Tällainen sanoma on nyt,
"Vaikka Paavali jossakin vaiheessa teki pesäeroa juutalaisuuteen, ei siitä koskaan irti päässyt, ja Jumalan paaduttamana sotki erinomaisella tavalla 4 vuoden Pyhän Hengen totuudet 10 vuoden Saatanan erinomaisiin ilmestyksiin, ja isiltä perimäänsä Jumalan paaduttaman kansan elämään:
"Kun sitten olimme perillä Roomassa, Paavalille annettiin lupa asua omassa asunnossa yhdesä häntä vartioivan sotilaan kanssa.
Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui juutalaiset johtomiehet luokseen. Kun nämä olivat saapuneet, hän sanoi:
"Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka em ole missään millään tavoin rikkonut kansamme enkä isltä perimiämme säädöksiä vastaan. Nyt minut on vangittuna tuotu tänne."
Tämän parempaa todistusta ei Paavalista voi antaa, että hän todella oli loppuunsa asti sidoksissa Jumalan paaduttaman kansan oppeihin, eli Saatanaan, kuten Jeesus tämän näin selvästi omalle kansalleen sanoi
"Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että te ette siedä kuunnella mitä minä sanon?
Te olette lähtöisin Saatanasta, hän on teidän isänne ja hänen tahtonsa te tahdotte tyydyttää.
Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras.
Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.
Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden."
Tässä on myös todistus sille, miksi Saul, ei vielä neljän vuoden Pyhän Hengen koulutuksen jälkeen voinutkaan lähteä Kristuksen valittuna, vaan vasta 10 vuoden Saatanan koulutuksen jälkeen täynnä syntiä, Saatanan lähettiläänä. Joka vaati Saulia myös vaihtamaan nimensä, jolla ei ollut mitään sidoksia Jeesukseen Kristukseen, joka Saulin kutsui."
"Vaikka Paavali jossakin vaiheessa teki pesäeroa juutalaisuuteen, ei siitä koskaan irti päässyt, ja Jumalan paaduttamana sotki erinomaisella tavalla 4 vuoden Pyhän Hengen totuudet 10 vuoden Saatanan erinomaisiin ilmestyksiin, ja isiltä perimäänsä Jumalan paaduttaman kansan elämään:
"Kun sitten olimme perillä Roomassa, Paavalille annettiin lupa asua omassa asunnossa yhdesä häntä vartioivan sotilaan kanssa.
Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui juutalaiset johtomiehet luokseen. Kun nämä olivat saapuneet, hän sanoi:
"Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka em ole missään millään tavoin rikkonut kansamme enkä isltä perimiämme säädöksiä vastaan. Nyt minut on vangittuna tuotu tänne."
Tämän parempaa todistusta ei Paavalista voi antaa, että hän todella oli loppuunsa asti sidoksissa Jumalan paaduttaman kansan oppeihin, eli Saatanaan, kuten Jeesus tämän näin selvästi omalle kansalleen sanoi
"Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että te ette siedä kuunnella mitä minä sanon?
Te olette lähtöisin Saatanasta, hän on teidän isänne ja hänen tahtonsa te tahdotte tyydyttää.
Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras.
Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.
Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden."
Tässä on myös todistus sille, miksi Saul, ei vielä neljän vuoden Pyhän Hengen koulutuksen jälkeen voinutkaan lähteä Kristuksen valittuna, vaan vasta 10 vuoden Saatanan koulutuksen jälkeen täynnä syntiä, Saatanan lähettiläänä. Joka vaati Saulia myös vaihtamaan nimensä, jolla ei ollut mitään sidoksia Jeesukseen Kristukseen, joka Saulin kutsui."
Vastaukset 48
Vanhimmat
"Pohjasakka ei ole oma oivallukseni, vaikka sen olen saanut minäkin todeksi elää.
Se on lähtöisin Paavalilta, samanlaisten kokemusten pohjalta:
"meitä parjataan, mutta me puhumme leppeästi; meistä on tullut kuin mikäkin maailman tunkio, kaikkien hylkimiä, aina tähän päivään asti."
"Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija. 11. Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; 12. enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut."
"Tämän Totuuden Hengestä lähteneen kirjoituksen luettuasi sinä itsekin pystyt tunnistamaan sydämessäsi
asuvan hengen. Sietääkö se kuulla totuutta, vai eikö siedä."
"Minä kiitän häntä, joka minulle on voimaa antanut, Kristusta Jeesusta, meidän Herraamme, siitä, että hän katsoi minut uskolliseksi ja asetti palvelukseensa 13. minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa; 14. ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. 15. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin. 16. Mutta sentähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi."
"Koska Saatanan aika maailmassa on rajallinen, on sen koulutettava omat palvelijansa pikakoulutuksella,
muutamassa vuodessa, valehtelijoiksi. Jumalan Pyhän Hengenkoulussa on tilanne toisenlainen.
Paavalikin johdatettiin heti kääntymyksen (se on Jumalan huomaansa ottamisen jälkeen) neljäksi-
toista vuodeksi yksinäisyyteen tutkimaan kirjoituksia ja kuuntelemaan sitä, mitä Pyhä Henki hänelle
opetti- koko hänen totuuteensa. Ja vasta tämän jälkeen Kristus lähetti hänet maailmalle, siihen
tehtävään, johon oli hänet kutsunutkin:
"Mutta kun hän, joka äitini kohdusta saakka on minut erottanut ja kutsunut armonsa kautta, näki hyväksi 16. ilmaista minussa Poikansa, että minä julistaisin evankeliumia hänestä pakanain seassa, niin minä heti alunpitäenkään en kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä, 17. enkä lähtenyt ylös Jerusalemiin niiden luo, jotka ennen minua olivat apostoleja, vaan menin pois Arabiaan ja palasin taas takaisin Damaskoon. 18. Sitten, kolmen vuoden kuluttua, minä menin ylös Jerusalemiin tutustuakseni Keefaaseen ja jäin hänen tykönsä viideksitoista päiväksi. 19. Mutta muita apostoleja minä en nähnyt; näin ainoastaan Jaakobin, Herran veljen. 20. Ja minä kirjoitan teille, katso, Jumalan kasvojen edessä minä sanon, etten valhettele. 21. Sitten menin Syyrian ja Kilikian paikkakuntiin. 22. Mutta olin kasvoiltani tuntematon Juudean seurakunnille, jotka ovat Kristuksessa. 23. Heidän kuuloonsa oli vain tullut: "Meidän entinen vainoojamme julistaa nyt sitä uskoa, jota hän ennen hävitti"; 24. ja he ylistivät Jumalaa minun tähteni.
