Malli ihmisoikeuksien asialla

Hyvä Ninja!

Uutiset
Ninja Sarasalo haluaa vaikuttaa seksuaalivähemmistöjen asemaan kirkossa äänestämällä (22.10.2010)

Minäkin äänestän -kampanjaan osallistuva malli ja laulaja Ninja Sarasalo äänestää seurakuntavaaleissa, sillä hän haluaa varmistaa seurakuntansa hallintoon seksuaalivähemmistöjen asioita ajavan ihmisen.

Sarasalolle kirkko on paikka, jossa voi hiljentyä ja saada apua silloin, kun tosipaikka iskee.

Äänestysperustelunsa tällä viikolla kertoivat myös pääministeri Mari Kiviniemi ja Lukiolaisten liiton puheenjohtaja Teppo Säkkinen. Pääministeri Kiviniemi äänestää seurakuntavaaleissa, sillä hän haluaa vaikuttaa kirkon toimintaan yhteisön sisältä ja osoittaa arvostuksensa kirkon luottamustyössä toimivia kohtaan.
16-vuotiaiden äänestämistä seurakuntavaaleissa seurataan tarkkaan politiikassa

Lukiolaisten liiton Säkkinen kannusti kampanjassa kaikkia 16 vuotta täyttäneitä antamaan äänensä kuulua seurakuntavaaleissa. Hän itse käyttää äänensä uudistaakseen kirkkoa sukupolvensa näköiseksi ja päättääkseen yhteisen omaisuuden käytöstä. Kiviniemen mukaan kirkon mahdollistamaa 16-vuotiaiden äänestämistä seurataan tarkkaan valtiollisella puolella.

Minäkin äänestän -kampanja kannustaa julkkisten konkreettisten esimerkkien kautta kaikkia suomalaisia kirkkoon kuuluvia 16 vuotta täyttäneitä äänestämään marraskuussa. Äänestäjäkasvot ja -syyt päivittyvät torstaisin 14.11. asti osoitteessa seurakuntavaalit.fi/minakinaanestan. (Kirkon tiedotuskeskus)

15

301

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos ihminen uskoo luterilaisesti, niin ilman muuta seurakunta on hänelle oikea paikka. Tietysti silloin tulee tietää, mikä kirkon oppi oikein on.

      Nyt ne seurakuntavaaliehtdokkaat, jotka ovat jotakin mieltä homoasiasta, astukaa estraadille ja kertokaa se äänestäjille!

      Toivotaan aktiivista äänestystä ja todellisia äänivyöryjä!

      • Kössönöm

        millaisia nämä seurakuntavaaliehdokkaat ovat? Onko vaalikoneita olemassa?

      • Kristinuskon kirja.
        Kössönöm kirjoitti:

        millaisia nämä seurakuntavaaliehdokkaat ovat? Onko vaalikoneita olemassa?

        Kannatan äänestämistä. Kuitenkaan maallikoilla, seurakuntaneuvostolla ei ole yhtään mitään valtaa kirkon oppikysymyksiin, jollainen esim. homo kysymys on. Lähes 10 vuoden kokemus kirkkoneuvostossa on vahvistanut tämän ehdottoman totuuden.

    • SamiA

      ”Ninja Sarasalo haluaa vaikuttaa seksuaalivähemmistöjen asemaan kirkossa”

      Mikä on seksuaalivähemmistö?
      Olen ymmärtänyt, että mitään seksuaalivähemmistöä ei ole, vaan on seksuaalienemmistö. Kaikki ihmiset ovat sukupuoleen katsomatta heteroseksuaaleja.

      • Aritta

        Osa on homoseksuaalisia ja sitten on tietysti muunkin sorttisia seksuaalisia.

      • SamiA
        Aritta kirjoitti:

        Osa on homoseksuaalisia ja sitten on tietysti muunkin sorttisia seksuaalisia.

        On se vaan aina niin etovaa, kun ihminen yrittää saada harrastamalleen perversiolleen seksuaalistatusta. Ikään kuin seksuaalistatus todistaisi, että perversio esim. homoilu tai eläimeen sekautuminen olisi osa luonnollista seksuaalisuutta.
        Etovan siitä tekee se, että perversioista tehdään vimmalla yhdenvertaisia heteroseksuaalisuuden kanssa tai jopa parempia.

        Totuus on, että ei ole mitään seksuaali- tai sukupuolivähemmistöä. Seksuaalisuutta tai sukupuolta ei voida valita itse, vaan ne valitaan ihmisen puolesta ennen kuin hän syntyy. Syntymän jälkeen sukupuolen tai seksuaalisuuden valitseminen on jo myöhäistä, vai eikö?

      • kevanelista
        SamiA kirjoitti:

        Kuningas Daavid ylisti miehen rakkautta paremmaksi kuin naisen. Ja aina on oleva kunigas Daavidin
        jälkeläinen Israelin kuninkaana.
        Kaikkivaltias viisaudessaan valikoi homo Daavidin ylhäisimmän suvun esi-isäksi,olikohan lapsus?.

      • siivet kantavat

        SamiA oletko Räsäskän kavereita/aateveljiä? Kommenttisi ovat hyvin kummallisia. Kuinka kehtaat verrata homoutta ja "eläimeen sekaantumista" (mikä on todellinen perversio) toisiinsa????? Ei kukaan ole tekemässä homoudesta "parempaa" kuin heteroseksuaalisuus; mitä sitten "paremmalla" mahdatkaan tarkoittaa. Lue muutakin kuin Raamattua.

      • Aritta
        SamiA kirjoitti:

        On se vaan aina niin etovaa, kun ihminen yrittää saada harrastamalleen perversiolleen seksuaalistatusta. Ikään kuin seksuaalistatus todistaisi, että perversio esim. homoilu tai eläimeen sekautuminen olisi osa luonnollista seksuaalisuutta.
        Etovan siitä tekee se, että perversioista tehdään vimmalla yhdenvertaisia heteroseksuaalisuuden kanssa tai jopa parempia.

        Totuus on, että ei ole mitään seksuaali- tai sukupuolivähemmistöä. Seksuaalisuutta tai sukupuolta ei voida valita itse, vaan ne valitaan ihmisen puolesta ennen kuin hän syntyy. Syntymän jälkeen sukupuolen tai seksuaalisuuden valitseminen on jo myöhäistä, vai eikö?

        ei tosiaankaan voi enää valita syntymän jälkeen. Jos syntyy homoksi on homo koko loppuikänsä. Etovan siitä tekee se että on ihmisiä jotka tuomitsevat sen perverssiksi.

      • Aritta
        kevanelista kirjoitti:

        Kuningas Daavid ylisti miehen rakkautta paremmaksi kuin naisen. Ja aina on oleva kunigas Daavidin
        jälkeläinen Israelin kuninkaana.
        Kaikkivaltias viisaudessaan valikoi homo Daavidin ylhäisimmän suvun esi-isäksi,olikohan lapsus?.

        tietää mitä nainen haluaa. Harva mies älyää sitä.

      • Puoleton.

        Hinttien, rikollisten ja heidän hyysäjiensä keksimä termi. "seksuaalivähemmistö" Ihmiskunnan rappion merkki.

        Ihmisen peräreikä on tarkoitettu ulostamista varten, joka tieto tuntuu olevan melko monella uusavuttomalla täysin hukassa. Tietävätkö edes sitä, kuinka ja miten tämä ihmiskunta on olemassa.

      • Aritta kirjoitti:

        ei tosiaankaan voi enää valita syntymän jälkeen. Jos syntyy homoksi on homo koko loppuikänsä. Etovan siitä tekee se että on ihmisiä jotka tuomitsevat sen perverssiksi.

        Aritta

        Kukaan ei ole syntynyt homoksi. Homoseksuaalisuus on seurausta siitä, että ihminen on jossain elämänsä vaiheessa nielaissut saatanan sepittämän valheen omasta seksuaalisuudestaan. Tähän on voinut myötävaikuttaa myös isä tai äitisuhde, ympäristö, pornografiset julkaisut, median kannanotot sekä tv:n homoutta suosivat ohjelmat. Homoudesta voi myös eheytyä. Amerikassa on erityinen ex-Gay -liike, joka on homoseksuaalisuudesta eheytyneiden miesten liike.

      • kevanelista kirjoitti:

        Kuningas Daavid ylisti miehen rakkautta paremmaksi kuin naisen. Ja aina on oleva kunigas Daavidin
        jälkeläinen Israelin kuninkaana.
        Kaikkivaltias viisaudessaan valikoi homo Daavidin ylhäisimmän suvun esi-isäksi,olikohan lapsus?.

        kevanelista

        Daavidin ja Joonatanin välillä oli rakkaudellinen ystävyyssuhde, johon kyllä kuului halauksia ja suudelmia (1.Sam.18-20). Teksti ei kuitenkaan puhu mitään homoseksistä tai homoerotiikasta, eikä missään kohtaa muuallakaan sellaisesta mainita.

      • Aritta
        Jaakob kirjoitti:

        Aritta

        Kukaan ei ole syntynyt homoksi. Homoseksuaalisuus on seurausta siitä, että ihminen on jossain elämänsä vaiheessa nielaissut saatanan sepittämän valheen omasta seksuaalisuudestaan. Tähän on voinut myötävaikuttaa myös isä tai äitisuhde, ympäristö, pornografiset julkaisut, median kannanotot sekä tv:n homoutta suosivat ohjelmat. Homoudesta voi myös eheytyä. Amerikassa on erityinen ex-Gay -liike, joka on homoseksuaalisuudesta eheytyneiden miesten liike.

        Saatanahan se olikin joka oli syyllinen.

        Eipä uskovaisten kanssa voi keskustella mistään kun aina vedetään mielikuvitusolentoja esille.

      • Aritta
        Jaakob kirjoitti:

        kevanelista

        Daavidin ja Joonatanin välillä oli rakkaudellinen ystävyyssuhde, johon kyllä kuului halauksia ja suudelmia (1.Sam.18-20). Teksti ei kuitenkaan puhu mitään homoseksistä tai homoerotiikasta, eikä missään kohtaa muuallakaan sellaisesta mainita.

        olisi kirjailija lynchattu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      532
      1736
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      867
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      843
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      796
    5. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      701
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      677
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      666
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      65
      598
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      533
    Aihe