Nyt on päivä lokakuun
jään auringon ihailuun,
se maisemaa kirkastaa
ja vähän pakkastaa.
Koivut värit kultasena
seisoo tien reunuksena,
kauneutta syksyyn valaa
aurinko hymyää salaa.
Kauniissa ilmassa tälleen
avaan nurkan jälleen.
Runoja ystävät pukkaa
monta uutta ilon kukkaa.
Siispä runosi tänne heitä
älä laatikkoon niit peitä.
Lukijoille hyvä hetki
tehdä runomaan retki.
Harrastelijat parasta laatua
luojalta kaikki saatua.
Vaaliitaan luontaista taitoo
nää runot on omaa aitoo.
Ei nääs mitenkään häviä ammattilaisille, ei. Ovat tosi hienoja ja ajatuksia aikaan saavia, olen ylpeä, kun saan olla kanssanne. HYVÄ ME. Runoterveisin Tulenlieskat
jään auringon ihailuun,
se maisemaa kirkastaa
ja vähän pakkastaa.
Koivut värit kultasena
seisoo tien reunuksena,
kauneutta syksyyn valaa
aurinko hymyää salaa.
Kauniissa ilmassa tälleen
avaan nurkan jälleen.
Runoja ystävät pukkaa
monta uutta ilon kukkaa.
Siispä runosi tänne heitä
älä laatikkoon niit peitä.
Lukijoille hyvä hetki
tehdä runomaan retki.
Harrastelijat parasta laatua
luojalta kaikki saatua.
Vaaliitaan luontaista taitoo
nää runot on omaa aitoo.
Ei nääs mitenkään häviä ammattilaisille, ei. Ovat tosi hienoja ja ajatuksia aikaan saavia, olen ylpeä, kun saan olla kanssanne. HYVÄ ME. Runoterveisin Tulenlieskat
Vastaukset 72
Vanhimmat
Uskallanko laimnkaan tulla,
runonurkkaan - taitoa ei mulla.
Mikä liekään runo, riimi,
silti runoketjuun hiihin.
Onko loppusoinnut kohdallaan,
runon laatuun,,,,sopineeko tää.
Sanat peräkkäin nyt laitan,
sointuneeko, välitä en siitä.
Eipä runoratsu nytkään laukkaa,
pakoon menee, seuraamaan en pysty.
Jospa toiste onnistaa,
alku kuitenkin on tää.
ymmärtää runon
mistä runon tuntee
sen runoilijan tunteen
asian parista sanasta
tavallaan lukija hänet ymmärtää
toisella tavalla toinen
eikä kenenkään tarvitse selittää miten.
Valitut sanat
suuri tunne pienenä pakettina
sydämeltä sydämelle
itselle lohduksi, toiselle tueksi
ilon ja murheen jakamista
riimitellen kuin laulun
maalaillen kuin taulun
riimeittä myös runo pätee
kaikki tulkinnat oikeita
viisaita puhui Jonninjoutava.
Syntyy runo arjen jutuista
liekö kaikki ees tutuista
hieman arkiset toisinan riimit,mut
töissä on tutut tiimit,
sepäs jotain perin kivaa
kun ystävät sanoilla tivaa.
" Mitä tänään kuuluu"
juu..kukkuluuruu..
Ihan kiva vastaus tää
sekin myös muistoihin jää.
Pisaroissa arkipäivän
tuntuu tunne onnen häivän.
Jokainen hetki on elämän hetki
jokaiseen tuntiin, tee tuttu retki.
Hulluus hurjasti kiinnostaa
sillähän ei ole rajaa.
Älykkö syviä jahkailee
rajat törmää - ja palailee.
Ajatus eksyy, harhailee
joskus lentoon karkailee
suuren toiveenko tavoittaa...
Pitääkö joskus jarruttaa?
Antaa aivojen ajatella
vaikka ei kaikkea kertoilla
Toiset maailmaan sopeutuu
"omaankin" joku kutistuu
Viisaat vaikeita ehdottaa -
vaan hullut toisin valloittaa.
Omat virheet opin takaa...?
Helppoa hei, tyhjästä jakaa!
Ajatukset kokoon kerään
roskaa kaikki, turhaa perään!
Vielä se päiväkin valkenee
maa pyörii, aurinko näkyy
Siinäpä taasen harhailee...
ja tavoittelee uutta täkyy
mitähän sitten itseltään kysyy?
soisin sun keinuvan
silkissä heiluvan
tuulen sisko
kuin kaaria soutavan
lehdelleen noutavan
syliin hellään suljen
kanssasi käsikkäin
yhdessä kuljen
ihastellen sinut näin
suukon painan otsallesi sun
Ehtoo taas yllä maan
pilvet taivasta peittelee.
Leskimiäs muaria kattelee
miäles koska pussataan.
Kyssyy kuitenkin vaan,
mentäskö kahveelle kuppilaan.
Muaria miäs miällyttää
syämmessä kuvan ukkonsa entisen
nyt verhoon piilottaa.
Kahveelle, mut ei mittää muuta,
vastaus leskimiästä naurattaa
viälä se muari antaa suuta.
Oi miten kaunis päivä,
aurinko taivaalla hymyää,
säteitään meille jakaa,
hyvän olon se takaa.
Puu lehdetön eessä ikkunan,
syksystä meille kertoo.
Talitintit ja pienet muut,
suojaa talvea aavistain etsii.
Orava vielä ruskea,
tien yli kiireesti pinkoo
Se käpyä piiloon lennättää
ja sitten jo kohta unohtaa.
Kaunis on meillä syksyn sää,
se mieltä iloon johtaa.
Kohtapa lumi peittää maan
ja talvi jo luksemme ehtii.
on mummo tää, ei ymmärrä yöllä ees levähtää.
Pinkoo netissä, huoneesta toiseen
jo kyllästyis ukko menoo moiseen.
Mut ukko on luona toisen
ehkä toisen samanmoisen.
Eihän täällä tunteet muutu
kun et joka paikassa suutu.
Pitääpi olla niikuin tyyni sää
vaan rinnassa leiskuu tuli ja jää.
Piski ei moisesta piittaa, oon tyyni, viilee tai iloton
koira aina rinnallani on.
Pääni paina karvaiseen turkkiin,
heitän huolet peltipurkkiin.
Se mennä kolistaa piennarta pitki,
en enää muista miksi..itkin..
Minne katosi kesämme,
syksykö uneen tuuditti.
Talven poika lätäköt jäädyttää
syys tyttö taas sulattaa.
Tuuli myrskyinen lehtiä riipii
ja talvi salaa hiipii.
Lumi maahan sataa
valoa maisemiin lataa.
Syksy hetken yrittää
nyt jo pyryttää.
Kotitorimme nurkalla
tammi seisoo tuhtina.
Lehdet pysyy paikallaan,
vaikka tuuli tuivertaa.
Vahvana ja vakaana
syksyn säitä uhmaa.
Lehdet hieman heulahtaa,
ei haittaa, vaikka tuiskuttaa.
Siitä usein kävelen,
tuota puuta ihailen.
Suojan antaa lintusille
sekä myöskin oraville.
Meille onkin mallina,
pienistä ei lannistuta.
Eteenpäin vain porskutellaan.
tuskin ikää muistetaan.
on vielä lehtikin puussa,
tässä illan suussa
pistän rivin marraskuussa.
Taitaa ilmat pakastaa
sydän jaksaa rakastaa
pientä paholaista karseaa,
jokainen toki
rakastaa...
Itseänsä tarkoitan,
oma pikku paha mieli,
toimii hyvin sen kieli.
Uskoako moista kuiskijaa
mut, niitä mieli halajaa,
sanoja suloisia kuullakseen
musiikki soi korvilleen.
Joskus ymmärrän
joskus en käsitä.
Löpisemästä lakkaa
ennenkuin joku hakkaa.
Pimenee päivä nopeasti
hämäärää on ollut aamusta asti.
Sumuun maisemat verhoutuu
talot, metsät,autotkin piiloutuu.
Nokkavalot autojen, sumu piilottaa
kohdallaan vastaan tulijan tunnistaa.
Marraskuu lämpöasteineen
viileää kovin on sateineen.
Viivähti hetkisen pikkupakkanen
hellästi kaunisti päivän eilisen.
Taivas peittyy sumun harmauteen
aamulla ehkä kirkkauteen.
Tulisit lumi ja pikkupakkanen
pihapiirin luontoa valaisten.
Odotusta lumen hohdon saamme
se kauneuden silloin jaamme.
kun hanki kimaltaa
ja suksisauva sivaltaa., ja nenä poski
punoittaa, ja sormiin koski.
Ja sittenkin me vanhat ulos tempaamme
ja myssyn korvillemme painamme.
Sen alla naurusuu, ja vaikka moni muu
voi ihmetellä miks on naurusuu.
No, siks' kun jalka vielä nousee
ja peili kertoo vielä sen.
Mä vaikka olen mummo polven toisen
niin onnellisna täällä hymyilen.
Ja piikkarini esille nyt laitan
mä eteishyllyn naulakkohon näin.
Ja kukan myssyn reunaan taitan
ja katua mä hiippaan eteenpäin.
Ja illalla jos vilu ompi mulla
mä konjakkia kaadan kuppihin.
No onkos sitä ainetta nyt sulla?
Saat oven taakke tulla iltaisin.
Mä ensteks nisupullakaffeet
sulle tarjoon alkajaisiksi.
Ja viimeks' löpäytän aineet
sun kuppiis illan ratoksi.
Saat mennä maate omaan punkkaan
mä tahron rauhas nukahtaa.
Ei ukkokullan kuvvaa panna nurkkaan
saat tulla joskus taasen uurestaan.
Hyvvee yötä.
Ehtoo taas yllätti
tuuli maata myllätti
satoi ja kylmeni
marraskuu eteni
talven porttia kiskovi.
Tääkuu on pimeä
valonkajo on himmeä.
tähdissä tuikkii
kettu pakoon luikkii,
edellämme, kun kuljimme
illan suussa talsimme.
Lenkillä iltaisella
polkua pientä halki puiston
jätti mieleen muiston
retkistä lapsuuden metsissä
pois kaupungin kiireistä.
