Ehdotus

Laitan tämän nyt uudestaan, kun asia on hautautunut tuonne viestimassojen alle.

Eikö kirkko voisi laittaa pappiensa ja muiden työntekijöidensä nimet ja kasvokuvat nettiin, ja jokaisen kohdalle hänen oman vakaumuksensa hienosäätö: pappi A vihkii homoja, pappi B on vain heteroille, C pitää tulikivenkatkusta, D ei usko helvettiin jne. Jokainen vihkimistä, hautajaisseremoniaa tai muuta tilaisuutta suunnitteleva voisi itse valita sieltä mieleisensä. Kirkon moniäänisyys toteutuisi kauniisti ja kenellekään ei tulisi paha mieli.

Olisi helppo seurata yhteydenottojen määrästä ja toteutuneista tilaisuuksista, millaista kansakunnan uskonnollinen ajattelu on, mitkä ovat tarpeet ja miten niihin on paras vastata. Näin kirkko voisi muuttaa kurssiaan hienovaraisesti menettämättä juurikaan jäseniä, talous pysyisi tasapainossa ja virat turvattuina. Sellaiset papit, jotka jäisivät aika vähille keikoille, voisi laittaa eheytymisleirille löytämäään pyhyyden kosketuksen, kohtaamaan omat sisäiset demoninsa, homoussiedätykseen, uudelleenkoulutukseen tai jotain.

Sitä paitsi maksavathan kirkon jäsenet kuitenkin kirkollisveroa: miksei heille siis tarjottaisi palvelua siten kuin he sitä kokevat tarvitsevansa? Onhan heilläkin kristittyinä oikeus tuntea omalla tavallaan iankaikkisuuden henkäys, keskinäinen rakkaus, yhteisöllisyyden lämpö ja mitä näitä nyt on.
12227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Voisihan tuon toteuttaa niinkin, että jäsen voisi itse valita sen seurakunnan, jolle rahansa haluaa antaa. Miksi asuinpaikka määrää paikalliseen seurakuntaan pakkojäsenyyden? Näin luonnollisesti poistuisivat kannattamattomat seurakunnat.

Äänestä

Ne muutavat seurakuntalaiset, jotka vielä kirkossa käyvät, ovat usein tyytymättömiä siihen, mitä pappi pöntöstään puhuu. Miksi he eivät palkkaa omaa yksityistä pappia, joka puhuisi juuri sitä, mitä he haluavat kuulla. Mallia voisi ottaa niistä perheistä, jotka ovat yhdessä palkanneet oman lastenhoitajan, joka hoitaa lapsia juuri niin, kuin maksajat haluavat.

Äänestä
  • leipäpapin hommata, mutta ei se mitään auta.

    "Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullaakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee" (2. Tim.4:3).

    Kysymys on Jumalan sanasta, ei leipäpappien ympäripyöreistä, maailmaa mielistelevistä puheista.

    Äänestä

  • qgh kirjoitti:

    leipäpapin hommata, mutta ei se mitään auta.

    Naulaa orjasi korva ovenpieleen jne.

    1. Tim. 2:12 mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa.

    1. Tim. 3:2 Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon MIES, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan,

    2. Tim. 2:2 Ja minkä olet kuullut minulta ja minkä monet ovat todistaneet, usko se luotettaville MIEHILLE, jotka sitten ovat soveliaita muitakin opettamaan.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Naulaa orjasi korva ovenpieleen jne.

    "mössökömmejä" sitä palstoilla liikkuukin. Olet tunnettu katkeruudestasi ja totuutta vääristelevistä säälittävistä kirjoituksistasi. Raamatun kirjoituksia et vähääkään ymmärrä, etkä ilmeisesti haluakaan. Siispä pimeytesi pysyy, ellet tee parannusta.

    Äänestä

  • q3ty35q kirjoitti:

    6 niin hänen isäntänsä vieköön hänet Jumalan eteen ja asettakoon hänet ovea tai pihtipieltä vasten, ja hänen isäntänsä lävistäköön hänen korvansa naskalilla, ja hän olkoon hänen orjansa ainiaan.

    orjien pitäminen on ihan sallittua raamatun mukaan

    Äänestä

  • " kirjoitti:

    Vanhan Testamentin kirjoituksia, ja mässää tietyillä lauseilla, kun et ymmärrä Raamatun keskeistä sanomasa. Mikä 6???? Opettele kirjoittamaan. Ja lue välillä Uutta testamentia, vaikkapa Joh. 3:16

    Äänestä

  • q3ty35q kirjoitti:

    "mössökömmejä" sitä palstoilla liikkuukin. Olet tunnettu katkeruudestasi ja totuutta vääristelevistä säälittävistä kirjoituksistasi. Raamatun kirjoituksia et vähääkään ymmärrä, etkä ilmeisesti haluakaan. Siispä pimeytesi pysyy, ellet tee parannusta.

    Hanna hanna, mees nyt vaan huilimaan. Ehkäpä se siitä...

    Äänestä

  • yje6 kirjoitti:

    Vanhan Testamentin kirjoituksia, ja mässää tietyillä lauseilla, kun et ymmärrä Raamatun keskeistä sanomasa. Mikä 6???? Opettele kirjoittamaan. Ja lue välillä Uutta testamentia, vaikkapa Joh. 3:16

    että uskoville raamattu on aivan tuntematon kirja, tietenkin 2. Moos. 21:6

    myös mooseksen kirjasta löytyy tämä yksittäinen kaikkien luterilaisten mielilause, jolla mässäillään televisiossa, lehdissä ... kaikkialla, missä kaksi tai kolme uskovaa on koolla
    3. Moos. 18:22 Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus.

    ja sitten uuteen testamenttiin etsimään jeesuksien vahvistusta orjuudesta
    1. Tim. 6:1 Kaikki, jotka ovat orjina ikeen alla, pitäkööt isäntiänsä kaikkea kunnioitusta ansaitsevina, ettei Jumalan nimi ja oppi tulisi häväistyksi

    voi sitä teidän jumalaa, kun se ei anna teille lupaa "siunailla" kaikkia ihmisiä, mutta onneksi koiria saa siunata Senaatintorilla ... tilasin jo liperikaulan siunaamaan uutta kesämökkiäni

    Äänestä

voisi laittaa kuviaan sähköpylväisiin, ja kertoa missä meni pieleen

"Sitä paitsi maksavathan kirkon jäsenet kuitenkin kirkollisveroa: miksei heille siis tarjottaisi palvelua siten kuin he sitä kokevat tarvitsevansa? "

Atte pieni, kysymys on aivan muusta kuin rahasta.

Äänestä

Olisi todellakin kiva tietää millaista uskontoa kukin pappi kannattaa. Niissä kun tuntuu olevan eroa kuin kesällä ja talvella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

iaurwen kirjoitti:

Laitan tämän nyt uudestaan, kun asia on hautautunut tuonne viestimassojen alle.

Eikö kirkko voisi laittaa pappiensa ja muiden työntekijöidensä nimet ja kasvokuvat nettiin, ja jokaisen kohdalle hänen oman vakaumuksensa hienosäätö: pappi A vihkii homoja, pappi B on vain heteroille, C pitää tulikivenkatkusta, D ei usko helvettiin jne. Jokainen vihkimistä, hautajaisseremoniaa tai muuta tilaisuutta suunnitteleva voisi itse valita sieltä mieleisensä. Kirkon moniäänisyys toteutuisi kauniisti ja kenellekään ei tulisi paha mieli.

Olisi helppo seurata yhteydenottojen määrästä ja toteutuneista tilaisuuksista, millaista kansakunnan uskonnollinen ajattelu on, mitkä ovat tarpeet ja miten niihin on paras vastata. Näin kirkko voisi muuttaa kurssiaan hienovaraisesti menettämättä juurikaan jäseniä, talous pysyisi tasapainossa ja virat turvattuina. Sellaiset papit, jotka jäisivät aika vähille keikoille, voisi laittaa eheytymisleirille löytämäään pyhyyden kosketuksen, kohtaamaan omat sisäiset demoninsa, homoussiedätykseen, uudelleenkoulutukseen tai jotain.

Sitä paitsi maksavathan kirkon jäsenet kuitenkin kirkollisveroa: miksei heille siis tarjottaisi palvelua siten kuin he sitä kokevat tarvitsevansa? Onhan heilläkin kristittyinä oikeus tuntea omalla tavallaan iankaikkisuuden henkäys, keskinäinen rakkaus, yhteisöllisyyden lämpö ja mitä näitä nyt on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu