Eilen Soini esitteli "budjettinsa" joka koostuu siitä että kaikkien rikkaimpia verotetaan kainin tavoin, eikä idea ole se että sillä kerättäisiin paljon rahoja (sen Soinikin myönsi) vaan se että kun rikkaita rokotetaan niin kaikki persut ryhtymään paiskimaan pirusti työtä kun epätasaarvo on sosialiosoitu. Esimerkin voimalla siis kasvuuralle. Sumeaa logiikkaa. Minusta tuntuu että persut mielummin ottavat iisisti ja antavat rikkaiden olla rikkaita, mutta kaipa Soini tietää paremmin.
Lisäksi pitäisi heikentää Suomen kansainvälistä mainetta alentamalla kehitysapua (joka säästää alle promillen budjetista). EU maksuja pitäisi pyrkiä laskemnaan (sen vaikutus olisi vileä pienempi).
Lisäksi pitäisi poistaa unohtaa kaavailut ympäristöverouudistuksesta, joka siis johtaa siihen että Soinin pitäisi etsiä vielä enemmän säästöjä tai muuta verotettavaa kuin mitä nykyinen hallitus kaavailee.
Siitä hän oli kaikkien muiden puolueiden kanssa samaa mieltä että työllisyyttä olisi parabnettava ja työuupumusta vähennettävä. Keinot ja rahoitus jäi kuitenkin hiukan, eli täysin, auki. Muut ovat ehdotelleet keinoja ja rahoitusmuotoja.
MUTTA: Hänen budjetissaan ei kaavailla säästöjä maahanmuuttokustannuksiin verrattuna nykyhallituksen ehdotuksiin. Tämä saattaa viitata siihen että hän kuitenkin loppumetreillä sivoaa sisu-siiven pois ehdokaslistalta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.