Opus Dei

Ainakin joissain piireissä Suomen katolisessa kirkossa arvostellaan Opus Dein toimintaa varsin kiivaasti. Onpa taidettu jopa tehdä poliisi-ilmoitus!

Kukahan tietäisi, miksi Opus herättää niin paljon tunnekuohuja?!?
185579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Opus Dei edes on? Olen itsekin seurannut Katkirkon forumilla käytävää keskustelua, jossa Opus Deitä "lyödään kuin vierasta sikaa". Suomen Kuvalehdessä sitä sanottiin "paavin mafiaksi". Mutta mikä se tarkalleen ottaen on? Sääntökunta vai herätysliike (joku sanoi sitä katolisen kirkon vanhoillislestadiolaisuudeksi - ja siihen sävyyn ettei lestadiolaisten pitäisi ainakaan olla imarreltuja tästä rinnastuksesta)? Edustaa siis ilmeisesti hyvin konservatiivista moraaliopetusta?

Äänestä
  • ...on Vatikaanin II konsiilin jälkeen perustettu katolilaisjärjestö, jonka tavoitteena on (ymmärtääkseni) valvoa, että Vatikaanin II konsiilin periaatteita noudatetaan room-kat-kirkon lähetystyössä.

    Saatan toki erehtyä.

    Äänestä

Opus dei on eräänlainen lahko, jonka jäsenet ovat katolisia. Henkilökohtaisesta mielestäni katolisuus on siitä touhusta aika kaukana. Opus dei kerää jäseniään keskuksiin, joissa "opetellaan elämään Jumalan mukaan".

Liikkeen perustavoite on sama kuin Jesuiitoilla eli kääntää kaikki protestantit katoliksi, kuitenkin sillä erotuksella, että Jesuiitan kanssa voit keskustella ihan normaalisti saamatta syytteitä niskaasi, Opus dei-henkilön kanssa et. Ja toinen merkittävä ero on, että Opus dei ei juurikaa panosta tieteellistä koulutusta ja tutkimista toisin kuin Jesuiitat. Ja kolmas ero on, että Jesuiitat eivät ole lahko vaan kirkon piiriin tiukasti kuuluva sääntökunta. Opus dei väittää olevansa kulttuurijärjestö, mutta en sanoisia kulttuuriksi toisten ihmisten yksityisasioita ronkkimista (siis opus deihin kuulumattomien ihmisten "palauttamista herran luo").

Eli lyhyesti Opus dei on katoliselle kirkolle kuin lestadiolaisuus luterilaiselle. Opus dein toiminta on sillä ja sillä rajalla kuuluuko se enään katoliseen oppiin.

Ja muuten tuo tutkintapyyntö on tehty finanssisotkuista.

Äänestä
  • Mulle jesuiitat on vielä aika uus tuttavuus, joten kerrotko mistä tuo väittämä on peräisin, että jesuiittojen "perustavoite on --- kääntää kaikki protestantit katoliksi". Ja tarkoitatko sillä suomessa asuvia jesuiittoja? Onko Suomessa heitä paljon?

    Äänestä

  • teme kirjoitti:

    Mulle jesuiitat on vielä aika uus tuttavuus, joten kerrotko mistä tuo väittämä on peräisin, että jesuiittojen "perustavoite on --- kääntää kaikki protestantit katoliksi". Ja tarkoitatko sillä suomessa asuvia jesuiittoja? Onko Suomessa heitä paljon?

    olla yhtään ainoaa jesuiittaa. En ole ainakaan kuullut että olisi. Ruotsissa heitä kyllä on. Ovat ymmärtääkseni hyvin arvostettuja katolisen kirkon piirissä.

    Periaatteessa jesuiittojen alkuperäinen tarkoitus nimenomaan oli protestanttien käännyttäminen, järjestöhän syntyi vastauskonpuhdistuksen tarpeisiin ja siinä se myös hyvin menestyksekkäästi toimi voittaenkin joitain protestanttisiksi kääntyineitä alueita takaisin katolilaisuuteen. Luulen kuitenkin että nykyisin liike on pehmentänyt tarkoituksiaan, kun ekumenian vuoksi ei juuri enää sitä protestantit vs. katolilaiset esiinny.

    Äänestä

  • kaikentietävä(?) kirjoitti:

    Juu Suomessa ei tosiaan ole jesuiittoja ja ainakin itse katolisena arvostan jesuiittoja hyvin paljon. Ottaisin jesuiitat Suomeen todella suurella ilolla vastaan, jos he tänne rantautuisivat. En ole koskaan joutunut kohtaamaan ainuttakaan epämiellyttävää jesuiittaa, toisin kuin Opus dei-ihmisten keskuudessa en ole tavannut ainuttakaan mukavaa. Juu ja minut on muuten katoliseksi "käännyttänyt" eräs jesuiitta-isä :) Joten he toteuttavat edelleen tarkoitustaan.

