Suvaitsevaisuus

Aloin ajatella "suvaitsevaisuus" -käsitettä vähän syvällisemmin. Olen aktiivimormoniaikoinani ollut teennäisesti suvaitsevainen, eli käytännössä tämä on ilmennyt esim muiden uskontojen jeesustelumaisena hyväksyntänä, vaikka sisimmässäni halveksin niitä. Silti luulin olevani suvaitseva. Jossain vaiheessa käsitin tuon suvaitsevaisuuden niin, että minun pitää hyväksyä asia kun asia niin, että olen myös sisimmässä tätä mieltä. Tästä seurasi sitten ristiriita: pitäisikö olla suvaitsevainen suvaitsemattomuutta kohtaan? Tästä esimerkkinä tuo legendaarinen homokeskustelu, jossa en voinut suvaita esim appivanhempieni mielipiteitä vaan aloin sönköttää vastaan. No nyt vihdoin viimein olen käsittänyt, että suvaitsevaisuus ei suinkaan tarkoita että minun pitää olla samaa mieltä suvaitsemistani asioista. Suvaitsevaisuus tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että suvaitsen lähimmäiselleni erilaiset käsitteet kuin itselläni on, enkä lähden "käännyttämään häntä". Sen sijaan että hyökkäsin suvaitsemattomia appivanhempiani vastaan, olisin voinut sanoa: "olen asiasta täysin erimieltä, mutta suvaitsen teidän mielipiteenne" - ja antanut asian olla.

Tästä voisi heittää retorisen kysymyksen: onko lähetyssaarnaaja suvaitsevainen? Mielestäni ei ole, koska hän ei suvaitse käännytettävän omaa uskoa ja pyrkii vaikuttamaan asiaan.

Tässä samaan hengenvetoon voisin sanoa, että olen käyttäytynyt hyvin suvaitsemattomasti tällä palstalla, mutta se taitaa olla koko suomi24:n tyyli.

Suvaitsevaisella ihmisellä pitäisi olla oma sisäinen rauha, joka riittää hänelle, joten hän voi antaa sellaisten asioiden vain olla, joista hän on eri mieltä. Siinä mietittävää viikonlopuksi :-)
31383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

...mielestäni palstan hauskin ja mielenkiintoisin kirjoittaja.

Juuri söin erinomaista Pörkölttiä ja join hyvää punaviiniä. Vatsa on täysi ja mieli hyvä.

Hyvää viikonloppua.

Äänestä

Exmoro, kirjoitit:
"Tästä voisi heittää retorisen kysymyksen: onko lähetyssaarnaaja suvaitsevainen? Mielestäni ei ole, koska hän ei suvaitse käännytettävän omaa uskoa ja pyrkii vaikuttamaan asiaan."

Miten otamme Kristuksen lähetys käskyn. Onko siinä jotain "epä"suvaitsevuutta.
Maininta, mikä on muistiin merkitty "Siitä lähtien Jeesus ruperi saarnaamaan ja sanomaan: Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle." Se oli kehoitus (ei pakotus) kaikille ihmisille. Hän lähetti edustajansa maailmaan opettamaan niitä jotka sitä haluavat. Sama on lähetyssaarnaajien laita. He etsivät niitä jotka haluavat kuulla "mitä sinun mielessäsi on". Kyllä lähetyssaarnaajat kunniottavat opetettavan päätöstä opetuksen jälkeen on se sitten positiivinen tai negatiivinen.

MAP-kirkon sanoma on tavallisuudesta poikkeava palautetun evankeliumin sanoma. Se sisältää periaatteita joita muissa kirkoissa ei opeteta ja MAP-kirkko pitää tärkeänä jokaisella olevan mahdollisuuden omaan valintaansa sen sanoman suhteen.

Muistutan vielä Kristuksen sanat "kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! MUTTA TE ETTE OLE TAHTONEET." Valinnan vapaus on perustavaa laatua oleva periaate tässä elämässä myös uskonnon suhteen.

Se on meistä kiinni mitä me tahdomme ja minka sanoman mukaan me haluamme elämämme "ojentaa".

Kristillisen opin alkeena (tai yksi sen perus periaateista) on iankaikkinen tuomio.
Se on minun käsittääkseni tilitys siitä, millä sijalla Kristuksen evankeliumi on ollut elämässämme, eli millaista satoa me olemme tuottaneet ("mikä sata jyvää, mikä kuusikymmentä, mikä kolmekymmentä" vai onko siemenet paahtuneet auringon alla antamatta mitään satoa.)

