eli isovanhemmat ovat ruvenneet käymään kuuntelemassa Pirkko Jalovaaraa ja ne yrittää myös meitä saada käännytettyä että tulisimme kuuntelemaan sitä ja katsoisimme 7 kanavaa koko ajan. Ei siinä mitään mutta nytten isovanhemmat ovat ruvenneet lapsenlapsilleen (iältään 2-12v) puhumaan että kaikki palaa helvetissä jos ei ole saanut henkistä kosketusta ennen sitä. Vanhin lapseni kuulemma on tehnyt syntiä kun sillä on pää välillä kipeä ja joutu laittamaan rukous liinan naamalleen että menisi nuha ohitse. Lapseni saavat sielä ainoastaan katsoa 7 tv:tä ja kuunnella jotain Jumala aiheista musiikkia mistä niitten pitää sitten kertoa mitä ne sanat laulussa tarkoittavat.
Kirkossa vanhempani ei käy koska sielä ei kuulemma kerrota totuutta siitä että kaikki tulee palamaan helvetissä ja jokaisen pitää ottaa kun aika tulee niin pirun merkki. Toiseks vanhin lapseni oli kovassa kuumeessa niin mummo oli näille pienille lapsille puhunut kuinka se oli laittanut kätensä lapseni otsalle ja parantanut sen.
Olen sanonut moneen kertaan että kun tulette kylää tai lapset tulevat teille niin olkaa edes sen aikaa hiljaa teidän omasta uskomuksestanne. Mutta ei. Nyt annoin kaksi vaihtoehtoa että ne saavat tavata lapsenlapsiaan JOS eivät puhu uskomuksistaan ja helvettiin joutumisesta mitään tai jos niitten on pakko puhua siitä lapsenlapsilleen niin ne eivät saa tavata niitä. Nähtävästi tekivät päätöksensä niin etteivät ole enään yhteydessä meihin.
Lapsilleni olivat vielä sanoneet että ette saa kertoa vanhemmillenne että olemme teille puhuneet näin ja että olette joutuneet katsomaan 7 tv:tä.
Säälittää lasten takia kun menettävät isovanhempansa tuolla tavalla.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos olen oikein ymmärtänyt, on Jumalan sana ja uskovaisuus ilosanoma, ei helvetillä pelottelun asia! Toki on olemassa hyvä ja paha. Jos ihminen kohtaa tuon Hyvän, se valaisee ympäristön oikealla tavalla, ei tuomiten. Jos ihminen antautuu kokonaan Jumalalle, Jumala käyttää häntä ja silloin ihminen voi olla siunauksena ympäristössään, ei kirouksena. Rukoillaan, että isovanhemmat vielä ymmärtäisi asian oikein! Jos ovat tulleet uskoon ja tahtovat seurata Jeesusta, on sydämessä aito ILO, lapsenusko, jota ei voi horjuttaa mikään, eikä se aiheuta pahaa oloa ympärillä oleville! Miksi ihmeessä pitää katsoa jotain 7-ohjelmaa? Eikö usko ole sydämen asia? Jospa heidän sydän ja mieli valaistuu näkemään oikean tien, sitä todella toivon ja rukoilen! Ymmärrystä teille koko perheelle ja Jumalan siunausta!
Huh, olipa ikävää luettavaa. Mielestäni olet kyllä ihan oikean valinnan tehnyt kun et anna lastesi altistua tuollaisille sekopäisille pelotteluille. Ei varmasti ollut helppo valinta.
Tässä on jällen hyvä esimerkki siitä millaista pahaa noilla järjenvastaisilla tekopyhillä paskapuheilla saadaan aikaan. Kirjaimellisesti perhe hajoaa. Ja niitä maailmanlopun tarinoita synnistä ja helvetistä levittävät saarnasmiehet paistattelevat muka jonain hyväntekijöinä oman vallantunteensa huumaamina.