Tänne pienelle kylälle tuli drive-in palvelu hampurilaispaikkaan. No pitihän sieltä tietysti päästä jotain tilaamaan. Minä vasta kortin saaneena ajoin hyvin lähelle tilausikkunaa. No siihen täti ilmestyi ja minä painoin ikkunan avausnappia. Voi perse! Siinä vanhassa Sierran ropposessa oli toisinaan sähkövikaa ja eikös nappi päättänyt just silloin olla toimimatta. Alan hätäilemään ja koitan aukasta ovea, pari kertaa paukautan sen siihen seinään.. Nyt jo myyjääkin alkaa naurattaa.
Onneksi kaveri on siinä vieressä ja vinkaa että annan maksun siitä oven raosta. No just saan käteni sieltä käänneltyä ja homma on kuitattu. Ruokaa odotellessa yritin ränkätä nappia ja sekoilin auton siirtonikin kanssa. eihän se onnistunut kun takana oli jo jonoa. Ruoka valmistui hämmästyttävän nopeasti, nauroimme vedet silmissä vasta tilaukselle. Ei oltu vielä ajateltu miten saadaan se ruoka kun täti siihen jo ilmestyi ruskean pussukan kanssa. Olin unohtanut ettei ovi tosiaan aukea ja paukautin sen vielä kerran siihen seinään. Tilanne oli täysin hervoton mutta kyllä me ruoka saatiin mukaan kun repsikan penkillä istuva kaverini sen nouti kurotellen auton ja seinän välistä =)
Naiset liikenteessä.
8
1531
Vastaukset 8
- ,,,,,,,,,,,,,,,,
Ootko itse nainen? Oletko naispuolinen sovinisti? Miksi sun pitää korostaa sitä, että mokasitte, koska satutte olemaan naisia? Miksi vihaat omaa sukupuoltasi?
sun ajatusmaailmaan ei näköjään mahdu että nainen voi kirjoittaa pilke silmäkulmassa naisten töppäilyistä olematta naispuolinen sovinisti tai omaa sukupuoltaan vihaava henkilö. Ota hieman rennommin ! Vai onko syynä se että olet itse niin täydellinen ettet ikinä töppäile joten sulla ei oo mitään omaa & hauskaa juttua kerrottavana.
- ............
saralina kirjoitti:
sun ajatusmaailmaan ei näköjään mahdu että nainen voi kirjoittaa pilke silmäkulmassa naisten töppäilyistä olematta naispuolinen sovinisti tai omaa sukupuoltaan vihaava henkilö. Ota hieman rennommin ! Vai onko syynä se että olet itse niin täydellinen ettet ikinä töppäile joten sulla ei oo mitään omaa & hauskaa juttua kerrottavana.
Ei, vaan viittasin otsikkoon "naiset liikenteessä". Monesti varsinkin miesten kuulee puhuvan halveksuvaan sävyyn naisista auton ratissa käyttäen ilmaisua: "No, se nyt oli taas nainen liikenteessä", ihan kuin naiset mukamas olisivat aina huonompia kuskeja.
Jos mies olisi kirjoittanut vastaavanlaisen jutun, niin ei hän olisi varmaankaan laittanut otsikkoon "miehet liikenteessä", vaan jotain: "idiootit/törpöt liikenteessä", eli ei olisi millään tavalla korostanut sitä, että on paskempi kuski ihan vaan sukupuolensa takia. - törttö*
............ kirjoitti:
Ei, vaan viittasin otsikkoon "naiset liikenteessä". Monesti varsinkin miesten kuulee puhuvan halveksuvaan sävyyn naisista auton ratissa käyttäen ilmaisua: "No, se nyt oli taas nainen liikenteessä", ihan kuin naiset mukamas olisivat aina huonompia kuskeja.
