Eikö olisi jo aika saada

viinit kauppoihin?

... viinit ruokakauppoihin?!

Tuntuu tyhmältä ajaa 20 20 km yhden viinipullon takia.

5

573

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kotikokkailija

      Juuri viikonloppuna valittelin ihan samaa. Kun matkat on pitkät ja vieraille valmisteltiin ateriaa, piti valita ruokakauppa sen mukaan, mistä saa myös viinit, joten valittiin kauppa sen mukaan missä on Alkon myymälä kyljessä. Ei muuten oltaisi valittu juuri sitä kauppaa, mutta parempi ruokakauppa oli eri suunnalla eikä siellä ollut Alkoa lähellä.

      Minusta rittäisi, että ainakin kaikissa isomissa ruokakaupoissa olisi jonkinlainen valikoima tavallisia ruokaviinejä saatavana. Kauppahan voisi itse päättää valikoimansa sen mukaan, minkä tyyppisiä viinejä uskoisi asiakaskuntansa eniten ostavan. Alko voisi säilyttää erikoisliikkeen asemansa ja väkevien myynnin itsellään.

      Sen jälkeen jäisi nähtäväksi, paljonko Alkon liikkeitä oikeasti tarvittaisi, ja moniko enää menisi Alkoon ollenkaan ja voisi väkevien kulutuskin romahtaa. Nyt monella on enemmän kiusasusta ostaa samalla reissulla myös väkeviä.

      • ttppii

        No jos matka on hankala, niin osta vaikka 20 pulloa kerralla, ja laita kellariin tai viileään kaappiin säilytykseen. Kun pikkuisen parampia viinejä ostaa, eikä jotain alle 6-7 euron chileläispaskaa, tai muuta muovirasiaroskaa, niin tavallisesti ne viinit vain parantuvat säilytyksessä. Itsellä esim on kellarissa > 100 pulloa tällä hetkellä, ei tarvitse alkon mukaan ostospaikkoja valita, ja joka ruokaan ja tilanteeseen löytyy sopiva viini.
        Jos ongelma on se, että kaikki ostetut pullot tulevat aina juotua, niin hakeudu hoitoon sen alkoholismisi kanssa.


      • Brew

        Tämä on yleinen perustelu "Nyt monella on enemmän kiusasusta ostaa samalla reissulla myös väkeviä. " Todellisuus on kuitenkin aivan päinvastainen. Ruokakaupassa asioidessa on mukava ostaa viiniä jota ei muuten tulisi edes ostettua ja lipiteltyä pitkin viikkoa. Jos ja kun viini on joskus tulevaisuudessa ruokakauppojen hyllyllä - kulutus lisääntyy aivan varmasti. Saa nähdä miten tämän juoppakansan maksat kestävät lisääntyvän kulutuksen - ennestään on aivan tarpeeksi alkoholiperäisiä ongelmia.

        Itse en kaipaa viinejä ruokakauppaan, ja siirtäisin kaikki muutkin alkoholijuomat takaisin alkoon - pois lukien oluet.

        Niin kuin joku jo totesi, viiniä voi ostaa myös enemmän kuin kaksi pulloa kerralla, eikä niitä pidä juoda heti, osa kestää ja paranee asiallisessa säilytyksessä.


    • viinit kauppoihin

      Alko on täysin lainvastainen monopoliyhtiö jota EU:n ei pitäisi sallia. Lisäksi Suomenhan piti EU:hun liittyessään harmonisoida valmisteverot muiden EU-maiden tasolle ja nykyinen korkea vero on täysin lainvastainen ja rikollinen. Espanjassa Lidlissä pullo don opasta maksaa 10 senttiä. Suomessa kyseisen pullon hinnasta 5,29 on ilmaa, verottajan ja monopolin laittomasti ryöstämää ylihintaa. Viinit tulisi välittömästi saada ruokakauppoihin, ja lisäksi EU-tuomioistuimen pitäisi velvoittaa Suomen valtio maksamaan kuluttajille korvauksia kaikista tähän mennessä laittomasti myymistään viinipulloista, esim. don opas pulloista 5,29 korot.

    • ......

      Ikinä en uskaltaisi riskeerata päivällisiäni ostamalla vain yhden pullon viiniä. Pullo voi olla korkkivikainen, mitä sitten tarjoat jo se on ainoa pullo. Olen palauttanut Alkoon pulloja ja hanapakkauksenkin, kun viini on ollut pilalla.
      Laatikollinen kerralla on pienin kannattava ostos, parikin laatikollista, jos on juhlia tiedossa. Ei niitä tarvitse juoda pois heti, vaaka-asennossa ainakin korkki pysyy kosteana. Päivällisillä viiniä pitää varata enemmän kuin 12 cl/ruokailija.

      Parempi, että on kauppa, jossa on erilaisia viinejä valittavaksi, kuin ruokakauppa, jossa myydään listan kärkikymmenikköä, eli halpoja tusinaviinejä ja kotimaisia marjaviinejä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1947
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1345
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      105
      1098
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      928
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      914
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      781
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      672
    8. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      558
    9. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      76
      544
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      511
    Aihe