"Homoista on jauhettu koko viikko. Yli 30 000 ihmistä on eronnut evankelis-luterilaisen kirkon jäsenyydestä Ylen lähettämän homokeskustelun jälkeen.
Jäsenpaosta on ristille nostettu kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen. Hän puhui televisiossa homoseksuaalisuuden luonnottomuudesta ja sysäsi monen mielestä liikkeelle joukkopaon kirkosta".
http://www.kaleva.fi/uutiset/olkaa-kuten-rasanen/875040
Ei ole Suomi entisensä. Poliittinen järjestelmä on halvaantunut vaalirahoitussotkujen takia ja homot repivät kirkon perustuksia palasiksi.
Räsästä itseään sen sijaan voi ihailla. Hän sanoi ääneen mielipiteensä, ja vaikka on aiheellisesti saanut melkoisen julkisen löylytyksen, hän ei ole perunut näkemyksiään. Hänellä on linja, josta ei ole luopunut, vaikka muu maailma on ollut miten vastaan.
Kristillisdemokraattisen puolueen jäsenkunnan kasvu johtuu juuri puheenjohtaja Räsäsen suoraviivaisesta homonäkemyksestä. Ja vastaavasti kirkon jäsenkato siitä, että sille on ollut hirveän vaikeaa ottaa julkisesti kantaa homoseksuaalisuuteen.
Suomalaiset pitävät sisimmässään ihmisistä, jotka uskaltavat ajatella itse, pitää linjansa ja olla eri mieltä silloinkin, kun muu joukko huutaa kurkku suorana.

Vastaukset 4
Vanhimmat
mene nukkumaan!
EI VÄSYTÄ !
Katselen päivittäin Kauhajoen "palstaa" ja aina törmään yhtä ala-arvoisiin, asiattomiin Mylliksiin. Tuntuu tosi turhauttavalta koko Kauhajoki-palsta. Eikö Kauhajoen kokoisessa maaseutukaupungissa tapahdu muuta kuin näitä älyttömiä älynväläyksiä, joita on aivan turha edes lukea, kun ne on enimmäkseen Seppo Myllis-henkilön näkemyksiä. Täytyy vain todeta niin kuin ennen vanhaan, että "niin on laulut, kun on linnutkin"
Koska samoja vaatteita käytetään, pesisitkö vuorostasi kalsarit ja sukat ?