Jutta Urpilaisen on hyvä huudella kovassa vauhdissa. Vauhdin takaa kelpo alamäki. Alamäki alkoi jo joku aika sitten, mutta viime päivien kommentit demareiden suunnalta lupaavat alamäen pysyvän ja jatkuvan. Mitenkäs ne SDP:n perinteiset arvot? Mitä ne olivatkaan? Kenen puolella sosiaalidemokraatti seisoo? Kenen asiaa se ajaa? Paljon kysymyksiä ja vastaukset tuntuvat hävinneen.
Viime päivien kommentteina tarkoitin kielikeskustelua, johon ei mikään puolue voi olla enää osallistumatta. Juttakin lausahti sosiaalidemokraattisen mielipiteensä ja osoitti, kenen joukoissa hän haluaisi seistä. Eliitin. Mieluummin sen ruotsinkielisen eliitin. Onhan Urpilainen sisäistänyt yhteiskuntamme rakenteet ja demareiden päätehtävänä on ollut kantaa piian ja rengin kaapua, ja mikä sen paremmin sopisikaan kuin ilmoittaa nöyränä halun jatkaa kouluissa pakollista ruotsin kielen opiskelua.
Taitaa olla ainoa puolue Kokoomuksen ohella, joka ei demokratiaa halua kunnioittaa, vaan soutaa väkisin vastavirtaan ja osoittaa halun pysyä 1800-luvun yhteiskuntamallissa. Luokkayhteiskunta on paras tapa erottaa isännät ja rengit. Viime aikoina eri puolueiden riveistä on noussut mielipiteitä, joista voi päätellä, että kielivapauden kannattajia on puolueiden riveissä enemmän kuin yleisesti on kuviteltu. Myös demareissa on näitä fiksusti ajattelevia yksilöitä. Kokoomuksessa on todistettavasti niitä eniten. Kataisen velvollisuudeksi jää selittää asiaa kysyville, miten ja millä aikataululla se aikoo toteuttaa Kokoomuksen ylimmän päättävän elimen kesäisen päätöksen ryhtyä poistamaan pakollisen ruotsin opiskelun eri koulutusasteilta. Puolueen kokouksessa aloite nro 106, joka oli Riihimäen Kansalliset Kokoomusnuoret ry:n ehdotus ”pakkoruotsin tilalle vapaasti valittava toinen kieli”, hyväksyttiin puoluekokouksessa. Onko se sitten demokratiaa, että puoluekokouksen päätöksen jälkeinen puheenjohtajan oma päätös kirjataan ylös ja tämä lyö lokaan varsinaisen päätöksen, voi vain kysyä. Kokoomushan voisi lanseerata uuden vaaliteeman: HEI, ME POLJETAAN – DEMOKRATIAA! Tätä ideaa saa vapaasti käyttää.
SDP:hen palatakseni, ihmettelen suuresti sitä, pystyykö Perussuomalaiset ottamaan vastuulle demareille perinteisesti kuuluneen työväen asiat ja täytyykö Perussuomalaisten ottaa tämä tehtävä omakseen. SDP:stä kun siihen ei näy olevan. Jatkakaa vain samalla linjalla, Jutta Urpilainen, niin ainakin Perussuomalaiset saa toivottaa hyvää oppositiokautta teille edelleenkin.
Pakkoruotsin poistoa ovat vaatineet elinkeinoelämän etujärjestö, lukuisat muut järjestöt ja vanhempainyhdistykset, Itä-Suomen kunnat, Vapaa kielivalinta ry, Suomalaisuuden Liitto, 1990-luvulta saakka tehdyt mielipidemittaukset ovat osoittaneet kansan enemmistön tahdon olevan kielivapauden kannalla jne. Tänään näyttää siltä, että vain eliitti puolustaa pakottamista ja historiallisena pidän sitä, että demarit ovat siinä mukana.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Siihen ei pysty kuin oikeat natsit, kuten sinäkin! Natseista yksi mies piti kauhun vallassa koko maailmaa!
Tiistaina tulee TV:ssä ohjelma, missä sinun idolisi Siitoin esiintyy Valakunnan kanslerina, kuten joku Tala
täällä Suomessa! Kielikysymys ei ole alistanut ketään! Ainostaan vääryyttä on koettu! Mutta porvarit pitää huolen siitä,että perustuslakia ei pystytä muuttamaan. Tämä tietää sitä, niin kauan , kun porvareilla on ehdoton enemmistö eduskunnassa ja porvarien tukipilarina toimii RKP, niin ihmeitä pitää tapahtua, jos jotain tapahtuisi kielisaralla!