1. Sitten, neljäntoista vuoden kuluttua, minä taas menin ylös Jerusalemiin Barnabaan kanssa ja otin Tiituksenkin mukaani."
-tinkin teitä kirjeelläni, en sitä kadu, ja jos kaduinkin, niin minä - kun näen, että tuo kirje on, vaikkapa vain vähäksi aikaa, murehuttanut teitä - 9. nyt iloitsen, en siitä, että tulitte murheellisiksi, vaan siitä, että murheenne oli teille parannukseksi; sillä te tulitte murheellisiksi Jumalan mielen mukaan, ettei teillä olisi mitään vahinkoa meistä. 10. Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu; mutta maailman murhe tuottaa kuoleman."
"Silloin kun masentunut ihminen kokee syyn olevan itsensä ulkopuolella, hän syyttää masennuksestaan
yhteiskuntaa (tai jotakin muuta joitakin muita)ja sen toimia, vaikka masennuksen takana on Saatanan henki, joka näin tahtoo johtaa tämän ihmisen itsetuhoon, kostamaan kokemansa vääryydet.
Mikäli masentunut ihminen kokee syyn olevan vain itsessään, on sen takana silloin Kristuksen Totuuden Henki, joka tahtoo johdattaa ihmisen kääntymykseen.
Kuitenkin on niin, ettei Jumalan hyvyys ja rakkaus ole koskaan johdattanut ketään parannukseen, ja sen vuoksi hänen on jatkuvasti käytettävä viimeisiä keinoja ihmisten pysäyttämiseksi. Mutta kuka sitäkään
enää todeksi uskoo, että vakavat sairaudet ja onnettomuudetkin ovat Jumalan hätähuutoja:
"Katsokaa, mihin kulkemanne tie teidät johtaa!"
"Eivät sairauksiin ja onnettomuuksiin menehtyneet sitä huutoa enää kuule, mutta meidät, vielä
jäljelle jääneet, Jumala tahtoo näiden tapahtumien myötä kutsua kääntymykseen.Mutta kuka tätä,
kuten jo sanoin, enää todeksi uskoo, vaikka se on meille näin selvästi ilmoitettu:
"Sillä Jumala puhuu tavalla ja puhuu toisella; sitä vain ei huomata. 15. Unessa, öisessä näyssä, kun raskas uni valtaa ihmiset ja he nukkuvat vuoteillansa, 16. silloin hän avaa ihmisten korvat ja sinetillä vahvistaa heidän saamansa kurituksen, 17. kääntääkseen ihmisen pois pahasta teosta ja varjellakseen miestä ylpeydestä, 18. säästääkseen hänen sielunsa haudasta ja hänen henkensä syöksymästä peitsiin. 19. Myös kuritetaan häntä tuskalla vuoteessansa, kun hänen luissaan on lakkaamaton kapina, 20. ja hänen henkensä inhoaa leipää ja hänen sielunsa herkkuruokaa. 21. Hänen lihansa kuihtuu näkymättömiin, ja hänen luunsa, ennen näkymättömät, paljastuvat. 22. Näin lähenee hänen sielunsa hautaa ja hänen henkensä kuolonvaltoja. 23. Jos silloin on hänen puolellansa enkeli, välittäjä, yksi tuhansista, todistamassa ihmisen puolesta hänen vilpittömyyttään, 24. niin Jumala armahtaa häntä ja sanoo: 'Vapauta hänet, ettei hän mene hautaan; minä olen saanut lunastusmaksun.' 25. Silloin hänen ruumiinsa taas uhkuu nuoruuden voimaa, hän palajaa takaisin nuoruutensa päiviin. 26. Hän rukoilee Jumalaa, ja Jumala mielistyy häneen ja antaa hänen riemuiten katsella hänen kasvojaan; niin hän palauttaa ihmiselle hänen vanhurskautensa. 27. Hänpä nyt laulaa muille ihmisille ja sanoo: 'Minä olin tehnyt syntiä ja vääristänyt oikean, mutta ei sitä kostettu minulle; 28. hän pelasti minun sieluni joutumasta hautaan, ja minun henkeni saa iloiten katsella valkeutta.' 29. Katso, kaiken tämän tekee Jumala kahdesti ja kolmastikin ihmiselle, 30. palauttaakseen hänen sielunsa haudasta ja antaakseen elämän valkeuden hänelle loistaa."
jatkuu jossain vaiheessa.
Mutta tämä aloitus ei kaipaa kommentteja, tämä on vain tiedoksi missä todella mennään.
Jumalan Hengessä tämä on ollut enemmän kuin murheellista, että näin on.
Mutta näin se on Jumalalle ei mikään ole salassa ja Hän myös aikanaan tulee kaiken paljastamaan
Ja ilmeiseksi on nyt käynyt, miten sanoma on muuttunut.
"Eräällä miehellä oli viikunapuu istuettuna viinitarhassaan: ja hän tuli etsimään hedelmää
siitä, mutta ei löytänyt. Niin hän sanoi viinitarhurille:
'Katso, kolmena vuotena minä olen käynyt etsimässä hedelmää tästä viikunapuusta,
mutta en ole löytänyt. Hakkaa se pois: mitä varten se vielä maata laihduttaa?`'
Mutta tämä vastasi ja sanoi hänelle: 'Herra, anna sen olla vielä tämä vuosi; sillä aikaa
minä kuokin ja lannoitan maan sen ympäriltä. Ehkä se ensi vuonna tekee hedelmää:
mutta jos ei, niin hakkaa se pois'."
Se toteutui hänen 11 opetuslapsensa kohdalla lähes päivälleen, ja yksi hakattiin pois.
Ja minun kohdalla tuo aika opetuslapseksi ottamisesta hänen Henkensä ja tehtävän antamiseen kesti 3 vuotta 2 kuukautta ja 27 päivää.
Tuo sinun koulutusohjelma on Saatanan ohjelma.
lainausta kirjasta nimeltä, älä heitä pelkää. ??????
