RIKOKSET EIVÄT UNOHDU IKINÄ JA VASTAUKSIA ODOTTELEN

VASTAUS UUPUU EDELLEEN SUOMENRUOTSALAISILTA vai potevatko moraalista krapulaa???

Aivan kuin säätiön rahoista ja muustakin ovat aiheet suomenruotsalaisille tabu. Että on vaikeaa puhua.
Voihan se olla suomenruotsalaisilla on niin huono omatunto ja vaikenemisen kulttuuri, mutta silti odottaisi jonkinmoista vastausta. Onko menneet rikokset niin raskaita ettei niistä pysty/voi/halua/tahdo/osaa PUHUA???Voi olla että aikoinaan tämä ryöstä ja omista luonne on jäänyt elämään. Järjen puute tuntuu MYÖS olevan olennainen osa ruotsinkielisten perinnettä. Täydellinen unohdus menneistä rikoksista, sorrosta, väkivallasta ja kaikesta. Tämä on kuin psykopaatilla on tunteitten puute. Sivistys ei ole toisten sortoa.

Olemme alkuperäisväestö Suomessa, jonne ruotsinkieliset ovat väellä ja
voimalla tulleet tekemään tyranimaisen hallinnon. Tarkoitus oli tuhota
koko Suomen alkuperäisväestön perusoikeudet ja tehdä suomenkielisistä
orjia sortovallalle. Olisi aika EDES pyytää anteeksi menneitä rikoksia.
EN OLE KUULLUT. Sen sijaan vaaditaan lisää valtaa, omistusta ja hallintaa.

Olisi korkea aika näiden ylimielisten kaiketi apinoille sukua oleville tyrannian perillisille opetella sivistyskieli SUOMI taikka luovuttaa ryöstetyt omaisuudet korkoineen suomenkieliselle alkuperäisväestölle. Voittehan muuttaa vaikka Ruotsin lähiöihin ja opetella vaikka arabiaa uutena kulttuurikielenä??

ps lukekaapa Hilkka Alm joka on tehnyt loistavan kirjan eli historiallisen romaanin nimeltä "kaukana vihreät niityt" ja OPPIKAA HISTORIAA!!!
7127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Joku lesbo kenties ??

Äänestä
  • Taidat itse olla sekopää ja luonnevikainen skitso kun et tunne kirjallisuutta.
    osaatko edes lukea? ikävä kyllä kirjaa ei ole tehty ns aku ankka versiona tai
    selkokielenä vähäjärkisille kuin sinä!

    HILKKA ALM - ETÄÄLLÄ VIHREÄT NIITYT

    Äänestä

  • ALKUPERÄISASUKKI kirjoitti:

    Taidat itse olla sekopää ja luonnevikainen skitso kun et tunne kirjallisuutta.
    osaatko edes lukea? ikävä kyllä kirjaa ei ole tehty ns aku ankka versiona tai
    selkokielenä vähäjärkisille kuin sinä!

    HILKKA ALM - ETÄÄLLÄ VIHREÄT NIITYT

    http://www.lysator.liu.se/~mosh/arne/arne01.gif

    Äänestä

olen olemassa ja että olen syntynyt ruotsinkielisenä :(

Voitko antaa minulle anteeksi, snälla, please ??

Äänestä
  • kunhan kaikki ja koko historia käydään kokonaan läpi.
    En ole syyttänyt kaikkia ruotsinkielisiä ja siellä phjanmaalla
    ovat fiksuimmat ruotsinkieliset. Mutta raha rikkaat ruotsalaiset
    loistavat poissaolollaan.

    tämä jälkimmäinen ruotsinkielinen osoittaa minkälaisia luonnevikaisia
    ihmisiä on suomenruotsakaisissa. Jo sanojen käyttö todistaa matalasta
    älykkyydestä ja alkeellisesta vihakompleksista, joka lähenee psykopaatin
    tasoa....anteeksi vaan, mutta tosi.

    Yrittäkää puhua menneistä rikoksista jja älkää solvatko huippu kirjailijaa
    HILKKA ALM ja kirjan nimi "kaukana vihreät niityt". Yrittäkää edes osata
    lukea se edes ruotsinkielellä jos suomi ei suju!

    Äänestä

  • Neuvo sinulle. Vähennä rutsausta närpeksessä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


alkuperäisasukki kirjoitti:

VASTAUS UUPUU EDELLEEN SUOMENRUOTSALAISILTA vai potevatko moraalista krapulaa???

Aivan kuin säätiön rahoista ja muustakin ovat aiheet suomenruotsalaisille tabu. Että on vaikeaa puhua.
Voihan se olla suomenruotsalaisilla on niin huono omatunto ja vaikenemisen kulttuuri, mutta silti odottaisi jonkinmoista vastausta. Onko menneet rikokset niin raskaita ettei niistä pysty/voi/halua/tahdo/osaa PUHUA???Voi olla että aikoinaan tämä ryöstä ja omista luonne on jäänyt elämään. Järjen puute tuntuu MYÖS olevan olennainen osa ruotsinkielisten perinnettä. Täydellinen unohdus menneistä rikoksista, sorrosta, väkivallasta ja kaikesta. Tämä on kuin psykopaatilla on tunteitten puute. Sivistys ei ole toisten sortoa.

Olemme alkuperäisväestö Suomessa, jonne ruotsinkieliset ovat väellä ja
voimalla tulleet tekemään tyranimaisen hallinnon. Tarkoitus oli tuhota
koko Suomen alkuperäisväestön perusoikeudet ja tehdä suomenkielisistä
orjia sortovallalle. Olisi aika EDES pyytää anteeksi menneitä rikoksia.
EN OLE KUULLUT. Sen sijaan vaaditaan lisää valtaa, omistusta ja hallintaa.

Olisi korkea aika näiden ylimielisten kaiketi apinoille sukua oleville tyrannian perillisille opetella sivistyskieli SUOMI taikka luovuttaa ryöstetyt omaisuudet korkoineen suomenkieliselle alkuperäisväestölle. Voittehan muuttaa vaikka Ruotsin lähiöihin ja opetella vaikka arabiaa uutena kulttuurikielenä??

ps lukekaapa Hilkka Alm joka on tehnyt loistavan kirjan eli historiallisen romaanin nimeltä "kaukana vihreät niityt" ja OPPIKAA HISTORIAA!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu