Rääkyjät

Tuppisuisista suomalaisista on tullut mielipideautomaatteja. Sankoin joukoin on alettu antaa palautetta ja palautteen taso on enimmäkseen ala-arvoista. Onko pohja jo saavutettu vai vieläkö alemmas voidaan mennä? Ketkä tilalle kun nykyiset väsyvät? Kysymys voidaan asettaa myös tämän palstan käyttäjille.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010102712576189_uu.shtml
6247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

keskustelupalstakulttuuri levinnyt suomessa jo kaikkialle liveen, ihmisiltä unohtuneet käytöstavat. Juttelin jokin aika sitten nuorimmaiseni kanssa (hänen kauttaan saa selville miten nuorempi sukupolvi ajattelee asioista) ja yllätykseni olikin melkoinen kun kävi ilmi, että nykyään ei enää oikein osata otta vastuuta sanomisistaan vaan vastuu siirretään kuulijalle ja oletetaan että suodattimen pitää toimia siellä, ei lähettäjän suussa. Ikäänkuin rumat sanat muuttisivat rumiksi vasta vastaanottajan tajunnassa.

Yltiöpäinen sananvapauden huumaannuttama ihminen, ilman että siihen osataan liittää vastuu sanomisistaan on saanut aikaiseksi nykyisen "seiskakulttuurin".

Äänestä
  • Olenkohan ihan väärässä jos väitän, että ihan parin viime vuoden aikana huuma on yltynyt ja meno mennyt rankemmaksi? Useampi ja useampi on löytänyt netin sensuroimattoman maailman ja suoltaa sydämensä kyllyydestä kenelle tahansa mitä tahansa luettavaa ilman kiinnijäämisen pelkoa. Mikään ulkopuolinen taho ei tähän voi puuttua eikä pysty saati ehdi, joten meno saa sikäli jatkua ja ilmiö levitä niin laajalle kun on levitäkseen.

    Tuleekohan tästä kulttuurista lopullinen tila vai loppuuko se sitten, kun tarpeeksi monelle on kerrottu suoraan mitä heistä ajattelee ja haistateltu päälle? Inflaation ovat kärsineet jo aikoja sitten ilmaisut: hanki elämä, siniset pillerit, kasva aikuiseksi ja älä lue jos ei miellytä.

    Tässä ei kansalainen muuta voi kun odottaa mitä tuleman pitää ja hankkia lisää suojaimia kaapissa olevien kuulosuojaimien, aurinkolasien, polvisuojien, kyynärsuojien, kypärän ja kahvinsuodattimien lisäksi.

    Äänestä

  • ?+?=?? kirjoitti:

    Olenkohan ihan väärässä jos väitän, että ihan parin viime vuoden aikana huuma on yltynyt ja meno mennyt rankemmaksi? Useampi ja useampi on löytänyt netin sensuroimattoman maailman ja suoltaa sydämensä kyllyydestä kenelle tahansa mitä tahansa luettavaa ilman kiinnijäämisen pelkoa. Mikään ulkopuolinen taho ei tähän voi puuttua eikä pysty saati ehdi, joten meno saa sikäli jatkua ja ilmiö levitä niin laajalle kun on levitäkseen.

    Tuleekohan tästä kulttuurista lopullinen tila vai loppuuko se sitten, kun tarpeeksi monelle on kerrottu suoraan mitä heistä ajattelee ja haistateltu päälle? Inflaation ovat kärsineet jo aikoja sitten ilmaisut: hanki elämä, siniset pillerit, kasva aikuiseksi ja älä lue jos ei miellytä.

    Tässä ei kansalainen muuta voi kun odottaa mitä tuleman pitää ja hankkia lisää suojaimia kaapissa olevien kuulosuojaimien, aurinkolasien, polvisuojien, kyynärsuojien, kypärän ja kahvinsuodattimien lisäksi.

    tuntuma minullakin on ajasta, parin viimeisen vuoden aikana kehitystaantuma on tapahtunut, lainsäädäntö laahustaa auttamattomasti jälkijunassa, ja on osin voimatonkin ilmiön edessä. Onko sitten mikään ihme että ihminen voi pahoin. Etenkin nuori ihminen, joka on elänyt koko elmänsä nettiajassa, hänellä ei ole mitään perempaa mihin verrata. Kyynisyys ja tunteettomuus on lisääntymässä hälyyttävästi. Kait tässä jotain murroskautta eletään ennenkuin voimakkaampi sensuuri väkisinkin astuu kuvioihin jollain tasolla. Ihminen ei ole vielä tarpeeksi älykäs itsesensuuriin, sen tämä viimeisten muutaman vuoden kehitys on näyttänyt.

    Äänestä

  • old_profile_35442 kirjoitti:

    Jos ajatellaan nettikirjoittelua eräänlaisena kulttuurina ja verrataan sitä yleiseen kulttuurien katoamisiin voidaan kenties ajatella samoin kuten historia on todennut, että ensin on tullut levottomuuksien kausi joka on päättyy siihen, että joku vahvempi auktoriteetti valloittaa koko kulttuuripiirin. Sen jälkeen seuraa hetkellinen rauhan kausi, joka kuitenkin on tulee liian myöhään eikä siten pysty estämään kulttuurin rappiota ja lopullista tuhoa. Entinen kulttuuri hajoaa ja sen raunioille syntyy uusi kulttuuri.

    Ja siirretään tämä nykyhetkeen. Oli hiljaiselo ja hyvät tavat. Sitten tuli levottomuuksien aikakausi joka päättyy … jne.

    Ken elää hän näkee ja ken jaksaa seurata keskutelupalstakirjoittelua näkee vielä enemmän.

    Äänestä

Puhutaan paljon että Suomessa on maailman paras koulutus. Ei ole. Täällä ihminen ei opi tietämään mitään maailman asioiden tai omien asioidensakaan hoidosta. Kun ei pysty elämään niin että omilla tuloillaan ja säästämisillään voisi ottaa vastuun elämästään on helppo alkaa huutaa niille joiden tehtävänä olisi pitää huolta koko maan asioista.

No nytkin ovat populistit kovimmassa nousussa gallupeissa. Taitaa olla minulle syy harkita muuttoa ulkomaille jos sattuisivat voittamaan.

Äänestä
  • Tekee itsenikin mieli lyödä hanskat tiskiin ja sanoa että hoitakaa hommat niin kuin itse haluatte. Katsotaan 30-50 vuoden päästä miten olette tehneet Suomesta ja maailmasta paremman paikan. Turha tulla minun haudalleni itkemään, että olisimmepa tehneet kuten sanoit.

    Moisen käytöksen katson ällittelyksi johon ei pidä sortua. Pitää omalta pieneltä osaltaan koittaa vaikuttaa edes johonkin. Erään maata kiertäneen väkivallatomuudesta saarnanneen ystäväni sanoja lainatakseni: jos yksikin lyönti jää lyömättä on hän onnistunut tehtävässään. Kuulostaa naivilta. Yhtä naivilta haluan itsekin kuulostaa. Jos edes yhden lukijan sain lukemaan ja ajattelemaan toimiaan olen aikaan saanut muutoksen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

?+?=?? kirjoitti:

Tuppisuisista suomalaisista on tullut mielipideautomaatteja. Sankoin joukoin on alettu antaa palautetta ja palautteen taso on enimmäkseen ala-arvoista. Onko pohja jo saavutettu vai vieläkö alemmas voidaan mennä? Ketkä tilalle kun nykyiset väsyvät? Kysymys voidaan asettaa myös tämän palstan käyttäjille.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010102712576189_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu