Paljonko mahtaa saada eläkettä parikymppinen nuori, jolla työelämää takana vain kesätöiden muodossa?
Tiedän, että KELAn sivuilta voi laskea, mutta onko jollakulla heittää heti jokin arvio?
Tiedän, että KELAn sivuilta voi laskea, mutta onko jollakulla heittää heti jokin arvio?
Vastaukset 63
Vanhimmat
ollut jo KELA:n sairauspäivärahoilla 300 pv? Oletko nyt kuntoutustuella? Uudelleen koulutus? Parikymppinen ei niin vain pääse/joudu eläkkeelle, ensin kokeillaan muita vaihtoehtoja.
Mustalaisille on kyllä myönnetty eläkkeitä jo 18 vuotiaana, mutta en tiedä mitä rotua kysyjä edustaa.
Kyllä ne kuule yrittää sua vuosia kuntouttaa ennen kuin tulee eläke edes mieleen. Kuntoutustuki on erikseen. Mihin vaivaan tahdot eläkkeelle?
Eikö se ole silloin peruskansaneläke? Kun ei muita eläkkeitä ole kertynyt...? Itse olen saanut kansaneläkettä reilu parikymppisestä, kohta kymmenen vuotta. Ei ole työkokemuksia myöskään paria muinaista kesätyötä lukuunottamatta, ja eläkkeelläoloahan tämä käytännössä on jo nyt, vaikkakin nimellisesti aina määräaikaista "kuntoutusta". Sellaiset "kuntoutukset" ja terapiat ei kylläkään ole muuta kuin institutionaalista ja psykiatrista kuvanpalvontaa, ei niistä paljon mihinkään ole...
Enpä minä kyllä ainakaan mihinkään keinotekoisiin "koulutuskokeiluihin" tule koskaan suostumaan; ei todellakaan kiinnosta sen jälkeen, kun menetin terveyteni ja kykyni opiskella ja tehdä töitä lahjojeni ja kiinnostusteni pohjalta. Mieluummin vaikka tapan itseni kuin ryhdyn johonkin näennäiskoulutuksiin ja -töihin byrokratian miellyttämiseksi. Käytännössä olen kuitenkin jo nyt eläkeläinen, yhteiskunnasta ja työelämästä syrjäytynyt. Siinä ei ole valittamista, tämä kulttuuri ja sen työelämä itsekkäiden indiviividien kiipimiskilpailuineen eivät ole erityisemmin koskaan kiinnostaneetkaan. Eläkeläisenä voi sentään tehdä mitä huvittaa.
Haluaisin vaan sanoa teille nuoret, että alkää halveksiko mitään työtä. Työ tuo kuitenkin elämään sosiaalista kanssakäymistä ja antaa toivoa. Jospa jossain vaiheessa vaikka jaksaisitte opiskella lisää.
Eläkkeelle ei tosiaan pääse noin nuorena. Itse en päässyt kun vielä päälle 50v:aana haluttiin minun vaihtavan ammattia.
Jos aloittaja aikoo masennuksen tms takia eläkkeelle, niin suosittelen lämpimästi, että hakeudut kuntoutukseen. Sinulla on pitkä elämä edessä, ota se lahjana!
voimia!
"Työ tuo kuitenkin elämään sosiaalista kanssakäymistä ja antaa toivoa." -Joo, sosiaalinen kanssakäyminenhän antaakin kovasti toivoa... Jatkuvaa nälvimistä ja sättimistä ja alistetuksi tulemista se on. Kaikki ihmissuhteet ovat silkkaa sapelien kalistelua, ei jaksa, ei viitsi sellaista.
Tämä maailma ei ole enää se aiempien sukupolvien yhteisen kansakunnan ja kulttuurin rakentamisen (sodanjälkeinen) aika, jossa työtä piti ja oli mielekästä arvostaa.
Minua ei kiinnosta myydä aikaani työnantajille, jotka tekevät ajallani ja työpanoksellani ahnetta ja epäeettistä bisnestä. Ja minun pitäisi olla niin tyhmä, että iloitsisin itseni myymisestä ja siitä, että saan aikani vastineeksi rahaa, jota voin itsekkäästi kuluttaa. Herätkää.
En todellakaan arvosta "mitä tahansa työtä". Enkä edes suurinta osaa töistä. Enemmin kuin teen tämän kulttuurin ehdoilla jotain turhia töitä satsaan voimani ja aikani vaikka tämän koko työkulttuurin ja talousjärjestyksen vastustamiseen. Ja turha syyttää huonosta asennoitumisesta tai muusta vastaavasta. Avatkaa itse silmänne ja katsokaa millaisen itsekkyyden ja yhteisöttömyyden maailman olemme/olette rakentaneet. Miksi kaikkien pitäisi haluta osallistua tällaiseen kulttuuriin ja tehdä töitä sen ylläpitämiseksi ja palvelemiseksi; myydä aikaansa rahasta, joka on ainoa jäljellä oleva arvo ja mieli kaikessa?
Jos et halua mitään työtä tehdä, niin ok. Mutta Elämäsi on aika köyhää sekä taloudellisesti että henkisesti.
Kyllä siellä työpaikalla kuitenkin jonkinlaista ihmiskontaktia saa. Tiedän kyllä kokemuksesta, että ei se aina herkkua ole. Olin itse monta vuotta pomojen suunnasta kiusattuna.
Mutta en vaihtaisi "työuraani" pelkkään sossun elättinä olemiseen. Elämässä kannattaa hankkia kaikenlaisia kokemuksia, niin hyviä kuin huonojakin tulee vastaan. Eikä mistään voi tietää etukäteen, että juuri se sinun saamasi tyäpaikka sisältää kiusaajia! Älä ota ennakkoasennetta sellaiseen. Kokeile! Ja jää pois jo et kestä.
Tekeekö se elämästä henkisesti köyhempää, jos ei juokse rahan perässä niin kuin täysidiootit tekevät ja myy omaa aikaansa mihin tahansa epämielekkääseen ja epäoikeudenmukaisuutta ylläpitävään työhön? Vai niinkö kaikkien ihmisten pitäisi tehdä? Onko kaikki muunlaiset tavat elää jotain ylivoimaisen ihmeellistä ja liikaa tavisennakkoluuloista poikkeavaa edes kuviteltavaksi?
P*skanjauhaminen työkavereiden kanssa ja työ, jota tehdään v****untuneina ja ilman motivaatiota, on niin mielestäni todella kaukana henkisestä rikkaudesta tai toivottavasta ihmisen arjesta. Kun tulee viikonloppu, niin mennään baariin nollaamaan oloa, kun se on niin huono ikävästä arjesta. Ja maanantaina ollaan taas entistä turtuneempia, kun on aika jatkaa samaa rumbaa. Henkistä rikkautta, todellakin. Mutta onneksi siitä saa rahaa, sehän se kaiken pelastaa; taloudellinen rikkaus?
Minulla ei ole minkäänlaista motivaatiota moiseen. Sossun elättinä en ole (toistaiseksi ainakaan) ollut. Olen tullut toimeen vähällä. Keskittynyt vaikkapa siihen henkiseen rikkauteen ennemmin kuin taloudelliseen. Jos yhteiskunta joskus tulee piiskaamaan johonkin typeriin kuviapalvoviin koulutus- ja työkokeiluihin ja "alanvaihtoihin", niin en takuulla tule suostumaan. Ei ole yhtään minkäänlaista kiinnostusta, ei tippaakaan. Ei myöskään sitä "yhteisöllisyyttä" kohtaan, jota nuo väkipakkokoulutukset ja -työt voisivat tarjota. Mieluummin etsin seurani muualta, itseäni kiinnostavien tekemisten parista. Tai sitten olen vaikka yksin ja meditoin.
Voit kyllä minun puolestani maata kotona ja meditoida läpi elämäsi. Mutta realistisesti on pakko ajatella: millä elät? Ruokaan ja asumiseen menee Suomessa kuitenkin rahaa jonkun verran, vaikka et mihinkään muuhun tarvitsisikaan. Entäs jos sairastut? Millä ostat lääkkeet?
On ihan eri asia jos olet rikas, saanut perinnön tms. Silloin näitä tavavallisia asioita ei tarvitse miettiä.
Olen itse tehnyt yli 30v työuran, enkä tyrkytä sitä muille.Mutta olen oikein tyytyväinen, että jaksoin ne huonotkin hetken, nyt saan sentään kohtuullisen hyvää tk-eläkettä ja voin meditoida, niin halutessani, ihan rauhassa. Ja ilman rahahuolia.
Mitä ihmeen hitonmoista väliä sillä rahalla on, sekö on aina ensimmäinen asia, mitä on ajateltava kaikessa? En ole koskaan ymmärtänyt teidänlaisianne...
Edelleenkään se, että en käy töissä, ei välttämättä tarkoita sitä, että "makaan kotona", elämäni on "henkisesti köyhää" tms. Entäpä jos itse pelkäätte elää eri tavalla, ja siksi pitää ajatella, että joku muunlainen elämä on varmasti kurjaa? Mutta en jaksa vängätä näistä, kun ei näköjään täällä ole ihmisen sallittua elää ja ajatella kuin yhdellä tavalla. Tehkää vaan paskaduunejanne niska limassa ja ajatelkaa ennakkoluuloillanne. Ja rahanhalu rauhoittakoon, jos joskus tekee mieli kyseenalaistaa.
...En ole koskaan ollut rikas, enkä koskaan huolissani raha-asioista. Olen varmaan ollut olosuhteideni osalta onnekas, silti mielestäni ihmisten rahasta huolehtimiset ja sen mukaan juoksemiset ovat usein osaksi (monien kohdalla suureksi osaksi) ihan itse kehitetty elämänasenne. Minua säälittävät etenkin hyvin toimeentulevat ihmiset, joilla on aina ensimmäisenä mielessä vain raha ja oman talouden turvaaminen, joka asiassa ja yhteydessä. Heidän elämänsä se varmaan köyhää onkin.
Etkä tosiaan ymmärrä, että ei kukaan halua sinun "hienoon" elämääasi puuttua, Ole ihan rauhassa. Edellä olevat ovat vain kirjoittaneet sen kylmän tosiseikan, että ilman rahaa ei voi elää!!! Ei se tarvitse aina mielessä tärkeimpänä olla, mutta kun sitä on pakko olla.
Kerropa millä ostat ruokaa? Millä maksat vuokran? Ne vaan on asioita, joista täytyy huolehtia, Sinunkin, meditointisi ym fiksujen harrastustesi lomassa.
Kyse oli siitä, että pitäisi olla tekemässä (lähes mitä vaan) työtä, koska siitä saa "yhteisöllisyyttä" ja rahaa. Ja joka ei halua ajatella niin eikä tee töitä, niin hänen elämänsä arvioidaan meillä taloudellisesti ja/tai henkisesti "köyhäksi". Ja jos on taloudellisesti köyhä, niin tulee ajatella rahaa ja mennä (lähes mihin vaan) töihin.
Anteeksi vaan, en minä kenenkään rehellistä työntekoa halveksu, enkä varsinkaan köyhyyttä. Kunhan tämän kulttuurimme ja sen ihmistenkin elämän ja ajattelun pyöriminen pientä ympyrää rahan ympärillä masentaa ja vituttaa.
Enkä muuten oikeasti meditoi, se oli retoriikkaa. Kiitos kuitenkin "hienosta" palautteesta elämääni koskien. :-)
"Kerropa millä ostat ruokaa? Millä maksat vuokran? Ne vaan on asioita, joista täytyy huolehtia,"
No toki. Ainut mitä kyselen olisi kai sitten vain se, kuinka paljon niistä tai varsinkin kaikenlaisista mahdollisista muista rahalla saatavista hyödykkeistä pitää ihmisen elämässään huolehtia. Jatkuvasti nyt, ja tulevaisuuden varalta ennakkoon koko ajan kaikessa.
Ehkä minä ostan ruokaa ja maksan vuokran tällä hetkellä niillä tuloilla mitä minulla on. Ja jos se tulevaisuudessa ei onnistu, niin ehkä sitten täytyy keksiä jotain muuta. Tai ehkä en sitten enää maksa vuokraa enkä osta ruokaa. Ehkä muutan metsään, tai kuolen katuojaan. Tai ehkä en ole niin huolissani vielä tässä vaiheessa, kun en tiedä, olenko edes elossa huomenna. Niin kuin ei kukaan meistä.
Jaah, ehkä tämä riittää. Sori kun kirjoittelin osin kusipäisiä, on "vähän" pinna kireällä muista syistä kuin tästä keskustelusta johtuen.
Jos kaikki olisivat yhtä olevinaan, piittaamattomia ja itsekeskeisiä kuin sinä, joka pyörit sen kallisarvoisen napasi ympärillä lässyttäen joutavuuksiasi elämisen mielekkyydestä - ilmeisesti, että olisi edes jotain sisältöä elämässä - kävisi sinunkin jääkaappisi sisältö varsin niukaksi.
Mistä muuten olet saanut päähäsi, että joidenkin tulisi maksaa työllään sinun joutenolosi?
Voin hyvin kuvitella, ettei sinulla todellakaan ole miellyttävät oltavat missään työyhteisössä, mutta se nyt johtuu sinusta eikä työyhteisöstä.
Ei ihme, että tuntee ulkopuolisuutta noilla "lahjoilla". Se vain ihmetyttää, mistä terveiden ihmisten sosiaalisuutta kadehtivat ulkopuolisuusongelmaiset saavat tuon valtavan ylimielisyytensä. Toisaalta ketäpä se liikauttaisi, mitä jossain kämpässä joku syrjäytynyt lohdukseen hautoo.
Sitä vaan kupataan yhteiskunnan varoja härskisti vailla aikomustakaan koskaan laittaa korteaan kekoon. Hyi olkoon.
Ottiko noin päähän, että piti persoonaani vastaan alkaa hyökkäämään, kun et yhtään järkiargumenttia keksinyt? Vai oletko vain niin jumalattoman tyhmä?
Kyllä sinun kaltaisesi "yhteisölliset" ja "terveet" ihmiset tiedetään. Julmia pikkusikoja, jotka tykkäävät potkia heikompia päähän.
Ja siinähän arvioit "lahjojani". Minulla on sen verran tervettä itsetuntoa, että tiedän missä olen hyvä. Sinun kaltaisesi selkärangattomat lapamadot ei siedä edes sitä, että sanon sen ääneen.
Tukehdu vaan ennakkoluuloihisi, idiootti.
Jossittele ja vetoa sinä vain henkilökohtaisuuksiin. Luultavasti _sinunlaisesi_ ihmiset ovat heitä, joiden takia työelämässä on täyttä paskaa olla. Sympatiaa/empatiaa ei tunneta juuri lainkaan.
Mistä muuten sinä olet saanut päähäsi hemmetin uskovainen, että emme saisi elää sinun työnteollasi? Arvaappa vain kaksi kertaa miten hyvältä rahasi maistuvat niiden suussa, jotka eivät jaksa kuunnella ahdasmielistä ja kukkahattutätimäistä lässytystäsi tuolla työelämän puolella.
Sinulle nyt kelpaa minkälainen vain työyhteisö, kun olet näitä vanhemman sukupolven ihmisiä, jolloin pakkanen on purrut ja leipä ollut vähissä. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet, että tulepas sieltä nykypäivään ja keksi kehittämiskeinoja tulevien sukupolvien varalle sen sijaan, että valitat.
Emme todellakaan kadehdi terveitä ihmisiä, haluamme vain olla rauhassa teidänkaltaisiltanne ja loisia teidän rahoillanne siitä hyvästä, mihin loukkoon ajatte JOSKUS terveenä olleen ihmisen. Muista aina, että ihminen ei synny sairaaksi.
Te vähäisellä äo:llä varustetut ihmiset haluatte jaotella ja kategorisoida kaiken, mikä liikkuu. Itsestäänselväähän tuo on, että ahdasmielisyys on yksi tyhmyyden ilmentymistä, ollut kautta historian.
Niin, ketäpä se liikuttaisi mitä joku yksinäinen hautoo? Ajatteleppa Pekka-Eric Auvista.
Käytä nyt hyvä ihminen omaa päätäsi ajattelussa.
Kuppaa sinä vain kuppaasi työpaikallasi ja pidä huoli omista asioistasi.
Vai että parikymppisenä eläkkeelle. Tuskin ainakaan masennusdiagnooseilla eläkkeelle päästetään lopullisesti syrjäytymään. Eri asia ehkä jos on joku todella vaikea skitsofrenian muoto tms., joissa katsotaan kuntoutuminen työkykyiseksi epätodennäköiseksi.
Komppaan edellistä kirjoittajaa.
Et millään pääse parikymppisenä eläkkeelle. Usko kokeneita!
Jos psyykkisistä syistä (siis sairaukista) haet, niin sinulla tulee olla ensin kuntoutus, moneen kertaan läpi käytynä, lääkehoito, terapia yms. Voit varautua, että 10-15 vuotta on tuota, lisäksi työkokeiluja ym. Joku ammatti pitää hankkia jne. Elmä on sinulla edessä, älä edes ajattele eläkettä, vaan sitä miten saisit parhaimman hoidon.
Siis jos et sairasta mitään fyysistä sairautta, josta ei voi parantua, sitäkin tosi vakavaa.
Nimimerkille kansaneläke:
Ymmärrän kyllä, että olet vielä nuori, etkä ole kokenut elämän vaikeuksia ja opetuksia. Kunhan vähän kasvat, niin alat huomata ympärilläsi jopa muutakin kuin oman napasi.
Älä pura mieltäsi masennus-palstalla, täällä on joillakin todellinen hätä. Sinun ns hätä on se, että et viitsi tehdä työtä.
Kyllä elämä sinuakin vielä opettaa!
Olen kärsinyt vaikeasta/keskivaikeasta masennuksesta seitsemän vuotta. Joten menepä sinäkin itseesi, typerys.
Toivon että elämä opettaa SINUA. Sitten olet ehkä viisaampi.
Minun elämästäni et tiedä yhtään mitään.
Kansanaeläke:
Voi sinua lapsiraukkaa!
Olen itse sairastanut kroonistunutta vaikeaa masennusta nyt yli 15 vuotta. Kaikenlaista oppia se ja 35:n vuoden työelämä on tuonut.
Mitä tulee siihen, että en tiedä elämästäsi mitään. Olet väärässä! Tiedän siitä jo hyvin paljon noiden kirjoitustesi perusteella. Jo se, että et viitsi/halua/voi/pysty tekemään työtä, mitä tahansa, elättääksesi itsesi, kertoo sinusta aika lailla.
Muuten pystäänpä asiassa.
Jos sinä itse pysyisit edes joten kuten asiassa, et olisi alkanut esitellä täysin asiattomia johtopäätöksiä minusta ja siitä, miten en muka "ole kokenut elämän vaikeuksia ja opetuksia". Ja että "kunhan vähän kasvan, niin alan huomata ympärilläni jopa muutakin kuin oman napani".
Puuttumatta sen kummemmin siihen, miten umpisurkeita nämä ikään keskittyvät isottelukommenttisi ovat keskusteluna tai argumentteina, sinulla ei pitäisi olla mitään perusteita eikä oikeutta esitellä minusta ja elämästäni moisia arvioita.
Et tiedä yhtään mitään siitä, millaisia elämän vaikeuksia ja opetuksia minä olen kokenut ja mitä olen elämässäni tehnyt toisten ihmisten eteen. En myöskään aio sitä sinulle kertoa, ei tämän keskustelun jälkeen voisi vähempää kiinnostaa. Joten totean vain: ole hyvä ja pidä turpasi kiinni toisten asioista, joista et tiedä yhtään mitään.
"Olen oppinut, toivottavasti sinäkin sitten joskus..."
Sillä lailla. Ylenkatseesi ja luulotellut tietosi minun elämästäni kertovat juuri tasan kaikesta muusta kuin elämän opettamasta viisaudesta kohdallasi. Valitan.
Vielä muutama huomautus: 1) En ole lapsi. Olen 30-vuotias. 30-vuotiaana ihmisenä toivon, ettei minua kutsuta "lapseksi", niin kuin en itsekään kutsu sinun ikäisiäsi "muinaisjäänteiksi" tmv. 2) Sinun ikäsi ja sairastelusi pituus eivät itsessään merkitse mitään viisautta elämän suhteen. Viisautta on esimerkiksi se, että keskustelee erilaisten ihmisten kanssa samalta tasolta, eikä pyri asettumaan toisten yläpuolelle.
Kaikkea hyvää...
Voi hitto mitä ääliöitä täällä oikein piisaa. D:
Joillakin on voinut olla pikkusen verran kauemmin masennusta kuin sinulla ja yhteiskunta ei tee asian hyväksi mitään, niin miksi meidänkään oikeasti tulisi tehdä? Pakotetaan vain kaikkine oireineen menemään töihin ja ajamaan itsensä hirteen.
Kyllä se elämä sinuakin opettaa olemaan vähemmän kylmempi ihminen.
Sinulla mitään hätää olekaan. Elämän peruspilari on syödä ja mistä hankkia rahat ruokaan, jos sairastaa? Sinullahan on asiat hyvin, kun et työstä motkota.
Nykyajan pullamössönuori?
Sinä et ymmärrä yhtään tästä asiasta.
No kyllä tuokin nyt kertoo sinusta ihan yhtälailla, että olet sairastanut kroonista masennusta noinkin kauan, etkä ole vielä itseäsi hirteen pistänyt vaan ihan mielelläsi töihin kepottelet.
Tyhmäkö ?
Mene nukkumaan.
ettei nuorten anneta syrjäytyä kun heidät todellisuudessa syrjäytetään!!!! On ilo lukea että täällä on hengenheimolaisia, jotka ovat yhtä herkkiä sietämään vittumaista kohtelua työpaikoilla. Minä menisin heti töihin jos saisin olla oma itseni ja hoitaa hommat hyvin, niin kuin hoidan. Mutta EI. Ryhmätöissä aina joku tulee nalkuttamaan ja ohjeistamaan, pälpättämään fiksujen ihmisten päälle. Tekisi mieli kalauttaa itsekkäitä paskiaisia päähän. Sitten pitäisi vielä ymmärtää näitä ääliöitä, että sillä on huono päivä tai tuore avioero jne. Huono päivä taisi kestää koko loppuelämän.
Olen oikeasti masentunut ja mieluummin ikuisesti köyhä kuin työssäkäyvä nöyristelijä! Ellei satu hyvää tuuri ja löydän työn, jossa saan olla yksin tai vielä harvinaisempi sattuma, saisin mukavan työkaverin.
sitä voi olla ikuinen opiskelija, kunnes on tarpeeksi "vanha" eläkkeelle. Eli 40v.
Työpaikkoja on erilaisia, eli uutta etsimään.
Eläkkeelle pääsee 63-vuotiaana, ei 40-vuotiaana. Tutustu asiaan Kelan kotisivuilta.
kuukaudessahan sinä saat.
Minimi-eläkehän tulee kohta puoleen olemaan noin 650 euroa. Siitä kun vähennetään verot ja muut, niin ei sillä paljon ostella. Kaurapuuro tulee tutuksi.
Työ tuo sentään siihen työeläkkeen! Kuka voisi vapaaehtoisesti jäädä parikymppisenä meidän muiden veronmaksajien armoille???!!?? Herranjee. Töihin ja äkkiä. Sekä aloittaja että nimimerkki 'kansaneläke'. Jäkimmäinen varsinkin on sanavalinnoiltaan erittäin typerä, eikä tiedä elämästä mitään, olen nimimerkin 'Verbaalit' kanssa samaa mieltä!!!!!
Mitä sinäkin minun elämästäni ja tiedoistani luulet tietävästi? Et mitään, kunhan kärjekkäät sanani osuivat johonkin päin hermojasi, siinä se.
Vaikka teitä raivostuttaakin, niin huolehtikaa vaan siitä omasta "elämästä tietämisestänne", älkää puuttuko toisten elämän arviointiin, kun ette siitä muutaman nettikirjoituksen ja oman päättelykykynne pohjalta yhtään mitään tiedä.
Elämästä tietämisen kehittelyn voitte aloittaa sen tiedostamisesta, että TE ETTE tunne toisten ihmisten elämää, huolia ja viisauden astetta paremmin kuin nämä itse. Varsinkaan jonkun sellaisen toisen ihmisen, jota ette edes lainkaan tunne, jonka elämästä ette tiedä mitään ja jotta ette ole koskaan ennen edes tavanneet...
Tsemppiä. :-)
"Töihin ja äkkiä. Sekä aloittaja että nimimerkki 'kansaneläke'."
Kiitos, ilmoitan heti psykiatrilleni, että keksit ratkaisun vaikeaan masennukseeni ja ahdistukseeni sekä niistä johtuvaan työkyvyttömyyteen. Ei enää lääkkeitä, ei terapiaa eikä muutakaan elämästä tietämättömyyttä. Vaan töihin ja äkkiä! Herranjee!
Heheh, et vain tiedä kun et ole kokeillut. Noillakin "tuloilla" pystyy kyllä aivan hyvin elämään.
Sinä vain olet juuri niitä lihavia töissäkäyviä idiootteja, jotka ottavat kaupan hyllystä sitä kalleinta mahdollista ja valtio joutuu kuitenkin kustantamaan ylensyömisesi, joten ole hiljaa.
Samalla tavalla mekin maksamme veroja ja osallistumme sinun vaivojesi hoitoon.
Voipi olla, että tulet tarvitsemaan joskus apua.
Mietin myös kuinka pääsisin eläkkeelle. On niin masentunut olo joka toistuu ja jatkuu ettei tahdo jaksaa kovassa raadannassa edes hyvällä tahdolla. Lisänä ahdistuneisuushäiriötä ja pelkoja. Nytkin jos näkisin jossain avoimen kaivon kannen hyppäisin suoraan sinne.
Nykyäänhän on ja keksitään uusia tehokkaita masennusmömmöjä, just sitä varten , että porukka saadaan pysymään työssä. Onko siis mömmöt huijausta, lääketeollisuuden rahastusta joista ei todellisuudessa ole kuin haittaa, vähän siltä näyttää kun masennus vaan lisääntyy ja kuitenkin lääkkeitä määrätään kourakaupalla ja porukka sen kun masentuu yhä enemmän.
Loppua tuo masennuksella eläkkeelle pääseminen, töihin vaan, masennus on nykyaikana LAISKUUTTA eikä mitään muuta, olen ollut masentunut, mutta työ on parasta terapiaa, yhteiskunnan varoilla et tule aloittja elämään HOPI HOPI työtä etsimään , painu vaikka ulkomaille.
Eipä ole ylläoleva kovin vaikeaa masennusta sairastanut. Pientä alakuloa ehkä.... Masennus on SAIRAUS ja sen takia voi joutua jäämään eläkkeelle. Ei siinä mistään vitun laiskuudesta ole kysymys. Ihan törkeää tulla tänne latelemaan tuollaista paskaa, että ollemme muka laiskoja ja yhteiskunnan elättejä.
Arvatkaako tuntuuko kivalta lukea tuota, kun on itse 30 enkä luultavasti tule töihin palaamaan. Sehän tuntuu mukavalta kun ihmiset luulee huijariksi. Tulkaa vittu elämään päivä mun elämääni niin sen jälkeen, ymmärrätte pitää suunne kiinni.
Muistakaa myös sitten sanoa, että kaikki tuki- ja liikuntaelinongelmien takia eläkkeelle jääneet ihmiset ovat huijareita! Niin joo ja sydäninfarketeja ei ole vittu kaikki on vaan ihan luulosairaita!
Miksi minun pitää todistaa ihmisille, että OLEN SAIRAS JA ELÄMÄNI EI TODELLAKAAN OLE KADEHDITTAVAA!
"masennus on nykyaikana LAISKUUTTA eikä mitään muuta"
Siinä taas yksi oikein valon päähänsä löytänyt. Onko isotkin tehot polttimossa?
Mömmöjä syödään, mutta ei mitään vaikutusta. Ihan sama söisikö vai ei.
Heh, taidat olla jokseenkin yksinkertainen ihminen?
Niin, sairastan vakavaa masennusta ja todella montaa fyysistä sairautta (näistä osteoporoosi pahin). Ongelmia on lähes joka elimessä. Lääkärissä käyn joka viikko, lääkkeitä menee, aina vain lisää tutkimuksia. Olen yrittänyt parantua masennuksesta ja muista mt-häiriöistä monen monta vuotta ja tehnyt kaikkeni, että olen jaksanut käydä työssä ja opiskella. Takana lääkityksiä ja terapiaa. Toistaiseksi olen onnistunut sinnikkyyteni ja ahkeruuteni vuoksi. Hartaana toiveenani on, että olisin fyysisesti terve, jolloin masennukseni helpottaisi, kun saisin elää edes vähän normaalimmin. Tällä hetkellä elämäni on rajoittunutta kroonisten sairauksien vuoksi.
Eläke voisi tulla kyseeseen, koska en vain oikeasti enää jaksa ja mietin lähinnä itsemurhaa. Näin ollen työkykyni ei ole lähes minkäänlainen vaikka kuinka yrittäisin ajatella posotiivisesti. Yritetty on, monta vuotta. Tilanne pahenee kuukausi kuukaudelta. Haluaisin kovasti elää, mutta pelkään etten vain oikeasti enää jaksa, en edes läheisteni vuoksi.
Kaikki tukeni sinulle, noi ihmiset mitkä väittävät tuossa, että töihin vaan ja muuta paskaa. Eivät oikeesti tiedä mistään mitään. Tottakai varmasti menisit töihin jos pystyisit. Ei kukaan halua elää SAIRAANA. Ihan erikseen on sitten ne ihmiset jotka vaan vieroksuvat työtä sellaisiakin todella on, tiedän omasta lähipiiristänikin. Eikä muuten kyseessä ollut mikään nuori ihminen.
Itsekkin taistelen jaksamiseni äärirajoilla välillä ajattelen, että kannattaisi vaan luovuttaa. Olisi itselle niin helppoa tehdä itsemurha siinä se sitten olisi. Yritini pari vuotta sitten, kuten näet niin en onnistunut. Jälkeenpäin on tuntunut pahalta nähdä minulle rakkaiden ihmisten tuska. Niin ja haluaisin elää minulla on ihana aviomies jonka kanssa haluaisin vielä viettää monta vuotta, mutta en tiedä jaksanko taistella tätä kaikkea paskaa vastaan. Kaikki sanovat, että kyllä se helpottaa joskus. Niin varmasti helpottaa, mutta onko minulla voimia niin kauan. En todellakaan tiedä sitä. Tiedän miltä sinusta tuntuu, et ole yksin.
Itse ajattelen, että jos saisin nyt eläkkeelle niin voisin aloittaa uuden jakson. Nyt roikun koko ajan kiinni työpaikassani. Vien aina vuoden kahden välein uuden sairaslomatodistuksen. Yksi tekijä sairastumisessani oli loppuunpalaminen, haluaisin päästä irti asiasta josta vieläkin näen painajaisia. Eikä se koska vain ko. työtä vaan se on laajempi kokonaisuus. Tietenkin olisin onnellinen jos parantuisinkin ja voisinkin mennä töihin, kukapa ei olisi. Sehän on varmaan itsestäänselvyys.
Voimia sinulle alkuperäinen, koita jaksaa!
aikaisemmin nim. "saapi" ja hoputin ap. töihin mutta ymmärrän jos hän on fyysisesti sairas ja on kipuja, ja se aiheuttaa toki masennusta, mutta kuntoutusta vaadi niin henkistä kuin fyysistä. Voin kertoa, että tein tosi raskasta työtä, meni selkä meni käsi, eläke anomukset hylättiin ja laitettiin 56v uudelleenkoulutukseen, josta ei kovien kipujen vuoksi tullut mitään, olen aina kärsinyt paniikista ja masennuin totaalisesti, ajattelin vetää kaikki abalkamit niin loppuu tämä rääkki.
Mutta sisulla menin eteenpäin ja kipulääkkeen avulla käyn siivoamassa perheissä ja jaan mainoksia, omaan työhön en kykene.
olen nyt 60v ja lääkärit olisi päästänyt eläkkeelle aikoja sitten, mutta KELA ja vak.yhtiö hylkäsi kaikki.
Nuo masennuksella leikkijät ottaa vaan päähän, niitä oli meidänkin työssä , ja kehtasivat nauraa, että saimpas 2kk sairaslomaa, masennuslääkkeet hakivat, että KELA olisi nähnyt ne on haettu, eivät syöneet kun ei tarvinneet, eräskin lähti kanarian matkalle.
Eräältä kuoli kissa, tullut työhön kun masentui, minulta kuoli sisko, menin työhön mutta esimies lähetti kotiin kun en osannut kun itkeä.
Kyllä teidän olisi pitänyt sopia, että sinä olisit surrut sen työkaverin kissan kuolemankin, kun kerran osaat paremmin surra. Hän olisi voinut keskittyä töihinsä.
keskustelusta vaikka en osallistunutkaan, tulipahan huomattua taas se että masennus on lähinnä viitsimisen puutetta. Jos joku yrittää masennuksen takia jäädä työelämän ulkopuolelle kyse ei ole siitä etteikö kykene, kyse on siitä ettei viiti.
On ihan pakko ottaa kantaa tähän keskusteluun. Tuo alkupään eläkeläinen on varmasti provo tai sitten muuten vain ihan vääristä syistä eläkkeellä. Minulle ei tulisi mieleenkään kirjoitella täällä tuollaista soopaa.
Itse sairastan toistuvaa masennusta kera paniikki- ja ahdistushäiriön. Itsemurhaa olen yrittänyt 5 kertaa. Pari kertaa on hengenlähtö ollut lähellä ja pisimmillään olen ollut 6kk suljetulla osastolla. Minulla menee 3 eri masennuslääkettä, lisäksi tarvittavina nukkumiseen 2 ja ahdistukseen yhtä.
Voin kyllä kertoa, että ei tämä kuntoutustuella olo ole mitään herkkua. Olen ollut saikulla ja kuntoutustuella jo yli 3v. Jatkuvasti mietin, että miksi minä 25-vuotias nuori, en voi olla terve, niin kuin muut. Käydä töissä tai opiskella. Hain kevään yhteishaussa amk:hon suuhygienistiksi, mutten päässyt koska en läpäissyt psykologin testiä. Kertoohan sekin jo jotain. Yritin kovasti ja ala kiinnostaa kovasti. Paneuduin aiheeseen etukäteen jne., mutta sekään ei riittänyt. Minulla ei yksinkertaisesti ole tällä hetkellä voimia keskittyä, toimia nopeasti ja muistaa. Koulussa olen aina menestynyt.
Minä suoraan sanoen kadehdin ikätovereitani, koska he opiskelevat ja pystyvät olemaan töissä. Ai että olisi ihana, kun taas voisi mennä töihin ja saada palkkaa, jolla ostaa jotain kivaa itselleni ja perheelle. Olisi ihana käydä joskus ulkomailla jne. Töissä olen ollut vaikka missä. Yleensä lyhyitä pätkiä, pisimmillään yli vuoden ja aina on saikulle palattu.
Herkkua tämä kuntoutustuella oleminen ei ole, kun ei ole voimavaroja tehdä oikein mitään. Olen lainannut kolme hyvää kirjaa kirjastosta, mutta en ole ensimmäistäkään päässyt aukeamaa pidemmälle. Minua kiinnostaa maailman meno, historia, tiede jne., mutta kun ei ole keskittymiskykyä, on aikas vaikea lukea mitään lukematta samaa asiaa moneen otteeseen. Sitä sitten jättää lukematta ja kirjat pölyyntyvät yöpöydällä. Telkkariakaan en jaksa katsoa. Miehen kanssa jotain elokuvia joskus, mutta keskittyminen herpaantuu ja monesti ne jää kesken. Olen aina ollut taiteellinen ihminen, mutta en ole sairasteluni aikana saanut kuin muutaman työn tehtyä. Tuntuu niin suurelta urakalta aloittaa, kun tietää, että ei kuitenkaan jaksa tehdä työtä loppuun. Pidän kodista huolen, mutta välillä on aikoja, jolloin kaikki tahtoo olla rempallaan. Iltaisin en saa unta ilman lääkkeitä. Yöllä heräilen monta kertaa. Aamulla sitten nukuttaa. Päivällä nukuttaa. Vaikka nukkuisin yössä yli 10h, nukun päivällä sen 2-3h lisää. Ihan normaalilta kuulostaa, juu.
Lääkkeitä on kokeiltu jos jonkin moisia. Itsestäni tuntuu, että nuo lääkkeetkin saavat aikaan mahdotonta väsymystä ja apatiaa. Pakko vaan syödä niitä, että jotenkin jaksaa, vaikka usein mietinkin, että olisiko parempi ilman. En tiedä, kun olen käyttänyt niitä jo 5 vuotta. Terapiassa olen käynyt 5 vuotta.
Ja sen sanon vanhemmille, että pitäkää lapsistanne huoli. Antakaa heille turvallinen ja rakastava koti, niin ehkä vältytään monelta minunlaisestani tapaukselta...
Kuntoutustukeni jatkuu toukokuun loppuun 2011. Tässä olisi tarkoitus käydä työkokeilussa ennen sen päättymistä. Saas nähdä, mitenkä työnantajat ottavat vastaan tällaisen henkisesti rampan.
Hienoa, jos keskustelu vahvisti ennakkoluulojasi ja voit nyt taas jatkaa masennusta sairastavien syyllistämistä ja tuomitsemista entisestään. Sinunlaisiasi ihmisiä tämä yhteiskunta tarvitseekin. Saadaan masentuneet nopeammin hautaan valittamasta viitsimättömyyttään.
Mistä tällaisia paviaaneja sikiää, jotka tietävät toisten ihmisten masennuksen syyt heitä itseään ja lääkäreitä paremmin? Toivottavasti he itse sairastuvat joskus vakavaan masennukseen, eivät pääse sängystä ylös, menettävät kykynsä tehdä töitään ja harrastuksiaan eivätkä saa enää sosiaalisissa kohtaamisissa ahdistukselta yhtään sanaa suustaan (eivät edes niitä syytöksen sanoja masentuneita kohtaan). Sittenpä nähdään, miten viitsivät tehdä töitä ja tietävät, mitä masennus "todella" on.
Jaa, ehkä tuo nimim. "Kiitos loistavasta" kommentti oli sittenkin sarkasmia...
Sama se, nyt täytyy lähteä etsimään töitä. Jos vaikka pääsisi johonkin linjalle, missä edelleenjalostetaan jossain päin maailmaa lapsityövoimalla teetettyjä raakatuotteita meidän yhteiskuntamme käyttöön. Siitähän voisi saada rahaa, sitten voisin tuntea itseni kunnon ihmiseksi ja shoppailla ja matkustaa vaikka Thaimaahan lomalle. Minua niin kovasti harmittaa, kun tässä meidän kulttuurissa ei ole yhteisöllisyyttä, sitä muistan aina valitella. Ihmiset ovat vain omissa oloissaan ja näyttelevät masentunutta sen sijaan, että menisivät mihin tahansa töihin tienaamaan itselleen rahaa, se olisi samalla mitä parhainta yhteisöllisyyttä. Raha ja rahan käyttäminen yksilölliseen kulutukseen tuovat ihmiset yhteen ja tekevät ihmiset kunnon ihmisiksi, jotka tietävät mitä elämä on. Toisin ajattelevat ja elävät ne ei tiedä elämästä sitten mitään, mutta onneksi minä ja me tiedetään.
mahdollista, että silloin kun ei ollut masennuslääkkeitä keksitty, ihmiset kävivät työssä ja eivät olleet masentuneita, nyt kun kaiken maailman aivoja sekottavia mömmöjä keksitään ja joka pikkuvaivaan kirjoitetaan niin masennus senkun lisääntyy. Veikkaampa, että syy on noista lääkkeistä johtuvaa, pistää aivokemiat sekaisin.
Ennen kun niitä masennuslääkkeitä ei ollut niin ihmiset vetivät itsensä hirteen tai hukutautuivat. Kyllähän niitä juttuja kuulu, kun isäntä lähti haulikon kanssa metsään eikä palannut. Niin häpeällinen asia masennus olis, mielummin nirri pois kun apua hakemaan. Eikä sitä apua tainnut silloin edes olla saatavilla.
Niinhän se taitaa nykyäänkin olla, että masennusta pitää hävetä. Tai jos sen menee myöntämään jollekkin niin ruvetaan syyttämään laiskaksi ja työtä vieroksuvaksi yksilöksi. Valitettavan nykyäänkin moni ihminen päätyy tekemään itsemurhan vuonna 2007 Suomessa tehtiin 995 itsemurhaa. Se tekee päivässä 2,7 itsermurhaa eli voidaan ajatella, että joka päivä noin kolme ihmistä kuolee oman käden kautta. Voisikohan mitään syytä olla siinä, että masennusta ja muita mielenterveysongelmia ei vieläkään hyväksytä oikeiksi sairauksiksi? Jokainen voi tässä kohtaa katsoa peiliin ja miettiä hetken mitiä on tullut sanotuksi.
Monet sanovat täällä, että miksi syödään masennuslääkkeitä ja siltikin ollaan töissä poissa. Masennuksesta parantuminen ei ole yhtä kuin työkuntoon tuleminen. Masennuksesta parantuminen tarkoittaa useassa tapauksessa sitä, että ihminen kykynee itse suoriutumaan jokapäiväisistä asioistaan.
On surullista, että yhteiskunnassamme on niin näköalattomia ihmisiä kuin tässäkin keskusteluketjussa on. Jokaisella on tietenkin oikeus omaan mielipiteeseensä sitä ei voi kukaan kieltää, mutta olisi mukavaa jos mielipiteen takana olisi jotain muutakin kuin uskomuksia. Aina on ihmisä jotka käyttävät systeemiä väärin ja hakevat sairaslomaa "masennuksen" vuoksi, mutta ei se tarkoita sitä , että kaikki niin tekevät. Tälläisillä ihmissä on varmasti moraali muutenkin heikoissa kantimissa, joten heidän tekemiset ovat minun silmissäni yhden tekeviä. Toivoisin myös, että ihmiset jotka syyttävät masennukseen sairastuneita ihmisiä luusereikis yms. kävisit tutustumassa asiallisiin verkkosivuihin missä kerrotaan masennuksesta ja sen synnystä.
On myös myönnettävä, että lääkärit myöntävät eläkkeet ja työkyvyttömyyseläkkeitä ei edes määräaikaisia ei nuorille kovin heppoisin perustein myönnetä. Lääkärin joka on lausonnon eläkelaitoksella tai kelalle kirjoittanut on pystyttävä olemaan oikeudessa vastuussa sanoistaan, joten hän ei sinne lavertele sitä mitä potilas toivoo.
Henkilökohtaisesti minua ei mitenkään kosketa ne tarinat kuinka jotkut ovat tehneet sairaina ja rainaisina niin ja niin monta vuotta töitä. Ei kärsimys ole tänä päivänäkään tuonut kenellekkään kirkkaampaa kruunua. Enkä tässä nyt tarkoita, että elämän pitäisi olla pelkkää onnea ja autuutta, koska joku kuitenkin tämän haluaa niin tulkita. Normaaliin elämään kuuluu vastoinkäymisä siinä missä onnistumisakin.
Normaaliin elämään ei kuitenkaan kuulu jatkuvat itsemurha ajatukset tai yritykset, voimakas syyllisyyden tunne esimerkiksi siitä, että on huono ihminen kun ei kykene töihin, kyvyttömyys kokoa mielihyvää, tyhjyyden tunne, täydellinen voimattomuus jne...
Oletteko koskaan miettinyt miltä tuntuu, kun miettii joka päivä onko syytä elää? Joutuu miettimään myös sitä, miltä tuntuu puolisostani, äidistä ja isästäni sekä ystävistäni jos lopetan elämäni. Oletteko suunnitelleet omat hautajaisenne, minä olen. Vaikkei sillä väliä, en minä niistä enää mitään sitten tiedä. Kenelle kirjoitatte jäähäivyskirjeet mitä kirjoitatte kummilapsillenne, miksi ette jaksaneet olla heidän tukenaan? Jos joku tulee ja kehtaa väittää minulle, että tämä on normaalin ihmisen ajattelutapa, niin en voi muuta kuin rukoilla hänen puolestaan. Ei ole sanoja enää vasta sellaiseen. En minä voi päättää, että en enää ajattele näitä asioita. Sen voin ja olen päättänyt, että taistelen aktiivisesti sairauttani vastaan. En aio vielä antaa ajatuksille periksi.
On vain kurjaa lukea, että olen työtä vieroksuva luuseri.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_teos=ama
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_teos=ama
Yllä hiukan luettavaa
Joo en viitsi elää ja tapan itseni sen takia...
Mä toivon, että tää on vaan vitun hyvää ironiaa
Hyvä ironia ei selittämällä parane.
sen vittumainen keveys. Tai paino, koska on niin paljon epäoikeudenmukaisuutta. Jos rikkaat vaan pärjää niin jääköön mussuttamaan murusiaan...... mikään ei ole parempi palkinto kuin itse kuolema lopulta, tämän painajaismaisen maailman jälkeen. Lepo, lämpö ja ikuinen tiedottomuus. Ihanaaaaaa ja mikä parasta, kaikki sen saa. Mutta elämäkin on hyvää jos on hyviä ihmisiä ympärillä. Jos ei, niin loppu on lähellä. Ikävä todeta että suurin osa ihmisistä on ikään kuin aivottomia ja tunteettomia robotteja. Muutama hyvä tyyppi löytyy mutta siis massa......
vuosikymminiä sairastaneet...
Olisi kyllä mielenkiintoista tietää mitä hoitoa ja kuntoutusta olet saanur?
Totta kai työkyvyttömyyseläkkeelle pääsy on ratkaisu, jos mikään ei auta,. mutta useita vuosia saat sitä odottaa...Eikä ole kyllä mitään herkkua elää loppuelämäänsä kansaneläkkeellä...Mutta eläkkeeltäkin voi palata töihin, jos se vaan on mahdollista.
Kehottaisin hakemaan kunnon apua ja hakeutumaan esim. kuntoutustutkimukseen tai ammatilliseen kuntoutukseen yms. terapiassa taisit jo käydä? Onko siitä mitään apua?
Onko elämäsi muuten kunnossa? Ihmisuhteet jne?
Huh mikä ketju! Kuka onkaan sairas? Hän joka reagoi voimakkaasti, masennukseen asti. Vai hän joka kuvittelee työn parantavan?
Masennukseen kuuluukin se että tunteet ovat voimakkaat ja sanat saattavat joskus hivellä rajoja. Mikähän tekosyy on työnpalvojalla noin voimakkaisiin sanoihin?
Kuka on terve ja kuka on sairas? Joka tuntee sairautensa vai hän joka on sairauden tunnoton?
95% ihmisten mielenterveysongelmista johtuu viallisesta ajattelusta. Ihminen on tunnekohun vallassa eikä kykene ajattelmaan sitä mikä olisi itselle sitä parasta. Työ tuo mielekkyyttä, ryhtiä, sisältöä ja tekemistä elämään. Jos ihminen on pohjalla, hän kuuluu sairaalahoitoon. Sitten kun potilas on alkuherkkyydestä toipunut, voidaan suositella avohoitoa. Lääkkeet poistavat väliaikaisen tuskan ja terapia tuo raikkaita ajatuksia potilaan mieleen. Kuitenkin, loppujen lopuksi on ihmisestä itsestään kiinni miten hän tuntee. Yleisin syy sairastumiseen johtuu elämäntilanneongelmista. Lääkkeet ovat hyvä ensiapu, mutta siihen päälle pitää potilaan itse ajatella positiivisesti ja tehtävä aktiivisia valintoja oman elämänsä suhteen. Usein ongelmat ovat vain harhaisia kuvitelmia, jotka on tehty kaamoksen alla. Ajateltu eli tekemällä tehtyjä "ylitsepääsemättömiä" ongelmia, jotka eivät kestä päivänvaloa. Olemalla tyhjäntoimittaja ihminen on vielä masentuneempi, kuin jos hänellä olisi joku suunnitelma elämänsä varalle.
"95% ihmisten mielenterveysongelmista johtuu viallisesta ajattelusta"
Aamen.
Ajattele siis itsesi terveeksi!
Vedä itsesi suosta ylös!
Todellista paroni Munchausen hommaa....