Sunnuntaivisa

HS testi 24.10.2010
Kuulutko kirkkoon?
Ajankohtaisen Kakkosen Homoillan jälkeen evankelisluterilaisesta kirkosta on eronnut ainakin 32 000 ihmistä. Jäljelle jäi yli 4,2 miljoonaa suomalaista. Moni heistä on joutunut perustelemaan itselleen, miksi on kirkon jäsen. HS:n suuri kirkkotesti auttaa päättämään, pitäisikö jäädä vai lähteä. Anna-Sofia Berner HS Katja Martelius HS





Usko


1



Uskotko Jumalaan?

a) En. b) Kyllä. c) Voi olla, että on jotain.

2



Olet veljenpojan ristiäisissä.

Tulee Isä meidän -rukouksen aika. Sinä

a) pysyt hiljaa

b) mumiset muiden mukana

c) rukoilet niin kuin Herramme Jeesus Kristus on opettanut, ja pyydät Hänen siunaustaan kastetulle lapselle.

3



Miten suhtaudut Raamattuun?

a) Kirjan henki on tärkeämpi kuin kirjain.

b) Pyrin elämään, kuten Raamatussa sanotaan,

vaikka se on vaikeaa.

c) Ihan sama.

4



Raamattu kertoo meille

a) mikä on ihmisen luonnollista käytöstä

b) mikä oli luonnollista käytöstä 2 000 vuotta sitten.

c) Ei ole olemassa luonnollista käytöstä,

ainoastaan käytöstä.

5



Rakkaasi on vakavasti sairas. Sinä

a) rukoilet Jumalaa

b) toivot, että joku suurempi voima jossain kuulee hätäsi

c) tiedät, että tästä on selvittävä omin voimin.

6



Olet saanut kirkosta

a) kirkkohäät, lastesi kasteet ja rippikoulut

b) et mitään

c) kaiken, mitä sinulla on.

Tiedot


7



Maksat kirkollisveroa palkastasi

a) yhden prosentin

b) viitisen prosenttia

c) sen verran kuin kuuluu.

8



Mikä on tärkeintä rippikoulussa?

a) Tutustua sen kirkon oppiin, johon sinut on kastettu.

b) Ihastua isoseen ja opetella vetämään röökiä.

c) Keskustella elämän tarkoituksesta, seksistä ja Jumalasta.

9



Kultainen sääntö?

a) Rakasta muita kuten itseäsi.

b) Rakasta itseäsi, mutta myös joitain muita.

c) Rakastan yhtä Peraa.

10



Onko Suomen lipun sininen risti uskonnollinen symboli?

a) On.

b) Ei.

c) Ei, sillä Suomen lipussa on neljä valkoista suorakulmiota.

11



Miten alkaa virsi numero 492? "Ystävä sä lapsien

a) katso minuun pienehen."

b) katso minuun sallien."

c) katso minuun syntiseen."

Asenteet


12



Tapaat naapurin Hilkan postilaatikolla. Hilkka sanoo, että homot pitävät liikaa meteliä itsestään. Mitä vastaat?

a) "Älä muuta sano. Mihin tämä maailma on menossa?"

b) "Seksuaalivähemmistöille kuuluvat kaikki samat oikeudet kuin heteroillekin."

c) "Mhm. Niin. Kylmä päivä tänään. Menenpä tästä sisään, kun kahvikin on varmaan jo tippunut."

13



Menet joulukirkkoon, koska

a) kirkossa on niin nättiä, ja lauletaan yhdessä

b) haluat päästä ensi vaaleissa kirkkovaltuustoon, ja on syytä olla paikalla tekemässä naamaa tutuksi

c) menet katsomaan, kuinka ihmismäärä vuosi vuodelta vähenee. Ei se ämmä pysty vetämään ihmisiä samalla tavoin kuin oikea pappi.

14



Seurakunta tarjoaa turvapaikan maahanmuuttajalle, jota uhkaa karkotus. Mitä ajattelet?

a) Oikein. Kirkon tehtävä on suojella vainottuja.

b) Väärin. Kirkon pitää keskittyä Jumalaan, ei politiikkaan.

c) Väärin. Kirkko ei voi rikkoa lakia.

15



Maksat kirkollisveroa, koska

a) kirkko auttaa köyhiä ja järjestää sellaisia palveluita, joita julkinen sektori ei enää järjestä, kuten päiväkerhoja

b) haluat tukea arvoja, jotka rakentavat kestävää yhteiskuntaa

c) haluat tulla haudatuksi hyvälle paikalle.

16



Mikä seuraavista lauseista kuvaa ajatuksiasi parhaiten?

a) "Homoseksuaalisuuden harjoittaminen myös pysyvässä parisuhteessa on vahingollista."

b) "Juuri nyt on aika käydä keskustelua homoseksuaalisuudesta, toisia kunnioittaen ja kuunnellen."

c) "Nyt eletään vuotta 2010 ja kaikki ajattelevat, lähimmäistään rakastavat ihmiset ovat sen keskustelun jo aikapäiviä sitten käyneet."

17



Seuraavissa seurakuntavaaleissa marraskuussa äänioikeuden ikäraja laskee 16 vuoteen. Mitä ajattelet siitä?

a) Kirkkovaalit eivät kiinnosta normaalia 16-vuotiasta.

b) Niin saadaan aktiivisia nuoria mukaan seurakunnan toimintaan.

c) Hyvä, koska aikuiset eivät niissä ainakaan äänestä.

18



Jumalanpalveluksen aikana ajattelet

a) "Kylläpä pastori Koistinen on tänään hyvässä vedossa!"

b) "Kunpa tämä jo loppuisi."

c) "Tulisipa jo virsi."

19



Pääsiäinen on

a) neljän päivän palkallinen loma

b) Kristuksen kärsimysnäytelmä

c) neljän päivän porttikielto Alkoon.

20



Viidesluokkalainen poikasi tulee kertomaan, että on ihastunut rinnakkaisluokan Pasiin. Mitä teet?

a) Selität, että seksuaaliset tunteet on varattu miehen ja naisen väliseen avioliittoon, joka on yhteiskuntamme perusta. Rukoilette yhdessä.

b) Mutiset jotain, koska näistä asioista puhuminen saa sinut aina vaivautuneeksi.

c) Kysyt, että minkäslainen poika se Pasi oikein on.
11322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Huomatkaa erityisesti kysymys nro 4 kommentti! :o)

"Pisteet
1
Tutkija Kati Niemelä Kirkon tutkimuskeskuksesta kertoo, että mitä tarkempia opillisia kysymyksiä kysytään, sitä harvempi niihin uskoo. Esimerkiksi Jeesuksen neitseellinen sikiäminen arveluttaa.

Pisteet: a) 1 b) 5 c) 3

2
Viime vuonna 80 prosenttia syntyneistä lapsista kastettiin. Lapsuuden hyvät kokemukset pitävät monia kirkon jäseninä, ja lapsiperheet ovat yhä kaikkein eniten tekemisissä kirkon kanssa.

Lapsuusmuistot ja muut hyvät kokemukset eivät silti enää riitä kaikille. Kirkkoa tarkkaillaan kriittisemmin kuin ennen, eivätkä sen arvot saa olla liian suuressa ristiriidassa ihmisen omien arvojen kanssa, sanoo kirkkohistorian professori Aila Lauha.

Pisteet: a) 1 b) 3 c) 5

3
Teologian ja sosiologian dosentti Anne Birgitta Pessi on tutkinut niitä kirkon jäseniä, jotka eivät osallistu kirkon toimintaan. Miksi he kuuluvat kirkkoon?

"Hirvittävän keskeinen syy ovat kirkon arvot. Ihmiset ajattelevat, että yhteiskunnassa tarvitaan rakkauden ja oikeudenmukaisuuden toimijoita. Kirkkoa arvostetaan siitä, että se tekee hyvää ja auttaa. Tuomion äänenä sitä ei kaivata."

Pisteet: a) 3 b) 5 c) 1

4
Kirkkohistorian professori Aila Lauha sanoo, että kirkkoon kuuluu myös ihmisiä, jotka kokevat elämän hämmentävänä. He haluavat, että kirkko sanoo selvästi, mikä on oikein ja väärin – ja pysyy kannassaan.

Jos kirkko päästää moniarvoisen ja suvaitsevaisen valtavirran pintaan, konservatiivisiiven kohtalo on arvoitus. He saattavat etsiä jyrkemmän yhteisön, joka jyrähtää, mikä on oikein ja totta.

"En tosin tiedä, kuinka paljon niitä sitten on, jotka eivät ajattele omilla aivoillaan", professori sanoo.

Pisteet: a) 5 b) 3 c) 1

5
Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan melkein kolme neljästä suomalaisesta rukoilee ainakin joskus.

Pisteet: a) 5 b) 3 c) 1

6
Viime vuonna 3 973 759 suomalaista osallistui kirkolliseen toimitukseen. Useimmiten pappi kohdataan hautajaisissa. Avioliittoon vihkiminen ja kastetilaisuus ovat seuraavaksi yleisimpiä syitä.

Pisteet: a) 3 b) 1 c) 5

7
Kirkollisveroprosentti vaihtelee seurakunnittain yhden ja kahden prosentin välillä. Pääkaupunkiseudun seurakunnissa se on 1,0 prosenttia.

Pisteet: a) 3 b) 1 c) 3

8
Viime vuonna 83 prosenttia 15-vuotiaista kävi rippikoulun. Teinityttöjen Demi-lehden keskustelupalstalla osoitteessa demi.fi vaihdetaan riparikokemuksia.

"Saaha riparilt paljo muistoi, ei se oo mitää pakkopullaa :D pidetää hauskaa ja suututetaa isoset ja papit. tosin aion iteki erota kirkosta, mut mitä haittaa riparista on. jotku ihmiset pysyy kirkossa iha vaa siks, et ne uskoo jumalaa." Nimimerkki Rachel, 16. lokakuuta 2010.

"Meijän ripari ainaki oli kiva (: Oli outoa tulla sieltä sitte kotiin ku oli viikon asunu sielä muiden nuorten kans. Usko ehkä vähän vahvistu, mutta ku olin ollu vähä aikaa kotona nii kaikki oli taas normaalia. Siis en ajatellu mitään jeesusjuttuja jne." Nimimerkki hhoney1, 16. elokuuta 2010.

"Kerrankin pystyin olemaan niin, etten välittänyt mitä muut musta ajattelee. Opin paljon itsestäni, ja aloin uskomaan Jumalaan. Ihastuin siellä, ja seurustelin kunnolla ekaa kertaa riparin jälkeen kyseisen pojan kanssa. Ripari oli aivan mahtava kokemus, sinne kun pääsisi uudestaan.. Ikävä sitä fiilistä.

Äänestä

11
Ystävä sä lapsien on vuonna 2006 avatun verkkovirsikirjan kolmanneksi suosituin virsi. Listaykkösenä on Suvivirsi. Muita hittejä ovat virsi 822 Se tuntee onnen syvän, virsi 499 Jumalan kämmenellä ja virsi 462 Soi kunniaksi Luojan.

Pisteet: a) 3 b) 1 c) 5

12
Aamulehden eilen julkaiseman gallupin mukaan 49 prosenttia vastanneista kannattaa sukupuolineutraalia avioliittoa, joka toisi seksuaalivähemmistöille samat oikeudet avioliittoon kuin heteropareille. 36 prosenttia vastustaa ajatusta. Kirkkovihkimisen puolella on 44 prosenttia ja vastaan 39 prosenttia.

Pisteet: a) 5 b) 1 c) 3

13
Noin neljännes suomalaisista suunnittelee joulukirkkoon menoa, mutta paikalle selviytyy lopulta vain 13 prosenttia. Jouluaatto on silti suosituin kirkkopyhä.

Pisteet: a) 1 b) 3 c) 5

14
Kirkko on 1990-luvulta lähtien tarjonnut turvapaikan 20–30 maahanmuuttajalle, joita on uhannut karkotus Suomesta. Heidän joukossaan on muun muassa egyptiläinen isoäiti Eveline Fadayel. Kirkko turvapaikkana -oppaan mukaan lähimmäisenrakkauden toteuttaminen voi vaatia tottelemattomuutta vallitsevia lakeja kohtaan.

Pisteet: a) 3 b) 1 c) 1

15
Yli 200 000 suomalaista sai viime vuonna apua kirkon diakoniatyöstä. Heistä vähän yli puolet oli työssäkäyviä aikuisia. Kirkon päiväkerhoissa kävi 43 000 lasta ja iltapäiväkerhoissa 11 000 koululaista.

Seurakunnan perhekerhoista jutellaan myös Kaksplus-lehden nettisivuilla. "Meillä ei ollut juurikaan uskonnollisuutta siellä, paitsi kerran kuussa alkuhartaus. Ei haitannut ateistina siellä käydä." Nimimerkki W, 18. elokuuta 2010.

Pisteet: a) 3 b) 5 c) 1

16
Kansanedustajat Päivi Räsänen (kd) ja Pentti Oinonen (perus) sekä heidän hengenheimolaisensa ovat kertoneet julkisuudessa jyrkkiä näkemyksiään homoseksuaalisuudesta iät ja ajat. Koskaan ennen ne eivät ole aiheuttaneet joukkopakoa kirkosta. Suomi on muuttunut, räsäset eivät.

"Homoseksuaalisuuden harjoittaminen myös pysyvässä parisuhteessa on vahingollista", Räsänen kirjoitti pamflettivihkosessa Mieheksi ja naiseksi Hän heidät loi vuonna 2004.

"Juuri nyt on aika käydä keskustelua homoseksuaalisuudesta, toisia kunnioittaen ja kuunnellen", arkkipiispa Kari Mäkinen kehotti tiedotteessaan 15. lokakuuta 2010.

"Nyt eletään vuotta 2010 ja kaikki ajattelevat, lähimmäistään rakastavat ihmiset ovat sen keskustelun jo aikapäiviä sitten käyneet", tähtitieteilijä Esko Valtaoja kommentoi arkkipiispan kehotusta Turun Sanomissa 19. lokakuuta 2010.

Pisteet: a) 20 b) 10 c) 1

17
Kirkko kannustaa jäseniään äänestämään marraskuun seurakuntavaaleissa "10 syytä äänestää" -kampanjalla. Lyhyissä videopätkissä seurakuntalaiset kertovat, miksi kannattaa äänestää.

Syy 6: "Ettei jäärät jyrää ja idiootit päätä."

Syy 8: "Ohan toi laulaminen ja tämmönen ihan jees, mut kyl bilispöytä olis aika kova meidän seurakuntaan. Olis vähän jotain nuorekkaampaakin tekemistä siellä."

Syy 10: "Minä haluan viinikerhon, jotta seurakunta päivittyy 2000-luvulle."

Pisteet: a) 1 b) 5 c) 3

18
Ainoastaan kuusi prosenttia suomalaisista on käynyt kirkossa muulloin kuin juhlapyhinä kahden edellisen vuoden aikana. Vuonna 1980 kolme prosenttia suomalaisista istui sunnuntaiaamuna kirkossa. Nyt luku on pudonnut 1,8 prosenttiin.

Pisteet: a) 5 b) 1 c) 3

19
Helsingin Sanomien pääsiäismuistio kertoi viime keväänä, että "Alkon myymälät ovat torstaina avoinna normaalisti klo 20:een ja pysyvät sen jälkeen kiinni tiistaihin asti". Kauppojen aukioloaikojen luettelo vei huomattavasti enemmän tilaa.

Pisteet: a) 3 b) 5 c) 1

20
Kaikille kaapista ulostulo ei ole yhtä helppoa. Tukea haetaan ranneliike.net-sivuston keskustelupalstalta.

"Tässä nyt huolettaa suuresti kun mun luokalla ei oo muita kuin poikia, joista muut kuin yksi henkilö ei tunne muita homoja.. Niin pelkään että musta tulee ehkä pahastikin ulkopuolinen/koulukiusattu... Taas ongelmaa ei lievitä se että, yksi meidän koulun suosikkiopettajista on homofoobikko" Nimimerkki Ege, 4. huhtikuuta 2009.

"Tuntuu, että nyt olisin valmis kertomaan asiasta läheisille. Sisaruksille ja ystäville voisin kertoakin kasvotusten, mutta vanhemmat tuntuvat vaikeimmilta. He, kuten muukin perheeni, ovat hyvin uskonnollisia. Jännittää, pelottaa ja ahdistaa koko kertominen. Vaikka olen sitä mielessäni ajatellut kymmeniä ja kymmeniä kertoja. Haluaisin olla vihdoin oma itseni, kokonaan." Nimimerkki pateulkomaat, 21. maaliskuuta 2010.

"Kaapissa asuminen oli raskasta, monimutkaista ja ahdistavaa. Usein ulostulopelot ovat kuitenkin itse keksittyjä; itse kun jännitin suhteettomasti sekä punaniskaveljeäni että asioista ehdottomia mielipiteitä omaavaa isääni. Kun sitten asiasta heille kerroin, ei minkäänlaista ongelmaa ollut. Veli vielä ihmetteli, että olisinko muka voinut lakata olemasta hänen veljensä." Nimimerkki Aboa, 25. elokuuta 2010.

Pisteet: a) 20 b) 1 c) 3

Äänestä

Tulokset

84–124 pistettä:

Fundamentalisti. Olet homodebatin keskiössä. Kuulut kirkon äänekkääseen vanhoilliseen siipeen. Pyrit parhaasi mukaan jarruttamaan maallistumiskehitystä kirkossa. Uskot Raamatun kirjaimelliseen tulkintaan. Todennäköisesti vastustat naispappeutta ja homoseksuaalien aseman parantumista sekä kirkossa että yhteiskunnassa. Lempiargumenttisi on vedota asioiden luonnolliseen järjestykseen.

Kirkko on aivan liian suuri ja yhteiskunnallisesti merkittävä organisaatio jätettäväksi kaltaistesi käsiin. Sinun kannattaisi erota kansankirkosta ja etsiytyä sen ulkopuolella samanmielisten ryhmään.

62–83 pistettä:

Valistunut uskovainen. Kuulut kirkon avarakatseiseen siipeen, joka näkee uskonnon teologisena kysymyksenä ja modernin identiteetin projektina. Et usko kirjaimellisesti Raamattuun yhteiskuntajärjestyksen pohjana. Pikemminkin sinua koskettaa teoksen yleisinhimillinen henki ja armon käsite. Toivot, että ihmiset eivät eroaisi kirkosta vaan vapaamieliset voimat vahvistuisivat sen sisällä. Homodebatissa yrität vienosti tuoda esille, että kirkko sallii muitakin mielipiteitä kuin äänekkäiden konservatiivien. Valitettavasti se ei riitä rivijäsenille.

Pysy kirkossa, tai sen hukka perii!

20–61 pistettä:

Tapakristitty. Seuraat homokeskustelua kauhistuneena kirkon vanhoillisista otteista. Mielestäsi kirkko on pelannut aikaa naisten ja homojen ihmisoikeuksien tunnustamisessa kohtuuttoman kauan. Maailmankuvasi on tieteellinen. Et usko kirjaimellisesti jumalaan, mutta jotain saattaa ehkä olla olemassa. Olet kirkon jäsen, koska vanhempasikin ovat olleet, minkä lisäksi arvostat kirkon työtä julkisen sektorin palveluverkon paikkaajana. Maksat kirkollisveroa myös siksi, että se on hyväntekeväisyyttä.

Tee, kuten oikeaksi koet. Sinä päätät, onko evankelis-luterilaisella kirkolla tulevaisuutta nykyisessä muo-dossaan.

0–19 pistettä:

Senkin roisto. Et edes sen vertaa viitsi vaivautua, että vastaisit kysymyksiin.

Tee testi uudelleen.

Äänestä
  • aivan turhaan,kukaan ei taida vastata vainoharhaiseen kyselyysi.
    Sinä olet palstan ateisti terroristi,ääri atte.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    aivan turhaan,kukaan ei taida vastata vainoharhaiseen kyselyysi.
    Sinä olet palstan ateisti terroristi,ääri atte.

    Tämä oli Hesarin kysely. En minä sitä ole laatinut. Oliko taas epämieluisia asioita esillä, kun täytyy noin hyökätä kimppuun? On sinulla raukalla kyllä tosi vaikeeta.

    Äänestä

  • beenthere kirjoitti:

    Tämä oli Hesarin kysely. En minä sitä ole laatinut. Oliko taas epämieluisia asioita esillä, kun täytyy noin hyökätä kimppuun? On sinulla raukalla kyllä tosi vaikeeta.

    tekijäinoikeutta vai saitko luvan??
    Minulle on ihan sama tuollaiset kyselyt,,,

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    tekijäinoikeutta vai saitko luvan??
    Minulle on ihan sama tuollaiset kyselyt,,,

    Suu käy, mutta asiaa sinulla ei koskaan ole. Ketään ei kiinnosta kiinnostaako sinua.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    tekijäinoikeutta vai saitko luvan??
    Minulle on ihan sama tuollaiset kyselyt,,,

    Taisit saada epämiellyttävän vastauksen? Tuliko sellainen sanoma, että eroa kirkosta kun et sovi joukkoon liiallisen kiihloilun vuoksi?

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    aivan turhaan,kukaan ei taida vastata vainoharhaiseen kyselyysi.
    Sinä olet palstan ateisti terroristi,ääri atte.

    "aivan turhaan,kukaan ei taida vastata vainoharhaiseen kyselyysi."
    - Vaivastahan sinä tiedät kaiken. Vietät täällä ison osan päivästä postaamalla roskaa... :p

    "Sinä olet palstan ateisti terroristi,ääri atte. "
    - Ei ole, ei todellakaan.

    Äänestä

Haluaisin jakaa sen etiäpäin

Äänestä
  • Se on sunnuntai palstan eka juttu ja ne ei taida tulla onlineen kuin hyvin pieneltä osin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


beenthere kirjoitti:

HS testi 24.10.2010
Kuulutko kirkkoon?
Ajankohtaisen Kakkosen Homoillan jälkeen evankelisluterilaisesta kirkosta on eronnut ainakin 32 000 ihmistä. Jäljelle jäi yli 4,2 miljoonaa suomalaista. Moni heistä on joutunut perustelemaan itselleen, miksi on kirkon jäsen. HS:n suuri kirkkotesti auttaa päättämään, pitäisikö jäädä vai lähteä. Anna-Sofia Berner HS Katja Martelius HS





Usko


1



Uskotko Jumalaan?

a) En. b) Kyllä. c) Voi olla, että on jotain.

2



Olet veljenpojan ristiäisissä.

Tulee Isä meidän -rukouksen aika. Sinä

a) pysyt hiljaa

b) mumiset muiden mukana

c) rukoilet niin kuin Herramme Jeesus Kristus on opettanut, ja pyydät Hänen siunaustaan kastetulle lapselle.

3



Miten suhtaudut Raamattuun?

a) Kirjan henki on tärkeämpi kuin kirjain.

b) Pyrin elämään, kuten Raamatussa sanotaan,

vaikka se on vaikeaa.

c) Ihan sama.

4



Raamattu kertoo meille

a) mikä on ihmisen luonnollista käytöstä

b) mikä oli luonnollista käytöstä 2 000 vuotta sitten.

c) Ei ole olemassa luonnollista käytöstä,

ainoastaan käytöstä.

5



Rakkaasi on vakavasti sairas. Sinä

a) rukoilet Jumalaa

b) toivot, että joku suurempi voima jossain kuulee hätäsi

c) tiedät, että tästä on selvittävä omin voimin.

6



Olet saanut kirkosta

a) kirkkohäät, lastesi kasteet ja rippikoulut

b) et mitään

c) kaiken, mitä sinulla on.

Tiedot


7



Maksat kirkollisveroa palkastasi

a) yhden prosentin

b) viitisen prosenttia

c) sen verran kuin kuuluu.

8



Mikä on tärkeintä rippikoulussa?

a) Tutustua sen kirkon oppiin, johon sinut on kastettu.

b) Ihastua isoseen ja opetella vetämään röökiä.

c) Keskustella elämän tarkoituksesta, seksistä ja Jumalasta.

9



Kultainen sääntö?

a) Rakasta muita kuten itseäsi.

b) Rakasta itseäsi, mutta myös joitain muita.

c) Rakastan yhtä Peraa.

10



Onko Suomen lipun sininen risti uskonnollinen symboli?

a) On.

b) Ei.

c) Ei, sillä Suomen lipussa on neljä valkoista suorakulmiota.

11



Miten alkaa virsi numero 492? "Ystävä sä lapsien

a) katso minuun pienehen."

b) katso minuun sallien."

c) katso minuun syntiseen."

Asenteet


12



Tapaat naapurin Hilkan postilaatikolla. Hilkka sanoo, että homot pitävät liikaa meteliä itsestään. Mitä vastaat?

a) "Älä muuta sano. Mihin tämä maailma on menossa?"

b) "Seksuaalivähemmistöille kuuluvat kaikki samat oikeudet kuin heteroillekin."

c) "Mhm. Niin. Kylmä päivä tänään. Menenpä tästä sisään, kun kahvikin on varmaan jo tippunut."

13



Menet joulukirkkoon, koska

a) kirkossa on niin nättiä, ja lauletaan yhdessä

b) haluat päästä ensi vaaleissa kirkkovaltuustoon, ja on syytä olla paikalla tekemässä naamaa tutuksi

c) menet katsomaan, kuinka ihmismäärä vuosi vuodelta vähenee. Ei se ämmä pysty vetämään ihmisiä samalla tavoin kuin oikea pappi.

14



Seurakunta tarjoaa turvapaikan maahanmuuttajalle, jota uhkaa karkotus. Mitä ajattelet?

a) Oikein. Kirkon tehtävä on suojella vainottuja.

b) Väärin. Kirkon pitää keskittyä Jumalaan, ei politiikkaan.

c) Väärin. Kirkko ei voi rikkoa lakia.

15



Maksat kirkollisveroa, koska

a) kirkko auttaa köyhiä ja järjestää sellaisia palveluita, joita julkinen sektori ei enää järjestä, kuten päiväkerhoja

b) haluat tukea arvoja, jotka rakentavat kestävää yhteiskuntaa

c) haluat tulla haudatuksi hyvälle paikalle.

16



Mikä seuraavista lauseista kuvaa ajatuksiasi parhaiten?

a) "Homoseksuaalisuuden harjoittaminen myös pysyvässä parisuhteessa on vahingollista."

b) "Juuri nyt on aika käydä keskustelua homoseksuaalisuudesta, toisia kunnioittaen ja kuunnellen."

c) "Nyt eletään vuotta 2010 ja kaikki ajattelevat, lähimmäistään rakastavat ihmiset ovat sen keskustelun jo aikapäiviä sitten käyneet."

17



Seuraavissa seurakuntavaaleissa marraskuussa äänioikeuden ikäraja laskee 16 vuoteen. Mitä ajattelet siitä?

a) Kirkkovaalit eivät kiinnosta normaalia 16-vuotiasta.

b) Niin saadaan aktiivisia nuoria mukaan seurakunnan toimintaan.

c) Hyvä, koska aikuiset eivät niissä ainakaan äänestä.

18



Jumalanpalveluksen aikana ajattelet

a) "Kylläpä pastori Koistinen on tänään hyvässä vedossa!"

b) "Kunpa tämä jo loppuisi."

c) "Tulisipa jo virsi."

19



Pääsiäinen on

a) neljän päivän palkallinen loma

b) Kristuksen kärsimysnäytelmä

c) neljän päivän porttikielto Alkoon.

20



Viidesluokkalainen poikasi tulee kertomaan, että on ihastunut rinnakkaisluokan Pasiin. Mitä teet?

a) Selität, että seksuaaliset tunteet on varattu miehen ja naisen väliseen avioliittoon, joka on yhteiskuntamme perusta. Rukoilette yhdessä.

b) Mutiset jotain, koska näistä asioista puhuminen saa sinut aina vaivautuneeksi.

c) Kysyt, että minkäslainen poika se Pasi oikein on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu