Unionin rauhanturvajoukot

Milloin EU:ssa (ja maailmalla yleensä) tajutaan, että on täydellistä resurssien, ihmishenkien, rahan ja materiaalin hukkaamista yritää tuollaisia Afganistanin kaltaisia maita muuttamaan länsimaiseksi demokratiaksi????????? Se ei onnistu milloinkaan näillä menetelmillä, eikä tällä hetkellä millään. Mahdollista kulttuurin ja asenteiden muutokseen on vain vuosikymmenien, etten sanoisi vuosisatojen kuluessa heidän itsensä haluamana "sisältäpäin"-systeemillä. Mitä järkeä on hukata alussa mainitsemiani asioita taivaan tuuliin, kun se on aivan varmaa, että ilman suuria uhrauksia se onnistu? Sille kukaan paskaa puhuva ihmisoikeusselittäjä ei voi mitään, että ilman raakuutta ja heidän oman kansansa kärsimyksiä asia ei etene kuitenkaan. Antakaa ihmeessä tuollaisten kansojen olla omissa oloissaan ja mieluummin pitäkää huoli, etteivät tule pommeineen ja "kulttuurisine" barbaari-terrorismikäsitteineen järjestäytyneisiin maihin sotkemaan koko yhteiskuntaa! Minulla ei ole tarvetta avittaa heitä millään lailla kansana. Jos tapaan oikean luonteisen ihmisen mistä kansasta tahansa, se on eri asia ja voin henkilökohtaisena avustuksena edistää hänen sivistystään. En anna koskaan esim. rahaa kansainvälisiin keräyksiin, koska se menee suurimmalta osin väärään sijoitukseen hyödyttömänä.

0

286

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        61
        1716
      2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

        Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
        Ikävä
        366
        1179
      3. Kirjoita jotain

        Kivaa, hellää ja piristävää
        Ikävä
        138
        963
      4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

        Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
        Suomussalmi
        15
        821
      5. Voisit nainen joskus vastata minulle

        Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
        Ikävä
        63
        632
      6. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        41
        608
      7. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        79
        598
      8. Päälle hautaus?

        Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
        Lieksa
        92
        575
      9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

        Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
        Ikävä
        45
        508
      10. Mies Naiselle pyydän...

        älä satuta minua.
        Ikävä
        47
        495
      Aihe