tässä ajassa, profeettain kautta, ei Jumalan sana sen ilmaisee. Hebr.1:1-2. Sittenkuin Jumala muinoi monesti ja monella tapaa oli puhunnut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunnut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut.
Puhuuko Jumala
Jope.48.
13227
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
HÄN ei todellakaan puhu vaan Henki puhuu, mutta Henkikin puhuu seurakunnalle. On siis mieletöntä luulla että Jumala puhuisi, koska ennen HÄN puhui Profeettain kautta, mutta tänään Poikansa, eli Sanan kautta ja Sana on Henki ja Elämä, ja siksi Poikakin sanoo: "joka pysyy Minun Sanassani ja jossa Minun Sanani pysyy..."
Sanassa on Henki, sillä Sana on Henki ja Henki puhuu meille Sanan kautta ja opettaa meitä, ja seurakunnalle HÄN puhuu Hengen kautta Enkelin välityksellä.
Pilkkaajille ei vastausta - Mutta maan nöyrille selvennyksesi:
Jumala puhuu edelleen, kaiken aikaa, ihmiselle.
a) Sanassaan, Pyhässä Raamatussa,
b) Poikansa Jeesuksen kautta; sanojensa kautta, ja
c) Pyhän Hengen kautta, seuraavasti:
"Mutta kun hän tulee, totuuden henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se mitä Hän puhuu, ei ole hänestä itsestään, vaan minä hän kuulee, sen hän puhuu ja tulevaiset hän teille julistaa."
"Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille. Kaikki, mikä ISÄLLÄ on on minun, sentähden minä sanoin että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille." (Johannes 16:13-15)
"Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki, ja muistuttaa teitä kaikesta, minä minä olen teille sanonut." (Joh 14:26)
"Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta." (Joh 15:26)
"Minä ja Isä olemme yhtä" (Joh 10:30)
Jokainen lukutaitoinen ja normaalijärkinen ihminen em:sta Jeesuksen opituksista käsittää, että kun Jeesus lähettää Pyhän Hengen, Isän (Jumalan taholta) - niin kyse on jumaluudesta. Ja toinen Puolustaja, Pyhä Henki ottaa Jumalalta sen, minkä Jeesus Kristus hyväksi näkee. Kyse on primääristi Jumalan puheesta, joka Pyhän Hengen kautta tulee ihmisille.
Ne, jotka tämän opetuksen kiistävät, kumoavat Raamattua. Ja sellaista ei tee kukaan jolla on hengen jäänteitäkään. Sitäpaitsi Raamattu itse todistaa, että Jeesuksen taivaaseen astumisen perästä NIMENOMAAN Pyhä henki alkoi puhua (Jumalan sanoja) myös yksittäisille Jumalan lapsille.
Apost.teot 9:10-16. Lukee: HERRA sanoi Ananiakselle! Apt 10:13, HERRA puhui Pietarille... Agabus, profeetta sai ennakotiedon nälänhädästä Hengen vaikutuksesta, Apt 11:28-29.
HERRA sanoi yöllä näyssä Paavalille: älä pelkää, vaan puhu, äläkä vaikene! Apt 18:9-10,
Jne, jne,
Siis, ei Jumala lopettanut ilmoituksiaan Jeesuksen mentyä taivaaseen, vaan Pyhä Henki lähetettiin sitä varten, että ne jotka Hänet ottavat vastaan, saavat jatkuvaa opetusta, muistutusta, lohdutusta Raamatusta, mutta myös erikseen. Kokonainen PROFETIA - Ilmestyskirja - annettiin Patmoksella Johannekselle.
Eli, ne jotka väittävät ettei Herra "puhu" - vääristelevät Jumalan Sanaa Raamattua. Sellaisista "opettajista" on pysyttävät erossa. He eivät kunnioita JUMALAN sanaa. Ei ihme etteivät he myöskään kunnioita lähimmäistensä yksityisyyttä...
Jumala puhuu - Pyhän Hengen kautta - Hän antaa sitä informaatiota, jota seurakunnan Pää, Jeesus Kristus hyväksi näkee. Eikä Jumala kysele ihmisiltä lupaa "puhua" henkensä kautta. Eikä Jeesus kysele lampailta, mitä Ylipaimen saisi puhua - laumalleen? Eikä Pyhä Henki tottele muuta auktoriteettia kuin on Hän, jolle on annettu Kaikki Valta taivaassa ja maan päällä. Häntä, joka istuu Majesteetin Valtaistuimen oikealla puolella.
Sanan saivartelijat, jotka valheellisesti väittävät ettei Jumala "puhu", pilkkaavatkin (niinkuin tässäkin ketjussa) ova kenties jo sillä luopumuksen asteella, ettei Jumala (Pyhän Henkensä kautta) puhu?
Kun aikoinaan kuningas Saul valitsi tottelemattomuuden, niin Herran henki poistui hänestä. Eikä jumala enää mitenkään vastannut. Ja lopuksi hän meni "noitavaimon" luokse kysymään. Yöllä tietenkin, niinkuin pimeisiin puuhiin kuuluu. Ja piiloutui "tuntemattomaksi".... Lukekaa 1. Sam 28 luku...
Niin on myös tänään. Kun Jumala ei "puhu" - herran henki on murehdutettu ( Efe 4:30) niin sitten astuvat kuvaan "noitakeinot". Kysytään "kieronpuun kautta", sekoillaan iljettäviin valhepuuhiin. Ja pukeudutaan Suomi24 profetisivulla "tuntemattomaksi" nimimerkkien piiloon... Mutta Herra ei vastaa. (Sananl 1:23-32)
Ei mitään uutta auringon alla!
Maijaliísa H.
sinun kiivauttasi. Jumala puhuu oman ilmoituksen mukaan, Nyt Raamatun sanan mukaan, eika minkään lihalliset uskovaisten puheiden muukaan.
vaikka uskonnollisuuden kenttä onkin kirjava ja eriseuraistunut ja yksin Jumala tietää itsekunkin ihmisen suhteen ja tilanteen Jumalaan ja lähimmäisiin nähden sydämen salaituimpaan saakka.
Ilmestyskirjassa on myös kerrottu Jumalan lähettävän enkelinsä tuomaan Iankaikkisen Evankeliumin sanoman. Samoin Herra kutsuu onnellisiksi kaikkia, jotka lukevat tuon profetian ja ottavat siitä vaarin, sillä siinä ilmoitetaan Herran hyvä uutinen kaikille Jeesuksessa.
Tietysti myös tänään Jumala toimii enkeliensä ja Pyhän Hengen kautta ja kaikki tulee koetella Raamatussa ilmoitetussa sanallisessa Jumalan tahdon esilletuovissa pyhissä kirjoissa ja kirjeissä palvelijoittensa kautta annettuna ja käännettynä, että meidän on se helpompi vastaanottaa ymmärrystä anoen Jeesuksen nimessä.
lahjaa ja muitakin ja Pyhän Hengen tunnusteot seuraavat niitä, jotka uskovat Jeesusta eli vaeltavat ja tahtovat vastaanottaa Pyhässä Hengessä, opetuksessa ja voimassa. Valitettavasti ihmiset rakastavat enemmän tämän maailman antimia kuin Herran hyvyyden siunauksia ja näin penseinä ei anota eikä tahdota palvella siten kuin Herran tahto on kaikille pelastukseksi, mutta samoin ilman pyhitystä ei kukaan ole pääsevä Jumalan valtakuntaan. Herran armo pysyy iankaikkisesti ja vaikka tilanne on nyt toivottoman kaltainen, ei sen tarvitse olla sitä enää suuressa ahdistuksessa, sillä siinä erotetaan jyvät akanoista, ja tulee hyvinkin lähitulevaisuudessa, kenties ennen kahtakaan vuosikymmentä, sillä ajan merkit Israelissa ja muissa kansoissa ovat selvästi ja nopeasti saavuttamassa sitä näkymää, jonka Ilmestyskirjan ja Jeesuksen opetuksen mukaan evankeliumissa voimme vastaanottaa kiittäen ja kunnioittaen sen hengellisen hyvän antajaa Isää Jumalaa Jeesuksen nimessä, amen.
tutkia kuolleen meren puhetta ja ymmärtää, että se on varoittana esimerkkinä niistä, jotka eivät olleet kuuliaisia Jumalan tahdolle ja ilmoitukselle, samoin Jeesus kehottaa muistamaan Lootin vaimoa, sillä ei uskonut Jumalan enkelien varoitusta olla katsomatta katoavaa maailmaa, joka tulessa poltettiin. Samoin tulee käymään kun Herran Päivän läheisyyden aika saavuttaa sen ensimmäisen sinetin avaamisen ja samoin nopeasti ja varmasti myös kaikki muu tapahtuu ja onnellisia ne, jotka elävät ja kuolevat Jeesuksessa, hänen armoonsa pannen kaiken toivonsa, amen.
lukemalla Raamattua Jeesuksen nimessä anoen Pyhän Hengen opetusta, ja yhtä tärkeää on pysyä Jumalan tahdon tekemisessä, sillä vain uskovat, jotka seuraavat Herraa opetuslapsinaan, tullaan siunaamaan niinkuin Aabraham kutsuttiin ja uskoi Jumalan puhetta, samoin kaikki muutkin uskovat kaikissa Jumalan pyhissä kirjoituksissa Raamatusta. Vaikka emme vaellakaan näkemisessä Jeesuksen osalta, niin kaikki Jumalan antama Raamatussa on luotettavaa ja autuaat ne, jotka eivät loukkaannu sen antajaan vaan uudistuvat mieleltään tehden tahtoaan, amen.
Profeettaintoilijoiden mielikuvitus puhuu.
kyllä, mutta eivät usko. Ja kun lukevat Raamatusta, eivät usko Jumalan ilmoitusta, tai pyydä Jumalan puhetta ja opetusta, sillä paatunut ja pimeä ja epäuskoinen sydän ei voi olla aralla tunnolla Jumalan ilmoituksen ja puheen edessä, sillä puheensa ei joko kosketa tai saa aikaan vastustusta, ja näistä jälkimmäisen on helpompi tehdä parannusta, sillä saa piston sydämmeensä, mutta edellyttää silti mielenmuutosta syntiensä anteeksisaamiseksi ja vanhurskauden vastaanottamista totuuden pyhittämänä ja suun tunnustuksena ja Pyhän Hengen kasteen vastaanottamisena.
Niiniveessä kuultiin Joonan parannussaarna ja tehtiin parannus, mutta monessa Israelin kaupungissa ei tehty parannusta vaikka Jumalan ainosyntyinen Poika toimi täydessä Pyhän Hengen voimassa ja tunnusteot ja ihmeet seurasivat, mutta ehkä ongelmaksi muodostui se, että ihmiset juoksivat ihmeiden ja merkkien perässä unohtaen Mestarin keskeisimmän opetuksen "Tehkää parannus, sillä Jumalan valtakunta on tullut lähelle". Näin voi olla tänäänkin, jos Herraa etsitään vääristä motiiveista, eikä tahdota nöyrtyä niinkuin kuuliainen lapsi vastaanottamaan ja tekemään mielenmuutosta opetuksensa mukaan, sillä vaikka monet kuulevat niin harvat tekevät ja siten rakentavat Pelastuksen Kalliolle. Tästä Jeesus opetti siementen putoamisesta erilaisiin alustoihin ja vain yksi neljästä oli sellainen, joka tuotti hyvää hedelmää, toiset kuulivat, mutta eivät tehneet kuka epäuskon ja kuka maailman murheiden ja kuka vainon tähden, mutta Jumalan armosta ja rakkaudesta ja Hengestä sitä hyvää maistaneet tahtoivat sitä lisää vanhurskaudekseen ja hyvän hedelmän tuottamiseksi, eikä ollut omaa ansiotaan, vaan lahjana kaiken saivat, koska janosivat ja isosisivat Herran hyvyyden siunausta ja uskon kuuliaisuutta ja hyvän hedelmän tuottamista. Hallelujah Jeesuksen nimessä, amen.
Vedät Raamatusta omat johtopäätöksesi. Ilmestyskirja on sekoilua. Sitä voi tulkita ihan miten haluaa.
Puhui ainakin minulle.Olin rukouksessa kun ajoin autoa.Oli vähän ylinopeutta.Kuulin sewlvästi kun kun minulle sanottiin,soso poikani hiljennäppä vähäsen.Hiljensin kahdeksaan kymppiin.2kilometrin päässä edessä oli poliisit tutkan kanssa.Näin Jumala pitää omistaan huolta.Kerran rukoilin että ei tulisi hirviä auton eteen,Taas Jumala puhui minulle,nyt hän näytti kuinka hän varjelee minua tiellä.Muutaman kilometrin päässä oli pellolla kolme isoa hirveä.Yksi seisoi tien vieressä jalat asfaltin reunalla,se oli kuin naulittu paikalleen.Mihinkään se ei liikahtanut kun ajoin ohi.
HÄN joka on ainut totinen Jumala, ei todellakaan puhu ihmisille suoraan, sillä vaikka sanotaankin monasti puhetta Jumalan puheeksi, mutta profeetat tietävät hyvin varmasti sen, että Jumala puhuu minella tavalla, mutta ei enään suoraan ihmiselle, sillä meillä on välimie4s ihmisen ja Jumalan välillä, joka v'littää Jumalan tahdon itse kullekin sen kautta mitä kirjoitrettu on. Heprealaiskirjeen ensinmäisessä luvussa osoitetaan suoraan, että viime aikoina JUMALA on puhunut Poikansa, eli siis SANAN kautta. Henki joka SANASSA on ja joka on SANA, avaa sen mikä kirjoitettu on ja ilmaisee jokaiselle koko totuuden ja johdattaa jokaisen koko totuuteen. Seurakunnille Henki puhuu Enkelin, eli Sanansaattajan kautta. Johanneksellekaan, vaikka Johannes oli viimeinen profeetta, niin Jumala ei puhunut hänellekkään suoraan, eikä myöskään Poika, vaan siinäkin toimii välittäjänä Enkeli, eli Sanansaattaja. Kirjeissä seurakunnille jokainen kirje ei suinkaan pääty KUULKAA MITÄ JUMALA PUHUU SEURAKUNNILLE, sillä Jumalaq ei enään suoraan puhu, vaan selvästi on kirjoitettu: KUULKAA MITÄ HENKI PUHUU SEURAKUNNILLE, ja Ilmestyskirja vahvistaa että Henki tuo sanoman Enkelille joka välittää sen seurakunnille.
Meillä ei ole suoraa yhteyttä KAIKKIVALTIAASEEN joka on AINUT TOTINEN JUMALA, vaan meillä on välittäjä jonka kautta tuo yhteys toimii ja vain niiden kohdalla jotka pitäytyvät siinä mitä kirjoitettu on. Poika itse sanoo: JOS TE PYSYTTE MINUN SANASSANI JA MINUN SANANI PYSYVÄT TEISSÄ, NIIN ANOKAA MITÄ IKINÄ HALUATTE....
Jos olemme todellakin tarkkoja kirjoituksissa, niin Totuus on se, että koskaan ei JUMALA ISÄ KAIKKIVALTIAS AINUT JUMALA, ole koskaan puhunut ihmisille suoraan, sillä POIKA on aina puhunut suoraan ihmisille, mutta myös enkelien välityksellä. POIKA on nimittäin Abrahamin, Isakin ja Jaakobin Jumala, Israelin Pyhä ja nimi jolla HÄNTÄ iankaikkisesti on kutsuttava on YeHaWaH. Suomeksi: MINÄ OLEN HÄN JOKA ON. Ilmestyskirjassa tuo on käännetty Kreikan kielestä muotoon: MINÄ OLIN, MINÄ OLEN, MINÄ OLEN TULEVA, KAIKKIVALTIAS.
Vain se joka todella on Profeetta ja taitaa ja omaa Profetan lahjan ja kyvyn tietää tämän ja pitää tästä kiinni, koska hän ei taida Jumalan Sanaa kieltää vaan pysyy siinä kirjaimellisesti. JOPE 48 Tekee siis täydellisesti oikean kysymyksen ja asettuu oikealle pohjalle sanatarkuuden ottaen huomioon, sillä älä mitään lisää Hänen Sanaansa, älä siitä mitään ota popis äläkä sitä mitenkään muuta,älä piirtoakaan. Älkää eksykö, sillä Jumala ei salli itseään pilkattaman, niinpä jos jotain lisätään Hänen sanaansa, edes yhdenkin piirron, niin syylistyy Jumalan oman Sanan mukaa Jumalan pilkkaamiseen. Siksi profeetat pysyvät siinä mitä kirjoitettu on.
Kertomus Paimenesta ja lampaasta (Tapahtumapaikka eräs Alkon myymälä )
- Päivää!
- Hyvää päivää, ja mitähän herralle saisi olla?
- Tuota, mikä viini sopisi hyvin lampaan kanssa nautittavaksi?
- Jaa, tuota – en nyt ymmärrä, miksi lampaan kanssa? Miksei vaimon, ystävän kanssa? Miksi lampaan kanssa?
- Öh, mmm... te ette taida ymmärtää, mutta kyllä nimenomaan lampaan kanssa, nimittäin kun minä olen Paimen, ja on yks lammas...
- Aivan! Nyt minä ymmärrän! Siis olette Paimen, ja tahdotte nauttia aterian lampaan kanssa!
- Kyllä, juuri niin – hyvä kun oivalsitte! Olen tosiaan PAIMEN, ja on eräs lammas, jonka kanssa tahdon nauttia viimeisen aterian, niin aikanaan esikuvani lampaittensa kanssa...
- Oikein jaloa ja ystävällistä Paimenelta, ja varmaan lammas on teille hyvin tärkeä? Ja miksi viimeisen aterian, saanko kysyä, vaikka eihän yksityisasiat kuulu...
- Tärkeä? No, niinkin voisi sanoa? Mutta tämä tärkeys on vähän – tuota – miten sen kuvailisi... toisenlaista intresanttia? Nimittäin tämä lammas ei kuulu minun varsinaiseen laumaani, ja siinähän se ongelma jo on?
- Vai niin, eikös kaikki lampaat ole samanarvoisia, siis tarkoitan yhtä arvokkaita?
- Te ette taida ymmärtää uskonnollisia asioita? Tämä lammas on sellainen villilammas, ja minulla kun on Paimenen sydän, niin olen koettanut häntä sauvalla ohjailla, ja Paimenen hyvillä sanoilla...
- Niin, tietenkin se on Paimenen asia? No onnistuiko se, kun aterian tahdotte viinin kanssa tarjota...
- Oikeastaan ei onnistunut. Tämä lämmas alkoi määkiä vähän liian suurella äänellä, ja sitten se väitti, että YliPaimen johdattaa sitä, ja että se vielä kuulee YliPaimenen äänenkin?
Ajatelkaa tekin? Eihän kukaan lammas voi toimia niin ja sanoa niin?
- Joo, joo, onhan se toisaalta niinkin, mutta kun se ei teidän laumaan kuulunut?
- Ei kuulunut, mutta kun minulla on oikein Korkeimmalta Taholta sellainen Erikoisasema, että saan kepittää – anteeks tarkoitan - Sauvan Koukulla koukuttaa ketä tahansa lammasta!
- Joo muistan sellaisen kauniin kuvan lapsena, kun Hyvä Paimen seisoi sauvan kanssa...
- Niin jatkan siis. Tämä lammas ensin määki väärällä äänellä, sitten se ei totellu minua, ja vaikka ihan uhkasin, että lopeta määkiminen, se vaan jatko. Sitten puhuin sille niinku Paimen puhuu, että jos et lopeta Päiväsi on luettu! Eikä se sitäkään uskonu, ja sit annoin sille nimen Musta-Musta-Lammas!
- Tuota, eikö se mennyt jo liian pitkälle? Siis lammasta ajatellen?
- Ei lainkaan, minun tunnetusti kiivas luontoni oli herännyt, ja se otti minun ylpeyden päälle. Ja että kaikki uskoisi että se on Musta Lammas, minä heitin pari ämpäriä mustaa nokivettä sen villoihin...
- Ja mitä sitten tapahtui?
- Kun se ei vieläkään määkimistä lopettanut, tein päätöksen että....
- Minkälaisen päätöksen?
- Että syön viimeisen aterian sen kanssa, ja sitten..... (älkää kertoko tätä missään nimessä) kuiskaan salaisuuden: vien sen teurastajalle!
- Hui olkoon, onkohan herra nyt tosissaan? Siis että eikös Paimenen pidä antaa henkensä lammasten edestä? Miksi jonkun ihan vieraan lampaan pitäisi antaa henki teidän... anteeksi... kiukkunne ja ylpeytenne vuoksi? Kaikki lampaathan määkivät...
- Jaaha, tekin siis tahdotte puolustaa sitä lammasta? Antakaa se sopiva viini äkkiä...
- Kyllä kyllä hyvä herra, siis Paimen. Pitää illalla kyllä lukea ne pyhäkouluopetukset Hyvästä paimenesta, että käskikö se näin? Tässä on viininne, ja hyvää ruokahalua sitten...