Esikoislestadiolaiset ymmärtävät opillisesti:

Taavi:
"En ole varma, kuinka esikoislestadiolaiset ymmärtävät opillisesti lain kolmannen käytön, mutta käytännössä se heillä ainakin on. Melkein jokaiseen saarnaan kuuluu olennaisesti alkuosan lakisaarna, vaikka paikalla ei olisi ainuttakaan heidän joukkoonsa kuuluvaa. Aiemmin tässä keskustelussa mainitsemani hakkaava saarnatyyli on eräs sellaisen käytännön merkki. Ulkonaisesti he sillä pyrkivät pitäytymään Laestadiuksen tavassa saarnata ensin lakia epäuskoisille ja armon varkaille, ja lopuksi evankeliumia herätetyille ja uskoon autetuille."
http://p3.foorumi.info/vlfoorumi/viewtopic.php?t=2932

"Melkein jokaiseen saarnaan kuuluu olennaisesti alkuosan lakisaarna,"

Onko "oppi-isämme" Leevin puhe jotenkin automaattisesti rinnastettava lain saarnaksi?
Minä kun kävin mielenkiinnosta tutustumassa heidän seuroihinsa niin täytyy myöntää, että vahvalta
tuo lestadiuksen sanoma vaikutti. -Meillä ei seuroissa lueta KOSKAAN.
Miksi sitten Luther selittää jotenkin raamatullisemmin asioita vaikka olemme lestadiolaisia.
Ainakin nykyään alkaa olla - Luther sitä ja tätä - Viis Raamatusta (kärjistetty).

O.M jäljenpänä:
"En ole koskaan kuunnellut isoesikoisten saarnoja, mutta..." -silti tuomit...

Miten sitten joku ylipäänsä voi tuomita toisten vilpittömän vakaumuksen pelkästään sillä, ettei ole osana SRK:ta.

Esikoiset lukevat yleensä seurojen aluksi lestadiuksen saarnoja jonka jälkeen vanhempi
puhuja koettaa kirkastaa samaa sanomaa seurakunnalle Raamatun pohjalta. Syntejäkin annetaan anteeksi
Jeesuksen nimessä ja veressä. Vieläpä vanhemmat seurakuntalaiset käyvät ihan edessä kaulailemassa -
julkisesti kuiskien, korjaamassa asioitaan.

Meillä vl-uskovaisilla ei sitten lakia olekkaan, mutta lakihan meitä nevoo ja opastaa lähemmäs Kritusta.
Oliko kanaankieltä?!
22625
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Olen oppinut uskovaisten seuroissa ja lukenutkin kristillisyytemme opetusta, että lain ensimmäinen käyttö Raamatun mukaan, yhteiskunnan ja esivallaan, ja on sekin Jumalan asettama:

Room.13:1. "Jokainen olkoon esivallalle, jolla valta on, alamainen; sillä ei esivalta ole muutoin kuin Jumalalta: ne vallat, jotka ovat, Jumalalta ne säädetyt ovat.
2. Sentähden jokainen, joka itsensä esivaltaa vastaan asettaa, se on Jumalan säätyä vastaan...5. Sentähden tulee alamainen olla, ei ainoastaan vihan tähden, vaan myös omantunnon tähden.
6. Sillä sentähden te myös veron maksatte; sillä he ovat Jumalan palveliat, joiden senkaltaisista tulee lukua pitää.
7. Niin antakaat siis kaikille, mitä te velvolliset olette: sille vero, jolle vero tulee; sille tulli, jolle tulli tulee; sille pelko, jolle pelko tulee; sille kunnia, jolle kunnia tulee. "

Lain ensimmäinen käyttö ohjaa yhteiskunnalliseen vanhurskauteen. Sen piirissä myös kristityt "on lain alla". Yhteiskunnallinen vanhurskaus, ei ole uskonvanhurskautta. Tuota lakia voi noudattaa epäuskoinenkin.

Lain toinen käyttö

Laki lupaa, että joka sen täyttää pelastuu. Syntiinlankeemus turmelsi ihmisen, ettei hän voi lakia täyttää. Lain tehtävä on osoittaa ihminen syntiseksi. Luther sanoi, että laki on kuin ajokoira, joka ajaa ihmisen Kristuksen luo. Paavali ilmaisee näin lain toisen käytön:

Room.3:20. "Sentähden ettei yksikään liha taida lain töiden kautta hänen edessänsä vanhurskautetuksi tulla; sillä lain kautta synnin tunto tulee".

Kristus on täyttänyt lain ihmisen puolesta ja näin syntinen ihminen saa uskoa syntinsä anteeksi Kristuksen ansion tähden.

Lain kolmas käyttö

Lain kolmas käyttö merkitsee, että lain tulisi olla uskovaisen elämässä synnin paljastajana ja hyvien tekojen opettajana? Paavali torjui tuon käsityksen. Hän kirjoitti galatalaisille:
Gal.3:24. "Niin on laki ollut meidän opettajamme Kristuksen tykö, että me uskon kautta vanhurskaaksi tulisimme.
25. Mutta sitte kuin usko tuli, niin emme enempi ole sen opettajan alla".

Lain kolmannen käytön hylkääminen ei kuitenkaan ole ohjannut Jumalan lapsia synnin luvallisuuteen. Lain sijasta olemme saaneet toisen opettajan, sillä Jumala on antanut meille Henkensä kotiopettajaksi:

Room.6:14. "Sillä ei synnin pidä teitä vallitseman, ettette ole lain, vaan armon alla.
15. Kuinkas siis? Pitääkö meidän syntiä tekemän, ettemme lain alla ole, vaan armon? Pois se!
16. Ettekö te tiedä, että jolle te annatte itsenne palvelioiksi kuulemaan, sen palveliat te olette, jolle te kuuliaiset olette, taikka synnille kuolemaksi eli kuuliaisuudelle vanhurskaudeksi?"

Gal.2: 19. "Mutta minä olen lain kautta laista kuollut pois, että minä Jumalassa eläisin.
20. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Mutta minä elän, en silleen minä, vaan Kristus elää minussa; sillä jota minä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, joka on minua rakastanut ja antoi itsensä minun edestäni.
21. En minä hylkää Jumalan armoa; sillä jos vanhurskaus tulee laista, niin on Kristus hukkaan kuollut".

Gal.5:13. "Sillä te, rakkaat veljet, olette vapauteen kutsutut; ainoastaan karttakaat, ettette salli vapauden lihalle tilaa antaa, vaan palvelkaat rakkaudessa toinen toistanne".

Tiit.2:11. "Sillä Jumalan armo, kaikille ihmisille terveellinen, on ilmestynyt.
12. Joka meidät opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot, ja tässä maailmassa siviästi ja hurskaasti ja jumalisesti elämään,
13. Ja odottamaan autuaallista toivoa, ja suuren Jumalan ja meidän Lunastajamme Jesuksen Kristuksen ilmestystä,
14. Joka itsensä antoi meidän edestämme, että hän meitä kaikesta vääryydestä lunastais ja itsellensä erinomaiseksi kansaksi puhdistais, ahkeraksi hyviin töihin.
15. Näitä sinä puhu ja neuvo, ja kaikella todella nuhtele: ei myös kenenkään pidä sinun katsoman ylön".

Jumalan terveellinen armo ei opeta tekemään syntiä, vaan antaa voiman taistella sitä vastaan. Armo ei opeta myöskään toisin kun kymmenen käskyn laki. Nyt lain tuomio ja kirous ovat kuitenkin poissa, koska Kristus on täyttänyt lain.

Apostolit kirjoittivat paljon, neuvon, opetuksen ja nuhteen sanoja aikansa ihmisille. Mekin tarvitsemme evankeliumiin liittyviä rakkauden neuvoja. Ne eivät ole lakia. Niitä ei anneta meille siksi, että niitä noudattamalla Jumalan edessä kelvollisiksi, eli vanhurskaiksi. Neuvot ovat tarpeen, että säilyisimme Kristuksen vanhurskaudessa, jonka olemme uskon kautta saaneet, ilman omia suorituksiamme ja ansioitamme. Neuvot vahvistavat ja tukevat sitä terveellisen armon opetusta, jonka me kuulemme omantunnon äänenä.

Äänestä
  • niinkuin weha kirjoittaa: "Kristus on täyttänyt lain ihmisen puolesta ja näin syntinen ihminen saa uskoa syntinsä anteeksi Kristuksen ansion tähden.", niin näin uskoo myös monen muun herätysliikkeen ihmiset, mutta he silti ovat epäuskoisia.