    Hillevin vastausta hieman muotoillen Opus Dein on tarkoitus suojella katolisia protestantismin vaaroilta :) Eli kannattavat äärikatolisuutta, jotta protestantit ovat pahinta mitä maa päällään kantaa heti juutalaisten ja ateistien jälkeen. (Tämä ei ole oma mielipiteeni vaan käsitykseni opus dei-ihmisten mielipiteestä).

    Äänestä

  • Gaia kirjoitti:

    käännyttämisen vuoksihan jesuiitoilla on protestanttisissa maissa ollut aina vähän kyseenalainen maine. Taitaapa suomenkin kielessä sanan "jesuiittamainen" toinen merkitys olla "kieroilija", jos oikein muistan. Ja Topelius haukkui "Välskärin tarinoissa" jesuiitat ihan lyttyyn. Mutta se oli sitä entistä aikaa, jolloin vähän epämääräisiä keinoja käytettiin puolin ja toisin. Nykyisin en ole jesuiittojen vastaisiin kirjoituksiin törmännyt, päinvastoin heitä kyllä arvostetaan kovastikin heidän tekemänsä hengellisen työn vuoksi.

    Opus Deitä on viime aikoina kritisoitu kovastikin ja tällaista perusluterilaista nuo esitetyt väitteet ja syytökset kyllä tyrmistyttävät kovastikin, varsinkin kun täällä on totuttu suomalaiseen perusekumeeniseen henkeen. Olen kuullut/lukenut että liike on saanut Suomessa viime aikoina kovastikin vaikutusvaltaa. Eli jäämme siis "mielenkiinnolla" odottamaan, koska Suomen kirkkojen hyvät suhteet alkavat kariutumaan, jos nämä väitteet paikkaansa pitävät.

    OPUS DEI katolinen vastine esim luterilaisten SLEYLLE.. tai CONCORDIALLE.

    Eli Opus Dei on kirkonsisäinen liike joka tahtoo olla uskollinen puhdasoppiselle katolisuudelle.

    KYSE EI OLE lahkosta.

    Äänestä

  • Ruuben kirjoitti:

    OPUS DEI katolinen vastine esim luterilaisten SLEYLLE.. tai CONCORDIALLE.

    Eli Opus Dei on kirkonsisäinen liike joka tahtoo olla uskollinen puhdasoppiselle katolisuudelle.

    KYSE EI OLE lahkosta.

    Olen lukenut monen maan teologisilta sivuilta
    mielipiteitä ja he lähes yhdestä kynästä kirjoittavat tänäkin päivänä, että Opus Dei on lahko Kirkon sisällä. Nyt ei ole kysymys siitä, että "minun isäni on vahvempi" vaan, että heidän toimintansa on vähintään arveluttava. Tutki Sinäkin, ehkä löydät jotakin.

    Äänestä

  • Ruuben kirjoitti:

    OPUS DEI katolinen vastine esim luterilaisten SLEYLLE.. tai CONCORDIALLE.

    Eli Opus Dei on kirkonsisäinen liike joka tahtoo olla uskollinen puhdasoppiselle katolisuudelle.

    KYSE EI OLE lahkosta.

    Vaan paljon pahemmasta!
    Lueskele mitä tapahtui rouva Tapialle silloin kun hän oli vielä Opus Dein jäsen.
    Älä lue ennen nukkumaanmenoa!

    Äänestä

Hei hyvä veli. Jos luet mitä tapahtui rouva
Tapialle (Katkirkon sivuilla), tiedät jotakin.
Itse asiassa aika paljon. Kun Opus Deitä on
korotettu persoonaprelatuuri asemaan, Opus Dei
ilmoitti oitis, että he maksavat Vatikaanin vuosikustannuksesta 30 %. Jotakin jostakin.
Katolisessa kirkossa jos joku arvostelee heitä,
meidän piispamme mukaan hän taistelee Jumalan
rakkautta vastaan ja hänellä ei ole oikea
katolinen henki. Sen nimittäin piispa tietää
kenelle on oikea katolinen henki. Minä en tiedä
omastani, mutta hän tietää. Koomista vai mitä?

Äänestä
  • Mitäs koomista siinä on, että piispa tietää sinua paremmin kirkon opetuksesta? Asenteesi on koominen, tai pikemminkin surkuhupainen.

    Äänestä

  • Kaikkein koomisinta on Sinun "meuhkaaminen" eri keskustelupalstoilla ym. joko nimimerkillä tai nimelläsi. Sinun ja kumppaneittesi kirjoittelu ym. "rähinöinti" on kerrassaan naurettavaa. Sääliksi käy teitä "ressukat".
    Mitä oikeaan "katoliseen henkeen" tulee, niin se ei ainakaan räyhäämisesi takia näy valitettavasti, anteeksi vaan, ystävä hyvä Sinusta eikä kavereistasi. Rakkaus on kaukana toimistanne.

    Äänestä

  • Koomikko kirjoitti:

    Mitäs koomista siinä on, että piispa tietää sinua paremmin kirkon opetuksesta? Asenteesi on koominen, tai pikemminkin surkuhupainen.

    Koomikko,olet todella nimimerkkisi veroinen. Piispa EI voi tietää mitä minun ajatusmaailmassani liikkuu. Paitsi sen, mitä minä
    hänelle hyvin tarkasti kerron. Hänen suomenkielentaidonsa on nimittäin vieläkin hyvin heikko. Hän on hyvää vain yhdessä ainoassa asiassa, ja se on Suomen Katolisen Kirkon hajoittamista.

    Äänestä

  • hoh hoijaa kirjoitti:

    Kaikkein koomisinta on Sinun "meuhkaaminen" eri keskustelupalstoilla ym. joko nimimerkillä tai nimelläsi. Sinun ja kumppaneittesi kirjoittelu ym. "rähinöinti" on kerrassaan naurettavaa. Sääliksi käy teitä "ressukat".
    Mitä oikeaan "katoliseen henkeen" tulee, niin se ei ainakaan räyhäämisesi takia näy valitettavasti, anteeksi vaan, ystävä hyvä Sinusta eikä kavereistasi. Rakkaus on kaukana toimistanne.

    Minun meuhkaamiseni johtuu siitä, että tämä
    kirkollinen virkamies karkoitti Suomesta
    rakastetun papin ja ilman minkäänlaista selitystä.
    Jos tämä ei herätä Sinussa edes kummastusta, silloin meidän on turhaa kommunikoida tämän
    foorumin palstoilla. Olen kanssasi täysin eri mieltä, mutta koska se on Sinun mielipiteesi, minä - huom. - kunnioitan sen. Riittääkö?

    Äänestä

  • Katolilainen kirjoitti:

    Koomikko,olet todella nimimerkkisi veroinen. Piispa EI voi tietää mitä minun ajatusmaailmassani liikkuu. Paitsi sen, mitä minä
    hänelle hyvin tarkasti kerron. Hänen suomenkielentaidonsa on nimittäin vieläkin hyvin heikko. Hän on hyvää vain yhdessä ainoassa asiassa, ja se on Suomen Katolisen Kirkon hajoittamista.

    Ei piispa kirkkoa ole hajottamassa. Eikä kirkko ole hajoamassa mihinkään, ei Suomessa eikä muualla. Jos sinä ja pari muuta olette hajoamassa oman uskonne kanssa, menkää itseenne ja hiljentykää. Rukoilkaa, käykää messussa, keskustelkaa pappiemme kanssa.
    Ei pidä syyttää peiliä jos naama on vino.

    Äänestä

  • Katolilainen kirjoitti:

    Minun meuhkaamiseni johtuu siitä, että tämä
    kirkollinen virkamies karkoitti Suomesta
    rakastetun papin ja ilman minkäänlaista selitystä.
    Jos tämä ei herätä Sinussa edes kummastusta, silloin meidän on turhaa kommunikoida tämän
    foorumin palstoilla. Olen kanssasi täysin eri mieltä, mutta koska se on Sinun mielipiteesi, minä - huom. - kunnioitan sen. Riittääkö?

    Kyllä minä tämän "rakastetun papin" tunnen erittäin hyvin, olen ehkä tuntenut hänet kauemmin kuin sinä.
    En minä kummastele.
    Sitä vaan kummastelen kuinka aikuiset ihmiset jaksavat vuodesta toiseen puida samaa asiaa ja "haukkua" milloin ketäkin pappia, sisaria ym.
    Sääliksi käy Sinua (teitä). Siis te haukutte kaikkia muita paitsi ette itseänne.
    Poistakaa suomut silmienne edestä, että näette oman raadollisuutenne. Siitä ei kukaan muu kärsi kuin te itse.

    Isä Jan ei ole "rakastettu pappi" vaan yksinkertaisesti ja ILMAN sitaatinmerkkiä. He jotka mainitsevat tuon piispallisen oikeusmurhan, he eivät tee muuta kuin peräänkuuluttavat oikeutta. Jos tätä on mahdoton ymmärtää, silloin olemme tietämättömyyden poluilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sebastianos kirjoitti:

Ainakin joissain piireissä Suomen katolisessa kirkossa arvostellaan Opus Dein toimintaa varsin kiivaasti. Onpa taidettu jopa tehdä poliisi-ilmoitus!

Kukahan tietäisi, miksi Opus herättää niin paljon tunnekuohuja?!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu