SAK kysyy: Miksi vain duunari tarvitsee lääkärintodistuksen
Torstai 28.10.2010 klo 10:54 20 kommenttia
SAK ihmettelee, miksi työntekijät joutuvat monissa yrityksissä menemään lääkäriin ensimmäisenä sairauspäivänä, vaikka toimihenkilöt voivat olla kolme päivää sairaana omalla ilmoituksella.
SAK:n kehittämispäällikkö Marja Erkkilä arvelee, että käytäntö saattaa olla vastoin työsopimuslain vaatimaa tasapuolisen kohtelun velvoitetta.
– Kysymys kuuluu, miksi työntekijöihin ei luoteta. Johdon pitäisi luottaa kaikkiin työntekijöihin ammattiryhmään katsomatta, Erkkilä sanoi.
Myös työterveyshuollon palvelujen tulee olla kaikille henkilöstöryhmille samat. Tästä on SAK:n mukaan myös korkeimman oikeuden päätös.
Erilaiset säädökset työntekijöille ja toimihenkilöille ovat vanhanaikaisia, ja ne tulisi SAK:n mukaan pikaisesti yhdenmukaistaa. Myös sosiaali- ja terveysministeriö suosittaa, että 1–3 päivää kestävissä sairauksissa työntekijän suullisen ilmoituksen tulisi riittää.
– Pakollisista lääkärikäynneistä pikkuflunssissa aiheutuu vaivaa ja ylimääräisiä kustannuksia, Erkkilä huomauttaa.
– Esimerkiksi paperiteollisuudessa on havaittu, että sairauspoissaolot lyhenevät, kun työntekijän oma ilmoitus riittää.
Kauppalehti
VASTAUS;
- koska toimihenkilöt ovat naisia, niillä on lähes yksinomaan mielenterveydellisiä syitä ja ne yleensä ovat luonteeltaan elättejä. Työnantajakin on huomannut että parempi olla kysymättä, koska hullujen syiden selvittäminen tulee kalliimmaksi kuin hullujen sietäminen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
muutamasta tunnistakin olla sairasloma lappu jollain firmoissa.