Kasteessa on toimittu kirkossa jo pitkää sen luopumuksen mukaan

viimeisimpinä vuosina on tapahtunut naispappeudessa ja nyt pyrkii homoseksuaalisuuden hyväksymisenä tulemaan. Kasteopetus on Raamatussa selvä ja siinä vain ne kastetaan, jotka ovat tehneet parannuksen ja tunnustavat oman uskonsa Jeesukseen ja tahtovat lähteä seuramaan Jeesusta. Aikoinaan kaikki eivät julkisesti tahtoneet tunnustaa Jeesusta, koska erotettiin yhteiskunnasta, jos se teki, siis Raamatun juutalaisuudessa, joka kielsi Jeesuksen Herrauden ja Jumalan ainosyntyisyyden Pojan aseman niinkuin on kirjoitettu Vanhan Mooseksen Liiton kirjoituksissa.

Tämä sama on nyt kristillisessä kirkossa kääntynyt toisin päin, jossa kaikki ´pakotettiin´ kasteelle jo vauvoina tai vanhempana, sillä ilman kirkon jäsenyyttä ei yhteiskunnassa voinut toimia täysivaltaisena ja arvostettuna jäsenenä. Molemmat ovat saman pahuuden henkivallan aikaansaamia eksytyksen vaikutuksia, sillä ensimmäiset sotivat Jumalan tahtoa vastaan kieltämällä Jeesuksen aseman ja jälkimmäiset eivät erottaneet pyhää yleisestä kasteessa eivätkä seurakunnassa, vaan Paha asetti omat edusmiehensä valtaan ja vainosi niitä, jotka kerettiläisinä tuomittiin harhaoppisiksi ja eroon kirkosta ja yhteiskunnasta.

Todellinen Jumalan ja Jeesuksen opetuslapseus vaikuttaa molemmissa maailmasta eli väärästä suhteesta Jeesukseen ja Jumalan valtakunnan suhteen uloskutsutuksi ottamaan vastaan tahtonsa mukainen elävä usko ja suun tunnustus antamaan siitä sydämen armahtamisesta ja vastaanottamaan kaste vedessä Herransa Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen ja siihen uuteen mielenlaatuun, minkä saa parannuksessa ja uudessa mielenlaadussa ja Jumalan antamassa vanhurskaudessa, niinkuin voimme Jeesuksen opetuslapsina vastaanottaa pyhien kirjoitusta kautta Pyhän Hengen opetuksessa.

Näissä maailmallisissa harhoissa ensimmäisessä kielletään Jumalan Uuden Liiton kirjoitukset ja jälkimmäisessä niitä esillä voidaan pitääkin tämän maailman mielenlaadussa, sillä jos Herran Jeesuksen Henki vaikuttaisi kirkon palvelijoissa, niin he Jumalan palvelijoina myös pitäisivät esillä niitä Jeesuksen opetuksia käytännön tasolla kaikille kirkon seurakuntalaisille. Nythän näin ei ole vaikka nimellisesti rippikoulu onkin ja hautajaisissa sitten ristiä haudalle asetetaan, vaikka todellisuudessa risti tulee ottaa joka päivä ja samoin kieltää itsensä turmeltunut mielenlaatu maailmallisiin ja tämän maailman luopumukseen ja laittomuuteen. Näin ei valitettavasti todellisuudessa ole, vaan jos joku seurakuntalainen tahtoo tulla tuntemaan Jumalaa, niin hänen tulee itse alkaa Raamattua lukemaan ja rukoillen ottaa vastaan sitä, minkä antaa Isä Jumala synnyttämällä elävän veden ja Pyhän Hengen kautta Jeesuksen nimessä ja Hengessä, amen.

Tästä myös voidaan erottaa ne Jumalasta syntyneet lapsensa, jotka lupauksien mukaan saavat vaeltaa, eikä ole mitään tekemistä nimikristillisyyden ulkokultaisisen ja sielullisen jumalanpalveluksen kanssa, vaikka Raamattu onkin sama, mutta henki on eri, sillä uudestisyntymättömät liberaaliteologit eivät usko Jumalaa eivätkä sanaansa, sillä eivät ole syntyneet Jumalasta vaikka opettavatkin Jumalan pyhistä kirjoituksista ja Jeesuksesta, joka on heille sitä, mitä on, mutta ei välttämättä ollenkaan Herra ja Vapahtaja, sillä eivät ole koskaan syntyneet elävästä Jumalan Sanasta.
1218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jokainen saa ja kannattaa lähestyä Jumalaa Jeesuksen nimessä ja anoa elävää vettä ja Pyhän Hengen armolahjaa ja ottaa vesikaste Jeesuksen nimessä ja anoa Hengen kastetta niinkuin Johannes Kastaja sitä Jeesukselta tiesi tarvitsevansa, vaikka oli Jumalan Tien valmistaja Pyhässä Hengessä. Kaikki te, jotka tahdotte palvella elävää Jumalaa, syntykää Jumalasta ja pysykää armossaan ja totuudessaan saadessanne sitä hyvää hengellistä parannusta ja puhdistusta ja pyhitystä, joka ei ole tästä maailmasta ja Isästä Jumalasta ja Nasaretilaisesta Jeesuksesta, joka tänäänkin antaa elävää vettä anoville ja Pyhällä Hengellä kastaa jokaisen hänen opetuslapsekseen syntyvän, eikä ole erotusta kenenkään ihmisen välillä. Saamme täyttyä Hengellään yhä uudelleen kiittäen ja rukoillen ja anoen kaikkien pyhien puolesta, sillä tarvitsemme öljyn astioihin ja on todellista Jumalan voimaa, josta on kirjoitettu että ilman sitä eksymme vaikka Raamattua lukisimme, sillä vain Henki tekee eläväksi ja on Opettaja ja Puolustaja, samoin on kirjoitettu niistä, jotka kieltävät sen, että sellaisista tulee lähteä eroon, sillä palvelevat omaa vatsaansa ja etsivät omaa etuaan eivätkä tunne elävää Jumalaa vaikka esiintyisivätkin palvelijoinaan. Älä seuraa pahaa vaan hyvää, Jeesus on Hyvä Paimen ja lähetti Henkensä, ettei kenenkään tarvitse ilman Herraansa täällä vaeltaa, olkaamme siis Jeesuksen opetuslapsia armossaan ja totuudessaan ja palvelkaamme lähimmäisiämme sillä armolahjalla, minkä Herra antaa ja miten johdattaa. Anokaa parhaimpia armolahjoja kuten profetoimista, sillä siten seurakunta rakentuu Jumalasta eikä eksy ihmisten järkeisoppeihin ja petollisiin vääriin oppeihin.

Keskustelu homoseksuaalisuudesta osoittaa sen tosiasian, että on paljon sellaisia pappeja etenkin naisten keskuudessa, joilla ei ole mitään tietoa ja tuntoa Herrasta Jeesuksesta, Pyhästä Tuomarista ja opistaan, sillä näkemyksillään hänet kieltävät ja hyväksyvät synnin ja peräti tahtovat siunata jumalattomuuttaan parannuskehotuksen sijaan vaikka menevät Tuonelaan tekemättä parannusta, ja ei ole mitään tekemistä Jumalan armon ja rakkauden kanssa vaan on täyttä irstautta esiintyä väärän opetuksen ja mielenlaadun esilletuojana, sillä todellinen Jumalan rakkaus vetää jokaista ihmistä parannukseen ja kun me Jeesuksen opetuslapsena tiedämme tuomiosta, niin me pyrimme tuomaan esille sitä Jumalan armoa, joka kasvattaa jokaista ihmistä luopumaan synneistä niinkuin homoseksuaalin harjoittaminen on. Kaikki ovat syntiä tehneet ja tarvitsevat parannuksen eli mielenmuutoksen Jumalan vanhurskaaseen ja terveeseen opetukseen siitä mikä on Jumlaan tahto kaikille ihmisille ja mikä on kadotukseksi kaikille ihmisille ja yksiselitteisesti meille on kerrottu ettei homoseksuaalisuuden harjoittavat peri Jumalan valtakuntaa, tässä ei ole kysymys tulkinnasta vaan yksiselitteisestä Jumalan sanan ilmoituksesta. Jos joku ei näitä ymmärrä, on täydellisessä pimeydessä, jopa pahemmin kuin vastasyntynyt lapsi, sillä lapsi ei voikaan erottaa oikeaa ja väärää, mutta Raamattua lukeneelle ei ole yhtää epäselvää asia, jos ei ole täydellisen pimeyden ja valheen paaduttama ja sitoma ilman Jumalan Pyhän Hengen ja lapseuden armoa ja totuutta.

Toivon kaikille väärämielisille Jumalan armon ja totuuden vastaanottamista niinkuin on kirjoitettu ja opetettu Jeesuksen Nimessä ja Pyhän Hengen antamana. Samoin toivon kaikille Jumalan lapsille viisautta pitää esillä totuuden sanaa Pyhän Hengen antamina sanoina ja olla lujat ja kestävät, sillä näinä aikoina ei kärsitä totuuden sanaa vaan ihmiset haalivat itselleen mieleisiään väärämielisiä opettajia, jotka osoittavat hyväksyntää Jumalan tahdon vastaisille synneille, mutta näin on kirjoitettukin pettureista ja pahoista ihmisistä, jotka eksyneinä eksyttävät toisiakin, vaikka Jumala tahtoo parannusta ja hyvää hengellistä kaikille, ilman erostusta Jeesuksen nimessä. Kaikki kunnia ja kiitos Isälle Jumalalle Jeesuksen nimessä, että kasvattaa ja kurittaa ja nuhtelee jokaista ihmistä jota rakastaa, samoin lohduttaa ja rohkaisee ja antaa iloa ja rauhaa vanhurskaassa mielenlaadussaa uudistaen niitä, jotka sitä tahtovat vastaanottaa ja ristinsä kantaa niinkuin Jeesuksessa lihan turmeltunut mielemme tuleekin ristille kuolettaa ja uusi Hengen mieli vaikuttakoon ja antakoon valoaan ja siunaustaa kaikille ihmisille ja Jumalan kunniaksi ja kiitokseksi, amen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


joka näinä kirjoitti:

viimeisimpinä vuosina on tapahtunut naispappeudessa ja nyt pyrkii homoseksuaalisuuden hyväksymisenä tulemaan. Kasteopetus on Raamatussa selvä ja siinä vain ne kastetaan, jotka ovat tehneet parannuksen ja tunnustavat oman uskonsa Jeesukseen ja tahtovat lähteä seuramaan Jeesusta. Aikoinaan kaikki eivät julkisesti tahtoneet tunnustaa Jeesusta, koska erotettiin yhteiskunnasta, jos se teki, siis Raamatun juutalaisuudessa, joka kielsi Jeesuksen Herrauden ja Jumalan ainosyntyisyyden Pojan aseman niinkuin on kirjoitettu Vanhan Mooseksen Liiton kirjoituksissa.

Tämä sama on nyt kristillisessä kirkossa kääntynyt toisin päin, jossa kaikki ´pakotettiin´ kasteelle jo vauvoina tai vanhempana, sillä ilman kirkon jäsenyyttä ei yhteiskunnassa voinut toimia täysivaltaisena ja arvostettuna jäsenenä. Molemmat ovat saman pahuuden henkivallan aikaansaamia eksytyksen vaikutuksia, sillä ensimmäiset sotivat Jumalan tahtoa vastaan kieltämällä Jeesuksen aseman ja jälkimmäiset eivät erottaneet pyhää yleisestä kasteessa eivätkä seurakunnassa, vaan Paha asetti omat edusmiehensä valtaan ja vainosi niitä, jotka kerettiläisinä tuomittiin harhaoppisiksi ja eroon kirkosta ja yhteiskunnasta.

Todellinen Jumalan ja Jeesuksen opetuslapseus vaikuttaa molemmissa maailmasta eli väärästä suhteesta Jeesukseen ja Jumalan valtakunnan suhteen uloskutsutuksi ottamaan vastaan tahtonsa mukainen elävä usko ja suun tunnustus antamaan siitä sydämen armahtamisesta ja vastaanottamaan kaste vedessä Herransa Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen ja siihen uuteen mielenlaatuun, minkä saa parannuksessa ja uudessa mielenlaadussa ja Jumalan antamassa vanhurskaudessa, niinkuin voimme Jeesuksen opetuslapsina vastaanottaa pyhien kirjoitusta kautta Pyhän Hengen opetuksessa.

Näissä maailmallisissa harhoissa ensimmäisessä kielletään Jumalan Uuden Liiton kirjoitukset ja jälkimmäisessä niitä esillä voidaan pitääkin tämän maailman mielenlaadussa, sillä jos Herran Jeesuksen Henki vaikuttaisi kirkon palvelijoissa, niin he Jumalan palvelijoina myös pitäisivät esillä niitä Jeesuksen opetuksia käytännön tasolla kaikille kirkon seurakuntalaisille. Nythän näin ei ole vaikka nimellisesti rippikoulu onkin ja hautajaisissa sitten ristiä haudalle asetetaan, vaikka todellisuudessa risti tulee ottaa joka päivä ja samoin kieltää itsensä turmeltunut mielenlaatu maailmallisiin ja tämän maailman luopumukseen ja laittomuuteen. Näin ei valitettavasti todellisuudessa ole, vaan jos joku seurakuntalainen tahtoo tulla tuntemaan Jumalaa, niin hänen tulee itse alkaa Raamattua lukemaan ja rukoillen ottaa vastaan sitä, minkä antaa Isä Jumala synnyttämällä elävän veden ja Pyhän Hengen kautta Jeesuksen nimessä ja Hengessä, amen.

Tästä myös voidaan erottaa ne Jumalasta syntyneet lapsensa, jotka lupauksien mukaan saavat vaeltaa, eikä ole mitään tekemistä nimikristillisyyden ulkokultaisisen ja sielullisen jumalanpalveluksen kanssa, vaikka Raamattu onkin sama, mutta henki on eri, sillä uudestisyntymättömät liberaaliteologit eivät usko Jumalaa eivätkä sanaansa, sillä eivät ole syntyneet Jumalasta vaikka opettavatkin Jumalan pyhistä kirjoituksista ja Jeesuksesta, joka on heille sitä, mitä on, mutta ei välttämättä ollenkaan Herra ja Vapahtaja, sillä eivät ole koskaan syntyneet elävästä Jumalan Sanasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu