoin kuin aikaisemmin.
Suomessa romanikielen rappeutumiseen vaikutti ennen kaikkea romaniväestön
kokema raju yhteiskunnallinen ja sosiaalinen muutos, kun he
noin 30 vuotta sitten siirtyivät asumaan pysyviin asuntoihin, usein kerrostaloihin,
ja tiivis yhteydenpito heimolaisiin väheni.
Historiallisesti romaneihin on suhtauduttu kielteisesti kaikkialla
maailmassa, monin paikoin myös Suomessa. Seurauksena oli, että romanit
vähensivät oman kielensä käyttöä säilyttääkseen kiertävään kulttuuriin
liittyvät kaupankäynnin ja majoittumisen edellytykset pääväestön
17 joukossa. Romaniväestön yhteiskunnallinen herääminen alkoi 1970-luvulla.
Sosiaali-, koulutus- ja kulttuuripoliittinen yhteistyö alkoi romaniväestön
ja valtaväestön välillä. 1980-luvulle tultaessa romanivanhemmat
alkoivat tiedostaa lasten ja nuorten heikon romanikielen taidon.

....... kirjoitti:

~Romanikieli ja sen puhujat
Romanikieltä puhuu maailmassa arviolta 20–40 milj. ihmistä, heistä yli
10 milj. asuu Euroopassa. Romanien arvellaan tulleen Eurooppaan 1300-
luvulla Intiasta. Suomeen romanit tulivat 1500-luvulla. Romanit ovat
Suomessa perinteinen etninen vähemmistöryhmä. Suomessa heitä asuu
pysyvästi noin 10 000. Lisäksi noin 3 000 Suomen romania asuu Ruotsissa.
Romanikieli kuuluu indoeurooppalaisen kieliperheen indo-arjalaiseen
haaraan. Sen perustana on Intian vanha kulttikieli sanskrit, josta ovat
kehittyneet myös mm. hindi, urdu ja marathi. Romani on eriytynyt indoarjalaisesta
sukupuusta jo yli kaksi tuhatta vuotta sitten, ja se on monissa
suhteissa vanhakantaisempi kuin nykyhindi.
Aikojen kuluessa romanikieli on hajaantunut useisiin murteisiin, joihin
on tarttunut vaikutteita paikallisista kielistä. Kielen perussanasto on
tutkijoiden mukaan pysynyt kuitenkin eri murteissa lähes samana. Tätä
on auttanut se, että romaneilla on aina ollut paljon yhteyksiä eri maissa
asuvien romaniyhteisöjen kanssa. Suomessa puhuttua romanikieltä on
tähän mennessä pidetty yhtenä parhaiten alkuperänsä säilyttäneistä
murteista. Se kuuluu nk. kaalo-murreryhmään, johon kuuluvat myös
esim. Espanjan ja Skotlannin murteet sekä osa Italian romanikielen
murteista. Puhekielessä siitä käytetään nimitystä kaaleiden kieli.
Romanikieli on yleensä jaettu kolmeen tai neljään päämurreryhmään.
Lovari-, kalderash- ja sinti-murteita puhutaan Keski- ja Pohjois-Euroopassa,
romungri-murteita taas Puolassa ja Balkanin alueella.
Romanikielen osaaminen on viimeisten parin vuosikymmenen aikana
ratkaisevasti huonontunut lähes kaikissa Euroopan maissa. Enemmistön
kieli on sivuuttanut tai se on sivuuttamassa romanin kotikielenä
eivätkä nuoremmat enää opi kieltä samalla tavoin kuin aikaisemmin.
Suomessa romanikielen rappeutumiseen vaikutti ennen kaikkea romaniväestön
kokema raju yhteiskunnallinen ja sosiaalinen muutos, kun he
noin 30 vuotta sitten siirtyivät asumaan pysyviin asuntoihin, usein kerrostaloihin,
ja tiivis yhteydenpito heimolaisiin väheni.
Historiallisesti romaneihin on suhtauduttu kielteisesti kaikkialla
maailmassa, monin paikoin myös Suomessa. Seurauksena oli, että romanit
vähensivät oman kielensä käyttöä säilyttääkseen kiertävään kulttuuriin
liittyvät kaupankäynnin ja majoittumisen edellytykset pääväestön
17 joukossa. Romaniväestön yhteiskunnallinen herääminen alkoi 1970-luvulla.
Sosiaali-, koulutus- ja kulttuuripoliittinen yhteistyö alkoi romaniväestön
ja valtaväestön välillä. 1980-luvulle tultaessa romanivanhemmat
alkoivat tiedostaa lasten ja nuorten heikon romanikielen taidon.

Lue lisää

~Romanikieli ja sen puhujat

On tärkeää tiedostaa, että romanikielen heikko asema, kielitaidon katoaminen
ja rappeutuminen varsinkin viimeisen 30 vuoden aikana, on ollut
sekä romaniväestön että yhteiskunnan aiheuttamaa. Romanien osittain
tiedostamattoman suojelumekanismin vuoksi kieltä ei ole haluttu opettaa
muille kuin romaneille, eikä kielen opetusta muuten kuin suullisesti
välitettynä ole katsottu tarpeelliseksi. Yhteiskunnallinen murros sekä
muuttuneet asumisolot ovat vähentäneet kielen hallintaa ratkaisevasti.
Romanikielen osaamisen taito romanien keskuudessa heikkenee ikäryhmittäin
keski-ikäisten kohtalaisesta kielitaidosta ja nuorempien arkipäivän
fraasien eriasteisesta hallinnasta esikoululaisten miltei passiiviseen
kielenhallintaan. Yli 40-vuotiaiden kielitaito on kohtalainen, sitä
vanhemmilla parempi ja vanhusten joukossa on vielä elossa kielen erittäin
hyvin hallitsevia. Kokonaan romanikieltä puhumattomia arvellaan
olevan n. viidesosa (tässä ovat mukana seka-avioliitot).

....... kirjoitti:

~Romanikieli ja sen puhujat

On tärkeää tiedostaa, että romanikielen heikko asema, kielitaidon katoaminen
ja rappeutuminen varsinkin viimeisen 30 vuoden aikana, on ollut
sekä romaniväestön että yhteiskunnan aiheuttamaa. Romanien osittain
tiedostamattoman suojelumekanismin vuoksi kieltä ei ole haluttu opettaa
muille kuin romaneille, eikä kielen opetusta muuten kuin suullisesti
välitettynä ole katsottu tarpeelliseksi. Yhteiskunnallinen murros sekä
muuttuneet asumisolot ovat vähentäneet kielen hallintaa ratkaisevasti.
Romanikielen osaamisen taito romanien keskuudessa heikkenee ikäryhmittäin
keski-ikäisten kohtalaisesta kielitaidosta ja nuorempien arkipäivän
fraasien eriasteisesta hallinnasta esikoululaisten miltei passiiviseen
kielenhallintaan. Yli 40-vuotiaiden kielitaito on kohtalainen, sitä
vanhemmilla parempi ja vanhusten joukossa on vielä elossa kielen erittäin
hyvin hallitsevia. Kokonaan romanikieltä puhumattomia arvellaan
olevan n. viidesosa (tässä ovat mukana seka-avioliitot).

Lue lisää

~Äidinkielen merkitys romanilapsille ja romanikielen opetuksen tavoitteet koulussa

Suomalaiset romanivanhemmat tiedostavat nykyään voimakkaasti kielen
katoamisen uhan ja siksi he haluavat antaa lapsilleen toimivan kaksikielisyyden.
Äidinkielellä on ratkaiseva merkitys lapsen kokonaisvaltaiseen kehitykseen.
Kieli on tiedostamisen, ajattelun ja luovuuden väline. Se on
myös ryhmäytymisen edellytys. Äidinkieli on perusta, jolle lapsen ajatustoiminnan,
minäkuvan ja tunne-elämän harmoninen kehitys rakentuu.
Ilman äidinkielen vankkaa taitoa jää abstraktin verbaalisuuden taso
vajavaiseksi ja sitä on joko hyvin vaikeaa tai mahdotonta korjata aikuisena.
Lähes kaikki toiminta yhteiskunnassa perustuu äidinkielen hallintaan,
joten se on edellytys tasa-arvoiseen yhteiskuntaelämään osallistumiselle.
Oman äidinkielen osaaminen on perusta uuden kielen oppimiselle.
Se on myös toimivan kaksikielisyyden edellytys ja sitä kautta perusta
terveen kulttuurisen identiteetin muodostumiselle.
Äidinkieli määritellään tänä päivänä monipuolisemmin kuin ennen.
Se voi olla kodin käyttämä kieli, tunnesiteiden ja yhteenkuuluvaisuu18
den kieli ja sen osaamisen taso voi vaihdella. Silti sen merkitys yksilön
identiteetin rakentajana on ratkaiseva. Äidinkieli on yhdysside vanhempien
ja heitä edeltävien sukupolvien kulttuuriin. On tärkeää, että lapsi
oppii tuntemaan omat juurensa ja saa vahvan identiteetin ja itsekunnioituksen.
Tällainen ihminen kykenee arvostamaan muita ihmisiä ja
olemaan suvaitsevainen. Tämän tulee kuulua kaikkien lasten oikeuksiin
taustasta riippumatta.
Suomen romanit puhuvat äidinkielenään enimmäkseen suomea ja
sen rinnalla romanikieltä. Vaikka kotona ja omien keskuudessa käytetäänkin
romanikieltä, on romanikieli tänä päivänä monen lapsen elämässä
vain kotona saadun opin varassa. Kouluissa opetettavat 2 viikkotuntia
on hyvä alku, mutta nykyisessä laajuudessaan toteutettuna sillä
ei pystytä elvyttämään ja kehittämään romanikielen taitoa riittävästi.
Edelleen voidaan todeta, että suurin osa romanilapsista on koulussa kokonaan
vailla romanikielen opetusta. Pitkän tähtäimen tavoitteena onkin
romanikielen asema ja opetus äidinkielenä.

....... kirjoitti:

~Äidinkielen merkitys romanilapsille ja romanikielen opetuksen tavoitteet koulussa

Suomalaiset romanivanhemmat tiedostavat nykyään voimakkaasti kielen
katoamisen uhan ja siksi he haluavat antaa lapsilleen toimivan kaksikielisyyden.
Äidinkielellä on ratkaiseva merkitys lapsen kokonaisvaltaiseen kehitykseen.
Kieli on tiedostamisen, ajattelun ja luovuuden väline. Se on
myös ryhmäytymisen edellytys. Äidinkieli on perusta, jolle lapsen ajatustoiminnan,
minäkuvan ja tunne-elämän harmoninen kehitys rakentuu.
Ilman äidinkielen vankkaa taitoa jää abstraktin verbaalisuuden taso
vajavaiseksi ja sitä on joko hyvin vaikeaa tai mahdotonta korjata aikuisena.
Lähes kaikki toiminta yhteiskunnassa perustuu äidinkielen hallintaan,
joten se on edellytys tasa-arvoiseen yhteiskuntaelämään osallistumiselle.
Oman äidinkielen osaaminen on perusta uuden kielen oppimiselle.
Se on myös toimivan kaksikielisyyden edellytys ja sitä kautta perusta
terveen kulttuurisen identiteetin muodostumiselle.
Äidinkieli määritellään tänä päivänä monipuolisemmin kuin ennen.
Se voi olla kodin käyttämä kieli, tunnesiteiden ja yhteenkuuluvaisuu18
den kieli ja sen osaamisen taso voi vaihdella. Silti sen merkitys yksilön
identiteetin rakentajana on ratkaiseva. Äidinkieli on yhdysside vanhempien
ja heitä edeltävien sukupolvien kulttuuriin. On tärkeää, että lapsi
oppii tuntemaan omat juurensa ja saa vahvan identiteetin ja itsekunnioituksen.
Tällainen ihminen kykenee arvostamaan muita ihmisiä ja
olemaan suvaitsevainen. Tämän tulee kuulua kaikkien lasten oikeuksiin
taustasta riippumatta.
Suomen romanit puhuvat äidinkielenään enimmäkseen suomea ja
sen rinnalla romanikieltä. Vaikka kotona ja omien keskuudessa käytetäänkin
romanikieltä, on romanikieli tänä päivänä monen lapsen elämässä
vain kotona saadun opin varassa. Kouluissa opetettavat 2 viikkotuntia
on hyvä alku, mutta nykyisessä laajuudessaan toteutettuna sillä
ei pystytä elvyttämään ja kehittämään romanikielen taitoa riittävästi.
Edelleen voidaan todeta, että suurin osa romanilapsista on koulussa kokonaan
vailla romanikielen opetusta. Pitkän tähtäimen tavoitteena onkin
romanikielen asema ja opetus äidinkielenä.

Lue lisää

~Yleinen koulutussuuntaus
Romaniväestö on aktivoitunut viime vuosina kouluttautumaan ammatillisesti.
Tämä on tuonut mukanaan aikuisväestön lisääntyneen tarpeen
oman kielen opiskeluun. Romanit ovat huomanneet ettei suullinen, perinteinen
kielenoppiminen enää riitä nyky-yhteiskunnassa. Kun tähän
lisätään vielä heikko suomenkielen taito, romanit ovat havainneet
puolikielisyytensä olevan yhtenä suurena esteenä opiskelulleen. Tämä
ja lisääntynyt tietoisuus koulunkäynnin merkityksellisyydestä, ovat saaneet
myös viranomaiset vakuuttuneiksi kielen oppimisen tärkeydestä.
Kieltä opettavien henkilöiden vähäinen määrä sekä heidän yleensä
vähäinen koulutuksensa ja tästä johtuva heikko työllistymisaste ovat
niitä kohtia, joihin voidaan vaikuttaa koulutusta parantamalla. Samalla
saadaan romanikielen opetus vähitellen laajenemaan siihen mittaan, että
kielen säilyminen varmistetaan ja kieli saadaan tulevaisuudessa yhä
useamman romanilapsen äidinkielen asemaan. Tällä vahvistetaan myös
romanien identiteettiä ja mahdollistetaan kansainvälinen yhteenkuuluvuus
Euroopan muiden romanien kanssa.

~Romanikielen opetuksen nykytila
Tähän saakka romanikieltä on opetettu samojen määräysten mukaan
kuin vieraskielisten lasten omaa äidinkieltä maahanmuuttajalapsille.
Opetusryhmän on voinut muodostaa, jos siihen on ilmoittautunut vähintään
4 oppilasta. Pääkaupunkiseudulla on opetus voitu järjestää normaalin
koulupäivän puitteissa, mutta muualla maassa on oppilasmäärän
vähyyden vuoksi jouduttu kokoamaan ryhmiä useasta koulusta. Tämän
vuoksi opetus on usein pitänyt järjestää muiden oppituntien ulkopuolella.
Opetuksen pääasiallisena tehtävänä on romanikielen elvyttäminen
sekä romanilasten kulttuuri-identiteetin ja opiskelumotivaation vahvistaminen.
Romaniväestö haluaa säilyttää ja ylläpitää oman kulttuurinsa
samalla, kun se pyrkii integroitumaan ja menestymään yhteiskunnassa.
Opetushallitus on laatinut valtakunnalliset romanikielen opetussuunnitelmat
vuosina 1992 ja 1995 yhteistyössä romanikieltä opettavien
henkilöiden kanssa. Opetushallitus on myös aloittanut romaninkielisen
oppimateriaalin tuottamisen. Viimeisimpiä oppimateriaaleja ovat peruskoulun
ala-asteelle vuonna 1992 vahvistetun romanikielen oppimäärän
pohjalta tuotettu oppikirja (1995) ja opettajan kielioppikirja (1996).
Suunnitteilla on laajan romanikielen opetuspaketin tuottaminen peruskouluun
ja lukioon vuosina 2000–2002. Romanioppilaiden lukumäärästä
ei ole virallista tilastoa, sillä Suomen kansalaisia ei rekisteröidä
etnisen alkuperän perusteella. Arvioidusta 1 700 romanilapsen määrästä
noin 250 saa romanikielen opetusta 10 paikkakunnalla. Pätevien opettajien
puute on suurimpia syitä kielenopetuksen vähäisyyteen.

....... kirjoitti:

~Yleinen koulutussuuntaus
Romaniväestö on aktivoitunut viime vuosina kouluttautumaan ammatillisesti.
Tämä on tuonut mukanaan aikuisväestön lisääntyneen tarpeen
oman kielen opiskeluun. Romanit ovat huomanneet ettei suullinen, perinteinen
kielenoppiminen enää riitä nyky-yhteiskunnassa. Kun tähän
lisätään vielä heikko suomenkielen taito, romanit ovat havainneet
puolikielisyytensä olevan yhtenä suurena esteenä opiskelulleen. Tämä
ja lisääntynyt tietoisuus koulunkäynnin merkityksellisyydestä, ovat saaneet
myös viranomaiset vakuuttuneiksi kielen oppimisen tärkeydestä.
Kieltä opettavien henkilöiden vähäinen määrä sekä heidän yleensä
vähäinen koulutuksensa ja tästä johtuva heikko työllistymisaste ovat
niitä kohtia, joihin voidaan vaikuttaa koulutusta parantamalla. Samalla
saadaan romanikielen opetus vähitellen laajenemaan siihen mittaan, että
kielen säilyminen varmistetaan ja kieli saadaan tulevaisuudessa yhä
useamman romanilapsen äidinkielen asemaan. Tällä vahvistetaan myös
romanien identiteettiä ja mahdollistetaan kansainvälinen yhteenkuuluvuus
Euroopan muiden romanien kanssa.

~Romanikielen opetuksen nykytila
Tähän saakka romanikieltä on opetettu samojen määräysten mukaan
kuin vieraskielisten lasten omaa äidinkieltä maahanmuuttajalapsille.
Opetusryhmän on voinut muodostaa, jos siihen on ilmoittautunut vähintään
4 oppilasta. Pääkaupunkiseudulla on opetus voitu järjestää normaalin
koulupäivän puitteissa, mutta muualla maassa on oppilasmäärän
vähyyden vuoksi jouduttu kokoamaan ryhmiä useasta koulusta. Tämän
vuoksi opetus on usein pitänyt järjestää muiden oppituntien ulkopuolella.
Opetuksen pääasiallisena tehtävänä on romanikielen elvyttäminen
sekä romanilasten kulttuuri-identiteetin ja opiskelumotivaation vahvistaminen.
Romaniväestö haluaa säilyttää ja ylläpitää oman kulttuurinsa
samalla, kun se pyrkii integroitumaan ja menestymään yhteiskunnassa.
Opetushallitus on laatinut valtakunnalliset romanikielen opetussuunnitelmat
vuosina 1992 ja 1995 yhteistyössä romanikieltä opettavien
henkilöiden kanssa. Opetushallitus on myös aloittanut romaninkielisen
oppimateriaalin tuottamisen. Viimeisimpiä oppimateriaaleja ovat peruskoulun
ala-asteelle vuonna 1992 vahvistetun romanikielen oppimäärän
pohjalta tuotettu oppikirja (1995) ja opettajan kielioppikirja (1996).
Suunnitteilla on laajan romanikielen opetuspaketin tuottaminen peruskouluun
ja lukioon vuosina 2000–2002. Romanioppilaiden lukumäärästä
ei ole virallista tilastoa, sillä Suomen kansalaisia ei rekisteröidä
etnisen alkuperän perusteella. Arvioidusta 1 700 romanilapsen määrästä
noin 250 saa romanikielen opetusta 10 paikkakunnalla. Pätevien opettajien
puute on suurimpia syitä kielenopetuksen vähäisyyteen.

Lue lisää

Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia koskevan asetuksen
(986/1998) 5. §:n mukaan aineenopetusta on kelpoinen antamaan henkilö,
joka on suorittanut
• ylemmän korkeakoulututkinnon
• vähintään 35 opintoviikon laajuiset aineenopettajan koulutukseen
kuuluvat opetettavan aineen opinnot opetettavissa aineissa tai yliopiston
antaman todistuksen mukaan niitä vastaavat opinnot
• vähintään 35 opintoviikon laajuiset opettajan pedagogiset opinnot.
Koulun opetuskieli voi olla suomi, ruotsi tai saame. Koulun opetuskielen
hallinta osoitetaan yliopistosta tai korkeakoulusta saadulla todistuksella
taikka suorittamalla kielen täydellistä hallintaa osoittava kielitutkinto
siten kuin siitä erikseen säädetään. Opetushallitus määrää tarvittaessa,
miten kielen hallinta osoitetaan. (Emt. 3. §, 9. §). Jos opetuskieli
on muu kuin koulun opetuskieli, esimerkiksi romani, voi opetusta
antaa myös henkilö, joka hallitsee opetuksessa käytettävän kielen. Kun
koulutuksen järjestäjällä on kuitenkin velvollisuus antaa opetussuunnitelman
mukaista opetusta, joudutaan ottamaan romanikielen opettajaksi
opettajakelpoisuutta vailla oleva henkilö. Tällöin opetuskielen riittävän
hallinnan harkitsee tehtävään nimittäjä.
Edellisten säädösten puitteissa ei yleisen opettajakelpoisuuden omaavaksi
romanikielen opettajaksi voi Suomessa kouluttautua, koska romanikielestä
ei ole yliopistollista opetettavan aineen arvosanaa ja siihen
liittyviä opintoja tarjolla. Luokanopettajakoulutuksen suorittanut romanikielen
hallitseva opettaja voi kuitenkin opettaa luokassaan myös romania
kelpoisuuden omaavana luokanopettajana.

....... kirjoitti:

Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia koskevan asetuksen
(986/1998) 5. §:n mukaan aineenopetusta on kelpoinen antamaan henkilö,
joka on suorittanut
• ylemmän korkeakoulututkinnon
• vähintään 35 opintoviikon laajuiset aineenopettajan koulutukseen
kuuluvat opetettavan aineen opinnot opetettavissa aineissa tai yliopiston
antaman todistuksen mukaan niitä vastaavat opinnot
• vähintään 35 opintoviikon laajuiset opettajan pedagogiset opinnot.
Koulun opetuskieli voi olla suomi, ruotsi tai saame. Koulun opetuskielen
hallinta osoitetaan yliopistosta tai korkeakoulusta saadulla todistuksella
taikka suorittamalla kielen täydellistä hallintaa osoittava kielitutkinto
siten kuin siitä erikseen säädetään. Opetushallitus määrää tarvittaessa,
miten kielen hallinta osoitetaan. (Emt. 3. §, 9. §). Jos opetuskieli
on muu kuin koulun opetuskieli, esimerkiksi romani, voi opetusta
antaa myös henkilö, joka hallitsee opetuksessa käytettävän kielen. Kun
koulutuksen järjestäjällä on kuitenkin velvollisuus antaa opetussuunnitelman
mukaista opetusta, joudutaan ottamaan romanikielen opettajaksi
opettajakelpoisuutta vailla oleva henkilö. Tällöin opetuskielen riittävän
hallinnan harkitsee tehtävään nimittäjä.
Edellisten säädösten puitteissa ei yleisen opettajakelpoisuuden omaavaksi
romanikielen opettajaksi voi Suomessa kouluttautua, koska romanikielestä
ei ole yliopistollista opetettavan aineen arvosanaa ja siihen
liittyviä opintoja tarjolla. Luokanopettajakoulutuksen suorittanut romanikielen
hallitseva opettaja voi kuitenkin opettaa luokassaan myös romania
kelpoisuuden omaavana luokanopettajana.

Lue lisää

Koulutuksen alalla työskentelevät kansainväliset järjestöt ovat viime
vuosina kiinnittäneet päätöslauselmissaan ja sopimuksissaan huomiota
vähemmistökieliin ja -kulttuureihin. Yhtäältä on ollut kysymys vähemmistöjen
oikeuksien turvaamisesta ja laajentamisesta. Toisaalta taas rasismi
on antanut aihetta vähemmistöjä suojaaviin ja syrjintää ennalta
ehkäiseviin toimiin. On pyritty sekä vahvistamaan vähemmistöjen kulttuuri-
identiteettiä että edistämään yleisesti suvaitsevuutta ja moniarvoisuutta.
Näissä yhteyksissä on noussut esiin myös romanikielen ja -kulttuurin
aseman parantaminen.

Euroopan Neuvosto
Romanikielen opettajien koulutuksen näkökulmasta on keskeinen erityisesti
Euroopan Neuvoston vähemmistöjen suojelua koskevan puiteyleissopimuksen
toinen osa, jonka mm. Suomi on allekirjoittanut vuonna
1995. Siinä romanikieli määritellään ei-alueelliseksi viralliseksi kieleksi,
ja säädetään kansallisen vähemmistön kielellisistä oikeuksista.
Sopimuksen 12. artiklan mukaan sopimuspuolet ryhtyvät opetuksen ja
tutkimuksen alalla tarpeen mukaan “toimenpiteisiin kansallisten vähemmistöjensä,
yhtälailla kuin valtaväestönkin kulttuuria, historiaa, kieltä
ja uskontoa koskevan tiedon vaalimiseksi”. Saman artiklan kolmannen
pykälän mukaan sopimuspuolet sitoutuvat edistämään “kansallisiin vähemmistöihin
kuuluvien henkilöiden yhtäläisiä mahdollisuuksia saada
koulutusta kaikilla tasoilla”. 14. artiklassa sopimuspuolet sitoutuvat
tunnustamaan, että “jokaisella kansalliseen vähemmistöön kuuluvalla
henkilöllä on oikeus oppia vähemmistökieltään”.
Euroopan Neuvosto asetti maaliskuussa 1996 romaneja koskevan
erityistyöryhmän (MG-S-ROM). Sen pääasiallisena tehtävänä on pitää
yhteyttä muihin elimiin sekä Euroopan Neuvoston puitteissa että muualla
ja toimia virallisena painostusryhmänä hallitusten suuntaan. Työryhmä
on päättänyt, että yhteistyösuhteiden romaneja edustavien yhdistysten
kanssa tulisi olla mahdollisimman tiiviitä. Romanien edustajien asiantuntemus
annetaan työryhmän käyttöön.
28
5.3 Euroopan Unioni
EU:n komissio julkaisi vuonna 1986 raportin “The Schooling of Gipsy
and Travellers’ Children” ja antoi koulutuskomitean käsiteltäväksi esityksen,
jossa ehdotettiin erilaisia koulutusta edistäviä toimia, jotka ottaisivat
huomioon romanien kulttuurin ja elämäntavan. Asiasta käytiin
keskustelu, johon myös romanit osallistuivat. Tämän pohjalta EU:n
komissio hyväksyi 22.5.1989 päätöslauselman romanien ja kiertolaisten
lasten koulutuksesta. Siinä tähdennetään, että romanien ja kiertolaisten
kielet ja kulttuurit ovat “enemmän kuin puolen vuosituhannen ajan olleet
osa yhteisön kulttuurista ja kielellistä perintöä”.
Lokakuussa 1996 Euroopan Unionin komissio sai valmiiksi kertomuksensa
edellä mainitussa päätöslauselmassa esitettyjen toimenpiteiden
toteutumisesta. Kertomuksen mukaan yhteisössä tuettiin uutta luovien
hankkeiden kehittämistä viidessä teemaverkostossa (keskiasteen
koulutus, siirtyminen koulusta työelämään, etäopetus, oppi- ja opetusmateriaalit,
avustajien koulutus) ja edistettiin dokumentointi- ja tietojärjestelmän
luomista. Komissio vastasi tulosten ja hyvien toimintatapojen
yhteen sovittamisesta, erityistoimien täytäntöönpanosta, verkostoitumisen
seuraamisesta sekä hankkeiden arvioimisesta ja levittämisestä.
Pilottihankkeista saatujen kokemusten perusteella komissio ehdottaa
sellaisten suositusten laatimista ja esittämistä jäsenvaltioille, joissa
niitä kehotetaan toteuttamaan suunnitellut toimenpiteet.
EU:n Sokrates-ohjelman Comenius-osassa on yhtenä toimintamuotona
siirtotyöläisten, liikkuvan väestön ja romanien lasten koulutus sekä
interkulttuurinen opetus. Tarkoituksena on kansainvälisten hankkeiden
avulla auttaa mainittuja lapsiryhmiä pääsemään osalliseksi mahdollisimman
täydellisesti kouluopetuksesta ja tukea heidän sopeutumistaan koulutukseen,
parantaa heidän saamansa opetuksen laatua sekä ottaa huomioon
heidän erityiset koulutustarpeensa ja heidän oppimiskykynsä.
Comenius-ohjelma keskittyy koulutukseen, koulusta työelämään siirtymiseen,
romanitukihenkilöiden kouluttamiseen sekä avoimen opetuksen
ja etäopetuksen käyttöön.
Euroopan parlamentti, joka kiinnittää erityistä huomiota Euroopan
kansalaisten perusoikeuksien kunnioittamiseen, hyväksyi 21.4.1994 päätöslauselman
romanien tilanteesta Euroopan unionissa (OJ C 12.9.1994).
Koulutuksen näkökulmasta päätöslauselmassa on useita tärkeitä toimenpidesuosituksia,
jotka tähtäävät romanien ja liikkuvan väestön lasten
koulutuksen esteiden poistamiseen. Parlamentti suosittelee mm. romanikielen
opettajien kouluttamisen ottamista kansallisiin opettajankoulutusohjelmiin
ja kehottaa valmistettavaksi opettajille tiedotusmateriaalia
käytettäväksi kulttuurienvälisessä koulutuksessa.

....... kirjoitti:

Koulutuksen alalla työskentelevät kansainväliset järjestöt ovat viime
vuosina kiinnittäneet päätöslauselmissaan ja sopimuksissaan huomiota
vähemmistökieliin ja -kulttuureihin. Yhtäältä on ollut kysymys vähemmistöjen
oikeuksien turvaamisesta ja laajentamisesta. Toisaalta taas rasismi
on antanut aihetta vähemmistöjä suojaaviin ja syrjintää ennalta
ehkäiseviin toimiin. On pyritty sekä vahvistamaan vähemmistöjen kulttuuri-
identiteettiä että edistämään yleisesti suvaitsevuutta ja moniarvoisuutta.
Näissä yhteyksissä on noussut esiin myös romanikielen ja -kulttuurin
aseman parantaminen.

Euroopan Neuvosto
Romanikielen opettajien koulutuksen näkökulmasta on keskeinen erityisesti
Euroopan Neuvoston vähemmistöjen suojelua koskevan puiteyleissopimuksen
toinen osa, jonka mm. Suomi on allekirjoittanut vuonna
1995. Siinä romanikieli määritellään ei-alueelliseksi viralliseksi kieleksi,
ja säädetään kansallisen vähemmistön kielellisistä oikeuksista.
Sopimuksen 12. artiklan mukaan sopimuspuolet ryhtyvät opetuksen ja
tutkimuksen alalla tarpeen mukaan “toimenpiteisiin kansallisten vähemmistöjensä,
yhtälailla kuin valtaväestönkin kulttuuria, historiaa, kieltä
ja uskontoa koskevan tiedon vaalimiseksi”. Saman artiklan kolmannen
pykälän mukaan sopimuspuolet sitoutuvat edistämään “kansallisiin vähemmistöihin
kuuluvien henkilöiden yhtäläisiä mahdollisuuksia saada
koulutusta kaikilla tasoilla”. 14. artiklassa sopimuspuolet sitoutuvat
tunnustamaan, että “jokaisella kansalliseen vähemmistöön kuuluvalla
henkilöllä on oikeus oppia vähemmistökieltään”.
Euroopan Neuvosto asetti maaliskuussa 1996 romaneja koskevan
erityistyöryhmän (MG-S-ROM). Sen pääasiallisena tehtävänä on pitää
yhteyttä muihin elimiin sekä Euroopan Neuvoston puitteissa että muualla
ja toimia virallisena painostusryhmänä hallitusten suuntaan. Työryhmä
on päättänyt, että yhteistyösuhteiden romaneja edustavien yhdistysten
kanssa tulisi olla mahdollisimman tiiviitä. Romanien edustajien asiantuntemus
annetaan työryhmän käyttöön.
28
5.3 Euroopan Unioni
EU:n komissio julkaisi vuonna 1986 raportin “The Schooling of Gipsy
and Travellers’ Children” ja antoi koulutuskomitean käsiteltäväksi esityksen,
jossa ehdotettiin erilaisia koulutusta edistäviä toimia, jotka ottaisivat
huomioon romanien kulttuurin ja elämäntavan. Asiasta käytiin
keskustelu, johon myös romanit osallistuivat. Tämän pohjalta EU:n
komissio hyväksyi 22.5.1989 päätöslauselman romanien ja kiertolaisten
lasten koulutuksesta. Siinä tähdennetään, että romanien ja kiertolaisten
kielet ja kulttuurit ovat “enemmän kuin puolen vuosituhannen ajan olleet
osa yhteisön kulttuurista ja kielellistä perintöä”.
Lokakuussa 1996 Euroopan Unionin komissio sai valmiiksi kertomuksensa
edellä mainitussa päätöslauselmassa esitettyjen toimenpiteiden
toteutumisesta. Kertomuksen mukaan yhteisössä tuettiin uutta luovien
hankkeiden kehittämistä viidessä teemaverkostossa (keskiasteen
koulutus, siirtyminen koulusta työelämään, etäopetus, oppi- ja opetusmateriaalit,
avustajien koulutus) ja edistettiin dokumentointi- ja tietojärjestelmän
luomista. Komissio vastasi tulosten ja hyvien toimintatapojen
yhteen sovittamisesta, erityistoimien täytäntöönpanosta, verkostoitumisen
seuraamisesta sekä hankkeiden arvioimisesta ja levittämisestä.
Pilottihankkeista saatujen kokemusten perusteella komissio ehdottaa
sellaisten suositusten laatimista ja esittämistä jäsenvaltioille, joissa
niitä kehotetaan toteuttamaan suunnitellut toimenpiteet.
EU:n Sokrates-ohjelman Comenius-osassa on yhtenä toimintamuotona
siirtotyöläisten, liikkuvan väestön ja romanien lasten koulutus sekä
interkulttuurinen opetus. Tarkoituksena on kansainvälisten hankkeiden
avulla auttaa mainittuja lapsiryhmiä pääsemään osalliseksi mahdollisimman
täydellisesti kouluopetuksesta ja tukea heidän sopeutumistaan koulutukseen,
parantaa heidän saamansa opetuksen laatua sekä ottaa huomioon
heidän erityiset koulutustarpeensa ja heidän oppimiskykynsä.
Comenius-ohjelma keskittyy koulutukseen, koulusta työelämään siirtymiseen,
romanitukihenkilöiden kouluttamiseen sekä avoimen opetuksen
ja etäopetuksen käyttöön.
Euroopan parlamentti, joka kiinnittää erityistä huomiota Euroopan
kansalaisten perusoikeuksien kunnioittamiseen, hyväksyi 21.4.1994 päätöslauselman
romanien tilanteesta Euroopan unionissa (OJ C 12.9.1994).
Koulutuksen näkökulmasta päätöslauselmassa on useita tärkeitä toimenpidesuosituksia,
jotka tähtäävät romanien ja liikkuvan väestön lasten
koulutuksen esteiden poistamiseen. Parlamentti suosittelee mm. romanikielen
opettajien kouluttamisen ottamista kansallisiin opettajankoulutusohjelmiin
ja kehottaa valmistettavaksi opettajille tiedotusmateriaalia
käytettäväksi kulttuurienvälisessä koulutuksessa.

Lue lisää

Romanikieltä opettavien henkilöiden koulutustaso on matala. Se vaihtelee
kansa- ja peruskoulun suorittaneista ylioppilaisiin. Myös tällä hetkellä
romanikielen ja -kulttuurin opetusta antavat henkilöt ovat itse todenneet
koulutuksensa puutteelliseksi työn vaatimuksiin nähden. Heidän
aloitteestaan Opetushallituksen Romaniväestön koulutusyksikkö on
järjestänyt lisäkoulutusta.
Heinolan kurssikeskuksessa (nykyisin Opetusalan koulutuskeskus,
OPEKO) on eri tahojen yhteistyönä järjestetty kaksivuotinen “Kieli- ja
kulttuurivähemmistöjen oman äidinkielen opettajien koulutus” -koulutusohjelma.
Koulutus toteutettiin vuosina 1992–1994. Jo useamman vuoden
ajan ensin kouluhallitus ja myöhemmin Opetushallitus on järjestänyt
vuosittain täydennyskoulutuspäiviä, joiden kesto on ollut 1–3 päivää
kerrallaan. Täydennyskoulutuksena on vuodesta 1990 lähtien järjestetty
vuosittain kahden viikon mittaisia romanikielen kesäkursseja,
joissa pääpaino on ollut kielen ja kulttuurin opiskelussa. Työvoimapoliittisena
koulutuksena on järjestetty koulunkäyntiavustajan koulutusta
ja Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksen kanssa yhteistyössä on
ollut mahdollista suorittaa kasvatustieteen approbatur-tason opinnot.
(Liite 1)
6.2 Romanikielen opettajien koulutuksen tavoitteet
Romanikielen opettajien koulutuksen järjestämisen tärkein tavoite on
luoda romanilapsille ja nuorille mahdollisuus nykyistä laajempaan oman
kielen opiskeluun alkaen jo päivähoidosta ja erityisesti esikoulussa ja
perusopetuksessa, siten että kielen opiskelu tukisi lasten romani-identiteettiä,
romanikielen taitojen kehittymistä ja romanikulttuurin erityispiirteiden
säilymistä.
Myös lukiokoulutuksessa ja ammatillisesta toisen asteen koulutuksesta
puuttuu romanikielentaitoisia opettajia sekä oppimateriaalia. Lisäksi
aikuisten romanien kasvava kiinnostus koulutukseen yleensä ja
erityisesti oman kielen hallintaan, on osaltaan lisäämässä kielenopettajien
tarvetta. Kielenopettajia tarvitaan myös oppimateriaalin tuottamiseen.
Romanikielen elvyttäminen ja uudistaminen kielen aktiivisen käytön
30
kautta on siten myös yksi tärkeä lisätavoite, johon koulutuksella on
heijastusvaikutuksensa.
Koulutuksen tämänhetkinen tärkein käytännön tarve on kouluttaa
nopeasti uusia romanikielen opettajia. Koulutuksen pohjana voisi olla
luokanopettajakoulutus, jonka osana suoritettaisiin aineopintokokonaisuus
romanikielessä. Tämä edellyttäisi yliopistollisen perus- ja aineopintokokonaisuuden
muodostamista. Samalla avattaisiin ja taattaisiin
romanikielen opiskelumahdollisuus kaikille halukkaille.
Pitkän tähtäimen tavoitteita on romanikielen äidinkielenopettajan
tutkinto eli aineenopettajan tutkinto.
Samalla on tärkeää yhtenäistää jo työssä olevien opettajien koulutuspohjaa
ja nostaa koulutustasoa siten, että kaikilla romanikielen opettajilla
olisi samantasoinen pohjakoulutus.

....... kirjoitti:

~Yleinen koulutussuuntaus
Romaniväestö on aktivoitunut viime vuosina kouluttautumaan ammatillisesti.
Tämä on tuonut mukanaan aikuisväestön lisääntyneen tarpeen
oman kielen opiskeluun. Romanit ovat huomanneet ettei suullinen, perinteinen
kielenoppiminen enää riitä nyky-yhteiskunnassa. Kun tähän
lisätään vielä heikko suomenkielen taito, romanit ovat havainneet
puolikielisyytensä olevan yhtenä suurena esteenä opiskelulleen. Tämä
ja lisääntynyt tietoisuus koulunkäynnin merkityksellisyydestä, ovat saaneet
myös viranomaiset vakuuttuneiksi kielen oppimisen tärkeydestä.
Kieltä opettavien henkilöiden vähäinen määrä sekä heidän yleensä
vähäinen koulutuksensa ja tästä johtuva heikko työllistymisaste ovat
niitä kohtia, joihin voidaan vaikuttaa koulutusta parantamalla. Samalla
saadaan romanikielen opetus vähitellen laajenemaan siihen mittaan, että
kielen säilyminen varmistetaan ja kieli saadaan tulevaisuudessa yhä
useamman romanilapsen äidinkielen asemaan. Tällä vahvistetaan myös
romanien identiteettiä ja mahdollistetaan kansainvälinen yhteenkuuluvuus
Euroopan muiden romanien kanssa.

~Romanikielen opetuksen nykytila
Tähän saakka romanikieltä on opetettu samojen määräysten mukaan
kuin vieraskielisten lasten omaa äidinkieltä maahanmuuttajalapsille.
Opetusryhmän on voinut muodostaa, jos siihen on ilmoittautunut vähintään
4 oppilasta. Pääkaupunkiseudulla on opetus voitu järjestää normaalin
koulupäivän puitteissa, mutta muualla maassa on oppilasmäärän
vähyyden vuoksi jouduttu kokoamaan ryhmiä useasta koulusta. Tämän
vuoksi opetus on usein pitänyt järjestää muiden oppituntien ulkopuolella.
Opetuksen pääasiallisena tehtävänä on romanikielen elvyttäminen
sekä romanilasten kulttuuri-identiteetin ja opiskelumotivaation vahvistaminen.
Romaniväestö haluaa säilyttää ja ylläpitää oman kulttuurinsa
samalla, kun se pyrkii integroitumaan ja menestymään yhteiskunnassa.
Opetushallitus on laatinut valtakunnalliset romanikielen opetussuunnitelmat
vuosina 1992 ja 1995 yhteistyössä romanikieltä opettavien
henkilöiden kanssa. Opetushallitus on myös aloittanut romaninkielisen
oppimateriaalin tuottamisen. Viimeisimpiä oppimateriaaleja ovat peruskoulun
ala-asteelle vuonna 1992 vahvistetun romanikielen oppimäärän
pohjalta tuotettu oppikirja (1995) ja opettajan kielioppikirja (1996).
Suunnitteilla on laajan romanikielen opetuspaketin tuottaminen peruskouluun
ja lukioon vuosina 2000–2002. Romanioppilaiden lukumäärästä
ei ole virallista tilastoa, sillä Suomen kansalaisia ei rekisteröidä
etnisen alkuperän perusteella. Arvioidusta 1 700 romanilapsen määrästä
noin 250 saa romanikielen opetusta 10 paikkakunnalla. Pätevien opettajien
puute on suurimpia syitä kielenopetuksen vähäisyyteen.

Lue lisää

Kulttuurimme on täynnä kaksinaismoraalia
Peruskoulu, nykyään jo päiväkoti on aika, jolloin jokainen romanikodin lapsi joutuu kasvotusten oman identiteettinsä kanssa huomaten, en ole niin kuin nuo muut lapset, minussa on jotain erikoista, vaikkakin olen samanlainen pojanviikari tai tyttö niin kuin nuo muutkin. Ajan kanssa siihen joko tottuu ja pitää sitä osana mustalaisuutta tai sisällä nousee viha omaa etnisyyttä tai valkolaisia vastaan.
Iän karttuessa olen monesti miettinyt, mitä on todellisuudessa mustalaisuus ja siinä ohessa, mitä on minun perheeni mustalaisuus, jonka haluaisin perintönä jättää lapsilleni.

Tiedän ettei se ole sitä, mitä romantisoiden hehkutetaan kaikenlaisissa kissanristiäisissä mutta ei se ole myöskään sitä, mitä nuoret esittävät antisosiaalisuudellaan. Kulttuuri, jota elämme on hyvin täynnä kaksinaismoralismia: ei voida puhua tästä, mutta jo hetkessä ollaan nostamassa kissaa pöydälle. Esimerkkejä olisi paljon, jotka typeryydessään menevät sairaalloiseksi asti. Olemme kuin amerikkalaiset, jotka pitävät itseään hyvinkin korkean moraalin omaavina ja jo hetkessä ovat valmiita tekemään mitä tahansa.

Ajatuksiltaan poikkeavat leimataan helposti

Vaimoni Katja on joskus sanonut, että olisi mielenkiintoista lähteä tutkimaan, kuinka monta ja minkälaista mustalaisuutta suomessakin on? Tyyli ja tapakulttuuri muuttuvat huimasti verrattaessa esimerkiksi Helsingin ja Rovaniemen romaneja toisiinsa, saatikka sitten kaikkia niitä, jotka asuvat siinä välissä. Oma lukunsa ovat sitten vielä puoliromanit sekä muut, joiden mummon kaiman koira on ollut romani.

Opiskelukaverini ovat joskus kysyneet minulta vilpittömästi, mitä on olla romani ja mitä on mustalaisuus? Kysymykseen olisi helppo vastata valmiiksi kirjoitetun ”käsikirjan” pohjalta:"Mahtavaa, se on täynnä jännitystä ja romantiikkaa jne. .”
Mutta rehellisesti vastattuna se vaatii taidokasta ja älykästä luovimista sanojen ja tekojen välillä. Se on maailma, jossa vähänkään ajatuksiltaan poikkeavan on vaikea pysyä yhteisön sisäpiirissä leimautumatta kaajeenmoiseksi (valkolaismaiseksi) ja tinaloksi (pöhköksi).

....... kirjoitti:

Romanikieltä opettavien henkilöiden koulutustaso on matala. Se vaihtelee
kansa- ja peruskoulun suorittaneista ylioppilaisiin. Myös tällä hetkellä
romanikielen ja -kulttuurin opetusta antavat henkilöt ovat itse todenneet
koulutuksensa puutteelliseksi työn vaatimuksiin nähden. Heidän
aloitteestaan Opetushallituksen Romaniväestön koulutusyksikkö on
järjestänyt lisäkoulutusta.
Heinolan kurssikeskuksessa (nykyisin Opetusalan koulutuskeskus,
OPEKO) on eri tahojen yhteistyönä järjestetty kaksivuotinen “Kieli- ja
kulttuurivähemmistöjen oman äidinkielen opettajien koulutus” -koulutusohjelma.
Koulutus toteutettiin vuosina 1992–1994. Jo useamman vuoden
ajan ensin kouluhallitus ja myöhemmin Opetushallitus on järjestänyt
vuosittain täydennyskoulutuspäiviä, joiden kesto on ollut 1–3 päivää
kerrallaan. Täydennyskoulutuksena on vuodesta 1990 lähtien järjestetty
vuosittain kahden viikon mittaisia romanikielen kesäkursseja,
joissa pääpaino on ollut kielen ja kulttuurin opiskelussa. Työvoimapoliittisena
koulutuksena on järjestetty koulunkäyntiavustajan koulutusta
ja Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksen kanssa yhteistyössä on
ollut mahdollista suorittaa kasvatustieteen approbatur-tason opinnot.
(Liite 1)
6.2 Romanikielen opettajien koulutuksen tavoitteet
Romanikielen opettajien koulutuksen järjestämisen tärkein tavoite on
luoda romanilapsille ja nuorille mahdollisuus nykyistä laajempaan oman
kielen opiskeluun alkaen jo päivähoidosta ja erityisesti esikoulussa ja
perusopetuksessa, siten että kielen opiskelu tukisi lasten romani-identiteettiä,
romanikielen taitojen kehittymistä ja romanikulttuurin erityispiirteiden
säilymistä.
Myös lukiokoulutuksessa ja ammatillisesta toisen asteen koulutuksesta
puuttuu romanikielentaitoisia opettajia sekä oppimateriaalia. Lisäksi
aikuisten romanien kasvava kiinnostus koulutukseen yleensä ja
erityisesti oman kielen hallintaan, on osaltaan lisäämässä kielenopettajien
tarvetta. Kielenopettajia tarvitaan myös oppimateriaalin tuottamiseen.
Romanikielen elvyttäminen ja uudistaminen kielen aktiivisen käytön
30
kautta on siten myös yksi tärkeä lisätavoite, johon koulutuksella on
heijastusvaikutuksensa.
Koulutuksen tämänhetkinen tärkein käytännön tarve on kouluttaa
nopeasti uusia romanikielen opettajia. Koulutuksen pohjana voisi olla
luokanopettajakoulutus, jonka osana suoritettaisiin aineopintokokonaisuus
romanikielessä. Tämä edellyttäisi yliopistollisen perus- ja aineopintokokonaisuuden
muodostamista. Samalla avattaisiin ja taattaisiin
romanikielen opiskelumahdollisuus kaikille halukkaille.
Pitkän tähtäimen tavoitteita on romanikielen äidinkielenopettajan
tutkinto eli aineenopettajan tutkinto.
Samalla on tärkeää yhtenäistää jo työssä olevien opettajien koulutuspohjaa
ja nostaa koulutustasoa siten, että kaikilla romanikielen opettajilla
olisi samantasoinen pohjakoulutus.

Lue lisää

Emme kaikki ole sinisen lenkin varastajia, vaikka valtaväestö niin luulee! Aina vaan tulee tuo, että oltas oltu suomessa 500 vuotta. On se kummallista miten tosiasiat muuttuu !
451 vuotta on todellinen luku.

1520-luvulla Kustaa Vaasa määräsi romanit karkotettaviksi Ruotsin valtakunnasta. Ensimmäiset dokumentit romaneista Suomen alueella kirjattiin Ahvenanmaan Kastelholmassa vuonna 1559. Siellä vouti pidätti romaniryhmän ja takavarikoi heidän hevosensa. Kuningatar Kristiina antoi vuonna 1637 käskyn, jonka mukaan kaikki valtakunnasta tavatut romanit piti hirttää.


kummallisesti tuo vuosiluku muuttuu!

.... kirjoitti:

Kulttuurimme on täynnä kaksinaismoraalia
Peruskoulu, nykyään jo päiväkoti on aika, jolloin jokainen romanikodin lapsi joutuu kasvotusten oman identiteettinsä kanssa huomaten, en ole niin kuin nuo muut lapset, minussa on jotain erikoista, vaikkakin olen samanlainen pojanviikari tai tyttö niin kuin nuo muutkin. Ajan kanssa siihen joko tottuu ja pitää sitä osana mustalaisuutta tai sisällä nousee viha omaa etnisyyttä tai valkolaisia vastaan.
Iän karttuessa olen monesti miettinyt, mitä on todellisuudessa mustalaisuus ja siinä ohessa, mitä on minun perheeni mustalaisuus, jonka haluaisin perintönä jättää lapsilleni.

Tiedän ettei se ole sitä, mitä romantisoiden hehkutetaan kaikenlaisissa kissanristiäisissä mutta ei se ole myöskään sitä, mitä nuoret esittävät antisosiaalisuudellaan. Kulttuuri, jota elämme on hyvin täynnä kaksinaismoralismia: ei voida puhua tästä, mutta jo hetkessä ollaan nostamassa kissaa pöydälle. Esimerkkejä olisi paljon, jotka typeryydessään menevät sairaalloiseksi asti. Olemme kuin amerikkalaiset, jotka pitävät itseään hyvinkin korkean moraalin omaavina ja jo hetkessä ovat valmiita tekemään mitä tahansa.

Ajatuksiltaan poikkeavat leimataan helposti

Vaimoni Katja on joskus sanonut, että olisi mielenkiintoista lähteä tutkimaan, kuinka monta ja minkälaista mustalaisuutta suomessakin on? Tyyli ja tapakulttuuri muuttuvat huimasti verrattaessa esimerkiksi Helsingin ja Rovaniemen romaneja toisiinsa, saatikka sitten kaikkia niitä, jotka asuvat siinä välissä. Oma lukunsa ovat sitten vielä puoliromanit sekä muut, joiden mummon kaiman koira on ollut romani.

Opiskelukaverini ovat joskus kysyneet minulta vilpittömästi, mitä on olla romani ja mitä on mustalaisuus? Kysymykseen olisi helppo vastata valmiiksi kirjoitetun ”käsikirjan” pohjalta:"Mahtavaa, se on täynnä jännitystä ja romantiikkaa jne. .”
Mutta rehellisesti vastattuna se vaatii taidokasta ja älykästä luovimista sanojen ja tekojen välillä. Se on maailma, jossa vähänkään ajatuksiltaan poikkeavan on vaikea pysyä yhteisön sisäpiirissä leimautumatta kaajeenmoiseksi (valkolaismaiseksi) ja tinaloksi (pöhköksi).

Lue lisää

En tiedä miksi ? Asia kyllä riippuu siittä mien itse käytäytyt ! Vaikka olisit paskatieteen tohtori, niin ei se saa nousta päähään, ja jos nousee, silloin vasta sinua sanotaan,
"kaajeenmoiseksi (valkolaismaiseksi) ja tinaloksi (pöhköksi). " Ja kun et muista mistä olet lähtöisin.Ja unohtat juuresi. Eikä se tarkoita sitä, että jos vaikka tulee uskoon, niin pitää laittaa farkut päälle.
Mutta vaikka olisi mikä tohtori hyvänsä, ja arvo nousee päähään, niin kyllähän on oikia tinalo(pöhkö)sairas.

mustalainen......... kirjoitti:

En tiedä miksi ? Asia kyllä riippuu siittä mien itse käytäytyt ! Vaikka olisit paskatieteen tohtori, niin ei se saa nousta päähään, ja jos nousee, silloin vasta sinua sanotaan,
"kaajeenmoiseksi (valkolaismaiseksi) ja tinaloksi (pöhköksi). " Ja kun et muista mistä olet lähtöisin.Ja unohtat juuresi. Eikä se tarkoita sitä, että jos vaikka tulee uskoon, niin pitää laittaa farkut päälle.
Mutta vaikka olisi mikä tohtori hyvänsä, ja arvo nousee päähään, niin kyllähän on oikia tinalo(pöhkö)sairas.

Lue lisää

Etkö sinä nyt ymmärtänyt että tuossa jutussa, mihin vastasit, oli kysymys artikkelista. Kukaan ei ole käynyt kirjoittamassa tänne tuota mielipiteenä, vaan kyseessä on kopioitu artikkeli, jonka on aiemmin kirjoittanut eräs mies.

Turhaa siis täällä huudella artikkelille, kun ei sen takana olevaa ihmistä varmaan tällä palstalla näy...

Mutta tietenkinhän tuostakin artikkelista voi vaihtaa mielipiteitä. Eihän tuossa kai sanottukaan, että pitäisi kaajeellistua tai että jos tulee uskoon, niin pitäisi laittaa farkut päälle. Tai jos sanottiin, niin näytä mulle se kohta - sitten meni jotain tosi pahasti ohi. Tuntuu nyt vaan, että hypit vähän aiheesta toiseen.

ah ja voi kirjoitti:

Etkö sinä nyt ymmärtänyt että tuossa jutussa, mihin vastasit, oli kysymys artikkelista. Kukaan ei ole käynyt kirjoittamassa tänne tuota mielipiteenä, vaan kyseessä on kopioitu artikkeli, jonka on aiemmin kirjoittanut eräs mies.

Turhaa siis täällä huudella artikkelille, kun ei sen takana olevaa ihmistä varmaan tällä palstalla näy...

Mutta tietenkinhän tuostakin artikkelista voi vaihtaa mielipiteitä. Eihän tuossa kai sanottukaan, että pitäisi kaajeellistua tai että jos tulee uskoon, niin pitäisi laittaa farkut päälle. Tai jos sanottiin, niin näytä mulle se kohta - sitten meni jotain tosi pahasti ohi. Tuntuu nyt vaan, että hypit vähän aiheesta toiseen.

Lue lisää

sanonnut, eikö niin. kiitos jä näkemiin

luen sinun pään sisä kirjoitti:

sanonnut, eikö niin. kiitos jä näkemiin

Mistäköhän sinä nyt puhut?
Sinun jutuistasi paistaa lähinnä epäjohdonmukaisuus.

mustalainen......... kirjoitti:

En tiedä miksi ? Asia kyllä riippuu siittä mien itse käytäytyt ! Vaikka olisit paskatieteen tohtori, niin ei se saa nousta päähään, ja jos nousee, silloin vasta sinua sanotaan,
"kaajeenmoiseksi (valkolaismaiseksi) ja tinaloksi (pöhköksi). " Ja kun et muista mistä olet lähtöisin.Ja unohtat juuresi. Eikä se tarkoita sitä, että jos vaikka tulee uskoon, niin pitää laittaa farkut päälle.
Mutta vaikka olisi mikä tohtori hyvänsä, ja arvo nousee päähään, niin kyllähän on oikia tinalo(pöhkö)sairas.

Lue lisää

niin noo ota silmä käteen nääthän että tuossa on VÄLIOTSIKOT mitä ei kyllä juuri kukaan käytä täällä jutellessaan jos mielipiteitä aletaan kirjoittamaan.. tuo juttu on mun tietääkseni kopierattu romano mission sivulta ja sen kirjoittaja oli vissin mertsi ärling
mutta tuskin hän on täällä sinun huuteluita valehtelusta lukemassa joten turhaan kai sinä täällä huutelet,, vaikka voihan nuita mielipiteitä vaihtaa

voi voi kirjoitti:

niin noo ota silmä käteen nääthän että tuossa on VÄLIOTSIKOT mitä ei kyllä juuri kukaan käytä täällä jutellessaan jos mielipiteitä aletaan kirjoittamaan.. tuo juttu on mun tietääkseni kopierattu romano mission sivulta ja sen kirjoittaja oli vissin mertsi ärling
mutta tuskin hän on täällä sinun huuteluita valehtelusta lukemassa joten turhaan kai sinä täällä huutelet,, vaikka voihan nuita mielipiteitä vaihtaa

Lue lisää

kopio tai ei niin silti yllättävän asiallista tekstiä täällä. poikkeavaa uutisointia siitä mitä ikävä kyllä yleensä näkee täällä ja muualla liikaa. hyvää työtä ja kehuja tän tekijälle kuka lieneekään.