Jos mies olisi kirjoittanut vastaavanlaisen jutun, niin ei hän olisi varmaankaan laittanut otsikkoon "miehet liikenteessä", vaan jotain: "idiootit/törpöt liikenteessä", eli ei olisi millään tavalla korostanut sitä, että on paskempi kuski ihan vaan sukupuolensa takia.No ihme tiukkapipo oot! Otsikko nyt sattumalta vaan tuli mieleen. En ajatellu asiaa tuolta näkökannalta, mutta hyvinhän se käy noinkin. Itse naureskelen miesten jutuille kun vitsailevat ajotaidoistani, vaikka varmasti tietävät että nykyisin pärjään ja minulla ajo-oikeudetkin useimpiin vehkeisiin mitä tavallisesti.
- sagitus
............ kirjoitti:
Ei, vaan viittasin otsikkoon "naiset liikenteessä". Monesti varsinkin miesten kuulee puhuvan halveksuvaan sävyyn naisista auton ratissa käyttäen ilmaisua: "No, se nyt oli taas nainen liikenteessä", ihan kuin naiset mukamas olisivat aina huonompia kuskeja.
Jos mies olisi kirjoittanut vastaavanlaisen jutun, niin ei hän olisi varmaankaan laittanut otsikkoon "miehet liikenteessä", vaan jotain: "idiootit/törpöt liikenteessä", eli ei olisi millään tavalla korostanut sitä, että on paskempi kuski ihan vaan sukupuolensa takia.Selvästikin itse olet nainen ja olet TODELLA epävarma itsestäsi kun noin pillastut hauskasta jutusta. Ite ainakin oikein vetoan naiseuteeni, kun jotain mökellän, tyyliin: "enhän minä tätä osaa tehä ku oon vaan nainen." Enkä todellakaan ole mikään omaa sukupuoltani vihaava naissovinisti. Suosittelen hieman rennompaa asennoitumista elämään niin elät pidempään. :) Tsemppiä vaan sulleki!
- ------------
sagitus kirjoitti:
Selvästikin itse olet nainen ja olet TODELLA epävarma itsestäsi kun noin pillastut hauskasta jutusta. Ite ainakin oikein vetoan naiseuteeni, kun jotain mökellän, tyyliin: "enhän minä tätä osaa tehä ku oon vaan nainen." Enkä todellakaan ole mikään omaa sukupuoltani vihaava naissovinisti. Suosittelen hieman rennompaa asennoitumista elämään niin elät pidempään. :) Tsemppiä vaan sulleki!
Ei, kun päinvastoin olen sukupuolestani niin ylpeä, että en halua käyttää sitä missään negatiivisessa yhteydessä saati vähätellä sitä. Suosittelisin teitäkin olemaan!
- Hihii...
Tää oli päivän paras! Ehkä mulla on jotenkin kieroitunut mielikuvitus mutta pystyin oikein näkemään silmissäni ton miten sä sitä ovee paukutit siihen seinään :) Mitähän ne takana jonossakin on kelaillut teidän säätämisestä. Nauratti!!
Kiitos.- sahajauhot lopussa
Kesällä lupasin suurellisesti miespuolisen kaverin kuskiksi. Poikkeuksellisesti olin laittanut sandaalit jalkaan, vaikka turvallisuussyistä en yleensä niitä käytä autoillessa.
Auto oli parkissa rinteessä vähän hankalassa paikassa, mistä piti pakittaa alamäkeen. Olisin onnistunut peruuttamaan hienosti, ellei sandaali olisi tarttunut mattoon kiinni. Jalka ei osunut jarrulle ja auto jatkoi matkaansa alaspäin kohti parkkeerattuja autoja. Olin ajanut tieltä vähän sivuun ja alastullessa ylitin jalkakäytävän kivetyksen. Kaverini, joka on pitkä, löi päänsä kattoon. Sain sandaalin irti ja iskin jarrut pohjaan.
Minusta tuntui hetken, että en ikinä enää näytä naamaani näillä kulmilla, mutta kaverini kuittasi tapauksen ihan huumorilla, mutta kyllä nolotti :) Enkä käytä sandaaleja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 98994
- 52994
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21842- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t121776Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔46717- 45656
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke24634Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 41600
- 19596
- 46578
- 34552
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72548Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka137526Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok117518Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44516- 47505
- 25502
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen10498