Ei oikeutta

Kellään henkilöllä joka ei ole kirkon jäsen ei ole mitään asiaa aukoa päätään kirkon päätöksistä ulkopuolisena.
Jos on ulkona on jäävi ja pitäisi normaalin ihmisen ymmärtää..
20248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Niin kauan kun valtion rahoja (Yhteisövero, yms.) käytetään kirkon toiminnan maksamiseen, niin jokaisella valtion kansalaisella on oikeus arvostella kirkon toimintaa.

Selkeää, eikö?

Äänestä
  • mulkun imijä olet antanut,että turpa kiinni vaan hintti.

    Äänestä

  • 666+6+6+6+6+6 kirjoitti:

    mulkun imijä olet antanut,että turpa kiinni vaan hintti.

    Hah! Siinäpä taas hihhulin argumentaatiota parhaimmillaan. Ottaako koville kun kirkkosi hajoaa pala palalta kappaleiksi?

    Äänestä

  • ja vaikka en ole katolisen kirkon jäsen, niin saan silti sanoa, että Teemu Sippo mielestäni kummallinen ihminen. Virkaanastujaisissaan mies makasi mahallaan Turun tuomiokirkon lattialla. Ja tämä episodi näytettiin suorana televisiossa!

    Äänestä

  • "Niin kauan kun valtion rahoja (Yhteisövero, yms.) käytetään kirkon toiminnan maksamiseen, niin jokaisella valtion kansalaisella on oikeus arvostella kirkon toimintaa.

    Selkeää, eikö? "

    Ateisti ei maksa mitään kirkollisveroja(varsinkaan työtön) joten nyt turpa tukkoon ja sassiin.Jotain tapoja sentään pitää olla.Itse maksoin viime vuonna 15000@ kirkollisveroa EIKÄ TUNNU MISSÄÄN , mietipä vähän sitä kun meinaat taas uikuttaa.

    Äänestä

  • xxc MAX kirjoitti:

    "Niin kauan kun valtion rahoja (Yhteisövero, yms.) käytetään kirkon toiminnan maksamiseen, niin jokaisella valtion kansalaisella on oikeus arvostella kirkon toimintaa.

    Selkeää, eikö? "

    Ateisti ei maksa mitään kirkollisveroja(varsinkaan työtön) joten nyt turpa tukkoon ja sassiin.Jotain tapoja sentään pitää olla.Itse maksoin viime vuonna 15000@ kirkollisveroa EIKÄ TUNNU MISSÄÄN , mietipä vähän sitä kun meinaat taas uikuttaa.

    Niin kauan kun valtion rahoja (Yhteisövero, yms.) käytetään kirkon toiminnan maksamiseen, niin jokaisella valtion kansalaisella on oikeus arvostella kirkon toimintaa.

    Selkeää, eikö? "

    Ateisti ei maksa mitään kirkollisveroja(varsinkaan työtön) joten nyt turpa tukkoon ja sassiin.Jotain tapoja sentään pitää olla.Itse maksoin viime vuonna 15000€ kirkollisveroa EIKÄ TUNNU MISSÄÄN , mietipä vähän sitä kun meinaat taas uikuttaa.

    NÄIN SE PITI teksti olla sorry.

    Äänestä

Totta kai pitää kyseenalaistaa kaikki teot mitä joku järjestö tekee.
Jos olisi joku kultti joka rituaalimurhaa ihmisiä totta helvetissä se pitää kyseenalaistaa.
Kaikkea pitäisi pystyä kyseenalaistamaan ja se on sananvapauden pohja.

Äänestä

Kellään henkilöllä joka ei ole Amnesty Internationalin jäsen ei ole mitään asiaa aukoa päätään Amnesty Internationalin päätöksistä ulkopuolisena.
Jos on ulkona on jäävi ja pitäisi normaalin ihmisen ymmärtää..

Äänestä

Niin kauan kuin Suomen Evankelisluterilainen kirkko määritellään Suomen lainsäädännössä, niin kauan kuin kouluissa opetetaan uskontoa, niin kauan kuin armeijassa on sotilaspappeja ja niin kauan kuin Evankelisluterilainen kirkko pitää hallussaan hautaustoimen monopolia, niin kauan minä aion aukoa päätäni juuri niin paljon kirkon suuntaan kuin huvittaa. Jos kirkko ei kaipaa kritiikkiä niin sitten sen on erottava täysin irralleen valtiosta. Sitten kun kirkolla ei ole mitään erityisoikeuksia eikä erityis asemaa niin sitten ei ole tarpeen sitä mistään kritisoidakaan.

Äänestä
  • On myös silloin jos uskon opuksien sanomaa hyväksi käyttäen syyllistyy rikokseen kuten syrjintä.

    Äänestä

  • On myös silloin jos uskon opuksien sanomaa hyväksi käyttäen syyllistyy rikokseen kuten syrjintä.

    Äänestä

Eipä se onnistu hihuilta edes tuo alkeellinen logiikka, aina pää edellä metsään:

Kellään henkilöllä joka ei ole SDP:n jäsen ei ole mitään asiaa aukoa päätään SDP: päätöksistä ulkopuolisena.
Jos on ulkona on jäävi ja pitäisi normaalin ihmisen ymmärtää..

Kellään henkilöllä joka ei ole Kokoomuksen jäsen ei ole mitään asiaa aukoa päätään Kokoomumuksen päätöksistä ulkopuolisena. Jos on ulkona on jäävi ja pitäisi normaalin ihmisen ymmärtää..

Kellään henkilöllä joka ei ole Perussuomalaisten jäsen ei ole mitään asiaa aukoa päätään Persujen päätöksistä ulkopuolisena. Jos on ulkona on jäävi ja pitäisi normaalin ihmisen ymmärtää..

Kellään henkilöllä joka ei ole Vapaa-ajattelijoiden jäsen ei ole mitään asiaa aukoa päätään Vapaa-ajattelijoiden päätöksistä ulkopuolisena. Jos on ulkona on jäävi ja pitäisi normaalin ihmisen ymmärtää..

Kellään henkilöllä joka ei ole natsipuolueen jäsen ei ole mitään asiaa aukoa päätään natsien päätöksistä ulkopuolisena. Jos on ulkona on jäävi ja pitäisi normaalin ihmisen ymmärtää..

Kellään henkilöllä joka ei ole ateisti ei ole mitään asiaa aukoa päätään ateistien päätöksistä ulkopuolisena.
Jos on ulkona on jäävi ja pitäisi normaalin ihmisen ymmärtää..

Kellään henkilöllä joka ei ole Seta:n jäsen ei ole mitään asiaa aukoa päätään Seta:n päätöksistä ulkopuolisena.
Jos on ulkona on jäävi ja pitäisi normaalin ihmisen ymmärtää..

Jne.
Tätä listaa voisi jatkaa loputtomasti. Hihhulin aivoilla ei näköjään millään kykene tajuamaan edes niinkin yksinkertaista seikka, että (jo sananvapaudenkin nimissä) jokaisella ihmisellä on oikeus arvostella mitä tahansa järjestöä tai instituutiota tai aatetta, joka vaikuttaa hänen ja muiden ihmisten elämään sekä koko yhteiskuntaan. Ajattelu ja logiikka ovat vaikeita lajeja ja hihut siinä tunnettuja alisuoriutujia. Säälittävää.

Äänestä
  • "Jne.
    Tätä listaa voisi jatkaa loputtomasti. Hihhulin aivoilla ei näköjään millään kykene tajuamaan edes niinkin yksinkertaista seikka, että (jo sananvapaudenkin nimissä) jokaisella ihmisellä on oikeus arvostella mitä tahansa järjestöä tai instituutiota tai aatetta, joka vaikuttaa hänen ja muiden ihmisten elämään sekä koko yhteiskuntaan. Ajattelu ja logiikka ovat vaikeita lajeja ja hihut siinä tunnettuja alisuoriutujia. Säälittävää. "

    Rajansa se on kaikella, se vihkiikö kirkko esim homoja on täysin kirkon asia ja ei todellakaan kuulu ateisteille jotka eivät edes usko jumalaan ja raamatuun.

    Äänestä

  • voi voi kirjoitti:

    "Jne.

    Hihhulin aivoilla ei näköjään millään kykene tajuamaan edes niinkin yksinkertaista seikkaa, että pelkästään sananvapaudenkin nimissä jokaisella ihmisellä on oikeus arvostella mitä tahansa järjestöä tai instituutiota
    tai aatetta, joka vaikuttaa hänen ja muiden ihmisten elämään, sekä koko yhteiskuntaan. Tämä on yksi sananvapauden ja Eurooppalaisen oikeusvaltion peruspilareista. Joita hihhulit eivät siis kunnioita.

    Ja tämä pätee edelleenkin, eikä muutu miksikään inttämällä. Sen voi muuttaa vain kumoamalla koko
    Suomesta yleisen sananvapauden ja tiedän kyllä, että sitähän te hihhulit kovasti toivoisitte, koska sitä te oletta aina toivoneet. Ja aina olette sananvapautta, samaten kuin uskonnovapautta jyrkän kiivaasti vastustaneet, kautta koko kristiuskon historian. Mutta nyt ei eletä umpipimeää varhaiskeskiakaa kirkon verisessä hallinnossa ja ihmisrovioiden loisteessa, emmekä elä Pohjois-Koreassa, jossa se toivomasi sananvapaus käytännössä toteutuu - mitään ei saa arvostella vankeuden tai kuolemanrangaistuksen uhalla.

    ("Politiikan tutkija Han S. Park teoksessaan Juche: The Politics of Unconventional Wisdom (2002) ja teologi Thomas J. Belke teoksessaam Juche: A Christian Study of North Korea's State Religion (1999) ovat todenneet, että Juche-aate on "itse asiassa uskonnollinen liike" - No ilmankos se sananvapaus on siellä kiellettyä...)

    Äänestä

Onko sinulta joku kieltänyt oikeuden sanoa mielipiteesi esimerkiksi homoista, jos et itse sellainen ole?

Äänestä
  • ja kenet tahansa, mutta vain omissa nimissäni tai mielessäni -- ei missään nimessä Jumalan nimissä. Mutta jos teen sen joukkotiedotusvälineitä käyttäen ja mainitsen kohteen nimen, niin minutkin voidaan tuomita, kunnianloukkauksesta, vaikken kenenkään kunniaa tosiasiassa loukkaisikaan.

    Äänestä

  • uskis kirjoitti:

    ja kenet tahansa, mutta vain omissa nimissäni tai mielessäni -- ei missään nimessä Jumalan nimissä. Mutta jos teen sen joukkotiedotusvälineitä käyttäen ja mainitsen kohteen nimen, niin minutkin voidaan tuomita, kunnianloukkauksesta, vaikken kenenkään kunniaa tosiasiassa loukkaisikaan.

    Ateisteja keljuttaa kun heillä ei ole kirkon päätöksiin mitään asiaa, hienoa että kirkosta lähtee pois ne jotka toimivat vastoin raamatunopetuksia, silloin jäljelle jää ainostaan uskovat jes jes .

    Äänestä

  • "Onko sinulta joku kieltänyt oikeuden sanoa mielipiteesi esimerkiksi homoista, jos et itse sellainen ole? "

    Nyt on ollut suurimmaksi osaksi kyse kirkon päätöksistä koskien homojen vihkimistä ja siinä ateistit ovat jäävejä ei uskoa eikä raamatustakaan välitetä ja juuri näiden asioiden pohjalta kirkon pitää ko. kysymyksessä päätöksensä tehdä, jos yleensä toimii kristillisellä pohjalla(vielä juuri ja juuri). Jos ateisteja todella kiinnostaa kirkon asiat niin valtavasti niin tervetuloa vaikuttamaan sisältäpäin oikeasti vaikka äänestämmällä niin ei tarvita tätä naurettavaa sivusta ruikutusta, mutta ensin kannataa tutustua mitä raamattu sanoo vaikka homokysymyksestä. Mutta ateistit on usein työpaikallakin jos töissä näköjään luonteeltaan sellaisia jotka eivät ota mitään vastuuta mistään eivätkä oikein sitoudu mihinkään, tämän on kokemus osoittanut.

    Äänestä

  • 777777777777777 kirjoitti:

    "Onko sinulta joku kieltänyt oikeuden sanoa mielipiteesi esimerkiksi homoista, jos et itse sellainen ole? "

    Nyt on ollut suurimmaksi osaksi kyse kirkon päätöksistä koskien homojen vihkimistä ja siinä ateistit ovat jäävejä ei uskoa eikä raamatustakaan välitetä ja juuri näiden asioiden pohjalta kirkon pitää ko. kysymyksessä päätöksensä tehdä, jos yleensä toimii kristillisellä pohjalla(vielä juuri ja juuri). Jos ateisteja todella kiinnostaa kirkon asiat niin valtavasti niin tervetuloa vaikuttamaan sisältäpäin oikeasti vaikka äänestämmällä niin ei tarvita tätä naurettavaa sivusta ruikutusta, mutta ensin kannataa tutustua mitä raamattu sanoo vaikka homokysymyksestä. Mutta ateistit on usein työpaikallakin jos töissä näköjään luonteeltaan sellaisia jotka eivät ota mitään vastuuta mistään eivätkä oikein sitoudu mihinkään, tämän on kokemus osoittanut.

    "Nyt on ollut suurimmaksi osaksi kyse kirkon päätöksistä koskien homojen vihkimistä ja siinä ateistit ovat jäävejä ei uskoa eikä raamatustakaan välitetä ja juuri näiden asioiden pohjalta kirkon pitää ko. kysymyksessä päätöksensä tehdä, jos yleensä toimii kristillisellä pohjalla(vielä juuri ja juuri). Jos ateisteja todella kiinnostaa kirkon asiat niin valtavasti niin tervetuloa vaikuttamaan sisältäpäin oikeasti vaikka äänestämmällä niin ei tarvita tätä naurettavaa sivusta ruikutusta, mutta ensin kannataa tutustua mitä raamattu sanoo vaikka homokysymyksestä. Mutta ateistit on usein työpaikallakin jos töissä näköjään luonteeltaan sellaisia jotka eivät ota mitään vastuuta mistään eivätkä oikein sitoudu mihinkään, tämän on kokemus osoittanut."

    Nythän on kysymys niinkin tärkeästä ja vakavasta asiasta kun IHMISOIKEUDET. Onko tuttu sana? Herää sinäkin jo, nyt eletään vuotta 2010 (jälkeen mielikuvitusysäväsi jeesuxen kristuxen)

    Äänestä

"Kellään henkilöllä joka ei ole kirkon jäsen ei ole mitään oikeutta."

Tämänhän sinä halusit sanoa, eikö niin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mietipä edes vähän kirjoitti:

Kellään henkilöllä joka ei ole kirkon jäsen ei ole mitään asiaa aukoa päätään kirkon päätöksistä ulkopuolisena.
Jos on ulkona on jäävi ja pitäisi normaalin ihmisen ymmärtää..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu