Tunteeko kukaan tuota Afondoa. Osui silmiin toisesta ketjusta. Mikä on omistajien tausta, koulutus ja aiemmat työtehtävät, miten paljon työntekijöitä, onko kiinteät palkat vai provisiopalkkiot, minkä verran varallisuutta hoidossa, mitä omia tuotteita, joissa eivät ole vain välikäsinä tarjoavat, mitä tuotteita tarjolla, jos sijoituksen likvidiys on tärkein sijoituspäätökseen vaikuttava tekijä, eli rahat pitää tarvittaessa saada omaan käyttöönsä viimeistään kolmen päivän sisällä myyntipäätöksestä? Miten isoja pelureita ovat kilpailijoihin nähden?
Afondo
Utelias1962
152519
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Afondon historia menee FINIBin taakse. Eli vakuutusmeklareita alun perin, FINIB perustettu joskuns 90-luvun alkupuolella ja muistaakseni samat hemmot oli siellä johtopuikoissa kuin nykyisessä Afondossa. Nimenmuutos ilmeisesti meklarilain takia ja Afondohan toimii ns. moniasiamiehenä FiVan toimiluvalla. Johtokaverit pitkään olleet siis alalla, lähinnä eläkekauppiaina ja Skandian myyntitykkeinä. Työntekijät siis sijoitusneuvojat taitavat kyllä tehdä hommia täydellä provisiolla. Afondon oma salkku, jota asiakkaille tarjotaan varainhoitona, on historian aikana ollut hoidossa useammalla varainhoitotalolla; Carnegie, FIM, Alfred Berg, missähän mahtaa olla nykyään ja mikä on ollut syynä varainhoitajan vaihtoon? Luultavasti haettu asiakkaan etua ja etsitty toimivaa varainhoitajaa. Varmaan löytyy vaihtoehtoja likvideihinkin sijoituksiin, mutta uskoisin pääpainon olevan pitkäaikaisessa sijoittamisessa ja säästämisessä. Pieni talo verrattuna muihin moniasiamiehiin, puhumattakaan oikeista Varainhoitajista.
voi olla FIMissä suurimmat kulut mutta myös parhaat tuotot näistä vaihtoehdoista!
Kovasti on tullut vastaan warrantteja asiakkailla, Afonon myymänä. Saattaa loppuvuodesta ketuttaa kun Nokiaan kytketyt warret erääntyy arvottomina asiakkaiden salkuissa. Vai nouseeko Noksu yli 11 EUR?
Pelkästään hyviä kokemuksia Afondosta. Hyviä tuotteita ja asiantuntevaa ihmisiä.
Nokiaahan on afondolla ollut tarjolla monenlaista. Voi olla että autocall jää ilman tuottoa, mutta onhan se mahdollista että Nokia 3-5 vuoden päästä on tuo 11 euroa.
Sen pitäisi vaan Noksun nousta yli 11 EUR ennen marraskuun loppua, muuten Digitaali sertificaatit erääntyy arvottomina. Pashaa ostin! Kun olisin tajunnut että yksikin osake jos on tappiolla, koko arvo menee nollaksi, eipä paljon mainostettu tätä myyntipuheessa. Eli muiden arvonnousu on täysin turhaa kun Noksu dyykkäsi eikä nouse. Lukekaa hyvät ihmiset ne ehdot.
Olisit lukenut esitteet kunnolla. Ei myyntimiehen sanaan kannata luottaa! Ainahan toki voit valittaa saamastasi kohtelusta. Toki siitä tuskin on mitään hyötyä koska Garantum on Ruotsin suurin peluri struktuuripuolella joten kyllä niissä esitteissä kaikki on kerrottu. Harmillista mutta totta.
korjaus: Tuo oli kyllä ihan Afondon oma tuote ei Garantumin. itsekin siihen sijoittaneena tiedän.
Tuotteen välitti varmaankin elite niminen yritys, joka ei enää kuuluu alfonsoon.
Alkuperäiseen kysymykseen vastauksena. Yhdellä kaverilla kuulemma korkeakoulututkinto. Varallisuutta melko vähän hoidossa ja yhtään ainoaa omaa tuotetta olivat ne sitten rahastoja, "pääomaturvattuja" (röyhkeintä mitä voi tarjota, kun nyppää opitio-osuuden lisäksi vielä bondistakin kauhean siivun), ei ole. FiVan sivuilta tosin näkee, että suhtkoht ok sinnittelevät vielä. Jos pitäisi lyödä vetoa toiminnan loppumisesta, niin arvioni olisI 2013.
Eläkeläisukon tekstistä voi päätellä kysymyksessä olevan kilpailevan yrityksen työntekijän. Jokainen voi vetää omat johtopäätökset.
Aika monta akateemista tiedän firmassa olevan. Asiallisia kokeneempia kavereita, eivät hauku kilpailjoita, niikuin eläkeläisukko tekee nimimerkin suojissa.
onko tietoa suomen pankkiiriliikkeestä?
kun skandia life hävisi niin hyntyt yhteen ja siitä tuli Suomen pankiiriliike;) saivat uuden nimen....
Afondolla kävi mäihä kun pääsi yhteen kahden muun kanssa, muuten varmaan olisi vaikea paikka kuten muillakin Scanian myyjillä. Nyt voi olla jopa menestymisen mahdollisuuksia jos tuotevalikoima on kuten BH:lla on ollut. Tosin voi olla raskasta opettaa scanian myyjille vaikeampia temppuja.