Evankeliumin sanoma ja sen vastaanottaminen on henkilökohtainen päätös jokaiselle ihmiselle. Suvaitsevuus kuvastuu ainakin minulle valinnan vapaudessa.

Terkut, Sivusta seuraava

Äänestä
  • Miten voit puhua Kristuksen lähetyskäskystä? Tehän opetatte Smithin oppia!

    Ja kyllähän Kristuksen lähetyskäskynkin totteleminen on suvaitsemattomuutta, jos se merkitsee ihmisten uskonnon korvaamista toisella uskonnolla.

    Pitääkö sitten suvaita jotain haitallista kuten esim. homofobiaa?

    Jos on kyse yksittäisistä ihmisistä, esim. omista appivanhemmista, ei heitä todennäköisesti edes voisi käännyttää, ellei siotten havaitse heidän olevan ehdottomuudessaan horjuvia.

    Kun on kyse suuremmista ryhmistä ja laajemmasta keskustelusta, esim. tällaisesta nettiksekustelusta, kyllä silloin on syytä hyökätä haitallista suvaitsemattomuutta vastaan, vaikka silloinhan itsekin on tavallaan suvaitsematon.

    Äänestä

  • a.r.g kirjoitti:

    Miten voit puhua Kristuksen lähetyskäskystä? Tehän opetatte Smithin oppia!

    Mielestäni on oikein "hyökätä" suvaitsemattomuutta vastaan. Kunpa vaan se osattaisiin tehdä menemättä henkilöön kohdistuviin hyökkäyksiin.
    Esim. jos joku kokee mormonismin opeissa jotain väärää, on sananvapauden nimissä oikeus ottaa esille epäkohtia ja vääryyksiä. Mutta miksei sitä vaan osata tehdä ilman että mollataan ihmisiä.
    Esimerkiksi itse en hyväksy moniavioisuutta uskonnollisena pakkojärjestelmänä - siis pelastukseen johtavana järjestelmänä johon astuminen koetaan velvollisuutena. Eli se MAP-kirkon alkuaikojen järjestelmä, jota ei einää MAP-kirkossa ole noudatettu sataan vuoteen, jossa moniavioisuus sidottiin nimenomaan korotukseen ja uskonnolliseksi velvollisuudeksi, on mielestäni väärä ja aiheuttaa suuria ongelmia valinnanvapauden suhteen ja voin kuvitella että oli ihmisiä jotka eivät olisi moiseen järjestykseen ikinä suostuneet elleivät olisi pelänneet menettävänsä korotuksensa. Eli tekivät sen painostettuina. Mutta voinen muotoilla tämänkin mielepiteeni ilman että kirjoitan tyyliin sinä mormoni A olet idiootti kun kuulut kirkkoon jossa on opetettu ja noudatettu monivaimoisuuttaa tai että sinä mormoni B olet sairas ja perverssi kun puolustelet Joseph Smithin moniavioisuutta. Smithiä itseään saa arvostella kovemmiilla ammuksilla koska hän on mormonismin perustaja ja samaten Brigham Youngia ja muita mormonijohtajia koska he asemassaaan opettivat ja loivat järjestelmää johon syntyi näitä vihattuja epäkohtia kuten moniavioisuus ja rasistinen asennne mustia kohtaan (pappeuskielto vuodteen 1978 asti), apostolien mehevä palkkajärjestelmä, suvaitsemattomuus homoja kohtaan jne. jne.

    Äänestä

  • uskonnoton utelias kirjoitti:

    Homot eivät suvaitse MAP- kirkon jumalallisia oppeja ja periaatteita. Miksi olla epäsuvaitsevainen Jumalan tekoihin ja vaatimuksiia, Hän haluaa, että avioliitto on miehen ja naisen välinen pyhä liitto. Se on suvaittava, samoin kuin se, että kahden miehen välinen liitto ei ole avioliitto. On suvaitsematonta olla suvaitsematta tätä jumalallista totuutta. samoin homot eivät suvaitse ystävällistä ja rakkaudellista neuvoa mennä sellaiseen kirkkoon, joka heidät vihkii. Silloinhan asia olisi hyvin mielestänne, eikö??

    Äänestä

  • UPDATE_9188232 kirjoitti:

    Eikö tekstissäsi paista valtava yleistys: homot eivät suvaitse MAP-kirkon jumalallisia oppeja ja periaatteita?
    Ne homoseksuaalit jotka ovat MAP-kirkon jäseniä varmaan kaipaavat suvaitsevaisuutta heitä itseään kohtaan. Kyllä kirkossa on homoja jotka vilpittömästi uskovat että MAP-kirkko on Kristuksen kirkko. Samanaikaisesti he voivat kysellä onko kirkko kuitenkaan täysin ymmärtänyt mitä tarkoittaa seksuaalinen identiteetti, iankaikkinen kumppanuus, korotus, henkiruumiiden luominen jne. Kyseleminen ja keskustelu ei ole suvaitsemattomuutta. Ilmapiiri kirkossa tekee vain ko. kyselemisen ja keskustelun vaikeaksi koska heti tietyt ajatusmallit joita enemmistöllä esitetään järkkymättöminä totuuksina. Haluatko sinä ajaa homot kirkostasi ulos?

    Äänestä

  • lisää keskustelua kirjoitti:

    kirkon maailmassa tulisi muuttua vain koska homot haluavat niin,vaikka se sotisi kirkon jäsenten maailman kuvaa vastaan vaikka kuinka, enkä puhu yksistään mormoneista. On olemassa kirkkoja jossa heidät voi vihkiä, miksei voi käyttää niitä palveluit?. Jäsen on enemmän kuin heikoilla, eikä voi kuin syyttää itseään jos ei ole ottanut selville mitä kirkko johon littyy opettaa ja mihin se uskoo. Koko maailma kun ei valitettavasti pyöri oman navan ympärillä.
    Ps. Mitään homoviha korttia on turha nostaa pöydälle, on kyse heidän vihkimisestä, ei tarkoituksesta tuomita heitä.

    Äänestä

  • miksi jokaisen kirjoitti:

    Minäkään en kaipaa mitään vihakorttien esiin vetämistä. Mutta jos on kyseessä homo ja kirkkoon uskova mormoni ei sitä halua kirkkoaan vaihtaa. Tämä ei tunnu menevän perille.
    Olen samaa mieltä ettei kirkkojen pidä muuttaa opetuksiaan jokaisen mielipiteen mukaan. Täysin eriasia on kuitenkin keskustella siitä ovatko kaikki kirkon toimintamallit ja säännöt muuttumattomia. Tiedämme varsin hyvin että jotkut opit ja käytännöt ovat muuttuneet jopa MAP-kirkossa.

    ja siihen asti turvat tukkoon, eikö niin. Ei asia jossittelemalla parane.

    Äänestä

  • odottelemaan kirjoitti:

    ja siihen asti turvat tukkoon, eikö niin. Ei asia jossittelemalla parane.

    Kaikkia muutoksia on aina edeltänyt keskustelu. Joko kirkon ulkopuolella tai kirkon sisäpuolella tai molemmissa. Ja vaikka muutosta ei tulisi luulisi keskustelun aina avartavan ihmisiä.
    Kyllä kirkossa pitäisi voida keskustella vapaasti sen opetuksista ja käytännöistä. Enkä edes tarkoita keskustelua tyylliin "tämä on väärin, tämä asia täytyy muuttaa" vaan vaikkapa tyyliin "mitä jos asiat olisivatkin toisin..", "mitä peruteellista kirkon ydisanomasta eli Jumalan rakkaudesta ja Hänen tahdostaan pelastaa ja korottaa kaikki lapsensa muuttuisi tai murentuisi jos tietyt nykykäytänteet olisivatkin toisin" tai "mitä nykyiset opetukset ja käytännöt vaikuttavat ihmisiin jotka ovat homoja tai joiden lapset/hyvät ystävät/sukulaiset ovat homoja".

    Äänestä

  • a.r.g kirjoitti:

    Miten voit puhua Kristuksen lähetyskäskystä? Tehän opetatte Smithin oppia!

    Ja kyllähän Kristuksen lähetyskäskynkin totteleminen on suvaitsemattomuutta, jos se merkitsee ihmisten uskonnon korvaamista toisella uskonnolla.

    Pitääkö sitten suvaita jotain haitallista kuten esim. homofobiaa?

    Jos on kyse yksittäisistä ihmisistä, esim. omista appivanhemmista, ei heitä todennäköisesti edes voisi käännyttää, ellei siotten havaitse heidän olevan ehdottomuudessaan horjuvia.

    Kun on kyse suuremmista ryhmistä ja laajemmasta keskustelusta, esim. tällaisesta nettiksekustelusta, kyllä silloin on syytä hyökätä haitallista suvaitsemattomuutta vastaan, vaikka silloinhan itsekin on tavallaan suvaitsematon.

    Kirjoitit: "Miten voit puhua Kristuksen lähetyskäskystä? Tehän opetatte Smithin oppia! "

    Taas näkyy tietämättömyytesi toiminnassa.

    Kehoitan sinua menemän lähimpään MAP-seurakuntaan ja kuuntelemaan mitä siellä opetetaan, jos yllä oleva kirjoitukseni räjäytää ajatus maailmasi.

    Äänestä

  • Sivusta seuraava kirjoitti:

    Kirjoitit: "Miten voit puhua Kristuksen lähetyskäskystä? Tehän opetatte Smithin oppia! "

    Taas näkyy tietämättömyytesi toiminnassa.

    Kehoitan sinua menemän lähimpään MAP-seurakuntaan ja kuuntelemaan mitä siellä opetetaan, jos yllä oleva kirjoitukseni räjäytää ajatus maailmasi.

    Omituista olisi, jos ei opetettaisi Smithin oppeja vaan Kristuksen oppia. Olen keskustellut lähkäreiden kanssa ja kyllä he Smihin oppeja opettivat. Heidän mielestään on esim. välttämätöntä käyttää tietynlaista alusasua lähes jatkuvasti. Kyse ei ole Kristuksen vaan Smithin opista.

    oppia mielestäsi?

    Äänestä

  • kristuksen kirjoitti:

    oppia mielestäsi?

    Siitähän ei ole täyttä varmuutta, koska muiden kirjoittamiahan kaikki jutut ovat.

    Missään nimessä ensimmäistä kertaa 1800-luvulla esitetyt jutut eivät ole Kristuksen oppia muutoin kuin sillä äärimmäisen suurella epätodennäköisyydellä, että Kristus olisi opettanut esim. taika-alusasuoppia, mutta sitä ei hänen aikanaan (tai pian sen jälkeen) kirjattu ylös vaan sattumoisin 1800-luvulla.

    Äänestä

Olet selkeästi pois dogmasta ja sielullisesti kehittymässä eteenpäin. Olet kasvussasi jo pitkällä, pois mormonismin sitovista dogmista. Ajattelet itsenäisesti. Tätä aktiivijäsenet eivät tee. He ovat tarttuneet hämähäkin verkkoon.

Elämässä on loppujen lopuksi kyse vain ja ainostaan ihmisen henkisen kehityksen etenimisestä. Näin näen asian vuosieni kokemusten jälkeen. Olet selvästi ns. kypsä sielu, joka ajattelee itse asioita, mutta on kedelleen iinni traditioissa. Sinun ajatusmaailma lienee seuraava: "tee sinä niin kuin haluat, mutta älä tee sitä täällä" . Vastaavasti tämän maanpäällisen vaelluksen omaavat vanhat sielut ajattelevat, että "tee mitä sinä haluat, minä teen mitä haluan". Ei siis voisi vähempää kiinnostaa sinun hörhöilyt edes pahviseinäni takana.

Mitä suvaitsevaisempi ihminen on, niin sitä lähempänä hän on Jumaluutta ja valoa. Tuo on kuitenkin melko kaukana meistä normi-ihmisistä, etenkin aktiivimormoneista. Suvaitsevaisuus on vielä kaukana.

Jos osaat olla tuomitsematta lähimmäisiäsi/tuntemattomia, niin sen lähempänä olet jumaluutta. Jos et aseta tuomitsemisvaakaa syntisille/väärintekijöille, olet kypsymisen tiellä. Olet tällöin rakkauden tiellä, ilman tuomitsemisen giljotiinia. Olet tuolloin ihminen, joka on lähellä jumaluutta.

Tämä olkoon minun mielipide tällä kertaa...

Äänestä
  • on kyse mormoneista. Olet näköjään pysynytkin kaukana heistä, koska et tiedä heistä mitään, luulet vain, tietäväsi.

    Äänestä

  • paitsi jos kirjoitti:

    on kyse mormoneista. Olet näköjään pysynytkin kaukana heistä, koska et tiedä heistä mitään, luulet vain, tietäväsi.

    Ja sinä olet agressiivinen terrieeri puremassa jokaisen eri-mielisen häntää.

    t: 40 vuotta mormonismissa.

    Äänestä

  • terrieerille kirjoitti:

    Ja sinä olet agressiivinen terrieeri puremassa jokaisen eri-mielisen häntää.

    t: 40 vuotta mormonismissa.

    mormonismissa?

    Äänestä

  • Ei tarvitse suvaita paholaisen oppeja ja neuvoja. niistä pitää sanoutua irti aktiivisesti rukoilemalla ja tekemällä parannusta. Paholainen yrittää saada sinut itselleen, eikä lopulta palkitse sinua vaan vie kadotukseen. Me olemme Jumalan lapsia ja uskomme ja palvelemme vain Häntä.

    Äänestä

  • UPDATE_9188232 kirjoitti:

    Ei tarvitse suvaita paholaisen oppeja ja neuvoja. niistä pitää sanoutua irti aktiivisesti rukoilemalla ja tekemällä parannusta. Paholainen yrittää saada sinut itselleen, eikä lopulta palkitse sinua vaan vie kadotukseen. Me olemme Jumalan lapsia ja uskomme ja palvelemme vain Häntä.

    Eikös se ole harmilista, että oma äitisikin on paholaisen opissa (ei-mormoni)?

    Entä miten on lastesi laita? Ovatko he paholaisen vai Smithin opissa?

    Äänestä

  • paitsi jos kirjoitti:

    on kyse mormoneista. Olet näköjään pysynytkin kaukana heistä, koska et tiedä heistä mitään, luulet vain, tietäväsi.

    Niin, jos yli 40 vuotta olin mormonismissa ja en tiedä heistä mitään, niin elin laput silmillä. Myönnän, niin tein. Mutta nuo laput asetti silmilleni eräs aivopesuorganisaatio. Kun aloin tutkia oma-aloitteisesti sitä mihin minut oli kasvatettu, niin heräsin pois unesta ja olen löytänyt, ainakin omasta mielestäni, elämän tarkoituksen ja siihen ei kuulu dogmahokemat, vaan lähimmäisen rakkaus.

    Äänestä

  • UPDATE_9188232 kirjoitti:

    Ei tarvitse suvaita paholaisen oppeja ja neuvoja. niistä pitää sanoutua irti aktiivisesti rukoilemalla ja tekemällä parannusta. Paholainen yrittää saada sinut itselleen, eikä lopulta palkitse sinua vaan vie kadotukseen. Me olemme Jumalan lapsia ja uskomme ja palvelemme vain Häntä.

    Sanonpa sinulle, että mitään paholaista ei ole edes olemassa. Sinulle tietty on ja elät pelossa, varmaan joka päivä? Jottei tuo sinun saatanasi vie selestistä kruunuasi päästä ja joudut vain terrestiseen. Tuskin olet koskaan tutkinut elämää sen syvemmilti kuin mitä kirkko sinulle heittää syliin. Onhan kaikki muu aineisto saatanan propagandaa... näin minua ainakin aivopestiin...

    Äänestä

  • Lappuliisa2010 kirjoitti:

    Niin, jos yli 40 vuotta olin mormonismissa ja en tiedä heistä mitään, niin elin laput silmillä. Myönnän, niin tein. Mutta nuo laput asetti silmilleni eräs aivopesuorganisaatio. Kun aloin tutkia oma-aloitteisesti sitä mihin minut oli kasvatettu, niin heräsin pois unesta ja olen löytänyt, ainakin omasta mielestäni, elämän tarkoituksen ja siihen ei kuulu dogmahokemat, vaan lähimmäisen rakkaus.

    rakkaus?

    Äänestä

  • Sinäpelko kirjoitti:

    Sanonpa sinulle, että mitään paholaista ei ole edes olemassa. Sinulle tietty on ja elät pelossa, varmaan joka päivä? Jottei tuo sinun saatanasi vie selestistä kruunuasi päästä ja joudut vain terrestiseen. Tuskin olet koskaan tutkinut elämää sen syvemmilti kuin mitä kirkko sinulle heittää syliin. Onhan kaikki muu aineisto saatanan propagandaa... näin minua ainakin aivopestiin...

    pestäväksi, syytä itseäsi.

    Äänestä

  • antauduit kirjoitti:

    pestäväksi, syytä itseäsi.

    Ei sinulla ainakaan ole lähimmäisen rakkautta... sinusta paistaa viha ja tuomitsevaisuus.

    Äänestä

  • lähimmäisen kirjoitti:

    rakkaus?

    Olettaisin, että tietäisit mitä on lähimmäisen rakkaus, jos olet uskonnon organisaatiossa?

    Se on ainakin minulle pyyteetöntä rakkautta, suvaitsevaisuutta. Sellaista mitä äiti/isä tuntee lastaan kohtaan.

    Rakkaus ei ole minulle omistushaluisuutta kuten yleensä on parisuhteessa. Se ei ole ihastumista ja sen myötä tulevaa "tilapäistä" hekumaa. Sekin toki on tärkeää! Pariutumisessa erittäinkin tärkeää!

    Ikä tuo viisautta, hyväksymistä ja laajempi alaista näkemystä. Se tosin vaatii dogmista vapaata lähestymistä elämään ja sitä kautta lähimmäiseen.

    Äänestä

  • tähän.. kirjoitti:

    dogmi tuo vie mukanaan rakkauden. Joko rakkaus tai dogmi on ymmärretty väärin.

    Mitä on suvaitsevaisuus, voiko suvaita ilman rakkautta tai rakastaa ilman että suvaitsee.

    On lukemattomia esimerkkejä, ettei ikä tuo viisautta eikä rakkautta, on yleinen harhaluulo että harmaantuessaan pehmenee, päinvastoin, liian usein rakkaudettomuus vain kärjistyy entisestään.

    Äänestä

  • sinä? kirjoitti:

    Ei sinulla ainakaan ole lähimmäisen rakkautta... sinusta paistaa viha ja tuomitsevaisuus.

    ironia?

    Äänestä

  • Sinäpelko kirjoitti:

    Sanonpa sinulle, että mitään paholaista ei ole edes olemassa. Sinulle tietty on ja elät pelossa, varmaan joka päivä? Jottei tuo sinun saatanasi vie selestistä kruunuasi päästä ja joudut vain terrestiseen. Tuskin olet koskaan tutkinut elämää sen syvemmilti kuin mitä kirkko sinulle heittää syliin. Onhan kaikki muu aineisto saatanan propagandaa... näin minua ainakin aivopestiin...

    uskossa?

    Äänestä

  • a.r.g kirjoitti:

    Eikös se ole harmilista, että oma äitisikin on paholaisen opissa (ei-mormoni)?

    Entä miten on lastesi laita? Ovatko he paholaisen vai Smithin opissa?

    Luulisi, että tiedän elämästä ihan tarpeeksi. Takana on avioero ja neljä lasta, jotka jäivät exän huoltajuuteen. Olen suurimman osan elämästäni ollut kuulumatta MAP- kirkkoon, olen käännynnäinen ja paljon tuoreempi sellainen kuin uusi vaimoni, jonka kanssa meillä on monia yhteisiä lapsia jo. Kuuluin aikaisemmin helluntailaisiin, kuten olen kirjoittanut, ja vanhempani taas kuuluivat evlut kirkkoon. Luuletteko, etten ole tutustunut uskontoihin ihan tarpeeksi, samoin kuin elämän vaikeuksiin. Avioeroon, sairauteen (mikä vei ansiolentäjän lupakirjan), onnettomuuteen, syrjintään vanhempien ja sukulaisten puolelta ym ennen kuin minusta tuli mormooni. Koko ajan olen kuitenkin pystynyt toimimaan järkevästi opiskelemalla lääkäriksi ja sitten erikoistumalla ja sitten työelämässä vuosikaudet. Vaikeudet eivät ole lamaannuttaneet minua enkä ole rutissut kuten monet tällä palstalla vieläkin itkevät ja rutisevat. Vasta nyt olen löytänyt Jumalan ja varsinkin Hänen Kristuksensa oikeassa merkityksessä ja pelastukseen johtavan tien. Toki olin ns. tutkija enen kuin menin kasteelle, ja selvitin myös kirkon historiaa mukaanlukien JS aarteenetsinnät ja hattutemput ja moniavioisuus ym asiat. Ne eivät pätkääkään haitanneet uskomistani Mormonin kirjaan, josta olen saanut Pyhän Hengen todistuksen. Usko Kristukseen ja Hänen tahtonsa mukaan eläminen 24/7 periaatteella antaa ihan oikeasti todellisen elämänsisällön ja puhtaan onnen. tekeminen hänen käskyjensä mukaan auttaa pelastukseen. saamme Hänen sovitustyönsä kautta armon kun uskomme ja teemme Isän tahdon mukaan.
    Miksi vedät äitini mukaan jatkuvasti?? En ole hänen onnensa vartija ja hän tekee mitä itse haluaa. hänen tekemisensä eivät lotkauta minua millään tavalla. itse asiassa en ole nähnyt häntä vuosikausiin, ja minäkin osaan mätkäistä luurin korvaan. Kaikkea ei tarvitse kuunnella eikä suvaita. Hän on mitä on, eikä se minua kiinnosta pätkän edestä. Sensijaan minua kiinnostaa uusi vaimoni ja lapseni kuten pitääkin. kaikki nykyisen perheeni lapset käyvät mielellään kirkossa ja osallistuvat luokkiin. he ovat kertoneet kavereilleen kirkosta, eikä kukaan ole katsonut nenänvartta pitkin. Perheemme on huippuonnellinen. kasvatanb heitä parhaan kykyni mukaan evankeliumin mukaiseen elämään, ja heistä tulee kelpo kansalaisia, jotka osaavat erottaa oikean ja väärän.
    Ne perheet, joissa käyn parini kanssa kotiopettamassa, ovat myöskin onnellisia lapsiperheitä paitsi yksi sinkku, joka etsii vaimoa. Hänkin on onnellinen. kirkko on vaikutanut kaikkien kuuden kotiopetuskohdeperheeni ja sen sinkun elämään positiivisesti. Niissä taloissa on kaikki kunnossa.
    mistä olette kaivaneet olemattomia esimerkkejä, että kirkko muka tuhoaisi onnen????? Jos onni tuhoutuu, johtuu se siitä, ettei ihminen elä periaatteiden mukaan, ja siunaukset pidättyvät.

    Äänestä

  • ei pullosta kirjoitti:

    Kun perheen isä kääntyy Smithin oppiin ja mm. kiroaa perheen äidin "pappeuden valtuudella" lasten kuullen, koska tämä ei suostu kääntymään samaan oppiin, eikö silloin ole kyse siitä, että onni on tuhoutunut nimenomaan Smithin kirkon vuoksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Exmoro kirjoitti:

Aloin ajatella "suvaitsevaisuus" -käsitettä vähän syvällisemmin. Olen aktiivimormoniaikoinani ollut teennäisesti suvaitsevainen, eli käytännössä tämä on ilmennyt esim muiden uskontojen jeesustelumaisena hyväksyntänä, vaikka sisimmässäni halveksin niitä. Silti luulin olevani suvaitseva. Jossain vaiheessa käsitin tuon suvaitsevaisuuden niin, että minun pitää hyväksyä asia kun asia niin, että olen myös sisimmässä tätä mieltä. Tästä seurasi sitten ristiriita: pitäisikö olla suvaitsevainen suvaitsemattomuutta kohtaan? Tästä esimerkkinä tuo legendaarinen homokeskustelu, jossa en voinut suvaita esim appivanhempieni mielipiteitä vaan aloin sönköttää vastaan. No nyt vihdoin viimein olen käsittänyt, että suvaitsevaisuus ei suinkaan tarkoita että minun pitää olla samaa mieltä suvaitsemistani asioista. Suvaitsevaisuus tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että suvaitsen lähimmäiselleni erilaiset käsitteet kuin itselläni on, enkä lähden "käännyttämään häntä". Sen sijaan että hyökkäsin suvaitsemattomia appivanhempiani vastaan, olisin voinut sanoa: "olen asiasta täysin erimieltä, mutta suvaitsen teidän mielipiteenne" - ja antanut asian olla.

Tästä voisi heittää retorisen kysymyksen: onko lähetyssaarnaaja suvaitsevainen? Mielestäni ei ole, koska hän ei suvaitse käännytettävän omaa uskoa ja pyrkii vaikuttamaan asiaan.

Tässä samaan hengenvetoon voisin sanoa, että olen käyttäytynyt hyvin suvaitsemattomasti tällä palstalla, mutta se taitaa olla koko suomi24:n tyyli.

Suvaitsevaisella ihmisellä pitäisi olla oma sisäinen rauha, joka riittää hänelle, joten hän voi antaa sellaisten asioiden vain olla, joista hän on eri mieltä. Siinä mietittävää viikonlopuksi :-)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu