Suomessa on viime vaalien jälkeen, Kehittyvien Maakuntien Suomen (KMS) vaalirahoittamien vaalien jälkeen kepun ja kokoomuksen ylivalta. Työnantajaliiton TT-säätiön x-miljoonilla on oma osuutensa kokoomuksen vaalirahoittajana. Niinpä kokoomuksella on eduskunnassa 51 kansanedustajaa ja kepulla 51 kansanedustajaa eli yhteensä 102 kansanedustajaa kahdestasadasta. Yksinkertainen enemmistö kahdella hallituspuolueella. Tulos on ollut sen näköistä. Kansa on jakautunut kahtia ökyrikkaisiin (kokoomuksen ja kepun kannattajat) sekä rutiköyhiin, jotka eivät tiedä ketä äänestää tai jättävät äänestämättä.
Yritykset ovat saaneet paitsi energiaverohuojennukset ja ydinvoimalaluvat voidakseen ryhtyä sähkönmyyntiin sekä muita etuisuuksia, kuten työnantajien kelamaksun poiston kokoomuksen häärätessä toisena päähallituspuolueena. Kyllä kannatti TT-säätiön lahjoittaa kokoomuksen vaalityöhön X-miljoonaa euroa, niin hyvin on kokoomus hoitanut työnantajien ja yritysten omistajien edunvalvontaa.
Sen lisäksi että sosiaalietuudet ovat Suomessa hävyttömät vähäiset, myös niiden jako on p:stä.
Luukulta luukulle on juostava ja hakemusta hakemuksen perään tehtävä. Tietävänetkö Kelan suunnittelijat itsekään koko kokonaisuutta - miten tuloloukut vaikuttavat ja miten pienikin pätkätyö vähentää surkeita asumistuki ja muita sosiaalitukia.
Kunnissa rikotaan hallituksen tuella - pääministerin tuella - perustuslakia, kun Suomen perustuslain mukaan kunnan tulisi varata riittävät määrärahat kunnassa tarvittavaan sosiaalihuoltoon. Kuntien alibudjetointi on täysin tietoista, joten perusturvarikoksia tehdään kunnissa yhä enemmän.
Tänä vuonna Suomeen tuodaan miljoona kiloa enemmän EU-ruokaa köyhille kuin vuosi sitten. Myös hyväntekeväisyysjärjestöjen jakama hätäapu on kasvanut kepulaisen ja kokoomuslaisen häärätessä pääministerinä ja valtionvarainministerinä.
Puutteellita sosiaaliturvaa paikataan leipäjonoilla enemmän kuin koskaan ennen.
Kepulainen ympäristöministeri Pallas-Paula Lehtomäki on oikea ympäristö-tuho-ministeri.
- jättihotellin rakentaminen Pallastunturille idyllisen tunturihotellin tilalle - KANSALLISPUISTOON.
Pallas-Paulan junailema poikkeuslaki on ennakkotapaus kansallispuistoon rakentamisesta.
- rautatiet Natura-alueelle (Sokli)
Puhumattakaan Talvivaarasta, josta aiotaan tehdä Euroopan suurin uraanikaivos, mutta sitä ennen ympäristö-tuho-ministeri on hankkinut (ilman sisäpiiritietoja) sadoilla tuhansilla euroilla tulevan uraanikaivoksen osakkeita. Ei itse ministeri vaan ministerin perhe.
Kehittyvien Maakuntien Suomi (KMS) toimi kepun ja kokoomuksen ( TT-säätiön X-miljoonat) vaalirahoittajana viime vaaleissa. Kepun vaalivoiton jälkeen KMS:n johtaja Yli-Saunamäki ilmoitti päähallituspuolueen, kepun, olevan yrityspomojen (vaalirahoittajiensa) puolella.
Ja näin on ollut. Teollisuus on kepun ja kokoomuksen yhteistyöllä saanut:
- ydinvoimalaluvat (kokoomus)
- risupaketin (kepu) takuuvarmoine tuottoineen, jotka kuluttajat maksavat
- työnantajien kela-maksujen poiston (kepu) miljardi euroa
- maataloustuottajat lähes kolmen miljardin euron verottomat maataloustukiaiset (joita ei ole alibudjetoitu), kepun ansiosta
- perintöverohuojennukset (kepu ja kok) (yritysten omistajien ja maataloustuottajien perintöveroa hallitus ei kokonaan onnistunut poistamaan perustuslain vastaisena)
Kun vastuuttomat kansanedustajat ja vastuuton hallitus järjestelevät etuisuuksia omille intressiryhmilleen ja itselleen, kärsijöiksi ovat joutuneet pieni- ja keskituloiset: pitkäaikaistyöttömät, päihde- ja mielenterveysongelmaiset, yksinhuoltajat, eläkeläiset, sairaat ja vanhukset...
Vaalien jälkeen alkaa ulkomaan velan maksu ja leikkaukset. Leikataanko pieni- ja keskituloisilta vai otetaanko velanmaksutalkoisiin myös Suomen rikkaat - riippuu seuraavien vaalien tuloksesta.
Laman aikana kun lähes miljoona suomalaista kärvistelee köyhyydessä ja kerjää EU-ruokaa tai leipäjonoissa, päähallituspuolueiden rahoittajat ja intressiryhmät viettävät osinkokarnevaaleja.
49 suurinta pörssiyhtiötä jakoi lamavuonna ennätyssuuret osingot. Miljardi euroa enenmmän kuin edellisenä vuotena ja tietysti vähän verotettuna.
Veroja ei Suomessa kerätä eikä jaeta oikeudenmukaisesti. Veronmaksukyky ei ole ole veronkannon perusteena, kun pienistä eläkkeistä ja sosiaalietuuksista peritään progressiivinen vero, mutta osingoista ja suurista pääomatuloista ei. Yhden tai kahden hengen pienet yritykset maksavat progressiivisen veron - jopa suuremman veron kuin palkkatyöläinen. Yritystukiaisia nämä pienet yritykset eivät suurteollisuuden tapaan saa.
"Kun kansa on oikein pimiää,
niin herroilla tie ompi siliää",
sanotaan "Köyhän laulussa".

Vastaukset 4
Vanhimmat
Vasemmisto voittaa jos ihmiset tajuavat oikeasti katsoa mitä oikeasti haluavat ja ketä sitä asiaa eteen päin ajamaan äänestävät!
Olen aina äänestänyt, niin myös nyt.
Ja tällä kertaa äänestän Peussuomalaisia. Olen kerta kaikkiaan kyllästynyt nyky politiikkan.
Äänet omantunnon mukaan, joko kristillisille, vasemmistolle tai persuille! Nykypolitiikkaan on pakko saada edes jonkinlainen korjausliike ensi keväänä.
Suomen suurin puolue on nukkuvien puolue. Jos saatte nukkuvat ystävänne herätettyä, asiat voivat muuttua piirun verran parempaan suuntaan.
...kehuvat myös kuumimmaksi ja rehellisimmäksi twitter-kanavaksi. myös yhteiskunnallaisissa aiheissa ----> http://twitter.com/Vaaliliitto