Että voi sinua mihin olet joutunutkaan.
Kirjan lainaukset kun ovat myös Raamatun lainauksia.
En enempää kommentoi, kun en tähän ketjuun mitään kommentteja kaivannutkaan, vaan
nyt luulisi jo olevan aivan selvää kaikille miten on.
Jos tähän tulee vielä niinkuin tulee potaskaa, niin jääköön omaan arvoonsa.
tuli se mikä ennen oli Jumalasta onkin nyt saatanasta??? Voiko enää selvempää ilmoitusta tulla siitä
miten ihmisen kohdalla on käynyt???
Tiedän, että vihan vimma nousee tämän kirjoittelun myötä ja se on murheellista, Se on saatanan
hengen aiheuttamaa vihaa jolla se vihaa jokaista ihmistä ja varsinkin sellaista joka on Jumalan suojiin
päässyt.
Jumalan viha kohtaa myös kerran, mutta se viha on toisenlaista se ei kohdistu ihmisen kautta ihmiseen
eikä se viha ole vihaa ihmistä kohtaan vaan sitä pahuutta kohtaan mitä ihmisessä on mitä ihminen
harjoittaa, tekee.
"Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa, 19. sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. 20. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa, 21. koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. 22. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet 23. ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi. 24. Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa, 25. nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti,"
lainausta kirjasta, "älä heitä pelkää".
Ja se mitä itse kirjoittaja nyt sanoo tästä, "se on saatanasta", niin näin Jumala toden totta toimii
"Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon."
Näin siis aivan turhaa on ihmisen yrittää pettää Jumalaa ja ihmisiä.
Luukkaan evankeliumin luvussa 13. Sieltä tulee vastaan myös todellisen pelastuksen ahdas ovi.
on voinut mitään totuudellisesti evankeliumiin kirjata, kun hän on mielestäsi hengetön valehtelija?
kun kirjoittaa muistiin kaiken näkemänsä ja kuulemansa.
Miksi tämä on sinulle mahdotonta ymmärtää?
Minä en ole sanionut Luukasta hengettömäksi valehtelijaksi, jollainen sinä kyllä olet, kun tuollaisen valheen minusta jälleen julkitoit.
olet antanut ymmärtää, että kun ihminen on valheen oma, hän ei erota hengellisissä asioissa totuutta valheesta. Kun Luukas on näin valheen omana raportoinut, hän on henkensä mukaisesti myöskin asiat kirjannut. Eihän hän sinun mukaasi mitenkään ole voinut erottaa, miten mikäkin asia tulee kirjata TOTUUDENMUKAISESTI. Näin sinun mukaasi Luukas on hengetön valehtelija.
olisi hän toiminut oikein, kun kaiken näkemänsä ja kuulemansa rehellisesti muistiin kirjoitti.
Ymmärsihän Paavalikin tämän, joka on sinun ymmärrykseltäsi salattu:
"Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan
ne, jotka myös noudattavat lakia. Pakanakansatkin, joilla ei ole lakia, saattavat luonnostaan tehdä,
mitä laki vaatii. Silloin pakanat, vaikkei heillä lakia olekaan, ovat itselleen laki. Näin he osoittavat,
että lain vaatimus on kirjoitettu heidän sydämeensä. Sitä todistaa heidän omatuntonsakin, kun heidän
ajatuksensa syyttävät tai myös puolustavat heitä. Tämä tulee näkyviin sinä päivänä, jona Jumala minun
julistamani evankeliumin mukaisesti tuo ihmisten sisimmät salaisuudet Kristuksen Jeesuksen tuomittaviksi."
erota mikä on Jumalasta, vaan päin vastoin juuri Jumalan totuus on sitä kaukaisinta Jumalasta olevaa.
Valheen hengessä tunnistetaan ja tunnustetaan vain sitä minkä kunkin ihmisen mieli hyväksi näkee.
Jumalan totuutta EI todellakaan tulla ihmisen mielellä ymmärtämään EIKÄ tietystikään näin tunnustamaan.
Asia on juuri näin mikä raamatun lehdilläkin lukee,
"Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki. 12. Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut; 13. ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti. 14. Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti. 15. Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan. 16. Sillä: "kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?" Mutta meillä on Kristuksen mieli."
Luonnollinen ihminen EI voi ottaa vastaan sitä mikä Jumalasta on EI vaan se on luonnolliselle ihmiselle
hullutusta jota ei voi ymmärtää.
KAIKEN A ja O on, että JUMALA saa ihmisen silmät avata VASTA sitten ihminen voi tulla näkemään mikä
Jumalasta on.
sinunkin mielestäsi, kuten Teuvon, Luukas Jumalan Hengestä osattomana valehtelijana kirjannut teksteihinsä valheita, esim. Paavalista?
Eikö viestini juuri puhunut aivan toista?
Raamatun henkilöitä kuten esim. Luukasta ja Paavalia EI tule syyttää, kun ihminen on harhateillä
ilman Jumalan Henkeä tai Hänen Henkensä johdatusta.
Katsopa tämän aloituksen sanomaa jatkoineen päivineen, etkö näe mitään?
Jumala on saanut puhua, saanut käyttää ihmisiä joiden tuomana sanomaa Raamatussa on, se on selvää,
mutta MITÄ nuo sanomat tarkoittavat, niin VAIN Jumalan tahdon tiellä ne tullaan tuntemaan, näkemään.
Mieti vielä kun Jeesus sanoo,"minun sanani pysyvät"?
Mieti missä, kenessä on pelastus valmistettu? Pelastus jota EI kukaan ihminen voi itselleen ottaa
EI kukaan toinen ihminen toiselle antaa.
Mieti mitä siis on kun sanotaan,"annoin elämäni Jeesukselle tai Jumalalle?"
halunnut tulkita vaan yksinkertaisesti kysyin. Ikävää, että ehdit tulkita minun tulkitsevan.
jos toinenkin kysyy. Hyvä on, että kysymyksesi oli vilpitön, niin oli minunkin.
Ihmettelen vain miksi viestini sai tuollaista kysymään, kun siitä käy selville
suhteeni näihin raamatussa vaikuttaviin henkilöihin?
Liekö selvinnyt aloituksen sanoma.
Eletään nyt tätä aikaa, raamatun aikaiset ajat ovat kauas jääneitä niissä emme voi elää, emmekä niiden
kautta, vaan tässä ajassa nyt, on pysähdyttävä ja ajateltava "mikä hetki nyt on".
Kukaan ei Paavalin uskolla EIKÄ kenenkään muunkaan toisen uskolla Jumalan yhteyteen pääse, VAAN
jokaisen ihmisen joka tahtoo sielunsa pelastuvan tulee nöyrtyä ITSE JUMALAN eteen ja anottava,
että Jumala tahtonsa tielle johdattaisi jne...
KYLLÄ se on se tie kuin Jeesus sanoo, "Etsikää ensin Jumalaa..." Etsikää, anokaa, kolkuttakaa
VAIN tällä tiellä olijat kerran voivat löytää Jumalan, he saavat syntinsä anteeksi, heille taivaan ovi
avataan.
Ne jotka itse ovat menneet niin sanotusti "sisälle" ovat kaukana Jumalasta.
pois, "Siksi tämä pysyi Paavalissa loppuun saakka:
"Tiedättehän, ettei minussa, minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää.
Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen.
En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä,
mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti."
miten sinä sen hädän pyllyn heitit, kun sait kuulla totuuden?
Paavi, Paavali, Paul, Paulus, Paulos, Pope
ovat mutaatioita Paavi -tittelistä. Englanninkielinen Paul -nimi (kuten myös Paulus) on mutatoitunut Saul -nimen kautta, kun "paavi paavali oli Juutalainen". Nykyisessä Englannin kielessä "Paul" on Pope, ja Suomen kielessä Paavali on Paavi.
Tarsus/Tarsos (Paavali Tarsoslainen)
Tarsos on kaupunki nykyisessä Turkissa. 'Tarsoslainen' osoittaa kotikaupunkia, syntymäpaikkakuntaa. Paavi oli syntynyt Tarsus -nimisessä kaupungissa, nykyisen Turkin alueella.
Efesolaiskirje (1-6) alkaa
1 Paavali (Paavi), Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, Efesossa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa.
Mikä on Paavin (Paavalin) nimi?
Efesolaiskirje (1-6) päättyy
24 Armo olkoon kaikkien kanssa, jotka rakastavat meidän Herraamme Jeesusta Kristusta-katoamattomuudessa. Efesolaisille kirjoittanut Roomasta, Tychicus.
Viimeistä lausetta ei ole Raamatussa.
Tychicus ei ole "Paavalin kirjuri" t m v, vaan Paavin nimi on Tychicus. Hän on Farisealainen ja Kirjanoppinut (luku- ja kirjoitustaitoinen) Gootti. Hän ei ole Roomalainen, mutta "Roomalaisena" hän vainoaa Juutalaisia. Hän muuttaa uskonsuuntaa (tekeytyy) Juutalaiseksi, ja "Juutalaisena" hän vainoaa Kristillisiä. Paavi Tychicus on keskeinen hahmo Kristinuskossa, ja Kristinuskoisena hän vainoaa Kristillisiä ja Juutalaisia kiihottaen Kansat toisiaan vasten. Muuttamalla identiteettiä ja vainoamalla ihmisiä, hän pääsi manipuloimaan kaikkia alkuperäisiä kirjoituksia, ja lietsomaan vihaa ihmisten välillä.
selvä viesti "Paavali toimi koko elämänsä saatanan palvelijana".
"Tämän parempaa todistusta ei Paavalista voi antaa, että hän todella oli loppuunsa asti sidoksissa Jumalan paaduttaman kansan oppeihin, eli Saatanaan."
Ja tämän asian pönkittäjäksi otetaan esim. tämä Paavalin sanoma,
"Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen. 16. Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä. 17. Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu. 18. Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; 19. sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. 20. Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu. 21. Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; 22. sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, 23. mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on."
Paavali sanoo tässä totuuden ihmisestä. Ihminen EI voi itsessään TEHDÄ MITÄÄN HYVÄÄ.
Ja tämän ihminen tulee näkemään VAIN silloin ja vain ne ihmiset jotka Jumala on saanut HERÄTTÄÄ
niin kuin Paavalinkin Jumala herätti.
TUO hetki EI ollut uudesti syntymä, kun Paavali kiinni otettiin, vaan se oli ALKU päästä
Jumalan tahdon tielle Jumalan KOULUUN sille "nisunjyvän" kuoleman tielle jolla kerran voi tulla
kohtaamaan tuon ahtaan portin.
Paavali tuon yllä olevan sanomansa aikaan EI ollut vielä tullut kohtaamaan "lihan kuolemaa" ja näin
silloin nähdään, mikä on hyvää mikä on Jumalan tahto ja Jumalan Hengen vaikutuksesta tahdottaisiin
sitä tehdä, mutta kun liha elää jossa on synnin laki niin ei ihminen EI voi mitään hyvää tehdä.
Siksi Jeesus sanookin "joka EI Kadota elämäänsä Hänen tähtensä ei voi löytää elämää".
Sen rakkaan "lihan" on kuoltava ja sen kuolemiseksi ON vain yksi tie.
"Paavali sanoo tässä totuuden ihmisestä. Ihminen EI voi itsessään TEHDÄ MITÄÄN HYVÄÄ.
Ja tämän ihminen tulee näkemään VAIN silloin ja vain ne ihmiset jotka Jumala on saanut HERÄTTÄÄ
niin kuin Paavalinkin Jumala herätti.
TUO hetki EI ollut uudesti syntymä, kun Paavali kiinni otettiin, vaan se oli ALKU päästä
Jumalan tahdon tielle Jumalan KOULUUN sille "nisunjyvän" kuoleman tielle jolla kerran voi tulla
kohtaamaan tuon ahtaan portin. "
Nimenomaan näin se asia on kuten sanoit. "Henki yksin tekee eläväksi, lihasta ei ole mitään hyötyä. Ne sanat, jotka olen teille puhunut, ovat henki ja elämä. "
Roomalaiskirjeen 7. luvussa Paavali puhuu havainnoiden tätä asiaa: "Vai ettekö tiedä, veljet-minä puhun lain tunteville-että laki vallitsee ihmistä, niin kauan kuin hän elää?"
"Sillä KUN OLIMME lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle,
mutta NYT ME OLEMME IRTI LAISTA ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.
Mitä siis sanomme?"
"Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen."
"Minä", "minun", "minulle" on TODELLAKIN kuoltava, jotta Kristuksen elämä voi meihin päästä vaikuttamaan. Ja juuri tätä Paavali Roomalaisille haluaa opettaa vääntämällä tuon asian rautalangasta.
Sillä tämä asia jatkuu Roomalaisille 8 luvussa ja jokainenhan tajuaa jo sen luettuaan, että Paavali todellakin ymmärsi tämän asian ja kuului niiden joukkoon joiden liha oli kuollut, mutta Roomalaisten joukossa oli varmasti paljon vielä uskovia, joiden liha ei ollut kuollut. Sen vuoksi Paavali selitti tuota asiaa niin tarkkaan myön luonnollisen ihmisen näkökulmasta, sillä olihan hän kaikkea kaikille:
"Vaikka olen vapaa ja kaikista riippumaton, olen ruvennut kaikkien orjaksi voittaakseni Kristukselle mahdollisimman monia. [Matt. 20:26,27]
20 Voittaakseni hänen omikseen juutalaisia olen näille ollut kuin juutalainen; voittaakseni lain alaisina eläviä OLEN NÄILLE OLLUT KUIN LAIN ALAINEN, vaikka en olekaan lain alainen.
21 Voittaakseni ilman lakia eläviä OLEN NÄILLE OLLUT KUIN ELÄISIN ILMAN LAKIA, vaikka en olekaan Jumalan lakia vailla -- onhan minulla Kristuksen laki. [Gal. 2:3 | Joh. 13:34 ]
22 Voittaakseni heikkoja olen näille ollut heikko. Kaikille olen ollut kaikkea, jotta pelastaisin edes muutamia. [Room. 15:1,2; 1. Kor. 10:33]
23 Kaiken tämän teen evankeliumin vuoksi, jotta olisin itsekin siitä osallinen."
Täältä voi lukea Roomalais kirjeen luvun 8.
Kun Paavalin kirjeitä lukee niin on todella tärkeää ymmärtää se mitä Paavali tarkoitti sillä, että hän TODELLAKIN tahtoi olla kaikille kaikkea, että hän edes muutamia olisi saanut pelastettua. Ja juuri Roomalaiskirjeen 7 lukussa tuon asian selkeästi huomaa miten taitava Paavali oli tässä asiassa. Valitettavasti, niinkuin Pietarikin sanoi, niin ymmärtämättömät alkavat vääntämään kieroon Paavalin sanomisia, kun eivät edes tätä 'kaikille olen ollut kaikkea' ymmärrä ja käsitä.
Olkaa siunattuja tämän ymmärryksen kautta.
linkki tuohon Roomalaisille 8 lukuun
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Room. 8:1&rnd=1288354876188
Paavalin sanasta on kolme eri totuutta tullut esille ja VAIN YKSI ON OIKEA.
Siis kun Paavali sanoi,"Tiedättehän, ettei minussa, minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää.
Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen.
En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä,
mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti."
Ensimmäinen ihmisopin versio (jonka varaan todella monet ovat uskonsa rakentaneet ja näin väärään
rauhaan joutuneet ja väärässä rauhassa vaeltavat Jumalan vihollisina)
Niin näinhän se ihmisten kohdalla on, synti pysyy ja synti jotenkin tarttuu mutta saa armoa anoa ja anteeksi antoa pyytää se on siinä. Paremmiksi emme voi tulla jne...
Nyt sitten toinen versio Paavalin sanasta, SE on saatanan puhetta Paavalin kautta, saatanaa Paavali
palveli koko elämänsä ajan.
Ensimmäisessä versiossa Paavali on Jumala ja toisessa versiossa Paavali täytti saatanan tahtoa kaikessa.
Kolmas toden sanoo.
EI suinkaan silloin, kun Jumala SAA ihmisen HERÄTTÄÄ ihminen SYNNY HETI UUDESTI ylhäältä,
VAAN näin on, kun tuhlaaja pojankin kohdalla, Jumalan herättämänä HÄN TULI NÄKEMÄÄN
omalla tiellään, minä hukun, minä kuolen ellen pääse Isäni kotiin.
HÄN tuli johdetuksi JUMALAN ARMOSTA sen eteen KAIKKI on menetetty, hän on elänyt irstaasti
eikä ole sen arvoinenkaan, että Isä hänet vielä kotiinsa ottaisi, mutta hän ajatteli jos vaikka
palkkalaiseksi pääsisi. EI ollut muuta vaihtoehtoa kun lähteä KULKEMAAN ISÄN KOTIIN PÄIN
ja jätettävä oma tie joka johti yhä kauemmas Isästä, joka oli kuoleman tie.
Näin Paavalikin aivan oikein toi tuntojaan esille. Jumala kun oli silmät saanut avata hän näki mikä
oikein on, mutta kun turmeltunut luonto "liha" vielä eli, niin toden totta näin oli
liha oli Jumalan Henkeä vastaan. Liha EI VOI tehdä Jumalan tahtoa JA siksipä lihan on kuin onkin
kuoltava ja tuolla "nisunjyvän" kuoleman tiellä se voi ainoastaan tapahtua ja lopullinen
kuolema tapahtuu ahtaan portin kautta.
Ensimmäisessä versiossa ihmiset kasvattavat vain omaa nöyryyttään, omaa uskoaan jolla ei ole mitään
tekemistä Jumalan kanssa.
Toisessa versiossa joka on todella ennen näkemätön, ihminen on itse itsensä ylentänyt Jumalaksi
ainoaksi jolle Jumala ylipäätään olisi puhunut puhuu.
Ensimmäisen ja toisen version lopputulos on kuitenkin aivan sama noilla versioilla ei tulla koskaan
Isän luo pääsemään.
Ainoastaan kolmas vaihtoehto on se joka ihmisen Isän luo voi johdattaa.
Jeesus Hänen elämänsä, sanomansa, kärsimisensä, kuolemansa ja ylösnousemisensa ON SE YKSI TIE
kaiken Jumala elämän alku ja täyttymys.
ei tarkoita, niin kauan kuin ihminen täällä maan elää, siis kun Paavali sanoo,
"Vai ettekö tiedä, veljet-minä puhun lain tunteville-että laki vallitsee ihmistä, niin kauan kuin hän elää?"
Vaan juuri tuota "lihan" elämää, niin kauan kuin "liha" elää laki puhuu. Tuo lain puhuminen juuri saa aikaan sen, että ihminen anoo, etsii, kolkuttaa, että saisi turmeltuneesta lihastaan päästä pois, että Jumalan
elämä saisi alkaa, saisi palvella Jumalaa EI KIRJAIMEN VANHASSA, vaan HENGEN UUDESSA TILASSA.
Mitä Paavali sanoo, ihmisten pelastamisesta, niin kyllä tuo on sitä lihallista luuloa,jollaista vielä on, kun ei itsellään ole vielä liha kuollut ja näin ihmisen oma mieli pukkaa omia luuloja, sillä KUKAAN ihminen
EI voi ketään ihmistä pelastaa, KYLLÄ SE ON YKSIN JUMALAN TEKO, ETTÄ IHMINEN PELASTUU.
Pelastakaa ne, jotka voitte, temmatkaa heidät tulesta! Toisia taas säälikää kavahtaen heitä, inhotkaa jopa heidän ruumiinsa tahraamaa vaatetta.
Hänen, jolla on voima varjella teidät lankeamasta ja riemun vallitessa asettaa teidät tahrattomina kirkkautensa eteen, ainoan Jumalan, hänen, joka on pelastanut meidät Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta, hänen on kirkkaus, korkeus, voima ja valta, ennen aikojen alkua, nyt ja ikuisesti. Aamen.
Näin Juudaskin kehoittaa ja opettaa.
Siis Jaakob edelleen äänessä
Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja toinen ohjaa hänet takaisin,
niin tietäkää tämä: joka palauttaa syntisen harhatieltä, pelastaa hänet kuolemasta ja peittää paljotkin synnit.
"KUKAAN ihminen EI voi ketään ihmistä pelastaa"
Totta. Ei voikkaan. Ainoastaan se sanoma mitä Paavalikin julisti kykeni uskon kautta pelastamaan. Ja sitä sanomaa Paavali juuri tarkoittikin pelastavana tekijänä, jos sen kuulija ottaa vastaan uskossa.
"Mitä siis on sanottu? -- Sana on lähellä sinua, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi, nimittäin se uskon sana, jota me julistamme.
Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva.
Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen."
noukit sanaa, niin totuuteen et pääse, vaan päinvastoin olet kumoamassa sitä mikä Jumalasta on.
Mitä Juudas sanoi, niin KATSO "pelastakaa ne jotka voitte..." Ihminen joka on Jumalan oma tai Jumalan Hengen johdatuksessa voi olla auttamassa ihmistä
jolle Jumala saa puhua, joka on tuskassa oman tilansa vuoksi"MUTTAA KETÄÄN EI VOI IHMINEN PELASTAA.
MUTTA ihmisiä joille Jumala ei saa puhua, niin heitä EI voi Jumalan omakaan olla pelastuksen tielle
saattamassa tai pelastuksen tiellä tukemassa.
" armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - 9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. 10. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme."
Eikä mistä tahansa armosta, vaan JUMALAN ARMOSTA se on Jumalan lahja EI SITÄ siis kukaan IHMINEN VOI
itselleen ottaa (sanomalla annoin elämäni Jeesukselle tai annoin elämäni Jumalalle)EIKÄ kenellekään
muulle ihmiselle antaa.
"että Jumalan valinnan mukainen aivoitus pysyisi, ei tekojen tähden, vaan kutsujan tähden - 12. sanottiin hänelle: "Vanhempi on palveleva nuorempaa", 13. niinkuin kirjoitettu on: "Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin." 14. Mitä siis sanomme? Ei kaiketi Jumalassa ole vääryyttä? Pois se! 15. Sillä Moosekselle hän sanoo: "Minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, ja armahdan, ketä armahdan." 16. Niin se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka on armollinen. 17. Sillä Raamattu sanoo faraolle: "Juuri sitä varten minä nostin sinut esiin, että näyttäisin sinussa voimani ja että minun nimeni julistettaisiin kaiken maan päällä." 18. Niin hän siis on armollinen, kenelle tahtoo, ja paaduttaa, kenen tahtoo."
Kaiken Jumalan totuuden edessä on siis aivan turhaa väitellä sitä vastaan.
Jumalan totuus ON ON eikä niin, että se on tai ei ole.
EI ole kukaan palannut synnin teiltään vaan yhä tiukemmin takertunut siihen.
Ja miksi näin on, SE on juuri tämä silloin kun Jumalan Henki ei ihmiselle saa puhua silloin kun Jumalan
Henki ei kutsu, niin ihminen EI häälähdäkkään vaikka saa kuulla tie jota käy ei ole Jumalan tahdon tie.
ETTÄ näin edelleen kun sanaa kirjaimen mukaan noukitaan TOTUUTEEN ei sillä tavalla tulla pääsemään.
TÄSTÄ Jeesus on sanonut selvät sanat (mutta jotka vain ne voivat ymmärtää joille Jumala saa puhua joiden sydän on avoinna Jumalan puoleen) "te tutkitte kirjoituksia... mutta ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän."
Kuin myös tässä on selvä sana (JA KOKO RAAMATTU SELVÄSTI ASIAN SANOO) "kirjain kuolettaa"
JA sitä se totisesti on tehnyt.
JUMALAN täytyy saada puhua ihmiselle joka harhaan on joutunut EI siis auta ihmisen Jumalan oman
puhe ojennus silloin, kun ihminen ei näe, että harhassa kulkee.
Pyydä sinäkin nyt siis päästä harhatieltäsi Jumalan tahdon tielle, että saisimme iloita ja että taivaskin
saisi iloita, ei kirjaimen mukaan uskominen ja omaan korvasyyhyyn näin sanomaa poimien tule koskaan
Jumalan yhteyteen pääsemään.
Jumala voi ihmisen pelastaa.
"että Jumalan valinnan mukainen aivoitus pysyisi, ei tekojen tähden, vaan kutsujan tähden - 12. sanottiin hänelle: "Vanhempi on palveleva nuorempaa", 13. niinkuin kirjoitettu on: "Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin." 14. Mitä siis sanomme? Ei kaiketi Jumalassa ole vääryyttä? Pois se! 15. Sillä Moosekselle hän sanoo: "Minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, ja armahdan, ketä armahdan." 16. Niin se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka on armollinen. 17. Sillä Raamattu sanoo faraolle: "Juuri sitä varten minä nostin sinut esiin, että näyttäisin sinussa voimani ja että minun nimeni julistettaisiin kaiken maan päällä." 18. Niin hän siis on armollinen, kenelle tahtoo, ja paaduttaa, kenen tahtoo."
"Mitä Paavali sanoo, ihmisten pelastamisesta, niin kyllä tuo on sitä lihallista luuloa,jollaista vielä on, kun ei itsellään ole vielä liha kuollut ja näin ihmisen oma mieli pukkaa omia luuloja, sillä KUKAAN ihminen
EI voi ketään ihmistä pelastaa"
-Voittaakseni heikkoja olen näille ollut heikko. Kaikille olen ollut kaikkea, jotta pelastaisin edes muutamia. -Paavali
-Pelastakaa ne, jotka voitte, temmatkaa heidät tulesta! - Jaakob
- joka palauttaa syntisen harhatieltä, pelastaa hänet kuolemasta ja peittää paljotkin synnit. - Jaakob
Oliko Jaakob myös lihallisten luulojensa vallassa samoin kuin Paavali?
että Jumala ON SAANUT ENSIN IHMISEN HERÄTTÄÄ jolle saa puhua.
SELLAINEN ihminen ainoastaan VOI vastaan OTTAA Jumalan yhteydessä olevan ihmisen sanoman.
Älä pidä ihmistä Jumalana, vaan pyydä, että Jumalaa saisit alkaa Jumalana kunnioittamaan.
"hän siis on armollinen, kenelle tahtoo, ja paaduttaa, kenen tahtoo."
Onko tuo Jumalan totuus sinun raamatustasi pois revitty?
kun sinulle on sellainen esitetty.
Kun myönnätte, sanokaa vain: 'Kyllä', kun kiellätte, sanokaa: 'Ei.' Enempi on pahasta.
Vastaisitko kysymykseeni 'kyllä' tai 'ei' ?
tehdä?
Tähän vastasin,"-Voittaakseni heikkoja olen näille ollut heikko. Kaikille olen ollut kaikkea, jotta pelastaisin edes muutamia. -Paavali
-Pelastakaa ne, jotka voitte, temmatkaa heidät tulesta! - Jaakob
- joka palauttaa syntisen harhatieltä, pelastaa hänet kuolemasta ja peittää paljotkin synnit. - Jaakob"
Mutta anteeksi, että tämä jäi huomioimatta,
"Oliko Jaakob myös lihallisten luulojensa vallassa samoin kuin Paavali?"
Kiitos vaan kysymästä. Kun ei minun ole tarvinnut "elää" Paavalissa, Jaakobissa, ylipäätään alkuseurakunnan ajassa tai jonkun muun elämän kautta, vaan ihan omaa elämää Jumalan edessä,
Hänen vetämänään, armonsa kurin kautta olen Hänen opettamakseen tullut ja nyt Jeesus minussa
on asuinsijan saanut, "en elää enää minä vaan Jeesus minussa.
Näin ei ole tarvinnut syventyä miettimään tai Jumalan edessä kyselemäänkään mitä kaikki sanomat
jota raamatussa on merkitsevät.
Jumala on tehnyt aivan selväksi "kirjaimen mukaan, kun sanaa tutkitaan se ei muuta tee kuin kuolettaa
ja tuo kuolema kyllä näkyy.
Se näkyy juuri tässäkin asiassa ihmiset "elävät" apostolista aikaa tarkoin katsovat kirjaimia, mitä
tuo tai tuo on sanonut ja aletaan uskomaan ja toimimaan sitten ihan vaan sen oman, omaksi hyväksi
havaitun uskon pohjalta. Kun sitten saavat kuullakin jotain muuta, niin älähdetään, "älä riko
idyllistä uskoani.
Nyt pysäytit tuon eteen miten oli Paavalin,no jossain sanoin, että lihallisessa tilassa vielä noin
luullaan, ETTÄ MINÄ voisin ihmisiä pelastaa. Onko Jaakob myös lihallisuuden vallassa noin sanonut
että ihminen voisi toisen ihmisen pelastaa.
Tosiasia on se lihallinen ihminen luulee, että voi ihmisiä pelastukseen saattaa. Näin sitä kehutaan
niin ja niin moni on tullut uskoon saarnani tai sanomieni kautta jne....
Mihin uskoon?
Mutta nyt Jumala kirkasti noiden sanomien sisällön juuri niin kuin tuossa aiemmassa viestissä sanoin
SILLOIN KUN HÄN, JUMALA on saanut jonkun ihmisen herättää, HÄNET voi sellainen ihminen joka
TODELLA ON JUMALAN PYHÄN HENGEN johdatuksessa tai jo Jumalan Hengen oma opastaa elämän tielle
pois synnin harhatieltä.
Tämän jo luulisi kaikkien ymmärtävän, että täysin Jumalasta piittaamatonta täysin maailmassa, maailman
mukaan elävää EI KUKAAN IHMINEN saa HETKAUTETTUAKAAN, vaan päin vastoin tuollainen ihminen voi
alkaa rakennella yhä lujempaa suojamuuria ympärilleen.
Samoin kyllä on fariseusten, oman uskon ja vanhurskauden ja pyhyyden varassa elävien kohdalla
Jeesuksen sanomat eivät saa heitä loksauttamaan edes korviaan vaan suojavarustuksen teko tehostuu
ettei vaan Jumalan sanan totuus pääsisi milloinkaan koskettamaan.
Tämän päivän fariseuksille Paavali on Jumalana ja Jeesuksen aikaisilla fariseuksilla oli Mooses
Jumalana, joten näin on Jeesus on jäänyt sijaa vailla kaikkina aikoina. Vain harvojen sydämet
Hänen edessään särkyvät niin, että Jeesuksen elämä saa alkaa.
Ei Jeesus turhaan sanonut,"löytäneekö Hän uskoa maan päältä, kun Hän tulee"
Mietipä tätäkin Jeesuksen sanaa, miksi Hän näin sanoi?
etkä näe miten sovellat tuotakin sanan kohtaa aivan mielivaltaisesti ja jos oikeesti kirjaimen mukaan
tuon mukaan mennään, niin mietipä itse mitä se sitten olisi?
Oletko itse vain sanonut "kyllä tai ei kun joku jotakin kysyy???
Ps. onhan niitä kysymyksiä joihin voi sanoa, joko kyllä tai ei ja se on hyvä, mutta sitä ei määrittelekään
kukaan ihminen vaan Jumala joka saa ihmistä johdattaa.
Helpostihan tuo tuomio minullekin sinulta lankeaa. Mikset siis voi sanoa tuomiota Jaakobille? Paavalille sinun oli helppo sanoa 'kyllä', lihansa luulojen vallassa kirjoitti noin.
Entäpä Jaakob? Paavalille ja minulle olet jo sanonut kyllä.
Mikä siinä nyt on niin vaikeaa?
Kyllä tai ei riittää.
Sitä se on vääntöä silloin, kun ihmisellä on Jumalana joku muu kuin ITSE Luoja.
Kun, et siis ymmärrä sanomaani, niin jää inttämään tai joitakin muita valheita tuomaan.
Sen verran Paavalista, että missä vaiheessa hän on tuon sanomansa sanonut, niin se on aivan sama.
Jos hän on sanonut sen vielä nisunjyvän tiellä ollessa, niin ei mikään ihme sillä, sillä tiellä
ihmisellä on vielä omat luulot itsestään (korkeammat kuin mitä Itse Jumalan ajatukset, voimiset
ja teot) TAI jos on sanonut silloin, kun Hänessä jo eli Jeesus EIKÄ HÄN, niin ON niin mitä jo olen
sanonut aiemmassa viestissä, VAIN sellaisen ihmisen kohdalla voi Jumalan oma vaikuttaa joka on tullut
Jumalan herättämäksi. TAVALLISTA "kadun tallaaja" jolle Jumala ei ole puhunut, jolle Jumala ei saa
puhua niin kukaan ihminen ei pelastuksen tielle voi saattaa. EIKÄ missään tapauksessa KUKAAN ihminen
VOI YHTÄKÄÄN IHMISTÄ PELASTAA. Se on totuus.
Saatanan omiksi kyllä ihmisiä leivotaan ja se käy leikiten.
Ps. ihan hyvä nyt katsonkin mitä Jaakobin kirjeessä sanotaan?
Kun siis ihmisissä roikut ja luulet heidän peesissään Jumalan luo pääsevän, niin vielä
Jaakobista sanon totuuden jos Jumala niin tahtoo.
Ei mitään kiirettä. Jaakobistahan minä vain kyselin, kun hänkin oli kehottamassa pelastamaan eksyneitä ja syntisiä.
muista ihmisistä "tavallisina kaduntallaajina", niin ajatteletko itse olevasi jotakin parempaa tai enemmän? Etkö olekaan kuolevainen tavallinen ihminen?
Elämän tielle, kuoleman tieltä, mutta pelastaa ei kukaan ihminen toista ihmistä voi, vain Jumala voi, siihen, opastukseen, kenties kehoitukseen, joka vastaanotetaan, viitataan näissä jakeissa
Pelastakaa ne, jotka voitte, temmatkaa heidät tulesta!
- joka palauttaa syntisen harhatieltä, pelastaa hänet kuolemasta ja peittää paljotkin synnit.
kirjoitettu puska-Hssulta, joka kuvitelmissaan luulee, ettei kukaan muu olisi noita jakeita koskaan lukenut saati Jumalalta saadulla mielellä pohtinut ja ymmärtänyt. Puska-armiako ryyditit?
armoa, että HÄN ihmisen herättää, JUMALAN ARMOSTA ihminen AINOASTAAN VOI PELASTUA.
Se, että raamatussa sanotaan, "armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - 9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi."
Niin tästäkin otetaan vaan "armosta olemme pelastetut". Väliä sillä millaisella armolla sitä itse kukinenkin
itsensä armahtaa, sillä juuri tässä ihmisuskossa tehdään todella pahaa, kun sanotaan usko vaan Jeesukseen
tai anna elämä Jeesukselle jne. Näin ihmisiä johdatetaan ohi Jumalan armon ikäänkuin pelastukseen, mutta
jos Jumala EI tällaisia ihmisiä saa herättää, niin he ovat kerran näitä joista Jeesus sanoo,"menkää pois
en tunne teitä." Jeesus tuntee vain ne jotka ovat Jumalan armon Jeesuksessa tulleet ahtaan portin kautta
kohtaamaan joissa Jeesus on asuinsijan saanut.
Otetaan siis koko totuus käyttöön "armosta (se on Jumalan armosta)olemme pelastetut EMME ITSEMME KAUTTA (emmekä kenenkään muunkaan ihmisen kautta) SE ON JUMALAN LAHJA (EI ITSEMME OTETTAVISSA
VAAN JUMALAN ANETTAVISSA AINOASTAAN)JA SIITÄ EI VOI KUKAAN IHMINEN KERSKATA ITSESTÄÄN TAI
TOISESTA IHMIESTÄ.
ei olla roikkumassa ihmisissä eikä heitä korottamassa.
Joten jos luulit olevasi viisas, ja vieläpä Jumalan asialla, niin kaukanapa olet.
KAIKKI ihmiset ovat SAMAN ARVOISIA olkoon missä asemassa tahansa. ENKÄ edes tuolla lausumalla
tarkoittanut mitään erityistä "halvempiarvoista ryhmää niin kuin sinä näytit tulkkaavan, kun halvempiarvoisia
EI OLE JUMALAN eikä Hänen omiensa sydämissä KUKAAN"tai ryhmää yleensä vaan se on vain sanonta.
Et ilmeisesti ole kuullut tuota sanontaa aikaisemmin, kun siihen takerruit?
tuohon mitä Jaakobin kirjeessä on sanottu jos Jumala sen suo.
Teen eri aloituksen, kun tämän ketjun aloitus oli toinen johon ei itseasiassa kaivattu
kommenttia ja mitä nyt on tullut,niin aivan tuota samaa mitä yleensä, on sitten aloitus
mikä tahansa niin samaan se päätyy.