Mailla öisin vahtimme haukkui
metsään juoksi
nurkat vaan paukkui,
karkoitti ketut nurkista tuvan
antoi meille, yörauhaan luvan.
Unia taas makeita nautimme
aamulla kahvit keitimme
vahti rakas sai palkaksi korpun
vai olisko ollut palanen tortun?
Lumihiutaleita putoo keinahdellen
kuin valssin tahdissa maahan.
Kuraisena polut kiiltelee
hiutaleiden tanssiessa sulaen.
Talvi oottaa pakkaspoikaansa
lumikuningattaren pukeutuessa.
Viitta vielä puhdistuksessa
vielä talvi saa odottaa.
Ystävääni sairaalan käytävällä kysäisin
häntä katsomaan nyt menisin.
Nuorella ei aikaa kuulemiseen lain
kahvia litki ja käytävää viittoi vain.
Ei saa vanhaa ihmistä juoksuttaa
hoitaja tytölle huomauttaa.
Vanhaa, jo alkoi mulla raksuttaa,
peiliin täytyy kotona tuijottaa.
Ei en vielä niin vanha ois
etten huonetta löytää vois.
Ikä on kumma juttu konsanaan
vuosien myötä se tullaan huomaamaan.
Ei siinä rokotus jonossa riidelty
meitä oli äijiä, muoria
vähemmän oli nuoria
jokaisella vuoro numerot
mutta melkoinen oli mellakka
numeroita ristiin huudeltiin
hoitajat huoneen ovella
rokotettavat käytävällä
sinä olet minun jälkeen
minä ennen sinua
järjestys tarkasti säilyi
takkeja riisuttiin, kela kortteja etsittiin
Me kaikki esiintymään päästiin.
tänään mulla,
olisko ollut rusinapulla
joka maistui oven aukaisulla,
pirtin lämpöön somaan
menimme, kuin omaan
kotoon, oisimme saapuneet
lämpöön kammarin hiljaiseen.
Kutimet käteeni kahmaisen
josko valmiiksi saan lapasen.
Sitä kenties valmiiksi en saa
mut joku ehkä sen rakentaa.
Keskeneräinen on moni homma
uuteen aloitus on kova vimma.
Ensi vuonna uusi yritys
luja on mummolla pyrkimys.
Valmista kuitenkin odottaa
muori itsekin, kuinka ollakkaan.
Nähtäväksi jää,
kuinka työstänsä selviää.
Ilkikurinen on mieli
vallattomiin ryhtyy kieli.
Jaksa aina järkeillä
jäitä tahon särkeillä.
Nähä jottain alta jään
vaikka virnuilevan pään.
Älykötkin joskus leikkii
vaikka ihan muuta feikkii.
Kutoo häärii- tekee työtä
sitten sanoo Hyvvee yötä.
Sekös mittään hauskaa oo
Haluun kauas katsantoon.
Siellä jotkut ilakoi
sinne mään, se on nyt moi!
Hauskaa tämä on
äl ole onneton
mielialan heijastaa
itsensä siin paljastaa
haittaako se mitä
kirjoitetaan vaikka mitä
tääl pelätäkään mitä
mitä, mitä, mitä?
Mukavaa olloo
mukavaa tulloo
yhres lukkoo
eiou kukkoo
Ei tipua ei kannaa
ei väärää sannaa.
Vaa juttua hauskaa
yhres paiskaa.
Runosen runkoo
ilo syämmee tunkoo.
Jos miekii koitan luritella
joutessain jottain jaaritella
vaikka tyhjältä tuntuupi pää
kai silti joitakin jälkiä jää
kovin ruosteessa tuntuu olevan
runoketjuni natisevat
jotain öljyä taitais ne tarvita nyt
kun noin on jähmettynyt
juuri olenkin lähdössä kauppaan
jospa sieltä jotain apua nappaan.
Taas joukolla hääritään,
pikkupaketteja kääritään.
Pikkujouluihin varattu aika on
meno siellä hulvaton.
Leski-Kalle liehittelee Miinaa
ViuluVille taas Tiinaa.
Kantaa Kalle kahveeta ja pullaa
Miina vilkuilee sisko Ullaa.
ViuluVille serenaadin soittaa
Tiinan hyväksynnän voittaa.
Väki pyörähtää tanssin tahtiin
tonttupolkan meno mahtiin.
Joululögit hyvin maittoi
Ulla arpajaiset laittoi.
Pääpalkinnon Tiina sai
ViuluVillen tottakai.
Arpajais voittoon kuulunut ei
kas toiset ne voitot vei.
Onnistunut oli pikkujoulu ilta,
syntynyt oli ystävyyden silta.
Mitäs minä kirjoittaisin,
mistä taas sanoja saisin.
Riviin ja peräkkäin piirtäisin
sanan, jos toisenkin siirtäisin,
allekkain ja riimit sopisi keskenään
on tää ihminen hiukan ymmällään.
Lauseet runojen merkitsen
muistiin kirjani sivujen.
Huomenna niitä silmäilen ja
katselen viestejä toisien,
kertoo he, miten päivänsä askartaa,
miten aikansa kuluttaa.
Mukava niitä on lukea,
ja kuvittella olleensa mukana.
Sade soittelee petirumpua ikkunan takana
minä soittelen suutani kuin pakana
skypessä tietysti
sehän on nykyaikaa
kuvaanikin voin vastapuolelle näyttää
vaan en halua käyttää
mokomaa tutkivaa silmää tuota
en nääs luota
että se parhaimmat puolet
minusta löytäis.
Jo on mummolla huolet!
Marraskuu, ei lunta tuu
vedensekaista räntää vaan.
Kasteli vaatteet päältä
nenäkin tuntuu jäältä.
Sulatti sataneen lumen
suuriksi kuralammikoiksi
kenkien kiusaajiksi
ällistykseksi ihmisten.
Ei tule joka päivä muistettua enää tuota miestä
on niin pitkä aika yhteisestä tiestä
vaan monessa yhteydessä hänet muistan
ja joskus itsekseni päätä puistan.
Ei ollut heppo hänen tiensä silloin
kun uupuneena sänkyyn kaatui illoin.
Ei olis voinut hän kuvitella tätä päivää
kun tyttärellään ei huolen häivää.
Nyt sunnuntailevolle kellahdan
ja sivuttain vatsani asetan.
Mielihyvästä syvään huokaa
vatsa mi saanut on ruokaa.
Ah' kuin voi olla niin mukavaa
saada hetkeksi uinahtaa
ja herätä kahviaikaan
tai lukea jos niin huvittaa.
On eläkeläisen sunnuntai!
Päivä yöhön jäi
pilvet maan paketoi.
Sataa vimmatusti
lätäköt renkastaa.
Alku kevään ilma
marraskuun aroptoi.
Päivä kului rattoisasti
ystävän kanssa mukavasti
Tallinnaan kun matkattiin
hytissä mennen tullen tarinoitiin
jotain pientä ostettiinkin.
Kotona odotti yllätys
kahden kirjan lähetys
pitkään olen odotellut
lukemista kaipaellut
hänen omaa tuotantoaan
jännittävää nyt lukea saan.
Ystäväni, jj, tiedät varmaan ketä nyt mä tarkoitan
luulen sinun parhaillaankin hänen kirjaansa lukevan.
yllä taajaman tähyillen.
Mac Donalsin edessä syöksyyn
pudottautui, napaten lapsen
kädestä paperisen pussin
ranskanperunoita.
Koko viikon oli mummo luvannut
lauantaina saat sen tötterön,
nyt se oli mennyt. Lapsen silmät
oli pyöreät hämmästyksestä,
ja sitten parku tuli: Mummo
toi otti ranskalaiset, mummooo!
Mummo sanoi, haetaan uusi
ehkä se kahvi riittää yli pyhän.
Joka asut kaikkien taivaitten yläpuolella
Ja ihmiskunnan hautojen alapuolella
Niin Sanassa kerrotaan
Tule joskus esiin
ja opeta meitä
Tahtoisin koota särkyneen ehjäksi jälleen.
Nuorena miniänä minä joskus suutuin
ja nimitin anoppia ja kälyä
vanhoiksi kalkkunoiksi
Siitäkös metakka nousi
ja äänet yleni ja sousi
Höyhenet pöllysi puolin ja toisin
Tässä iässä toisin tehdä voisin
Munasin itteni riittävästi
kananpojan lailla
ymmärrystä vailla
Mutta tällä iällä
ymmärrän minä polo
että joskus se loppuu
tämä kanana olo
Vielä orrelleni asetun
ja unta näen paremmasta
Ja toisillekin tilaa annan
Eikä tartte enää olla
kukkonakaan tunkiolla.
Sinertävä hämäryys kedolla
missä valkoinen koiranputki yltää vyötärölle.
Keltainen kuu on noussut metsän tummuuden ylle
ja pensselini tanssii kukinnan latvuksissa.
Juhannuskukkien pienet ryppäät, kuroittelevat valkoisten
lomasta, ojennan käteni rakkaalleni ja tanssimme mekin.
Sylillisen poimin herkkiä kukintoja ja ystäväni hymyilee
ja pyyhkii hellästi hiukset silmiltäni,-- hetkeksi
pensselini pysähtyy....ja unelmoin.
Lunta, valkoista lunta
linnut laudallaan mekastaa.
Talvi, en nähnyt unta
lumiverhon maahan pudottaa.
Pakkasukko työhön laittoi
poikansa vauhdikkaan.
Vedet jääpuikoksi taittoi
lätäköt loistavat kansissaan.
Lumi talven valostaa,
pimeän säkin poistaen.
Jos pilvi taivasta varjostaa,
sen tuuli poistaa puhaltaen.
Lintuladalla siemeniä nokkimassa
kokonainen tinttilauma.
Käy harakka myös katsomassa
joko ois sen ruoka sauma.
Miksi mieli maata mataa,
vaikka lunta tulee - talven takaa.
Tähdet ja kuu taivaalla loistaa,
pitäisi aatokset synkät poistaa.
Miettiä pitää, mitä nyt teen,
minne kuljen, minne meen.
Mukaviin menoihin menen kyllä,
silti vaan meinaa apeus olla yllä.
Elonko illan kohde siintää,
vanhuuden aatokset mieleen piirtää.
Kuitenkin uskon on harha tää,
vielä se ilo minut löytää.
Ei vakaavaa liene tää,
joulu jo mielen herkistää.
Pirteyttä tuokaa runonurkkaan,
välillä tänne minäkin kurkkaan;)
Haaveiden sillalla
viihdyin taas illalla
kuutamon loisteessa vaeltelin.
Toiveiden lankoja kimmeltäviä
seitin ohuita katselin.
Tähtiä punottu haaveisiin siellä
kuutamon sädehtivällä tiellä.
Kimmelsi kyyneleet joissakin
helminauha se kaunehin.
Lämpöä loistaa kultainen sarka
kutoja lienee ollut niin arka.
Toiveensa hellät punonut on
kaipaus ollut on pohjaton.
Iloa kiitosta säihkyy monet
avattu silloin on sydämen ovet.
Jaettu yhteinen kuutamosilta
käsikädessä yhä, vaik'on ilta.
Kuljetaan sillalla varoen
hellien lomitse kaipausten.
Tähdenlentona rakastaen
sydämiä veljien-siskojen.
Voi, minkä tähden
nyt Herra nähden
mua aina alkaa naurattaa.
Kun elo tää niin hauskasti
suo tilaisuutta nauraa.
Kun telefooni vaativasti
tuoll' kyökissäni laulaa.
No, sinne juoksen pensselinkin
hujan hajan heitin.
Niin Mäntyharjun ukkelikin
taas ol' muistant reitin.
Hän mulle laulaa lurittelee
ja huuliharppua soittaa.
ja kaikin äänin esittelee
ja naurattamaan koittaa.
Ja onhan tuo nyt huvittava
ukko karjalainen.
Juttujansa sopottava
leski vanhanlainen.
No tänään sanoin: älä enää
huomenissa jälleen penää.
Nauruani kuuntelemaan
Tekiköhän vihdoin terää?
Soittakoon nyt kerran kaksi,
kuussa on jo ihan maksi.
Kaksi päivää, oon jo arka
innostunut vaariparka.
Taas kun pensseliä ohjaan
pyrkii nauru sydänpohjaan.
kuu taas kohta lainaa
nousevana täysikuuna
liikuttaen merten aallot
Laskevana hiljaa häipyy
avaruuteen taivaan kajon
Kumpi kiertää
maa vai kuu
Harhako vain todentuu
Tunteet liikkuu aaltojen lailla
ihmisen mielen
ylittäen voimallaan puhutun kielen
unohdat sanat
ja kuulevat korvat
Vain elon iäksi
kokemasi asiat
kehon muistiin jäävät
aikanaan luonnon rikkaudeksi jäävät
Kuunsillan huumaa ja haaveitten harhaa
ja avaruuden valtaisaa tähtitarhaa
hetken vaelsin
Ehkä vereni vahva
kimaltaa joskus
kirkkaana kivenä
neidon nuoren sormuksessa
loistavan sateenkaaren lailla
kertoen ajasta onnen ja ilon
antaen toivoa päivien saattoon
Ajan vaunut hiljaa vierivät tulevaan
ja katoavat marraskuun hämärään.....
Ihmisen mieli on läikkyvä
kaikkea kylmyyttä säikkyvä
kukat nukkuvat roudan alla
puut pajlaina lehtiään vailla.
Kesän lapsi tahtoo valoon
luottaa aina kevään tuloon
sitten kun taas multa tuoksuu
siihen kylvämään kutsuu.
Talven keskelle tulee kesä
joulukuuseenko linnunpesä
vietetään lämpimiä hetkiä
tehdään salaisia ostosretkiä.
Mieleen palaa lapsen muistot
isä, äiti , veljet ja siskot
mieli kirkas ja luottavainen
odotusta täysi ja avoin.
Jokainen joulu lähemmäs vie
hetkeä jolloin loppuu elämäntie
ikuista kesää kohti se kulkee
se meidät syliinsä kerran sulkee.
joulun alla luokses hiivin
ja kirjoitan nimesi lumeen.
Mukanani mulla on unisulka ja suuri vakka
täynnä lämpöä, rakkautta ja
suvaitsevuutta.
Jokaiselle siitä riittää
eikä tartte edes kiittää.
Minä vain avaan sydänten ukset ja
joulun aikaan
uskon vanhaan taikaan.
Tähtien loisteessa sulallani
taion silmäsi uneen.
Kun sammuu jouluvalkeat
ehkä tiukujen helinän kuulet
ja ihanien muistojen saaton
sävelten siivin .
Matkaani jatkan satujen maahan
omaan kotikoloon
ja palaan taas vuoden päästä.
Arjen huolet on hetkeksi poissa.
Puolen metrin päässä
mull' on aurinko.
Kun on järki jäässä
sulaneeko jo.
Sillä loiste kirkasvalon,
toivon, poistaa horroselon.
Kas puoli Suomea väsynyt on,
kun ei näy valo auringon.
Kyll lumesta valoisuutta saa,
jos se maassa pysyis vaan.
Toive lukea lisää runojanne
kun sairaalasta palaan.
Näen niissä monia menojanne
niitä kuvia hetkiä,halaan.
On tuttua tarinaa monta
ne tyhjyyttä poistaa.
Runot luo iloa ajatonta
ne arjessa tähtenä loistaa.
Kiitos runoistanne nurkkalaiset
niin miehet kuten naiset.
Runoissa on luonnon rauhaa
elämänmakuista upeaa nauhaa.
Terv. Tulenlieskat
yllättää vieläkin kotiin kun tulin
syli täynnä joulun lumoa.
Tuoliasi hyväilin - kyyneliin sulin
kanssassi en jaa jouluista suloa.
Tallentuukohan jonnekin
kaikki se kaipaus kyyneleetkin?
Lämpösi,-hymysi hellimmän
nään yhä vaikka jo tiedänhän.
Yksin vain kulkea tietäni saan
kohtalon sen monen kanssa mä jaan.
Sääli en itseäin , paljonhan sain
tyytyisi sydämein kaipaava vain.
Ehkä sen kuuluu kaivata näin
lämmintä ihmistä vierelläin.
Kerran kun kokea saanut on sen
kaipuun se jättää ikuisen.
Mä istuksin ääressä netin
kirjoitanpa pienen setin.
Olipa kerran mummo ja kissa
toinen niin kovin aatoksissa.
Haaveili, muisteli aikoja noita
jolloin kahlattiin rämeitä, soita.
Karpalot innolla noukittiin
niitä sitten pihalla perattiin.
Kissa haikaili kaloja, joita
mummo onki rannalla kuin noita.
Loitsuja ei tosin asetellut särkiin,
ne tehos kuitenkin kaloihin märkiin,
kun siiman päässä porui ja potki
monesti mummon siiman sotki.
Kuitenkin sai saaliin kissa,
siksi se on niin aatoksissa.
Järven jäätä peittää lumi
kevättä oottaa se, kun jäät suli.
Tekee mummon kanssa retken,
kesäisellä järvellä saa nautinto hetken.
Tässä tämä setti
ei ollut jää, joka petti.
OISKO NUIJALLE TÖITÄ? Kirjoitettu 1998 Orimattilassa
Eu kun meillä vallan saa,
se kohta meitä kusettaa.
Kilpailun kun nimiin vannoo,
se meidän verta silloin janoo.
Kovat palkat joillekin se maksaa,
toisille ei työstä mitään taksaa.
Työn kovan tekijän,
kun palkat puolittuvat jälleen,
ei naureskele iloisesti silloin riistäjälleen.
Hän nuijan suuren kaivaa kaapin perukoilta,
hypistelee käsissään sen suurta punapäätä,
oisko tällekin, kenties tulossa jo töitä.
Mauno S
On jo illassa, päivä talven aikaisen
kerrata voi juttuja taas joulujen.
Miksi tontut mukamas ikkunoiden takana luuraa
miksi joulupukki tai muori toisiaan tuuraa,
jaossa kaikenkansan lahjojen runsaiden
kenties eduskuntaan tuo risukasaa roudaten,
peittoja kun jo saivat edustajat jalot
on heillä tositoimiin suuret palot.
Vaalit kun pakkaa lujasti päälle
ei osattu varoa, on kuin jäälle
pettävälle
koko poppoo ensi vuonna astuu
monet varpaat siinä kastuu.
Hiki valuu, tinan lailla
olisko vielä tilaa
yhdelle, joka käyttää rexonaa.?
Joulun juttuja ei ehkä kaikki nää
ensi vuonna vastauskin kait vaille jää.
Mitä, kuka, missä häärää
jaa'a tiedä sitä, kuka määrää.
Nuija heiluu, iskee tulta,
jäikö luku kesken sulta?
Poistuu mummo takavasemmalle
on jo aika käydä peiton alle.
Öitä kansan riveille
pienille ja isommille.
Koirat haukkuu, pakkanen paukkuu,
avautunut on joulukuu.
Askeleita kinoksessa, tassunjälkiä siellä täällä
kimaltaa lumi jopa oksien päällä.
Pyrstömäessä meno melkonen
on isojen ja pienten lapsien.
Totta vanha juttu tää
Aina vaan se yllättää
Unohtuvat maailman melskeet ja surut
kun soittaa kiukaan mustat urut
Avaa kehon kaikki padot
pois heittää korvamadot
Säryt kolotukset poistaa
kun löylynheiton toistaa
Tuttu tuoksu koivuvastan
kesän tuulet kantaa
ja hyvän mielen antaa
Ammoisina aikoina on tehty varhain
tämä keksinnöistä parhain
melkein kaikkein pyhä paikka
sauna - kokeile vaikka.
Niin saatoimme Sinut viimeiselle matkalle.
Kuinka olisimme löytäneet oven yksinäisyyteesi,
kun itse olit sen sulkenut?
Silmiesi lämmin katse kertoi enemmän kuin
sanomatta jääneet ajatuksesi.
Sinullako ei ollut taitoa pukea sanoiksi,
vaikeuksia joita elämä ankaruudessaan toi.
Ajatukseni, sydämeni seuraa matkallasi iäisyyteen
lämmöllä ja kiitollisuudella, tyttöjäsi rakastaen.
Kotona täällä taas
ei ennää ovi haas.
Sairaala taakse jää
keskityn taas elämään.
Kipu vain hanttiin pistää
sekun ei välitä mistään.
Nujerran pillerillä sen
uutta tekemistä etsien.
Väsyttää vielä hetki
mielessä ajatuksetki
nostaa, kantaa ei saa
uusipäivä kirkkastaa.
Voimia tulevaan keräten
päivään uutee heräten,
mielellä valoisalla
elolla paremmalla.
Elämä joskus satuttaa
itsekkyytä kai ojentaa.
Vastoinkäymiset elämässä
on eloa täydentämässä.
Jos kaikki aina hyvin oisi,
se vai tyhjyyden toisi.
Iloita, surra, ikävöidä onnea vähän
tilkkutäkki paikkoja elämän.
Runonurkkaan syttyi loimu
suun nurkkiin ilon poimu.
Tuli taas takassa lämmittää
runot ne meitä taas yhdistää:)
Tervetuloa takaisin Tulenlieskat, lepäile ja kerää voimia:)
Runonne mua piristää
iloa antaa suurta.
Kun kipu kovin kiristää,
runo kuin lääkejuurta.
Kiitos kauniista sanoista
runoista ilon, elon.
Ne auttaa janoista
vie pois kivun pelon.
Kiitos runon ystävät Tulenlieskat.
Kivun kautta olemme syntyneet
se kipu unohtuu hetkessä
kun pienokainen tavoittaa
katseellaan äitinsä silmät
pienet sormet isommat.
Kipu muistuttaa meitä
että olemme haavoittuvia
mieli ja keho herkät särkymään
tarvitsemme toisiamme
pysymään ehjinä
parantamaan haavoja
yhdessä iloitsemaan
yhdessä suremaan
varjosta valoon kulkemaan.
Pikkulintu lumimöykyssä hyppelee
niskaan lunta uutta sinkoilee.
Siemenet hukassa
lumen alla piilossa.
Sirkutusta surkeaa
kuka pientä lohduttaa....
Kulkukoira juosta jolkuttaa
lämpöä kuumeisesti etsii.
Ei löydy sille ystävää
ei mitään syötävää.
Pienipoika kannolla lumisella
koiraa kutsuu huutamalla.
Koira arasti poikaa katselee,
hitain askelin luokse pysähtyy.
Ystävää pyysin joulupukilta,
siinä olet,tule mennään kotiin.
Pakkanen kovin puree
vaan ei naapuri Pakkanen.
Oveltaan ilmaa haistaa
sisään takaperin vaeltaa.
Pakkanen otettaan kiristää
ihmiset silmiään siristää.
Tänään paistoi aurinko
talvipäivän nautinto,
pakkasta vain tarpeeksi
kun liikuskelee reippaasti.
Pellot lepää alla lumen
pikkuhiljaa routaantuen,
lehtipuut on alastomat
kylmän talven paljastamat.
Enää puuttuu juhlamieli.
Aamu siis
jo kello viis
lämmin sänky jäi
suunnistin minä kyökkin päin
unisena hamuilin
kaffeepannuun mittailin
vuohenjuusto leivälläin
suunnistin taas eteenpäin
ulos katsoin pimeää
eihän vielä mitään nää
sänkyyni mä taasen menin
peiton alle käpertelin
unenpoika tuuditteli
oli niinkuin tontun veli
jätti ilon kipinän
ihan hyvän vipinän
uudet kaffeet nyt mä saan
ilon muiden kanssa jaan
kohta taas nautitaan
joulupöydän antimista
parhaista lähiruoka paikoista hankituista
lihoista makkaroista juureksista.
Kauppias euroja kassaan mättää;
ei saa ostoksia käytävälle jättää,
rosvo pahalainen voi kassin ryövätä
siispä, pidä kiinni laukun nyöristä.
Marketin luona autojono,
parkkipaikkaa jokainen kärkkyy
voi sentään, ihan mieli järkkyy.
Hiki nousee pintaan sulla
nyrkki heiluu, nousee sormi
paikoillaan pysyy kuitenkin,
se torvi.
Ei auttanut keskarin näyttö,
hyvälle käytökselle olis nyt käyttö.
Tilaa antaa kohtelias, koruton,
hymyillen viittaa naapurin, kun vuoro on
Kaupoissa tohinaa ja ääntä
joululaulut korvissa piahtaroi.
Paljon on tilaa lääntä
väki vaan eessä tokkuroi.
Tuijotellaan tuotteen hintaa
toisten eessä seisoskellaan.
Täytettynä ostoskori piripintaa
jonossa etummaisia tuupiskellaan.
Soi laulu tonttu-ukot hyppikää
jonottaessa sielua niin sykähdyttää.
Pitkin ostoskeskuksen käytäviä
paljon ei kerralla edetä,
siinä matkalla keskustelemme
meitä nenästä ei vedetä.
Jäiset laatikot kärryyn kerätään
joulukahvi ehdottomasti,
suklaa, mantelit, pähkinät tarvitaan
maustaa glögi maistuvaksi.
Nyt ehtyi runosuoni!
Pikku Joel miettii pitkään
tätä pulmaa
johon monta näkökulmaa.
Joulupukilla on pumpuliparta,
sitä ei voi partakoneella ajaa,
ja naamakin on punainen ja nenä ihan outo,
tulee mieleen paloauto.
Ja miksi pukilla on sama ääni kuin papalla
ja papankengät, justis samaa maata?
Ei nyt enää uskoa saata.
Tänä jouluna naamarin alle kurkistan
ja jos petturin paljastan
niin saksilla pukin parta poikki
ja loikkikoon mokoma
vaikka hiton kuuseen
tai kauas avaruuteen,
tuumii pikkumies.
Oon varmaan paras näilmain,
neulasiani kiillotan heiluttain.
Viereinen kuus vanhalta näyttää
lisä oksia siihen vois käyttää.
Röyhistelen tasaisia oksiani nyt
koristeeksi jouluun oon kypsynyt.
Mies kirveineen mua tuijottaa,
ei, et voi mua sä ohittaa...
Vanhan puun luo mies tallustaa,
kuusi uuteen kotiin matkustaa.
Liikaa kai itseäni mä kiillotin
miettii kaunis kuusi suruisin.
Vaihtuu lämpö pakkasten, milloin viima piiskaa
pilven takaa taivas harmaana näyttäytyy.
Joulu kohta on ja pakkasetkin jojona pomppii
kasvot punaisiksi värjäilee, suomalainen vaan pärjäilee.
vetiset silmät ne on miun armaani juu,
kosteat kädet, märät jalat
ne on miun armaani juu.
Pusutki on märät, mut huulet on kuivat
ja karvaiset, ne on miun armaani juu.
Karvaiset korvat ja karvainen rinta,
se on miun armaani juu.
Jouluna vieressä makkaa ja arkenakin
se on miun armaani juu.
Pakkanen hyväilee pintaa
rakkaus lämmittää rintaa.
Variskin on kaunis silloin
kun katselee pimeässä illoin.
Ja se laulu sen variksen
sitä kuuntelen vavisten.
Ja se kateus vasta poikaa
sen kanssa hyvin voikaa! !!
Ei ketjua ainuttakaan
jossa keskusteluista nautitaan.
Ei raaku varis rukka
ääni kurkkuun jäätyynyt.
Lienee pystyssä tukka
töyhtöhyypän vikkelän.
Pakkasherra pihdeissään pitää
vaatteista höyhenistä hyötyä ei mitään.
Ajatukset kohta jäätyy myös
pakkasherra kun on työs.
Joulun tuikut valoa antaa
muistolehdot muistoja kantaa.
Jouluyönä pimeänä muinoin,
syttyi taivahalle tähti tuikkimaan.
Kirkkahana loistellessaan silloin
se toivotteli rauhaa maailmaan.
Joulurauhaa, Joulurauhaa , kuullaan,
vaan mistä rauha oikein löydetään.
Se on jokaisella sydämessä, luullaan
ken pystyy kädet yhteen ristimään
ja rukoilemaan, kiittämään.
Jos joku tuntee rauhaa mielessään,
hän kiitollisena tietään kulkekoon.
On Joulun tähti päässyt lämmöllään,
eess’yhteen pieneen sydän kammioon.
Maailma niin täynnä pimeyttä
levotonta myrskyin myllerrystä,
Joulunloiste kynttilöineen,valoineen
ne viekö enää aikaan entiseen,
onnelliseen, hartaaseen.
Joulurauhaa, se antaa sanoman
me suojelua saamme taivahasta.
Silti peloittaapi lasta maailman,
kun pauhu kuuluu jostain oudommasta,
murheet kaukaa maasta vierahasta
tuoden mieliin uuden ajatuksen:
Saapuuko se rauha kaikkialle
tuoden Joulun aivan jokaiselle.
oudoimmalle, rakkaimmalle.
Vaan kun kynttilät taas syttyy ikkunoille
ja tähdet valaisevat taivaan, maan.
Ne Joulurauhan tuoko maailmalle,
nyt pelot poistuvatko kokonaan.
Siksi ristikäämme kädet yhteen
rukoellen rauhaa itsellemme,
kiittäen ja toivoen, että jälleen
Joulurauha saatais toisillemme,
vieraillemme, rakkaillemme.
=============
Kirjojeni kirjo
kategorialtaan on sekalaista
nyt kuitenkin tilannetta korjaan
luotan vain arvokkaaseen kirjaan
kirjastossa omat kirjat kiertoon osastolla
kirjojani vaihdan paremmiksi
kun sivistyneen kirjan hyllyyni ma tuon
roska kirjallisuudesta eroon pääsen
kun huonomman kirjan sinne kiertoon vien
kun ma joskus kuolen sanotaan; olipa siinä sivistynyt mies
näkeehän sen hyllystäänkin miehen sivistyneen.