"Lestadiolaisuus pilasi elämäni"

Tämä on tositarina nuoresta miehestä, Jackista (nimi muutettu).

Jackin perhe asui Ruotsissa. Perhe muutti Suomesta Ruotsiin 70- luvun alkupuolella. Perheeseen kuului äiti, isä ja 12 lasta. Jack on lapsista nuorin.
Alunpitäen perheessä oli ankara kuri. Kuri oli henkistä ja fyysistä. Isä tuli kaupasta ja tarjosi perheelleen koiranmakkaraa. Muuhun ei ollut sillä hetkellä varaa. Äiti huolehti lapsista kotona ja isä teki töitä (ja näin jälkeen päin viisaampana tiedetään,että hän myös petti vaimoaan ja myöhemmin heille tuli avioero).

Suomessa asui heidän sukulaisiaan. Perhe kävi kyläilemässä Suomessa aina kun oli varaa. Matkat olivat kaikkea muuta kuin iloinen perhetapahtuma. Ne olivat painajaista.

Jack kerttoo eräästä matkasta: Muistan kun isoveljeni Thomas ei tullut auton kyytiin kun isä käski. Isä pakkasi kylmästi auton, paiskasi ovet kiini ja lähti ajamaan ilman Thomasia. En voi sanoin kuvailla sitä tunnetta, kun veljeni jäi itkemään vieraaseen maahan. Isä ajoi jonkunmatkaa ja kääntyi sitten takaisin. Thomas oli kävelemässä autotien vierellä ja oli paniikissa. Isä otti Thomasin kyytiin siitä tieltä. Muistan kuinka Thomas itki ja tärisi koko matkan haaparantaan. Isä ei välittänyt siitä yhtään. Isän mielestä se oli hyvä opetus Thomasille.

Jack katsoo välillä vankilan lattiaa ja joutuu nielaisemaan ettei itku tule.

Jack jatkaa: Isäni joutui Ruotsissa vankilaan. Hän käytti vanhinta siskoani seksuaalisesti hyväkseen. Hän oli puolivuotta linnassa ja pääsi sitten vapaaksi. Isää ei paljon sitten näkynytkään kotona. Äidillä ja isällä oli pahoja riitoja.
Muistan hyvin sen päivän, kun isä lähti. Se tuli käymään kotona ja otti tavaransa, meni autolleen ja lähti. Me kaikki lapset katsoimme ikkunasta. Minun on vaikea selittää sitä tunnetta mikä minut silloin valtasi, kun tajusin ettei isä tulee enää ikinä kotia. Olin helpottunut, mutta peloissani.
Siinä minä kasvoin ilman isää. Äiti huolehti yksin isosta perheestä.

Me lapset jouduimme sijaiskoteihin kun äitimme sai myrkytyksen ja oli kuolla. Osa lapsista palasi Suomeen ja osa jäi Ruotsiin. Minä palasin äitini luokse ja asuin hänen ja muutaman sisareni kanssa kunnes täytin 17.

Poltin ensimmäisen kirkon kun olin 17. Olen nyt 35 vuotias ja viettänyt koko nuoruuteni vankilassa. Aina kun pääsen pois, vihani saa minusta vallan ja palaan takaisin vankilaan.

Sisaruksillani on psyykkisiä ongelmia ja pari heistä on kokeillut huumeita. Meitä lapsia on enää kymmenen elossa. Kaksi on tehnyt itsemurhan. Veljelläni puhkesi skitsofrenia ja monen laitosvuoden jälkeen hän hirtti itsensä. Yksi siskoni meni junan alle... -Jackilla näkyy kyyneleitä silmissään... -Ei tämä minunkaan elämäni ole elämisen arvoista- hän jatkaa ja peittää kasvot käsiinsä.

Minä nousen vankilan vierailuhuoneen tuolilta ja pakkaan muistiinpanoni. Vartijat noutavat Jackin. Hänellä on neljä vartijaa mukanaan. Hän on yksi Ruotsin vaarallisimmista vangeista. Jack kävelee vartijoiden saattelemana kohti paksua teräsovea. Hänen pitkät-, selän alaosaan asti ulottuvat hiukset heilahatavat ilmavirrassa kun ovi aukeaa. Jack ei pääse koskaan vapaaksi. Useiden tuhopolttojen, murhan ja muiden rikostensa vuoksi hänet on tuomittu vankimielisairaalaan. Tämän tarinan nimeksi valitsin sopivasti "lestadiolaisuus pilasi elämäni". Tämä on tarina nuoresta miehestä joka koki lestadiolaisuuden pimeän puolen.