Ior Bock on kuollut. Bock puukotettiin kuoliaaksi lauantaina iltapäivällä kodissaan Helsingin Munkkiniemessä.
Poliisi otti kiinni asunnosta 19- ja 28-vuotiaat miehet. Epäiltyjen kuulustelut on aloitettu eikä teon motiivista ole vielä tietoa.
- Miehet eivät puhu suomea, kertoo Helsingin poliisin rikoskomisario Kari Martikainen Ilta-Sanomille.
Alkoholilla ei tiettävästi ole ollut osuutta tapahtumiin.
Ior Bock tuli tunnetuksi Suomenlinnan oppaana. Hän on myös julkaissut kirjan Bockin perheen saaga vuonna 1996.
Bockia on myös puukotettu aiemmin. Vuonna 1999 Bockin kotiin tunkeutui mies, joka puukotti Bockia neljästi. Puukottaja sai vankeustuomion.
Iltasanomat
- - -
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ior_Bock
Poliisi otti kiinni asunnosta 19- ja 28-vuotiaat miehet. Epäiltyjen kuulustelut on aloitettu eikä teon motiivista ole vielä tietoa.
- Miehet eivät puhu suomea, kertoo Helsingin poliisin rikoskomisario Kari Martikainen Ilta-Sanomille.
Alkoholilla ei tiettävästi ole ollut osuutta tapahtumiin.
Ior Bock tuli tunnetuksi Suomenlinnan oppaana. Hän on myös julkaissut kirjan Bockin perheen saaga vuonna 1996.
Bockia on myös puukotettu aiemmin. Vuonna 1999 Bockin kotiin tunkeutui mies, joka puukotti Bockia neljästi. Puukottaja sai vankeustuomion.
Iltasanomat
- - -
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ior_Bock
Vastaukset 30
Vanhimmat
"Bror Holger Bertil Svedlin, 17. tammikuuta 1942 – 23. lokakuuta 2010 Helsinki oli suomenruotsalainen pakanahenkinen eksentrikko ja taiteilija."
"Bock itse on kertonut saaneensa alkunsa, kun 81-vuotias Knut Victor Boxström teki tyttärensä Rhean raskaaksi 22. huhtikuuta 1941."
Miksi asui nuorten poikien kanssa, jälleen homomurha?
Tövoimatoimistoja Helsingissä johtaa nainen joka sukuaan Svedlin... Ei ainakaan Ior Bockin tytär, koska Ior oli homoseksuaali ja piti homopoikia alivuokralla; ulkomaisia. Otti kerran notkeana miehenä kullinsa suuhun uimahallin saunassa Töölössä! Hassu orginelli mies- mikä lie muuta?
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Ior Bock surmattiin Munkkiniemessä lauantaina/1135261120944
on "pakan ja sukurutsan tuotos"??? "PAKAN"??? Korttipakka? Kangaspakka??
Yle esitti aikoinaan dokumentin nimeltä "Temppeli". Tässä aiheeseen liittyvä video:
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=100&t=&a=6903
Bockki pääsi pälkähästä. Valitsi sosialistisen helvetin, pääsee helpommalla.
perikunnan rahoilla pitää sitten täyttää Iorin aikaansaama helvetinmoinen kuoppa täällä Hitåntien varressa. On nyt täynnä vettä ja turvallisuusriski. Olihan aikamoinen "mies" tuo Tom Jonesin entinen taustatanssija ja pesupulverimainoksen mannekiini. Joi omaa spermaansa jne...
niin varmaan joo. Onko hevosmiesten tietotoimiston uutisia.
ja vielä omasta kullista suoraan ja tämän tempun nimi oli saunasolmu. Hän esitteli sen itse televisiossa aikanaan. Factaa.
Kannabisnarkkarit tappoivat profeetta Bockin. Lienevät olleet psykoosissa.
Homo-Kannabisnarkkarit
Ai kollektiivisessa kannabispsykoosissa? Osa keskustelijoista ainakin ilmeisesti on...
Bock oli suuri tietäjä. Kaikki kunnia hänelle.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2268003
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Ior Bock surmattiin Munkkiniemessä lauantaina/1135261120944
"Poliisi on ottanut kiinni kaksi miestä taposta epäiltyinä. Kiinni otetut ovat ulkomaalaisia 19- ja 28-vuotiaita miehiä.
He ovat asuneet Bockin kanssa noin kaksi vuotta. Tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Kari Martikaisen mukaan miehet avustivat Bockia arkiaskareissa. Bock halvaantui puukotuksessa vuonna 1999."
"Martikainen kertoo, että Bockia oli lyöty useita kertoja. Tekoväline on tavanomainen, vanhanaikainen pitkä leipäveitsi."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010102312574366_uu.shtml
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/helsingin-munkkiniemessa-surmattu-oli-ior-bock/195008
hellästi puukolla kutiteltu..kyllä oikeus/hellyysministerin mielestä se ei ole murha vaan hiukan
luvaton metalliastalolla suoritettu tökkimisen kaltainen kutitus....
"Miehet eivät puhu suomea"
Munkkiniemessähän on suuri moskeija joka toimii entisen elokuvateatterin tiloissa Munkkiniemen Puistotien alussa. Ylin Siittäjä Pukki Lemminkäinen ei varmasti mahdu muslimien "pyhän kirjan kansat" määritelmän alle, joten uskonnollinen murhamotiivi on olemassa jihadismin kautta, pakanan elämähän ei ole edes koiran elämän arvoinen.
Murhaajat olivat kuulemma Bockin kaksi intialaista avustajaa. Saattoivat toki olla muslimejakin, mutta luultavasti hinduja(hindulaisuus on Intian valtauskonto) ja uskonnolla ei ehkä edes ole yhteyttä tähän juttuun.
salamurhaaja = assassin = hashishin eli hassis-pilvessä peloton selkäänpuukottaja, hassis auttaa pimeänäköä ja hassis-ninja liikkuu varjoissa.
Juu, näin on. Me yritimme levittää pyhän Kalevalan tietoutta tyhmälle kansalle. Siinä kirjassa on kaikki tieto ennen ja jälkeen ajanlaskumme. Jopa hindu-jumalat hyväksyivät sen tiedon. Makeassa savussa leijailimme tuon puoleisessa.
Mutta tuo Muhamed, hän oli niin hankala.....!
oliko oikein käyttyää Ioria rahastusautomaattina, kun kuitenkin havaitsitte psyyken laskeneen?
Käsittääkseni Lemminkäinen oy. tarjosi Bockille ilmaista kaivausapua Kalevalassa kerrotun Lemminkäisen hautakammion esiinkaivamiseksi Bockin mailta. Yhtiö ei rahastanut, vaan maksoi kaivaukset. Tietysti firma halusi saada nimensä näkyville, jos vaikka olisi käynyt niin, että Lemminkäisen temppeli olisi todella löydetty. Paikalla kävi geologeja, jotka totesivat, että sillä paikalla, jolla Bock oli väittänyt kallion sisällä olevan luolan, johon Lemminkäinen oli haudattu, todellakin oli luola. Lemminkäinen oy. kuitenkin jätti aloittamansa kaivaukset kesken, kun Bockin pilvenpolttaminen levisi julkisuuteen. Firma ei halunnut tulla liitetyksi pilvenpolttajaan.
Tuskinpa on muslimeja. Ior Bock on/oli arvostettu swami eli opettaja Goassa ja hänellä on siellä tuhansia opetuslapsia.
Homman piti mennä markkinointibudjettiin, ja näin Bockille luvattiinkin, mutta kun Bockin hang-around porukan pössyttely paljastui tiedotusvälineille, Lemminkäinen otti ja lähti projektista ja lähetti 300.000 mk laskun Bockille. Syytön mies laitettiin maksamaan.
ja mitä väliä?
Olisko se swedpelle pitäny viedä jonnekin kylään puukotettavaksi?
Sen spermanjuojan kulut avustajat taksimatkat ja kaikki, ja varmasti oli myös veljenmurhaaja. Kuten ottolapsi aina on, oli todella sairas yksilö.
peilin eteen ja katso mistä se sairas yksilö löytyy!
Kerrotaan hänen vahingossa tanssiessaan "puukko hampaissa" tappaneen veljensä. En muista oliko kasvatti vai ei. Ior ainakin vapautettiin ja suku kärsi, maksoi, kärsi...
Mutta saagansa on täyttä lumetta. Otin aikoinaan yhteyttä niin Coca Colaan joulupukista kun porkkanasta kasvitieteilijään. Ja muihinkin saadakseni tuttuni uskomaan, ettei se ihan niin mennyt.
Taisi sekoilla sukusaagansa tiimoilta muutenkin.
Kohtalo noilla homppeleilla ei aina onnistu parisuhteessa. Kuten ei heteroillakaan.
Ior eli omassa maailmassaan, tuskin hän taxia pystyi käyttämään. Sitten kun sinä makaat toisten armoilla - pesut, ulostukset, keskustelu ym. niin mieti olisiko se elämä niin kadehdittavaa.
Muistaakseni ne joilla on, otetaan maksu perinnöstä tai omaisuudesta ->
on myönnetty, niin hänen palkkansa maksaa kaupunki. Ei sitä peritä kuoleman jälkeen keneltäkään takaisin, vaikka omaisuutta olisikin. Kotona hoitaminen on huomattavasti halvempaa, kuin laitoksessa. Elämisen hänkin varmaan pystyi eläkkeellään maksamaan ja taxiseteli kuuluu muillekin liikuntavammaisille.
ikkään en uo kuultkaan tuommoosest.
nirrin pois. Tapaus on surkuhupaisa muttei lainkaan surullinen. Tämmöistä vaan sattuu, kun elukat toteuttavat pohjimmaisia himojaan. Ihan normaalia, tavallaan. Tällaista menoa saamme lisää, kun kannabiksen käyttö vihreän puolueen avustuksella yleistyy. Nytkin luonnonsuojelutyön verukkeella houkutellaan nuoria toimintaan, jossa he päätyvät narkomaaneiksi, henkirikollisiksi ja sperma-imureiksi.