    Äänestä

  • niin mihin ryhmään heidän sitten sijoitetaan? Onko siellä elävää uskoa lainkaan?
    No eipä tuo meitä kiinnosta - tulkoon itse tänne Jumalan valtakuntaan...

    Äänestä

  • ukko 45 kirjoitti:

    niinkuin weha kirjoittaa: "Kristus on täyttänyt lain ihmisen puolesta ja näin syntinen ihminen saa uskoa syntinsä anteeksi Kristuksen ansion tähden.", niin näin uskoo myös monen muun herätysliikkeen ihmiset, mutta he silti ovat epäuskoisia.

    Onpa vahvaa puhetta! Juuri tämän takia lestadiolaisliike tuntuu yhä enemmän merkilliseltä sekasotkulta - kaikki sen ilmenemismuodot siis.

    Luther kirjoittaa näin Galatalaiskirjeen selityksessä:

    "Sillä hengellinenkin Jerusalem on tosin saanut alkunsa tässä ajassa, mutta sitä ei ole sidottu tiettyyn paikkaan niin kuin Juudeassa oleva Jerusalem, vaan se elää hajallaan kautta koko maanpiirin. Sitä voi olla vaikka Babyloniassa, Turkissa, tataarien ja skyyttien maassa, Intiassa, Italiassa, Saksassa, meren saarilla, maailman vuorilla ja laaksoissa - kaikkialla, missä on ihmisiä, joilla on evankeliumi ja jotka uskovat Kristukseen."

    Sitä voi siis olla myös Suomessa, mutta että sitä olisi VAIN ja AINOASTAAN lestadiolaisten keskuudessa ja niistäkin VAIN ja AINOASTAAN siinä ja siinä porukassa - se ei ole Raamatun opetuksen mukaista! Se ON valhetta!

    Äänestä

  • 11x10 kirjoitti:

    niin mihin ryhmään heidän sitten sijoitetaan? Onko siellä elävää uskoa lainkaan?

    Lestadius kyllä oli herättäjä, mutta hänen ns. iltasaarnoissa, jotka pidettiin heränneille ja uskoville, on todella vahvaa evankeliumia ja niissä kirkastetaan pelastumista yksin Kristuksen sovitustyön kautta. Hän paljastaa mitä omavanhurskaus koitaa saada kristityissä aikaan. Kristitty ei saa mitata katumustaan, kyyneleitään eikä mitään, ainoa ja oikea turva on Jeesuksen haavoissa, hänen ristinkuolemassaan ja voitollisessa ylösnousemuksessaan. Joitakin saarnoja kuunnellessa, esim. hyvästijättösaarna Kaaresuvannossa, ymmärtää että valtava liikutusten pauhu on täyttänyt kirkon ja armonlinnut ovat visertäneet sellaista laulua että "vaarat ja tunturit ovat vastanneet; Aamen, halleluja".
    Etsikon aikoina on Pyhä henki aina vuodatettu väkevästi, varsinkin herätyksen alkuaikoina.
    Vaikka uskoa ei perusteta tunteitten varaan, on suurta Jumalan armoa, että Hän on vahvistanut uskoviaan ja he ovat päässeet maistamaan omissa sydämissään " että Herra on suloinen".

    Äänestä

  • ukko 45 kirjoitti:

    niinkuin weha kirjoittaa: "Kristus on täyttänyt lain ihmisen puolesta ja näin syntinen ihminen saa uskoa syntinsä anteeksi Kristuksen ansion tähden.", niin näin uskoo myös monen muun herätysliikkeen ihmiset, mutta he silti ovat epäuskoisia.

    mm. esikoiset ja muut hengellisyydt opettaa, että laki kuuluu uskovaiselle.

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    Onpa vahvaa puhetta! Juuri tämän takia lestadiolaisliike tuntuu yhä enemmän merkilliseltä sekasotkulta - kaikki sen ilmenemismuodot siis.

    Luther kirjoittaa näin Galatalaiskirjeen selityksessä:

    "Sillä hengellinenkin Jerusalem on tosin saanut alkunsa tässä ajassa, mutta sitä ei ole sidottu tiettyyn paikkaan niin kuin Juudeassa oleva Jerusalem, vaan se elää hajallaan kautta koko maanpiirin. Sitä voi olla vaikka Babyloniassa, Turkissa, tataarien ja skyyttien maassa, Intiassa, Italiassa, Saksassa, meren saarilla, maailman vuorilla ja laaksoissa - kaikkialla, missä on ihmisiä, joilla on evankeliumi ja jotka uskovat Kristukseen."

    Sitä voi siis olla myös Suomessa, mutta että sitä olisi VAIN ja AINOASTAAN lestadiolaisten keskuudessa ja niistäkin VAIN ja AINOASTAAN siinä ja siinä porukassa - se ei ole Raamatun opetuksen mukaista! Se ON valhetta!

    ole nimestä kiinni, vaan samasta uskosta ja opista. Onhan sama uskoa joskus löytynyt esim. venäjältä, eikä nimi ollut lestadiolaisuus. Yhdyn ihan tuohon Lutherin tekstiin ja muutenkin hänen opetuksiinsa seurakunnasta.

    `Minä uskon, että maanpäällä on pelkkien pyhien pyhä, pieni joukko ja seurakunta yhden ainoan pään, Kristuksen alaisena, Pyhän Hengen kokoon kutsumana. Se on samassa uskossa, mielessä ja käsityksessä; sillä on monenlaisia lahjoja, mutta se on yksimielinen rakkaudessa, vailla ryhmittymisiä ja jakaantumisia. Minäkin olen sen osa ja jäsen, sen omistamista rikkauksista osallinen. Siihen Pyhä Henki on minut saattanut ja siihen liittänyt siten, että olen kuullut ja yhä edelleen kuulen Jumalan sanaa. Juuri tämä on siihen tulemisen alku. Ennen siihen tulemistamme me olimme kokonaan perkeleen omia, Jumalasta ja Kristuksesta kerrassaan tietämättöminä. Näin Pyhä Henki viimmeiseen päivään asti pysyy pyhän seurakunnan eli kristikunnan tykönä. Sen välityksellä hän meitä saattelee, sitä hän käyttää sanan julistamiseen ja harjoittamiseen ja tämän välityksellä hän saa aikaan ja lisää pyhitystä. Näin se päivittäin yhä kasvaa ja vahvistuu uskossa ja sen hedelmissä, jotka hän saa aikaan``

    Äänestä

  • 11x10 kirjoitti:

    niin mihin ryhmään heidän sitten sijoitetaan? Onko siellä elävää uskoa lainkaan?
    No eipä tuo meitä kiinnosta - tulkoon itse tänne Jumalan valtakuntaan...

    nimittäin ne pienet lapset. Ne ovat uskovaisia ja kuuluvat Jumalan valtakuntaan.

    Äänestä

  • weha kirjoitti:

    Löytyneekökään enempää...

    Äänestä

  • weha kirjoitti:

    nimittäin ne pienet lapset. Ne ovat uskovaisia ja kuuluvat Jumalan valtakuntaan.

    Kiitos kun sentään pienet lapset tulevat autuaaksi. Tämä armollinen lupaus koskee kaikeksi onneksi myös vl-liikkeessä kasvaneita pieniä lapsia.

    Äänestä

  • weha kirjoitti:

    mm. esikoiset ja muut hengellisyydt opettaa, että laki kuuluu uskovaiselle.

    voi tietää mite muualla opetetaan kun hän on vl.ja käy vl.seuroissa.
    ettet vaan ole lämmitettly väärillä tulilla!!!! siittä seuraa hoitooo..

    Äänestä

  • weha kirjoitti:

    nimittäin ne pienet lapset. Ne ovat uskovaisia ja kuuluvat Jumalan valtakuntaan.

    Muut vaietkoon!

    Äänestä

  • weha kirjoitti:

    ole nimestä kiinni, vaan samasta uskosta ja opista. Onhan sama uskoa joskus löytynyt esim. venäjältä, eikä nimi ollut lestadiolaisuus. Yhdyn ihan tuohon Lutherin tekstiin ja muutenkin hänen opetuksiinsa seurakunnasta.

    `Minä uskon, että maanpäällä on pelkkien pyhien pyhä, pieni joukko ja seurakunta yhden ainoan pään, Kristuksen alaisena, Pyhän Hengen kokoon kutsumana. Se on samassa uskossa, mielessä ja käsityksessä; sillä on monenlaisia lahjoja, mutta se on yksimielinen rakkaudessa, vailla ryhmittymisiä ja jakaantumisia. Minäkin olen sen osa ja jäsen, sen omistamista rikkauksista osallinen. Siihen Pyhä Henki on minut saattanut ja siihen liittänyt siten, että olen kuullut ja yhä edelleen kuulen Jumalan sanaa. Juuri tämä on siihen tulemisen alku. Ennen siihen tulemistamme me olimme kokonaan perkeleen omia, Jumalasta ja Kristuksesta kerrassaan tietämättöminä. Näin Pyhä Henki viimmeiseen päivään asti pysyy pyhän seurakunnan eli kristikunnan tykönä. Sen välityksellä hän meitä saattelee, sitä hän käyttää sanan julistamiseen ja harjoittamiseen ja tämän välityksellä hän saa aikaan ja lisää pyhitystä. Näin se päivittäin yhä kasvaa ja vahvistuu uskossa ja sen hedelmissä, jotka hän saa aikaan``

    Weha: Venäjältä "löydetyt" teikäläiset tunnettiin kyllä lestadiolaisina.

    Olet kovin taitava lainaamaan sinulle mieluisia tekstinpätkiä. Lainaaminen--taito sekin, jos ei muita lahjoja juurikaan ole.

    Äänestä

  • k.meadows kirjoitti:

    Weha: Venäjältä "löydetyt" teikäläiset tunnettiin kyllä lestadiolaisina.

    Olet kovin taitava lainaamaan sinulle mieluisia tekstinpätkiä. Lainaaminen--taito sekin, jos ei muita lahjoja juurikaan ole.

    liimaa-leikkaa-periaate.
    Jokaisesta tekstistä otetaan vain se pätkä, joka sopii omiin ajatuskuvioihin.

    Toistaiseksi Weha ei ole löytänyt oikeita "uskovia" muualata kuin Venäjältä.
    Thaimaasta en ole aivan varma.

    Äänestä

  • 11x10 kirjoitti:

    niin mihin ryhmään heidän sitten sijoitetaan? Onko siellä elävää uskoa lainkaan?
    No eipä tuo meitä kiinnosta - tulkoon itse tänne Jumalan valtakuntaan...

    He ovat jo siellä! Vanhoilliset vain eivät sitä tiedä. Eivät ole kuunnelleet näes...

    Ihan totta, tämä tuntuu naurettavalta. Uskovaiset tyrkkivät toisiaan ja sanovat, että sinä olet väärässä ja minä oikeassa, minä kuulun sinne ja sinä tänne ja minä olen oikeassa joukossa ja sinä väärässä, minä olen Jumalan valtakunnassa ja sinä perkeleen valtakunnassa. Minä pääsen taivaaseen ja sinä et, usko mitä tykkäät! Minä lainaan näitä sanoja Raamatusta ja lyön niillä sinua ja sinä lainaat noita sanoja ja lyöt niillä minua.

    Kyllä vanhoillisetkin ovat varmaan lukeneet Jeesuksen sanat: "Älkää riidelkö tiellä!"

    Kaikkein hulluinta on se, että ensiksikin lestadiolaisryhmän sisällä on kaikki äärilaidat ja vieret edustettuna ja kiistellään kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Sitten on nämä erot suunnan eri porukoiden välillä. Sitten on erot luterilaisen kirkon sisällä vaikuttavissa herätysliikkeissä. Sitten on erot eri kristillisten kirkkokuntien välillä.

    Jos ei siinä mene pää pyörälle, ei sitten missään! Ei ole ihme, että Jumalaa vailla olevat saavat aiheen pilkata uskovia missä porukassa nämä sitten ovatkaan.

    Äänestä

  • weha kirjoitti:

    mm. esikoiset ja muut hengellisyydt opettaa, että laki kuuluu uskovaiselle.

    Onko nyt asiat avauksen perusteella oikein. Eikö Lestadius tehnyt herätyksen alkuaikana saarnojaan herttämään synnintunnon niissä jotka eivät oleet uskovaisia. Jos olen ollenkaan ymmärtänyt vanhoina aikoina seuroja saattoi hyvinkin tulla kuulemaan koko kylä (ei ehrätys olis levinnyt jos ei sankoin joukoin olisi ollut kuulijoita tavallisen kansan keskuudesta). Silloin lienee ollut kyse lain toisesta käytöstä ei ensimmäisestä.

    Tunnustuskirjojen mukaan valtaosa luterilaisista moni muu lestadiolaisuuden haara mukaan luettuna pitää oikeana tätä:
    2. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että lakia on tunnollisesti saarnattava, ei ainoastaan epäuskoisille ja paatuneille, vaan myös oikeauskoisille, vilpittömästi kääntyneille, uudestisyntyneille, uskosta vanhurskautetuille ihmisille.

    3. Vaikka he näet ovat uudestisyntyneitä, "mielensä hengeltä uudistuneita", ei uudestisyntyminen ja (Ef. 4:23) uudistus ole tässä maailmassa täydellistä vaan vasta alullaan. Uskovaisten "mielen henki" on alituisessa taistelussa lihaa eli meihin koko elämän ajaksi piintynyttä turmelusta vastaan. Tämä vanha Aadam, joka yhä vielä on ihmisen järkeen, tahtoon ja kaikkiin kykyihin piintyneenä, olisi alttiisti ryhtymässä ihmisten uskollisuudessaan keksimiin ja itse valitsemiin jumalanpalvelusmenoihin; siksi on välttämätöntä, että Herran laki aina loistaa meille. Vanha Aadam ei saa noudattaa omaa tahtoaan, vaan se on sekä lain kehotuksin ja uhkauksin että myös rangaistuksin ja kärsimyksin pakotettava seuraamaan Hengen johdatusta ja antautumaan hänen vangikseen (1 Kor. 9:27; Room. 6:12; Gal. 6:14; Ps.119:1; Hepr. 13:21).

    4. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että lain teot on osattava erottaa Hengen hedelmistä. Lain mukaisia tekoja on katsottava ja sanottava lain teoiksi niin kauan kuin yksinomaan rangaistuksesta muistuttaminen ja Jumalan vihan uhka puristaa ne esiin ihmisestä.

    5. Hengen hedelmiä ovat sitä vastoin ne teot, joita uskovissa asuva Jumalan Henki saa aikaan uudestisyntyneiden välityksellä. Niitä uskovaiset tekevät uudestisyntyneinä vapaaehtoisesti, ikään kuin eivät olisi edes kuulleet mistään käskystä, uhkauksesta tai palkinnosta. Tällä tavoin Jumalan lapset (Ps. 119:1) "elävät Jumalan laissa" ja vaeltavat sen mukaan. Pyhä Paavali kutsuu lakia Kristuksen laiksi ja mielen laiksi. Silti Jumalan lapset eivät ole lain alla, vaan armon alla (Room. 7:25; Room. 8:7).

    6. Laki on siis yhä vielä yksi ja sama laki niin katuville kuin paatuneillekin, niin uudestisyntyneille kuin uudestisyntymättömillekin, sillä se on Jumalan muuttumaton tahto. Ero on kuuliaisuudessa eli pelkästään ihmisissä. Uudestisyntymätön tottelee lakia pakosta, vastahakoisena - ja niin täyttää lain vaatimuksia vielä uudestisyntynytkin, sikäli kuin hän on lihaa. Mutta uskova, sikäli kuin on uudestisyntynyt, tekee alttiisti ja vailla pakkoa sellaista, mitä ei mikään lain uhkaus ikinä saisi häntä tekemään.

    Negativa
    Väärä oppi

    Edellä sanotun perusteella me hylkäämme vahingollisena, kristillisen siveellisyyden ja oikean jumalisuuden vastaisena sellaisen harhaopin, jonka mukaan lakia ei edellä selostetulla tavalla pitäisi saarnata kristityille, oikein uskoville, vaan ainoastaan epäuskoisille, paatuneille jumalattomille.

    Äänestä

  • etsivä-xx kirjoitti:

    Minä en oikeastaan ymmärrä miten vanhoillislestadiolaiset ajattelevat Vanhaa Adamia, sitä kaksiosaisen ihmisen lihallista puolta hallitaan? Minusta tunnustuskirjojen teksti tuntuu hyvin selvälle tässä asiassa. Kun eksytään synnin teille, ei niitä syntejä tee Pyhän Hengen hallitsema osa kaksioisaisesta ihmisestä. Omatunto soimaa, mutta millä logiikalla vanhoillislestadiolaisuudessa.

    Tähän kaipaisi viisaampaa opetusta kuin mitä Wehan tekstipätkät ovat. Tunnustukirjojen tekstien "mitätöinnille" pitäsi luterilaisuuden sisällä olla erityiset perustelut. Muutoin on outoa e että Wehakin poimii tunnustuskirjoista vähän sitä ja vähän tätä mutta ei koko oppia. Sakramenttien osalta olen kuullut selostuksia, jotka ovat olleet perusteellisia ja selventäviä (eivät tosin wehan kirjoittamia). Kasteestahan tunnutuskirjat ei oikeastaan erityiseti puhukaan. Kaste kun ei ole ollut kirkkojen välisen erilaisen näkemyksen keskiössä vaan katolinen kirkkokin hyväksyy luterilaisen kasteen.

    vanhaa ihmistä. Uskovaisella ei ole lakia, vaan terveellinen armo opettajana. Pyhä Henki on kotiopettaja.

    "Apostolit kirjoittivat paljon, neuvon, opetuksen ja nuhteen sanoja aikansa ihmisille. Mekin tarvitsemme evankeliumiin liittyviä rakkauden neuvoja. Ne eivät ole lakia. Niitä ei anneta meille siksi, että niitä noudattamalla Jumalan edessä kelvollisiksi, eli vanhurskaiksi. Neuvot ovat tarpeen, että säilyisimme Kristuksen vanhurskaudessa, jonka olemme uskon kautta saaneet, ilman omia suorituksiamme ja ansioitamme. Neuvot vahvistavat ja tukevat sitä terveellisen armon opetusta, jonka me kuulemme omantunnon äänenä".

    Äänestä

  • weha, kirjoitti:

    Lakia on syytä noudattaa yhdessä armahtavan evankeliumin kanssa. Ainoastaan lakia noudattamalla emme kuitenkaan tule autuaiksi. Koska viat ja erheet on myös korjattava. Keinot ovat evankeliumissa.

    "ilman omia suorituksiamme ja ansioitamme" - On niillä merkitystä, sillä olemme tilivelvollisia. Emme ole yksin armosta uskomassa, sillä Jumala on syntiä tekevälle armoton, mutta armahtaa katuvan syntisen. Olemme uskomassa "päivän lapsina" -emme varastoon. Jos me ei olla toteltu Jumalan tahtoa olemme syntivelassa. Synnillä on myös olemassa paatumuksen mitta, ja kun se tulee täyteen, niin ihmisen usko armahtavaan Kristukseen katoaa. Meidät tuomitaan tekojemme mukaan, mutta vanhurskas ihminen on synnitön - uskonsa tähden.

    Samat kohdat Raamatusta, joita lainasit ovat lukeneet myös Luther ja muut Tunnustuskirjojen laatijat ja hyväksyjät aikoinaan. Kun niistä tulkinnoista poikkeaa on takana jotakin muuta. Siitä kappaleesta jonka olet kirjoittanut edellä en tule "hullua hurskaammaksi".

    Selityksesi, että laki ei päde, mutta ihmisten antamat erilaiset neuvot pätevät lain tavoin, ontuu nyt kyllä jotenkin.

    Äänestä

  • 10x11 kirjoitti:

    Lakia on syytä noudattaa yhdessä armahtavan evankeliumin kanssa. Ainoastaan lakia noudattamalla emme kuitenkaan tule autuaiksi. Koska viat ja erheet on myös korjattava. Keinot ovat evankeliumissa.

    "ilman omia suorituksiamme ja ansioitamme" - On niillä merkitystä, sillä olemme tilivelvollisia. Emme ole yksin armosta uskomassa, sillä Jumala on syntiä tekevälle armoton, mutta armahtaa katuvan syntisen. Olemme uskomassa "päivän lapsina" -emme varastoon. Jos me ei olla toteltu Jumalan tahtoa olemme syntivelassa. Synnillä on myös olemassa paatumuksen mitta, ja kun se tulee täyteen, niin ihmisen usko armahtavaan Kristukseen katoaa. Meidät tuomitaan tekojemme mukaan, mutta vanhurskas ihminen on synnitön - uskonsa tähden.

    Nimimerkki 10×11 Veljeni herrassa !
    Kirjoitit että meidät tuomitaan tekojemme mukaan mutta vanhurskas ihminen on synnitön uskonsa tähden .
    Allekirjoittanut haluasi niin sydämessään tulla myös synnittömäksi mutta Aadamissa hänelle on tullut pois ottamaton synti turmelus . Kirjoitit myös että jos emme ole totelleet Jumalan tahtoa olemme syntivelassa ?? Ihan totta , no sitten olemme
    Valitettavasti tämä on kuitenkin ristiriidassa sekä Lutherin että Laestadiuksen kanssa nimittäin kristitty on vapaa ! Mistä hän on vapaa ? Vastaa !
    Hän on vapaa synnin velasta ja omantunnon vaatimuksista . Velka on kerran maksettu emmehän ala enää uudestaan maksamaan
    Kymmenen tuhannen leiviskän velka on maksettu jota me emme pysty maksamaan tässä eikä tulevassa elämässä .
    Kirjoitit myös että emme ole yksin armosta uskomassa vaan olemme tilivelvollisia .
    Voi kauhistus !!! Kristitty saa autuuden yksin armosta eikä ansion mukaan . Kristitty ei tule koskaan synnittömäksi vaan näin : Syntinen on siis pyhä ja väärä on vanhurskas korjaamme nyt Jumalan pojan sovintoverta saastaiseen astiaan iankaikkiseksi autuudeksi
    Kerran on verinen risti velkakirjan päälle vedetty että se on ollut täydellinen lunastus työ

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

17x10 kirjoitti:

Taavi:
"En ole varma, kuinka esikoislestadiolaiset ymmärtävät opillisesti lain kolmannen käytön, mutta käytännössä se heillä ainakin on. Melkein jokaiseen saarnaan kuuluu olennaisesti alkuosan lakisaarna, vaikka paikalla ei olisi ainuttakaan heidän joukkoonsa kuuluvaa. Aiemmin tässä keskustelussa mainitsemani hakkaava saarnatyyli on eräs sellaisen käytännön merkki. Ulkonaisesti he sillä pyrkivät pitäytymään Laestadiuksen tavassa saarnata ensin lakia epäuskoisille ja armon varkaille, ja lopuksi evankeliumia herätetyille ja uskoon autetuille."
http://p3.foorumi.info/vlfoorumi/viewtopic.php?t=2932

"Melkein jokaiseen saarnaan kuuluu olennaisesti alkuosan lakisaarna,"

Onko "oppi-isämme" Leevin puhe jotenkin automaattisesti rinnastettava lain saarnaksi?
Minä kun kävin mielenkiinnosta tutustumassa heidän seuroihinsa niin täytyy myöntää, että vahvalta
tuo lestadiuksen sanoma vaikutti. -Meillä ei seuroissa lueta KOSKAAN.
Miksi sitten Luther selittää jotenkin raamatullisemmin asioita vaikka olemme lestadiolaisia.
Ainakin nykyään alkaa olla - Luther sitä ja tätä - Viis Raamatusta (kärjistetty).

O.M jäljenpänä:
"En ole koskaan kuunnellut isoesikoisten saarnoja, mutta..." -silti tuomit...

Miten sitten joku ylipäänsä voi tuomita toisten vilpittömän vakaumuksen pelkästään sillä, ettei ole osana SRK:ta.

Esikoiset lukevat yleensä seurojen aluksi lestadiuksen saarnoja jonka jälkeen vanhempi
puhuja koettaa kirkastaa samaa sanomaa seurakunnalle Raamatun pohjalta. Syntejäkin annetaan anteeksi
Jeesuksen nimessä ja veressä. Vieläpä vanhemmat seurakuntalaiset käyvät ihan edessä kaulailemassa -
julkisesti kuiskien, korjaamassa asioitaan.

Meillä vl-uskovaisilla ei sitten lakia olekkaan, mutta lakihan meitä nevoo ja opastaa lähemmäs Kritusta.
Oliko kanaankieltä?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu