PS-tunnus KK 251/1998 vp
Valtiopäivät 1998
Kirjallinen kysymys 251
Hannu Takkula /kesk: Maatalouden investointitukijärjestelmän kehittämisestä
Eduskunnan Puhemiehelle
EU-jäsenyyteen sopeutetun Suomen maatalouden osalta on havaittavissa nouseva investointivauhti. Investoinnit sinällään ovat jokaiselle elinkeinolle myönteinen asia. Maatalouden osalta investointihalukkuuteen vaikuttaa kuitenkin oleellisesti erikoislaatuiseksi luotu investointitukiehtojärjestelmä. Paitsi että sen mukaan saa eri kohteisiin erisuuruista tukea, tuki vaihtelee myös alueittain.
Pohjoisten luonnonolosuhteiden edellyttämä tuotantotuki on tasoltaan riittämätön ja aleneva. Etelä-Suomen osalta kotieläintalouden tuotantotuen puutteita paikataan etupainotteisesti vuosille 1997_1999 annettavalla investointituella. Etelä-Suomen kilpailukykyongelman katsotaan ratkeavan järjestelmän mukaan myönnettävien investointitukien muodossa. Samalla kasvava investointitahti edesauttaa juuri sellaista maatalouden rakennepolitiikkaa, mikä on nykyisen hallituksen tavoite. Tilakokoja kasvatetaan ja suurien tuotantoyksiköiden kautta haetaan tehokkuutta. Pelkona Etelä-Suomenkin osalta kuitenkin on, että investointitukea saavat kohteetkin ovat vain investointeihin liittyvän laina-ajan oikeutettuja harjoittamaan kannattavaa tuotantoa.
Pohjois-Suomen viljelijöiden silmissä meneillä olevaan maatalouden investointibuumiin ja sen vauhdittamaan rakennemuutokseen liittyy yksi suuri uhkakuva: maataloustuotannon valuminen eteläiseen Suomeen. Se, että vakavien vaikeuksien tuki jaetaan eteläisessä Suomessa investointitukien muodossa, erilaistaa maatalouden investointimahdollisuudet alueellisesti. Ja se seikka, että eteläiseen Suomeen investoidaan paljon muuta maata enemmän, ei voi olla näkymättä tulevaisuudessa monella eri tasolla.
Edellä olevan perusteella ja valtiopäiväjärjestyksen 37 §:n 1 momenttiin viitaten esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimenpiteisiin Hallitus aikoo ryhtyä investointitukijärjestelmään liittyvän, alueellista kehitystä eriarvoistavan vaikutuksen muuttamiseksi, ja
aikooko Hallitus tarkistaa tässä mielessä Suomen maatalouden investointituki- ja rakennepolitiikkansa suuntaa?
Helsingissä 17 päivänä maaliskuuta 1998
Hannu Takkula /kesk

Vastaukset 2
Vanhimmat
Juu, etelän investointituet leikattiin pois. Siinä kepulaista kylmää kyytiä AB-alueen maataloudelle kepun ja MTK:n toimesta. '
Jatkoa seurasi ja seuraa ensi vuoden kevääseen, jolloin kepu lähtee oppositioon ja painuu unohduksen suohon.
Pohjoisesta ovat kaikki; Marttila Lapista, Puttonen Savosta, Tiirola Keski-Suomesta...kaikki Kepulandiasta... etelän tuottajat ovat jättäneet MTK:n
http://www.reppu.fi/maatalous/:
Halutaanko vihreää kasvua maalta? -MTK:n joukkokokous Helsingissä 25.10.
25.10.2010
Haluavatko Suomen päätöksentekijät luoda hyvinvointia koko maalle, koko maan mahdollisuudet hyödyntäen? Sitä kysyi Helsingissä tuhatkunta viljelijää, metsänomistajaa ja maaseutuyrittäjää maan joka kolkalta.
MTK:n joukkokokouksen teema oli vihreä kasvu: maaseudun luonnonvarojen ja toimeliaisuuden hyödyntäminen niin, että siitä hyötyvät maaseutu ja koko Suomi. Esillä olivat niin maataloustuotannon kannattavuus kuin metsänomistajan asema yrittäjänä ja puukaupassa.
Paikalla olivat suurimpien puolueiden puheenjohtajat: keskustasta pääministeri Mari Kiviniemi, kokoomuksesta valtiovarainministeri Jyrki Katainen ja SDP:stä Jutta Urpilainen. Hallituspuolueita edustivat myös vihreiden puheenjohtaja, työministeri Anni Sinnemäki, RKP:n varapuheenjohtaja Christel Raunio ja maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila. He
kuulivat maaseudun ääntä ja kertoivat puolueensa vastauksia maaseudulle.
Tilaisuuden päätteeksi tuottajaväki jakoi kaupunkilaisille takkapuita.
MTK vaatii päättäjiltä toimia
Maatalouden ammattimainen harjoittaminen käy yhä ahtaammaksi, yritystoiminnan edellytykset heikkenevät koko ajan, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila sanoi.
Maataloustulo on alentunut dramaattisesti koko EU-jäsenyyden ajan. Yksityismetsätalous uhkaa muuttua liiketoiminnasta harrasteluksi, kun taloudellinen pohja romahtaa.
Marttila pitää pöyristyttävänä, että maaseudulle suunnitellaan samaan aikaan uusia veroja: "Kiinteistöveron ulottaminen maa- ja metsätalousmaahan, metsätilamaksu ja pääomaveron nosto ovat asioita, joita emme hyväksy."
Hän huomauttaa, että pääomavero ei ole vain rikkaiden vero, vaan pienituloisten maaseudun yrittäjien ensisijainen verotusmuoto.
MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola pitää kiinteistöveroa vakavana uhkana metsätalouden kehitykselle.
MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Aarno Puttonen toivoo, että puolueet ottavat Vihreää kasvua maalta -ohjelman vakavasti